Lyhyt johdanto 2020-luvun suomalaiseen ajatteluun.

Suomalaisuus voi saada aina uusia muotoja, ja yhden sukupolven tarkastelu-vinkkeli ei ole aina välttämättä oikea jos asioita tarkastellaan siitä laajemmasta näkökulmasta. Jokainen sukupolvi luonnollisesti kokee itsensä ainutlaatuiseksi. Eri asia onkin sitten se, millä tavalla yhden aikakauden ihmisillä on oikeus määritellä tulevien sukupolvien elämän suunta.

Suomi käsitetään maana joka on geopoliittinen väliinputoaja, kulttuurillisesti erikoinen pelkästään kielensä takia, luonnonvaroiltaan rajoittunut ja ulkomaan viennistä pitkälti riippuvainen. Maa on selvinnyt maailmalla tähän päivään saakka hyvin. Että asema olisi turvattu vaatii kuitenkin paljon työtä. 2020-luvun suomalaisen yhteiskunnan tunnussanoja tulevat olemaan mm. uusi sivistyskäsitys, innovaatio, monipuolinen kielitaito, koulutus ja elämänkaaritäyteinen oppiminen ja yhteiskuntasopimus. 2020-luvun ajattelussa kestävä tulevaisuus ovat kaiken lähtökohtana.

Jos ajattelemme yleisesti, että ns. "lyhyen vuosisadan maailmanajan” (1914-1991) jälkeen koittanutta nykyistä aikaa kutsutaan tietoyhteiskunnaksi, niin silloin tuossa järjestelmässä eläminen myös vaatii uutta. Pieneltä yhteiskunnalta se voi vaatia vielä enemmän. Sivistyskäsitys joka tällä hetkellä on vielä vallalla kuuluu 1900-luvulle, ja korkeakoulut elävät henkisesti jopa 1800-luvulla. Jos ihmiskunta haluaa ratkaista ongelmansa niin oikea tie silloin on ohjata voimavaroja tieteen ja tekniikan kehittämiseen. Periaatteessa ja myös käytännössä tämä tarkoittaisi uutta sivistysihannetta, jossa luonnontieteiden tuntemus yhdistettynä monipuoliseen kielitaitoon loisivat menestymisen edellytyksiä suomalaiselle elämänmuodolle kansainvälisessä kilpailussa.

Maailman parhaan lukutaidon omaava kansa tarvitsee uuden koulutusjärjestelmän. Meillä asiaa ei monesti osata ajatella yhtä vaalikautta pitemmälle. Suomalaisen yhteiskunnan etu on paljon suurempi kuin minkään poliittisen puolueen pyrkimys tai puolueohjelma. Kyse on tarkasti ottaen yhteiskuntasopimuksesta.
Painavimmin tämän asian on ilmaissut viime aikoina emeritus-professori ja entinen kansanedustaja Martti Tiuri. Tiurismi voi edelleenkin olla kirosana monelle, mutta kaikesta voi oppia, ja epämiellyttävältä tuntuvat asiat vaativat pitkän sulattelun. Diagnoosinsa Tiuri on kiteyttänyt tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan ”Tie kestävään tulevaisuuteen" seuraavasti: ”Poliittiset päättäjät haluavat ottaa vastuun ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, mutta se vaatii onnistuakseen paljon vahvempaa tietopohjaa sekä päättäjiltä, että kansalaisilta. Päättäjät eivät riittävästi kuuntele asiantuntijoita ja luottavat yhden asian liikkeisiin, jotka eivät ota kokonaisuutta huomioon. Demokratia ontuu sillä yleissivistys ei ole tietoyhteiskunnan edellyttämällä tasolla.”

Määrästä on aina helppo puhua ja sitä on myös varsin helppo mitata. Laadun mittaaminen ja arviointi sitä vastoin on aina hyvin vaikeaa. Puhuttaessa suomalaisesta yhteiskunnasta herää tässä yhteydessä tietenkin kysymys siitä, mikä on meille suomalaisille ominaisinta ja parasta suomalaisuutta? Suomalaisuudesta ei ole meille mitään hyötyä jos se ei ole ulospäin tunnistettavissa oleva asia. Suomalaisuudesta ei ole myöskään hyötyä ellei se mitään tuota.

Viime vuonna julkaistu maabrändi-työryhmän mietintö ei välttämättä saanut sitä huomiota jonka se kieltämättä olisi ansainnut. Ylilyöntejä siinä toki voi olla, mutta missäpä ei niitä olisi? Tapa jolla se tehtiin saattoi ärsyttää hyvinkin laajoja kansalaispiirejä. Hankkeen tiimoilla nähtiin markkinatouhua ja sen ongelma oli myös  siinä, että se henkilöityi sitä työstäneisiin ja esitelleisiin henkilöihin. Sinänsä ansiokas mietintö jäi siten paitsioon. Herää kysymys siitä, kuinka moni sen on ihan oikeasti lukenut. Mietintö kannattaisi kuitenkin lukea, ja aivan erityisesti kaikkien poliitikoiksi itseään mieltävien se tulisi lukea kuten piru raamattua lukee. Lukiessa voi niellä närästävät kohdat, ja varastaa siitä parhaat ideat. Parhaat ideathan ovat monesti muiden keksimiä.

Maabrädi-työryhmän mietintö sisälsi muutamia ylilyöntejä joista suurin oli varmasti ylenpalttinen luomutuotannon ihaileminen. Jos Suomenniemellä aiotaan pitää yllä nykyisen kokoista populaatiota niin intensiivinen ruuantuotanto, jääkauden jälkeisen ihmisen, menestys- ja laatutekijä, ei onnistu luomuviljelyllä. Peltoala ei yksinkertaisesti riitä siihen. Toinen vaihtoehto olisi vähentää ihmisten määrä yhteen seitsemäsosaan nykyisestä. Sellainen ei välttämättä onnistu inhimillisilläkään konsteilla edes kahden vuosisadan aikavälillä.

Mietintö tavoitti ehkä jotain hyvin olennaista väittäessään suomalaisia "oudoiksi" ja esittäessään meille yleisluontoista ongelmanratkaisijan roolia alalla kuin alalla. Mutta kukapa meistä ei haluaisi seuraavan visoin olevan totta, jopa enemmän kuin totta: "Suomella on suorastaan velvollisuus osoittaa, että me osaamme ratkaista näitä ongelmia. Suomi tarjoaa maailmalle toimivuutta ja kestäviä ratkaisuja sekä tuotteiden ja palveluiden että yhteiskunnan toimivuuden muodossa. Suomi tarjoaa maailmalle kykyään neuvotella, jotta maailma olisi parempi paikka elää ja asua. Suomi tarjoaa maailmalle puhdasta vettä ja ruokaa ja siihen liittyvää osaamista. Suomi tarjoaa maailmalle parempaa opetusta ja opettajia.”

Kaikki on Tahko Pihkalan syytä? Porinaa huippu-urheilumme tilasta...

 

Yleisurheilun MM-kisoissa tapahtuu hyviä asioita, mutta ei juuri meille suomalaisille. Hyvä asia on aina sellainen kun vanhan mestari kukistetaan ja uusi nousee mestariksi. Mielenkiintoisia asioita kaikkinensa. 

Kohdaltamme kaikki menestyspaineet näyttävät jälleen kerran kaatuvan keihään-heittäjiemme niskaan. Saattaapa tämä asiantila hyvinkin antaa mahdollisuuksia kävelijöillemme Kinnuselle ja Kempakselle keskittyä rauhassa ja ilman hirmuisia paineita. Ehkäpä meidän suomalaisten kannattaisi vain ja ainoastaan keskittyä keihään heittoon. Jos meillä olisi vieläkin laajempi tason, niin silloin kaikki voisi olla kannaltamme turvallisella ja varmalla pohjalla. Ollapa joka vuosi 20 heittäjää jotka pystyvät 80 metrin kaareen, niin johan se olisi jopa tilastollisesti varmaa että meille tulisi säännöllisesti mitaleja ja menestystä aivan katkeamattomana virtana.

On hyväksyttävä tiettyjä tosiasioita. Olemme niistä ennenkin puhuneet. On maamme pieni ja siksi jää. Tässä maassa harrastetaan kaikkia mahdollisia lajeja ja niinpä väkimäärämme ei yksinkertaisesti riitä pitämään korkeinta mahdollista tasoa yllä jokaisessa lajissa.Oikeat tyypit eivät harrasta oikeita lajeja, ja sitten on vielä se kummjainen nimeltä pesäpallo. Jos haluaisi olla salaliittoteorian kannattaja tässä asiassa niin Tahko Pihkalan näkisi helposti katkerana miehenä joka kosti suomalaisille kehittämällä pesäpallon. Miehelle kun ei kertynyt henkilökohtaista menestystä kahdesta olympia-edustuksesta huolimatta, niin kaukaa viisaana miehenä hän sabotoi huippu-urheilumme tulevaisuuden oudolla pesäpallo-viritelmällään. Pihkala olisi siis nähnyt, että pesäpalloa saavuttaa suuren suosion mutta se ei tule leviämään maastamme muualle. Sitten hän loi vahvan organisaation uuden lajin harrastamiseksi maassamme. No uskokoot ken uskoo, ja ehkä kehittelemme tätä sinänsä kiintoisaa ajatuksenjuoksua joskus myöhemmin...

Edelleen on toistettava yhtä tiettyä asiaa kun puhumme huippu-urheilumme tilasta. Meidän tulisi saada joukkuelajien edustuksia olympiakisoihin. Kyseesen tulisi lähinnä lentopallo ja tietyin edellytyksin myös koripallo. Lentopallossa olemme lähimpänä maailman huippua. Koripallo elää noususuhdannetta ja pienikin menestys voi poikia jatkuvuutta. Ehkä näemme lentopallomaajoukkueen kesäkisoissa lähimpien vuosikymmenten aikana. Odottaa kyllä kannattaa.

Jalkapallo onkin oma lukunsa ja asian suhteen pitäisi panostaa todella rajusti. Juniorijalkapalloilustahan tässä on vain kysymys, ja toisaalta ei ole. Kansainvälisen olympiakomitean kanssa riitautunut FIFA määräsi, että vuoden 1992 kisoista alkaen olympiajalkapalloon ja karsintoihin saavat osallistua vain 23-vuotiaat ja sitä nuoremmat pelaajat. Atlantasta 1996 lähtien on lopputurnauksessa kuitenkin sallittu myös kolme yli-ikäisiä vahvistusta. Onkohan meillä edes ollut minkäänlaista kokonaisvaltaista suunnitelmaa jalkapalloilun tason nostamiseksi alle 23-vuotiatten maajoukkueen suhteen.

Jääkiekko on meidän lajimme ja niin olkoon ja niin myös jääkööt. Jokainen myöntäköön, että olympialaisissa talvikisoissa on ollut aivan toisenlainen meininki kun meillä on ollut mukana kaksi jääkiekkojoukkuetta ja miehissä olemme vuodesta 1988 lähtien kamppailleet kirkkaimmista mitaleista ja niitä myös kultaista lukuu nottamatta saaneet. Vai mitä mieltä ollaan sarjasta: 1988 hopea - 1992 ei mittään - 1994 - pronssia - 1998 pronssia - 2002 ei mittään - 2006 hopea - 2010 pronssia. Oma joukkue on aina oma joukkue vaikka esim. Jenkkiläläisten unelmajoukkueiden edesottamuksia kesäkisojen koripalloturnauksessa on ollut ilo seurata.

Resurssimme ovat myös rajallisia taloudellisesti ottaen. Satsaus joukkuelajien maajoukkueeseen kyllä kannattaisi aina. Lajit saavat julkisuusarvoa ja näin mukaan tulisi uusia harrastajia. Urheilun kenttämme on hieman hajanainen ja kulttuuri- ja urheiluministeri voisi tehdä asian hyväksi jotain. Välillä kun tuntuu siltä, että yhteiseen hiileen ei puhalleta riittävästi. Porukka eli monet ja moninaiset urheilumme ympärillä pyörivät tahot pitäisi saada muutaman kerran vuodessa yhteisen pöydän ääreen. Nyt kaivattaisiin tämänkin suhteen johtajuutta. Suomi ei ole riittävän tunnettu maa maailmalla, vaikka tosin kuvittelemmekin. Urheilu on edelleenkin yksi keino saada maallemme tunnettavuutta. Ja joukkuelajit ennen kaikkea...

Mutta lopuksi jutunjuurta kysymyksien muodossa:

I Oliko pesäpallo todellakin Tahko Pihkalan kosto suomalaisille, ja ylipäänsä katkeroituneen miehen kosto. "Jos minä en pärjännyt niin sitten älkööt kukaan muukaan..." Pihklahan suhtautui huippu-urheillun todella nihkeästi, ja oli erinomaisen happamalla tuulella 1970-luvun alussa kun Väätäinen, Viren ja kumppanit nostivat yleisurheilumme takaisin maailman ehdottomaan kärkeen.

II Kun brändit vaipuu ja katoaa, niin olisiko urheilustamme uudeksi brändiksi joka pitää Suomen maailmankartalla?

III Pitäisikö meidän tylysti vain laatia jonkinlainen lajien suositummuusjärjestelmä?

IV Mihin lajeihin meidän tulisi keskittyä?

Urheilu. Kirous vai siunaus? Porinaa Daegun yleisurheilun MM-kisojen tunnelmissa.

Isojen kisojen alla tunnelma nousee ja jossain vaiheessa kaivetaan esille vanha Kalevala-pipokin. SUOMI-paitakin olisi hyvä vetää päälle mutta aika on tehnyt tehtävänsä. Pötsiä on kertynyt liiaksi; rikoo on riskillä ruma, liian pieni SUOMI-paita rivompi... Mutta voihan tuota satsata ilman noitakin. Takavuosina pääsin Kalevala-pipolla ja SUOMI-padalla isojen kisojen aikana erääseen lehteen ns. päivän ennustajaksi. Helsingissä oli näet Yleisurheilun EM-kisat. 

Jukka Kemppinen kirjoitti  kerran (23.08.2007) kitkerään sävyyn urheilusta. Tuohon kirjoitukseen olen palannut useasti. Huonostihan siinä käy jos lahjaton lähtee urheilemaan. Voi saada elinikäisen juoksukiellon haurastuneiden ja kiinnikkeitä täynnä olevien akillesjänteiden vuoksi, yksi selkänikama on 11 milliä pois ruodusta, oikea olkapää on siinä määrin sökö että rinnan yläpuolelle menevät nostot eivät ole suositeltavia jne... Allekirjoittaneella on ainakin kaikki edellä mainitut vaivat, eikä maajoukkue-paikka ollut edes näköpiirissä. Vaivojenkin kanssa oppii elämään kunhan ei ole liian kiire vuoteesta ylös. Ehkä Kemppinen on paljolti oikeassa!

Mutta koska urheilulla on kansakuntia yhdistävä mahti ja se on varsin sivistynyttä sodankäyntiä niin ehkäpä sillä on sijansa. Yleisurheilu ei enää elä niin suurta suuruuden aikaa kuin joskus ennen. Yhdysvalloissakin sen harrastajamäärät ovat pudonneet lajin kulta-ajoista. Suomessa monet uudemmat lajit vievät lahjakkuuksia.

1980-luvun lopussa useassa lajissa elettiin uudistusten aikaa. Monissa perinteisissä urheilumuodoissa lajit kokivat evoluution. Esim. ammunnassa perussatsin jälkeen ammuttiin vielä piste-finaali. Kaiken mahdollisti kehittynyt tekniikka ja tietokoneen rajattomat mahdollisuudet, toisaalta lajit kilpailivat televisio-seksikkyydessä. Mutta kaiken mullistuksen jälkeen yleisurheilu on sama yleisurheilu kuin ennenkin. Naisten lajivalikoima on toki kasvanut, mutta asia ei sinänsä ole vallankumouksellinen. Joidenkin lajien sisällä tekniikka on kokenut mullistuksia, joissakin lajeissa välineet ovat kokeneet evoluution. Korkeushypyssä on olympiakultaa voitettu viidellä eri tyylillä: saksitekniikalla, sisäjalan tyylillä, ulkojalan tyylillä, kierähdystekniikalla ja tietysti Fosbury-flopilla, toisaalta nykyinen selkä edellä tyyli ei ole mitään muuta kuin pehmeän alastulopatjan mahdollistama ulkojalan muunnelma. Toisaalta alkuperäinen Fosbury-floppi oli vastaavasti sisäjalka.

Jotain uutta odottaisi toki yleisurheiluunkin. Miesten puolella lajivalikoima on ollut täysin sama Melbournen kisoista 1956 lähtien! Katsellessani Osakan alkumaininkeja tuli mieleen se kuinka kova urakka vaikkapa miesten satanen onkaan. Neljä starttia kahden päivän aikana. Sadan metrin juoksuun voisi ottaa aivan hyvin ns. aika-ajon lentävällä lähdöllä. Lähtö tapahtuisi kaarteesta ja kiihdytysmatkaa olisi vaikkapa 25 metriä. Nolla-viivalla pikamenijän nopeus olisi noin 40 km tunnissa ja viidentoista metrin jälkeen noin 44 km/h. Parhaat kellottaisivat aikoja 9.00-9.25. Idea olisi siinä, että näin päästäisiin yksitoikkoisesta neljän startin kisasta kyttäilyineen ja loppulöysäilyineen. Koko skaba voitaisiin viedä läpi yhden päivän aikana, jopa neljän tunnin sisällä. Ja aivan taatusti mielenkiinto säilyisi koko aika-ajon ajan. Peli olisi raaka, kahdeksan parasta finaaliin joka sitten juostaisiin perinteisellä tavalla. Pikaviesti voitaisiin juosta tournamentin toisena ja kolmantena päivänä ja kaksisataa kahtena viimeisenä päivänä. Tämä idea on nyt sitten vapaasti käytössä.

Olisihan se myös somaa jos keihäänheitossa otettaisiin jälleen ohjelmaan molempien käsien yhteistulos. Uusi kilpailumuoto olisi varmasti heittäjillekin parempi asia. Kun heittää molemmilla käsillä niin vammautumisriski pienenee. Sama asia kuin se jos ostaa aina kahdet samanlaiset housut ja pitää niitä siten vuoropäivinä! Mene ja tiedä. 

Mutta mitä sanoo nykypolville enää ”Lentävä pastori?” Kysehän on alkukielellä kutsumanimestä ”vaulting vicar.” Niin, pastori Bob Richards voitti seiväshypyn olympiakultaa vuosina 1952 ja 1956. Amerikassahan on noita kirkkokuntia ja kyseessä on pastori church on the brethern- nimisestä kirkkokunnasta. 

Estoja, estyneitä, tosikkoja ja joutomiehiä.

                           

Luvalla sanoen pitää ihmetellä viimeaikaista keskus-telua jota jotkut bloggaajat ovat käyneet uuden Suomen Puheenvuorosssa. 

Olisi paljon sanottavaa joten lienee parasta tiivistää sanottava aforistis-apokryfisiin teeseihin. Ei tässä edelleenkään ole aikaa minkään graduaalitutkimuksen vääntämiseen. Kyllä yksi sellainen elämässä riittää ja sain se tehtyä valmiiksi jo vuonna 1994. Mutta asiaan...

I Puhe bloggauksen lopettamisesta liittyy monesti siihen, että kirjoittajalta  on löpö lopussa. Paradigma on käytetty loppuun ja juttu-aineisto on sekin finito. Monen lopettajan takana on alitajunnan päätös, joka ei vielä ole hänelle valjennut.

II Häiriköitä on ja epäasialliset ja usein henkilökohtaisuuksiin menevät kommentit tulee voida poistaa. Paras tapa tehdä vahinkoa häirikölle on kuitenkin olla vastaamatta hänen kommenttiinsa. Jos olet oikeassa ja kärsit vääryyttä niin joku toinen tulee puolustamaan sinua. Netissä se on ihmeen helppoakin.

III Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt. Ongelmia voi syntyä jos bloggaaja ja kommentoija eivät puhu samaa kieltä. Se ei ole ihme sillä 97 % luterilaisen kirkkomme jäsenistä ja noin 50% papeista eivät osaa määritellä mitä tarkoittaa kaksi uskonopin keskeisintä käsitettä "Kristuksessa oleminen" ja "sidottu ratkaisuvalta." Politiikan taju on paremmalla tolalla, mutta ei kehuttavaa.

IV Epäasiallisen kommentin jättäminen paikalleen on sama asia kuin viljan ja rikkaruohon jättäminen peltoon. Oikein säädetty leikkuupuimuri antaa sinulle oikeutta jos olit oikeassa.

V Kansa ei aina välttämättä tiedä, tietääkö koskaan, mutta se osaa tehdä johtopäätöksiä. Ja joskus kunnon haukku, asiatonkin, ajaa asiaa paremmin kuin sensuroitu haukku.

VI Ei kannata kirjoittaa jos ei ihan oikeasti ole asiaa. 

VII Kommentoijalle pitää pystyä laittamaan luu kurkkuun ja ytimekkäästi jos siihen vain pystyy. Jos ei pysty niin virheistä voi ottaa opikseen.

VIII Bloggaajan pitää aina muistaa se, että lukijoiden joukossa voi olla kokeneempia ja viisaaampia ihmisiä kuin hän.

IX Vaikka bloggaajan esittelyssä lukeekin puoluemääre, niin se ei tarkoita sitä että kaikki kirjoitukset käsittelevät politiikkaa. Politiikka on elämää, mutta kaikki elämä ei ole politiikka.

XI Haukku on aina parempi kuin kehu. 

XII Pure koiraa niin se nostaa sinut ojasta.

Manifesti. 20 teesiä alkoholista ja sen käytöstä

Maailma on täynnä erilaisia julistuksia ja jopa manifesteja. Parhaimmillaan ne voivat herättää hyvin hyödyllistä keskustelua. Joskus manifestit  ja julkilausumat saavat aikaan jopa muutoksia. Tässä 20 teesiä alkoholista ja sen käytöstä.

I Suomalaiset käyttävät runsaasti alkoholia. Jos viina kiellettäisiin koituisi paljon enemmän ongelmia ja kuluja mitä tällä hetkellä on.

II Jos ihmiset puhuisivat enemmän ja rohkeammin omasta alkoholinkäytöstään johtaisi se ns. positiiviseen AA-ilmiöön. Puolet vähemmän kaksinaismoraalia vähentäisi alkoholinkulutuksen takaisin 1970-luvun tasolle. Poliitikkojen tulisi näyttää esimerkkiä.

III Alkon monopoli on säilytettävä. Gepardi pysykööt vähittäiskaupan piirissä.

IV Markkinoille pitäisi aada lisää maukkaita ja maltaanmakuisia ykkösoluita kuten Olvi ykkönen ja Lidlissä myynnissä oleva Finkbräu. Valtiovallan ja poliitikkojen pitäisi omalla esimerkillään edistää ykkösoluen menekkiä ja asemaa. Snellmankin puhui aikoinaan olutpulloista lasiapostoleina. Hän uskoi että olut on suorastaan mesiaaninen lääke paloviinan tuhoihin. Omasta oluenkulutuksestani ykkösen osuus nykyään on noin 60%.

V Kaikki alle satasen punkut voi sekoittaa lähdeveden kanssa. Pruuvailu on yököttävää kilukalle-meininkiiä joka ei sovi suomalaisille. Yksi kulaus täyttä viiniä riittää ja loppulekkerin voi sekoittaa veden kanssa vaikka suhteessa 3/8 viiniä ja 5/8 vettä. Myös sekoitussuhde 5/16 ja 11/16 on ihanteellinen ja sopii erityisen hyvin naisille ja alle 18-vuotiaille.

VI Suomalaisten EU-vastarinta murrettiin pitkälti viininhuuruisilla mielikuvilla 1990-luvun alussa.

VII Alkon on otettava itselleen uudelleen kansanvalistajan rooli.

VIII Jonkun on näytettävä esimerkkiä ja perustettava snellmannilaisia "kohtuuden ystävät-periaatteella" toimivia raittiusseuroja.

IX Ns. antiikkioluelle on annettava verohelpotus sen terveysvaikusten vuoksi.

X Maailma olisi kolkko paikka ilman julkisuutta saavia suurhönöttelijöitä. He toimivat eräänlaisina varaventtiileinä.

XI Tiukkapipoisuus lisää kokeiluntarvetta. Alkoholista ja alkoholijuomista ei saa tehdä kiellettyä hedelmää.

XII Alkoholi voi olla myrkkyä, mutta alkoholia sisältävät juomat kuuluvat kulttuuriin ja ihmisen osaan.

XIV Kirkon pitää luoda oma alkoholipoliittinen kantansa. Sen tulee myös määritellä mikä on kohtuus krisityn/luterilaisen hönöttelykulttuurissa.

XV Viina on viisasten juoma, mutta neroille se on turmioksi.

XVI Kaikki ovat tasa-arvoisia alkoholijuomien suhteen. Vain puolijumalan asemaan nostetusta ihmisestä voidaan sanoa "hän oli perso väkijuomille (Esim. Yhdysvaltojen I presidentti, kenraali ja amerikkalaisen kenneltoiminnan isä George Washington joka antoi koirilleen nimiksi juopotteluun liittyviä nimiä)." 

XVII Geeneilleen ei ihminen mitään voi. Onnetonta ihmistä ei saa syyllistää hänen ongelmastaan.

XVIII Alkoholin käyttöä hillitsevien ja ehkäisevien lääkkeiden tuotekehittelyyn tulisi satsata huomattavia summia valtiovallan toimesta.

XIX Olisi parempi jos meillä olisi vielä yksi karnevaalityyppinen juopottelupäivä joulun alla. Se voisi vähentää monien paineita juopotella jouluna lähimmäistensä harmiksi. Sopiva kalendaarinen päivä ja kiintopiste olisi joulukuun 13 päivä eli Lucia. Tämän juhlan suhteen voisimme ottaa oppia suomenruotsalaisilta, mutta emme juuri muuten. Asiaa pitäisi edistää valtiovallan toimesta. "Parempi kunnon känni Luciana kuin levoton joulu!"

XX Suomen itsenäisyyspäivän linnanjuhlien raportoninnissa olisi hyöhyllisempää keskittyä siihen mikä juoma maistuu kenellekin ja missä määrin kuin turhaan pukeutumisen analysointiin.

Unohtuiko jotain ihmiset? 1492-1992 ja muita yhteyksiä.

Siltä tuntuu ja on taas aika vaikeroida. Ensi pyhän saarnanvalmistelu on nostanut esiin tukun aiheita ja ajatuksia jotka ovat olleet ns. alitajunnan "lausunto-kierroksella" varsin pitkän tovin. Seuraavassa vaatimaton yritys jäsentää näitä mietteitä. 

Näinä aikoina on tullut kuluneeksi 20 vuotta siitä kun internettuli laajempienihmijoukkojen käyttöön. Ensimmäiset netti-selaimet näkivät päivänvalon muutaman vuoden sisällä tuosta päivämäärästä. Jos haluaisimme nähdä jotain maagista jossain vuodessa niin se olisi varmaan vuosi 1992, sillä kyseisellä ajankohdalla on D-yhtymäkohta vuoteen 1492, siis viidensadan vuoden kaari. 

Ja kaikkihan muistavat että silloin erään historiankirjoituksen tendenssin mukaan löydettiin Amerikka. Se ei kylläkään tee kunniaa Leif Erikinpojalle ja viikingeille, mutta eiköhän asia korjaantune vuosisatojen kulkiessa saattoonsa. Internetin keksimistä voidaan rinnastaa hyvällä syyllä Amerikan löytämiseen. Ja korostetusti voidaan myöskin sanoa että jos Amerikka oli uusi maailma niin Internet oli sitten jotain paljon enemmän, ja todella paljon enemmän, ja suorastaan potensseissa enemmän.

Näyttää myöskin siltä että ihmiskunta on hieman hengästynyt. Se on elänyt ns. lyhyen vuosisadan elikkä vuodet 1914-1991, ja sekin kulki loppuaan kohden yhä kiihtyvissä sykleissä. Jos lähdemme liikkeelle 1930-luvun alusta, ja pidämme ihmisen sukupolven mittana sitä aikaa jolloin ihminen on osallistuvaisimmillan ja tilassa jossa hän on luomassa jotain uutta, niin nuo ns. sukupolvet seurasivat toisiana todella hengästyttävässä tahdissa. Jokaisella vuosikymmenellä oli oma leimansa ja hapatuksensa. Tuntui jopa siltä ja varmasti näin olikin, että sukupolvi seurasi toistaan jotenkin häiriintyneen nopeassa tahdissa. Näytti siltä että maailmalla ja sen asukkailla ei todellakaan ollut yhtään hengähtysaikaa.

Ja sitten 1990-luvun alussa tapahtui jotain aivan merkillistä. Mitä oikein tapahtui? Asiahan on tietysti niin, että ajan virrassa pätevän analyysin tekeminen kaikesta mahdollisesta on aika vaikeaa. Historiankirjoitus joka pohtii, toivottavasti, syitä ja seurauksia laahaa aika tavalla perässä. Kuka tietää vaikka eläisimme aikaa joka on tietyllä tavalla analoginen 1930-lukuun ja sitä seuranneeseen Toiseen maailmansotaan. Tällä ei nyt tarkoiteta sitä, että luvassa olisi ihan oikea sota. Siis sellainen sota jossa käytetään aseita ja vuodatetaan verta kuten ennen. Kyse voi olla siitä, että tietyllä tavalla kaoottinen tilanne vaatii jotain purkautuakseen. Onko se kaikkien aikojen lama, pysyväisluonteinen häiriötila intensiivisessä ruuantuotannossa vai talouksien sota? Jotain tämä kuitenkin näyttäisi vaativan. Historiaa on vaikea kirjoitaa edeltä käsin, mutta arvailla kyllä sopii.

20 vuotta sitten kylmä sota oli päättynyt. Maailmalle yritettiin uskotella että nyt olisi rauhan aika ja jotkut puhuivat vakavissaan ns. PAX AMERICANA-tilasta. Tosiasiassa kylmän sodan loppuminen toi Eurooppaan veristen sisällisotien sarjan ja maailma sai nähdä ns. Amerikkalaisten sodat, jotka jatkuvat edelleenkin. Euroopassa nähtiin EU:n aika. Kun internetin keksimisestä oli tullut kuluneeksi lähes 20 vuotta saatettin jo puhua vihan ja pelon aikakaudesta. Euroopassa nähtiin monellakin tavalla kristinuskon alasajoa ja uskonnottomuutta. Yksi tulevan historiankirjoituken pääväitteitä voi olla vuosia 1992-2012 tarkasteltaessa tila, jolle oli ominaista omasta kulttuuri-traditioista luopuminen. Toinen historioitsija puhunee seurauksista jotka johtuivat tästä.

Varoittava ääni kysyy: "Onko jotain unohtunut?" Ihmiselle joka elää aivan uutta maailmankautta, ihmiselle joka on syntynyt vuonna 1992 tai sen jälkeen, tai on ollut noin 4- vuotias tuona kriittisenä vuotena ovat 1900-luvun tapahtumat ja opetukset suorastaan valovuosien päässä henkisessä mielesä. Kaiken lisäksi välissä on ainakin viiden sukupolven kuilu. Yki asia jota tullaan myös puhumaan tulevaiuudessa on se, kuinka uuden maailmankauden ihmisiä vaivasi kiihkeinä vuosikymmeninä se, miten ihmiskunnan sosiaalinen evoluutio laahasi kaukana, kaukana jäljessä siitä mitä tekniikan ja tieteen suomat mahdollisuudet olivat.

Käsillä olevien vuosiemme ongelma on siinä, että nyt on menossa aivan liian paljon kriittisiä proseseja yhtä aikaa. Nyt eletään jo myö ns. totaalisen immanenssin maailmanaikaa  johon ihmiskunta ei ole mitenkään valmis. Ja se on konanaan kauheampi ja vaikeampi aika kuin n. post-moderni. Ja kaiken lisäksi ihmiskunta on jälleen kerran unohtanut jotain. Historia ei toista itseään, mutta se matkii itseään kuin kameleontti. Historian kulku on myös tietyllä tavalla sinikäyrään verrattava asia. Edellisen kerran sinikäyrä oli tässä vaiheessaan noin 80 vuotta sitten...

Suomen tasavallan presidentti Halosen kissan poismenon johdosta.

 

Tasavallan presidentin kissasta nousi melkoinen metakka. Siis kuolleesta kissasta ja tarkemmin sanottuna kissan kuolemasta. Kissanystävänä asiaa vähän ihmettelee. 

Kissat nimittäin ovat ikusia ja oikea kissan ystävä ei jää suremaan vaan hankkii heti uuden. On myöskin vaikea ymmärtää kissan elämän pitkittämistä jos sillä on parantumaton sairaus. Syöpähoito ja lääkitys kuullostaa vähän kornilta. Kissa on elävä ja dynaaminen otus joka ansaitee armollisen kuoleman jos elämä ei ole enää arvollista kissanelämää. 

Kissat ovat myös hyvin kollektiivisia olentoja. Harva kissa pääsee sellaiseen maailman-maineeseen kuin Nobel-voittaja V.S.Naipaulin Augustus-kissa. Harvalle kissalle järjestetään suuria valittajaisia eivätkä kissat sellaisesta juuri välitäkään, siis muut kissat. Ehkä poikkeuksen muodostaa Egyptin kaikkien aikojen suurimman pääkirjurin elikkä Tutunkamun kuuluisan kirjurinkissan kuolema 1300-luvulla ennen ajanlaksun alkua. Oli yhtä mourua Mizrajimin-maassa viikkotolkulla. Kyseisen kissan nimeä ei edes jälkipolvet tunne. Sillä oli todennäköisesti vain jopu onomatopoeettisesti johdettu nimi. Tutunkamu tuumasi kerran buddha-asennon ottaneelle kissalle spontaanisti "Ketarat ojoon elikko. Gautama ei ole syntyvä vielä ainakaan viiteensataan vuoteen." Ihmiskunta on mennyt noista ajoista taaksepäin paljon. Kissat sitävastoin ovat vain edistyneet. Tarina kertoo että Tutunkamun kuuluisan kissan viikset eivät moisesta vähääkään värähtäneet.

Mutta kuten sanottua niin kissat ovat ikuisia, ihmiset eivät. Kissat ovat suuresti hyötyneet ihmisestä ja heidän tarinansa on valtaisa menestystarina. Koko holoseenin aikaa tarkastellen on kyse todella ainutlaatuisesta asiasta. Vaikka ihminen häviäisi maailmasta niin kissat ovat ja pysyvät. Mutta jos kissa häviää maailmasta niin kuinka käy ihmisparan? Sitäpä sietää miettiä. Halonen olisi tehnyt viisaasti jos olisi hankkinut oikona uuden kissanpennun ja esitellyt sen en lehdistölle. Ei silti että kissat olisivat tällaista käyttötavaraa. Tässä tapauksessa ja muutenkin ihminen on käyttötavaraa... Halosella olisi kaiken lisäksi mahdollisuuksia ylläpitää useampaakin kissaa. No... Toisaalta pitää jo ajatella Mäntyniemen ja Kultarannan jälkeistä elämää...

Leipää takalistoon

 

Intensiivinen  ihmisen  holoseenin  aikana  harjoittama intensiivinen  ruuantuotanto  on  jälleen  saamassa  riemuvoiton  meillä  Suomessakin.  Tänään  on  nimittäin  julkaistu  ennuste  siitä,  että  viljasadon  suuruus  tulee  olemaan  3.1  miljardia  kiloa.  

Ja  kun  on  kyse  ennusteesta  niin  todellisuudessa  sato  ollee  noin  5%  suurempi.  Kaikki  näyttää  siis  hyvältä;  saamme  siis  leipää  takalistoon  ensi  talvenakin.  Valtakunnassa  näyttäisi  siis  siltä,  että  kaikki  on  hyvin!  Mutta  onko  näin?


3.1  miljardia  kiloa  viljaa  tekee  kansalaista  kohden  noin  580  kiloa.  Kaikki  on  hyvin  siis...  Saavat  vauvelit  puuroa  ja  vanhukset  kanssa.  Leipääkin  pystytään  leipomaan  ja  polle  saa  kauransa  ajallaan.  Viljapossut  röhisevät  tyytyväisinä  ja  broilereillekin  riittää  nokittavaa.  Paninoalallakin  ollaan  ylen  tyytyväisiä  sillä  panotarpeita  riittää.  Viljan  vilejypinta-ala  on  tosin  tänä  vuonna  pienempi  sillä  rypsiä  viljellään  tänä  vuonna  ennätysmäärä.  Sekin  on  hyvä  asia  sillä  näin  saadaan  leivän  päälle  muutakin  liukastetta  kuin  ylähuuli.

Todellisuudessa  suomalaiset  syövät  viljatuotteita  vuodessa  on  75  kiloa  ja  siitä  on  tuota  kirottua  kedon  ruohoa  eli  vehnää  suurin  osa.  Mutta  mikä  onkaa  todellisuus.  Paljonko  viljaa  tuodaan  ulkomailta  leipätarpeiksi,  ja  paljonko  täällä  viljeltyä  viljaa  viedään  rehuksi  muualle?  Mistähän  saisi  tarkat  lukemat  hämmästeltäväksi. Nimittäin  esimerkiksi  tänä  vuonna  kauraa  ja  ohraa  viljellään  puolet  enemmän  kuin  vehnää  mitä  peltopinta-alaan  tulee.  Vehnän  viljelyala  on  noin  190 000  hehtaaria  ja  siltä  alalta  saataneen  noin  100  kiloa  tuota  kirottua  kedon  ruohoa  per  suomalainen  asukas.  Kun  tuosta  mainitsemastamme  seitsemästäkymmenestä  viljakilosta  jonka  keskimäärin  takalistoon  vedämme  on  vehnää  noin  60  prosenttia  niin  tässähän  voisi  ihan  huutaa  että  "Valtakunnassa  kaikki  hyvin."  Mutta  kun  täällä  viljelty  vehnä  ei  kelpa  kuulemma  leipomiseen!  Sitä  pitää  tuoda  Itämeren  toiselta  rannalta.

Tällainen  viljaralli  herättää  luonnollisestikin  monia  kysymyksiä.  Mutta  minkäs  teet  vapaan  markkinatalouden  aikana?  Kansalaisia  ei  voi  eduskunnan  päätöksillä  pakottaa  syömään  enemmän  ohrarieskaa  ja  venhnäistä  littiskakkua.  Puhe  kotimaisesta  ja  puhtaasta  leivästä  on  siis  aika  pitkälti  myytti.  Kaiken  jälkeen  voikin  ihan  perustellusti  kysyä  että  mikä  helvetti  tätä  maata  oikein  vaivaa?
Kaiken  lisäksi  kasvava  trendi  on  se,  että  maanviljelijät  viljelevät  nyt  sitä  mistä  saa  parhaan  hinnan.  Joskus  kesäkuulla  saimme  nähdä  varsin  skitsofreenisen  uutisen  tekstuaalitelevisiossa.  Otsikossa  luki  "Raha ei ohjaa suomalaisten maanviljelijöiden valintoja."  Mutta  kuinka  ollakaan  niin  kaksi riviä myöhemmin  lukikin : "Öljykasvien viljely on lisääntynyt, koska niistä maksetaan viljoja enemmän."  Onhan  tämä  todellakin  merkillinen  maa.  Tarttis  tehä  jotakin  mutta  mitä...

Intensiivinen  ihmisen  holoseenin  aikana  harjoittama intensiivinen  ruuantuotanto  on  jälleen  saamassa  riemuvoiton  meillä  Suomessakin.  Tänään  on  nimittäin  julkaistu  ennuste  siitä,  että  viljasadon  suuruus  tulee  olemaan  3.1  miljardia  kiloa.  

Mutta  kun  on  kyse  ennusteesta  niin  todellisuudessa  sato  ollee  noin  5%  suurempi.  Kaikki  näyttää  siis  hyvältä;  saamme  siis  leipää  takalistoon  ensi  talvenakin.  Valtakunnassa  näyttäisi  siis  siltä,  että  kaikki  on  hyvin!  Mutta  onko  näin?

mika myllylä 1969-2011. in perpetuam rei memoriam.

suuri hiihtäjä, mies, on kadonnut autuaammille latumaille ja lumisade on peittänyt jo jäljet näköpiiristämme. hän on mennyt sinne minne meidänkin on joskus omalla tavalla mentävä. pienestä pojasta tuli mies, ja hän sai elää todeksi pienen pojan unelman joka vei häntä eteenpäin. muistamme naganon olympialaisista talvikisoista onnellisen ja hymyilevän miehen johon me kaikki kovin miellyimme.

että unelma kävi toteen vaati todella paljon. se oli yhden miehen elämäntyö. kaikille meille ei suoda terveyttä ja pitkää ikää, harvalle edes sisäistä rauhaa ja kohtuullista terveyttä. tavoitteeseen pääseminen vaati paljon ja se näkyi miehen myöhemmässä elämässä. mikan menehtyminen on kansakunnan yhteinen murhe ja menetys. sen äärellä toivottavasti mietimme menestyksen hintaa ja sitä mitä olla onnellinen kullekin tarkoittaa.

tämä kansa vaatii sankareiltaan paljon menestyksen päivinä, mutta ei aina osaa olla kiitollinen silloin kun tulevat ajat jotka eivät ole niin mieluisia. mika oli rehellinen mies joka kertoi asiasta joka painoi hänen mieltään. silti hän ei saanut sisäistä rauhaa. että meillä olisi urheilusankareita on turvauduttava kaikkeen mahdolliseen, luvattomaankin. luvattomaan, joka on yleinen käytetty tapa meillä ja muualla.

pienen pojan unelma täyttyi, mutta maailma hänen harteillaan kävi liian raskaaksi. kaikki voimme kysyä itseltämme sitä olemmeko kovine vaatimuksinemme tällaiseen syyllisiä. emme voi emmekä saa katsoa taaksepäin ja syyllistää itseämme. menneisyydelle emme mitään voi mutta tulevaisuuden voimme elää uudelleen kenties jopa viisaampina. mika myllylän suurten tekojen muisto ei himmene mielestämme. hän on poissa luotamme ja olkoon hänellä nyt ikuinen sisäinen rauha. niin kuin kaikilla meilläkin joskus.

Hajamietteitä nensku-kulttuurista.

 

Uusi löytö nenskujen eli neanderthalilaisten suhteen on se, että heillä oli mitä ilmeisimmin hyvin kehittynyt mustan huumorin taju. Millään muulla muotoa ei voida selittää heidän suurta menestystarinaansa joka kesti noin 500 000 vuotta. 

Tämä meidän edustamamme nykyihminen on selvinnyt ja menestynyt kiitos holoseenin eli jääkausien, menneen ja tulevan välisessä lämpökaudessa, tehden hirmuista tuhoa mihin vain koskikaan. Se on kehittänyt kulttuurin, tieteen ja taiteen ja tajuaa jopa olevansa post-modernissa aikakaudessa. Se lukee lajinsa ylevimmiksi edustajikseen mm. Jeesus Nasaretilaisen, Mahatma Gandhin ja Tuntemattoman Sotilaan. Luonnollisestikin näkökulma vaihtelee paljon kulttuuripiireittäin... 

Nenskujen elämä oli jokahetkistä selviämistaistelua ja jos ilta tuli niin se oli taatusti aamua viisaampi. Kylmä oli kauhea suurimman osan vuotta ja nälkä aina vieraana. Aikaa riitti silti nuotioiltoihinkin ja huomisen odotteluun. Pieneen osattiin olla tyytyväinen, ja jos runsahammin tuli niin sitten elettiin säästellen ja kiitollisin mielin. Jälkeläisistä pidettiin suurta huolta sillä heitä syntyi erittäin harvoin, yhteen perheeseen käytännössä yksi viiden vuoden välein. 

Nenskumies oli hyvä perheenisä ja ymmärsi hyvin vaimonsa raskausmasennuksen jos sellaisesta voidaan nyt puhua, elämähän oli yhtä suurta masennusta ja pelkoa. Vaan eipä siinä aikaa lemmiskelyyn ollutkaan. Masennus ja kylmä aiheuttavat ihan luonnollista impotenssia. Ehkäpä lapsen syntymä olikin sellainen "meta-tapahtuma", että se toi valtavasti elämänvoimaa koko yhteisölle.

Jatkuvuus ja pysyvyys olivat suurin innovaatio joka nenskuilla oli. Yhteiskunnalla ei ollut varaa elättää spesialisteja kuten poliitikkoja, poppamiehiä ja pappeja, maanmittausinsinöörejä ja vaikkapa kalatalousteknikoita. Jokainen jouti olemaan yleismies-nenskunen ja oman elämänsä seppä. Sonnanjauhantaan ei ollut varaa ja jos kaveri kysyi "kuinkas kulkoo" niin siihen annettiin patenttivastaus "pahemminkin vois olla." 

Ei ollut aikaa mökkeillä ja suunnitella ulkomaanmatkoja. Ulkomaanmatkaa oli kerrakseen uskaltautua luolan ulkopuolelle jossa vaanivat hirmuiset pedot ja tietenkin alituinen kymyys. Ei ollut ongelmia siitä millaista aamukahvia särpisi ja mitähän maailmalla on taas tapahtunut. Näin jatkui elämä nensku-kultuurissa satojen tuhansien vuosien ajan.

Suomen jalkapallon katastrofi.

 

Suomi kärsi 5-0 murskatappion tämän viikon tiistain Em-karsintaottelussa Tukholman Råsundalla. Suomen jalkapallossa alkaa nyt likapyykin pesu ja ehkäpä sen jälkeen voidaan katsoa eteenpäin. Aivan puhdasta pöytää tuskin kuitenkaan saadaan. 

Peli oli täyttä Ruotsin dominointia. Zlatan Ibrahimović teki ottelussa hattutempun (maalit 31., 35. ja 53. minuutilla). Kim Källström avasi maalinteon 11. minuutilla, ja Emir Bajrami viimeisteli loppulukemat 83. minuutilla. Ibrahimović teki siis puhtaan hattutempun. 

Suomea valmensi Mika-Matti "Mixu" Paatelainen ja arvostelu häntä kohtaa kiihtyy. Tappio oli yksi Suomen jalkapallohistorian synkimmistä naapurimaata vastaan ja vaikeutti merkittävästi Suomen mahdollisuuksia selviytyä vuoden 2012 EM-kisoihin.

Jalkapallojoukkueemme tiistai-iltainen tuho on herättänyt todellakin paljon puhetta ja aiheesta hyvinkin. Kauheatahan se oli ja jos meno jatkuu tällaisena niin jotakin on tehtävä. Mutta koska valmentaja on suomalainen niin hän saa aikaa ykertää vielä ensi vuoden puolellekin. Jouduimme naapurimaan huippujoukkueen tallomaksi, jolla oli mielessään vielä kosto siitä että tuhosimme heidän jääkiekkojoukkueensa viimä kuussa. No jos jotain positiivista tästä opimme niin olkoon se sitten reilu kilpailu naapurin kanssa. Ollaan me parempia jääkiekossa, menestykööt he sitävastoin futiksessa. Meidän kaikkien suomalaisten urheilun ystävien pitäsi ajatuksissa ja toiveissamme satsata kaiken muun ohella yhteen asiaan. Tämä yksi asia on Sotshin vuoden 2014 olympialaisten talvikisojen jääkiekkoturnaus ja kultamitali Suomelle.

Joku taisi sanoa totuudenkin asiasta, syy ei ole pelaajissa vaan siinä että he pelaavat väärissä joukkueissa. Siis ollaan mukana suurten liigojen joukkueissa reservimiehinä, mutta ei saada peliaikaa eikä tietenkään tehdä maaleja. Ja jalkapallossa ei todellakaan menestytä ja voiteta ilman maaleja. Rankakreiden varaan ei asiaa voi jättää, ei ainakaan jos kyse on Suomi-nimisestä jalkapallon suurvallasta. Olisihan sekin näkemisen arvoinen koitos jossa Paatelaisen muukalaislegioona kohtaisi puhtaasti suomalaisista sarjapelaajista kootun joukkueen. Tiukoilla olisivat, ja jos vetoa löisin niin pikemminkin kotimaisen vaihtoehdon puolesta. Mutta kun on kyse ansioista niin eihän suomalainen jalkapalloilu voi kilpailla kenenkään kanssa.

Maalintekoa ei opita kirjekurssilla vaan pelaamalla. Onnistuminen luo tunnetta ja kannustaa tekemään maalin uudelleen. Näin yksinkertaista se vain taitaa olla.  Juniorityötä on maassamme tehty vaikka millä mitalla, ja on ollut koululiikuntaa ja urheilulukioitakin, mutta kun ei tule yhtään mitään niin ei sitten... Koululiikuntaa pitää toki suosia ja monipuolisuus ennen kaikkea, mutta mitään lajia ei saa keskusjohtoisesti suosia. Pitää olla valinnan vapaus ja pakko-futis olisi kaikkein suurin kauhistus...

Loppujen lopuksi asia on niin, että antaapas olla vaikka tietysti vähän harmittaakin. Yksi merkittävä asia on kuitenkin tapahtunut ja se on siinä, että  Jari Litmanen on saatu pois maajoukkueesta. Mies kuvitteli kaiketi olevansa uusi Stanley Matthews. Samoin emme tarvinneet siellä hitaaksi ja kankeaksi tullutta Sami Hyypiää. Kaikella kunnioituksella Litmasta kohtaan vielä kerran, mutta liika on liikaa eikä asiasta passaa suuttua, ja olla ilmeellä "yhden syönyt ja toista aikoo." 

Hän teki jalkapalloilummemme suuria palveluksia ja siitä kiitos. Patsasta hän ei tosin olisi ansainnut. Nimittäin jos jossain on maailman kirjat sekaisin niin siinä, että elävästä ihmisestä tehdään patsas. Jonkun Paavo Nurmen toki vielä ymmärtää, mutta ei Jari Litmasta. Patsaan tekeminen vielä elävästä henkilöstä on ollut ennen maailmassa merkki "jumalan asemaan kohottamisesta."

Oudot jääkiekkoilun MM-kisat - Suomi-Venäjä peli järjestetty?

Jääkiekkoillun MM-kisat ovat eräänlainen reliikki jota suomalaiset arvostavat edelleen todella paljon. Suomi tuli taas takaa tappioasemasta voitoon ja kolmannen kerran otti ja voitti voittomaalikilpailun Venäjää vastaan. Venäläisten touhu  hämmästyttää kovin.

I Näyttää siltä, että joukkueen valmentaja Bykov (Härkä på finska.) ei halunnut että joukkue voittaisi. Bykov on reaalisosialismin kasvatti ja hänellä ei ole auktoriteettia superstaroihinsa. Kun ollaan MM-jäällä niin tähtipelaajat eivät puolusta. Minkään joukkueen moraali ei kestä tuollaista...

II Venäjän joukkue koostuu ammattilaisista ja joukossa on kaksi maailman taitavimpiin kuuluvaa pelaaja eli Kovaltsuk ja Ovetskin. Jäbät pelasivat menneellä kaudella varsin kehnosti ja tuntuu siltä, että Ovetskin ei ollut kiinnostunut joukkueensa menestyksestä vaan halusi mukaan Venäjän joukkueeseen. Tavoite toteutui ja hemmo tuli pikavauhtia yli Atlantin käytännössä luistimet jalassa. 

III Ovetskinin suuri haave on pelata Sotshin olympialaisissa talvikisoissa Venäjän joukkueessa. NHL ei ole tehnyt vielä päätöstä kisojen suhteen. Miehellä on sopimus voimassa myös kaudella 2013-2014 jolloin seuraavan kerran pidetään talvikisat.

IV En ole salaliittoteoreetikko, mutta nyt tämä haiskahtaa kyllä siltä että pelin tulos oli järjestetty.

V Oli pelin tulos järjestetty tai ei niin Suomi pelasi hyvin ja järjestäjä oli Venäjän tahot... Voi olla että Venäjän muutkin pelit ovat olleet järjestettyjä...

VI Mikko Koivu on nyt päässyt vihdoinkin isoveljensä varjosta. Hänellä on luonnetta ja konsistenssia. Toki olisi hyvä jos Saku ja Mikko pelaisivat vielä yhdessä leijona-miehistössä ja samassa ketjussa... Mutta se menisi ehkä jo nostalgian ja kadonneen ajan tuolle puolen...

Suomi on kasvanut peli peliltä ja Kanadakin on tuolla pelillä voitettavissa. Totta on, että kaikki parhaat pelaajat eivät ole kehissä, mutta haetanneeko tuo. MM-kisat ovat meille iso asia ja viihdettä parhaimmillaan rankan ja kovan päivän illassa.

Kissa tuokoon - porinaa kaupunkilaiskissoista...

 

Meikän aito kirjurinkissa joutui olemaan viikon verran ulkoevakossa kun taloon tuli hoitoon kaksi nuorta ja ylimielistä kaupunkilasikissaa. Sanotaan aluksi että ne ovat varsinaisia veijareita, sanotaan se todellakin näin aluksi. 

Tavoiltaan ne ovat hienostuneita ja ruokatottumuksiltaan nirsoja. Niillä on taipumuksia villiin yöriehuntaan ja kissaralliin, ja muutenkin luonne on hieman gansterimainen varsinkin jos ne toimivat pareittain. Koska ne joutuvat elämään pienissä ja suljetuissa asuinpaikoissa on heidän hoksottimensa hyvin kehityneet, ja ne ovat mahdottoman uteliaita. Ne osaavat aukoa kaikki mahdolliset ovet ja luukut ja muutenkin ne ovat vilperttejä. Sopuisiahan en toki ovat keskenään ei siinä mitään.

Edellä mainittu lausunto on kaikin puolin positiivinen ja tuollaiset havainnot eivät ole mitenkään negatiivisiä vaan pelkästään kissaa suuresti ihainnoivia. Kaupunkiasuminen tuo kissasta esiin aivan uusia puolia, ja mikäänhän ei ole uutta auringon alla. Mutta auta armias luoja, levo ja sijaltainen jos kaupunkilaiskissa karkaa ulos. Silloin ei pidä menettää hermojansa vaan on oltava äärimmäisen rauhallinen. Kannattaa muistaa se, että monesti oli jo muinaisina faaraoiden aikoina Egyptinmaalla oli ylikirjurin pinna tiukalla kun pikkuprinsessan suosikkikissa karkasi kaupungille kuninkaan palatsista. Siinä pysähtyi käytännössä koko kuningaskunta kunnes kyseinen kissa oli löydetty. 

Samanlainen luonne oli heillä silloinkin, ja ulkomaan diplomaateilla oli kestämistä kun faarao ryhtyi selittämään kaikenlaista kissa-asiaa kesken tärkeiden neuvottelujen. Kun nuoret kollit pistivät ralliksi niin siinä unohtui moneksi kotvaksi tärkeätkin neuvottelut, kuten viljantoimitukset esimerkiksi Roomaan ja muut tuhannet ja yksi tärkeää valtio-asiaa. Käytännössä koko muinainen Egypti pyöri kissojen ympärillä

Kuvan kaveri on varsin leppoisasta ulkonäöstään huolimatta todella ovela ja hurjaluonoinen kaveri vaikka onkin nykyään siviilisäädyltään eunukki. Heppu osaa avata kaikki tunnetut ovet, ja se on erikoistunut omatoimiseen jääkaapilla käyntiin. Se ei kaihda hypätä talon katolta alas, ja todistettavasti se on hypännyt ihan vapaaehtoisesti alas neljän ja puolen metrin korkeudelta. Kaveri on merkillinen sekoitus äärimmäistä rauhallisuutta ja hurjaa kommandoluonnetta. Maaseutoloissa kaveri tekisi selvää aivan varmasti isosta rusakosta. Supikoira olisi suoranaisessa hengenvaarassa ja siitä tulisi kilopikkelssiä alta aikayksikön. 

Kirjurinkissaksi siitä ei kyllä olisi kovallakaan koulutuksella. Kaverin luonne viittaa enemmän sotilasuralle. Ja onhan kaverilla vielä aivan ilmiselvät mustat Hitler-viiksetkin. Ja yksi asia on vielä sanottava. Heppu on niin fiini kaupunkilainen, että paskaloota pitää siivota jokaisen rapomisen/kusutuksen jälkeen, muuten se tekee tarpeensa pöydänalle ja isoimpiin kukkaruukkuihin...

Meitä ihmisiä on moneksi, mutta niin on kissojakin...

Montako on tarpeen?

Tänään yksi kannattaja ja äänestäjä soitti ja hän tietysti kyseli, kuten näinä päivinä on tapana, mielipiteitäni joihinkin asioihin. Puhelu venyi tunnin pituiseksi. Yksi puhelu nyansseista oli kansaneustajien määrä. Lämmitänkin nyt hieman vanhaa juttua.

I Oikea määrä kansanedustajia Suomeen voisi oll noin 144. Lukumäärä on grossi eli kaksitoista tusinaa. Jos halutaan pihistellä enemmän niin alaraja kulkisi jossain sadan tietämillä. Australiassa kansanedustajien lukumäärä määräytyy asukasluvun mukaan ja tällä hetkellä se on pienempi kuin Suomessa. Australiassa on neljä kertaa enemmän asukkaita kuin täällä Suomessa.

II Nykyisistä vaalipiireistä tulisi luopua ja niitä pitäisi olla enemmän. Nykyään internetin aikakaudella esim. Uudellamaalla voi päästä isossa puolueessa eduskuntaan varsin kasvottomasti ja profiloitumatta mihinkään alueeseen ja sen äänestäjiin.

III Vaalipiirejä tulisi olla puolet kansanedustajien lukumäärästä. Siis jokaisesta vaalipiiristä valittaisiin keskimäärin kaksi kansanedustajaa. Tuntuu ehkä julmalta ja herättää ajatuksen siitä, että koko järjestelmä johtaisi kaksipuoluejärjestelmään, mutta asia ei ole välttämättä näin mustavalkoinen...  

IV Uusi vaalipiirijako ja kansanedustajien vähentäminen toisi politiikkaan dynamiikkaa. Kansanedustaja olisi silloin tilivelvollinen koko ajan äänestäjilleen tekemisistään. 

V Jos tällainen uusi järjestelmä vähentäsi puolueiden lukumäärää niin olisiko se niin vaarallista lainkaan? Silloin puolueet joutuisivat vakavoitumaan. Ja loppujen lopuksi mitä mieltä on Vihreässä puolueessa ja Sosialidemokrateissa sekä Arhinmäen sakissa. Vihervasemmiston allianssi ajaisi saman asian! Jos siirryttäisiin noin seitsemäänkymmeneen vaalipiiriin niin silloin vaaliliitot pitäisi sallia uudelleen kun niistä ollaan luopumassa vuoden 2015 vaaleissa.

VI Jos uusi vaalijärjestelmä otettaisiin käyttöön niin samalla pitäisi eduskuntavaalien ja kuntavaalein ajankohta yhtenäistää säästösyiden vuoksi. Tämäkin toisi dynamiikkaa vaaleihin. Suurin osa kansanedustajista on myös kunnallisia luottamushenkilöitä joten mikäs siinä.

VII Vaalipiirin äänestäjämäärä voisi olla noin 12 000 - 70 000 ja niistä valittavien kansanedustajien lukumäärä toleranssissa 1-5.

VIII Uusi vaalijärjestelmä jos ei nyt sentään annihilisoisi Ruotsalaisen kansanpuolueen niin ainakin marginalisoisi sen. Jos eduskunan vahvuus olisi enää grossi niin siinä olisi erkoopeeläisiä enää kaksi tai kolme!

Vaalipiirejä olisi sitten seuraavanlaisia: Kanta-Helsinki, Töölö, Meilahti-Pikku-Huopalahti jne...  Pohjoisin vaalipiiri olisi sitten Ylä-Lappi eli nykyisen Sodankylän, Inarin ja Utsjoen alue. Sieltähän ei monesti ole kansanedustajaa valittu joten alueellisuus toteutuisi tässä paremmin.

Huippu-urheilun aika ohi? Mietteitä hiihtoliiton doping-jupakan äärellä.

 

Sietää kyllä miettiä asioita. Homma on nimittäin niin, että jos meinattiin menestyä, norjalaisille kampoihin laittaa ja kotokatsomoita ilahduttaa niin kaikki oli tarpeen. Ruisleivällä ei todellakaan pitkälle pötkitä, eikä hernekeitollakaan. ja pervitiini on auttamattomasti förbi!

Että hemohesin kanssa ei olisi tunaroitu niin voittokulkumme olisi voinut jatkua vielä pitkään. Mika Myllylän elämä voisi olla toisessa kurssissa, ja kyvykäs Kari-Pekka Kyrö olisi arvostettu valmentaja maailmalla. Yhdestä näkökulmasta katsottuna Suomen Hiihdon tila on muistuttanut Suomen teollisuuden tilaa. Mahdollisuudet on annettu muualle kun omista kilpailueduista ei ole pidetty kiinni. Miksei kukaan kysy rehelliseltä mieheltä eli Kari-Pekka Kyröltä sitä, pystyykö kukaan kilpailemaan tänä päivänä huipulla ilman suoritukyvyn manipuolointia lääkkeiden avulla?

Kun huippu-urheilijan suoritusta lähdetään parantamaan keinotekoisesti, niin on aina kyse siitä, että lähdetään ronkikimaan jo omimaisuuksiltaan superihmisen ominaisuuksia. Tai sanotaanko, että lähetään lisäämään luonnonoikun suorituskykyä. Huippuhiihtäjäksi et pääse ellei sinulla ole poikkeuksellisen suurta hapenottokykyä jo syntymälahjana. Sitä on mahdotonta parantaa oleellisesti (Korkeintaan 10%) murrosiän jälkeen. Superhiihtäjä Bjørn Dæhlien hapenottokyky oli poikkeuksellisen kehittynyt. Kun kansainvälisen tason hiiihtäjien hapenottokyky on usein noin 80 millilitraa painokiloa kohden minuutissa, Dæhlien testitulos ylitti 90 millilitraa. Saattoipa se olla kilpailukaudella jopa yli sadan millilitran.

Tuskin norjalaisetkaan ovat koskaan olleet liikkeellä kovinkaan puhtailla konsteilla, mutta he ovatkin pitäneet huolta kilpailukyvystään. Superihmisenkin pitää palautua, ja punasoluja pitää olla niin maan rutkasti. Siihen tarvitaan kunnon hormoni-coktail, ja tietenkin kaiken kruunaa EPO. Suomalaisilla oli suuren maailman doping-ohjelma, ja siltikin saimme varastettua vain muutaman mitalin Norskien seitsemän sortin kahvipöydästä. Norjalaiset ovat lisäksi keskittäneet resurssejaan maan kanallisurheiluun ja tyypeistä heillä ei ole ollut koskaan pulaa.

Mutta kyllä ruisleivällä ja ruualla yleensäkin voidaan parantaa urheilijan suorituskykyä. Joskus sananparret saavat aivan uusia merkityksiä. Jo reilu neljännesvuosisata sitten vuotta sitten muutama djiboutilainen maratoonari niitti maailmanmainetta. Urheilun ystäväthän muistavat hyvin tuon pienen maan Afrikan sarvesta, ja sen sisukkaat potaltajat Dhjalma Roblehin ja Ahmed Salahin. Ahmed Salah pääsi sitten Ranskaan harjoittelemaan oikein paratiisimaisiin oloihin. 

Mies, siis Ahmed Salah, oli varsinaisen nälkäkaakin näköinen. Vitsailipa joku jopa, että miesten valmennumenetelmiin kotomaasaan oli kuulunut se, että heitä oli pidetty haudattuna hiekkaan kaulaa myöten kovalla auringonpaisteella pari tuntia päivässä kovimman paisteen aikana eikä vettä ollut annettu. Salahin sanat Ranskaan päästyään kertovat paljon: ”Täällä olen huomannut, että kun syön kunnolla niin jaksan treenata puolet enemmän kuin ennen” jäivät mieleen koruttomalla tavalla. Vanha hokema ”Leipä miehen tiellä pitää” oli tullut hyvin hirtehisellä tavalla todeksi, ainakin meille suomalaisille.

Mutta muutama kysymys kehiin:

I Jos kerran huipu-urheillaan, niin pitäisikö doping sitten sallia?

II Onko tässä oikeudenkäynnissä kyse Kari-Pekka Kyrön kostoretkestä vai  rehellisen miehen ristiretkestä?

III Pitäisikö huippu-urheilu kokonaan lakkauttaa, tai ainakin ne ketävyyslajit joissa doping on vitsauksena.

IV Onkohan olemassa yhtään puhdasta urheilulajia?

V Coubertinilainen olympialiike on ollut menestystarina, mutta miksi niin paljon lieve-ilmiöitä?

Stressitesti suomalaisille ytyvoimaloille! 13 kysymystä.

Stressitesti on nykyajan muotisana ja niitä tehdään kohta ytyvoimaloillekin. Tämä on todella hyvä asia. Hyvinvoivat ytyvoimalat ovat kaikkien etu ja niiden kuormittumista tulee vähentää. Tästä ovat hyvin pitkälle ihmiset vastuussa. 

On hyvä, että asiaan on kiinnitetty nyt tarvittavaa huomiota. Huomiota saaneet kaltoin kohdellut lihasiat, turkisketut ja viime aikoina myöskin pankit ja nyt on korkea aika myös ytyvoimaloiden saada huomiota. Kysehän on myös ns. työsuojelusta. Tässä yhteydessä toivoisi hartaasti, että myös ympäristöpuolue Vihreät kiinnostuisi asiasta. Ydinvoimaloiden stressitestejä tulee markkinoille varmasti jo tämän kuluvan vuoden aikana, ja nyt esitettävä hahmotelma on vain sarja kysymyksiä. Miten koherentteja ne sitten ovatkaan onkin jo eri asia. Mutta jostain on lähdettävä liikkeelle.

I No ahistaako teitä noin yleisesti ottaen?

II Onko teillä, hyvä ytyvoimala, ollut viime aikoina pahoinvointia, kuumotusta, tykytystä, kuumeilua tai alilämpöä?

III Onko sapuska eli polttoaine ollut tasalaatuista ja hyvin tarjoiltua?

IV Kuinka on juomaveden eli jäähdytysnesteen laita. Onko se ollut puhdasta ja raikasta?

V Onko teille annettu mahdollisuus lajinmukaisen sosiaalisen elämän harjoittamiseen vähintään 120 vuorokauden ajan vuodessa? Saatteko kommunikoida tovereittenne ja sukulaistenne kanssa esteettömästi? 

VI Kannatteko huolta tulevasta Fennovoiman voimalasta joka on yksi yksinäinen yksikkö varsin kaukana lähimmistä lajitovereistaan Eurajoella?

VII Oletteko tyytyväinen tarkastusten tasoon? Saatteko palvelua omalla äidinkielellänne? 

VIII Oletteko viimeisen puolen vuoden aikana joutuneet panettelun tai puutteellisten ja perättömien väitteiden kohteeksi?

IX Onko hoitohenkilökuntanne motivoitunutta? Koetteko joskus, että teitä ei kuunnella ja oteta huomioon?

X Koetteko, että teitä käytetään hyväksi ja tulosvaatimukset ovat jatkuvasti liian korkeita? Onko ilmassa burn-outin tapaista tuntemusta?

XI Onko teille turvattu onnellinen vanhuus, vai suunnitteleeko joku teille ennenaikaista varhaiseläkettä? Onko joku jopa esittänyt sellaisen julkean väitteen, että sinut pitäisi purkaa?

XII Entäpä valaanrasvan käyttö ydinvoimaloissa? Ette kai vain koe syyllisyyttä?

XIII Lisäsikö tämä stressitesti ahistusta noin yleensä ottaen vai onko olo helpottuneempi?