Sietää kyllä miettiä asioita. Homma on nimittäin niin, että jos meinattiin menestyä, norjalaisille kampoihin laittaa ja kotokatsomoita ilahduttaa niin kaikki oli tarpeen. Ruisleivällä ei todellakaan pitkälle pötkitä, eikä hernekeitollakaan. ja pervitiini on auttamattomasti förbi!
Että hemohesin kanssa ei olisi tunaroitu niin voittokulkumme olisi voinut jatkua vielä pitkään. Mika Myllylän elämä voisi olla toisessa kurssissa, ja kyvykäs Kari-Pekka Kyrö olisi arvostettu valmentaja maailmalla. Yhdestä näkökulmasta katsottuna Suomen Hiihdon tila on muistuttanut Suomen teollisuuden tilaa. Mahdollisuudet on annettu muualle kun omista kilpailueduista ei ole pidetty kiinni. Miksei kukaan kysy rehelliseltä mieheltä eli Kari-Pekka Kyröltä sitä, pystyykö kukaan kilpailemaan tänä päivänä huipulla ilman suoritukyvyn manipuolointia lääkkeiden avulla?
Kun huippu-urheilijan suoritusta lähdetään parantamaan keinotekoisesti, niin on aina kyse siitä, että lähdetään ronkikimaan jo omimaisuuksiltaan superihmisen ominaisuuksia. Tai sanotaanko, että lähetään lisäämään luonnonoikun suorituskykyä. Huippuhiihtäjäksi et pääse ellei sinulla ole poikkeuksellisen suurta hapenottokykyä jo syntymälahjana. Sitä on mahdotonta parantaa oleellisesti (Korkeintaan 10%) murrosiän jälkeen. Superhiihtäjä Bjørn Dæhlien hapenottokyky oli poikkeuksellisen kehittynyt. Kun kansainvälisen tason hiiihtäjien hapenottokyky on usein noin 80 millilitraa painokiloa kohden minuutissa, Dæhlien testitulos ylitti 90 millilitraa. Saattoipa se olla kilpailukaudella jopa yli sadan millilitran.
Tuskin norjalaisetkaan ovat koskaan olleet liikkeellä kovinkaan puhtailla konsteilla, mutta he ovatkin pitäneet huolta kilpailukyvystään. Superihmisenkin pitää palautua, ja punasoluja pitää olla niin maan rutkasti. Siihen tarvitaan kunnon hormoni-coktail, ja tietenkin kaiken kruunaa EPO. Suomalaisilla oli suuren maailman doping-ohjelma, ja siltikin saimme varastettua vain muutaman mitalin Norskien seitsemän sortin kahvipöydästä. Norjalaiset ovat lisäksi keskittäneet resurssejaan maan kanallisurheiluun ja tyypeistä heillä ei ole ollut koskaan pulaa.
Mutta kyllä ruisleivällä ja ruualla yleensäkin voidaan parantaa urheilijan suorituskykyä. Joskus sananparret saavat aivan uusia merkityksiä. Jo reilu neljännesvuosisata sitten vuotta sitten muutama djiboutilainen maratoonari niitti maailmanmainetta. Urheilun ystäväthän muistavat hyvin tuon pienen maan Afrikan sarvesta, ja sen sisukkaat potaltajat Dhjalma Roblehin ja Ahmed Salahin. Ahmed Salah pääsi sitten Ranskaan harjoittelemaan oikein paratiisimaisiin oloihin.
Mies, siis Ahmed Salah, oli varsinaisen nälkäkaakin näköinen. Vitsailipa joku jopa, että miesten valmennumenetelmiin kotomaasaan oli kuulunut se, että heitä oli pidetty haudattuna hiekkaan kaulaa myöten kovalla auringonpaisteella pari tuntia päivässä kovimman paisteen aikana eikä vettä ollut annettu. Salahin sanat Ranskaan päästyään kertovat paljon: ”Täällä olen huomannut, että kun syön kunnolla niin jaksan treenata puolet enemmän kuin ennen” jäivät mieleen koruttomalla tavalla. Vanha hokema ”Leipä miehen tiellä pitää” oli tullut hyvin hirtehisellä tavalla todeksi, ainakin meille suomalaisille.
Mutta muutama kysymys kehiin:
I Jos kerran huipu-urheillaan, niin pitäisikö doping sitten sallia?
II Onko tässä oikeudenkäynnissä kyse Kari-Pekka Kyrön kostoretkestä vai rehellisen miehen ristiretkestä?
III Pitäisikö huippu-urheilu kokonaan lakkauttaa, tai ainakin ne ketävyyslajit joissa doping on vitsauksena.
IV Onkohan olemassa yhtään puhdasta urheilulajia?
V Coubertinilainen olympialiike on ollut menestystarina, mutta miksi niin paljon lieve-ilmiöitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti