lauantai 17. huhtikuuta 2010

Linjuripolkka, Too Many Sisters ja punainen mies opettaa meitä…

Annetaanpa kerrankin ajatusten virrata aivan vapaasti minkään ja kenenkään estämättä. Katsellaan maailmaa ja omaa mieltä aivan ilman mitään pidikkeitä ja suotimia.


Aivan  aluksi  tässä  täytyy  kuunnella  mainio  Repe  Helismaan  ssanoittama  laulelma  nimeltä  “Linjuripolkka”  on  tunnelmaa.  Asiassa  on  vinha  perä  ja  jospa  samalla  suomalaisista  tulisi  edes  hieman  sosiaalisemmiksi  niin  olisimme  saavuttaneet  jotain  todella  tärkeää.  Kuunnellaanpas  laulu  vielä  toisen  kerran  ja  ihan  kummeli-versiona ja  yritämme  nyt  etsiä  ja  sisäistää  mahdollisimman  monta  hauskaa  mielleyhtymää.


Että  sehän  tässä  huolettaa  miten  rakkaat  eurokansaedustajamme  pääsevät  alkuviikosta  töihin  sinne  Rysseliin.  Saataisiin  siitä  mainio  tallenne  kun  naistrio  “Too  Many  Sisters”,  johon  kuuluisivat  Satu  Hassi Heidi  Hautala  ja  tietenkin  Eitsu  Korhola  laulaisivat  kovaa  ja  korkealta  biisin “Rysseliin  mä  kaipaan  niin..


“Rysseliin  mä  kaipaan  niin,  taas  uudelleen,
Haaveet  suloiset,  vie  kulunkiin,
kai  muistat  kuitata  sen…”  (En  jaksa  riimitellä  pitempään  mutta  Ari Alsio  jatkakoon  jos  haluaa...)


Toivottavasti  Suomen  edunvalvonta  ei  nyt  sitten  niin  kauhean  paljon  häiriinny  vaikka  pieleen  menikin  matkasuunnitelmat…


Näin  se  on  nähtävä!  Mutta  mitä  saakaan  aikaan  lentoliikenten  tilapäinen  keskeytyminen!?  Jos  vaikka  elettäisiin  tilanteessa  jossa  tulivuorenpurkaus  jatkusi  vaikka  kaksi  vuotta,  niin  lisääntyisipäs  siinä  pakokaasupäästöt  aivan  huikeisiin  mittakaavoihin…  Tuo  mainio  linjuri-auto  nimittäin  polttaa  pääasiassa  dieseliä.  Ja  kun  junaliikenteen  määrää  pitäisi  lisätä  niin  samassa  suhteessa   kasvaisi  sitten  myös  sähkönkulutus.  Kävisivät  siinä  sitten  Euroopan  ytyvoimalat  vallan  ylikierroksilla.  Ja  mitähän  siitä  sitten  seuraisi?


Ehkä  voimme  lähestyä  tätä  yhteiskunnallista ja  yhteistä  ongelmaamme  vaikkapa  Pohjois-Amerikkalaisen  Winnebago-intiaanien  veijaritarinan  avulla.  Tästä  asiasta  ja  ilmiöstä  on  meillä  Suomessa  kirjoittanut  ansiokkaasti  Olli  Alho  kirjassaan  “Hulluuden  puolustus  ja  muita  kirjoituksia  naurun  historiasta.”  Kyseinen  trickster-hahho,  ei  siis  Olli  Alho,  vaan  intiaanien  taruissa  esiintyvä  henkilö  tekee  peräkkäinen  toinen  toistaan  järjettömämpiä  asioita.


Trickster  tappaa  puhvelin,  mutta  nylkiessään  tätä  kädet  alkavat  tapella  keskenän  kunnens  vasen  käsi  vaurioituu  ja  alkaa  vuotaa  verta.  Hän  lainaa  nuoremmalta  veljeltään  kaksi  lasta,  mutta  antaa  näiden  kuolla,  koska  syö  ahneuksissaan  itse  kaiken  ruoan.  Suurta  oveluutta  osoittaen  tuo  hahmo  sitten  pyydystää  joukon  ankkoja.  Hän  panee  nämä  kypsymään  tulelle  ja  pyytää  anustaan  vahtimaan  tulta.  Hahmon  nukkuessa  pienet  ketut  tulevat  ja  syövät  ankat  anuksen  puhkumisesta  huolimatta.  Sitten  trickster  rankaisee  anusta  tämän  huolimattomuudesta  polttamalla  tätä  tulisilla  hiilillä,  mutta  tuottaakin  suurta  tuskaa  itselleen.  Sitten  nähdessään  vastapäisellä  rannalla  naisia  hän  päättää  lähettää  peniksensä  joen  yli  harjoittamaan  näiden  kanssa  sukupuoliyhteyttä.  Penis  tunkeutuukin  päällikön  tyttäreen,  mutta  tricksterin  suureksi harmiksi  muuan  vanha  nainen  tulee  ja  keskeyttää  peniksen  puuhat…  Ja  paljon,  paljon  muuta…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti