Kalenterin mukaankin eletään jo talvea ja edellisestä vuodesta poiketen nyt on varsin kylmääkin. Oikea talvi kaiken puolin. Lunta toki vielä odotellaan lisää. Millainen sitten talvi oikeasti on jää nähtäväksi. Näinä päivinä voi muistella vanhojen suomalaisten elämää ennen sähkövaloa. Menemme kauaksi jopa autonomian ajan taakse aikaan lähes kaikki suomalaiset asuivat muualla kuin kaupungeissa. Ei silloin vietetty Halloweenia. Kirkoissa tietysti kävi enemmän ihmisiä kuin nykyään, mutta silloin ei ollut radiota eikä televisiota internetistä puhumattakaan.
Elämä silloin ei ollut niin kovaa ja tasapaksua raatamista kuin monesti luulemme. Joka lukee vaikka kerran lävitse Kustaa Vilkunan suurenmoisen teoksen ”Vuotuinen ajantieto” tajuaa sen miten vuosi ja sen kierto arkisine askareineen loivat ihmisen elämään sisällön. Näinä aikoina, MMXVI-vuoden lokakuun jo jäädessä muistojen joukkoon ja kun käsillä on Pyhäinpäivän viikonloppu niin on aika katsoa satoja vuosia taaksepäin ja pohtia sitä mikä ns. ”jakoaika oikein oli. Vanhoilla suomalaisilla uusi vuosi alkoi sadonkorjuun ja syystöiden jälkeen ja siihen liittyvät ns. vuodenalkajaiset. Kalenteri-historia on oma lukunsa ja siihen emme nyt takerrumme. Toteamme vain, että kuukalenterin vuosi eli luurankorakenteena vielä pitkään vanhojen suomalaisten keskuudessa. Aurinkovuosi ja kuuvuosi eivät ole saman pituisia vaan jälkimmäinen oli 11 ja yhden neljäsosa-päivän lyhyempi. Kun kuuvuosi sitten vielä kummitteli niin vahvasti taustalla niin piti viettää ns. jakoaikaa ja se sijoittui lokakuun lopusta noin marraskuun kymmenenteen.
Tuohon aikaan liittyi paljon uskomuksia jotka liittyivät säähän. Maailmalla ei kansat viettivät uutta vuotta eri aikoihin ja heidän ”jakoaikoihinsa” liittyy suuri määrä erilaisia uskomuksia kuten meilläkin oli asian laita. Islamilainen maailma ei koskaan omaksunut jakoajan käsitettä.
Jakoajasta vanha kansa ennusteli koko vuoden säätä. Niinä päivinä toivottiin edes pientä auringon pilkahdusta koska se ennusti hyviä ilmoja keskikesällä ja tietenkin hyvää heinävuotta. Nykyään harvempi ennustelee vuodentuloa ja menoa jakoaikana ja yleensä ottaen äärimmäisen vähälukuinen on se joukko joka tuon käsitteen ja sen merkityksen tuntee. Tulevaa kynsilaukkavuotta voisi tietenkin lähteä ennustelemaan ja tunnustelemaan jakoaikana. Tietysti tulevan vuoden sadon takaavat kynnet on saatava maahan jo hyvissä ajoin ja mieluummin ennen Simon-päivää (28.10). Penkit tulee olla myös katettuna näihin aikoihin.
Sitten on tietysti katsottava mitä juuristolle kuuluu. Jos ei ole juuria kynsissä jakoaikana eli Simosta Marttiin (10.11) niin se tarkoittaa sitten myöhäistä sprouttausta. Juuri muusta ei sitten kannata lähteä puhumaankaan. Viime vuonna iso venäläinen oli tehnyt hyvät juuret jo Martin-päivän tietämillä. Niinpä sprouttaus oli tosiasia jo aivan huhtikuun alussa ja kasvin viherkone valmistui toukokuun viimeisellä viikolla. Mitään taikauskoa jakoaikaan ja juurellisiin kynsiin ei liity. Kaikki on kiinni teitystikin omasta viitseliäisyydestä ja vaivasta. Mitä aikaisemmin on liikkeellä hyvä ja oikein kuivattujen kynsien kanssa niin sitä varmemmin kaikki menee hyvin. Mutta juurien pitää olla valmiina viimeistään jakoaikana, muuten ei tule suurta satoa seuraavana vuonna. Tai sanotaan ilman ehdottomuuden häivää että silloin hyvä sato tulee paljon varmemmin.
Kun kynnet ovat maassa ja katekin paikallaan niin on aika aloittaa versojen tuottaminen sisätiloissa. Edessä ovat varsin pitkiltä tuntuvat talvikuukaudet. Jos kevät on oikein aikaisessa niin sprouttauksen suuri ihme voi olla käsillä ainakin Vanhan Suomen alueella jo maaliskuun kymmenes päivä. Sinne on aikaa vielä neljä kuukautta ja muutama päivä! Sitä ennen jokainen voi tutkia sprouttauksen ihmettä sisätiloissa kuten otsikkokuva kertoo. Kynnet asettuvat pikku hiljaa levolle hyvin katetuissa penkeissä. Tekisi mieli itsekin mennä nukkumaan johonkin pehmeään paikkaan ja pyytää joku peittelemään paksulla, mutta ilmavalla kerroksella kuivia heiniä.
Loppumusikiksi pistetään King´s Singersin talvinen serenadi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti