keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Edessä taas van Hanenin vappu - kieli kitalaessa.

Huhtikuu  on  lopuillaan  ja  sehän  tietää  että  kohta  on  vapunaatto.  van  Hanenin  ja  Kansallisen  Kepuu-muksen  vaalirahasotkut  siirtyvät  jälleen  uuteen  dimensioon  kun  nyt  ryhdytään  selvittelemään  miehen  presidentinvaalin  vaalirahoitusta.  


Mutta  etsitäänpäs  miehestä  jotain  postiiivistakin.  Aion  itse  viettää  jälleen  kerran  pisarattoman  vapun  ja  kauhistella  maailman  menoa.  Esikuvaksi  otan  tasavalta-kuntamme  päministerin  elikkä  van  Hanenin.  van  Hanen-vappuun  ei  kuulu  pisaraakaan  pieriiniä,  en  tujausta  kansantislettä,  vinkut  jäävät  kauppaan,  väriviinoista  en  edes  uneksi  ja  siideriäkin  ylenkatson.  Simaakaan  en  juo.  Vedestä  vahvempi  on  tee  ja  sitruunavesi. 


Vappu  on  kerran  vuodessa  ja  vanhana  viinakauppiaana  katselen  menoa  kauhistellen.  Tai  en  edes  katsele  vaan  yritän  olla  katselematta.  Pyydän  esirukousta  kaikille  tapaturma-poliklinikoiden  työn  sankareille,  pyydän  voimaa  ja  siunausta  poliiseille  ja kristillisille saapastelijoille. 


Vaan  millaista  on  elää  kieli  kitalaessa?  Monet  hienot  viinit  on  jättänyt  van  Hanen  juomati.  Väriviinamaistajaisissakin  mies  olisi  saanut  olla  todella  taajaan.  Onhan  asia  enemmän  kuin  sääli, vai onko?  Ei  huipputason  aterioita  pidä  maidolla  pilata,  eikä  edes  kirnupiimällä.  Vesi  nyt  menettelee  mutta  ruuansulatuksenkin  kannalta  lasi  viiniä  olisi  parempi.  Toisaalta  van  Hanenhan  on  viinikielteisyydellään  mitä  kävelevin  mainos  EU-kritiikille.


Mutta  jos  alkoholi  ei  ole  muutenkaan  ongelma  niin  kauheaa  darraa  ei  tällaisesta  van Hennin  vapusta  kukaan  saa.  Kaiken  lisäksi  rojektissa  säästyy  muutama  eurokin  ja  sehän  on  vain hyvä  asia.  Mitähän van  Hanen  kaikella  säästyvällä  rahalla  oikein  tekeekään?  Toisaalta  van  Hanen  voi  olla  sen  sortin  kalvinisti ja salla Veiiko Huovisen huumorin ihailija että  hänellä  oli  huomattava  kirkasviinavarasto  ja  viinikellari  Nurmijärven  talonsa  kellarissa.  Monta  on  matkaa  Matti  tehnyt  ja  lahjapullojakin  on mukaan  monesta  paikasta  tungettu. Jos  näin  on  asia  laatuaan  niin  ei  van  Hanen  olisi  ensimmäinen  moiseen  perversioon  sortuva.  Tai  voihan  olla  niin  että  kohteliaana  miehenä  moisista  lahjoista  ei  voi  kieltäytyäkään,  ja  kun  lahjanakaan  ei  kehtaa  viinaksia  ja  viinejä  jaella,  ja  kovana  kalvinistina  arvokasta  tavaraa  ei  ole  maahan  heittämän  niin  siinähän  jamassa  sitä  sitten  ollaan.


van  Hanenin  entinen  ja  pitkäaikainen  vaimohan  oli  lentoemäntä.  Joten  kyllä  halpoja  ja  eksoottisiakin  viinaksia  olisi  ollut  mahdollista  sitä  kautta  hankkia  jo  ennen  pääministerikauttakin.  Maailma  on  toinen  toistaan  ihmeellisempiä  asioista  täynnänsä  ja  meidän  Matti-kissamme  on  saattanut  hyvinkin  olla  sellaisen  hyväntahtoisuuden  kohteena  että  jokin  italialainen  ja  suomalaisiin  suuresti  mielistynyt  viiniparoni  on  lähettänyt  hänelle  joka  kevät  ja  joulunalus  laatikolliset  hyvää  valkkaria  ja  viinitalon  parasta  punkkua.  Nurmijärven  talon  kellarissa  saattoikin  muhia  todellinen  viinipommi.  Että turhaan  se  Tekniikan Maailman rakennusinsinööri tutkaili pääministerin asunnon rakennusmateriaaleja. Viinilehden asiantuntija talon kellariin olisi pitänyt usuttaa…


sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

She´s leaving home. Kalle-Kustaan uneton yö…

                                         


Tyttären  tähden  täytyy  isän  salassa  valvoa
ja  huoli  hänestä  vie  unen:
kun  hän  on  nuori,
ettei  jäisi  naimattomaksi  yli  naimaiän;
kun  hänet  on  naitu
ettei  joutuisi  miehensä  hyljittäväksi
kun  hän  on  neitsyt
ettei  häntä  raiskattaisi
ja  hän  tulisi  raskaaksi  isänsä  kodissa;
kun  hän  on  miehelässä
ettei  hän  olisi  uskoton
tai  avioliitossaan  hedelmätön

Säädytöntä  tytärtä
vartioitse  kiinteästi,
ettei  hän  saattaisi  sinua
vihamiestesi  ilkuttavaksi
puheenaiheeksi  kaupungissa
ja  haastettavaksi  kansan  eteen


Edellinen  kappale  on  vanhaa  viisautta  ja  vieläpä  vanhan  käännöksen  mukaisesti.  Kyse  on  Jeesus  Siirakin  kirjan  luvun  42  pohdiskelevasta  kappaleesta  jossa  tuo  vanhojen  suomalaisten  suuresti  rakastama  kirjanoppinut  pohtii  ns. “Isien  ja  tyttärien  ongelmaa”  noin  2200  vuotta  sitten.  Jeesus  Siirakin  kirja  ei  kuulu  luterilaisten Raamattuun,  vaikka  ns.  apokryfikirjat  ovat  jälleen  mukana  uusissa  raamattu-painoksissa.  Jos  joku  haluaa  tuhdimpaa  tietoa  ko.  hepusta  ja  hänen  ajatuksistaan  niin   lukekoon  tämän  artikkelin.  Ajan  hammas  on  sitä  pienen  aavistuksen  nakertanut  mutta  ajanmukaistan  tekstin  joskus  lähitulevaisuudessa.


Mutta  Ruotsinmaalla  voi  kohta  kuohua  enemmänkin  kuin  pinnan  alla.  Silvia  pelasti  Ruotsin  monarkian  tullessaan  kuningattareksi  mutta  nyt  vanha  keskustelu  on  nousemassa  jälleen  pintaan.  Tilanne  ei  ole  uusi  sillä  maan  sosialidemokraatit  olivat  tekemässä  kuninkaallisista  ihan  tavallisia  medel-svenssoneita  1970-luvun  alussa.  Eräässä  johtavassa  ruotsalaisessa  lehdessä  oli  silloin  artikkeli  jossa  todettiin,  että  Kaarle  Kustaan  perheelle  riittäisi  ihan  hyvin  noin  400  neliön  omakotitalo.  Piirroskin  tuosta  talosta  oli  tehty  huonekuvineen.  Tuntuu  vain  jotenkin  surkealta  kun  hovin  nuorin  prinsessa  joutuu  lähtemään  vapaaehtoiseen  maanpakoon  kihlauksensa  purkauduttua.


Ja  miltä  tuntuu  isästä  eli  kuningas  Kalle  kuudestoista  Kustaasta?  Miettiikö  hän  vaakunalausettaan  “För  Sverige  I  Tiden.”  Ehkä  kotvan  sitäkin.  Ehkä  hän  vetäytyy  hetkeksi  rauhaan  ja  pistää  CD-pesään  vaikkapa  The  Beatlesin  mainioin  “Kersantti  Pippurin  yksinäisten  sydänten  klubi-nimisen  levyn”  ja  kuuntelee  nuoruutensa  musiikkia.  Jossain  vaiheessa  Kalle-Kustaa  käy  kuitenkin  kovin  tunteelliseksi  sillä  vuoroon  tulee  tämä  kappale.  Monet  muistot  tulevat  kuninkaan  mieleen  ja  päällimmäisenä  tietenkin  se,  mitä  olisi  voinut  tehdä  toisin.  Syyttääkö  Kalle-Kustaa  onnettomasta  tragediastaan  kenties  maan  sosialidemok-raatteja  vai  ketä?  Mieleen  tulevat  hetkeksi  myös  juttu-tuokiot  itäisen  maan  shamaanin  eli  Kekkosen  kanssa.  Urkki  kun  ehti  kunnostautua  myös  nuoren  Kalle-Kustaan  sielunhoitajana.  Miehelle  merkitsee  kuitenkin  monarkia  paljon  mutta  mitä  hän  voisi  tehdä  nuorimman  tyttärensä  hyväksi…  Siirakin  kirjaa  on  vähän  liian  myöhäistä  lukea  ja  Silviakin  on  pahalla  tuulella…


Pientähän  tämä  on  toki  englantilaisten  toilailuihin  verrattuna  mutta  harmittava  juttu  kuitenkin.  Ruotsin  yhteiskunta  oli  vahva  1970-luvulla  ja  kruununperimys-järjestystäkin  muutettiin  ajan  yleisen  keskustelun  myötä.  Silvia  oli  näet  jo  33-vuotias  kun  Victoria  syntyi.  Ruotsalaisfeministikin  ja  muut  sosialidemokraatit  hirnuivat  kuorossa  “Emme  halua  tehdä  Silviasta  synnytyskonetta.”  Tuolloin  nimittäin  yli  30-vuotias  nainen  oli  mukamas  liian  vanha  tulemaan  äidiksi,  ja  touhu  oli  muutenkin  sen  ajan  käsitysten  mukaan  kovin  vaarallista  “korkealla  iällä.”  Ja  niin  tehtiin  Ruotsinmaallakin  mahdolliseksi  se,  että  nainen  voi  periä  kruunun.


Kalle-Kustaan  tulisi  nyt  pitää  huolta  nuorimmastaa  sillä  sitä  ei  koskaan  tiedä  jos  Victoria  onkin  lapseton  ja  Carl  Philipkään  ei  saa  aikaa  perillistä.  Kruunun-perimys  on  silloin  toisissa  käsissä,  mutta  riittäähän  noita  Bernadotte-sukuisia.  Ottakaamme  osaa  Kalle-Kustaan  murheeseen  ja  toivokaamme  parasta.


Muuten  kun  tuota  juuttuuppia  selailin  niin  löytyi sieltä  tuosta  She´s  leaving  Home-biisistä tällainenkin  versio  ja  ihan  Kate  Bushin  esittämänä.  Ajatukset  lähtivät  juoksemaan  vähän  omaa  rataansa  ja  tuli  mieleen  se,  miten  kyseisellä  kappaleella,  siis  tällä  Beatles-kappaleella  ja  Beatles-musiikilla  yleensäkin,  on  ollut  vaikutusta  ko.  leidin  musiikkiin.  No  onpahan  jälleen  kerran  yksi  sylttytehtaan  osoite  tullut  selvitetyksi.  Mutta  muistakaamme  rakkaita  naapureitamme,  siis  Berandotte-sakkia,  monin  positiivisen  ajatuksin…

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Että kesäurheilun välivuosiko?

                               

Joku voisi sanoa, että tänä  vuonna  ei  järjestetä  mitään  merkittäviä  suuria  ja  kausittaisia  yleisur-heilu-kisoja.  Toki yleisurheilun em-kisat järjestetään mutta niissä on menneiden aikakausien leima; junioreiden em-kisat kiinnostavat enemmän. 


Vasta  ensi  vuonna  järjestetään  maailmanmestaruuskisat  ja  XXXI  Olympiadin  kisoihinkaan  ei  ole  aikaa  kuin  kaksi  vuotta.  On  siis  kasvun  aika  ja  uutteran  valmentautumisen.  Tuloskunnossa  täytyy  kuitenkin  olla  ja  kehitystä  on  tapahduttava  ja  roimasti  onkin.  Mutta  sanotaan  yksi  asia  suoraan:  paljon  kehitystä  on  tapahduttava  jotta  Lontoosta  saadaan  edes  yksi  yleisurheilumitali.  Katseemme  kääntyy  jälleen  keihäänheittäjien  pariin.  Edellisellä  kerralla kun  Lontoossa  kisailtiin  voitti  Tapio  Rautavaara  kultaa.  Siitä  tulee  vuonna  2012  kuluneeksi  64  vuotta.


Toisaalta,  vaikka  asia  ei  meille  suoranaisesti  kuulukaan,  niin  tänä  vuonna  järjestetään  kuitenkin  yhdet  isot  kisat,  todella  isot.  Emme  puhu  vielä  mitään  jalkapallon  MM-kisoista  vaan  tarkastelun  alaiseksi  tulee  ns.  “Kansainyhteisön  kisat.”  Kyse  on  siis  vanhasta  brittiläisestä  kansanyhteisöstä.  Peräti  71  maata  lähettää  kisoihin  joukkueen.  Kansainyhteisön  maissa  kisoja  arvostetaan  todella  paljon,  ja  jotain  kertoo  niiden  järjestämisajankohta  lokakuussa.  


Olympaikisat  on  nykyään  pakkosijoitettu  heinäkuulle  ja  se  ei  aina  tule  olemaan  mitenkään  hyvä  ajankohta.  Lokakuussa  Intiassa  on  jo  hieman  viileämpää  jos  Delhissä  koskaan  kylmää  edes  onkaan,  ainakaan  päivällä.  Jos  jossain  niin  tässä  paistaa  läpi  brittien  hyvin  konservatiivinen  ajattelu,  ja  tässä  tapauksessa  ei  ole  kyse  mitenkään  huonosta  järjestelystä.  Talvi  talvena  ja  kesä  kesänä.  Intiassa  on  toki  aina  lämmintä,  mutta  briteillä  on  sattuneista  syistä  tietoa  ja  kokemusta  ko.  maasta.  Vuoden  2016  Rion  kisat  järjestetään  sikäläistä  vuodenaikaa  aika  tavalla  keskitalvella…


Mutta  tänä  vuonna  onkin  luvassa  koko  maailman  seisauttava  tapahtuma  kun  kesäkuussa  avataan  jalkapallon  maailmanmestaruuskisat.  Kisat  kestävät  kokonaisen  kuukauden  ja  tietyllä  tavalla  turnausjärjestelmä  ja  joukkueiden  lukumäärä  on  varsin  demokraattinen  asia.  Nykymuotoinen  lopputurnausjärjestelmä  jossa  32  joukkuetta  pääsee  mukaan  on  itseasiassa  hyvin  demokraattinen;  15 %  itsenäisistä  ja  jalkapalloilevista  valtioista  pääsee  mukaan.  


Tuohon  joukkoon  ei  taaskaan  kuulu  Suomi  ja  tuskin  koskaan  kuuluukaan.  Tuohon  kysymykseen  “itsenäiset  valtiot  liittyy  yksi  mielenkiintoinen  asia!  Ja  se  ei  ole  yhteismitallinen  siihen  käytäntöön  joka  on  voimassa  Kansainvälisen  Olympiakomitean  alaisissa  ksioissa.  Nimittäin  joskus  voisi  olla  sellainen  tilanne  että  Brittein  saarilta  olisi  futis-kisoissa  mukana  peräti  5  joukkuetta  kun  esimerkiksi  Olympiakisoihin  saarilta  tulee  vain  kaksi  kansallista  joukkuetta:  Iso-Britannia  ja  Irlanti.  Jalkapalloilun  MM-lopputurnaukseen,  jos  vain pelit  sujuvat,  pääsisi  mukaan  periaatteessa  Englanti,  Skotlanti,  Wales,  Pohjois-Irlanti  ja  Irlanti.  On  se  niin  väärin…


Sitten  on  muuten  olemassa  vielä  sellainenkin  asia  kuin  nuorten  olympiakisat  jotka  järjestetään  ensimmäisen  kerran  tänä  vuonna  Singaporessa.  Mielenkiintoista  kerrassaan,  ja  vuoden  2012  oikeiden  kisojen  yksi  jännittävä  pointti  onkin  sitten  voittaako  kukaaan  vuoden 2010  nuorten  olympiakisojen  voittaja  oikean  kiultamitalin  Lontoossa  2012.  Singaporessa  ei  muuten  järjestetä  mitenkään  pieniä  kisoja  vaan  osallistujia  ollee  noin 3600!  


Kisamaskotit  näyttävät  muuten  tämmöisiltä.  Kas  kun  eivät  laittaneet  maskotiksi  maailman  kuuluisinta  papukaijaa  eli  Singaporen  Joe-poikaa.  Toisaalta  asia  on  niin,  että  Aku  Ankka-harrastuksessa  Suomi  on  aivan  erityinen  maa  ja  vaikka  meillä  on  paljon  Carl  Barks-faneja,  niin  muualla  maailmassa  asiaa  ei  noteerata  samalla  tavalla  kuin  meillä.  Vaikka  Joe-poika  Singaporesta  on  tuttu  melkein  kaikille  suomalaisille  niin  näin  ei  asia  muualla  todellakaan  ole.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Linjuripolkka, Too Many Sisters ja punainen mies opettaa meitä…

Annetaanpa kerrankin ajatusten virrata aivan vapaasti minkään ja kenenkään estämättä. Katsellaan maailmaa ja omaa mieltä aivan ilman mitään pidikkeitä ja suotimia.


Aivan  aluksi  tässä  täytyy  kuunnella  mainio  Repe  Helismaan  ssanoittama  laulelma  nimeltä  “Linjuripolkka”  on  tunnelmaa.  Asiassa  on  vinha  perä  ja  jospa  samalla  suomalaisista  tulisi  edes  hieman  sosiaalisemmiksi  niin  olisimme  saavuttaneet  jotain  todella  tärkeää.  Kuunnellaanpas  laulu  vielä  toisen  kerran  ja  ihan  kummeli-versiona ja  yritämme  nyt  etsiä  ja  sisäistää  mahdollisimman  monta  hauskaa  mielleyhtymää.


Että  sehän  tässä  huolettaa  miten  rakkaat  eurokansaedustajamme  pääsevät  alkuviikosta  töihin  sinne  Rysseliin.  Saataisiin  siitä  mainio  tallenne  kun  naistrio  “Too  Many  Sisters”,  johon  kuuluisivat  Satu  Hassi Heidi  Hautala  ja  tietenkin  Eitsu  Korhola  laulaisivat  kovaa  ja  korkealta  biisin “Rysseliin  mä  kaipaan  niin..


“Rysseliin  mä  kaipaan  niin,  taas  uudelleen,
Haaveet  suloiset,  vie  kulunkiin,
kai  muistat  kuitata  sen…”  (En  jaksa  riimitellä  pitempään  mutta  Ari Alsio  jatkakoon  jos  haluaa...)


Toivottavasti  Suomen  edunvalvonta  ei  nyt  sitten  niin  kauhean  paljon  häiriinny  vaikka  pieleen  menikin  matkasuunnitelmat…


Näin  se  on  nähtävä!  Mutta  mitä  saakaan  aikaan  lentoliikenten  tilapäinen  keskeytyminen!?  Jos  vaikka  elettäisiin  tilanteessa  jossa  tulivuorenpurkaus  jatkusi  vaikka  kaksi  vuotta,  niin  lisääntyisipäs  siinä  pakokaasupäästöt  aivan  huikeisiin  mittakaavoihin…  Tuo  mainio  linjuri-auto  nimittäin  polttaa  pääasiassa  dieseliä.  Ja  kun  junaliikenteen  määrää  pitäisi  lisätä  niin  samassa  suhteessa   kasvaisi  sitten  myös  sähkönkulutus.  Kävisivät  siinä  sitten  Euroopan  ytyvoimalat  vallan  ylikierroksilla.  Ja  mitähän  siitä  sitten  seuraisi?


Ehkä  voimme  lähestyä  tätä  yhteiskunnallista ja  yhteistä  ongelmaamme  vaikkapa  Pohjois-Amerikkalaisen  Winnebago-intiaanien  veijaritarinan  avulla.  Tästä  asiasta  ja  ilmiöstä  on  meillä  Suomessa  kirjoittanut  ansiokkaasti  Olli  Alho  kirjassaan  “Hulluuden  puolustus  ja  muita  kirjoituksia  naurun  historiasta.”  Kyseinen  trickster-hahho,  ei  siis  Olli  Alho,  vaan  intiaanien  taruissa  esiintyvä  henkilö  tekee  peräkkäinen  toinen  toistaan  järjettömämpiä  asioita.


Trickster  tappaa  puhvelin,  mutta  nylkiessään  tätä  kädet  alkavat  tapella  keskenän  kunnens  vasen  käsi  vaurioituu  ja  alkaa  vuotaa  verta.  Hän  lainaa  nuoremmalta  veljeltään  kaksi  lasta,  mutta  antaa  näiden  kuolla,  koska  syö  ahneuksissaan  itse  kaiken  ruoan.  Suurta  oveluutta  osoittaen  tuo  hahmo  sitten  pyydystää  joukon  ankkoja.  Hän  panee  nämä  kypsymään  tulelle  ja  pyytää  anustaan  vahtimaan  tulta.  Hahmon  nukkuessa  pienet  ketut  tulevat  ja  syövät  ankat  anuksen  puhkumisesta  huolimatta.  Sitten  trickster  rankaisee  anusta  tämän  huolimattomuudesta  polttamalla  tätä  tulisilla  hiilillä,  mutta  tuottaakin  suurta  tuskaa  itselleen.  Sitten  nähdessään  vastapäisellä  rannalla  naisia  hän  päättää  lähettää  peniksensä  joen  yli  harjoittamaan  näiden  kanssa  sukupuoliyhteyttä.  Penis  tunkeutuukin  päällikön  tyttäreen,  mutta  tricksterin  suureksi harmiksi  muuan  vanha  nainen  tulee  ja  keskeyttää  peniksen  puuhat…  Ja  paljon,  paljon  muuta…

Euroopan ilmaherruus AVES-luokalla.


Ainakin  toistaiseksi!  Samalla  osoittautuu  järkyt-tävällä  tavalla  todeksi  se  miten  haavoittuva  systeemi  tämä  länsimainen  elämänmuotomme  todellakin  on.  Sielläpä  MEPIT  käkkivät  ainakin  yhden  ylimääräisen  viikonlopun  Brysselissä.  


Koskahan  Eija-Riitta  Korholakin  ryhtyy  julkaisemaan  kriisipäiväkirjaansa  Brysselin  keväästä.  Nytpä  saatte  siellä  olla  kun  kerran  on  niin  kauhea  hinku  sinne  ollut…  Ei  sieltä  ruoka  ja  hyvät  juomat  lopu.  Meikä  kyllä  tietäisi  mitä  Brysselissä  ja  Belgiassa  tekisin  jos  muutama  “luppopäivä”  ilmaantuisi. Tutustuisin  ihan  "veikkohuovislaisessa  lampaansyöjämäisessä  mielentilassa"  hyviin  paikallisiin  ja  tuontioluisiin  ja  suklaa-laatuihin.  Naiset  jättäisin  täysin  vähemmälle  huomiolle,  mutta  jos  joku  väkisin  seuraan  tunkisi  niin  kai  olisi  pakko  kohteliaisuudesta  lounastaa  tai  vaikka  päivällistääkin.  Nukkumaan  kuitenkin  ajoissa...  


Mutta ollessa,  kevätkin  on  ja  linnut  saavat  laulella  esteettömästi.  Se  jolla  on  potkurikoneita  ja  pieniä  potkurikoneita  tekee  nyt  hyvän  tilin.  Ja  nyt  saavat AVES-luoka edustajat eli linnut ilmaherruuden  pitkästä  aikaa.  Tärkeä  kevätmuutto  saadaan  kerrankin  tehdä  täysin  rauhassa,  eli toivottavasti  tuhkapilvi  vielä  kasvaa  ja  laajenee.  Tein  eilen  pistin  koisoolle  jo  ennen  kymmentä  kuten  kunnon  aina   kuuluukin  tehdä.  Niinpä  heräsin  jos  ennen  viittä  ja  muistin  hyvin  millaisia  unia  olin  nähnyt.


Unet  liittyivät  ilmailuun,  lentokoneisiin  ja  ennen  kaikkea  lintuihin.  Hieman  oli  olo  kuin Nils Holgerssonilla  kun  “Hanhivaari”  selitti  meikälle  oikein  videolta  sitä  miten  lintujen  muuttoaura  oikein  toimii  ja  millaiset  aerodynamiikan  lait  siinä  toimivat.  Tyyppi  oli  sitä  mieltä  että  lyhyet  vaihdot  ovat  kaiken  aa  ja  oo;  tuulenhalkojan  vuoro  ei  saa  olla  pitempi  kuin  noin  25-30  sekuntia,  muuten  menee  pahasti  hapoille.  Tein  tyypille  muutamia  tiukkoja  kysymyksiä  mm.  höytyliistakkeista  ja  termodynaamisista  pyörteistä  ja  ihan  päteviä  vastauksia  sain.  Toivottavasti  tapaan  kaverin  vielä  uudelleen.  Väitti  muuten,  että  parhaimmatkin  lentokoneemme  ovat  todella  alkeellisia  laitteita.


Jos  ollaan  ihan  rehellisiä  niin  voimme  ihan  rauhassa  nostattaa  kysymyksen  siitä,  onko  koko  lentoliikenne  niinkään  tarpeellinen  kuin  luulemme.  Eikö  kokouksia  ja  konferensseja  voida  pitää  nykyisen  tiedonvälityksen  aikana  virtuaalisillakin  keinoilla.  Toisaalta  tällainen  suihkukoneettomuus  nostaa  myös  turismin  arvoon  arvaamattomaan  ja  aivan  uusille  arvostuksen  tasoille.  Ajatellaanpa  vaikka  sellaista  matkakohdetta  kuin  Rooma,  tuo  ikuinen  kaupunki!?  Sinnehän  voi  nykyään  Suomestakin  lentää  neljässä  tunnissa  suotuisissa  olosuhteissa.  Mutta  jos  sinne  joutuisikin  matkaamaan  monen  etapin  kautta  niin  aidon  turismin  arvo  siitä  vain  nousisi.  Samalla  itse  Rooman  arvo  turistisena  kohteena  nousisi  tasolle  jolle  se  kuuluukin.  Ei  tässä  vahingoniloisia  olla,  realisteja  vaan.


Itse  Martti  Lutherkin  kävi  aikoinaan  Roomassa  ja  ihan  jalkapatikassa.  Martti  oli  silloin  pelkkä  munkki  ja  hän  teki  reissun  matkakumppaninsa  kanssa  Erfurtin  augustiinoliaiseremiitta-luostarin  apotin  määryksestä.  Oli  joitain  asioita  Vatikaaniin.  Sieltäpä  Martti  potalsi  Derkkulan  sydänmailta  noin  kuudessa  viikossa  Roomaan.  Kaksikko  yöpyi  aina  augustiinolaisluostarissa  joita  oli  matkan  varrella  sopivin  välein  ja  ruokaakin  ja  pieriiniä  eli  olutta  sai…


Kaikkihan  lähti  liikkeelle  Islantilaisesta  tulivuoresta  ja  sen  aktivoitumisesta.  Jos  ihan  rehellisiä  ollaan  niin  hiukan  toivoisi  että  satujen  ja  tarujen  maailma  olisi  enemmän  totta  kuin  vain  paperilla.  Jos  niin  olisi  niin  toivoisi  hieman  että  isalantialiset  tulivuorenpeikot  irottelisivat  jonkin  verran  enemmän  jotta  turha  rällääminen  suihkumoottorointeineen  asettuisi  edes  pikkuisen  järkevimpiin  uomiinsa.  Meinaa  tuota  noin  että  Islannissa  on  130  tulivuorta  joista  18  on  aktiivisia…

torstai 8. huhtikuuta 2010

Saapasnahkatorni Suomen kansallismaisemaa täydentämään Skattalle!

                                    


Niin  siinä  vain  sitten  kävi  että  Helsingin  Kataja-nokalle  ei  rakenneta  uutta  monumentaaliraken-nusta.  Suomen  kansallismaisemaa  halutaan  näet  vaalia.  


Mutta  mikä  on  lopultakin  ns.  kansallismaisema,  ja millaisen  tulisi  pääkaupunkimme  kaupunkikuvan  olla?  Helsinki  on  monen  tyylisuunnan  sekoitus  ja  sitä  ei  ole  koskaan  tehty  mitenkään  suurella  harkinnalla,  sitä  sekoitusta  nimittäin.  Helsingin  helmi  on  tietenkin  ns.  Engelin  Helsinki  mutta  mitään  muuta  yhtenäistä  ei  sitten  juuri  olekaan.


Nimittäin  meikäkin  asui  sattumalta  Helsingissä  14  ja  puoli  vuotta  josta  ajan  01.01.1997 - 12.06.1999  Skattalla  ja  Matruusinkadulla.  Hesa  tuli  tutuksi  ja  olinhan  päässyt  lapsuuteni  unelmien  ihanaan  kaupunkiin  kaukaa  Lapista,  tunturien  takaa.  Luulin  etten  koskaan  lähde  sieltä  pois…  Nykyään  puheessani  on  paljon  tahallaan  ja  tahattomasti  omaksuttuja  slangi-sanoja  joilla  on  kiva  hämmentää  vaikka  Varsinais-Suomalaisia.  Sanonpa  että  jokaisella  suomalaisella  on  oikeus  lausua  mielipiteitä  siitä  millainen  tuon  kaupungin  tulisi  olla.


Helsinki  on  mitä  se  on.  Sinne  tänne  on  sitten  siroteltu  irrationaalisia  saarekkeita.  On  funkistyylistä  Olympia-stadionia  jota  ei  saa  sitten  millään  keinolla  rakentamalla  ajanmukaistaa.  Vuoden  1940  kisoja  varten  rakennettu  Helsingin  velodromi,  pyöräilystadion,  on  rapistunut  museotavavaraksi  jo  ajat  sitten.  Enemmän  kuin  moni  tajuaakaan  pitäisi  tuntea  ylpeyttä  myös  uimastadionista  jota  Jenkkilän  uimajoukkue  XV  Olympiadin  kisojen  aikana  kesällä  1952  luonnehti  ihaillen  kalifornialaistyylliseksi.  Omasta  mielestäni  se  funkkis  jota  Helsinkiin  aikoinaan  rakennettiin  on  kestävintä  ja  kauneinta,  kunhan  museoviraston  luupäät  antaisivat  uudisrakentaa  meidän  ihan  kansallisen  olympiastadionimme.  Niinhän  Berliinissäkin  tehtiin  ja  se  oli  sentään  Hitlerin  stadion…


Eduskuntatalo  on  kieltämättä  hieno  rakennus,  mutta  lajissaan  suuri  yksinäinen.  Kaikkeen  tottuu  ja  omalaatuinen  yhdistelmä  on  myöskin  se  näkymä  joka  avautuu  Kampista  päin  Postitaloineen,  Rautatieasemineen  ja  Kiasmoineen.  Helsingin  ongelma  on  siinä,  että  jokainen  aikakausi  ja  sen  henki  on  saanut  jättää  jälkensä  sen  ilmeeseen.


Viisainta  olisi  varmasti  rakentaa  nyt  hyllytetyn  hotellihankkeen  tilalle  kunnollinen  Saapasnahkatorni  ihan  vain  Aleksis  Kiven  kunniaksi.  Kansallismaisema  ja  kansalliskirjailija…  AVOT!!!  Nimittäin  jos  todellakin  on  kyse  kansallismaisemasta  niin  mikä  sopisi  sitten  asiaan  paremmin  kuin  saapasnahkatorni.  Sitä  ei  tietenkään  tarvitsisi  rakentaa  kuin  vain  osaksi  saapasnahkasta.  Se  olisi  osa  lasista  ja  teräksestä  tehtyä  Skattan  kulttuurikeskusta.  Lasinen  saapasnahkatorni  olisi  mainio  näköalapaikka  josta  voisi  kauniina  kesäpäivänä  nähdä  todella  kauas,  aina  Tallinaan  saakka.  Korkeutta  voisi  olla  saman  verran  kuin  Agricolan  kirkon  tornilla…


Tiedä vaikka asiasta tehtäisiin eduskunta-aloite.  Onhan  todellakin  kyse  kansallismaisemasta...  Loppuun  sitten  hieman  Aleksis  Kiveä  jos  joku  ei  ihan  sattumalta  tiedä  mikä  saapasnahktatorni  oikein  (Egentligen!)  on.  Simeonhan  siinä  vain  selittää  asioista  ja  koettaa  päästä  pälkähästä  kun  oli  ryyppyreissuksi  muuttuneen  markkinamatkan  aikana  tuhlannut  veljesten  rahat  jne.  Simeon  on  itsensä  Lusifeeruksen  kanssa  saapasnahkatornissa:


— Niin, kuuhun tultiin, ja vei minun saatana sen viimeiselle reunalle, korkealle kukkulalle, jossa seisoi torni vielä korkeampi, rakennettu nahasta, saapasnahasta. Ylös torniin me astuimme, hän edellä ja minä hänen jäljessään, ja kauanpa astelimme pitkin ympärivingertäviä rappuja. Lopulta seisoimme saapasnahka-tornin viimeisessä huipussa, josta näin montakin maata ja merta, näin suuria kaupungeita ja ihmeellisiä rakennuksia kaukaisuudessa allamme. Rohkeninpa nyhkäistä saatanaa kylkeen, kysyen häneltä: mikä on tuo, joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Tiuskaisten ja katsahtaen karmeasti puoleeni vastasi hän: »sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta siellähän on maailma, josta läksimme. Katsele ja tutkistele». Niin hän sanoi, ja minä nyt, huoaten, rupesin visusti katselemaan ja tutkistelemaan; ja näinpä kaiken maailman piirin, näin Enklannin valtakunnan, Turkinmaan, Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki; ja hänen jäljessään asteli se suuri sarvipää Mammona, ajellen ihmissukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslaumaa. Niin hän ajeli ja kaahasi, ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan. Tämän näin ja kysyin taasen saatanalta, nyhkäisten häntä kylkeen: onko siis nyt hävitetty maailma, josta minä olin kotoisin? Tuikeasti vastasi hän: »sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta onhan tämä ennustus pian tapahtuvasta asiasta. Katsele ja tutkistele». Ja, huoaten syvään, minä katselin ja tutkistelin. Mutta uskalsinpa kysyä kerran vielä: koska on tämä tapahtuva? Pahasti rämähtäen vastasi hän taasen: »se tapahtuu juuri niin pian kuin nämät kaksi nahkaista torvea ilmestyy meille läpi seinän, juuri tähän etehemme». Ja nyt vihelsi hän kerran ja pitkään. Mutta ah jos kertoa voisin!


sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Tapaus Marja Tiura - pientä profilointia…


 

Ja  mitenkäs  tämä  profilointi  aloitettaisiin.  Meille  on  varmaan  tuttu  sanonta  jossa  sanotaan  että  “Mr/Mrs  on  valmis  myymään  vaikka  äitinsä  tai  mummonsa  jos  hän  saa  jonkin  asian.  


Suomessa  harvemmin  äitejä  tai  mummoja  myydään,  toki  tällaisia  tapauksiakin  historiasta  tiedetään.  Sanonnalla  tarkoitetaan  kuitenkin  sitä,  että  periaatteista  ollaan  valmiita  luopumaan  jos  jotain  ollaan  saamassa.


Katsotaanpas  nyt  aivan  aluksi  millainen  nainen  tässä  on  kysymyksessä.  Tiura  on  syntynyt  vuonna  1969  ja  parhaillaan  hän  istuu  kolmatta  kautta  eduskunnassa.  Jos  hän  siis  tässä  vallan  kauheasti  ryvettyy  ja  menettää  jopa  illuusionsa  ja  jopa  uskonsa  politiikkaan  niin  luvassa  on  aivan  täysi  kansanedustajan  eläke.  Se  on  hyvä  saavutus  42-vuotiaalle  suomalaiselle  naiselle.


Jos  se  skenaario  pitää  paikkaansa  jota  meille  nyt  on  uskoteltu  niin  Tiura  oli  pettynyt  kun  hän  ei  päässytkään  ministeriksi  Sekoomuksen  kiintiöstä.  On  siis  katsottava  Sekoomuksen  ministerilistaa  ja  hieman  sen  naisia.  Sekoomuksen  naisministerit  ovat:  Anne  Holmlund,  Sari  Sarkomaa / Henna  Virkkunen,  Suvi  Lindén  ja  Paula  Risikko.


Kun  katsomme  Tiuran  kokoomuksen  sisäisissä  ministerinvalinnoissa  ohittaneita  naisia  niin  peli  on  selvä  ja  laatuero  huomattava.  Tiura  kepitti  heidät  selkeästi  vain  omalla  äänimäärällään.  Tampereen  piiri  ei  pystynyt  häntä  myöskään  tukemaan.  Sarkomaa / Virkkunen,  Linden  ja  Risikko  ovat  häntä  kaikki  kokeneempia  ja  verkostoituneempia  naisia.  Holmlund  on  taas  siinä  mielessä  kova  porvarisnainen  ja  talousneuvoksen  tytär  että  eipä  siinä  mitään  jakoa  ollut  siinäkään.  Tiuran  matrikkelitiedotkin  paljastavat  selvän  puutteen.  Nimittäin  ihmisen  verkostoitumisen  paljastaa  yleensä  listaus  “muut  luottamustehtävät.”  Tiura  on  ollut  aika  naivi  kun  hän  on  laittanut  noihin  tietoihin  jäsenyydet  sellaisissa  järjestöissä  kuin  Lions  Club  Tampere-Näsinneula  ja  Tampereen  suomalainen  klubi.  Niiden  kautta  tuli  varmasti  paljon  ääniä  vuoden  2007  vaaleissa  mutta  ministerinpaikkaan  ne  eivät  siivittäneet.


Toisaalta  kyllähän  Tiuraa  voidaan  pitää  aika  naivina  tyyppinä  jos  hän  todella  kuvitteli  että  ministerinpaikka  avautuisi  puolueloikkauksen  kautta.  Siis  jos  todellakin  pitävät  paikkansa  nämä  viimä  päivien  väittehet  (“Väittehet “ ei  ole  painovirhe.).  Naiviutta  osoittaa  myös  se,  että  jos  Tiura  kuvitteli  voittavansa  sellaiset  kovat  Kepumusnaiset  kuin  Mari  Kiviniemen,  Sirkka-Liisa  Anttilan,  Anu  Vehviläisen,  Liisa  Hyssälän  ja  Paula  Lehtomäen  niin  todellisuudentaju  oli  aika  tavalla  pieluksessa.  Ainoa  meriitti  Marja  Tiuralla  olisi  Kansalliseen  Kepuumukseen  liittymisellään  ollut  hänen  perhetaustansa.  Hänen  vanhempansa  olivat  titteleiltään  agronomi  ja  agrlogia.  Mutta  näillälläkään  sukuhyvitteillä  ei  montaa  sekuntia  painita  sellaisen  nottalandialaisen  häjynaisen  (Mutta  ah  niin  ihanan!)  kuin  Mari  Kiviniemen  kanssa,  puhumattakaan  sikafarmari  Sirkka-Liisa  Anttilasta!


Tämän  Tiura-jupakan  äärellä  voimme  kysyä  kuin  eräs  hyvin  merkittävän  tuomarintehtävän  aikoinaan  hoitanut  mies:  MIKÄ  ON  TOTUUS!  Tiuran  tapaus  menee  syyniin  pääsiäisen  jälkeen  mutta  voi  naisparkaa!  Millaisella  “ristillä”  hän  joutuu  olemaan…  Liekkö  sortumati  jaksaa…  Huhtikuu  on  kuukausista  julmin,  ainakin  tässä  tapauksessa…