Juhannukseen kuuluu tietenkin EU:n huippukokous mutta myös uusien NHL-pelaajien drafti eli varaustilaisuus. Suomella on nyt nostetta NHL-seurojen silmissä ja tänä-iltaisen varaustilai-suuden saldo voi olla suurempi kuin vielä uskommekaan. Yllätyksiä tullee ja herrat Joel Armia ja Markus Granlund voivat olla varsin pienellä numerolla varattuja pelaajia ensimmäisellä kierroksella.
Molemmat kaverit lyövät itsensä läpi miesten maajoukkueeseemme ensi kaudella. Voi olla, että meillä on ensi kevään kisoissa todella nuorekas ja nälkäinen porukka puolustamassa maailmanmestaruutta. Ei tässä muu auta kuin jännätä mitä illalla tapahtuu. Kaikkihan tiedämme miten käy Kreikan ja muiden Etelä-Euroopan maiden kanssa ja Euro siinä samassa. Ne ovat suuria murheita joista on vaikea saada iloa irti, sillä tässä tapauksessa vahingonilo ei ole mitenkään humaani, eikä edes kristillinen hyve.
Juhannus on siis tullut ja eilis-iltana piti oleman kova myrskykin. Johonkin se vain sitten jäi vähän tuhnuksi; ei tullut niin kovaa myrskyä kuin oli luvattu. Nyt olisi tuulivoimaa ollut tarjolla yllin kyllin ja olisi säästynyt myös monta uraaninappia pahojen päivinen varalle. Juhannushan on meillä energiakulutus-minimi ja jokainen voi seurata mitä tapahtuu reaali-ajassa. Jos illalla päästään lähemmäs lukua 6000 megaa on siitä omalla ytyvoimalla tuotettua sähköä noin 2700 megaa. Venäjältä ja Virota tuodaan sitten 1700 mekatsua pääasiassa ytysähköä. Vesivoimaa olisi nyt käyttää enemmän kuin halutaan, mutta ilmeisesti Fortumin suhmuroinnit vaativat sen, että Venäjältä tuodaan jatkuvati vähintään 1300 megaa...
Juhannukseen kuuluu monia asioita ja toivoisi myös että siiten ei kuuluisi joitakin aisoita. Juhannusta ja joulua yhdistää, jos jätetään kirkolliset vipstaakkelit pois, monta asiaa. Ainakin se, että suomalaisilla on vapaata töistä ja aikaa harrastuksilleen. Jouluna mennään sukulaisten luo ja juhannuksena mennään jonnekin minne vain ylipäänsä päästään. Yleensä mennään maalle. Yksi yhteinen aisa on vielä se, että alkoholia käytetään molempina sesonkeina reilumman kanssa.
Koskenkorva lienee edelleenkin myyvä tuote vaikka viimeisin kenttätason tieto allekirjoittaneeltakin puuttuu. Minhinkäs se siitä suosikki asemiaan menettäisi. Olutta menee valtaisia määriä, ja viinikin kuuluu melkein jokapojan juhannukseen. Kansallismielisimmät eivät tosin viiniin kajoa. Kohtuullisuus olisi kuitenkin kaikkein tärkeintä. Jos on ryypätäkseen niin sitten käyttää hienompia aineita, ja koettaa nauttia väriviinojen viehätyksestä. Konjamiini on tosin meillä enemmänkin herrojen juomaa vaikka per capita olemmekin varsinainen ranskanviinan luvattu maa.
Konjakkia hankimme jo varastoon 1930-luvun alussa kun alkoholiliikettämme perustettiin. Silloin maahamme tuotiin runsaasti vanhoja tisleitä omia Alkon sekoitustarpeita varten. Kun sitten Ranskan konjakkituotanto kärsi lähinnä saksalaisten toisen maailmansodan aikaisten ottojen vuoksi niin heillä oli suoranaisia vaikeuksia käynnistää tuotantoaan. Apua moni iso ranskalainen konjakkitalo sai Suomesta kun meillä oli, jos ei nyt valtaisia määriä, niin ainakin paljon vanhoja tisleitä sisältäneitä tynnyreitä väkijuomateollisuutemme eli Alkon varastoissa.
Tämän porinan tarkoituksena ei ollut kannustaa ja inspiroida avaamaan pulloja. Päinvastoin on tarkoitus kehottaa kohtuuteen. Itse aion juoda tänään pari lasia chileläistä Suvignon Blanc-viiniä savuahvenan kera. Illemmalla saunassa runsaasti saksalaista Finkbrau-ykkösolutta. NHL-draftin alettua sitten onkin aika parin Samuel Adams-lagerin aika. Menkööt samalla Bostonin voitoin kunniaksi vaikken joukkueen fani olekaan. Että siinäpä juhannuksen alustava dokumentti. Vai voiko tuosta edes käyttää nimeä dokumentti. Dokumenttihan tarkoittaa lähinnä juopottelu-, eli hönöttelykertomusta. Noista juomistahan ei saa kasaan edes kuutta ravintola-annosta.
On parempi ettei ole minkään muun joukkueen fani kuin Suomen jääkiekkomaajoukkueen. Parasta joukkuetta voi aina kannattaa hvyällä mielellä sillä se pelaa yleensä myös parasta ja nautittavinta peliä. Boston oli tänä vuonna paras ja onhan voimajääkiekossakin oma viehätyksensä. Ja voimapeliä pelaava fyysisen joukkue tarvitsee aina myös hyvän maalivahdin. Bostonilla on mahdollisuus olla ensimmäinen joukkue sitten 1990-luvun Detroitin joka voittaa Stanley Cupin toistamiseen. Sen joukkueen ykkös-veräjänvartija voi olla meidän Tuukka Rask, mies Tim Thomasin takana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti