Eläinsadut ovat kiehtovia juttuja ja lähestytäänpäs nyt erästä meneillään olevaa poliittista näytelmää vaikkapa seuraavan pienen poliittisen faabelin avulla, ja suuri kunnia Aisopokselle. Olipa kerran siis neljä eläintä elikkä Kojootti, Korppikotka, Norsu ja Leijona.
Kojootti oli nälkäisin kaikista kedon eläimistä ja kerran se kyllästyi niukkaan ravintotaseeseensa ja ainaiseen nälkäänsä, ja meni eläinten kuninkaan eli leijonan luolalle. Kohteliaasti hän kysyi: “Rakas Jello, olen aina nälissäni ja haluaisin edes yhden kerran eläissäni syödä oikein kunnolla.” Jello tuumasi hetken ja sanoi Kojootille: “Tuota, tuota… Perimätieto kertoo, että joskus Norsulle voi käytä niin, että sen testikkelit tipahtavat. Mene siis ja kävele Norsun perässä, mutta ole kärsivällinen.” Kojootti oli pitkästä aikaa toiveikas ja lähti kävelellä käppästelemään Norsun perässä. Meni päivä, meni toinen ja meni monta muutakin päivää vaan mitään ei tapahtunut. Kojootti muisti kuitenkin Leijona sanat ja oli kärsimällä kärsivällinen. Mutta aikaa kului kuukausitolkulla ja pian oli ensimmäinen vuosi ohitse. Kojootti söi mitä sai, mutta eivät Norsun kivekset vain olleet tippuakseen. Välillä ne roikkuivat Norsun polvissa ja välillä ne olivat hyvin kireästi pusseissa. Mutta aina suurimmakin epätovon hetkellä hän muisti Leijonan sanat: Ole kärsivällinen.” Kun toinen vuosi oli lopuillaan niin Kojootti tunsi itsensä jo hyvin petetyksi, ja viimein hän oli jo sitä mieltä että Leijona oli vain halunnut pilkata ja nöyryyttää häntä. Niin se lopetti Norsun seuraamisen ja lopetti apeana ja hyvin näännyksissä kahden vuoden taivalluksena. Se oli jo hyvän matkan päässä Norsusta kun kuuli tupsahtavan äänen: Norsun testikkelit olivatkin tipahtaneet! Samassa paikalle säntäsi aina valpas korppikotka joka kaappasi saaliin ja lensi sen kanssa läheisen kallion päälle Kojootin tavoittamattomiin. Pilkallisesti se katsahti pettyneeseen Kojoottin ja tuumasi tälle: “Onneton yrittäjä!”
Sanotaan Aisopoksen kirjoitti myös joukon niin rivoja juttuja että niitä ei sisällytetty hänen juttukokoelmiinsa. Tällainen kokoelma on löydettykin takavuosina, mutta luonnollisestikin tekijästä kiistellään, ja kiistellään varmasti loputtomiin. Tuolla äskeisellä jutulla on tietty esikuvansa myös tietyssä afrikkalaisessa kertomaperinteessä. Sanotaanpa myös, että 1800-luvulla englantilaiset gentelmannit kertoivat mm. tuon jutun erästä versiota iltatunnelmissaan.
Heillä oli vahva käsitys siitä, että afrikkalainen eli musta mies on hyvin huumorintajuton ja itse asiassa tuo juttu on "ainoa" afrikkalaisten tuntema vitsi. Kyseisen jutun voi kertoa myös lapsille vaikkapa opettavaisena iltasatuna, kannattaa kuitenkin puhua siitä että Norsun häntä voi tipahtaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti