Karmea havainto…

                                 

Nimittäin tämän päivän järkyttävät tapahtumat Kauhajoelle hiljentävät. Herää niin monta kysymystä. Kaikki hirmutöiden tekijät ovat nimittäin joskus olleet pieniä lapsia. Masssamurhaaja on kerran ollut päivänsäde ja isän kultapoika, ainakin omien vanhempien mielestä. Kerran hän on ollut avuton pieni ihmis-vauva äitinsä rinnoilla.. Kaikista heistä on hellyttäväiä kuvia jälkimaailmalle näyttää… Sellainen oli kerran Adolf Hitlerkin ja sellainen oli tämänkin päivän hirmutyön tekijä.

Kysymykseen “miksi” voimme etsiä vastausta sitä löytämättä. Sanat “’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole” valottavat meitä asian suhteen yhdeltä kantilta. Aivan varmastihan tässä on kyse lähimmäisen rakkauden puutteesta. Ampujakin on tässä samalla tavalla uhri, ja hän on jäänyt vaille jotain. Suomessa on niin paljon henkistä pahoinvointia että voidaan puhua yhteiskunnallisen vanhurskauden puutteesta. Jos joku joutuu kulkemaan lääkäriltä toiselle kuukausitolkulla saamatta kuin pienen hymähtelyn valittaessaan masennusta niin ei tässä ole kyse mistään muusta kuin yhteiskunnallisen lähimmäisenrakkauden puutteesta.

Sitä älkäämme tehkö että osoittelisimme sormella tällaisten hirmutöiden tekijöiden lapsuudenkoteihin, vanhempiin ja muihin sukulaisiin. Tällainen surmaaja on aina hyvin erikoinen yksilö. Jos johonkin pitää kiinnittää huomio niin sitten olkoon se tässä: “Montako samanlaista tekoa hautovaa nuorta on tällä hetkellä keskuudessamme?! Ja mitenpä on sitten laita yhteiskunnallisen kurin? Lähipäivinä, jo varmaan huomenna, nousee keskustelu ampuma-aseiden hallussapidosta. Pistoolit kuuluvat ampumaradalle, eivät jokamiehen taskuun. Kun tällainen juttu sattuu uudelleen jo vuoden sisään niin jossain on todella jotain pahasti pielessä.

Tänään ovat myös valtakunnanselittäjät liikkeellä kertomassa sun minkälaista teoriaa kansakuntaamme kohdanneesta hirmuteosta ja ennen kaikkea sen syistä. Onpa vaadittu valtakunnan hallitustakin vastuuseen asiasta. Oli miten oli niin tätä jupakkaa puidaan pitkään, taajaan ja syvällisesti. Joten eiköhän tässäkin sukelleta kauas ja syvälle, jos ei ihan upanisadeihin asti niin ainakin vajaan 40 vuoden taakse tasavaltakuntamme eduskuntaan.

Kun aikoinaan pidettiin puheita eduskunnassa koskien peruskoulu-uudistusta ja monia siihen liittyviä asioita nousi pönttöön myös ryhdikäs mies Pohjanmaalta. Tuo kokoomuksen mustaan tusinaan kuulunut mies oli Pentti Mäki-Hakola. Ryhdikkään miehestä tekee myös se, että hän äänesti poikkeuslakia joka salli eduskunnan valita kekkosen ylimääräiselle kaudelle tasavallan presidentiksi. Mäki-Hakola aloitti puheensa näin: “Herra puhemies! Jo muinaiset roomalaiset sanoivat, että siinä vaiheessa kun aikuiset alkavat nöyristellä alaikäisten ja keskenkasvuisten edessä on otettu ensimmäinen askel kohti laittomuutta ja anarkiaa… Mäki-Hakola oli aivan oikeassa. Se että nyt puhutaan aukrotiteetit-tomasta yhteiskunnasta ei ole mitään uutta. Että peruskoulu-uudistus meni läpi sellaisenaan oli merkki siitä yhteiskunnan epäjärjestyksestä jo silloin. 1960-luvulla ongelmasta joka nyt tiedostetaan auktoriteetittomuutena puhuttiin kyllä vaikkakaan ei näillä sanoilla. 

Suomen kirkon piirissä julkaistiin tuolloin mm. yksi kirja suositussa Avain-sarjassa ja sen nimi oli jotakuinkin, siteeraan nyt muistista tuon omistamani kirjan nimeä, “Isätön maailma.” Tuo auktoriteetittomuus puettiin tuossa kirjassa isättömyyden hahmoon. Se kirja toteaa saksalaisen kirjoittajansa suulla paljolti samaa mistä nytkin käydään keskustelua. Tietysti voimme miettiä sitä mitä oli tapahtunut. 1960-luvun henki sai monia ilmenemismuotoja. Suuri sodanvastainen kapina kyti maailmalla ja Yhdysvalloissa. Uudet opit levisivät, yhtenä niiden joukossa ns. vapaa kasvatuskin. Koulumaailmassa elettiin myös uusien oppien aikaa. 

Nyt ihmisten paha olo, isättömyys ja auktoriteettien puute, on huutava. Se pukeutuu silmittömän väkivallan muotoon. Mutta ei mitään uutta auringon alla. On pakko herättää myös seuraava kysymys: “Onko väkivallan määrä ihmisten yhteiskunnissa aina vakio?” Jos joskus ihmisten yhteiskunnissa oli auktoriteettia ja järjestystäkin niin miten se saatiin aikaan. Vastaus tähän piilee väkivallan vakiossa. Viimeistään 1970-luvun alussa opettajilta vietiin mahdollisuus ruumiillissen kuritukseen, ei enää karttakeppiä sormille eikä hivutusta varastohuoneessa. No, kukapa tällaista kaipaisi. Jos tämä pieni väite väkivallasta vakiona on totta niin silloin tärkeä tehtävä on lähteä poistamaan väkivallan syitä. Mutta miten on… Synti ja vietit täytyy jokaisen sukupolven kohdata…

Uudemmat seitsemän sinettiä. I Sinetti. Voiko tämä jatkua?

Saarnoja saapasnahkatornista. Ihmislasten kauhea meno jatkuu! Uudemmat seitsemän sinettiä. Voiko tämä jatkua? I Sinetti.

Niin että voiko nykyinen maailmanmeno jatkua? Kaikkihan tietävät vastauksen: se ei voi jatkua. Eri mieltä sitten ollaankin siitä, miten tulee hoitaa. Kaiken keskellä on mietittävä sitä, mihin nykyinen elämänmuotomme pohjaa, tai pikemminkin sitä, mikä on sen edellytys?

Vastaus edelliseen kysymykseen on yllättävän yksinkertainen. Lähinnä länsimaisen elämänmuodon edellytys on luonnonvarojen riittävyydessä. Juuri länsimaisessa elämänmuodossa, että siitä on tullut ihanne suuren populaation omaaville kansakunnille kuten Kiinalle ja Intialle. Yhtälö käynee ennen pitkää kestämättömäksi sillä tällä hetkellä noiden maiden yhteenlaskettu väkiluku on noin 2,4 miljardia. Euroopan väkiluku tällä hetkellä on noin 728 miljoonaa. Kristittyä maailmaa ei kyllä voida suuremmalti kiittää lähetystyön onnistumisesta. Kiinassa on tätä nykyä 60 miljoonaa kristittyä joka on maan väkiluvusta noin 4%. Japanissa tilanne on vieläkin vaatimattomampi vaikka lähetystyötä on tehty jo kohta 150 vuotta Nipponin mailla. Olisi mielenkiintoista pohtia miksi vanha sivistyskansa ei ole ottanut kristinuskoa omakseen. Mutta toinen missio onkin sitten vallan onnistunut: kaikkialla maailmassa ihaillaan nykyään kapitalismia ja kulutusta. Vielä 1970-luvulla kansakoulun-opettajatkin väänsivät vitsiä oppilailleen tyyliin: ”Ajate-kaapas jo kaikki kiinalaiset haluaisivat Mao-puseroonsa yhden napin lisää. Montakohan junavaunullista siitä tulisi?” Tänään ei napit riitä. Tarttee saada MP3-soittimia, lenkkitossuja ja lukematon määrä erinäisiä purruuttimia. Kaiken taustalla on valtava energian-, ja öljyntarve! Asian kyllä ymmärtää... Miksi meidän elintasoamme ei saisi muut tavoitella.


Maapallo voisi kyllä periaat-teessa elättää suuremmankin populaation kuin ne reilut 9 miljardia jotka erään väestöennusteen mukaan kansoittavat planeettaamme vuonna 2050. Mutta kysy-mys onkin siinä että millä elintasolla tuo yhtälö olisi mahdollinen. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu" (1 Moos. 1.28). Tuo onkin niitä harvoja juttuja jotka ihminen on Ison Kirjan opetuksista täyttänyt, eikä toimenpiteeseen ole todellakaan tarvinnut olla kristitty tai juutalainen.

Yhtälö on mahdoton monessakin mielessä. Öljy tulee loppumaan ja korvaavien energiamuotojen tuottaminen on hyvin kallis projekti. Lisäksi tulee ongelmia siinäkin kun öljy on arvokas raaka-aine mm. muovi-teollisuudessa ja monessa muussa… Fuusiovoima jäänee vain kalliiksi haaveeksi ja jos yksi voimala onnistutaan rakentamaan sen tehot tuskin ovat enempää kuin 1800 megavattia. Koko palaneetalle tulisi rakentaa moisia laitoksia ainakin 12 000 kappaletta jos sillä haluttaisiin korvata nykyiset energiantuotantolaitokset. Moiseen tehoon, 1800 megaa per voimala, tullaan pääsemään seuraavan sukupolven fissioreaktoreilla. Lisäksi yhden fuusio-voimalan rakennusmateriaalit maksavat ainakin 100 kertaa enemmän kuin vastaavan fissiovoimalan! Ymmärettävistä syistä näitä asioita ei niin mielellään haluta kertoa suurille joukoille “viraliselta taholta.” Yhtä hyvin kansakunnille voitaisiin uskotella että  ongelmamme ratkaisee vallankumok-sellinen, vedenpaineeseen perustuva “hydroturbo-voima.”

Yhtälö ratkeaa vain muuttamalla joitakin sen osia! Planeetan väkilukua voidaan ehkä vähentää, tai energiakulutusta pienentää, mutta auttavatko nämäkään toimenpiteet? Ongelma on vähän sama kuin entisajan miehellä tilanteessa jossa: housut puttoo, hevonen jättää, käsiä palelee ja paskattaa... Mitäpä tuossa tekisi?

Ja kuka määrittelee mitä ihmiskunnan on tehtävä. Entisajan mies ratkaisi varmaan ongelmansa vaikka tekemällä pikaisesti tarpeensa ja ottamalla hevosen kiinni, jos sai... Kuka siis sanoo mitä ihmiskunnan tulee tehdä? Maailmanhallitus olisi hyvä juttu, mutta miten sellaisen saisi aikaan. Ehkäpä maailmanlaajuinen havahtuminen? Mutta miten sen saisi aikaan? Huonostihan tässä käy, ei epäilystäkään. Mutta miten nopeasti...

Ja entäs se uskonnollinen näkökulma? Jospa ongelmamme hoito olisikin vain niin helppoa kuin Johanneksen Ilmestyksen ensimmäinenkolmatta luvussa josta seuraavassa jakeet 22-27!

22 Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. 23 Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. 24 Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. 25 Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan. 26 Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. 27 Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

Tämä teksti kuuluu osana kirjoitukseen joka on julkaistu ETSIJÄ-lehden numeroissa 2-3/2007. Kirjoitussarja on "Saarnoja saapasnahkatornista."

Edellinen kirjoitus on julkaistu tässä linkissä.

Julkaisun kuva luotu tekoälyn avulla vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Kuunnellaan vielä tämä. Miri it is while sumer ilast

Uudemmat seitsemän sinettiä. Prologi.

Saarnoja saapasnahkatornista. Ihmislasten kauhea meno jatkuu! Uudemmat seitsemän sinettiä. Prologi.

Prologi

Saarnateksti

Hoos. 4: 1–3

Kuulkaa, israelilaiset, mitä Herra sanoo!

Herra käy oikeutta teidän kanssanne,

sillä tässä maassa ei ole rehellisyyttä eikä uskollisuutta,

kukaan ei tunne Jumalaa.

Väärät valat ja valheet,

murhat, varkaudet ja aviorikokset

rehottavat kaikkialla,

veriteko seuraa veritekoa.

Sen tähden maa muuttuu aavikoksi,

kaikki sen asukkaat nääntyvät.

Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat,

meren kalat katoavat.

Aabrahamin perillisillä, muslimeilla, tätä nimitystä ”Aabrahamin perilliset” käytetään juutalaisista, kristityistä ja muslimeista, on oma viikottainen pääjumalan-palveluksensa. Se pidetään heidän lepopäivänään perjantaina. Siitä käytetään useasti nimeä ”perjantaisaarna”. Muslimiseurakunnan hengellinen johtaja, imaami, pitää sen. Tuon saarna nimi on ”hutba.” Hutba on varsin kehottava ja yksityiskohtaisiakin ohjeita sisältävä saarna. Imaami todellakin neuvoo seurakuntalaisiaan, antaa risuja ja joskus ruusujakin, ja joskus arvostellaan kristittyjä... Joskus 1990-luvun loppupuolella tehtiin meillä tutkimus saarnoistamme. Mitä jäätiin suuren yleisön edessä kaipaamaan oli todellakin se, että kuulijat haluaisivat selkeää sanan tulkintaa ja jopa ohjeita, ei pelkkiä virikkeitä arkipäivän elämään. Hutba tekisi hyvää kristityillekin, etteikö sanoisi ”Eetvarttia.”

Yksi synnin ilmenemismuoto on viime vuosina ollut suorastaan kouriintuntuva, Itsekkään ihmisen toiminta on tuonut tuon Hoosean virittämän tuhonkuvan lähelle. ”Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.” Varottavia ääniä on kuultu kuitenkin jo pitkään. On sanottu, että kristityt ovat liiaksi painottaneet toisen opinkappaleen, Pojan ja lunastajan asemaa ja merkitystä. Moni vakavasti otettava kirkonmies ja Raamatun pohjalta oppiansa ja julistustaan kehittävä kristitty on voinut pukea huolensa vaikkapa niin sanotun yhdennentoista käskyn muotoon:

§ XI TOIMI NIIN ETTÄ MAAILMA SÄILYY ELINKELPOISENA TULEVILLE POLVILLE.

Hoosean tekstin alkuosan voisi lukea tänään vaikkapa näin:

Kuulkaa kristityt, mitä Herra sanoo!

Herra vaatii teitä tilille,

sillä ei ole enää kohtuuden etsijää, ei neuvokkaita,

kukaan ei ylistä Luojaa

itsekkäät rukoukset ja pyynnöt,

väärä pelastusvarmuus ja ahne elämäntapa

kaikissa kristittyjen kokouksissa,

luonnonkatastrofi seuraa toistaan...

Kuinka siis on; onko kristillisen julistus ja opetus jotenkin kasvanut kieroon, yksilökeskeistä pelastusta korostavaksi?! Hedelmistäänhän puu tunnetaan! Ja täytyy sanoa; kyllä kristityt sivilisaatiot eivät ole parhaita esimerkkejä ”viljelevistä ja varjelevista kristityistä.” Kristillisessä opissa vallitsee tietty epätasapaino silliin jos I opinkappale, puhe Luoja-Jumalasta jää toisarvoiseksi.

Vastuuton meno jatkuu niin kauan kuin sivilisaatiomme ei omaksu yksinkertaisem-paa elämäntapaa Minkäs tee; polttomoottori ja kaikenlainen huviajelu on näemmä jokaisen kristityn etuoikeus, yhtenä esimerkkinä vain mainittuna. Luomakunta asetettiin ihmisen käyttöön, ei kohtuuttomasti riistettäväksi.

Luterilainen voi aina kiperässä tilanteessa kysyä: Mitähän Martti nyt sanoisi? Martille ei ekokatastrofi ollut arkipäivän ongelma eikä pelko. Mutta Luojan ja hänen ylläpitonsa suhteen Martilla oli kyllä paljonkin sanottavaa. Uskontunnustuksen selityksessä Isossa Katekismuksessa hän sanoo: Mitä tämä siis merkitsee ja mitä ymmärrät sanoilla: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan? Siihen vastataan: Sitä minä niillä ymmärrän ja sen minä uskon, että olen Jumalan luoma, toisin sanoen, että hän on minulle antanut ja lakkaamatta pitää voimassa ruumiin, sielun ja elämän, jäsenet, niin suuret kuin vähäisetkin, kaikki aistit, järjen ja ymmärryksen ja niin edespäin, ruoan ja juoman, vaatteet, elatuksen, vaimon ja lapset, palvelusväen, kodin ja konnun ja niin edespäin. Lisäksi hän panee kaikki luodut palvelemaan meitä tämän elämän tarpeiden tyydyttämiseksi: auringon, kuun ja tähdet taivaalla, yön ja päivän, ilman, veden, tulen, maan ja kaiken, mitä siinä on ja mitä se tuottaa: linnut, kalat, eläimet, viljan ja kaikenlaiset kasvit; samoin kaiken muunkin ulkonaisen ja ajallisen siunauksen: hyvän hallituksen, rauhan ja turvallisuuden. Tästä uskonkohdasta voimme siis oppia, ettei meillä kenelläkään itsestämme ole eikä kukaan voi säilyttää elämää eikä mitään siitä, mitä vast’ikään luettelimme, ei myös mitään mitä voitaisiin luetella, oli se sitten suurta tahi pientä. Juuri tämä sisältyy sanaan Luoja.

Alussa mainittu epätasapaino opetuksessa ja julistuksessa johtuu varmasti siitä, että VT on jäänyt pienemmälle huomiolle ja harrastukselle. Uusi testamentti ei luontokuvauksia viljele. Jeesus puhuu joskus taivaan linnuista ja kedon kukista, Paavali kasvavasta viljasta, ilmestyskirja kylläkin uudesta luomisesta, ja kyllähän Paavalin merimatkakin on luontokuvaus, kuvaus luonnonvoimien mahdista. VT sitä vastoin on täynnänsä luonnon ja Luojan tekojen ylistystä; Jeesus Siirakin apokryfisestä kirjasta nyt puhumattaan...

On tosiasia; elämän jatkuminen maapalolla on asetettu kyseenalaiseksi. Syynä tähän on luonnonvarojen ja luomakunnan kohtuuton riisto. Kristitty sivilisaatio on ollut tätä tuhotyötä tekemässä, ja aivan etunenässä, jopa esimerkkiä muille antaen. Syynä tähän on ihmiselle annetun perustehtävän laiminlyöminen, sen perusteellinen unohtaminen. Opetus, julistus ja ennen kaikkea arkipäivän toiminta eivät ole tasapainossa.

Sovitus ja pelastusvarmuus. Mitä siitä on sanottavaa? Vaikka rehellisen ihmisen on aina tunnustettava, että hän ei pelastuksestaan voi koskaan olla varma, sillä silloin hän ei enää armoa tarvitse. Mutta juuri sovituksen ja pelastusvarmuuden on näyttävä kristityn elämässä tasapainoisena suhtautumisena maailmaan ja luomakuntaa. Sen on herätettävä vastuu, sen on johdettava kohtuullisempaan elämäntapaan.

Vanhat suomalaiset, joiden Raamatuissa oli vielä tässäkin saarnassa mainittu Jeesus Siirakin viisauskirja saattoivat lukea sieltä nämä sanat: Tärkeimmät mitä ihminen elääkseen tarvitsee, ovat: vesi, tuli, rauta ja suola, nisujauhot, hunaja ja maito, rypäleen veri ja öljy ja vaatetus. Nämä kaikki koituvat hyväksi, mutta syntiselle ne kääntyvät pahaksi. Oikeastaan nuo Siirakin sanat sopisivat parhaiten juuri tämän erikoispyhän, Luomakunnan sunnuntain lukukappaleeksi. Päänavaus Siirakkia kohtaan kun tehtiin Pyhän Henrikin muistopäivän kohdalla. Tulevat vuodet, kunhan noiden VT: ”lisäkirjojen” uudet käännökset ilmestyvät, tuovat meillekin myyntiin ja jakeluun sellaisia Raamattulaitoksia jotka ne sisältävät. Naapurissamme Ruotsissa näin jo on. Sitten olemme samassa asemassa kuin vanhat suomalaiset olivat. Itse Marttikin sanoi noita kirjoja hyviksi ja hyödyllisiksi lukea... NIIN...Siirak oli nimittäin oikeassa aika monessa suhteessa. Eikä kaikista vähiten niiden sanojen suhteen, jotka puhuvat ihmiselle tarpeellisesta. Itse asiassa tämän pyhän sanomaa vasten Siirak on hyvin nykyaikainen ja valveutunut ajattelija ja opettaja.

Mutta hyvät kuulijat! Jäättekö kaipaamaan HUTBAA? Noh... kokeillaan... Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa!:

Luojan ja luomakunnan antimet ovat kääntyneet kristityille pahaksi. Synnistä luopuminen ja uusi elämä Kristuksesta osallisena eivät suinkaan merkitse hyvin istuvaa pukua, viimeisen päälle varustettua uutta autoa tai useampaa, puhelimia joita ilman on pärjätty halmasta luomisen koitosta lähtien, vuosikertaviinejä ja muita maailman herkkuja, ja kaikkea muuta ylellistä kuviteltavaa. Papitkin kyllä pärjäisivät ihan hyvin ilman kaikenmaailman paperia tuhlaavia jumalanpalvelus-ohjelmia. Tietokoneen piti tuoda paperiton toimisto. Vaan toisinpa kävi. Hyvin vähän on ihmiselle aineellisesti tärkeää. Kompostointi ei ole vielä saavuttanut niitä mittasuhteita joita tarvittaisiin. Roskapussin sisältöä ei lajitella tarpeeksi. Autoilijat kaasuttelevat taivaan tuuliin arvokasta bensiiniä, missä on moottorijarrutus ja vapaalla laskettelu. Kuka on se ihminen jonka elämä on puolesta minuutista kiinni? Hävetkääätten! Sittenpä oppivat kun auton ylläpitäminen maksaa saman kuin esivanhemmille hevosen ylläpito. Syö kuin hevonen. se tulee vielä tutuksi, kouriintuntuvalla tavalla. Ei kuulkaat trenkipoijjaat hevosilla ennen ajelleet... PERISKELES SENTÄÄN!

Sitten on nuo kirottua ainetta: Kahvi ja tupangi. Tarkemmin kun ajattelee niin kahvihan on pahaa ja on peräti järjetöntä tuottaa sitä kaukomailta tänne asti juotavaksi. Voikukka-juoma on yhtä pahaa ellei vähän vähemmän pahempaa. Saattaisipa jopa olla että Suomen voikukkavarannolla hyvinkin selvittäisiin talven yli. Että eikun vain juuria keräilemään ja kuivamaan kun kerran ne voikukkakepitkin on tullut hankittua. Sekaan voi laittaa vaikka rukiita. Ja sitten vain rännärit takanreunalta käyttöön. Samalla voi mietiskellä sen vertauskuvallisia arvoja. Hyvät ystävä; tämä ei voi olla sattumaa... Voih, voih voikukkajuoma. Siinäpä olisi mainio paastonajan juoma, todella kristillinen juomahan se olisi. Mielestäni kaikkien pappien tulisi ryhtyä edistämään voikukan asiaa. Vaan itseään ekologisina ihmisinä pitävät sinnemäkiläiset bobot vain istuvat helsinkiläisissä kahviloissa litkimässä lattea ja muuta. Sanonko mitä? Eivät erota lehmänpaskaa siilistä.

Samoin on laita tupangin. Hyvänä kesänä voi toki Suomessakin kasvattaa aitoa virginialaista mutta kyllä rusticakin kelpaa, ja sitähän voi toki maustaa. Oli sitä ennekin kessupeltoja navetan takana ja kyllä kelpasi kessutella. Kessun polttoon sopiva väline on piippu. Kyllä piippu sopii hienonkin naisen suuhun ja päästään samalla eroon kaikista palamistuotteista joiden vaikutuksia emme vielä tunne. Jos on siis pakko polttaa niin tehkää se mielenkiintoisimman kautta. Kessua kehiin niin säästyy sademetsiä.

Ilolla onkin todettava että biopolttoaineiden tuotanto on alkanut. Biopolttoaine on vain suomen kielen vastainen sana. Kerkko olisi sille ehkä paras nimi mutta valitettavasti se on suomalainen miehen nimi. Kyllä kerkolla kerkiäisi! On siis tyytyminen toiseen sanaan, joka on peräti uudissana. Köröte olkoon uusi nimi biopolttoaineelle. Cörö cörö kirkkoon; noinhan tuota ennen muinoin suomessa laulettiin...

On jo kohtuullisempien elämäntapojen aika. On sanottu että ruumis on sielun temppeli. Voimme myös sanoa: luomakunta on lunastettujen temppeli. Se on pidettävä siistinä ja asumiskelpoisena tuleville polville aina Herramme paluuseen saakka. Tätä voisi pitää jopa täysivaltaisena uutena käskynä niiden vanhojen kymmenen rinnalla. 

Nykyään monet yrittävät todellakin olla ekologisia ja vihreitä. Boboismia harjoittaa varsin moni tietämättä. Kyse on ns. "bohemian bourgeois-ilmiöstä." Tyypillinen bobo on kaupungissa asuva sinkku, joka on väljästi mieltänyt ekologiset arvot maailmankuvaansa, ei kuitenkaan kovin useasti mailman-käsitykseensä. Hän voi tuntea aitoakin vastuuta luonnosta ja tulevaisuudesta. Hän syö ns. luomuruokaa mutta on varsin mukavuudenhaluinen. City-maas-turinkin voi omistaa, ja sitä voi käyttääkin kunhan vain hieman venyttää oma-tuntoaan. Boboille on ominaista tietyn tyyppinen jesuiittamoraali; jos tarkoitus ei pyhitä keinoa niin keinot mahdollistavat päämäärän.  Onko boboismi sitten syntiä? Ei varmasti siinä mielessä missä punaniskaisuuskaan! Joka on tässäkin asiassa synnitön niin heittäköön sen ensimmäisen kiven. 

Entäpäs sitten suuri profeettamme Pentti Linkola? Linkola on täysin kanoni-soitu, ja hän on jopa tietynlaisen kulttuuriheeroksen statuksen omaava henkilö, jopa puolijumalan asemaan nostettu. Kukaan ajatteleva, tai jopa vähemmänkin ajatteleva, henkilö ei kiistä Linkolan oppeja. Ainakin hän on poikkeuksellisen viisaan ja hyvänkin ihmisen maineessa. Häntä ihaillaan mutta hänen opetuk-siinsa ei kosketa sitten millään ilveellä. Hänestä on tehty täysin vaaraton. Linkolan asema on sama kuin Jeesuksen. Häntäkin pidetään poikkeuksellisen hyvänä ihmisenä. Kun bobo vetää kiduksiin luomupastaa ei siinä pahemmin Pentin puolukkasurvosta ja akanaruisleipää muistella! Ja päälle lumeeksi eko-logisesti viljeltyä viiniä, joka sekin on mitä suurinta huijausta. Saman hyödyn saisi bobo syödessään aivan tavallista täysjyväpastaa.

Tämä teksti kuuluu osana kirjoitukseen joka on julkaistu ETSIJÄ-lehden numeroissa 2-3/2007. Kirjoitussarja on "Saarnoja saapasnahka-tornista."

Julkaisun kuva luotu tekoälyn avulla vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Seuraavaa osaa odotellessa kunnellaan vaikka tämä kappale. Dolco amorose foco.

Lähetysmatkalla viime vuosituhannella

En voi kehua tehneeni paljon lähetystyötä, jotain pientä kuitenkin. Nimittäin vuonna 1999 kun papin töitä nälkämaan pääkaupungissa Kajaanissa aloittelin jouduin, tai paremminkin pääsin, julistus- ja diakonia-matkalle Vienan-Karjalaan. Jokainen pappi pääsi sinne näet vuorollaan. Tietysti mukana oli muutama työtoveri. Neljän päivän reissu sisälsi paljon auton kyydissä istumista mutkaisilla ja kuoppaisilla sorateillä. Neljässä paikassa tuli yövyttyä ja julistustyötä tehtyä yhdeksään eri otteeseen: ihmisten kodeissa, torinkulmalla, vanhassa puoluesalissa, peruskoulussa ja tietenkin vaatimattomassa kirkkorakennuksessa.

Kaikki oli aloitettava hyvin vaatimattomasti. Hyvä oli lähteä liikkeelle vaikkapa Isä Meidän-rukouksen selityksestä. Pieni annoksin edettiin ja usein tulkin avulla. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kodeissa olikin suorastaan juhla-aterioiden sarja. En ole ikä kuuna päivänä syönyt niin hyvää paistetua muikkua kuin siellä. 

Matkan kohokohta oli pyhän jumalanpalvelus Tiiksan ”kirkossa.” Seurakunta koostui vanhoista suomalaissukuisista naisista. Keski-ikä taisi olla noin 75 vuotta. Seurakuntaa oli koolla noin 30. Joukossa oli mukana yksi alle 20-vuotias ummikko-venäläinen nuori mies. Mutta voi sitä riemua yksinkertaisista asioista. Työtoverini, lastenohjaajana Kajaanissa työskennellyt nainen, loihti vaatimat-tomista sähköuruista aivan ihanat soundit. 

Kuvitellaanpas tuota tilaisuutta. Minulle jäi mieleen kun nuo iäkkäät ja paljon kokeneet naiset virittivät virren 501 venäläisesti murtaen, mutta ah niin soinnikkaasti: ”Kjule Isä taivaan, pjyyyntö tää, auta ettei kukaan jyksjin jää, Kjatso Isä ljasta kä’ärsivää...” Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli pilkata venäläisiä ja heidän ällänlausuntakyvyttömyyttään!

Varsinaista sanankylvöä tuon sunnuntain jumalanpalvelus ei minulle ollut. Nöyränä sain ottaa vastaan kokemuksia joita nuo vanhukset välittivät olemuksestaan. He kaikki olivat kokeneet Stalinin ajan ja suuren sodan. Puolisot olivat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten. Kohtasin voittajia ja kärsineitä ihmisiä, tuossa salissa oli tuulahdus taivaallista jumalanpalvelusta. He olivat paljon kärsineitä, mutta kiitollisia kuitenkin. Myöhemmin monesti tällä puolen rajaa näin niin usein vain kärsimättömiä ja kiittämättömiä ihmisiä.

Tämä oli tilapäiskirjoitus ja jo kauan sitten ensi kerran julkimoitu. Ei ehkä niin keskeneräisiä ajatuksia, mutta hieman. Tämän pikku stoorin jälkeen olisi kornia soittaa mitään musiikkia.

Otsikkokuvassa Novinkajärveä Rukajärven Tiiksan kylässä. Kuvaaja Pauli Jänis vuonna 1942

Jotain rauhoittavaa eli Abide me.