Kemppinen kirjoittaa tänään blogissaan ruotsalaisista ja vähän suomalaisistakin. Ei mitään yllättävää mutta jotain kumminkin. Hän äimistelee sitä kuinka paljon ruotsalaisia muutti maailmalle, ja hyvin oivaltavasti seikkoja miksi Ruotsista tuli tieteen ja tekniikan suurvalta, jopa niin että heillä on oikeus antaa vuosittaiset suurimmat tiedepalkinnot eli nobelit.
Niinhän se sitten myös on, vaikka harvemmin tulee ajateltua; Astrid Lindgren ja Ingmar Bergman olivat inhottavia piikkejä sosiaalidemokraattisen kansankodin lihassa. Kun muut tekivät parhaansa niin he kulkivat omia teitänsä. Ohimennen Kemppinen myös toteaa sen että huonostihan suomalaisille, ja sitä myöten suomalaisuudelle olisi käynyt jos olisimme jääneet 1800-luvun alussa Ruotsin yhteyteen.
Ruotsalaiset ovat kunnostautuneet myös tenniksen saralla. En ole mikään tenniksen suuri ystävä mutta seuraan virkamiesmäisellä kunnioituksella parhaimman tennispelaajamme Jarkko Niemisen otteita erityisesti suurissa turnauksissa. Neljäs tai viides kierros saa meikän kaukovarjostimen ääreen. Tänäkin aamuna kävi näin kun kerran peli tuli Eurosportilta. Olihan miehllä mahdollisuudet viedä ensimmäinen erä mutta kun ei niin ei. Ratkaisevalla hetkellä puuttuu sitten itsevarmuus. Ruotsihan oli tenniksen tekijämaa jo ennen Pörnepuriakin 1970-luvun alussa. Hän ei tehnyt parastaan vaan enemmän. Hän itse toimi esikuvana suurelle joukolle seuraavan sukupolven pelaajia. Anteeksi nyt vain mutta tennis ei ole suomalasiten laji. Tein vain parhaani...
Maassa jossa on tällainen väestöpohja ja missä harrastetaan niin montaa lajia niin yhtälö ei vain toimi. Toisaalta on asia myös niin, että tenniksen parissa eivät välttämättä ole koskaan mitkään superlahjakkaat urheilijatyypit meillä olleetkaan. Kaikissa lajeissa ei voi menestyä. Katsotaanpa vaikka miten derkut menettelivät talvikisojen suhteen. Menestystä tuli kaikissa muissa lajeissa paitsi ei alppihiihdossa.
Tärkeämpää kuin huippu-urheilijoiden tuottaminen olisi kuitenkin koko Kansan liikunta ja monenmoiset urheiluharrastukset. Otetaanpa esimerkiksi vaikka jousella ampuminen. Puhuin asiasta hiemna viime kesänä kun itsekin intoonnuin pienoiseen treeniin kun asian kanssa tuli kerran rippikoululaisten kanssa puuhailtua.
Jouskarointi on nimittäin tuota noin pirun vaikea laji ja vaikeammaksi sen oppimisen tekee suomalaisten tyyli opettaa sitä. Sitä kun ei opita millään “tein vain parhaani-mentaliteetilla.” Homman nimi on näet se, että leuka pystyyn ja hyvä ryhti, anatominen purenta ja asenne “Hi. I’m from America!” Kyllä muuten on sen jälkeen homma vähän iloisempaa ja nuolikin osuu taustaa jo ensimmäisillä laukauksilla. Samaa voi kokeilla monen muunkin jutun kanssa aivan kuten puolustusvoimiemme sulkeisihjesääntökin voi käyttää armeijan ulkupuolella!
Mutta kaikki kunnia Jarkko Niemiselle, vastassa oli toki mailman toiseksi paras pelaaja…
Pienen kansakunnan urheiluintoilijan on syytä tyytyä siihen vähään mitä saamme. Kaikki on niin pienestä kiinni. Millainen olisikaan ollut jääkiekkolumme historia jos Jarmo Wasama ei olisi ajanut päin sumupilven keskellä olevaa traktoria vain 22-vuotiaana vuonna 1965. Ruotsalaisilla oli kyllä Lennart Svedberg ja tsekeillä Jan Suchy mutta he olisivat toki pärjänneet ilman heitäkin. Wasama sai kasaan 76 maaottelua ja ensimmäisiää omissa jääkiekon MM-kisoissamme hän oli joukkueemme paras pistemies, joka oli ennenkuulu-matonta puolustajalta. Kaksi kertaa pisti mies kiekon Neuvostoliiton verkkoon.
Hän teki todella enemmän kuin parhaansa. Ja kun paras tekee enemmän niin siitähän yleensä seuraa vallan hyvää. Toisissa omissa kisoissamme vuonna 1974 Wasama oli ollut vasta 31 vuotias. Mutta 31-vuotias oli tuolloin jo vanhus ja ikärasisimi kukoisti 1970-luvulla niin että paljon parjaamamme ruotsalaisetkin muuttivat kruuninperimysjärjestystä kun Silvia oli peräti 34-vuotias ensisynnyttäjä. "Ei me tahdota Silviasta mitään synnystyskonetta" kirkuivat kilvan sosiaalidemokraattiset feministit ja he saivatkin tahtonsa läpi. Toisaalta uusi kruununperimysjärjestys tuli voimaan seuraavana vuonna Carl Phillipin syntymästä. Mutta kuitenkin häly Silvian ensisynnytksen äärellä oli vallan hirveä kun kerran se minunkin kaaliini muistiin jäi... Silvia teki enemmän kuin parhaansa ja nosti Ruotsin kuningashuoneen sen alennustilasta.
Olisipa muuten ollut mielenkiintoista nähdä kuka olisikaan ollut Euroopan Bobby Orr! Toisaalta Wasama ja Svedberg pelasivat jo maajoukkueissaan kun Orr debytoi Enhooellässä vasta 1966-1967! On paljon asioita joihn emme saa koskaan vastausta… Ja spekulointi on aina spekulointia vaikka kuinka tekisi parhaansa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti