Huolimatta vahvasta, lähes vastaansanomattomasta auktoriteetti-asemasta amerikkalaisen antropologian alalla Geertziä toki arvosteltiinkin jo hänen elin-aikanaan. Kritiikissä oli kaksi juonnetta. Hänen käsityksensä antropologiasta tieteenä oli monien mielestä hämmentävä ja hänen uskontotulkinnas-saan tuntui olevan ristiriita periaatteiden ja käytännön välillä.
Antropologisessa ohjelmanjulistuksessaan Geertz tähdensi sitä, että hän ei aio luopua uskostaan antropologiaan tieteenä (erit. essee “Thick description”). Toisaalta väite “ei ole empiiristä tiedettä lainalaisuuksien etsimisen mielessä, vaan merkityksiä etsivänä tulkitsevaa” nostaa esiin melkoisen ristiriidan. Geertz tuntui näin julistavan tieteen loppua, sillä teoreettinen lainalaisuuksien selvittäminen juuri on tiedettä. Kritiikki tuntuisi enemmän kuin oikeutetulta ellei nähtäisi Geertzin pyrkimystä laajentaa yleistä tiedekäsitystä. Yleinen rationaalinen ajattelu tulkintaprosessissa ja menetelmä olisivat siten itsessään tiedettä. Geertzin peruslähtökohta avautuu hieman edellisen huomion perusteella, mutta ajatus “kahdesta tieteestä” hämmentää edelleen.
Varsinaisessa Geertzin uskontotulkintaan kohdistetussa kritiikissä on usein lähdetty liikkeelle käsityksestä, jonka mukaan uskonto on aina maailmankuvan ja eetoksen välistä kemiaa ja liikuntoa. Geertziä on syytetty pahemmanlaatuisesta truismista (Itsestäänselvyyden jauhamisesta), edellämainittu ajatushan ei ole mitenkään uusi. Näistä kahdesta elementistä vain toinen, eetos, saa läpikotaisen tutkistelun osakseen. Eetoksen osa-alueet kuten käyttäytyminen, arvot, asenteet, estetiikka, temperamentti ja tunteet saavat osakseen paljon huomiota Geertzin raportoinnissa (The Religion of Java ja Islam Observed), maailmankuvan analyysi on sitä vastoin vähäistä. Geertz saattaa kirjoittaa laajalti tiettyyn rituaaliin liittyvästä eetoksesta samalla kuitenkin lähes täysin unohtaen myytin, johon koko rituaali tai riitti-draama pohjaa. Myös hänen teoreettinen kiintopiste “merkitykset” tuntuu usein myös hukkuvan pelkän eetoksen kuvailun alle.
Oliko Geertz impressionisti?
Kokonaisuutta tarkasteltaessa näyttäisi Geertz jopa kaivavan maata oman alansa alta. Herääkin kysymys, voiko Geertzin antropologiaa todellakaan enää pitää tieteenä, ja ovatko “tulokset” muuta kuin “esteettisiä kannanottoja”, eräänlaista impressionismia. Olisiko jopa aiheellista arvioida yhden henkilön tekemän antropologisen kenttätyön mielekkyyttä itsessään. Subjektiivisuuden, provosoituvuuden ja sepitysherkkyyden vaara kasvaa liiaksi. Mikäli kaksi henkilöä tekisi kenttätutkimusta samasta aiheesta “samoin menetelmin” olisi todellinen tieteellinen lähtökohta parempi. Silloin “raportointeja” voisi verrata keskenään. Se olisi enemmänkin tiedon järjestelmällistä ja kriittistä tavoittelua. Tiedekö siis tieteenä ja taide taiteena!
Lopuksi tarkastelemme Geertziä hieman impressionistisen taidevaatimuksen valossa. Impressionistien, ja nyt puhumme lähinnä ranskalaisen maalaustaiteen impressionismista, vaatimus oli lähteä ulos maailmaan ja ulkoilmaan hakemaan vaikutelmia. Antropologiassa Geertz edustaa äärimmillään jotain samaa vastakohtanaan entisajan lukusaliantropologit. Monisyisessä ja hienostuneessa eetoksen kuvailussa on jotain samaa kuin ranskalaisen impressionismin pyrkimyksessä ilmaista välitön, silmänräpäyksellinen liike-, väri-, ja valovaikutelma. Impressionistisella ilmaisulla on kuitenkin aina taipumus olla yksipuolista. Maalaustaiteessa vaikutelma on subjektiivinen (kaksi impressionistia tuskin koskaan maalaisi kahta identtistä taulua toisistaan riippumatta) ja yksityiskohdat vähemmän tarkkoja. Tulkitseva antropologia, ainakin Geertzin kohdalla, sortuu myös yksipuolisuuteen unohtaen joskus jopa lähtöperiaatteensa.
Impressionismi ja siihen rakenteellisesti verrattavat traditiot pyrkivät usein aatteelliseen neutraalisuuteen. Taidesuuntana impressionismi vältti aina aatteellisia kannanottoja. Geertzin menetelmä ja traditio sanoo myös “ei” tietylle vaatimukselle eli yleistävälle kannanotolle ja universaalille teorialle. Siinä missä aihe ei ollut impressionisteille pääasia vaan keino ilmentää valovaikutelmia ei rakenne ja merkityskään ole Geertzille välttämättä pääasia vaan keino ilmentää vahvistetun mielialan ja motivaation osien suhteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti