Myönnettäköön alkuun, että tämä ei ole vuoden 2011 eduskuntavaalien suurin kysymys. Asia vain on pyörinyt taas viime päivinä mielessä kovin. Vuoden 2012 Lontoon kisat kuitenkin lähestyvät ja suomalais-ten menestys huolestuttaa. Aivan erityisesti kisoissa haluaisi nähdä suomalaisen palloilujoukkueen. Tällä hetkellä lähinnä maailman huippua olemme miesten lentopallossa, ja jos kaikki resurssit olisi valjastettu hankkeen taakse jo reilu vuosi sitten niin projektilla olisi voinut olla onnistumisen mahdollisuudet. Nyt on jo hieman skeptinen olo...
Vuonna 2011 huippu-urheilua tuetaan verovaroilla kuuden miljoonan euron edestä. Olympiaurheilussa meillä on kova kilpailu tukirahoista ja sponsorirahaa ei ole kovin paljon. Leijonanosan vievät vanhat menestyslajit eli yleisurheilu ja hiihto. Kun vielä kaiken lisäksi, mikä on loppujen lopuksi hyvä asia, tässä maassa harrastetaan vakavasti kaikki mahdollisia lajeja, niin tuetun huippu-urheilun jakoperusteisiin puuttuminen on tulenarka kysymys.
Tietysti on kysyttävä sen perään, miksi huippu-urheilua ylipäänsä pitää tukea? Tässä maassa on paljon asioita joissa tarvitaan paljon enemmän poliittista tahtoa kuin kysymyksessä huippu-urheilusta. Tärkeämpiä asioita on ja paljon. Aloitetaan listaus vaikka työttömyydestä ja nuorisotyöttömyydestä.
Samaan aikaan kun meillä on valtava joukko jo syrjäytyneitä nuoria ihmisiä, niin meillä on vara pitää melkoinen joukko kalliita spesialisteja eli urheiljoita valtion varoilla. Eikä pelkästään ole kyse tuetuista huippu-urheilijoista. Taidetta tuetaan vielä enemmän kuin huippu-urheilua.
Kansainvälisesti menestyvät urheilijat ovat kuitenkin aina olleet osa identiteettiämme. Roomalaisista emme ole kauas edenneet, edelleen tarivtaan leipää ja sirkushuveja. Leipä on kuitenkin kallista ja huvit harvassa. Kaikesta huolimatta jotain pitäisi ihan oikeasti tehdä. Mutta kun osataan sitä muuallakin. Innokkaita urheilijoita löytyy monesta uudesta ja innokkaasta urheilumaasta. Suomi on ns. vanha urheilumaa ja pelkästään tämän takai huippu-urheilumme tarvitsee sen tuen joka sillä tällä hetkellä on.
Meillä kaiken lisäksi liian pieni populaatio. Niin todellakin on. Ja jos urheilu ei kiinnosta niin sitä vähemmän menestysmhadollisuuksia kertakaikkiaan on, urheilussa potentiaalisesti menestyvät otetaan pienemmästä joukosta. Ja kun Suomessa harrastetaan kaikkia mahdolisia urheilulajeja ja kaikkea mahdollista muutakin harrastetaan. Asiassa on se hyvä puoli että vaihtelun kirjo on suuri ja jokainen saa harrastaa mitä haluaa. Ja asia on niin että nykyää loppujen lopuksi aika harva haluaa todelliselle huipputasolle!
Suomen urheilussa ei erikoistusta kuten aikoinaan esim. Saksan Demokraattisessa Tasavallassa tehtiin. Lajilla kuin lajilla ja lajiliitolla on mahdollisuus tavoitella paikkaa auringossa. Josku pienikin lajiliitto menestyy. Tästä esimerkkinä vaikapa Suomen jousiammuntaurheilun suuri menneisyys. Valmennus kärsii lopulta aivan samasta resurssipulasta kuin urheilijatkin. Valmennus on jäänyt todellisen lapsipuolen asemaan. Meillä on korkeatasoinen liikutatieteellinen tiedekunta, mutta onko se innovatiivinen?
Talviurheiluun pätee myös se, että taistelemme monessa lajissa esim. Norjaa, Itävaltaa ja Sveitsiä vastaan. Edellä mainitut maat ovat pääasiallisesti talviurheilumaita kun taas Suomi yrittää olla urheilun allround-maa. Käytännössä talvikisoissa Suomi taistelee em. maiden kanssa kipaillessaan titaaneja vastaan. Norjaa vastaan on hankala taistella sillä sieltä ei fyffendaaleri vähällä lopu ja urheilijoiden lisäksi on varaa satsata valmennukseenkin, ja tietenkin ns. urheilulääketieteeseen...
Urheilu ja huippu-urheilu taistelevat samoista rahoista kuin kulttuuri. Joskus tulee mieleen sekin, että tarvitaanko tässä maassa niin hirmuinen määrä sellaisia soittokuntia joita myös kaupungin-orkestereita kutsutaan. Urheilijat ja klassisen musiikin puolella toimivat pelimannit ovat kalliita yhteiskunnan varoilla ylläpidettyjä spesialisteja. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta yksi on varmaa. Suomi on joskus ollut urheilun suurmaa, mutta sitä se ei enää ole. Suomi on jollain tapaa kultuurin suurmaa mutta siinäkin vain hyvin suppealla alalla. Suomi on kapellimestareiden suhteen todellinen suurmaa. Ainoa joukkueurheilu-laji joka on tuottanut jossain määrin kansainvälisesti osaavia valmentajia meillä on jääkiekko...
Huippu-urheilu ja koko kansan liikunta nähdään toistensa vihollisina. Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Jotta olisi menestyviä ja toimivia lajiliittoja, pieniäkin, niin tarvitaan huippu-urheilua innottavan esimerkin luojana. Ja näille lajiliitoille on hyvin tärkeää että heillä on olympia-edustus. Esikuvia siis tarvitaan. Tällaisia liittoja ovat mm. jousiammuntaliitto ja painiliitto. Huippu-urheilu ja koko kansan liikunta kulkevat aina yhdessä ja yhtä matkaa.
Että meillä on tällainen kansanliikunta ja hyvät kulttuuripalvelut on paljolti Veikkauksen ansiota. Veikkaus on tavallan kuin säätiö joka tuottaa rahaa valtion budjettiin. Jakosuhteet ovat sitten niitä asioita joista voidaan keskustella. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että huippu-urheilun tukea tulisi lisätä taiteen kustannuksella. Kyse olisi loppujen lopuksi varsin pienistä summista. Lontoon projektia varten tarvittaisiin noin 4 miljonaa euroa ylimääräistä rahaa. Asioista kaivataan perusteellista keskustelua. Urheilu on kuitenkin se sirkushuvi joka kiinnostaa enemmän kuin tuettu ja jossain määrin elitistinen taide.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti