Hömppä-Veikon erikoiset. vol 3. Ihmeellinen lääkärikissa.

Mihin sitten perustuu kissan ns. lääkintätaito? Kaikki kissat eivät kuitenkaan omaa lääkäritaitoja ja harvem-mat niitä vielä pääsevät käyttämään. Karkeasti ottaen on kahdenlaisia lääkärikissoja: sisätautilääkärikissoja ja ulkovaivalääkärikissoja. 

Yhtä kaikki, kissa voi parantaa monia inehmon vaivoja ja vieläpä menestyksekkäästi. Tärkeintä on, että antaudumme kissan hoidettavaksi emmekä pelkää mitään. Kissa palkitsee lopulta kaiken sen hyvän mitä se ihmiseltään saa. Ja pitää muistaa että tuo jalo egyptiläinen olento kaipaa myös ihmiseltä turvaa ja myös hoitoa varsinkin pimeinä ja kylminä talvikuukausina.

Kaikkein tärkeintä on saavuttaa luottamus kissan kanssa ja kun ollaan siinä pisteessä, että se antaa pöyhiä pötsikarvojaan niin ollaan jo pitkällä todellisen luottamuksen rakentamisessa. Luottamuksen sinetti on se jos kissa antaa loikomatilassa tunkea jalkaterän pötsikarvoja vasten. Tässä vaiheessa alkaa ymmärryksen syventyminen, ja silloin viimeistään kissa ryhtyy suunnittelemaan sitä miten se isäntäänsä/emäntäänsä hoivaisi. Joskus tähän diagnoosivaiheeseen pääsemiseen voidaan tarvita monta vuotta, mutta kun siinä ollaan niin kaikki tiet onnelliseen elämään ja kestävään terveyteen on avattu.

On myös olemassa ns. kissanhoitolaulu jonka sinnikkäästi laulamalla ja kissaa laulun sanojen mukaisesti käsitellen päästään pitkälle. Kissasta käytetään tässä nimitystä kuliini (Lyhenne sanoista miukuliini):

”Kuinka kuliinia hoidetaan?
No korvat kahdesti rullataan,
paksut pokset kuktutetaan,
leuan alta rapsutetaan
pötsikarvoja pöyhitään
häntä suoraksi reivataan
korvat uudelleen rullataan
ja päälle nokkapoksu annetaan.
Näin kuliinia hoidetaan!

Ei pidä luulla, että kissa olisi mikään ajatuksenlukija. Niinpä omistajan tulee valitella vaivojaan joskus äänekkäästikin, eikä normaalia suurempi teatraalisuuskaan ole pahasta. Sadattelua ja satunnaista kovaa kiroiluakaan ei kissa pelkää jos esimerkiksi jälleen kerran vahingossa täräyttää pikkuvarpaan pöydänkulmaan tms.

Kissan kehräys on sitten oma viehättävä lukunsa. Kissan kehrääminen on paljon tehokkaampi hoitomuoto kuin ultraääni. Ja sitten kissa-akupunktio onkin vielä oma lukunsa. Kissa on tämän taidon suhteen aivan liian aliarvostettu ja ihmisten keskuudessa vallitsee pimeään keski-aikaan verrattava tietämättömyys. Kuinka itse kukin on menettänyt antoisan hoito-session kun on karkottanut luotaan levollisen oloisen kissan jolla on salaovela ilme ja ilmiselvää halua pieneen kynsileikkiin...

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Porinaa SK:n artikkelin 22 februarius johdosta.

Helmikuun lopulla kuluvaa vuotta julkaisi Suomen Kuvalehti jutun pastori Markku Suokonautiosta. Juttu on herättänyt paljon huomiota. Itse sain tuon lehden käsiini vasta tänään ja oitis se luinkin.  

Suokonautiohan on tullut tunnetuksi erottumalla pappi-massasta ehkä enemmän kuin kukaan toinen pappi viimeisten vuosien aikana. Kaikesta päätellen mies ton toiminnan mies. Yhtään Suokonaution saarnaa en ole lukenut enkä edes kuullut (Meniköhän tuo nyt oikein päin?). Tämä on suuri vahinko.  


Kuvalehden jutusta saa selvän käsityksen siitä mitä mies ajaa takaa. Kritiikki jota häneen on kohdistettu artikkelin julkaisemisen jälkeen ei tee hänelle mielestäni täysin oikeutta. Suokonaution toiminnassa on kieltämättä tiettyjä henkilökohtaisen projektin piirteitä, mutta kukapa niistä olisi vapaa?


Suokonautio syyttää kirkkoamme huonosta yleisestä ilmapiiristä. “Naamataulun pitäisi aina olla sellainen, kuin olisi murhannut kaksi ja suunnittelisi kolmatta murhaa. Suomalaiseen yhteiskuntaan ei kuulu, että saisi iloita työstään.” Valitetta-vasti Suokonautio on aika tavalla oikeassa. Ongelma ei ole pelkästään kirkon ongelma. Ehkäpä nuo 34 vuotta kirkkoherrana Kanadassa ovat jättäneet jälkensä Suokonaution persoonaan. Näin ulkoapäin asiaa tarkastellenhan hommassa on todellakin sellaista “irtopää-meininkiä” jota South Park-sarja on meille välittänyt. Ja sehän ei suinkaan ole paha asia. Kukapa ei haluaisi olla Kanadalainen kun on niin hieno kansallislaulukin…


Saarnoista
Meillä Suomessa on motkotettu huonoista saarnoista mailman sivu ja edelleen haaveillaan suuresta saarnareformista. Mutta auta armias jos joku sitten tekee aasialle jotakin. Ja auta armias jos joku korostaa sitä, että saarnanvalmistus ja jumalanpalvos on viikon tärkein työtehtävä. Ja auta armias jos joku sitten käyttää saarnanvalmistukseen sen vaatiman ajan viikossa mikä siihen menee… Saarna ei synny ilman kovaa työtä, olisi se sitten vaikka saunassa meditoinita kuten Suokonautio harrastuksissaan listaa. Saarnanvalmistus jos mikä on kovaa uurastyötä ja “kunnian kruunun” voi vain saada se joka on nöyrä ja tekee suunnattoman paljon työtä. Saarnaamisessakin kehityy ja se että “ pöntöstä tullaan alas” vaatii aikaa ja kypsymistä. Saarnaamista voidaan verrata vaikkapa lääkärin praktiikan kehittymiseen.

Mutta, mutta…Suokonautiosta on myös sanottu, että hän ei oikein sitoutuisi kirkomme oppiin. Väitetään hänen olevan sitä mieltä että kristinusko on vain yksi uskonto muiden joukossa, Jeesuksen ylösnousemuksen kansssa on vähän niin ja näin ja monta muuta seikkaa… Siihenhän tulisi sitoutua että kyllä kristinuskossa vasta Jumalan armo ja hyvyys ilmoitettiin ihmiskunnalle ja että Jeesus kuoli syntiemme tähden ja Jumala herätti hänet kuolleista… Jos nämä asiat ovat kunnossa niin ainakin mnun mielstäni Lalli-saarnat ja muut ovat tervetulleita ja Suokonautio olisi silloin merkki sellaisesta moneudesta, jopa toiseudesta jota kirkkomme todella tarvitsee. Kysehän on monesti siitä, että missä lopulta menee epäilyn ja kieltämisen raja. Ja jos asioita tarkastelee pietistisestä näkökulmasta niin sen eräänlaisena negaationa voisi todeta Suokonaution edustavan kantaa joka suurella osalla kirkon jäsenistä on. Yhtä kaikki on kyse hyvin tulenaroista asioista jotka kuuluvat lähinnä piispoille...

Miten olisi pieni jälkipaasto? Toisen pääsiäispäivän joutopuheita.

 

Näin pääsiäisen jälkeen alkaa olla hieman redusoitu-
nut olo. Pötsi on vallan jömpseässä kunnossa; vielä ei toki tällä mahalla Glorian “kunnia” värjäydy muotoon “konnia,” kuten ennen vanhaan vanhoilla hyvin palkkaetujaan nauttineilla pappismiehillä. 

Ne olivat aikoja ne, ja ne eivät palaa. Mikäs siinä oli lähtiessä kotoa viikoksikin pitäjäkierrokselle kun ei tarinnut huolehtia perheestä, ei ruokaostoksista jne. Hyppää vain rekeen vällyn alle tai kesällä kiesinkyytiin. Mikäs siinä on ottaa tupluurit taikka vain meditoita päivän tekstejä…

Joskus pääsiäisen jälkeen tuleekin mieleen jospa olisi pienen jälkipaaston aika. Ja se voisi olla enemmän terveyasioihin painottuva. Pääsiäinenhän ajoittuu kevääseen ja silloin on muutoinkin hyvä kiinnittää kuntoon ja olemiseen huomiota. Kevään tulo syö sitä paitsi hivenainevarantojakin. Jälkipaaston ei missään tapauksessa tarvitse olla mitenkään ikävä asia. Homman juju on myös siinä että ruokapuolella ei tarvitse luopua varsinaisesti mistään. Ainoastaan määrään tulee kiinnittää huomiota.  

Liikuntapuolella piilee jälkipaaston kannalta olennaisin asia. Sporttisempi olemus lisää hyvänolon tunnetta, toisaalta se kasvattaa ruokahalua. Mutta se toisaalta antaa mahdollisuuden lisätä ja pitkälläkin tähtäimellä kartuttaa mielihyvä-reservejä. Pieneen nälkään jääminen kasvattaa näet luonnetta ja antaa ennen kaikkea pieniä onnistumisen kokemuksia.  

Juomapuoleenkin on kiinnitettävä huomiota. Jos ruokaa nautitaan vähemmän niin nesteissä ei tarvitse niukistella. Riippuu tietysti mitä juo. Tässä kaavaillussa vesileipä-rangaistuksessa vettä saa nauttia rajattoman määrän. Voi niitä aikoja. Eivät taitaisi nuoremmat polvet uskoa jos kerrottaisiin meilläkin käytetystä “vesileipä-rangaistuksesta.” Vielä 1970-luvun alkuun astihan meillä Suomessa saattoi tietyntyyppisiä vapausrangaistuksia lyhentää vesileipä-kuurilla. Vanki sai yhden, noin painoltaan reikä-jälkkärin kokoisen, purkin suolaa ja rajattoman määrän vettä päivässä. Vankituomiota saattoi näillä vesileipä-päivillä vähentää kaiketi kaavalla: yksi vesileipä-päivä vastaa kahta tavallista vankeuspäivää. Vai oliko asia sittenkään näin. Täytyy tarkistaa...

Päihteitä ja sosiaalisia päihteitä tulisi välttää parhaan mukaan. Jos kahvi ja tee luetaan sosiaalisiksi päihteiksi niin niillekin löytyy hyviä korvikkeita. Pelkkä vedenjuonti näet voi tehdä ihmisen varsin ilottomaksi olioksi. Teen voi korvat lukuisilla vaihtoehdoilla haudutettuja juomia ja kahvillekin löytyy korvikkeita.  

Ekologiset seikat tulee nostaa etusijalle, ja makrobiotiikka ennen kaikkea. Kahvin ja teen korvikkeita tulee etsiä omista, kotimaisista varannoista. Pula-aika näet koittaa jonain päivänä, asiat menevät näet sykleittäin. Parempi olisi aika ajoin viettää ns. “vapaa-ehtoista pula-aikaa.” Eipähän näet sitten tunnu niin kauhealta kun se oikea pula-aika iskee. Ja se on iskevä, ja vieläpä ennen kuin Herramme tulee takaisin…

Pääsiäisen aattona

Hiljaisen viikon lauantaita pidetään yleensä välipäivä-nä, mutta joillekin kiireellinen työpäivä. Pakkaskeli on yllättänyt oiken kunnolla. Ennen kuin kevät koittaa ottavat kylmä ja lämmin yhteen oikein kunnolla. Mutta sehän luo vai draamaa varsinkin näin pääsiäisen kynnyksellä.

Uusi KOTIMAA-lehti puhui sitä sun tätä. Yksi pienempi juttu koski “piispaksi pyrkimistä.” Meillä kun on totuttu, tai meidät on pikemminkinuskoteltu ajattelemaan, että piispaksi pikemminkin kutsutaan. Juttu oli hyvin terävä, näinhän se taitaa olla. Monella alokkaalla, ts. teologian opiskelija—fuksilla, väikkyy kaluunat eli piispanristi mielessä. Ja kyllä laatuvaatimukset ovat nykyään sellaiset että jossain vaiheessa jokainen potentiaalinen piispa tullee asiaa miettineeksi.

Jos ajatellaan nykyistä pispa-kolleegiota tai edellistä satsia niin joukosta tuskin löytyy puhdasta Sattuman-Villeä, joka olisi voinut piispaksi jouduttuaan todeta: “Tämän homman aivan sattumalta sain!” No, ehkä eräällä nykyisistä piispoistamme on hieman Sattuman-Villen piirteitä, tai ainakin riittävää nöyryyttä.

Tampereella on nyt sitten ensi kertaa mahdollista valita piispaki 1960-luvulla syntynyt pappi. Toisella kierroksella vastakkain ovat Matti Repo (1959) ja Pekka Särkiö (1963). Ensimmäisellä kieroksella Repo sai 248 ääntä ja Särkiö 204. Jos Repo voittaa niin silloin tämä virkaan astuessaan 49 vuotias mies omaisi otentiaalisia piispanvuosia vielä noin 16 toleranssilla plus-miinus-kax. Tarkoittaisi myös sitä, että silloin Särkiön piispanura tyssäisi käytännössä siihen. Vaikka hän kärsivällisesti odottaisi nuo 16 vuotta niin nän olisi silloin jos yli 60-vuotias… Tai sitten tulisi kyseeseen ehdolle asettuminen jossain toisessa hiippakunnassa. En tunne Tampereen hiippakunnan papistoa enkä voimatasapainoa joten en ryhdy spekuloimaan vaalituloksella laisinkaan. Totean vain että päteviä ja hyviä vaihtoehtoja oli nyt paljon tarjolla.

Monta skabaa tullan lähivuosina käymään ja tietysti mielenkiintoisimmat ovat pääkaupunkiseudulla ja tietenkin Turussa kun arkkipiispaa valitaan. Tampereen kampanja jäi minulta seuraamatta, ei tullut edes käytyä “vaalikoneella” jos sellainen oli. Tästä tulikin mieleeni yksi a sia johon olen kiinnittänyt huomiota joidenkin piispanvaalien yhteydessä.  

Nimittäin kun kysytään sitä mihin herätysliikkeeseen kuuluu niin vastaukset ovat mielenkiintoisia. Kaikki haluavat olla lähellä heränneitä eli körttejä. Näin olio laita ainakin taannoin Espoon piispanvaalissa. Herääkin johtopäätös körttiläisyydestä, tuosta yhdestä kirkkomme herätysliikkeestä seuraavasti:

On olemassa kolmenlaisia köröttäjiä:
1) Ne jotka syntyvät körttiläisiksi
2) Ne jotka haluavat “varmuuden vuoksi olla körttiläisiä” tai sanoa olevansa lähellä heitä
3) Kaikki muut jotka eivät kuulu kahteen ensimmäiseen kategoriaan…

Vuoden pisin päivä

Näinhän tuota voi sanoa. Pitkäperrjantain palvos on pidetty ja muitakin tilaisuuksia käyty läpi eikä ole kello vielä ies kahtakaan. Mihinkä tässä vielä keretään ennen kuin pimeä tulee.

Pitkäperjantai alkoi saarnankirjoituksella noin varttia yli puolenyön ja kolmen aanelosen formaatti syntyi jo ennen kahta pikkkutunneilla. Maallinen maailma menee menojansa pääsiäisestä huolimatta ja niinpä nettiradiosta valui Bostonin ja Montrealin runkosarjapeli jota ei tietysti voinut olla kuulemati kun kerran aloitettiin. Ja huonostihan siinä karhuille sitten kävi elikkä Montreal voitti 4-2 ja Sakullekin syöttöpiste. Nyt on Ottawaankin kaulaa jo kolme pistettä eli eiköhän kausi päästy siten että Montreal voittaa itä-liigan jota myös itäiseksi konferenssiksi sanotaan.


Vaan mitenkäs on maailma hiljentynyt kristikunnan surupäivän viettoon. Kyllä paikallisessa liikennemyymälässä eli “Abessiniassa” oli hirmuinen vilske kun kävin paikkailemassa välttämättömiä ostoksia. Jotenkin jää kaipaamaan aikaa jolloin oli huvikielto ja rafloissakin soittokielto, tai ainakin sitä aikaa jota itsekin vanhana viunakauppiaana elin elikkä jolloin viimeinen aukiolopäivä oli ALKOSSA oli hiljaisen viikon keskiviikko. No sanotaan että jälkimmäinen oli mahdollista viellä 1990-luvun alussa vain Alkon liikeväen liiton hyvän edunvalvonnan ansiosta ja ehkä myös silloisen viinamonopolin pääjohtajan Heikki Kosken sivistyneen sydämen ansiosta. Niin se maailma huononee vuosikymmen vuosikymmeneltä, eikä tarvitse edes olla kmuten ystävämme musulmaanit tämän sanoakseen. Heillähän mailman huononeminen on aina ollut kestopuheenaihe, ainakin kaupantekoon liittyvässä keskustelussa jota höytää vesipiippu ja minttutee. Ollapa meilläkin kristiyilläkin näin…


Kaikkien tulisi ponnistella pääsiäisen vietossa ettei veto loppuisi pitkäperjantaihin. Kun on tuossa tuo välilauantai niin vaara on suuri, todella suuri. Takavuosina kierrätin samaa vanhaa saarnaketta pitkäperjantaina. Siinä oli paljon “varastettua” kamaa, mutta aina sama patenttialoitus joka meni tähän tapaan aina hieman varioiden:


Useampana pääsiäisenä olen ottanut esille viime vuosisadan, ja vuosituhanen lopulta, erään pääsiäistä koskevan kommentin, tai vakavemman lausunnon. Tuo lausunnon antaja oli yksi piispoistamme, edelleenkin virassa oleva Kuopion piispa Wille Riekkinen. Hän puhui suomalaisten pääsiäisenvietosta. Hänen mieles-tään se kun ottaa ja loppuu pitkäperjantaihin. Hänen mielestään pääsiäispäivä jää varjoon kun se on muilla, lähinnä isoilla sisarkirkoillamme, paljon näkyvämmässä asemassa. Riekkinen on paljolti oikeassa. Varmasti kirkollisesta elämästä vieraantuminen vahvistaa hänen havaintoaan, mutta taustalla on myös jotain muuta. Onko tapamme viettää pääsiäistä sittenkin yksipuolinen, keskittyykö se liiaksi Jeesuksen kuoleman äärelle? 

Yksi suosittu pääsiäisajan virsi, virsi 78 “Vieraalla maalla kaukana,” tukee tätä väitettä. Se on edelleenkin virsi joka kouluissakin opetellaan hiljaisen viikon päivänavauksia varten. Toki paljon valoisampi virsi, virsi 88, on saanut paljon suosiota. Ja virsi tuo virsihän katsoo jo pääsiäisaamun riemuun. Hitaasti, mutta varmasti tavat muuttuvat. Pääsiäinen on muutakin kuin pitkäperjantai.

Ovatkohan muuten hiukkausfyysikot koskaa mitanneet esim. suhteellisuusteorian kaikkien nyanssien paikkansapitävyyttä juuri pitkäperjantaina. Kaikkea liikkuvaa pitää nimittäin, ei suinkaa vihata, mutta ainakin epäillä…

Jälkijunassa tullaan…

Blogeja syntyy kuin sienia sateella, viimeisen vuoden aikana Suomen epävirallisen blogilistan jäsenmääräkin on kasvanut lähes puolella. Kuitenkin täytyy sanoa, että ns. kirkollisia blogeja on huomattavan vähän. 

Varsinaisesti voidaan sanoa blogien tulleen ylesempää tietoisuuteen meillä vasta kevät-talvella 2006. Väitän seuraavani hyvin aikaani mutta kohdallani blogi-herätys sattui juuri em. aikaan. Kirkkoherran nettipäiväkirja oli kiistatta ensimmäinen kirkollinen blogi, tai ainakin ensimmäisiä, ainakin ensimmäinen joka oli jonkin seurakunnan kotisivujen yhteydessöä. Kaikki alkoi siis kohdallamme toukokuun ensimmäisenä päivänä 2006.

Mutta millainen onkaan blogitarjonta sitten tänään näin kirkolliselta kannalta? Jotain on toki tapahtunut. Onkin ilo kirjoittaa kasvavasta blogitarjonnasta. Täytyy vain sanoa että parempaan tulokseen pitäisi kyllä päästä. Suomi on täynnä loistavia saarnankirjoittajia ja kirjoittavaia pappeja ylipäätänsäkin. Suomessa on perustettu noin 250 000 blogia joista vain noin 20 000 on aktiivista. Loppujen lopuksi kirkolliset blogit ovat aika hyvin edustettuina. Eikä aina pidä todellakaan tuijottaa määrään vaan siihen paljon puhuttuun laatuun. Kirjoitin asian tiimoilta jo joskus kauan sitten kun Kirkkoherran nettipäiväkirja oli nuori. Nyt on aika päivittää tuota kirjoitusta.

Aloitamme Espoon hiippakunnan piispan Mikko Heikan blogista jonka nimi on “piispan boltsit ” Heikan mainitsinkin jokunen päivä sitten. Heikka kirjoittelee harvakseltaan mutta sitäkin viimestellympiä tekstejä. Aina vain jää kuitenkin miettimään sitä mitten ne tavoittavat hiippakuntalaisen. Toissaedellisessä tuotoksessaan Heikka kirjoittaa siitä että nyt on käynnissä suurin henkinen muutos sitten reformaation. Voinee pitääkin paikkansa mutta enemmän kaipaisi rosoa ja elämän makua…

Itselleni verraten uusi tuttavuus on ollut helsinkiläisen Arto Antturin nettipäiväkirja (http://antturi.blogspot.com/). Antturikin on aloittanut bloggaamisen juuri kevättalvella 2006. Antturi on helsinkiläinen Tuomasyhteisöä lähellä oleva pappi. Kirjoittamisen ote on aika henkilökohtainen ja pohdiskeleva ja aidolla tavalla toisinajatteleva. Antturi julkaisee myös saarnansa blogissaan.

Maininnan arvoisia blogeja ovat teologian maisteri Sirkku Nyströmin “Maailmasta ja kirkosta (maailmasta-ja-kirkosta.blogspot.com.) Nyströn tuntee monipuolisesti kirkon, kulttuurin ja mailman menonkin, mutta julkaisuvauhti on kovin verkkainen. Teologian tohtori Petri Järveläinen kirjoittelee teologisia, filosofisia ja kirjallisuustaiteellisia huomioitaan taivaan ja maan väliltä “Miettelijän päiväkirjassaan (: pjarvela.blogspot.com).” Terho Pursiainen se vain jaksaa olla ärhäkkä kun han vain muistaa joskus kirjoittaakin (terhopursiainen.blogspot.com).

Blogilistan hakemisto listaa 160 blogia luokituksella “Uskonto”, 36 blogia ja kristinusko 83 blogia. Mitähän aarteita sieltä mahtaakaan oikein löytyä. Pitänee aloittaa tutkimusretki ja aloittaa luokistuksesta uskonto. Muutama blogi päivässä niin eiköhän se siitä. Laiskan on asian suhteen oltu, nyt on parannuksen aika. Eikun John Wesleymäinen ote vaan elämään. Neljältä ylös aamulla ja tutkimaan blogeja ja Raamattua. Älä sinä ihmislapsi anna kauniiden ajatuskukkasten kulkea ohitsesi…

Uudemmat seitsemän sinettiä. III Sinetti. Kysymys luonnonvaroista.

Saarnoja saapasnahkatornista. Ihmislasten kauhea meno jatkuu! Uudemmat seitsemän sinettiä. Kysymys luonnonvaroista. III Sinetti

Aluksi on määriteltävä se mitä luonnonvaroilla tarkoitetaan. Käsitettä rajoittaa se, että usein vain luonnonvaroiksi mielletään yksittäiset raaka-aineet. Luon-nonvaroja ovat myös vesistöt ja maa-alueet, ja luonnollisestisikin ilmakehä. Koko biosfääri muodostaa luonnonvaran kokonaisuudessaan, toisaalta luonnon-varoja ovat myös kaikki hyödynnettävissä olevat geosfäärin toiminnot. Olemme kasvaneet ajattelemaan, että suvereenit valtiot ja niiden asukkaat omistavat luon-nonvarat. Ainakin teoriassahan näin on... Tosiasiassa luonnonvarojen hyödyn-tämiseen tarvitaan pääomaa. Loppujen lopuksi luonnonvarojen omistusoikeus on siirtynyt suurille yhtiöille. 

Venäjä omalaatuisine valtiokapitalismeineen muodostaa tässä poikkeuksen, eikä välttämättä huonoa poikkeusta ollenkaan. Toisaalta aina luonnonvaroja hallitseva sukupolvi tekee kohtalokkaan virheen katsoessaan omistusoikeuden kuuluvan heille rajoittamattomasti. Kyse on aina varastamisesta tulevilta polvilta. Tässäkin tarvittaisiin maailmanhallitusta jolle kaikki suvereenit valtiot olisivat luovuttaneet valtansa koko planeetan hyväksi tehtävää päätöksentekoa varten.

Luonnonvarat ovat siis rajalliset. Niiden hyödyntämisessä ei ole mitenkään järkeä että niitä tuotetaan valtavan pitkien matkojen päästä. Pienempi ihmiskunta luonnonvarjojen suhteellisessa läheisyydessä olisi ihanne. Mutta tietyt luonnonvarat loppuvat suhteellisen nopeasti. Kaikkein suurin ongelma on öljyn riittävyydessä. Jonain päivänä se yksinkertaisesti vain loppuu. Samoin loppuvat tietyt mineraalit. Toisaalta jos ihmiskunta löytää ratkaisun rajoittaa kokoaan voidaan ryhtyä sellaiseen hölmöläisten hommaan että ryhdytään purkamaan edellisten sukupolvien ”monumentteja” ja muita rakenelmia. Tosiasiahan on se, että tulevat sukupolvet joutuvat käyttämään huomattavasti aikaa aikaisempien polvien sotkujen siivoamiseen ja järjettömien rakennelmien purkamiseen. 

Nykyään miellämme terrorismin vastaisen sodan uudeksi sodan muodoksi. Tulevat sukupolvet joutuvat käymään sotia joiden siemenet on kylvetty ahneiden sukupolvien toiminnan aikana.  Nykyinen yhtälö on siis mahdoton ja se jättää jollain tapaa ikuiset jäljet. Kaikessa kauheudessaan asia on tässä: ”Tämä tiedetään, mutta yhtään todella merkittävää askelta kohti ongelman ratkaisua ei ole vielä otettu.” Joku Kioton sopimus on täyttä pelleilyä ellei ole olemassa mitään instanssia joka pakottaisi kaikki noudattamaan sitä!

27. Nämä kaikki koituvat hurskaille hyväksi, mutta syntisille ne kääntyvät pahaksi.
29. Tuli ja rakeet ja nälkä ja rutto: nämä kaikki ovat luodut kostamaan.

Mutta millaiset luonnonvarat onkaan ”ihannepopulaatiolla” käytössään vaikkapa vuonna 2400? Yllättävän suuret! Toisaalta öljyä ei enää ole. Luonnonvaroja löytyy edellisten sukupolvien rakennelmista. Toisaalta kemianteollisuus on meille vielä tuntemattomilla prosesseilla luonut uusia raaka-ainereservejä. Geeni-manipulaatio, eikä pelkästään geeni-manipulaatio, vaan geneettinen rakentaminen luo mahdolliseksi uusien hyötykasvien luomisen, voidaan puhua jopa suur-hyötykasveista. Ihmisen kekseliäisyydellä ei todellakaan ole rajoja. Mutta näistäkään visioista ei ole mitään hyötyä ellei planeetan väkilukua saada edes enempää kuin siedettävälle tasolle. Samoin tarvitaan väetön keskittämistä asutuksen kannalta strategisesti parempiin paikkoihin.

Ja entäs se kristillinen näkökulma. Tällaisille puheille varmasti nauretaan, hypätään city-maasturiin ja mennään kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen tilai-suuteen. Saattaapa joku saarnamies vakuutella ekokatastrofien jo nytten alettua: ”Älkää välittäkö tällaisista. Kun Jeesus Kristus tulee kaikessa kunniassaan hän kyllä siivoaa kaikki sotkut.” Sen kyllä ymmärtää että kiitetään ruuasta Jeesusta, mutta pitäisikö myös automatka aloittaa laululla: ”Nyt kiitos Herralle bensasta, hän kaiken antaa armosta, kun taivaaseen kerran saavutaan ei rälläys lopu milloinkaan...” Tämäkin on aivan varmasti kestämätön yhtälö. 

Kyllä asia on todellakin niin että luomakunta on Jumalan temppeli ja me olemme sen vastuullisia tilanhoitajia; siis meidän pitäisi sellaisia olla... Raamatusta, tai paremmin sanottuna luterilaisten raamatusta ei löydy juuri sopi-vaa sitaattia tähän loppuun. Otetaan siis käyttöön katolilaisten ja ortodoksien kaanon ja kehiin Jeesus Siirak! VOTJOO! Tässä Siir. 39:26-27 :

26. Tärkeimmät, mitä ihminen elääkseen tarvitsee, ovat: vesi, tuli, rauta ja suola, nisujauhot, hunaja ja maito, rypäleen veri ja öljy ja vaatetus.

Niin; antimet ovat Luojan mutta ihminen käyttää niitä väärin ja vain omaksi hyödykseen. Se on SYNTI.

Sama Siirak jatkaa aivan välittömästi jakeissa 39:28-29

28. On tuulia, jotka ovat luodut kostamaan ja jotka vimmassaan vitsaavat rajusti ja tuhon päivänä vuodattavat voimansa ja tyynnyttävät hänen vihansa, hänen, joka on ne luonut.

Että GULPS!

Tämä teksti kuuluu osana kirjoitukseen joka on julkaistu ETSIJÄ-lehden numeroissa 2-3/2007. Kirjoitussarja on "Saarnoja saapasnahka-tornista."

Edellinen kirjoitus on julkaistu tässä linkissä.

Julkaisun kuva luotu tekoälyn avulla vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Tässä rauhoittavaa musiikkia: Tourdion

Lauantaiaamun mietteitä viidennen paastoviikon lähetessä loppuaan.

Maailmalla tapahtuu kaikenlaista ja niin pienem-missäkin ympyröissä. Kiinassa, tai pikemminkin Tiibetissä on menossa kovakin ja ehkä vielä huimasti yltyvä kapinointi. Saamme nähdä kuinka maailma sulkee silmänsä. Intialaisia ei kiinalaisten napoinat hirveästi kiinnosta kunhan heidät oma turvallisuutensa ei ole uhattuna. 

Vaan entäs ne loput 3,8 miljardia ihmistä. Nyt on olympiavuosi ja maailmantalous muutenkin kovin herkimmillään. Ei passaisi kovin ryhytä kitaneita nuhtelemaan tai edes arvostelemaan. Ihmisoikeuksien noudattamiseen pakottaminen on valovuosien päässä.  

Haile Gebresselassie teki jo omat johtopäätöksensä Beijingin kisojen suhteen. Hän jättää maratonin väliin ja keskittyy kympille. Jos Beijingissä kiellettäisiin autoilu tänään niin varmaan menisci parikin olympiadi ennen kuin ilma kunnolla puhdistuisi, jos sittenkään. Maaperä ainakin olisi saastunut seuraavaan jääkauteen asti, ellei Herramme sitten palaa.

Hiljainen viikko puskee päälle ja huomenna on palmupyhä. Jenkkilässä ei pahemmin päästä rauhoittumaan koska ensi lauantaina, Kiesuksen haudassaolopäivänä, käydään Pennsylvanian esivaali ja demokraateilla on jaossa peräti 163 delegaattia. Hillaryn porukka tulee lujaa ja Obama joutuu vielä koville. Jos Hillary voitaa niin hän tekee sen vetoamalla koviin faktoihin ja olemalla enemmän tavallinen. Obamaa on arvosteltu siitä, että hänen “julistuksnsa” on pelkkää retoriikkaa ja että hänellä ei sitä pihviä sitten olisikaan. Joka tapauksessa erilainen pääsiäislauantai.  

Meillä on muuten sellainen vaara, että jos maalisvaaleista luovutaan niin joskus sitten eduskuntavaalit voivat sattua pääsinpäivälle. Se antaisi toisaalta mahdollisuuksia; kirkko voisi tarjota kirkkorakennuksiaan äänestyspaikoiksi ja päivä alkaisi klo 8 pääsinpäivän messulla. Päivän mittaan sitten voisi olla muutama hetkipalvelus mausteiksi. Mene ja tiedä mutta jos tällainen vaara uhkaa niin on hyvä ryhtyä hahmottamaan taktiikoita tulevan varalle.

Elämme mielenkiintoisia aikoja omassa poliittisessa elämässämme. Pääministerin ja ulkoministerin yksityiselämä on nostettu kovasti tapeetille. Ihmetellä voi missä on kirkon kanta asiaan. Oli se sitten kummasteleva, tuomitseva, välinpitämättömän pyöreä tai armahtava niin sitä nyt kyllä kaipaisi. Hommahan on niin, että kirkkomme on tällä hetkellä vähän kiinni kun piispat ovat olleet perinteisellä “salalomallaan Lapin tuntureilla” tällä viikolla. Ollapa kärpäsenä metsäkämpän katossa. 

Nykyiset tietoliikenneyhteydet mahdollistaisivat kuitenkin vaikapa bloggaamisen. Toisataiseksi vain yhdellä kirkkomme piispoista on oma nettipäiväkirja, nimittäin Mikko Heikalla. Ilmestyy harvakseltaan ja on substansiiltaan joskus vähän kuin Barack Obaman puhe detaljirikkaudestaan ja intellektualismistaan huolimatta. Mutta eipäs ole piispan tehtävä helppo ja tarkkaan on punnittava mitä mielii sanoa…

Väärä sota vääriä vihollisia vastaan! Mietteitä erään tabun äärellä.

Nyt on edetty Adolf Hitlerin Mein Kampf-teosta eli suomeksi ottaen Taisteluni-kirjaa sivulle 204. Projekti etenee hitaasti mutta varmasti. Ja onhan tässä muutakin tekemistä ja lukemista. Kirjanhan käänsi aikoinaan itse Lauri Hirvensalo. Noihin reiluun kahteensataan sivuun on mahtunut vain yksi painovirhe, yksi väärä kirjain. No ennenvanhaan latojillekin sattui…

No eniwei Aatu on nyt ehtinyt rintamalle. Sotakokemuksiaan hän ei pahemmin muistele,  painopiste on enemmän hänen poliittisissa mietelmissään. Yksi asia mitä kirjasta on voinut havaita, ja paljonhan se on avannut, on Hitlerin englantilaisiin kohditama ihailu. Tämähän ei kuulu missään tapauksessa historian lyhyeen eikä keskipitkäänkään oppimäärään, mutta näin se on.

Natsit saivat näet rotuoppinsa perusteet englantilaissyntyiseltä Houston Stewart Chamberlainilta jonka teos “1900-luvun perusteet” oli todellinen kulttikirja Saksassa jo ennen I maailmansotaa. Natsit vain kehittelivät näitä lähtökohtia omiin suuntiinsa. Hitler on tutustunut tuohon teokseen jo, jos ei nyt ihan pikkupoikana, niin varmasti jo Wienin vuosinaan.

Ei pelkästään tietty ideologinen velka Chamberlainille vaan myös englantilaisen yläluokan elämä oli se “jokin” joka kiehtoi natseja, tuota Saksan yhteiskunnan johtoasemaan noussutta monestikin vallan sivistymätöntä joukkiota.

Hitlerin kompastuskiveksi nousi sitten lopulta Puolan kysymys. Hitler ei halunnut uutta Münchenin konferenssia Danzigin kysymyksen ratkaisemiseksi. Lisäksi hän halusi sotansa. Sotaa ei voinut enää lykätä viidellä vuodella koska Hitler olisi sillin jo varsin iäkäs mies. Varmasti Puolalle olisi köynyt vähän huonommin vaikka asia olisi ratkaistu viherän veran ääressä, Hitler olisi löytänytoivallisen tuoen Stalinilta joka ei polakeista erityisemmin perustanut. Hyökätessään Puolaan Hitler luotti siihen ettei Englanti tue vanhaa liittolaistaan. Englannin reaktio olikin suuri järkytys aatulle.

Kun Puola oli lyöty ja sotatoimet kääntyneet länteen päin jatkui sama vitkastelu. Hitler ei tohtinut hyökätä Ranskaan vasta kuin keväällä vaikka operatiivinen valmius olisi tähän ollutkin. Ranska ja Englanti saivat peräti 8 kuukautta aikaa parantaa valmiuksiaan sotaan. Kaikkein käsittämättömintä on kuitenkin se, että Hitler pysäytti panssarivoimat kolmeksi vuorokaudeksi niin että Dunkirkiin saarrostetut joukot voittin evakuoida Englantiin. Sotahisto-rioitsijat kiistelevät tämän asian ympärillä edelleen, mutta esim. Erich von Manstein oli tätä mieltä. 

Hitlerin motiivi Dunkirkissa oli kuitenkin päästää englantilaiset turvaan jotta hän olisi tehnyt vaikutuksen ja saanut neuvoteltua aselevon. Jos Dunkirkiin olisi hyökätty olisi se ollut sellainen kolaus britti-armeijalle että se olisi tuskin tästä toipunut. 

Väärä sota vääriä vihollisia vastaan! Näin se vain on. Ei ole muuten mitään todisteita että Aatu olisi osallistunut etulinjan rähinöihin juoksuhaudoissa. Häntä käytettiin lähinnä taistelulähettinä. Toisen luokan rautaristin mies toki sai ja korpijämät urheudesta mutta kun hänessä ei ollut kunnollisia pomotus-ominaisuuksia niin ei nuttlut Aatusta upseeria ja herrasmiestä. Myöhemmällä iällään Aatun kerrotaan kokeilleen niinkin perienglantilaista puuhaa kuin hevosratsastus. Homma jäi yhteen tuntiin… Muutenkaan ei Aatu ollut mitenkään sporttinen mies kuten eivät muutkaan johtavat natsit Ribbentroppia lukkunottamatta.

Viidennen paastoviikon tiistain tunnelmia.

 

Nyt pitäisi paaston syventyä ja jopa sapuskoinnin suhteen tulisi laskeutua yksinkertaisempaan ja karumpaan. Näin on valtaosassa kristikuntaa meininki, vaan kuinkas teköö luterilainen? Kevääntulo vie muutenkin voimia jos varsinkin tekee pientä metsänhoitotyötä. Vomistuva kevätarska ja pitenevä päivä suorastaan pistävät kehon ja mielen huutamaan perinteistä härkäpapurokkaa!

Härkäpapu eli ficia faba on yksi vanhimpia viljelykasveja mitä maapalleroisemmme päällänsä kantaa. Suomessa sitä on viljelty paljon aikaisermmin kuin hernettä ja juuri perinteinen papurokka täytyy tehdä juuri härkäpapupohjaan. Viimeksi kasvatin härkäpapua vuonna 2006 ja niitä peruja onkin varastossa kolmisen litraa papuja. Laitoin eilisellä likoamaan reilut kolme kourallista noita ruskeita kultajyväsiä. Potka oli hankittu jo viimä viikolla paikallisesta lihakaupasta joten on hyvä kokeilla vieläkö vanhan ajan soppa oikein onnistuu? Soppaa on hyvä valmistaa reilummalti kun leikkiin kerran ryhtyy.  

Reseptihän on vallan yksinkertainen. Pakko tässäkin blogissa on ruuasta porinoida kun kerran blogilistalla on ilmoitettu tuotoksen sisältävän myös ruokaan liittyviä juttuja. Keittoon tarvitaan seuraavat emneet ja välineet:

uuni joka lämpiää suomalaisvenäläisruotsalaisnorjalaisella uraani/koskienergiapitoisella sähköllä tai puulämmitteinen liesi
isohko kattila

yksi pienehkö potka 
kolme kourallista kuivattuja härkäpapuja
4 keskikokoista sipulia
puoli kourallista tuoreita tai puolituoreita salvialehtiä silputtuna
puoli tl timjamia
puoli tl rakuunaa
teelusikallinen meiramia
teelusikallinen sitruunapippuria
suolaa vähintään ruokalusikallinen
vettä noin 6 litraa (ota huomioon haihtumistekijä pitkäkestoisen keittoprosessin vuoksi)

Papuja on liotetava kuten herneitä yön yli. Keiton valmistamiseen kannattaa varata kokonainen joutopäivä sillä mitä pitempää tämä soppa valmistuu, niin sen parempi. Liotetut pavut laitetaan kiehumaa veteen ykköselle. Tunin kiehumisen jälkeen lisätään pieniksi kimpaleiksi hakattu potkan luu. Pavut ja potkat luut saavat kiehua kolmesta neljään tuntiin ykkösellä.

Kun keiton valmistus on kestänyt nelisen tuntia niin luut otetaan pois ja keitos laitetaan isompaan kattilaan. Tässä vaiheessa lisätään reilusti vettä ja pieniksi paloiksi pilputtu potkan liha. Annetaan kiehua kakkosella noin tunnin verran.

Keitto alkaa nyt pikku hiljaa valmistua… Lopuksi lisätään hienoksi silputtu sipuli, salvia ja muut mausteet ja suola. Annetaan vielä tekeytyä puolisen tuntia.

Ja mitäpä sitten juomaksi ja muuten… Kirnupiimä on hyvä vaihtoehto, samoin kottari tai muu mallasjuoma. Kunnon rapeakuorinen ruisleipä täydentää tunnelman hyvin. Sitten vain viljelemään härkäpapua ja tekemään potkaoptioita paikallisen lihakollektiivin kanssa jos mielii ensi vuonna viidennellä paastoviikolla papurokkaa syömän…

Rakkaan ystävän muistoa kunnioittaen

 

Hän tuli elinkaarensa päähän, vaipui aivokuolleesseen tilaan ja kaikista ponnisteluista huolimatta herääminen ei enää onnistu. Tarvittaisiin aika tavalla rahaa ja hyvää tuuriakin rakkaan ystäväni henkiinkerättämiseen. Tosiasiat on vain hyväksyttävä ja elettävä niiden kanssa.

Ystävyytemme ja yhteistyömme alkoi vuonna 1999 helmikuussa. Sijoitin sinuun 12 000 markaa velkaelvytyksen muodossa. Olit uuden sukupolven Apple MacIntosh-tietokone; imac-koneiden toista sarjaa, kauniin violetti kuoreltasi. Olit toinen henkilökohtainen tietokoneeni Performa nelisatasen jälkeen. Alkuun olittekin verkotettuina yhteen. Sinä toit internetin ja sähköpostin kotiini, ja niin helpotit elämääni tavattoman paljon. Vietimme paljon aikaa keväällä 1999 yhdessä Civilization kakkosen kanssa. Pelasimme toinen maailmansota-skenaariota ja kokeilimme miten hankalaa on todellakin hyökätä Neuvostoliittoon.

Muutit kanssani Kajaaniin kun aloittelin papin hommia siellä. Saarnoja kirjoittelimme monta monituista. Runsaslumisen talven 1999-2000 aikana kuuntelimme monta Montrealin peliä netti-radiosta. Jälleen muutimme yhdessä Kotkaan ensin Ruonalan kirkon “vastaanottokotiin” ja sieltä elinkaaresi juhlallisimpaan vaiheeseen Sunilan pappilaan. Olit työpöytämme kaunistus vanhassa kappelihuoneessa. Jälleen kirjoittelimme paljon saarnoja ja muita juttuja. Huoltoakin sait Helsingissä kun uhmasin luonnonvoimia ukkosella ja sisäinen modeemisi särkyi.

Olit myös poikani ensimmäinen tietokone kun hän otti hiiren käteensä puolitoistavuotiaana. Hessu-kissan aakkostarinatkin tulivat sinulle tutuksi, samoin moni muu peli. Olit tavattoman luotettava siitä huolimatta että sinua piti lähes päivittäin resetoida.

Elokuussa 2004 jäit kakkoskoneeksi saadessani työnantajalta uuden ibook-koneen. Olit täysinpalvellut kone joka sai kunniapaikan lasten kirjahyllyssä. Palvelit edelleen uskollisesti. Jouluna 2004 cd-asemasi delasi mutta se ei menoasi haitannut.

Viimeisen vuodeen aikana menosi alkoi kuitenkin hidastua. Käynnistyminen ei enää ollut niin varmaa ja aloit jähmiä. Eräänä päivänä ei monitorisi enää toiminut. Saimme kuulla aivokuollutta hurinaasi. Jälkikasvuni suri sinua aidoilla kyynelillä ja lupasin vielä laittaa likoon vaikka 400 euroa jos Kampus-Datan pojat herättäisivät sinut uudelleen eloon. Haaveilin jopa modeemiyhteyden uudellenasentamisesta. Olit kuitenkin tullut elinkaaresi päähän. Varaosia ei enää ollu saatavilla.

Kaltaistasi rakasta ystävää ei kierrätetä. Saat paikan lämpimästä varastosta alkuperäisessä laatikossasi. Käytökelpoista näppäimistöä ja hiirtäsi en ota käyttöön vaikka ne kävisivätkin yhteen jopa MacBookPron kanssa. En jää odotelemaan aikaa jolloin ihme on mahdollinen, vaan hyväksyn tapahtuneen. Oikean ja aidon ystävän muisto ei koskaan katoa. Olimme yhdessä tehokas pari. Olin sinusta ylpeä ja avullasi sain yhden uuden mac-käännynnäisen Kajaanissa.

Kun ostin sinut join nautiskellen pienon pullon aitoa normandialaista. Taisi olla Boulardin tislettä. Aidolla normadialaisella hyvästelin sinut tällä viikolla. Pian sijoitan sinut alkuperäiseen laatikkoon ja sijoituspaikkaan. Nykyinen koneeni sisältää tuhansia sivuja tekstejä jotka olivat jo sinun sisuksissasi. Elämä jatkuu ja jäämme odottelemaan sitä päivää jolloin tietokonemaailmassa hyvä voittaa pahan ja ihmiset tajuavat pc-järjettömyyden, päivää jolloin kaikki epäkäytännöllisyys ja mielettömyys poistetaan... Lepää rauhassa rakas ystäväni, eläköön uusi ystäväni…

Rakkaan ystäväni muistoa kunnioittaen.

Hän tuli elinkaarensa päähän, vaipui aivokuolleesseen tilaan ja kaikista ponnisteluista huolimatta herääminen ei enää onnistu. Tarvittaisiin aika tavalla rahaa ja hyvää tuuriakin rakkaan ystäväni henkiinkerättämiseen. Tosiasiat on vain hyväksyttävä ja elettävä niiden kanssa.

Ystävyytemme ja yhteistyömme alkoi vuonna 1999 helmikuussa. Sijoitin sinuun 12 000 markaa velkaelvytyksen muodossa. Olit uuden sukupolven Apple MacIntosh-tietokone; imac-koneiden toista sarjaa, kauniin violetti kuoreltasi. Olit toinen henkilökohtainen tietokoneeni Performa nelisatasen jälkeen. Alkuun olittekin verkotettuina yhteen. Sinä toit internetin ja sähköpostin kotiini ja niin helpotit elämääni tavattoman paljon. Vietimme paljon aikaa keväällä 1999 yhdessä Civilization kakkosen kanssa. Pelasimme toinen maailmansota-skenaariota ja kokeilimme miten hankalaa on todellakin hyökätä Neuvosto-liittoon.

Muutit kanssani Kajaaniin kun aloittelin papin hommia siellä. Saarnoja kirjoit-telimme monta monituista. Sain sinusta jopa hallittua ja perusteltua työtulon hankkimisvähennystä, Runsaslumisen talven 1999-2000 aikana kuuntelimme monta Montrealin peliä netti-radiosta. Jälleen muutimme yhdessä Kotkaan ensin Ruonalan kirkon “vastaanottokotiin” ja sieltä elinkaaresi juhlallisimpaan vaiheeseen Sunilan pappilaan. Olit työpöytämme kaunistus vanhassa kappelihuoneessa. Jälleen kirjoittelimme paljon saarnoja ja muita juttuja. Huoltoakin sait Helsingissä kun uhmasin luonnonvoimia ukkosella ja sisäinen modeemisi särkyi.

Olit myös poikani ensimmäinen tietokone kun hän otti hiiren käteensä puolitoistavuotiaana. Hessu-kissan aakkostarinatkin tulivat sinulle tutuksi, samoin moni muu peli. Olit tavattoman luotettava siitä huolimatta että sinua piti lähes päivittäin resetoida. Elokuussa 2004 jäit kakkoskoneeksi uuden ibook-koneen koneen tultua taloon. Olit täysinpalvellut kone joka sai kunniapaikan lasten kirjahyllyssä. Palvelit edelleen uskollisesti. Jouluna 2004 cd-asemasi delasi mutta se ei menoasi haitannut.

Viimeisen vuoden aikana menosi alkoi kuitenkin hidastua. Käynnistyminen ei enää ollut niin varmaa ja aloit jähmiä. Eräänä päivänä ei monitorisi enää toiminut. Saimme kuulla aivokuollutta hurinaasi. Jälkikasvuni suri sinua aidoilla kyynelillä, ja lupasin vielä laittaa likoon vaikka 400 euroa jos Kampus-Datan pojat herättäisivät sinut uudelleen eloon. Haaveilin jopa modeemiyhteyden uudellenasentamisesta. Olit kuitenkin tullut elinkaaresi päähän. Varaosia ei enää ollut saatavilla.

Kaltaistasi rakasta ystävää ei kierrätetä. Saat paikan lundia-hyllykön päältä ja pölyjä pyyhin päältäsi aina kun siivoan. Käytökelpoista näppäimistöä ja hiirtäsi en ota käyttöön vaikka ne kävisivätkin yhteen jopa MacBookPron kanssa. En jää odotelemaan aikaa jolloin ihme on mahdollinen, vaan hyväksyn tapahtuneen. Oikean ja aidon ystävän muisto ei koskaan katoa. Olimme yhdessä tehokas pari. Olin sinusta ylpeä ja avullasi sain yhden uuden mac-käännynnäisen Kajaanissa.

Kun ostin sinut join nautiskellen pienon pullon aitoa normandialaista. Taisi olla Boulardin tislettä. Aidolla normadialaisella hyvästelin sinut tällä viikolla. Nykyinen koneeni sisältää tuhansia sivuja tekstejä jotka olivat jo sinun sisuksissasi. Elämä jatkuu ja jäämme odottelemaan sitä päivää jolloin tietokonemaailmassa hyvä voittaa pahan ja ihmiset tajuavat pc-järjettömyyden, päivää jolloin kaikki epäkäytännöllisyys ja mielettömyys poistetaan.. Lepää rauhassa rakas ystäväni, eläköön uusi ystäväni…

Naispapit 20 vuotta.

 

Eilen oli sitten päivälleen se päivä jolloin tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä kun Suomessa toteutuivat yhtäväiset pappisoikeudet. Kaikkialla hiippakunnissa kokoonnuttiin tuomiokirkoihin juhlapalvoksiin jotka olivat pappien kansoittamia. Kaikkialla kaiketi myös kokoonnuttiin juhlaviin seminaareihin joissa pohdittiin pappeuden syvintä olemusta. Näin ainakin Turun arkkihiippakunnassa.

Palvos tuomiokirkossa Turussa oli tietenkin juhlava, ainahan se sitä on kun arkkipiispa saarnaa. Virrenbeisuukin pauhui vallan mahtavana. Liturgia oli viikkomessun mukainen ja kaikki meni melkein putkeen, mitä nyt tulikäpäläinen kanttori soitti yhdet aamenet liturgin puheen päälle. Jäikös tsekkauslista tekemättä sakastissa. Taisipa jäädä. Ei se niin vaarallista ole.

Vihdoin päästiin Turun kristilliselle opistolle ja syömään… Aivan kuin kollektiivinen alitajunta olisi ottanut vaarin eilisestä kirjoituksesta niin ruokavirtenä olikin tavanomainen “Nyt silmäin alla Jeesuksen.” Tosin ei sitä laulettu Bourgeoisin sävelmällä, vaan sillä tavanomaisemmalla. Hyvin ruoka maistui ja voin vakuuttaa teille, rakkaat lukijani, salaatitikin kävivät hyvin kaupaksi, ihan tappiin syötiin kun paikalla oli yli kaksisataa nälkäistä pappia ja kaksi piispaakin.

Päivän varsinainen intellektuaalis-hengellinen anti oli kuitenkin Turun piispa Kari Mäkisen pitkä puhe pappeuden syvimmästä olemuksesta. No mitä hääp sitte sano? Mäkinen! Hääp sano että naispappi ei ole naisautoilija... Ei vainen vaan punnittua puhetta joka varmaan ilmestyy netissä Mäkisen puheiden listalla Arkkihiippakunnan kotisivuilla. Puheensa Mäkinen aloitti omasta papiksi vihkimisestään ja siitä kuinka Aimo Tee Nikolaisen käsi oli painava. Nykyään Mäkinen kuulemma itse pappeja vihkiessään varoo vihittävien kampauksia... No, kaiken tämän piispa Mäkinen luonnollisesti sanoi oman huumorinsa täyttämällä tavalla. Esitelmä oli kaikin puolin hyvä ja viesti myös paljon siitä millaista Mäkisen huumori on. Tiettyä lateraalista pyrkimystä siinä on, mene ja tiedä, mutta pääasiallisesti se on kuivahkoa anekdoottien tasolla liikkuvaa britti-tyyppistä. Ei niin pahaa ollenkaan...

Jos jotenkin summaisi yhteen mitä piispa Mäkinen vielä suureen arvoon nousevassa esityksessään sanoi niin tässä on yksi referaatti, tai referaatin referaatti:

“Pappeutta ei kukaa yksittäinen henkilö voi koskaan saada omista lähtökohdistaan, se aina annetaan. Papiksi vihkimisessä henkilö erotetaan julkisesti erityiseen virkaan. Tätä korostaa vihmimys toimituksena joka itsessään on siirtymäriitin piirteitä omaava toimitus. Pappeus on toiseutta ja se on kirkkona olemisen keskus. Se on niin “epäinhmillinen asia” että papin henkilö ja ominaisuudet eivät ole ratkaisevia. Niinpä sukupuollellakaan ei ole mitää merkitystää. Ja siksipä juuri puhe naispappeudesta on sinänsä hyvin ongelmallinen asia.

Pappina olemiseen kuuluu tietty esikuvallisuus; elämisen tai käyttäytymisen koodisto, ja pappeus toteutuu aina suhteessa toisiin ihmisiin. Pappi myös edustaa kirkon ydintä enemmän kuin mikään muu. Jo edellä mainittu toiseus tulee ilmi ehkä drastisimmin siinä, että pappi edustaa kollektiivisessa tajunnassa PYHÄÄ, syvää toiseutta, aivan toista todellisuutta ja arvojärjestystä mitä se maailma on jossa kirkko on ja elää.”

No ehkä edellisen kappaleen viimeisen pilkun jälkeisessä tekstissä kirjoitin hieman auki sitä mitä Mäkinen tarkoitti tulkintani mukaan toiseudella. Siitä olisin kaivannut ehkä hieman enemmän rautalangaksi viännäntää mitä Mäkinen sitten lopulta teki… Mutta kertakaikkiaan mukava päivä. Illallinen Kupittaan paviljongissa jäi syömäti kun siviilivelvollisuudet kutsuivat. Liekkö siellä veisattu atravirtenä sitten 473. Maailmassa on asioita joita ihmislapsen ei joskus kuulu tietää, jään tämä suhteen ikuisiksi ajoiksi tietämättömäksi.

Maaliskuinen lätkäporina I vuonna MMVIII.

Nyt olisi muitakin juttuja tulollaan mutta mennääns ali sieltä missä limborima on korkeimmillaan! Meinaan lätkästä voi aina porista kun se on niin ihmisläheinen urheilulaji kaikkinensa. 

Ja mitäs kotoisista kun ison veden takana on kuitenkin parhaat joukkueet ja ukkelitkin. Itäliigan joukkueet Ottawa ja Montreal ovat nimittäin lähteneet vuolemaan pinnoja ja ehkä etsimään sitä Susannaakin Kalifornian maille. Nämä joukkueet kohtaavat vajaan viikon sisään San Josen, Phoenixin, Anaheimin ja Los Angeles Kingsin. Noh, tuleehan siinä käytyä myös kyllä Arizonan puolella, vaan haetanneko tuo?

Näistä joukkueista San Jose Sharks ja puolustava Stanley Cup-mestari Anaheim muosotavat tasomittarin. Viime yönnä tuli pojille kuonoon. Montreal pelasi hvyin mutta Sharks oli parempi 6-4. Ottawa hävisi 3-1. Matkarasitus lienee poissa torstaina jolloin jatketaan. Totutteluahan tuo vaatii pelata aivan vieraita joukkueita vastaa nykyisen balansoimattoman runkosarjan aikana. Montreal ja San Jose eivät esimerkiksi ja nimittäin ole kohdanneet neljään vuoteen… Ensimmäiset ottelut eivät siis kerro vielä yhtikäs mitään.

Suomalaisia kovasti kiinnostavat MM-kisat pelataan tänä vuonna Kanadassa. Tosin sellaisissa kaupungeissa joissa ei ole NHL-joukkueita. Toiveet ovat korkealla kaikilla ja noista kisoista odotellaan kaikien aikojen MM-kisoja. Meillä on nyt toivoa koska Jellojen penkin takana on ulkomainen mies. Mutta jotain puuttuu, tai sanotaankos että jotain on pikemminkin liikaa. Kun tässä on kuunnellut pitkästä aikaa nettiradiosta pohjois-amerikkalaisia selostuksia ja tietenkin myös katsonut monta peliä taivaskanavilta niin on pakko todeta: selostuksen taso on aivan eri muualla kuin meillä.

Meillä pidetään sellaista huonojen vitsien kertojaa kuin Antero Mertarantaa korvaamattomana miehenä. Samaa luultiin aikoinaan Raimo Häyrisestä kun hänen äärelleen kokoonnuttiin kuuntelemaan isoja kisoja, eikä ainoastaa radion, vaan radio tuotiin television ääreen ja Karapalo ja kumppanit mykäksi. Olen varmaan enpeekoossa joskus aiemminkin sanonut, mutta sanotaan uudelleen: eräs helmikuinen aamu muutti kohdallani kaiken. Olin laittanut keloon soimaan ennen kuutta kuullakseni Lake Placidin kisojen ottelun Suomi-Puola. Olin aluksi raivoissani kun selostaja ei ollutkaan Häyrinen… Ottelun jälkeen olin haltioissani ja tietenkin yritin nuorena lukiolaisena julistaa ikätovereilleni tätä suurta ilosanomaa: Viherkenttä on parempi kuin Häyrinen, mutta kuinkas kävi: “Hulluna monet pitivät; jälleen kerran…”

Homman nimi on muuten se, että kyllä joukkueemme menestykseen voi vaikuttaa myös huono selostaja… En ole taikauskoinen mutta uskon jossain määrin morfisiin kenttiin ja muotoresonanssi-teoriaan a la Rupert Sheldrake. Niin että kysytäänpäs vain tässä että kuinkas monta niistä Suomen hopeamitaleista Antero Mertaranta voikaan ottaa kontolleen… Ja nyt en ainakaan mina laske yhtikäs vertaa mittään leikkiä, niin vakava ja elämää suurempi asia jääkiekko on…

Maailmanpolittisia joutopuheita ja joutopuheita yleensäkin paaston syvetessä.

Ne olivat ja menivät sitten ne Venäjän pressanvaalit. Meinasin melkein, ja itseasiassa kirjoitinkin, että “Neukkulan” pressanvaalit. Olihan toki neukkulassa-
kin presidentti ennen vanhaan. Sen merkitys ja tehtävät vain muuttuivat Gorbatsovin kaudella. 

Alunperin Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton presidentti oli Korkeimman neuvoston puhemiesneuvoston puheenjohtaja. Lopulta virkaa adjusteerattiin ja Gorba sai sen lähinnä turhamaisin perustein itselleen.  

Ei ole täällä mitään pysyvää. Ennen oli Neukkula ja USA, nytten on Venäjä ja Jusa. Neukkula ulosti joukon hyvinvoivia kansantalouksia kuten Kazakstan, Ukraina ja tietysti Balttian maat. Herääkin kysymys kuinkas olisi Jenkkilän suunnalla jos se hajoasi; montako toimeentulevaa kansantaloutta siitä syntyisi. Varmaankin ainakin seuraavat: Kalifornia, Texas, Illinois, Ohio ja Florida, ja ehkä muutama muukin. Teksasillahan on jo perinteitä sillä se on ainoa Jenkkilän osavaltio joka on joskus ollut itsenäinen valtio.

Joskus myös toivoisi, että Quebeck saisi itsenäisyytensä jota siellä niin kovasti hamutaan. Olisi sitten jääkiekon MM-kisoissakin ja olympialaisissa talvikisoissa uusi kova joukkue mitalitaistoissa. Mielenkiintoista se on ja se päivä koittaa, ja se on koittava vieläpä ennen Herramme hamaa paruusiaa.

Tänäpänä on pääministerimme Matti van Hanen ilmaissut kummeksuntansa Venäjän vaalien johdosta. Häntä ihmetyttää se, että Medvedjev ei antautunut keskustelemaan muiden ehdokkaiden kanssa ja voitti silti, ja vieläpä aivan kuten gallupit ennakoi-vatkin. Ison maan ilmiöitä on joskus vaikeata piene demokratian näkökulmasta ymmärtää. Me emme olisi sitä mitä olemme ellei demokratiaa olisi, se on pienten maiden ja kansantaloksien elinehto. Pienillä ei ole näet varaa olla epädemokraattisia ja vielä enemmän epäyhtenäisiä. Isossa maassa asiat ovat toisin, ja sinne mahtuu jopa reilut viisitoista miljoonaa venäläistä jotka eivät äänestäneet Medvedjeviä.

Mutta jos muristaan siitä, että Venäjän vaalit olivat muka epädemokraattiset niin mitä sitten on sanottavana Jenkkilän pressanvaaleista. Siellä se iso raha jyllää ja todellakin köyhän ja viisaan miehen kohtalona on kyynelruoka. Onhan USA:n pressanvaaleissa aina muka muitakin ehdokkaita mutta kukas niistä mitään tietää; virallisissa tuloksissa vasta… No, ehkä äänestylipussa on jokin vaihoehto jos kerran sitten virallisissa tuloksissakin mainitaan. 

Ja ei varmasti Yhdysvaltain kommunistipuolueen presidenttiehdokas pääse väittelemään rebublikaani/demokraatti-ehdokkaan kanssa millekään kanavalle vaikka olisi mailman viisain mies ja seitsenkertainen tohtori. Tämä on syytä myös muistaa ja tuoda esille jos taas äpätys Venäjän mukamas epädemokraattisten vaalien tiimoilta jatkuu…