Nimittäin tämän päivän järkyttävät tapahtumat Kauhajoelle hiljentävät. Herää niin monta kysymystä. Kaikki hirmutöiden tekijät ovat nimittäin joskus olleet pieniä lapsia. Masssamurhaaja on kerran ollut päivänsäde ja isän kultapoika, ainakin omien vanhempien mielestä. Kerran hän on ollut avuton pieni ihmis-vauva äitinsä rinnoilla.. Kaikista heistä on hellyttäväiä kuvia jälkimaailmalle näyttää… Sellainen oli kerran Adolf Hitlerkin ja sellainen oli tämänkin päivän hirmutyön tekijä.
Kysymykseen “miksi” voimme etsiä vastausta sitä löytämättä. Sanat “’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole” valottavat meitä asian suhteen yhdeltä kantilta. Aivan varmastihan tässä on kyse lähimmäisen rakkauden puutteesta. Ampujakin on tässä samalla tavalla uhri, ja hän on jäänyt vaille jotain. Suomessa on niin paljon henkistä pahoinvointia että voidaan puhua yhteiskunnallisen vanhurskauden puutteesta. Jos joku joutuu kulkemaan lääkäriltä toiselle kuukausitolkulla saamatta kuin pienen hymähtelyn valittaessaan masennusta niin ei tässä ole kyse mistään muusta kuin yhteiskunnallisen lähimmäisenrakkauden puutteesta.
Sitä älkäämme tehkö että osoittelisimme sormella tällaisten hirmutöiden tekijöiden lapsuudenkoteihin, vanhempiin ja muihin sukulaisiin. Tällainen surmaaja on aina hyvin erikoinen yksilö. Jos johonkin pitää kiinnittää huomio niin sitten olkoon se tässä: “Montako samanlaista tekoa hautovaa nuorta on tällä hetkellä keskuudessamme?! Ja mitenpä on sitten laita yhteiskunnallisen kurin? Lähipäivinä, jo varmaan huomenna, nousee keskustelu ampuma-aseiden hallussapidosta. Pistoolit kuuluvat ampumaradalle, eivät jokamiehen taskuun. Kun tällainen juttu sattuu uudelleen jo vuoden sisään niin jossain on todella jotain pahasti pielessä.
Tänään ovat myös valtakunnanselittäjät liikkeellä kertomassa sun minkälaista teoriaa kansakuntaamme kohdanneesta hirmuteosta ja ennen kaikkea sen syistä. Onpa vaadittu valtakunnan hallitustakin vastuuseen asiasta. Oli miten oli niin tätä jupakkaa puidaan pitkään, taajaan ja syvällisesti. Joten eiköhän tässäkin sukelleta kauas ja syvälle, jos ei ihan upanisadeihin asti niin ainakin vajaan 40 vuoden taakse tasavaltakuntamme eduskuntaan.
Kun aikoinaan pidettiin puheita eduskunnassa koskien peruskoulu-uudistusta ja monia siihen liittyviä asioita nousi pönttöön myös ryhdikäs mies Pohjanmaalta. Tuo kokoomuksen mustaan tusinaan kuulunut mies oli Pentti Mäki-Hakola. Ryhdikkään miehestä tekee myös se, että hän äänesti poikkeuslakia joka salli eduskunnan valita kekkosen ylimääräiselle kaudelle tasavallan presidentiksi. Mäki-Hakola aloitti puheensa näin: “Herra puhemies! Jo muinaiset roomalaiset sanoivat, että siinä vaiheessa kun aikuiset alkavat nöyristellä alaikäisten ja keskenkasvuisten edessä on otettu ensimmäinen askel kohti laittomuutta ja anarkiaa… Mäki-Hakola oli aivan oikeassa. Se että nyt puhutaan aukrotiteetit-tomasta yhteiskunnasta ei ole mitään uutta. Että peruskoulu-uudistus meni läpi sellaisenaan oli merkki siitä yhteiskunnan epäjärjestyksestä jo silloin. 1960-luvulla ongelmasta joka nyt tiedostetaan auktoriteetittomuutena puhuttiin kyllä vaikkakaan ei näillä sanoilla.
Suomen kirkon piirissä julkaistiin tuolloin mm. yksi kirja suositussa Avain-sarjassa ja sen nimi oli jotakuinkin, siteeraan nyt muistista tuon omistamani kirjan nimeä, “Isätön maailma.” Tuo auktoriteetittomuus puettiin tuossa kirjassa isättömyyden hahmoon. Se kirja toteaa saksalaisen kirjoittajansa suulla paljolti samaa mistä nytkin käydään keskustelua. Tietysti voimme miettiä sitä mitä oli tapahtunut. 1960-luvun henki sai monia ilmenemismuotoja. Suuri sodanvastainen kapina kyti maailmalla ja Yhdysvalloissa. Uudet opit levisivät, yhtenä niiden joukossa ns. vapaa kasvatuskin. Koulumaailmassa elettiin myös uusien oppien aikaa.
Nyt ihmisten paha olo, isättömyys ja auktoriteettien puute, on huutava. Se pukeutuu silmittömän väkivallan muotoon. Mutta ei mitään uutta auringon alla. On pakko herättää myös seuraava kysymys: “Onko väkivallan määrä ihmisten yhteiskunnissa aina vakio?” Jos joskus ihmisten yhteiskunnissa oli auktoriteettia ja järjestystäkin niin miten se saatiin aikaan. Vastaus tähän piilee väkivallan vakiossa. Viimeistään 1970-luvun alussa opettajilta vietiin mahdollisuus ruumiillissen kuritukseen, ei enää karttakeppiä sormille eikä hivutusta varastohuoneessa. No, kukapa tällaista kaipaisi. Jos tämä pieni väite väkivallasta vakiona on totta niin silloin tärkeä tehtävä on lähteä poistamaan väkivallan syitä. Mutta miten on… Synti ja vietit täytyy jokaisen sukupolven kohdata…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti