Derkkulan perikadosta on jo kulunut 35 vuotta ja rapiat. Näin olympialaisten talvikisojen ollessa ovella tulee mieleen tuon Saksan Demokraattisen tasavallan urheilu-ihme. Mutta omalla tavallaan tuon erikoisen valtakunna vaikutukset näkyvät yhä.
Urheilumuistoja
Monelle nuoremman sukupolven edustajalle joka tietää jotain yleisurheilusta ja vanhoista ennätyksistä kirjaimet DDR ovat tulleet tutuksi. Mutta siihen se sitten jääkin. Yksi DDR:n naisten vanhoista maailmaennätyksistä yleisurheilun saralla on edelleen voimassa. Marita Kochin tulos 47.60 400 metrin juoksussa kestää edelleen ja se on rikkomalla rikottava. Doping-syytökset eivät nyt auta. Samalla hengenvedolla voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi Florence Griffit-Joynerin ennätykset kahdella lyhyemmällä matkalla. Kochin ennätys voi tulla tiensä päähän lähivuosina. Ikuiseksi ennätykseksi se tavallaan jää sillä nykyiset ratainnoitteet ja tossuteknologia antava nykyjuoksijoille ainakin puolen sekunnin buustin ratakierroksella verrattuna Kochin aikakauden edellytyksiin. Petra Felken vanhan mallin keihästulosta 80.00 tuskin olisi rikottu koskaan.
Talvikisoista puheenollen derkkujen menestys kelkkailussa oli hämmentävä vuosina 1968-1988 he saivat ratti-, ja ohjaskelkkailussa 18 kultaa, 13 hopeaa ja 11 pronssia. Kaikkihan on lopulta kiinni siitä mihin halutaan satsata. Suomessa olympia-kriteerit täyttävän kelkkailuradan rakentaminen maksaisi ainakin saman verran kuin tulevien talvikisojen uusi kelkkailurata eli noin 120-140 miljoonaa euroa.
Derkkula oli todella kaikesta kauheudestaan huolimatta kiehtova maa juttu, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Valtiot tulevat ja menevät. Toisaalta esim. Suomessa Derkkulan perintö elää varsin yllättävissäkin paikoissa. Mitenhän lähivuosikymmenten historiaan saataisiin uusi tulkintoja jos kaikki salaisuudet vihdoin paljastuisivat. Pitää kuitenkin muistaa että tänään voimme olla viisaita kun katsomme menneistyyteen, mutta teemme samalla harkitsemattomia tekoja. Kaikkihan tapahtui edellisellä maailmankaudella joka päättyi jo vuoden 1991 lopussa.
Pieni derkkumuseo
Monihan siitä puhuu mutta harvalla sitä on. Ai mikä? No tietysti derkku-kamaa kotimuseossa. Onnistuin pelastamaan aikoinaan hävitykseltä eräässä helsinkiläisessä viinakaupasta viisi kappaletta derkkulalaisia käsipyyhkeitä. Ne ovat monipuolisessa käytössä edelleen, aivan astiapyyheliinojen kierrossa. Materiaali on kestävää ja onnellisia käyttövuosia on vielä monta kymmentä. Kokoelman helmi on kieltämättä Radeberger Pilsener-nimisen oluen pullo vuodelta 1989. Se oli yksi niistä kuuman olutkesän 1989 Alkon uutuuksista. Yksi tyhjä pullo tuli säästettyä ja sain varjeltua sen monelta keräilijältä, mm. eräältä ”kaivos-insinööriltä.” Hän ei pahemmin oluesta ymmärtänyt mutta matkusti ympäri Eurooppaa erilaisten etikettien perässä. Kaivosinsinööriksi miehen ristin sen takia että hän kovin muistutti mitoiltaan entistä Neuvostoliiton urheilijaa Vasili Aleksjeviä. Aleksjevhän oli koulutukseltaan kaivosinsinööri. Kyllähän varmaan paksu ja tukevakin mies kaivosinsinöörinä pärjää, ei siinä mitään. Vasilihan oli tunnettu sosiaalisuudestaan ja hyvin leppoisasta luonteestaan. Etikettien perässä juossut kaivosinsinööri ei myöskään onneksi ollut kovin agressiivinen keräilyvietissään...
Urheilumaine
Derkkulan urheilumaine oli omaa luokkaansa. Keinot sen saavuttamiseksi vain olivat kovin järkyttävät. Derkkulassa oli aivan oman ihmisjoukkonsa josta voidaan käyttää nimeä ”melkein huippu-urheilijat.” Jokaisessa ikäluokassa oli näet puolisen tusinaa lahjakkuuksia joita treenattiin jokaisessa lajissa nuorten sarjaan (Alle 20v) saakka. Sitten rannalle jätettiin yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta kaikki. Elämä oli pilalla siinä vaiheessa monelta. Derkkulan systeemissä satsattiin vain huippuihin, ja heikäläisten ”Kalevan Kisoissa” tulostaso oli vallan surkea. Jos maaottelu Suomen ja Derkkulan välillä olisi käyty kymmenmiehisin joukkuein olisi ylivoimainen voittaja ollut Suomi. Mutta eipä Ranskan muukalaislegioonassa sitten ollutkaan pulaa hyväkuntoisista alokkaista 1990-luvulla rajojen auettua. Oli derkkulassa muitakin laitapuolen kulkijoita kuin entiset melkein maailmanhuiput. Paikallinen kansantisle ja olut oli näet melkein ilmaista, ja rappioalkoholistien lukumäärä oli vallan hirmuinen. Onneksi leipäkin oli halpaa. Radebergeristä en enää uneksi mutta Derkkulan kolmoisvoitto yleisurheilussa oli todella ihana asia.
Ihmemaa DDR - korkeakoulujärjestelmää ihannoitiin
Suomen ja Derkkulan suhteet ovatkin sitten oma lukunsa. Kulttuurivaihtoa tapahtui paljon ja vaikutteita saatiin hyvin paljon. Muutkin kuin taistolaiset sinipaidat ihailivat Derkkulan systeemejä. Mitä lie taustalla!? Ehkäpä ajateltiin että saksalaiset osaisivat tehdä sosialistisen mallivaltion. Muuta motiivia taustalla on vaikea nähdä. Suomen korkeakoululaitos sai hyvin paljon vaikutteita Derkkulasta, samoin opetusoppi. Tutkinnonuudistus jossa luovuttiin vanhoista, isommista kokonaisuuksista juontaa juuresta Derkkulasta. Yliopistotutkinnot pirstottiin ”pieniksi” työkaluiksi jotka sijoitettiin tutkinnon ”työkalupakkiin.” Ja kaikilla opintokokonaisuuksilla oli vallan derkkulamaiset koodit. Asiasta saisi vielä todella hyvän väitöskirjatutkimuksenkin, varmasti useita.
Rippikoulu
Kaikista erikoisinta asiassa on se, että Jarkko Seppälän käsialaa oleva rippikoulu-ohjelma vuodelta 1980 on niin derkkulalainen viritelmä kuin vain voi olla. Ko. mieshän oli Helsingin Yliopiston Teologisen tiedekunan käytännöllisen teologian uskontopedagogiikan professori herrojen Kauko Tammminen ja Juha Kalevi Vermasvuori välillä. Tullessaan proffaksi oli rippikoulu-uudistus jo toki tehty ja se oli lähtenyt elämään omaa elämäänsä. Mutta vanhat rippikouusuun-nitelmat ovat täynnänsä pieniä tuntikokonaisuuksia eli juuri noita derkkulalaisia työkaluja. Muutenkin eri kokonaisuuksien sanallisisssa perusteluissa lyö läpi aikansa eetos ja henki tavalla jonka perusteella sylttytehtaan osoitteesta ei voi olla epäilystä. En syytä omalle erikoisella tavalla mainiota Jarkko Seppälää derkkuilusta, ajan henki vain oli se vallalla ollut pedagoginen suuntaus vaikutti myös kirkon elämään.
Mutta kyllähän kuusikymppisen Jarkko Seppälän olisi habitukseltaan toki voinut kuvitella aivan hyvin jonkin Derkku-yliopiston proffaksi, mutta samaa voidaan kyllä sanoa niin monesta muustakin yliopistomiehestämme noina aikoina. Seppälän työn ansiosta rippikoulut yhdenmukaistettiin ja se loi hyvän kasvualustan vuosituhannen alun Suomen kirkon rippioulun kukoistavalle monimuotoisuudelle joka on vaipunut nykyään tietyllä tavalla Derkkulaakin kauheampaan totalitäärisyyteen.
EJT murheen alhossa
Loppuun vielä yksi anekdootti lokakuisesta Helsingistä viime maailmankauden loppuvuosilta. Oli 04.10.1990 aamupäivä ja näin raitiovaunu kolme-beessä itkuisen ja murheellisen näköisen miehen; Esko-Juhani Tennilän. Edellisenä iltana oli ollut Derkkulan lopettajaispaartit, ja EJT matkasi kaiketi kohti eduskuntaa. Tiesin mistä oli kyse... Menin lohduttamaan kotimaakuntani suurta poika: taputin olkapäälle ja sanoin: Esko-Juhani, Esko-Juhani, Lapin mies, pahaa tämä minullekin tekee mutta se oli vain yksi Saksan Demokraattinen tasavalta, jos toista tarvitaan niin se on korkeemmassa käressä... Jotain sopersi vastaukseksi murheellinen mies. Taisi alkaa ja loppua sanoilla ”Mutta kun...”
Julkaisun kuva tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.
Kyllä se nyt ovain aika soittaa Aufverstanden aus Ruinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti