Oi lokakuu, sä kuuhut kahdeksas.

On tullut ja se tuo tullessaan monia ilmiöitä. Ehkä raivostuttavin niistä on lehdenpurruuttaja mekastavine laitteineen. Missä on ihana lehtiharavan rapina... Ja loppujen lopuksi on aivan yksi ja sama haravoidaanko lehdet syksyllä vai keväällä, vai harvaoidaanko olleenkaan. Mutta ihmisethän palvovat nurmikoita joten ymmärtäähän tuon asian oikein hyvin. Turhaa bensan polttamisesta se kuitenkin on. 

Lokakuun ei tarvitse olla rapainen kuten nimi väittää. Parhaimmillaan saamme nauttia hyvästä ja kuivasta ilmasta. Lokakuu on Rooman lähistöllä ja muuallakin ihanassa Italian maassa varsinainen picnic-kuukausi. Pyhäpäivinä matkataan maalle pulleiden eväskorien kanssa. On ihanan lämmintä vaan ei liian kuumaa. 

Lokakuuhan oli vanhojen roomalaisten kalenterissa kahdeksas kuukausi ennen kalenteriuudistusta. Julius-kuukausi lisättiin Asteriksistakin tutun Julius Caesarin kunniaksi ja August-kuukausi Gaius Octavianuksen eli keisari Augustuksen kunniaksi. Suomalaiset olkoot todella ylpeitä persoonallisista kuukausien nimistä.

Tänään on vietetty kansainvälistä maksapäivää. On hyvä että ryypiskelyyn ja liialliseen ryypiskelyyn kiinnitetään huomiota maailmanlaajuisesti ja Euroopan-laajuisestikin. Ei tule viinit maitokauppoihin Suomessa, ei tule. Kohti laitetaan harkintaan viinakortit vanhan ajan malliin. Usein tulee mieleen Ranskan Olympia-joukkueen toilailut Tokion kisoissa vuonna 1964. Ranskan piti saada iso tukku kultamitaleja mutta kaikki ennakkosuosikit pettivät toisensa jälkeen. Miesten pikaviestijoukkuekin jonka vaihto pelasi kuin unelma koki Waterloonsa. Ranskan maineen pelasti vanha sotaratsu Pierre Jonquers D’Oriola ratsullaan LUTTEUR. Sama heppu oli voittanut esteratsastuksen Grand Prixin jo Helsingissä 1952 ratsullaan ALI BABA. 

Kisojen jälkeen vaadittiin selitystä surkealle menestykselle ja totuus oli karmea. Ranskalainen huippu-urheilija vietti varsin kosteaa elämää, viiniä vedettiin kiduksiin pullo puolitoista päivässä... Ja sehän vastaa noin puolikasta neljäkytvolttista kansantislepulloa. Erityisesti leireillä ja isoissa kisoissa fransmannit villiintyivät varsinaisiin bakkanaaleihin, ja naisurheilijat eivät totisesti jääneet kakkosiksi. Toisaalta ei ole varmaa sekään etteikö tuo mainio ratsu LUTTEUR ollut Ranskan joukkueen ainoa raitis ”henkilö” Tokion kisoissa. Ranskalaiset menivät itseensä ja menestys Mexico Cityn kisoissa vuonna 1968 olikin jo vallan erinomainen, kuudes sija mitalitaulukossa ja seitsemän kultaa. Eli että se niistä eurooppalaista juomatavoista. JOOBA JOO. 

Maailma se vain huononee päivä päivältä. Kehnoksi käy ennen kuin loppu tuleepi. Jos lokakuussa alkaa ahistamaan on hyvä juoda venäläistyyppistä teetä ja vaikka jytystellä kuivattuja hedelmiä. Mutta kun urheiluun päästiin niin kerrotaanpas juttu vanhemmilla päivillä raitistumisen edut huomaneesta Anssi Kukkosesta. Anssi oli kuuluttamassa isoja yleisurheilukisoja takavuosina jossain Uudellamaalla. Tuli tauko ja Anssi luuli laittaneensa mikrofonin pois päältä. Anssi huusi isoon ääneen järjestäjillle: "Tuokaa Anssille makkaraa ja kylymää kolloo, sitä savolaisten pornojuomaa." Sattuneista syistä mikrofoni olikin päällä ja Anssi sai elämänsä suurimmat aploodit.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Syyskuuta pakettiin ja muita sekaporinoita.

Seitsemäs kuukausi alkaa sitten olla puikoissa ja kahdeksas alkaa huomenna. Syyskuun loppu on ollut lämmin ja mukava mutta syssy tulee täydellä iskullaan kahdeksannen kuun koittaessa huomenissa. Olisi aika istuttaa lisää tulppaaneja ja leikata luumu-, ja kirsikka-puutkin. Eiköhän tuossa päivänä jonaisena…

Huomenna on sitten Mikkelissä piispanvalin ensimäinen kierros. Ehdokkaita on siis neljä: Irja Askola, Miikka Ruokanen, Seppo Häkkinen ja kenttäpiispa Hannu Niskanen. Kävin tuossa varsin äänekkään puhelinkeskustelun erään Mikkelin hiippakunnan papin, kirkoherran, kanssa toissa viikolla siitä ketkä ovatkaan vaalin toisella kierroksella… Olin sitä mieltä että kyllä ihmisest vaan ovat semmoisia että äänestävät sinne Miikka Ruokasen… Hääp oli sitä mieltä että toisella kierroksella ovat Niskanen ja Häkkinen.  


Minulla on vaalissa yksi suosikki ja se on tietystikin Seppo Häkkinen, mies joka jo kaplaanina oli hiippakuntansa pappisasessori. Mies jolla on sama harrastus kuin indylläkin eli puunhakkuu… Ruokanen ei siis ole suosikkini mutta luen vain reaalikirkko-politikan arkea. Huomennahan sen sitten näkee ja kuulee… Joskus nuorena pappina parisen olympiadia sitten soitin pappisasessori Häkkiselle kiperän kysymyksen ahdistamana. Häkkinen antoi ymmärtää ettei hän viimeinen asiantuntija ole jolta tätä voisi kysyä mutta niin vain saatoin olla vakuuttunut puhelun jälkeen että niin kai se asia sitten on. Hänen rauhallinen olemuksensa tuli suoraan sanoen puhelinlakojen läpi…

Mikkelinpäiväkin sitten lähestyy perinteisine perhemessuineen. Perhemessuhan on siitä vaikea laji että sillä on oma kaavansa jota kutienkin käytetään niin harvoin vuoden aikana. Se ei oikein tule koskaan tutuksi ja tunetuksia ja perhemessussa on muutakin sellaista joka tekee siitä vaikean, todella vaikean lajin… Toisaalta voi miettiä myös sitä että mitä sitä oikein tavaoittelee, tai yrittää… Mielenkiintoista ainakin Mikkelin hiippakunnassa…


Usalaisett eivät oikein ymmärrä roskapankin päälle kun kongressi sen kaatoi jättämättä lakiehdotuksen hyväksymäti. Ovat jo vissiinkin kyhäämässä uutta yritystä sillä asialla on kova kiire. Ennen oli heillä oli rahaa kuin roskaa ja pankkeja paljon. Nyt on pankkeja vähemmän ja ne täynnä roskarahaa… Vai mitehkäs ne alivaltiosihterin pojat asiasta vitsailivat männä lauantaina.


Sarah Palin on josksus tosissaan väittänyt että dinosaurukset ja ihminen ovat eläneet samaan aikaan ja niinkin tuoreeltaan kuin 6000 vuotta sitten. Funkkuhan se nainen on, siitä emme pääse ylitten emmekä ympäri. Alkuuhnma häneen liittyvästä ilmiöstä on nyt ohi ja ehkäpä sittenkin Obama pystyy voittamaan ne suuret osavaltiot ja saamaan itselleen Jenkklän presidendiumin…  

Karmea havainto…

                                     

Tänään ovat sitten valtakunnanselittäjät liikkeellä kertomassa sun minkälaista teoriaa kansakuntaamme kohdanneesta hirmuteosta ja ennen kaikkea sen syistä. 

Onpa vaadittu valtakunnan hallitustakin vastuuseen asiasta. Oli miten oli niin tätä jupakkaa puidaan pitkään, taajaan ja syvällisesti. Joten eiköhän tässäkin sukelleta kauas ja syvälle, jos ei ihan upanisadeihin asti niin ainakin vajaan 40 vuoden taakse tasavaltakuntamme eduskuntaan.

Kun aikoinaan pidettiin puheita eduskunnassa koskien peruskoulu-uudistusta ja monia siihen liittyviä asioita nousi pönttöön myös ryhdikäs mies Pohjanmaalta. Tuo kokoomuksen mustaan tusinaan kuulunut mies oli Pentti Mäki-Hakola. Ryhdikkään miehestä tekee myös se, että hän äänesti vastaan poikkeuslakia joka salli eduskunnan valita Kekkosen ylimääräiselle kaudelle tasavallan presidentiksi.

Mäki-Hakola aloitti puheensa näin: “Herra puhemies! Jo muinaiset roomalaiset sanoivat, että siinä vaiheessa kun aikuiset alkavat nöyristellä alaikäisten ja keskenkasvuisten edessä on otettu ensimmäinen askel kohti laittomuutta ja anarkiaa… Mäki-Hakola oli aivan oikeassa. Se että nyt puhutaan aukrotiteetit-tomasta yhteiskunnasta ei ole mitään uutta. Että peruskoulu-uudistus meni läpi sellaisenaan oli merkki siitä yhteiskunnan epäjärjestyksestä jo silloin. 1960-luvulla ongelmasta joka nyt tiedostetaan auktoriteetittomuutena puhuttiin kyllä vaikkakaan ei näillä sanoilla.  

Suomen kirkon piirissä julkaistiin tuolloin mm. yksi kirja suositussa Avain-sarjassa ja sen nimi oli jotakuinkin, siteeraan nyt muistista tuon omistamani kirjan nimeä, “Isätön maailma.” Tuo auktoriteetittomuus puettiin tuossa kirjassa isättömyyden hahmoon. Se kirja toteaa saksalaisen kirjoittajansa suulla paljolti samaa mistä nytkin käydään keskustelua.

Tietysti voimme miettiä sitä mitä oli tapahtunut. 1960-luvun henki sai monia ilmenemismuotoja. Suuri sodanvastainen kapina kyti maailmalla ja Yhdysval-loissa. Uudet opit levisivät, yhtenä niiden joukossa ns. vapaa kasvatuskin. Koulumaailmassa elettiin myös uusien oppien aikaa.  

Nyt ihmisten paha olo, isättömyys ja auktoriteettien puute, on huutava. Se pukeutuu silmittömän väkivallan muotoon. Mutta ei mitään uutta auringon alla. On pakko herättää myös seuraava kysymys: “Onko väkivallan määrä ihmisten yhteiskunnissa aina vakio?” Jos joskus ihmisten yhteiskunnissa oli auktoriteettia ja järjestystäkin niin miten se saatiin aikaan. Vastaus tähän piilee väkivallan vakiossa. Viimeistään 1970-luvun alussa opettajilta vietiin mahdollisuus ruumiillissen kuritukseen, ei enää karttakeppiä sormille eikä hivutusta varastohuoneessa. No, kukapa tällaista kaipaisi. 

Jos tämä pieni väite väkivallasta vakiona on totta niin silloin tärkeä tehtävä on lähteä poistamaan väkivallan syitä. Mutta miten on… Synti ja vietit täytyy jokaisen sukupolven kohdata…

Pitihän se arvata. Teemu Vancouverissa ja muita porinoita.

Niinhän tuo Teemu Selämme lupaili viime keväänä että Kanadassa pidetyt MM-kisat olivat hänen maajoukkue-uransa loppu. 

Kisat eivät menneet Teemulta aivan viimeisen päälle. Emme kuitenkaan ehkä nähneet aivan parasta Teemua. Nyt käy Anaheimissa kova kuhina kun seuran kaikkien aikojen pelaajalle tehdään tilaa joukkueeseen. Toisaalta Teemulla ei enää ole pula niin isommasta kuin pienemmästäkään rahasta. Ja jos lajista todella tykääpi niin silloinha voi pelata ilmaiseksikin.

Teemu on edelleen potentiaalinen neljänkymmenen maalin mies ja mikä tahansa joukkue ottaisi hänet kokoonpanoonsa jos se vai olis mahdollista. Sanotaan myös että Teemu on maailman helpoin mies puhua ympäri, kiltti ja hyväntahtoinen kun on. Nyt näyttää myös siltä että sitä ei tarvitse edes tässä tapauksessa tehdä. Teemu on puhunut viime päivinä siitä, miten hieno fiilis olympialaisissa talvikisoissa on. Sen tunnelman hän tahtoisi kokea vielä kerran. Tietysti toivoisi että noissa kisoissa ei enää olisi mukana Mats Sundin eikä Forsberikään. Teemu, Saku Koivu ja Jere Lehtinen laitetaan vielä kerran kasaan ja katsotaan josko se viimeinkin onnistuisi. Pelataanhan tuolloin isossa kaukalossa.


Toivottavasti Suomi saa noihin kisoihin parhaan miehityksen mukaan ja onneksi Aravirta ei enää valmenna ja käskytä Suomen maajoukkuetta, nähdään joskus aikalisiäkin… Vancouverin kisoihin on tätä kirjoitettaessa muuten enää aikaa 509 päivää. Sehän ei ole enää kuin vuosi ja pikku raamit. Muutaman kuukauden päästä voimme sanoa että ensi vuonna Vancouverissa.  


En halua vielä olla jälkiviisas lama-spekulaatioiden suhteen, siis sen väitteeni että lamaa ei tule koska se ei todellakaan ole kenenkään etu, mutta jotain välijohtopäätöstä voisi ehkä viritellä. Se että lama ei ole kenenkään etu on totta, muuten näin massiivisia tukitoimia kuin olemme viime pävinä nähneet ei olisi toteutettu.  


Herää vain kysymys siitä onko kaiken taustalla jonkinlainen peli jolla ihmisten omaisuutta haalitaan toisiin käsiin. Usalaiset ovat ottaneet roskapankin know-hauta meiltä suomalaisilta. Toivottavasti meillä joskus rohjetaan selvittää ja kertoa siitä mitä 1990-luvun alussa todella tapahtui. Kaiken takana tuskin on mikään suuri salaliittoteoria. Tolkku on ainakin ollut perus-jenkeiltäkin poissa kun moisia asuntolainoja on menty hankkimaan.  


Viime pävinä ei USA:n pressanvaalit ole olleet niin tapeetilla kuin jokin viikko sitten. Mitä lie luvaasakaan vaalitaistossa. Ehkäpä Barack Obama sittenkin omaa vielä joitain mahiksia voittaa koko skaba. Mutta jos näin käy niin hän saa paljolti kiittää tästä USA:n taloussotkuja…

Tänäinen hartauskirjoitus.

                                       

Ehkä 2000 merkittävin protestanttinen teologi, Paul Tillich, on kuvannut hyvin koskettavasti armoa ja sen vaikutusta näin: ”Armo kohtaa meidät, kun olemme suuressa tuskassa ja levottomuudessa. 

Tliichin mukaan armo kohtaa meidät, kun kuljemme tyhjän tarkoituksettoman elämän pimeässä laaksossa. Se kohtaa meidät, kun tunnemme eron tavallista syvempänä, koska olemme loukanneet toista elämää, jota rakastimme tai josta olimme vieraantuneet. Se kohtaa meidät, kun inhomme omaa olemistamme, välinpitämättömyyttämme, heikkouttamme, vihamielisyyttämme, levottomuuttamme ja päämäärättö-myyttämme kohtaan on käynyt meille sietämättömäksi. Se kohtaa meidät, kun vuodesta toiseen kaipaamaamme elämän täydellisyys ei ilmesty, kun vanhat voimat hallitsevat meissä niin kuin jo kymmeniä vuosia, kun epätoivo tuhoaa kaiken ilon ja rohkeuden. Joskus tuollaisina hetkinä valo murtautuu aaltona pimeyteemme ja on kuin ääni sanoisi: Sinut hyväksytään. Kaikesta huolimatta sinut hyväksytään.


Niin! Yleensä armosta puhutaan vain huonoina aikoina. Samoin Raamatun pessimistisimmästä (Lue: realistisimmasta ja totuudenmukaisimmasta.) kirjasta kiinnostutaan laajasti ottaen vain suurina lamakausina. Saman armon alla kuitenkin eletään niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Armosta on myös sanottu että asiana ja käsitteenä se on epäoikeudenmukainen!; se olisi syyn ja seurauksen lain vastainen. Olisi siis väärin, että joku katuu kuin ristin ryöväri viime hetkellä, ja sitten kaikki tuleekin kuitatuksi sillä.


Armo ei kuitenkaan tee tyhjäksi syyn ja seurauksen lakia, vaikka näin joku viisastelisikin. Niin on että mitä ihminen kylvää, sitä hän niittääkin, ja tämä elämän laki on voimassa myös armon valtakunnassa. Tekoa ei saa tekemättömäksi vaikka saisikin kaiken anteeksi. Ristin ryövärikään ei saanut takaisin menetettyjä vuosiaan vaikka saikin anteeksi. Ja joskus elämä on niiden seurausten hyvittämistä ja korvaamista jotka on joskus aiheuttanut.


Tuleekin tässä lopuksi mieleen yksi varsin koskettava kohtaus taannoin tehdystä Gandhi-elokuvasta. Intian itsenäistymisen tiimellyksissä hindut ja muslimit teurastivat toisiaan varsin säälimättömästi. Kun pölyt olivat laskeutuneet tuli Gandhin luokse muuan hindumies kovissa omantunnontuskissaan; hän oli surmannut erään muslimiperheen isän. Hän halusi rauhan omalletunnolleen. Gandhi vastasi hänelle että hänen tulee adoptoida nuo perheenisää vaille jääneet lapset. Eikä tässä kaikki. Suuri sielu jatkoi vielä näin. ”Ja kasvata heidät muslimeiksi!” Mitä kylvää sitä niittää...

Kosteat liperit? Mietteitä Turun Mikaelin seurakunnan pappien kapakka-reissujen tiimoilta.

Ideahan on vanha, meilläkin. Mutta mitä moisesta tulisi lopulta ajatella. Viinaksien, kansantisleen, väriviinojen, viinien siiderin ja mallasjuomien kulutus on kasvanut huimasti viime vuosina. Olen puhuhut asiasta aiemminkin. Kyllä asia on nyt niin, että kansan tulisi suuressa määrin raitistua ja esimerkkejä kyllä kaivattaisiin muutekin kuin Cola-Matin muodossa, siis pääministeri Matti Vanhasen... Toisaalta seurakuntalaisiin tulisi saada kontakteja monella tavalla. 

Mutta mennääns asiaan, siis "kosteisiin lipereihin". Asiastahan voi veistellä vaikka kuinka paljon. Ainahan viinakset ovat papeille maistuneet. Sellaistakin juttua kerrotaan eräästä vanhasta rovastista joka kesken saarnaa katseli kaveriaan silmiin ja sanoi kummallisilla painotuksilla "gohem oog verm tot ves", tai jotain sinne päin. Innokas ja hyvä saarnamieshän hän perimätiedon mukaan oli. Moisen lausahduksen hän väitti seurakuntalaisilleen olevan kreikkaa, ja tarkoittavan "autuaita ovat murheelliset". Kukaan kirkkokansasta ei kreikkaa ymmärtänyt mutta kunnankam-reeripa lähti kotio ja pisti totiveden porisemaan hellalle... Taisipa saarnan loppu sujua vallan lutvakasti! Voidaan myös päätellä että kyseessä oli Pyhäinpäivän saarna!

Lauantai-iltainen virkatehtävä voi olla varsin hyvä tekosyy päästä vapaalle. Mikaelin kapakka-pappien listasta ei naista löydy. Ainakin tässä suhteessa pappien kapakointi on todella maskuliininen laji. Vaan entäpäs kulungit? Todennäköisesti tässä tapauksessa juomat tarjoaa ravintola. Väittäisin ko. pappien vetävän ainakin gepardia keuhkoon, eli keskiolutta. Mahdolliset pohjat ja rohkaisuryypyt menevät sitten omasta kukkarosta, tai kirkkoherran edustusbudjetista.

Mutta jos lähtisin itse ko. projektiin niin asettaisin iskuryhmälleni jotain tavoitteita ja strategioita:

1) Toimittaisiin työpareina. Toisella liperit kaulassa, toinen siviili. Näin tulisi mukaan sosiologinen ja psykologinen tarkkailu-aspekti.

2) Kapakointi-paikkaa ei ennalta ilmoitettaisi kenellekään. Asiassa tulisi olla spontaani leima. Tulisi välttää pintaliitopaikkoja ja yökerhoja, vaikka siellä varmaankin löytäisi pinnallisia ja heikkoja ihmisiä.

3) Vaikka harjoitettaisiin sielunhoitoa ja kontaktien luomista tulisi raittiusteeman, tai ainakin kohtuukäytöstä valistamisen olla keskeisellä sijalla "julistuksessa".

Joopa joo! Hurskastelu ja raittiudesta puhuminen on turhaa ellei ole takana viidensadan krapula-aamun mieltäkääntävä kokemus. Onhan tässä hieman veistelty, mutta voi myös aiheellisesti sanoa:

"Joka tuulella kylvää, se myrskyssä niittää."

"Joka tulella leikkii saa pyroklastin niskaansa."

Ja pappiin pätee sama kuin muihinkin ihmisiin: Jos on pakko ryypiskellä niin parasta pysyä kotona ja olla vallan ykkösolut-linjalla, ja ottaa kyytipojaksi päärynöitä. 

Tähän sopii hyvin Tuopin jäljet.

Syksyn ensimmäinen lätkäporina.

Aivan oikein! Lätkäporinoissa on tulevanakin sesonkina, joka jatkuu kesäkuulle 2009, pääpaino NHL-asioissa. Toki aion tehdä kunnon skouttaus-matka Turun Elysee-areenalle Oulun Kärppien vieraspeliä katsomaan kunhan sopiva aika tulee. 

Ensimmäinen mahdolisuus on lokakuun ensimmäinen päivä, siis suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa. Vetoa jääkiekon Suomen mestarista ei tänä vuonna tullut lyötyä mutta onhan sanomattakin selvää että Oulun Kärpät vie mestaruuden.


On sitten kotoisen SM-liigan aloitus nostattanut jälleen esiin kaukaloväkivallan. Kultuuriministeri Stefan Wallin loihi lausumaan asiasta omat kommenttinsa ja ne yleisimmän radion tekstuaalinen televisiomme on tänään julkaissut tällaisen jutun:


Urheiluministeri Stefan Wallin (r.) paheksuu jääkiekon SM-liigaottelussa eilen nähtyä nujakointia HIFK:n ja Jokereiden ottelussa puhkesi eilen nyrkkitappelu, jota on väitetty pelaajien etukäteen sopimaksi. Wallinin mielestä on huolestuttavaa, jos yleisön kosiskelu väkivallalla on rantau-tumassa suomalaiseen jääkiekkoon. Wallin sanoo, että ministeriö aikoo keskustella asiasta jääkiekkoliiton kanssa mikäli tällainen kehitys jatkuu.


Ainahan sitä on toki nujakoitu mutta jos tuollainen tappelu on ennalta sovittu niin silloin ilmassa leijuu jo jonkinlaisen kartellin tuoksu. NHL-liigassa tuollainen ei kylä tulisi kysymykseenkään. Toki voidaan sielläkin odottaa tappelua kahden pelaajan välillä ennen tiettyä ottelua mutta ei näin naurettavaa asiaa kylläkään. Kaikkien tappeluiden äitihän oli Colorado Avalanchen ja Detroit Red Wingsin ns. “kolmas maailmansota” viime vuosisadan viimeisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Se ei ole kunniakkain luku jääkiekko-historiaa. Mutta yleisöllä oli oikein hauskaa ja media hehkutti… Oneksi pääpukarit ovat jo poistuneet kaukalosta.


Toisaalta Wallin on oikeassa ja meidän kotoisella liigallahan on aika tavalla kompleksinen suhde enhooellään. Mutta mitä voisi kulttuuriministeri sitten tehdä asialle. Voihan hän aina pelotella valtiolta tulevien tukien leikkaamisella tai jopa poistamisella mutta nuhteet huonojen mallien antamisesta ovat kyllä aivan yhtä tyhjän kanssa…


Ja sitten toi illan viimeinen tunti uutisen rapakon takaa. Montreal hankki kunnon vahvistuksen Chigacosta, ei tosin mitään gangsteria mutta tosipelimiehen kuitenkin. Mies on mitoiltaan 6 ja 3 ja painaa 216 paunaa eli meikämitoissa 191 cm ja 99 kiloa. Se tuo viimeinkin Montrealille ns. ison keskushyökkääjän ja hyvän sellaisen. Miehllä on ikää 37 vuotta ja hän tottelee nimeä Robert Lang, tsekki siis… Miehellä on ollut hieman vaikeaa löytää paikkaansa liigassa mutta kyllä hänelle löytyy oikea paikka Montrealissa. Viime kaudella miehen tehot olivat ihan hyvät 21+33=54. Montreal siis heitti näin hyvästit mahdollisuuksilleen allaekirjoittaa sopimus Mats Sundinin kanssa…

Sadepäivän mietteitä.

On satanut niin vietävästi että joetkin alkavat taas tulvia, kiitos tehokkaan salaojajärjestelmän. Tällaisena päivänä voi tietysti kehittää itseään ja purkaa luku-rästejä mutta yksi keino voittaa vesisade on pistää vielä rankemmin vastaan, eli voi lähteä vaikkapa jälkikas-vuston kanssa uimahallille. Unohtuupa kiusallinen vesisade ainakin vähäksi aikaa, tunniksipa hyvinkin.

Illalla näin Turun akateemisen liepeillä liikuskelemassa tutunnäköisen hahmon. Pari varmistusta vaikka miehen kyllä tuntee takaapäinkin ja eikun esittäyty-mään; luonnollisesti tietenkin varmistuen hänen henkilöllisyydestään. Paikkansa piti, kysessä oli todellakin vanha tuttavuus elikkä professori Eino Murtorinne.


Eino Johannes Murtorinnehän on kirkkohistorioitsija ja teologi. Hän toimi uusimman ajan kirkkohistorian professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1975-1993 jolloin eläkkeelle. Murtorinne tutki erityhisesti Suomen ja Saksan kirkkojen suhteita kasallissosialismin kaudella (Hän julkaisi kaksi kirjaa: “Risti hakaristin varjossa” ja “Veljeyttä viimeiseen saakka.”). Toinen tutkimusaihe oli suomalaisen teologian historia 1800- ja 1900-luvuilla (Suomalainen teologia autonomian kautena, Suomen kirkon historia. Autonomian kausi 1809–1899 ja Suomen kirkon historia. Sortovuosista nykypäiviin 1900–1990).


Vaihdoimme ajatuksia monestakin asiasta. Murtorinne muisti minut hyvin mutta ei tiedekunnasta. Kohtaamispaikka oli Töölöntorin Alko silloin joskus kauan sitten. Yhdessä surimme Vaakuna-oluen kohtaloa, siis sen lopetamista. Juttua piisasi silloin ja nyt. Hänpä vielä sijoituspaikkani ja työtehtävieni tiedustelun lisäksi kysyi paljonko on aikaa eläke-ikään. Vastaus oli että 23 vuotta. Itsehän Murtorinne on viettänyt eläkepäiviään jo 15 vuotta.  


Murtorinteen luennoilla en aikoinaan istunut sillä mitäs eksegeetti tekee kirkkohistorian luennoilla. Toisaalta hänen kirjojaan on tullut tavattua paljonkin. Edelleenkin parasta perustietoa Suomen ja Saksan kirkkojen välisistä suhteista saa Murtorinteen kirjoista. Niistä paljastuksista joista taannoin MOT-ohjelma teki Suomen ns. “Natsi-papeista” ei tietystikään voi vanhan professorin tuotannosta lukea. Mutta osa MOT-jutuista on kiistanalaisia ja lopulta voikin vain sanoa että “So What!” Sattuuhan sitä paremmissakin perheissä, ja joskus aivan erityisesti niissä.


Mutta vielä ei heitetä toivoa sään kirkastumisesta. Ehkä puimuritkin pääsevät vielä pelloille. Mitä sadoksi sitten tuleekaan niin se onkin sitten eria asia. Taitaa mennä rehuiksi melkoinen osa. Mutta saadaaanpas sitten ensi vuonna enemmän viljapossua pöytään ja leivänpäälle. Tämä menee vielä normaaliin vaihteluun pitkälläkin jaksolla. On meinaan se Jenkkilän pressanvaalien tasa-valtalaisten varapresidenttiehdokas, siis se Sarah Palin, sellainen täti että ei usko ihmisen aiheuttaneen ilmastonmutosta. Hän kuluu niihin harveneviin joukkoon ihmisiä jotka voivat vielä hyvällä omallatunnolla laulaa virrestä 462 myös sen toisen säkkeistön: “Hääp siät ja ilimat siätää…”

Mietteitä ylimenopäivänä.

Olo on vähän kuin Juha Hirvellä Beijingin kissojen pienoiskiväärin täysotelun jälkeen. Kaikki laarinpohjat on koluttu viimeistä myöten. Tämä tuli mieleen kun etsin koneeni siskusista jotain käyttökelpoista sopivaa ja takoituksen-mukaista julkaistavaa kun jutunteko ei oikein luonnista. Sellaista ei oikein löytynyt ja kun muutamaan kruununjalkiveen ei vielä kosketa niin otetaan tämööinen saarnanhäntä… Ehkä se on jossain kohten postillaani jo jotenkin kierrätetty mutta olkoon.

Siis joskus oli puhe kirkon strategiasta “Läsnäolon kirkko 2010.“

Meillä kohta julkisuuteen tuleva Suomen kirkon tulevaisuuden visio nimeltä ”läsnäolon kirkko” puhuu seuraavin sanoin tulevaisuudesta: Vuoden 2010 kirkon tuntomerkki on, että siellä, missä sen ääni kuuluu, aavistetaan toisen maailman läsnäolo. Kirkko kuljettaa viestiä Jumalan maailmasta, jossa armottomuuden sijasta hallitsee armo ja jossa usko ja rakkaus jatkuvasti luovat uutta toivoa. Toisen maailman ääni on ennen muuta evankeliumin ääni. Toisin kuin tässä maailmassa, kaikki annetaan lahjaksi. Ihmisen ei tarvitse olla suoritustensa vanki. Kun tämä ääni vahvistuu, syntyy luottamusta, siviilirohkeutta ja toivoa paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta. 

Kirkkohallitus ehdottaa, että edellä hahmoteltu visio kirkosta kiteytetään sanoihin läsnäolon kirkko. Sillä viitataan sekä Jumalan läsnäoloon kirkossa että kirkon läsnäoloon maailmassa. Kirkko on yhteisö, jonka Jumala on valinnut ollakseen läsnä inhimillisessä ja aineellisessa: julistetussa sanassa, kastevedessä, ehtoollisen leivässä ja viinissä, rakkauden teoissa. Kirkon perustehtävänä on olla itse läsnä ihmisen elämässä, kuolemassa, syntymässä, kasvussa, arjessa, ilossa ja kivussa.

Tässä olisi jäänyt kaipaamaan myös sanoja:, työssä ja levossa, tai paremminkin levossa ja työssä. Jos ottaisimme Jeesusta arvostelleiden aikalaisten sanat todesta, ja pyhästä jälleen tehtäisiin todellinen levähdyspäivä hankaloituisi moni asia. Heidän ankaran lepopäivävaatimuksensa taustalla oli tilanne, jossa kerran lepopäivän vietosta luopuminen olisi vienyt koko kansan tuhon partaalle, se olisi hävinnyt muiden kansojen joukkoon. Jeesusten aikalaisten vaatimusta on mahdoton toteuttaa, mutta vaatimus lepäämisestä ja levosta on edelleen voimassa. Eikä tekisi pahaa, jos niin moni kauppakaan ei olisi enää pyhänä auki.

Sanoin tänä vuonna eräällä rippikoulutunnilla, ehkä useammassakin rippikoulussa, seuraavan väitteen, sanat: ”Metelöitsijöiden käy huonosti!” Voisi vielä lisätä: sen joka ei lepää eikä pidä lepopäivää käy vielä huonommin!

Olemme hyvillä jäljillä kun vain muistamme sen, mistä oikea levollisuuden tunne voi virrata keskuuteemme: Kaikki mikä tarkoittaa ihmisen rauhoittumista maailman melun keskellä on säteilyä Jumalan suuresta suunnitelmasta, jota hänen Poikansa tuli toteuttamaan työtätekevien ja raskautettujen hyväksi. Mutta evankeliumi tähtää syvemmälle ihmisen yhteyteen Jumalan kanssa. Metelöitsijälle ja työnarkomaanille se on vähän vaikeampaa...

Mietteitä Turun arkkihiippakunnan kirkkoherrojen kokouksen tiimoilta.

Arkkihiippakunnan kirkkoherrojen kokous Vammalan hotelli Ellivuoressa huipentui tietenkin Arkkipiispa Jukka Paarman loppusanoihin. 

Tuskinpa kukaan odotti vielä jäähyväissanoja, siis että tämä on poijjaat sitten viimeinen kerta kun tämän kokouksen vedin… Mies täyttää joulukuussa 66 vuotta eikä menossa ole yhtään mitään vikaa… Jäähyväispuheen aika on aikaisintaan ensi vuonna, tuskpinpa silloinkaan mutta viimesitään vuonna 2010 jolloin mies täyttää 68 ja eläkkeelle on pakko jäädä…


Mitä tämän vuoden lopettajaispuhe sitten sisälsi? Yksityiskohtiin ei tässä kannattane mennä, mutta spiritualiteetin hoitamisesta hän meille puhui. Hän kertoi, siis Paarma siis, että oli kesällä ollut Englannissa ns. Lambeth-konferenssissa. Se kokoontuu kymmenen vuoden välein Canteburyssa ja siihen osallistuvat kaikki Anglikaanisen kirkon piistpat. Paikalla oli nyt ollut yli 800 violeettaa. Piispoja on tuossa kirkossa enemmän kuin meillä, ainakin suhteessa, sillä Paarman laskelmien mukaan vastaava frekvenssi meillä tuottaisi Suomeen 40 piispaa.


Mutta siihen spiritualiteetin hoitamiseen. Vaikka anglikaanista maailmaa riepoo mm. ns. homoriidat niin tuosa kolmiviikkoisessa kokouksessa johon arkkipiispamme osallistui yhden viikon verran tuosta asiasta puhuttiin vain parina viimeisenä päivänä. Sen sijaan päivät olivat alkaneet aamulla ennen kahdeksaa ehtoollispalveuksella ja sen jälkeen oli vasta pekonin ja munien aika. Noh… tokko sitä brititkään enää joka aamu syövät niin tukevasti mutta eniwei… Senpä jälkeen oli sitten käyty lukemaan raamatuita, keskustelemaan teksteitä mm. ennakolta tehdyn materiaalin pohjalta. Rupeama oli kestänyt hyvinkin kolmisen tuntia. Siinä olivat piispat olleet pohjimmiasten kysymysten äärellä. Moista näkee meillä harvoin ja tähän viittasi meidän arkkipiis-pammekin; kaikki pakkaa olemaan niin virallista ja virkamiesmäistä.  


Muudan varhainen spekulaatio tulevasta arkkipiispast on nyt paikallaan. Tietysti olisi hyvä odotaa vielä Mikkelin piispanvaalia, mutta olkoon nytten. Kyseeseen tulee lähinnä kolme miestä: Lapuan piispa Simo Peura, Turun piispa Kari Mäkinen ja Tampereen piispa Matti Repo. Arkkipiispalla on paljon hallinnollisia tehtäväviä ja nykyinen viranhaltija on ollut mies tähän tehävään kuin luotu. Lisäksi hän on hyyin paljon edustanut kirkkoamme ulkomailla. Julkisuudessakin mies on ollut ja hän on vienyt sanat arvostelijoiden suusta. Toisaalta Paarman aikana piispuuden merkitys on yleensäkin kasvanut ja moni muu piispa on voinut ja saanut olla esillä. Ykkösintellektuaaliksi on noussut Helsingin piispa Eero Huovinen ja eräänlaisen velhon roolin on saanut Kuopion Wille Riekkinen. Arkkipiispan tehtävä on jobi jossa kasvetaan sen vaatimiin mittoihin ja tämä näkökohta tulee otta huomioon… Varsinainen spekulaatio alkakoon siis hieman myöhemmin.