Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 7.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 7.

VI pohdiskelu

Lyhyehkön artikkelin kirjoitti Tampereen piispa Juha Pihkala ja sen nimi on “Pastoraaliset ja ekumeeniset näkökulmat homoseksuaalisuuteen.” Kirjoitus muis-tuttaa paljon pohdiskelevaa essee-saarnaa ja on hyvä lajissaan. Kommentteja kirjoittivat Kirkon perheasioiden keskuksen johtaja Martti Esko ja kirkon ulkoasian teologisten asioiden sihteeri Matti Repo.

Saarnansa lopuksi piispa Pihkala kysyy: “Onko asia uskon ja rakkauden näkökulmasta niin merkittävä, että meillä on Suomen luterilaisina sanottava “Fiat iustitia, pereat oecumene!” Mitä Pihkala tällä sitten tarkoittaa? Olisi kaivannut itse piispan suusta visiota jossa “Ruotsin tien” kulkemisen seuraamukset olisi kuvattu. Sanotaan ne nyt ääneen! Jos Ruotsin malliin päädytttäisiin menisivät Suomen kirkon kallisarvoiset ja pitkäjänteisesti saavutetut ekumeeneiset hedelmät pilalle. Päällimmäisensä olisi välirikko Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa. Katolisen kirkon kanssa ajauduttaisiin viileän aikakauden tilaan. Balttian luterilaisten kirkkojen kanssa päädyttäisiin vallan tympeisiin väleihin ja kokonaisuudessaan koko Porvoon kirkkoyhteisö ajautuisi syvempään kriisiin. Mutta olisihan meillä hyvä pohja kuitenkin Ruotsin kirkon kanssa… Pihkala jättää paljon luettavaa rivien väleihin. Parhaiten tämä tulee ilmi seuraavasta kappaleesta:

“Se totalitarismi, joka meitä tällä hetkellä uhkaa, on liberaalin individualismin totalitarismi. Tästä tekisi mieli puhua paljonkin, mutta jääköön maininnaksi. Mutta auta armias, jos et noudata sen koodistoa.

Se mikä on Pihkalan saarnan punaisena lankana on kysymys “Mikä on totuus.” Heittäytyessään näin suorastaan vallan sokraattiseksi tekee hän parhaiten oikeutta rehellisyyden vaatimukselle. Pihkalan argumentaatio ja puheenparsi on hyvin lämmin ja inhimillinen. Loppujen lopuksi emme tiedä mikä on totuus homosek-suaalisuudesta, ilmiö on fakta, mutta sen syyt ovat toistaiseksi hämärän peitossa kuten Pihkala tyhjentävästi sanoo.

Ilmeisesti Pihkala on paljonkin vaivannut päätänsä tuolla liberaalilla totalitarismilla kun hän tuo esille Oxfordissa vuonna 1937 pidetyn Life and Work- kokouksen annin. Hän nostaa esiin tuon kokouksen loppujulkilausumaan sisällytetyt sanat:

“Kirkon ensimmäisenä velvollisuutena ja sen suurimpana palveluna maailmalle on, että se on todella kirkko – että se tunnustaa tosi uskoa, täyttää Kristuksen, ainoa Herransa, tahtoa ja on yhdistynyt hänessä rakkauden ja palvelun yhteisöksi.!

Kirkon jumalanpalvelusyhteys on tärkeä asia ja onkin Pihkalan sanoin kysyttävä “mitten paljon erilaisuutta voidaan hyväksyä uskon ja eettisten ratkaisujen alueella ilman että kirkon jumlanpalvelusyhteys särkyy? Tätä kysymystä testataan edelleenkin naispappeusasian kanssa ja homokysymys tulee olemaan seuraava kyinen, ellei kyisempikin pelto. Pihkala hallitsee todella hyvin tiiviin ilmaisun kuten käy ilmi myös seuraavasta lainauksesta. “Vaikka homoseksuaalisuus on määrällisesti pieni asia, se näyttää jo tähän mennessä käytyjen keskustelujen valossa olevan laadullisesti vaikeampi asia kuin tuo edellinen.” Ja se edellinen asia on juuri naispappeusasia.

Komentissaan Pihkalan saarnaan Martti Esko kuuluttaa päällimmäisenä suvaitsevaisuutta ja armeliasta mieltä. Seksuaali-identiteetti on hyvin herkkä ja tärkeä osa jokaisen ihmisen persoonallisuutta. Seksuaali-identiteetin kanssa kamppaileva ihminen ei tarvitse syyttäjää eikä tuomitsijaa. Esko on oikeassa; kirkkomme suhtautumisessa homoseksuaaleihin on paljon korjattavaa. Esko viittaa kirkkojen maailmanneuvoston raporttiin jossa todetaan, että  homoseksuaalisuutta kohtaan tunnettu käsittämätön viha ja pelko ovat kirkomme synti. Jokaisen papin pitäisi nyt ryhdistäytyä ja laatia seksuaali-identiteettiä koskevat oppitunnit rippikouluissaan uudelleen eikä lykätä niitä aina vain nuorisotyönohjaajalle. Seuraava luterilaisen maailmanliiton kehotuslista ei jätä ketään asioihin rehellisesti suhtautumaan pyrkivää rauhaan:

-on pyrittävä kärsivälliseen, tietoihin pohjaavaan ja rohkeaan seksuaalikasvatukseen

-on pyrittävä laajaan, viimeisimpiin homoseksuaalisuutta koskevaan tutkimustietoon perustuvaan keskusteluun

-on tarkasteltava rehellisesti niitä syitä, miksi kirkossamme homoseksuaalisuutta koskevat aiheet joko vältetään tai kätketään

-on paljastettava se, että ennakkoluulomme ja pelkomme ovat pahuutta, josta olisi kasvettava irti

-on tuettava homoyhteisöjen oikeutta lainsäädäntöön ja inhimillisiä oikeuksia koskevien päätösten aikaansaamiseen.

Toinen kommenttipuheenvuoro ei oikein enää sisältänyt kovin paljon mainittavaa. Loppujen lopuksi itse Pihkalan saarna tullee jäämään Suomen kirkon suuren homokirjan ehkä kestävimmäksi puheenvuoroksi.  Paljon on yritetty sanoa ja kirjoittaa, ja paljon jäi ilmaisematta

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.