Suomi huippu-urheilu on kyntänyt pahasti Vancouverissa pidetyissä olympialaisissa talvikisois-sa. Suunta on ollut sama jo monissa kisoissa. Beijing vuonna 2008 ei ollut mikään jättimenestys ja yleisurheilussa olemme jääneet marginaali-valtioksi. Onkin aika miettiä lyhyesti sitä miksi meillä mättä. Listaamme seuraavan joukon väitteitä keskustelun pohjaksi.
1) Osataan sitä muuallakin. Innokkaita urheilijoita löytyy monesta uudesta ja innokkaasta urheilumaasta. Suomi on ns. vanha urheilumaa…
2) Meillä on liian pieni populaatio. Niin todellakin on. Ja jos urheilu ei kiinnosta niin sitä vähemmän menestysmhadollisuuksia kertakaikkiaan on, urheilussa potentiaalisesti menestyvät otetaan pienemmästä joukosta.
3) Suomessa harrastetaan kaikkia mahdolisia urheilulajeja ja kaikkea mahdollista muutakin harrastetaan. Asiassa on se hyvä puoli että vaihtelun kirjo on suuri ja jokainen saa harrastaa mitä haluaa.
4) Loppujen lopuksi harva haluaa todelliselle huipputasolle!
5) Suomen urheilussa ei erikoistusta kuten aikoinaan esim. Saksan Demokraattisessa Tasavallassa tehtiin. Lajilla kuin lajilla ja lajiliitolla on mahdollisuus tavoitella paikkaa auringossa. Josku pienikin lajiliitto menestyy. Tästä esimerkkinä vaikapa Suomen jousiammuntaurheilun suuri menneisyys.
6) Valmennus kärsii lopulta aivan samasta resurssipulasta kuin urheilijatkin. Valmennus on jäänyt todellisen lapsipuolen asemaan. Meillä on korkeatasoinen liikutatieteellinen tiedekunta, mutta onko se innovatiivinen?
7) Huippu-urheilu ja koko kansan liikunta nähdään toistensa vihollisina.
8) Suomessa harrastetaan järjetöntä urheilumuotoa nimeltään pesäpallo, joka vie liikaa hyviä tyyppejä kansainvälisten lajien harrastelijakunnasta kohtalokkaalla tavalla. Pesäpallo on outo reliikki, Tahko Pihkalan luomus, suojeluskuntalaitoksen urheilumuoto. Sen harrastaminen tuki Pihkalan ajatusmaailmassa hyvän soturityypin valmennusta. Siinä juostaan, syöksytään ja harjoitellaan käsikranaatin heittämistä. Pihkalahan oli Suojeluskuntajärjestön urheilusta vastaava “upseeri.”
9) Suomalaisiela urheiluväellä on edelleen jossain määrin ns. suurvaltaharha.
Talviurheiluun pätee myös se, että taistyelemme monessa lajissa esim. Norjaa, Itävaltaa ja Sveitsiä vastaan. Edellä mainitut maat ovat pääasiallisesti talviurheilumaita kun taas Suomi yrittää olla urheilun allround-maa. Käytännössä talvikisoissa Suomi taistelee em. maiden kanssa kipaillessaan titaaneja vastaan. Norjaa vastaan on hankala taistella sillä sieltä ei fyffendaaleri vähällä lopu ja urheilijoiden lisäksi on varaa satsata valmennukseenkin.
Kaiken lisäksi urheilu ja huippu-urheilu taistelee samoista rahoista kuin kulttuuri. Joskus tulee mieleen sekin, että tarvitaanko tässä maassa niin hirmuinen määrä sellaisia soittokuntia joita myös kaupunginorkestereita kutsutaan. Urheilijat ja klassisen musiikin puolella toimivat pelimannit ovat kalliita yhteiskunnan varoilla ylläpidettyjä spesialisteja. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta yksi on varmaa. Suomi on joskus ollut urheilun suurmaa, mutta sitä se ei enää ole. Suomi on jollain tapaa kultuurin suurmaa mutta siinäkin vain hyvin suppealla alalla. Suomi on kapellimestareiden suhteen todellinen suurmaa.
Eli jokainen mitali jonka Vancouverista saamme on todellinen saavutus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti