No hääp sano että joulun ihme on siinä että Kristus tulee ihmisten luo ja uudistaa jos otamme hänet vastaan. Tietysti tuo on vain yksi pointti saarnan tulkinnasta. Ja eikös se ole aika tavalla epälute-rilaistakin? Se on hiinä ja hiinä sidotun ratkaisuvallan suhteen! Mutta jos katsomme sen liikkuvan fraktaaleilla ilmatilan loukkausta suorittamatta niin hyvän saarnanhan tuo piti. Tokkopa meidän kirkossamme pidettiin montakaan saarnaa jotka menivät ohtise, tuskin yhtään.
Jos katsomme pelkästään puheen rakennetta niin juontahan siinä ei loppujen lopuksi ollut. Se oli sisäkkäisten kuvien rakennelma, hyvin etenevä. Loppujen lopuksi saarnasta muistetaan sen ensimmäisen kappaleen johtava ajatus ihmisen itsekkyydestä, mutta sitten rakennelman hienosti etenevä retoriikka jää varjoon.
Se oli hvyin tyypillinen Ratzingerin saarna, hyvillä ja arvovaltaisilla sitaateilla tuettu ja höystetty. Itse kun tuntee vain Martti Lutherin ja senkin varsin huonosti niin vähän käy kateeksi kun meis vetää kehiin Gregorius Nyssalaisen, Anselm Canteburylaise ja tietysti kirkkoisä Augustinuksen. Nuohan kuuluvat kaikki katolisen papin arkilukemistoon! Toisaalta ne ovat vanhan kirkon perintöä johon kuka tahansa luterilainen pappi voi turvallisesti viitata.
Ratzingerin saarnan sisältö lähti liikkeelle jouluevankeliumin sanomasta ja oli siis hyvin tekstikeskeinen. Nykymaailmassa on varsinainen ihme jos joku onnistuu saarnassaan kertomaan jotakin uutta, ja sellaista ei toki tämän vuoden jouluyönä tapahtunutkaan.
Se miten paavi onnistui tuomaan maininnan ekokatastrofista saarnaansa tuki vain kokonaisuutta, eikä se ollut millään tavalla vaativan sävyistä, seikka jota aina odottaisi. Jos sanoma oli se, että Kristus voi uudistaa kaiken niin todella paljon jäi ilmaan, ja saarna kokonaisuudessaan lakkaa elämästä, ja varmasti on jo lakannutkin. Uuden luomisen ajatus, joka oli oikeastaan saarnan loimilanka, on hyvä ja kiehtova, mutta mitten se lopulta toteutuu onkin jo aivan eri juttu.
Mutta se oli puhutteleva parole kaiken kaikkiaan ja jos katsotaan sitä tiettyjen kriteerine valossa niin se oli varsin hyvin seurakuntalaisen tasolle laskeutuva, vaikkakin siitä puuttui täysin elämisen maku. Katolisessa kirkossa tavallisen papin tehtäviin kulluu sielunhoito ja messun toimittaminen ja tietysti katekismuksen opettaminen. Piispojen erityinen tehtävä on opettaa ja saarnata, ja sitä Ratzingerin jouluyön saarna tuon kirkon lähtökohdista parhaimmillaan olikin.
Ollakseen puhuttelevan voi toki saarna silti sisältää jotain vaikeasti tajuttavaakin ja jotain varsin arkaaistakin. Mutta siinä oli jotain vanhaa ja uutta ja varastettuakin kai. Mielestäni sininen ajatus jäi kuitenkin puuttumaan ja edellä mainitsemani parannusvaatimus. Jotta voitaisiin vaatia parannusta on ensin todettava ihmisen syyllisyys hyvin perusteellisesti, ja nyt ei näin tapahtunut.
Ja juuri siinä Ratzingerin saarna oli myös hyvin sumean moderni, että sanaa synti ei käytetty vaan se onnistuttiin kiertämään joihinkin viittauksiin ihmisen epätäydellisyydestä. Kauniita sanoja jotka lämmittävät jouluyön tunnelmissa mutta kun arki iskee naamalle kaikessa realistisuudessaan niin mistä silloin enää saadan voimaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti