MMXIII-vuosi lähestyy ja se on suuri ja tuntematon maailmansa. Nyt on aika katsoa sitä kohden hallitun alitajuisesti ja ehkä jopa jotain tiedostaen aivan perisuomalaisesta maisemasta käsin. On vulgääri-runouden aika:
motto: "kaikki sanat uupuvat kesken,
kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.
silmä ei saa näkemisestä kylläänsä
eikä korva täyttään kuulemisesta"
saarnaajan kirja 1:8
taas karjuu kaaos
koittaa ilta sylvestriuksen
on pientä ihmistyö ja ponnistus
käy päälle taantuma ja mieli tummuu
kuin sankan naakkaparven yli arskan käydessä
siis minkä arvoinen on silloin ihmistyö
käy kiukku suunnatton nyt yllä telakan
jos sinne syttyy tähti; se mistä uloslähetetty
jossain uutta mantraa miettii jusula ja soini
on kohta lohjaa, tuo pusula ja nummi entinen
on elon ankaruus jo monta sortanut
missä runoniekka laulumaiden alsioisten
oi ankaruus, oi ihmisyys, oi kohtuus
käy kanssa ihmisten, mutta maahan älä sorra
on liha heikko, vaan vielä haurahampi mieli
tie pystyy kävi nuorten jellojen vaan harja pystyyn
on yksi tappio vain siemen suurten voittojen
niin paljon muuttuneita joukossa on meidän
on moni poissa, ja heistä ilo nyt on tähtitarhain
kuka muistaa ajan huolettoman takaa kolmen äksän
kas kansan suussa silloin toistui kike, kake sekä keke
näistä muistellessa mieli tummuu
saa tuta rikkeet raskaat sakki kataisen
ja luolassansa vapaaherra tutajaa
jo kohta koittaa suuri alkuyö
näin raivo kansan hytisee
vaan liian monen unelmat jo haudannut on arki
ei jaksa, rintaan pistää, ja muutenkin on riskaa
pian sanat monen hiipuu, nousee uudet tähdet
ken hylkää elon kukkivaisen maan
ken löpön viimeisensä poltti taisteluissa sanan säilän
taas kukkaset kummuille nousee, rotkon raunioista kansa
uusi uljahamman oloinen, vaan hauras kuni entinenkin
Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti