Ikuisella elämällä tässä tarkoitetaan ihmisen kaltaista elämää tällä kiviplaneetalla. Kynsilaukan ystävä ei tietenkään usko että jos hänet haudataan maahan asianmukaisin menoin niin seuraavana keväänä nousisit uuteen elämään kuusinkertaisena kloonina. Elämä täällä on sitä mitä se on ja se loppuu joskus kuolemaan. Toki kynsilaukka tekee elämästä siedettävämmän ja varmasti myös terveemmän.
Vanhemmiten moni miettii jo tapaa hautauttaa itsensä. Kun asiaa on paljon mietitty niin ekologinen hautaus alkaa tuntumaan ainoalta oikealta tavalta järjestää asia. Mitähän se sitten tarkoittaa? Moiseen projektiin tarvitaan vain muutama hehtaari metsää joka muutetaan ekologiseksi hautuumaaksi, ja itselle omistusoikeus aarin alueeseen. Ekologinen hautaus on tämän jälkeen suhteellisen helppo juttu jos luvat vain ovat kunnossa. Sitten tarvitaan vai muutama uskottu aikalainen toimittamaan tätä viimeistä palvelusta. Varsinaista hautausta voi edeltään uskonnollinen riitti, hautaan siunaaminen tai jos kyse ei ole kristitystä niin sitten jokin muu meno. Tärkeintä kai on että sellainen on.
Mutta millaisen viimeisen toimituksen he tekevätkään kynsilaukan ystävälle? Tarvitaan kaksi ja puoli metriä syvä kuoppa joka halkaisija on noin 70 senttiä. Ruumis laitetaan siihen pellava-säkissä ja lasketaan kuoppaan vinssillä kasvot itäänpäin. Kuopan reunan ja sisältöisen säkin välys täytetään mullalla. Säkki on täytetty kynsilaukan wrappereilla joita tarvitaan noin 20 ämpärillistä. Niitä on hyvä alkaa keräämään jo 70-vuotissyntymäpäivän jälkeen, mahdollisesti jo aikaisemminkin. Pää jää noin 70 sentin syvyyteen. Kuoppa täytetään hiekan ja mullan seoksella tiiviisti ja päälle voidaan laittaa multaa ja kariketta. Haudan päälle istutetaan puu. Paras vaihtoehto on kotimainen mänty. Ja jos tilaa on kokonainen aari niin paikalle voi istuttaa useita mäntyjä. Kyllä niistä useamman sadan vuoden aikana yksi kasvaa suurimmaksi. Jos hyvin käy niin oma puusi kasvaa jopa 500 vuotta. Jos sinut muistetaan vielä 500 vuoden kuluttua niin olet saanut jotain aikaankin. Jos joku 500 vuoden päästä käy halaamassa vanhaa puuta ja muistaa kaukaista esi-isäänsä, niin olisihan se somaa... Sinne metsään voivat tulevat polvet tehdä sitten vaelluksia, ja jos se on vaaran laella niin siellä voi ihmetellä sitä eikö se Betelgeuze jo posahda.
Nimittäin ei ole aina oikein helppoa ymmärtää nykyistä hautauskäytäntöä. Polttohautauskaan ei viehätä. Hautausmaat ovat tavattoman epäekologisia kiinteistöjä. Niiden hoito vaati paljon fossiilisia polttoaineita, ja niihin liittyy paljon vuodenkiertoon liittyvää mystiikkaa. Kirkko voisi olla ekologinen ja luopua polttonesteillä toimivista ruohonleikkureista, ja ottaa käyttöön vuohet ja lampaat joista se läpi historiansa on puhunut. Toisaalta kirkko on pikkurikollinen tässä asiassa jos otetaan puheeksi kaupunkien isot viheralueet…
Kuinka moni meistä muistetaan 500 vuoden kuluttua? Kuka lukee tätä blogia? Onko sillä uusi kirjoittaja? Mikä on pääministeri Sipilän jälkimaine, missä on Ilkka Kanervan Gloria, ja mitä he muistavat jostakin Timo Soinista. Maailmanlaajuisesti Donald Trump on yksi monien joukossa ja valtakunnat ovat sortuneet ja uudet noussee.
Joku puu voi vielä olla toki pystyssä. Onhan nykyään olemassa kirjat ja muut tallenteet jotka säilyvät pitkään. Onhan sekin jotain jos olemme enemmän kuin vain kasa tallenteita. Harva meistä saa aikaan isoja arkistoja. Kaiken mielekkyyttä on myös kysyttävä.
Otsikkokuva tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.
Tähän sopii hyvin Bob Marley ja Redemption song.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti