Tappion merkityksestä

Suosikkijoukkueen tappio kirvoittaa aina ja laittaa peräti miettimään tappion ja vastoinkäymisen olemusta ja hengellistä merkitystä. Nimittäin joskus kovasta yrityksestä huolimatta ei saa edes aikaan sitä niin kuuluisaa tasapeliä.

Suosikkijoukkueen tappion toki kärsii ellei sitten ole kysymyksessä elämää suurempi asia. Jos näin on niin silloin voi kyllä miettiä elämänsä perustuksia oikein enenmmänkin. Ammattilaisten asenteesta voi kyllä ottaa oppia. Hävinnyt joukkue poistuu jäältä pukuhuoneeseen rivakasti ja ryhtyy nollaamaan tilannetta; katse on jo seuraavassa pelissä ja jos kyse oli kauden päättäneestä pelistä niin silloin katsotaan seuraavaan kautta täydellisine mahdollisuuksineen. Tässä vaiheessa valmentajat ja analyytikot aloittavat työnsä; mikä oikein meni pieleen? Yleensä vastaus löydetään ja jos resursseja sitten on niin käydään vain kohti uutta peliä. Tappion tuska häipyy viimeistään kun seuraavan ottelun aloituskiekko putoaa jäälle.

Mutta kuinkas sitten on ihmiselämässä!? Otetaanpa kirjahyllystä vuonna 1967 ilmestynyt Veikko Huovisen “Lyhyet erikoiset” ja sieltä juttu Maanalaista kirjallisuutta.” Juttu on varmasti viitteellinen sikälikin että Huovinen tuskin sai merkillistä novellikokoelmaa postissa luettavakseen. No eniwei otetaanpa tästä jutusta suora sitaatti:

“Toinen kokoelmaan sisältynyt juttu, “Joosepin kohtalo”, ei ollut mikään erikoinen. Kieli oli vastenmielisen karkeaa, siinä näkyi selviä vaikutteita tamperelaiskirjallisuudesta. Eräälläkin sivulla pörhisteli kolmatta kymmentä kirosanaa. Jooseppi ooli köyhä mökkiläinen, ja hänen elämänsä oli täynnä vastuksia. Yhtenä ainoana vuotena sattui verraton onnettomuuksia. Hevonen jäi junan alle, vanhin poika kuoli traktorin kaaduttua, vaimoa vaivasi struuma, kaksi lehmää halkesi odelman syöntiin, hyvä ajokoira hukkui virtsakaivoon, tytär huorasteli tietyömaalla ja poika särki ammattikoulun työpajalla kalliin koneen. Jooseppia alkoi vaivata itsepäinen yskä ja hän meni lääkäriin. Seurasi sarja tutkimuksia ja viimein Jooseppi sai kuulla tuomionsa:

“Jooseppi istui odotushuoneessa ja luki Pirkkaa. Viimein hoitajatar aukaisi oven ja kutsui hänet sisälle. Kirjoituspöydän takana oli kaksi lääkäriä, se pitempi, hevosnaamainen ja honisevaääninen oli häntä tutkinut, nuorempi tukeva mies oli Joosepille tuntematon. Hevosnaamainen katseli röntgenkuvaa vasten valoa ja sanoi sitten Joosepille: -Teillä on valitettavasti keuhkosyöpä! -Sitä se, saatana, vielä puuttui, äsähti Jooseppi vihaisena. Eikä hän enempää kuunnellut tohtorin honisemista, vaan lähti yllättäen huoneesta ja paiskasi oven kiinni niin että seinältä taulu putosi”

Niin, että taitavat ne olla meidän ongelmat varsin pieniä Joosepin ongelmiin verrattuna. Ihan voisi olla totta tuollainen ihan vastoinkäymisten suhteen, mutta ei köyhällä miehellä ole hevosta, traktoria, eikä hyvää ajokoiraa. Mutta tietystihän kyse voi olla näkökulmastakin…

Valitettavasti kaikilla meillä ei ole henkilökohtaista psykiatria, kuntovalmentajaa, palvelijaa, hoviherraa/kamarineitoa, hierojaa sun muuta rumsteeraajaa. Yksin on selvittävä kuten Jooseppi ongelmiensa keskellä. Elämässä on harvoin todellisia suuria ilonaiheita, tasapelit ovat harvinaisa ja tappio vaanii koko ajan nurkan takana.

Jos tappio tulee ja ongelmat kasvavat liian suureksi niin silloin on syytä istua kannon nokkaan, kääriä pettröössi ja tehdä roknoosi. Aina on jokin tie etiäppäin. Taskusta voi kaivaa myös Saarnaajan kirjan matkaversion tai avata netin puhelimesta ja lukea seuraavaan, ellei sitä peräti ulkoa muista:

Saarnaaja 2: 24-26
24 Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. 25 Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä? 26 Sille, joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntisen hän panee kokoamaan ja kartuttamaan hyvää sille, joka on hänelle mieluinen. Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

Saarnaaja 9:7-10
7 Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. 8 Olkoot vaatteesi aina valkeat ja olkoon pääsi runsaasti voideltu. 9 Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä. 10 Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.

Ja tietysti kannattaa lukea myös Lyhyet erikoiset. Sisältää ainakin pari kuolematonta juttua kuten “Otsjakki ja voguli” ja “Nudistit retkellä.”

Avoin kirje Kiesukselle

Sinulle jonka tulopäivää emme tiedä… Ja puhuttelen nyt vanhalla suomalaisella muodolla Kiesus, Kiesus kaikkeuden kuningas… Alkusoinnussa on näet miedän suomalaisten kielenkäytön voima. Meinaan on viime päivinä pyörinyt mielessä eräs lausumasi jota olen peräti veivannut hieman uuteen muotoon. Harrastinpa peräti vulgääri-eksegetiikkaa ja etsin paralleeleja  aina Tuomaksen evankeliumia myöten…

Matteuksen vuorisaarnan (Matt 6:24) mukaan sanot “Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista.” No jottei sanojasi eroteta oikeasta yhteydestään niin toki jae jatkuu vielä sanoilla. “Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Luukkaan kenttäsaarnassa asia on sanottu aika tavalla samoilla sanoilla eikä siitä juuri saa etsittyä pienintäkään nyanssia. Mitä nyt Luukas osasi kirjoittaa parempaa kreikkaa…

Mutta kun viimeistään keväällä 1988 Kari Syreeni sai minutkin ymmärtämään ja ihmettelemään redaktion, siis kirjallisen ja motivoidun tekstien toimittamisen, syvällisempää olemusta niin en varmasti ole kovin väärässä jos sanon seuraavaa:

1) Luukkaan ja Matteuksen tekstit ovat käyneet läpi kirjallisen ja motivoidun toimittamisprosessin ja nämä kaksi saarnaa, vuorellinen ja laaksollinen, ovat kokoelmien kokoelmia siitä mitä sanoit kun täällä kerran vaikutit ja vaelsit.

2) Voin aivan hyvin irrottaa jakeen Matteus neljäkolmatta kuudes luku sanat “Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista.” No jottei sanojasi eroteta oikeasta yhteydestään niin toki jae jatkuu vielä sanoilla” koko jakeen kokonaisyhteydestä, jopa koko vuorisaarna kokonaisyhteydestä. Todennäköisesti ne eivät ole edes sinun omasta päästäsi, olet ne vain runoilijalle ominaisella tavalla ottanut ja yhdistänyt jonkun muun sanomisista. “Ei mitään uutta auringon alla, vai mitä tähän sanot Oi Kiesus parhain ystävämme. 

Mutta vielä taustoihin. Nimittäin Tuomaan evankeliumin logionissa 47 on vallan mielenkiintoista asiaa. Ne sisältävät ehkä aidoimmat ja toimittamattomimmat sanansi, joskus vaikeaselkoisemmat ja täytyypää  myös sanoa että ilkeimmät mitä olen lukenut. Tylyydessä vain Jiddu Krishnamurti vetää niille vertoja, mutta sinähän tunnet varmaan tapauksen ja emme puhu siitä sen enempäti. Tuomas panee nimittäin suuhusi sanat (Ja ne ovat tässä suomeksi sen Yliopistopainon vuonna 1992 julkaiseman kirjan mukaan, kiitos Huuhtasen Paulille, Antti Marjaselle ja Risto Urolle):

Tuomas 47 logion

Jeesus sanoi: kukaan ei voi nousta kahden hevosen selkään tai jännittää kahta jousta. Palvelija ei voi palvella kahta herraa. Toista hän kunnioittaa ja toista halveksii. Ei kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua heti sen jälkeen saada uutta. Uutta viiniä ei lasketa vanhoihin leileihin, etteivät ne repeäisi, eikä vanhaa viiniä lasketa uuteen leiliin ettei se rikkoisi sitä. Vanhalla kankaanpalalla ei paikata uutta vaatetta, sillä silloin uusi vaate repeää.

Mistähän nuo Matteus ja Luukas sen mammonan keksivät. Näinhän se on; ei kukaan varmaankaan halua Beaujolais Nouveauta jos on saanut juoda muutaman lasin vuoden 1971 Chateau Latouria, ellei sitten halua pahastuttaa köyhää tai leskirouvaa kun he vieraanvaraisuudessaan haluavat antaa sinulle parastaan…

Mutta siihen kahteen herraan. Tuntui varmaan kauhialta kun Pietari petti sinut. Ja niin se tuntuu ylen kauhialta tänäkin päivänä kun ystävä pettää. Kahden herran palvelemisen problematiikka on siis mielenkiintoista ja haluankin että kuulet millaisen johdannoksen olen lausumastasi kirjoittaunut:

Teille on sanottu:

Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista.

Mutta sanotaanpa näinkin.

Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Toisen hän pettää ja toista hän myötäilee. Onneton on tällaisen palvelijan osa jos molemmat herrat tietävät tilanteen.

Elämä opettaa…

Veljesi Jaakob (Ja nyt ainakin mina tungen johdanto-opilliset kysymykset hevon tuuttiin, ja lähden siitä että Jaakobin kirjeen kirjoittaja oli todellakin Herran veli.) on kirjoittanut.

Jaakob 4:4

4 Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi. 5 Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: "Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"? 6 Mutta vielä suurempi on se armo, jonka hän antaa. Siksi Raamattu sanoo:

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

Vanitum vanitatis, kaikki on vanikkaa.

Tänään oli kuikkima-päivä meidän seurakunnassamme. Siis Kultaisen Iän Kerho eli KUIK. Porinoitsin ikäihmisille aiheesta ”Saarnaajan kirjan arvoitus?” Totisina kuuntelivat... Puhutaanhan tuossa kirjassa vanhuudestakin. Omalla kohdallani Saarnaaja on eniten lukemani Raamatun kirja ja eniten lukemani kirja yleensä. Mutta mikä Saarnaajassa oikein viehättää. Sanotaan että se on monen raamatuntutkijan mielikirja. Minusta ei enää voida sanoa ”raamatuntutkija” akateemisessa mielessä, mutta jonkinlainen raamattuteologi sentään väitän olevani.

Saarnaajan viehätys on sen loppuun asti viljellyssä pessimismissä, mikä on lopulta sen voima. Saarnaajahan on oikeassa; eihän kehenkään kannata luottaa. Ei ainakaan aluksi. Toisaalta epäluottamusta ei saa näyttää, ei ainakaan aluksi. Kaikki vain siksi ettei pettyisi liikaa, ja että olisi liikkumavaraa, ja mahdollisuuksia kokea iloisia yllätyksiä.

 Yksi ihmiselämän suuri haave on tehdä jotain ainutlaatuista. Saarnaaja kylläkin vetää maton alta sanoessaan: "Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä. Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran."

Olen joskus käyttänyt Saarnaajan kirjan tiettyä kohtaa hautajaisten muisto-tilaisuuksien yleiskristillisessä papin puheessa joka on aina pidettävä tunsi vainajan tai ei... Tuo kohta (Luku 12:1-8) on tässä:

1 Muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennen kuin pahat päivät tulevat
ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä,
2 ennen kuin auringon valo, kuu ja tähdet
himmenevät
ja sadetta seuraavat yhä uudet pilvet.
3 Silloin talon vartijat vapisevat,
soturit painuvat kumaraan
ja jauhajanaiset, vähiin käyneet,
ovat jouten.
Ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään,
4 kadun kaksoisportit suljetaan,
myllyn ääni heikkenee
ja ohenee linnunlaulun kaltaiseksi
ja laulun kaikki kaiut vaimenevat.
5 Silloin myös pelätään mäkiä ja tie on täynnä kauhuja.

Mantelipuu kukkii ja heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen ja kapriksen
nuput puhkeavat, mutta ihminen menee iäiseen majaansa ja valittajat
kiertävät kujia.

6 Muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennen kuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy,
ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
7 Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka
on sen antanut.

8 Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, kaikki on turhuutta.

Mitä Saarnaaja oikein tarkoittaa Luojalla. Kaikki meni oikeastaan pieleen jo ensimmäisessä käännöksessä ja vielä enemmän toisessa käännöksessä kun alkutekstin todennäköisin merkitys muuttui juuri Jumalaan ja Luojaan viittaavaksi. Saarnaaja tarkoitti itse asiassa sitä, että pitäisi muistaa vaimoa nuoruudessa! Mutta on pitkä matka siihen, että joskus suomenkielisessä raamatunkäännöksessä olisi alkutekstin mukainen merkitys. Nyt ei Saarnaajan kappale 12:1-8 enää oikein sovi hautajaisissa käytettäväksi. Mutta onhan kirjassa muitakin hienoja kappaleita. On sanottu että Saarnaaja sisältää valtavasti käyttämätöntä potentiaalia juuri sielunhoidollisessa mielessä.

Mutta onko uutta auringon alla? 

Väitän että Saarnaaja ei nähnyt omaan napaansa. Ainutlaatuisuutta ja uutta auringon alla on nimittäin jokainen ihminen, jokainen uusi ihminen.

Mutta voiko kehenkään luottaa. Lappilaisesta ihmisestä on sanottu ja puhuttu paljon. Väitetään lupsakaksi ja reiluksi ihmiseksi. Mutta onkohan asia noinkaan... Jotkut sanovat myös että aito lappalainen on kuin ahma joka kyttää puun latvassa vuorokausi tolkulla että joku kävelee sen puun alitse, siis saaliseläin. Sitten se hyppää niskaan. Lappalaisestakin on sanottu, että se on ystävä ja mukava mies vaikka 30 vuotta mutta voi sitten käden käänteessä muuttua vallan mulkvis-tiksi... Niin, mutta tuollakin asialla on kaksi puolta. Tuntuu varmaan pahalta jos on tullut petetyksi sen 30 vuotta ja saa sen selville 30 vuoden jälkeen tai jos 30 vuoden jälkeen toinen tosiaan pettää luottamuksen.

Aitoja ystäviä on, mutta ne löytyvät vasta vaikeuksien keskellä. Mutta tuonhan kaikki tietävät ja se ei ole mitään uutta auringon alla...

Pakkojatsi, alustava määritelmä.

Kirjoittaessani vuoden katekismussaarnaa  tämän vuoden ja sitä kirkossa pitäessäni pyöri päässä yksi vanha termi jota en ole pystynyt koskaan määrittelemään riittävän hyvin. Joskus 1990-luvun alussa eräässä toisessa yhteydessä kirjoitin nimittäin ohimennen sanan ”pakkojatsi.” Jotenkin se kai liittyi keskusteluun ns. pakkoruot-sista. Mitähän pakkojatsi sitten on....Niin, katekismussaarnassanihan puhuin peräti jatsiklubeista.

Kyllähän vanha kunnon Louis Armstrong on ihan ok ja muutama muu, mutta siihen se sitten jääkin. Ja on sitä kyllä tullut Helsinki-läisessä jatsiklubissa istuttua useampikin lauantai-ilta edellisessä elämässäni, tä-mä on tunnustettava. Ja siellähän tutustuin kaikenlaisiin ihmisiin, lähinnä luke-mattoman suureen joukkoon psykiatreja. Ja melkeinpä aina oli tuvassa ainakin puoli tusinaa kansanedustajia, harvemmin kyllä pääkaupunkiseudulta... Oi niitä aikoja...

Mielestäni suomalainen jatsi-intoilu on jotekin keinotekoista, näin minusta on aina tuntunut. 

Tästä herääkin mielenkiintoinen ajatuksenjuoksu; voisiko sanaa ”pakkojatsi” käyttää laajemmassakin merkityksessä? Voisipa hyvinkin! Sehän voisi tarkoittaa kaikkea ihmiselle epäluontevaa ja tarpeetonta toimintaa. Siis jotain väärässä paikassa oikeaan aikaan- tyyliin. Se voisi myös olla vääränlaista turvallisuuden-tunnetta. Jatietysti se voisi myös tarkoittaa vapaaehtoista tai pikemminkin tiedostamatonta pakonomaista toimin-taa, ehkäperäti vaistonvaraista defenssiä.

Jotenkin se on yhtä päälleliimattu juttu kuin merkkitarra appelsiinin päällä. Jahvahan se on oli se sitten tuotettu missä päin tahansa! Mielestäni jatsi ei kuulu tänne pohjolan perukoille, tai se on ainakin yliarvostettua. Sen lajin makro-biootikko tässä sentään pitäisi olla !Ja jotenkin joskus tuntuu siltä, että täytyy jopa tunnustautua jatsin ystäväksi ollakseen jotenkin vakavastiotettava ja kulturelli ja rennonpuoleinen elukki. Niinä kertoina kun helsinkiläisessä jatsiklubissa iltojani kulutin em. havaintoni vain vahvistui. Pakkojatsillahan siellä monet taisivat olla.

Jotenkin tulee termin "pakkojatsi" tiimoilta myös seuraava ramatunlause: "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään syna-gogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet." Matteus 6:5.

Jokainen saa harrastaa mitä haluaa ja kuunnella millaista musiikkia haluaa mutta ei pidä liikaa tyrkytellä

Mikkelinlauantain mietteitä.

Edessä on taas ongelmallinen jumalanpalvelus, Mikkelinpyhän perhemessu. Mitenpä puhua tarpeeksi yksinkertaisesti lapsille, kuitenkin asiaa unohtamatta. Eiköhän tuo jollain tarinalla onnistu.

Mutta poristaanpa enkeleistä ja muista taivaallisista. Enkeleillähän olemme käsittäneet jokseenkin kaikki Jumalan ja ihmisten väliset, meille näkymättömät olennot. Jotkut ovat luoneet ”mielikuvituksessaan” valtavia hierarkkioita näistä olentoluokista. Moni väittää niitä nähneensäkin. Minulla itsellä ei ole yhtään näköhavaintoa enkeleistä. Tietysti voisi ajatella ns. suojelusenkelin olemassaolo minunkin kohdallani. Niin monta kertaa on varjeltunut pahoiltakin onnettomuuk-silta. 

Toisaalta on oltava skeptikko; mutta kaikkea on joskus vaikea selittää hyvälläkään tuurilla. Ja joskus tuntuu kyllä myös siltä, että joka luvalla sanoen pilailee kanssani... Kukahan? Julkeitakin väitteitä on joskus näinkin syntinen mies kuullut. Noh! Ketäs ei ole joskus väitetty enkeliksi.

Mutta noihin mainitsemiini ihmisen mielikuvituksen tuotteisiin! Joissain yhteyksissä olen maininnut seitsemännen päivän adventismin pohjalta syntyneen amerikka-laisperäisen uskonnollisen kultin (Ja tässä yhteydessä puhutaan kultista lähinnä ja vain uskontotieteellisessä merkityksessä.) ”Urantia-kirjan maailmasta. Lueskelin tuota kirjaa hyvinkin taajaan vielä noin 10 vuotta sitten ennen ”kääntymystäni” luterilaisuuteen. 

Kirjalla on paksuutta 2100 sivun verran ja se väittää olevansa ”Uuden aikakauden avaava ilmoitus ihmiskunnalle.” Itse en siihen enää usko, mutta Suomessa ei enää voi olla varma onko papistommekin joukossa jo useita urantisteja. Lähden liikkeelle seuraavista väitteistä:

I Kirja on ihmisen mielikuvituksen luomus

II Kirja sisältää tavattoman paljon mielenkiintoisia,
porinoimisen arvoisia asioita

III Jotkut väitteet saattavat osua yksiin todellisuuden, jopa
meille näkymättömän todellisuuden suhteen

IV Kirjaa on vaikea enää ylittää lajissaan, siksi se on
pelkästään akateemisen mielenkiinnon kohteena vallan verraton

V Uskonnollisena scifinä se on verraten hauska juttu, josta
saa irti huikeaa crazy-huumoria.

Kirja puhuu paljonkin enkeleistä. Otetaanpa vaikka tarkastelun kohteeksi vaikkapa se ns. suojelusenkeli josta kirja käyttää nimeä ”kohtalonvartija-serafi.” Sellainen on jokaisellaeloonjäämispää-töksen” tehneellä ihmisellä. Tuollainen olento on tällaisen ihmisen kanssa koko elämän ja joskus rajan tuolla puolen hän antaa sinulle peräti uuden nimenkin... Hän ei ole se varsinainen fyysisiin olosuhteisiin puuttuja, siihen tarvitaan taas toinen olento jne.

Ihmisellä on tuon kirjan mukaan toisenlainenkin seuralainen; fragmentti Jumalan henkeä johon ihminen voi sulautua. Se on taas hyvin pitkä juttu. 

Eräs varsin huikea kirjan väite on, että jos ihminen oppii tuntemaan Jumalan niin hyvin, että hän periaatteessa on pelastunut eikä tarvitse alemmissa taivasmaailmoissa, joita voisi kertoa taas vaikka mitä hauskaa, mitään lisäharjoituksia, niin ruumiista vapautuminen voi tapahtua maan olosuhteissa. Kohtalonvartijaserafi vie sinut korkealle ilmakehään ja kerta kaikkiaan polttaa sinut silmänräpäyksellisessä välähdyksessä. Näin vapaudutaan ruumiillisuuden kahleista ja tullaan yhdeksi Jumalan hengen kanssa. Paljon muitakin nyansseja asiaan liittyy. Ja sitten vain tukka putkella Salvingtoniin Kristus Mikaelin luo, joka kirjan väitteiden mukaan on ollut täällä planeetallamme Jeesus Nasaretilaisen hahmoon inkarnoituneena. 

Huh, huh!!! Tällaisella ”ihmisfuusiolla” kun sitten voitaisiin selittää joidenkin hyvienkin ihmisten mystiset katoamiset ja kummalliset ja selittämättömät valoilmiöt! Tokkopa sentään...

Tulikin kuitenkin mieleen se takavuosina liikkunut kirje jossa sanottiin suurin piirtein seuraavaa: ”Koska olette käyneet täysin tarpeettomaksi henkilöksi olemme päättäneet polttaa teidät. Tulkaa sinne ja sinne sinä ja sinä päivänä. Ja koska olette elämänne aikana nauttineet runsaasti alkkomahoolia ja muita myrkkyjä kehotamme teitä, laitteidemme rikkoutumisvaaran vuoksi, nauttimaan runsaan kalkkitablettikuurin tai juomaan päivässä noin 2 litraa maitoa kuukauden ajan. JNE... Tällaisessa tapauksessa tuskin on kuitenkaan kyse kutsusta ilmakehän yläkerroksiin.
 
 Kaikkea sitä ihmislapset oikein keksivätkään. Mutta rauhaisaa Mikkelinlauantaita ja lämmitelkää saunojanne, puulla lämmitettäviä ja elektroonisia, aivan turvallisin mielin. Vaihtakaa kuitenkin vialliset vastukset sähkökiukaissanne...

Aivan tavallisen päivän mietteitä.

Mutta ovatko ne sitten aivan tavallisia? Nyt on nimittäin aika käsitellä jonkin verran naispappeus-kysymystä. Otamme tarkastelun alaiseksi yhden kohdan Uudesta testamentista. Ja sanottakoon aluksi, että se mitä raamattunamme luemme on kooste monesta juonteesta. Ne vanhat käsikirjoituskokoelmat jotka ovat olleet pohjana sille tarkoilla menetelmillä laaditulle pohjatekstille josta oma Uusi testamenttikin on käännetty ovat keskenään toisistaan poikkeavia. Lutherilla oli eri kreikankielinen pohjateksti josta hän käänsi Uuden testamentin kuin Nikolaisella ja kumppaneilla, siis nykyisen raamatunkäännöksemme taan-noisella komitealla. Jo tämä herättää monia kysymyksiä.

Yksi klassinen kohta johon naispappeuden vastustajat aiona vetoavat on 1 Kor 14:34-35. Kyseinen kohta on vanhoissa käsikirjoituksissa kahdessa eri paikassa, joissakin kohden 1 Kor 14:40 jälkeen. Luonteva selitys tälle on se, että naisten puhe- ja opetuskielto on ollut alunperin jonkin hyvin varhaisen Paavalin alkuperäisen I Korintilaiskirjeen kopionkopionkopion marginaaliin lisätty kommentti. Vanhat käsikirjoitukset sisältävät näet paljon tällaisia merkintöjä...

Lisäksi jakeet I Kor 14:34-35 sotkevat tavattoman paljon Paavalin aitoa ajatuksenjuoksua. Mutta kaikkein raskain argumentti löytyy I Korinttilais-kirjeen yhdennestätoista luvusta. Paavalille oli itsestään selvää, että nainen voi olla tasa-arvoinen toimija seurakunnassa. Katsotaanpa ko. luvun alkua laajemmassa kontekstissa:

7 Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. 8 Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, 9 eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia. 10 Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia. 11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, 12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. 13 Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. 14 Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi 15 mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi. 16 Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla.

Pään peittäminen jumalanpalveluksessa

1 Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta. 2 Kiitän teitä siitä, että aina muistatte ja noudatatte niitä opetuksia, jotka olen välittänyt teille. 3 Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. 4 Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. 5 Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. 6 Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.

TUOTA, TUOTA ja Niinpä niin... Paavalilla oli kauneusihanteita, ja minäkin sanon suoraan, että pitkät hiukset pukevat naista ylipäänsä paremmin kuin vaikkapa suviannasiimesläinen ”kananperse-look! Johon saimme tottua takavuosina” Poikkeuksiakin tietysti on. Mutta tiukasti asiaan... Edellisessä I Korinttilaiskirjeen yhdennentoista luvun alussa huomio kiinnittyy kieltämättä monen korvissa järjettömään fleda-jaari-tukseen. Kappale sisältää nimittäin melkoisen tiedon: naiset voivat rukoilla ja profetoida. Ja missäpä muualla profetoitaisikaan kuin seurakunnan tilaisuuksissa. Yksikseenkö nainen profetoisi ja rukoilisi. Kumpaan siis on uskominen? Yhdennentoista luvun alkuun vai jakeisiin 14:34-35?

Asiasta voisi puhua enemmänkin mutta pidän itse todennäköisenä, jopa varmana, että näin asia on. Hedelmällisempää olisi pohtia sitä, miksi se kielto sinne marginaaliin aikoinaan tuli? Ehkä muutama hysteerikko pilasi naissuku-kunnan maineen ja mahdollisuudet pitkiksi ajoiksi? Toisaalta naiset eivät olleet kovinkaan koulutettuja tuohon aikaan, ja paavalilaisissa seurakunnissa elettiin aivan uusissa maailmoissa joissa ei ollut mitään vertailupohjaa entisiin aikoihin, ja ylilyöntejä sattui. Miehillä saattoi olla aivan erityinen käyttäytymiskoodi; jos ei tietty jotain tai oltiin epävarmoja, silloin kuulosteltiin asioita eikä heti avattu suuta. Kyse on niin sanotusti ”viisaan miehen etiikasta.” Sillä on perustelunsa vanhoissa viisauskirjoissa kuten Sananlaskuissa ja Jeesus Siirakin kirjassa. Myöskin idän traditio onnistui myöhemmin kiteyttämään tämän ajatuksen seuraavaan: ”Se joka puhuu ei tiedä, ja se joka tietää ei puhu.” Mene ja tiedä...

Joskus on tehnyt mieli kylläkin soveltaa 1 Kor 14:34-35 sanoja aivan seurakun-nassakin, se on pakko myöntää... Mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että vielä useammin viisaan miehen etiikankin olisin halunnut niin monesti ja kernaan täräyttää ilmoille, ja vieläpä edellä mainitun itämaisen kiteytetysti. 

Kysymyksestä ”Onko naisen vaiettava seurakunnassa” ja I Kor 14:34-35-sekaannuksesta on ansiokkaimmin Suomessa kirjoittanut Teol. Tri, pastori, Kari Kuula teoksessaan ”Paavali – Kristinuskon ensimmäinen teologi” sivuilla 358-363. En sitä sen enempää referoi ja kopio tässä yhteydessä. Kuula on viisaampi ja lukeneempi mies kuin minä. Lukekaa sieltä...

Muuan liike-idea

Joskus saarnatessa, useinkin, tulee valmiiseen käsikirjoitukseen pieniä lisäyksiä. Harvemmin kuitenkaan muutamaa lausetta enää pöntössä. Olen viime aikoina pyrkinyt siihen, että käsikirjoitus olisi valmis lauantaina aamupäivällä jotta sitä voisi sitten vielä rikastaa päivän mittaan pariin otteeseen ja ottaa siitä aina uusia printtejä. 

Eilen kuitenkin, siis eilen 22 oct-mmvi, saarnaan tuli parikin lisää, jotka olen jo korjannut julkaisemaani käsikirjoitukseen päivän saarnasta jonka nimi oli “Mä mistä löytäisin sen miehen.” Ensimmäinen lisä, se pidempi sattui saarnaan alkupäähän. Se on seuraavassa katkelmassa kursivoituna:

Lääkäreitä on moneksi. Kun sairastumme menemme tavallisesti lääkäriin. Ainakin silloin, kun sairaus vaikuttaa vakavalta, eikä se ole jotain ohimenevää ”flunssaa” tai muuta sellaista. Vaikka onkin kaukana se päivä, että lääketiede olisi ratkaissut kaikki sairauksien aiheuttamat ongelmat, ja olisi kaiken parantavia lääkkeitä saamme olla kiitollisia lääketieteelle. Jotkut vanhemmat henkilöt muistavat vielä ajan jolloin puhuttiin puoskareista. Onneksi meidänkin maassamme puoskarointi eli tässä tapauksessa lääkärintyön harjoittaminen ilman asianmukaista koulutusta ja taitoja on kielletty. Eri asia on sitten onko olemassa muunlaista puoskarointia monellakin alalla; meilläkin. Puhutaanpa vaikka tästä konsulttien maailmanajasta. Kuka tahansa voi meilläkin perustaa firman ja ryhtyä konsultiksi, vaikkapa kehittämään työyhtei-söjä. Minäkin voisin tehdä niin ja kylläpä kohta ajelisin uudella mersulla ja olisi purjevenettä ja muuta sellaista.

Siinä sitä sitten pitkin jumalanpalvelusta ja sen jälkeen tuli mieleen varsinainen idea jonka nyt kehittelen jonkinmoiseen muotoonsa. Se on liike-idea uudella konseptilla toimivasta konsulttifirmasta.

Tämä konsultti-yritys etsii asiakkaita kirkon piiristä, siis seurakunnista tai seurakuntayhtymien hallintopuolelta. Brändistä en ala kirjoittamaan, olkoon ja muotoutukoon se itse jos joku tästä innostuu. Sanon suoraan; vaikka tämä olisi miten hyvä idea tahansa ja se mersu ja purjevene olisi tullakseen en näitä rehellisen papin hommia aio missään tapauksessa lopettaa... Mutta jos joku idean tästä saa niin maksakoon minulle kymmenykset; voin jopa antaa konsulttiapua liikeidean kehittelyssä.

Liike-idea olisi lähinnä seuraava: ”Uskovaisen ja tunnustuksellisen papin työyhteisökonsulttipalvelu seurakunnille ja muille yhteisöille. Sen työnnäyn paradigma olkoon se, että perustehtävän ja toiminnan välillä on olemassa erottamaton yhteys. Työasiat eivät ole pelkkiä työasioita seurakunnassa.

Konsultilla olisi tietysti valmiita toimintamalleja. Nyt olisi kuitenkin lupa sanoa ääneen mahdollinen perustehtävään sitoutumisen puute. Seurakunnan työnte-kijöiden kirkossakäynti pantaisiin syyninkiin. Konsultti tiukkoisi raamatun-luvusta ja pitäisipä taukojumppana oikein vanhanajan kinkerit. Kokoontumisten väliajan tehtävinä olisi hengellisiä harjoituksia. Ja kun kaikki yhdistettäisiin sopivalla tavalla pikkunättiin psykologiikkaan niin eipä tähän muuta voisi sanoa notta vot!

Saattaisi tuolla liikeidealla konsulttifirma menestyäkin tai saada varsinaisen evankelis-luterilaisen talibanin maineen...

Sisällöstä digi-aikaan

Miltäpä sinusta tuntuisi jos kaikki kirjasi poltettaisiin? Amerikassa edelleen käytetyn fahrenheit-asteikko lukema 451 on se lämpötila, jossa paperi syttyy ja palaa. Käsite “F 451:n maailma” johdetaan Frank Bradburyn samannimisestä romaanista. Filmatisointina siitä tuli kulttielokuva, jota tosin ajan hammas on pahasti nakertanut. Elokuva ja romaani muistuttavat toisiansa kovin vähän. Seuraavassa kuvauksessa käytetään molemmista luomuksista johdettuja esimerkkejä. F 451:n maailman tapahtumat nivoutuvat Montag-nimisen palo-miehen ympärille. 

Kuvauksen palomiehet ovat kuitenkin merkillisiä palomiehiä. Siteerataanpa nyt kapteeni Beattyn repliikkiä Montagille:

Mikään koululaitos ei enää tuota tutkijoita, kriitikkoja, asiantuntijoita tai luovia lahjakkuuksia, vaan yhä enemmän ravaajia, pomppijoita, ajajia, mämmikouria, kaappaajia, sieppaajia, lentäjiä ja uimareita, ja siitä syystä tietenkin myös sanasta “intellektuelli” on tullut kirosana niinkuin oikein onkin. Kaikki mikä on epätavallista on kauheata. Varmaan sinäkin muistat omalta kouluajaltasi että luokassa oli aina joku “älypää”, joka aina oli halukas lukemaan ääneen ja joka aina viittasi “opettaja, opettaja” kun jotakin kysyttiin, ja kaikki muut istuivat kuin puujumalat ja vihasivat häntä. Ja eikö juuri tätä älypäätä hakattu ja kiusattu välitunneilla? Tietysti, ketäpä muuta. Kaikki eivät ole syntyneet vapaina ja tasa-arvoisina, niinkuin perustuslaki sanoo, vaan kaikista t e h d ä ä n tasa-arvoisia. Jokainen on kaikkien muiden peilikuva, silloin kaikki ovat onnellisia, sillä ei ole mitään vuoria joiden juureen on kyyristyttävä, joihin tarvitsisi verrata itseään. Siis! Kirja on ladattu ase naapuritalossa. Polta se. Ota ammus pois aseesta. Istu keskelle ihmisen sielua. Kuka tietää kenet tuo lukenut mies valitsee pilkkatau-lukseen? Minut? Sitä minä en siedä alkuunkaan. 

F 451:n maailmassa talot on rakennettu palamattomasta materiaalista; varsinaisia palomiehiä ei siis enää tarvita. Palomiehet tekevä käyntejä ihmisten koteihin; kirjoja etsitään kuumeisesti. Jos niitä löydetään, ne poltetaan asbestikennon päällä. Ensin päälle ruiskutetaan kerosiinia, ja luotettava palomies saa käyttää liekinheitintä. Jos joksus löydetään iso kirjasto, niin silloin poltetaan koko talo. Se täytyy tosin ensin tehdä palavaksi. 

”Ei, ei mistään. Enimmäkseen ne luettelevat suuren määrän automerkkejä tai vaatekappaleita tai uima-altaita ja sanovat: “Voi kun ihastuttavaa.” Mutta he sanovat kaikki samoja asioita eikä kukaan sano mitään muuta kuin toiset. Ja enimmän aikaa kun he istuvat kahvilassa he kuuntelevat joke-boxia ja samaa vitsiä monta kertaa tai he katselevat musical-seinää, jossa vilahtelee värillisiä kuvioita (Bradbury vihjaa varsin oivaltavasti, toisaalta kömpelösti, antiikin käsitykseen ns. muusisista taiteista.). Mutta se on pelkkää sekasotkua, k a i k k i on abstraktista. Ei siellä muuta olekaan. Setä sanoo että kerran maailmassa kaikki oli toisenlaista. Kauan sitten maailmassa oli joskus jopa sisältö, joskus ne jopa esittivät ihmistä.” Julkisten paikkojen liepeillä näennäisesti näkymättömissä on aloite-laatikoiden kaltaisia ilmiantopisteitä. Jos epäilet lähimmäisesi puuhastelevan kirjojen parissa voit siis tehdä ilmoituksen. 

Kirjat ja niiden moninainen maailma eri filosofioineen ovat F 451:n maailmassa vaarallisia yhdelle muodollisesti esitetylle maailmanmallille. Ne ovat myös joukkohengen este. Enää ei olekaan tärkeää välittää kansojen välistä kirjallisuutta, eikä päästä perille heidän ajattelusta ja eetoksesta. Komissaarit määrittelevät sen, mikä on sinulle hyvää ja otollista. Montag luki yhden kirjan ja heräsi epäilevään todellisuuteen. Montagin vaimo kuitenkin käräytti miehensä. Viimeisellä Montagin keikalla F 451-auto parkkeeraa hänen pihallensa, ja hänen on paettava pihaltaan kerosiininkatkuisten tapahtumien jälkeen. Montag näet sytyttikin esimiehensä palamaan Beattyn palamaan. Televisiossa näytettiin lavastettu Montagin takaa-ajo ja teloitus helikopterista ampuen. Systeemin oli oltava oikeassa. Ojastapa allikkoon! Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että Bradbury pilasi hyvän kirjallisen idean ja suunnitelman. 

Ja niin kävi, että kun kaikkialla maailmassa talot lopulta tulivat tulenkestäviksi, ei palomiehiä enää tarvittu entisiin tarkoituksiin. Heidät määrättiin uuteen virkaan: heistä tuli mielenrauhamme vartijoita, ymmärrettävän ja oikeutetun alemmuuden pelkomme tiivistymiä, virallisia sensoreita, tuomareita ja pyöveleitä. Se sinä olet, Montag, ja minä myös.”

Illalla uutislähetyksissä tiedotetaan poltettujen kirjojen määrä kilojen ja grammojen tarkkuudella, raivostuttavalla pedanttisuudella ja pikkutarkkuudella. Kuvaus tuo mieleen entisen Saksan Demokraattisen Tasavallan uutislähetykset, joissa puolueen pitkä nimi lausuttiin aina kokonaisuudessaan (Der Sosialistische Einheitsparties des Deutsche Demokratische Rebublik), ja monta kertaa (Keskimäärin 25 kertaa.) yhden lähetyksen aikana. Kirjat palavat, vaan ovatko ihmiset tyytyväisiä? Kirjoja näet riittää poltettavaksi joka päivä. Systeemi perustuu ihmisten tylsistyttämiseen, kyyläämiseen ja ilmianto-menettelyyn. Otetaanpa tähän toinenkin repliikki romaanista:

Vaan mikä onkaan perimmäinen syy kirjojen polttamisen takana? Bradburyn fiktiota voidaan lähestyä spekulatiivisena tosiona; siitä voidaan ammentaa havaintoja ja opetuksia. Kirjat ovat kertomuksen maailmankuvassa, tarkemmin sen yhteiskuntafilosofiassa, tasa-arvon este. Taustalla oleva ”suuri kertomus” ei kuitenkaan hahmotu täysiin. Bradburyn olisi ollut syytä tehdä romaanistaan laajempi, scifi-luonne ei olisi siitä yhtään kärsinyt. Siinä olisi voinut olla henkilöiden tietoperäisiä filosofis-historiallisia mielipiteitä irrotettuna kokonaan eettisestä tapahtumasta muodostamassa teoreettisia traktaatteja, kuten esim. Tolstoin ja Dostojevskin kaltaisilla suur-paarustelijoilla on laita. 

Kirjoittaja ei ilmeisesti turvallisessa amerikkalaisessa todellisuudessaan osannut samaistua totalitaariseen systeemiin. Ja siitä hän juuri olisi halunnut kirjoittaa...

Oikea Montag pakeni kuitenkin ns. ”kirjojen metsiin. Siellä ihmisillä on hauskoja nimiä. ”Huomenna hän tulee” tai ”Eläinten vallankumous.” Jokainen on näet opetellut yhden kirjan ulkoa. Lopuksi, paradoksaalista kyllä, kirja poltetaan. Elokuvana F 451 päättyy talviseen maisemaan. Siellä Montag opettelee Edgar Allan Poen kauhunovelleja.

Mietteitä Martin ”3”-shel-saarnojen äärellä.”

Kyse on Lutherin kirkkopostillassa toisesta Kolminaisuudenpäivän jälkeisestä sunnuntaista, nykäänhän Kolminaisuudenpäivä on itse asiassa ensimmäinen shelli.  Martin saarnakokoelma on massiivinen juttu, ja äsken lukemani kaksi saarnaa ovat tuommoiset 15 aanelosta. Välillä Martin saarnoja jaksaa lukea, välillä ei. Kuitenkin ne olisivat pakollinen lähtökohta saarnanvalmistuksessa. Koetetaan tehdä parannus. 

On sikäli kiitollinen juttu, että Martin aikan oli vain yksi vuosikerta, siis joka vuosi saarnattiin yhdestä ja samasta tekstistä. Tosin tuolloin oli ns. epistolasaarna vielä korkeassa kurssiissaan ja kirkkopostilla sisältääkin sellaisen lähes jokaiselle pyhälle. Eri asia sitten, ovatko Martin saarnat yhdistelmiä useammasta eri saarnasta. Näin ollee ainakin pisimpien suhteen...
No vot! Mitäpä se Martti sitten haasteli. Ensiksikin on sanottava kaksi asiaa:

I) Saarnat sisälsivät kiihotusta uskonnollista yhteisöä kohtaan. Jos tänään puhuisi samalla tavalla juutalaisista niin kylläpäs siitä mekkala nousisi. Toki Martin kovankin kritiikin voi pukea hienompaankin asuun.

II) Paavi ja katoliset saavat kuulla kunniansa. Viha Rooman kirkkoa kohtaan on lauhtumaan päin ja meikäkin lukee Ratzingerin eli Benedictus kuudennentoista puheita ja saarnoja aika ajoin varsin innokkaasti. Toisaalta joku on tästäkin sanonut: onhan ihmisen ja simpanssinkin dna melkein täydellisesti sama!

Martti pohti paljon ehtoollisen merkitystä ja tulkinta oli augustiinolaisen vertauskuvallinen. Äskeinen lukukokemus aloitti ensi Pyhän, siis kolmannen shellin, saarnavalmistelun. Seuraavaksi aioin pitkästä aikaa lukea tulevan pyhän evankeliumin alkukielellä eli kreikaksi ja sitten tavailla selitysteosta. Sitten voi vielä ottaa esiin latinakielisen raamatun eli Vulgatan ja lopuksi, ilmavuutta etsiessä on myös hyvä lukea teksti vielä soinnukkaalla italian kielellä. Joskus voi yksi sana tällaisessa käsittelyssä lähteä soimaan päässä ja sen ympärille alkaa sitten rakentua jotain... Saarnaa valmisteltaessa on oltava nöyrä. Luterilaisessa kirkossakin samaa tekstiä on käytetty jo kohta 500 vuotta ja sen asema on sama suurin piirtein koko kristikunnassa. Jos joku luulee löytävänsä jotain uutta niin taatusti erehtyy; silti pitäisi luoda uusi kokonaisuus.

Tässä ensi pyhän evankeliumi:
Luuk. 14: 16–24
Jeesus kertoi:

»Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’ Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’»

Otetaanpas sitten edellä lukemamme evankeliumin viimeinen jae tähän vaikka italiaksi: 

“Perché io vi dico che nessuno di quegli uomini che erano stati invitati, assaggerà la mia cena.”

Well, well. Sanat "mia cena" kuulostavat perin herkulliselta. Nykyäänhän Italiassa tuo cena tarkoittaa lähinnä myöhäisempää illallista, melkeinpä yösyöminkejä. Kyse on siis kunnon ilta-atriasta... Pitäisiköhän joskus rippikoulussakin järjestää kunnon cena muutoinkin kuin pomoston iltaisen pylli-atrian muodossa... 

Mietteitä kadonneen päivän virrasta

Eräänä päivänä oli Turussa ja pankkiasioissa erään pankin konttorissa. Suomalaisillahan ei ole jonotustaitoa vaan pinna alkaa paukkumaan aika helposti. Jotkut ottavat tyynen rauhallisesti. Palvelupisteisiin oli jonoa ja ne olivat eri pituisia. Laiskuuttani en ottanut liikoja askelia vaikka toiseen jonoon olisi voinut kiilatakin. Paikalle tuli eräs elläkkeellä oleva turkulainen mieskansanedustaja. Tunnistin miehen aika nopeasti kun selasin vanhoja faileja ja tarkkailin häntä vähän syrjäsilmällä; kyllä, hän se oli ja hyvinsäilyneenä peräti. Mieleeni tuli isäni opetukset...

Veteraaniparlamentarikko tuntui hämmästelevän miksi toinen jono on lyhyempi. Viimein hän astui toisen jonon toiselle jonotuspaikalle jossain määrin anteeksipyytelevän oloisena eikä kukaan tohtinut seurata häntä. Itse olin omassa jonossani jonotuspaikalla numero viisi. Paikalla olin ollut tässä vaiheessa noin 10 minuuttia. Ex-kansanedustaja oli pian kassalla ja hän toimi esimerkillisen ripeästi. Sellaista suoritusta jossa ei ole yhtään ähräys-meininkiä ja rumsteerausta on aina ilo seurata. Itse sain asioitua suhteellisen nopeasti mutta poistuin konttorista 5 minuuttia myöhemmin kuin hän. 

Tuli mieleen se että jalkapallossakin fyysinen kunto on suhteellinen asia eräiden laskelmien mukaan, vanhempi pelaaja pärjää sijoittumistaidolla vallan hyvin. Veteraanikansanedustajan, jo suomalaisen miehen keski-iän vuosia sitten ylittäneen miehen suoritus pankissa asioinnissa oli eleetön, rauhallinen ja todella charmikas. Jaa, että mitähän se isävainajani aikoinaan opetti? Hän sanoi näin: ”Pistä ne 200 isoon tynnyriin ja sekoita, kohta on sutkein päällimmäisenä.” Mutta nythän ei ollut kyse siitä…

Oikeassahan isäni varmaan oli tuossa asiassa, ainakin jostain näkökulmasta katsottuna.

Illalla selasin uusinta National Geografia ja luin jutun siitä miksi ihminen on ainoa primates-luokan laji joka kävelee kahdella jalalla. Artikkeli kuvineen ja piirroksineen antoi paljon ajattelmisen aihetta. Ihminenhän on sen perusteella aika huonosti suunniteltu olento alkaen vaikeine synnytyksineen ja selkävaivoineen.

Eikö siis ihminen olekaan niin hyvä luomus kuin luulisi? Joka tapauksessa tämän päivän jälkeen on entistä tarpeellisempaa rakentaa muutama rippikoulutunti uudelleen. Seuraavaan kysymykseen täytyy pystyä vastaamaan paremmin.: ”Miten luomisuskon ja kehitysopin toistensa poissulkemattomuuden voi selittää paremmin?” Joopajoo!