Mikkelin piispaksi tunkua… Porinaa St.Michelin episkooppivaalista

Nyt on sitten neljä ehdokasta Mikkelin piispanvaalissa. Nimittäin Irja Askola, Seppo Häkkinen, kenttäpiispa Niskanen ja Miikka Ruokanen. Mielenkiintoista…. Ihan niin mielenkintoista että pitää oikein laittaa neljä pistettä sanan mielenkiintoista perään.

Mielenkiintoiseksi tai vallan ihmeelliiseksi tämän asian tekee viimeisen miehen mukanaolo. Mutta mennäänpäs aluksi taustoihin ja puhutaan vähän siitä millainen hiippakunta Mikkeli oikein on. Itse Mikkeli on provinssikaupunki viimeisen päälle. Se on identtiteettikriisitä kärsivä kaupunki Saimaan rannalla. Sen suuruudenaika sattui toisen rähinän päiviin jolloin Suomen armeijan päämaja oli siellä Mannerheimeineen. Nyttemmin kaupunki on saanut jälleen sijoituspaikakseen maavoimien esikunnan…

Hiippakunnan suurin ja kansainvälisin kaupunki on kuitenkin Kotka kolmine seurakuntineen, mutta pieni ei ole Lappeenrantakaan. Muuten hiippakunta on maaseutua maaseudun päälle. Hengelliseltä maastoltaan hiippakunta on vahvasti ns. viidennen herätysliikkeen tukialuetta.  

Piispaehdokkaista Seppo Häkkistä on moitittu värittömäksi ja pliisuksi, mutta hän on kaikista ehdokkaista eniten tavallisen seurkauntapapin kokemusta omaava henkilö. Hallinto on hanskassa koska hän istui kaksi kautta hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina ennen kuin hänet valittiin kirkkoneuvokseksi kirkkohallitukseen. Hän on hyvin tunnettu mies Mikkelin hiippakunnassa. Jos Häkkinen valitaan piispaksi on hän myös ensimmäinen ei-tohtori pitkään aikaan. Jutut kertovat että mies kylläkin laittaa väitöskirjaansa kasaan kovaa vauhtia.

Miikka Ruokanen on oma lukunsa. Hänen virantäyttönsä, mies on Helsingin yliopiston dogmatiikan professori, sai aikoinaan varsin kummallisia piirteitä ja hän on kolmatta kertaa naimisissa. Sen jälkeen kun hänet valittiin professoriksi ei hän ole julkaissut käytännössä mitään varteenotettavaa tieteellistä, ei edes artikkelia. Merkillistä tässä on se että häntä ovat mitä ilmeisimmin ajaneet piispaehdokkaaksi hiippakunnan konservatiivisemmat piirit. Piipanvaalin toidelle kierrokselle hän selvinnee silä Häkkinen ja Niskanen kalastelevat samoilla apajilla syöden toistensa kannatusta.

Mutta paljon pitää tapahtua että dogmatiikan professori lopullisen vaalin toisella kierroksella voittaisi. Ja jos voittaisi niin siintäisi miehen katse jo tulevissa vaaleissa kun Huovisesta ja Heikasta aika jättää Helsingissä ja Espoossa ja siellä luulisi Ruokasella kannatusta juuri olevankin.

Eri asia on sitten se kuka piispana pärjää! Piispan työ on matkamiehen työtä ja se vaatii hyvin kurinalaista otetta eikä se todellakaan ole heikkohermoisen touhua. Kapitulin työskentelyn johtaminen on sitten myös oma taakkansa ja kuunnella pitää paljon vaikka eihän korvilla ole koskaan tämän maailman ongelmia ratkaistu. 

Salat julki doping-jupakassa?

Utsjoen suuri poika Kari-Pekka Kyrö on sitten avannut suunsa ja hänen lausuntonsa ravisteletvat koko urheilevaa Suomea ja myös maastohiihtävää maailmaa. On hyvä että teoista otetaan vastuu oikein rankemman päälle ja vihdoin on kaikkien todellakin saatava tietää mistä oikein on kyse.

Jos asia sanotaan suoraan niin se on näin: jos suomalaiset eivät pärjänneet norskeille rehellisillä konsteilla niin asetelma olisi sitten ollut se, olettaen että norjalaiset pärjäsivät turskan ja vuohenjuuston voimalla, että he todellakin ovat superrodun edustajia, isokeuhkoisia ja sutjakoita siirappisääriä kaikki tyynni. Kun tietää millaisia luonnonoikkuja huippuhiihtäjät ovat niin en jaksa moiseen uskoa. Tai sitten olen totaalisen väärässä.


Syyllisiä voidaan kyllä etsiä mutta on syytä tuomita ketään? Jos todellisia syyllisiä halutaan etsiä niin niitä ovat tavalliset kansalaiset kohtuuttominen vaatimuksineen. Kaikki ovat siis syyllisiä dopingin käyttöön koska huipulle ei kertakaikkiaan muuten ole mitään asiaa…


Jaksan uskoa  Kari-Pekka Kyrön motiiveihin. En usko että hän laukoo totuuksia julki katkeruuttaan kun ei itse aikoinaan menestynyt tarpeeksi hyvin. Tunnen miehen poikavuosiltani ja olimme seuratovereita Inarin Yrityksessä. Hurja mies hiihtämään jo nuorna poikana… Yleisurheilussa pärjäsin hänelle toki useimmissa klajeissa vielä 13-vuotiaana mutta enpäs juuri muuten… Kaikkinensa hieno miehenalku hän oli ja hänen arvonsa tulee vielä nousemaan kunhan tämä jupakka oikein kunnolla puidaan.


En usko hänen myöskään olevan sen sortin lappilainen ahma joka on tavallaan kymmeniä vuosia hyvä kaveri mutta joka jossain tilanteessa iskee puukolla niskaan samalla tavalla kuin ahma hyppää poron selkään puun latvasta oltuaan kytiksellä muutaman vuorokauden…

Meidän on asetettva asiat oikeaan mittasuhteeseen ja mietittävä huippu-urheilun mielekkyyttä yleensäkin. Mitähän salaisuuksia norskeilla oikein on… Derkkujen asiathan ovat jo tulleet julki kauan sitten… Ja onkohan olemassa lajeja joissa ei dopingia ollenkaan käytetä, tai missä siitä ei olisi hyötyä? Jos ajatellaan puhtaasti olympialajeja, ja kesälajeja nimenomaan niin vaikea sanoa. Ehkä purjehdus ja jousiammaunta, ehkä vai purjehdus… Mutta tämä ei sitten tarkoita sitä että ko. lajia jotenkin kannattaisin…


Mutta kun hiihdosta puhuttiin niin otetaanpas tähän juttu yli 50 vuoden taka. Suuri sinivalkoinen vainooja Pekka Tiilikainen oli morkannut Suomen mieshiihtäjiä talven mittaan josku sillioin kauan sitten ja kovaan ääneen toitottanut etteivät meidän miehet Ruotsin hiihtokisoissa pärjää koska siellä on mukana koko Ruotsin hiihdon skerma. Mutta hepä ottivatkin mm. August Kiurun johdolla melkein täyspotin. 

Tiilikainen oli herra miehiään ja aina piti olla väriviinapullo mukana jos juttusille yritti. Suivaantuneet suomalaishiihtäjät menivät Tiilikaisen puheille hänen majapaikalleen Falunissa ja kun Pekka sitten aukaisi oven niin pojathan totesivat että ei meillä viinaa mukana ole kun se on mennyt voitonjuhlissa mutta miten nyt selostajan suu pannaan kun me näin hyvin pärjättiin huolimatta siitä että paikalla oli Ruotsin hiihtokerma… Pekka oli tulistunut moisesta röyhkeydestä mutta Kiurupa oli sanonut että ei me sinun kanssa tappelemaan ruveta sillä huonostihan siinä käy ja kädet siinä on paskassa kun sitä on Tiilikaisella maha täynnä. Tiilikainen oli valitellut moista käytöstä hiihtopomoille ja olivathan pojat noista vallattomuuksistaan kuulla saaneet. Että sellainen doping-mies se Tiilikainen oli. Eivät juuri tainneet nähneet selvää päivää ruotsinkielisen kollegan Sevonin kanssa…

Alkusyksyn sekaporinoita. Röökimiehiä ja röökimimmejä.

Niin se vain on että syksy on käsillä ja illat pimenee jouluun. Tänään oli Apostolien päivä mutta kehnoon saarnakkeeseen ei tullut edes yhtään kunnollista marginaalilisäystä. Joten on saarnaamisen suhteen odoteltava parempia aikoja ja oltava sinnikäs… Siispä on pienten sekaporinoiden aika jotka dervioidaan lähinnä sporttisten mietteiden kautta.

Eilinen toi lähemmäksi Venäjän euroopanmestaruuden jalkapallossa. Allekirjoit-tanut löi vetoa kaksi taaleria eli euroa Venäjän puolesta. Kerroin ei kylläkään ollut häävi mutta periaate hyvä. Venäjä voitti maalein 3-1 mumisluuppimaan eli Hollannin. Ai että mikä mumisluuppi…


Sitä vain on erilaisten ja aika kummallisten mielleyhtymien orja joihin on ehkä vähän tosiasioitakin taustalla. Hollantilaiset ovat nimittäin olleet, kauppakansaa kun ovat, melkoisia tupakanpolttajia, naisetkin. Joskus sain sellaista informaatiota että he olisivat olleet kovinkin mieltyneitä erinnäisiin ja erilaisiin savukkeiden imukkeisiin, pitkiin ja lyhyisiin, erityisesti hollantilaiset naiset. Ja olihan vuoden 1974 MM-kisojen loppuottelujoukkueen maalivahti Jan Jongbloed peräti tupakka-kaupan omistaja.

Mumisluuppi on sana joka tarkoittaa savukkeen imuketta. Liekö hollantilaiset naiset enää niin kovia sauhuttelijoita kuin takavuosikymmeninä. Minulla on kokemusta vain yhdeltä reissulta puukenkämaahan vuonna 1986. Joku väitti joskus kivenkovaan että edemennyt kuningatar Juliana olisi omistanut peräti valtaisan mumisluuppiko-koelman. Siihen olisi kuulunut yli 3000 erilaista savukkeen imuketta hienoista aivan kansanmalleihin – aivan pahvisista ivoorisiin (Ronsunluinen) ja estivuumisiin (Meripihkainen). Ja kaiken lisäksi Juliana olisi ollut vielä vallan mahdottoman kova röökimimmi joka siis myös käytti kokoelmansa imukkeita eli mumisluuppeja.


Liekö asiassa sitten perää, siis tässä Julianan tapauksessa… Julianahan tunnettiin maanläheisenä ihmisenä ja sympaattisena kunigattarena. Hän ajeli polkupyörällä ja halusi alamaistensa puhuttelevan häntä “rouvaksi.” Ja se, että jos hänellä todellakin oli tuo valtava mumisluuppikokoelma ei hänen arvoaan pienennä, päinvastoin…  
Joopa joo… Olipas kaikkien aikojen surkein pilumi-juhannus. Liekö sitten näin latteaa ollut viimeksi puukeihäiden aikakaudella. Kaikki pilumi-urhomme potevat kipeää olkapäätä ja kyljessä sirkoo. Andreas Thornkildsen sai nippa nappa värkättyä kasaan reilun 83-metrisen. Olisiko nyt levon paikka ja kunnon rentouman. Ehkei ole ihan mumisluupin ja Vihreän Nortin paikka mutta melkein… Miesten, siis pilumi-urhojemme, ajatukset pitäisi saada kiinnitettyä paiksi viikoksi johonkin muuhun. Kyllä se siitä sitten oikeassa kulmassa lähtisi se piluminkin…

Toisaalta suurta surua on tunteminen Hollannin putoamisesta Venäjän kyydissä, mutta heillähän olikin valmentaja mumisluuppimaasta. Ja kun jalkapallosta ja röökistä puhe tuli niin on tuotava esiin muistikuvat Argentiinan vuoden 1978 valmentajasta Cesar Luis Menottista. Miehellä oli valtavan synkkä ilme kun hän istui vaihtopenkkikatoksen alla ja rööki paloi katkeamatta 90 minuutin ajan eikä se ollut mitenkään hienostunutta tupakointia, mutta voitto jäi Argentiinaan ja vastustajana oli, yllätys-yllätys: Hollanti…

Juhannusaaton mietteitä vuonna 2008

Mietteet ovat paljolti lätkässä. Huomenna nimittäin kierrätetään hieman ikivanhaaa saarnaa ja saattaapa se poikia marginaalisisäyksiäkin. Sikäli voi ottaa rennosti koska juhannus vietettiin eilen. Juhannus tulee silloin kun on juhannusvieraita ja mieli siihen sopiva. Kaiken lisäksi juhannusaattoa varjostaa jo kesäpäivänseisaus ja syysahdistus.  

Mutta mennäänpäs jääkiekkoasiaan. Juhannusaaton iltana tai iiltayöstä alkaa Pohjois-Amerikasta tihkumaan nimittäin tietoja NHL-liigan varaustilaisuudesta ja nimenomaan sen ensimmäiseltä kierrokselta. Ensimmäinen varaus ei yleensä ole mikään ylläri mutta muut ovatkin sitten sitäkin mielenkiintoisempia ja niihin yleensä liittyy myös kauppoja muiden varausoikeuksien ja pelaajien muodossa.


Homman nimi on siis se, että varausjärjestys on käytänössä määräytynyt, vaikkakin pieni painotettu arvonta suoritetaan keväällä, menneen kauden runkosaran pelimenestyksen perusteella. Kun pelaaja on varattu on joukkueella muutama vuosi aikaa solmia sopimus pelajan kanssa. Yleensä ensimmäisen kierroksen ensimmäiset varatut pelaajat tekevät sopimuksen jo muutaman kuukauden sisällä daraftista.  


Tähän on nähty yksi poikkeus mutta sitäkin merkittävämpi. Vuonna 1991 Eric Lindros varattiin Quebeck Nordiques-seuraan mutta hänpä kieltäyti tekemästä sopimusta ja yleensäkään pelaamasta ko. seurassa. Myöhemmin Quebeck kauppasi Lindrosin oikeudet Philadelphiaan ja se oliskin järjetön kauppa se. Köntässä meni toiseen suuntaan mm. Peter Forsberg…


Ihmiselämässäkin on välillä samanlainen meininki kuin ammattilaisurheilussa. Nuoria opiskelijoita ei suoranaisesti draftata työpaikoille mutta kysyntä on aina ollut kovaa. Mihinkähän Nokiankin menestys on perustunut? Onhan asia kyllä näin; ihmisillä on taipumuksia tietyille aloille ja taipumukset ilmenevät aika varhain. Se mikä vain on huolestuttavaa on se, että erikoistuminen alkaa liian aikaisin.  


Vanhaa derkkulalaista urheilukoulusysteemiä on arvosteltu mutta se sentään kasvatti monipuolisuuteen ja varsinainen lajivalinta tehtiin suhteellisen myöhäisessä iässä ja monesti vasta murrosiän jälkeen kun meillä rippikouluikäinen on jo melkoinen lajiveteraani ja monesti jo täysi kruununraakki.


Monipuolisuus on kaiken aa ja oo, niin urheilussa kuin ihmiselämässäkin. Mutta tulee sekin aika jolloin on toisenlaiset arvostukset ja esim. vanhaa reaalikoetta huudetaan taas esiin. Mitäs muuta aine-reaali sitten olisi kuin liana aikaista yhteen asiaan erikoistumista.  


Päivän tiimoilta vielä yksi mielenkiintoinen asia: tekstiteeveessä käytettiin uudissanaa “treidi” tarkoittamaan pelaajakauppaa. Mikäs siinä, onhan se lyhyempi ja ekonomisempi sana niin kirjoitaa kuin lausuakin…

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Taas sporttisia puheita

Yöt ovat koleita joten tänä vuonna ei löydy niin paljoa tukea ilmastonlämpene-misväitteille. Muistoissa ovat menneet vuodet 2000-luvun alussa joll0in sattoi nauttia etelä-valtioiden yön samettisuudesta, istua terassilla keinutuolissa tai ihan tavallisessa tuolissa ja poltella vaikkapa maissipiippua… Ei virtaa lämmintä ilmaa Vanäjän aroilta.

Jos ilma on koleita niin koleita ovat sporttisuuteenkin taipuvan ihmisen puheet. Kovin näyttää ankealta suomalaisten Beijingin-retki. Onko asia sitten ihmisen pelastushistorian kannalta niin kauhea? Ei se oikein kyllä ole mutta kun syntiin on taipumusta niin silloin olo voi olla kurjakin.

Jotenkin näyttää siltä että olympia-kisoihin valmistautmisessa, ja nyt puhutaan kesäkisoista on jotain mätää. Kesäkisat kun ovat kuitenkin ne kisat joihin koko urheileva maaailma osallistuu ja niitä myös kaikkialla katsellaan. Toisaalta on onni että meillä on talvikisoissa menestystä aina ollut, toki on kultamital-littomiakain kisoja…

Pitäisikö siis etsiä syyllisiä? Se ei ole viisasta ainakaan jos lähtetään osoittelemaan sormella yksittäisiä urheilijoita. Jos vikaa halutaan etsiä niin osoi-te on kyllä siinä tapauksessa olympiakomiteassa ja urheilun eri tukijärjestöissä. Toisaalta olisi varmasti parasta jos meillä olisi kaikkien mittapuiden mukaan kaikkein tervein kansakunta, terveyteen liittyy aina oikein mitoitettu liikunta.

Mutta terveenkin kansakunnan hyviä edustajia voisivat olla huippu-urheilijat! Suomen ongelma on vain siinä, jos menestystä on pakko saada, että meillä harrastetaan, jos kohta ei liikaa kaikkea mahdolista, niin ainakin todella paljon melkein kaikkea mahdollista. Asiahan on tietysti niin ettei ihmisten harrastuksia voi kontrolloida ja säätää mutta puhtaasti valmennuksellisesta näkökulmasta kantsottuna meidän väetöpohjamme on aivan liian pieni.  

Tästä pienestä väestöpohjasta johtuu sitten sekin että joskus joku yksilö voi olla väärän lajin parissa. Asiaa auttaisi varmasti se, että joitakin lajeja suosittaisiin vaikkapa koulujen liikuntaohjelmissa. Sanomistahan siitä tietysti tulisi. Ehkä on parempi vain todellakin edistää kaikkia lajeja ja innostaa ja kannustaa monipuoliseen liikkumiseen ja liikkumiseen yleensä.

Jalkapallo on pyörinyt vinhaa vauhtia jo viikon verran alppimaissa joissa euro-tournamentti nyt järjestetään. Peli on ehkä kauttaaltaa iloisempaa jalkapalloa kuin pitkään aikaan vaikka yleensähän kyllä käy niin että maalit vähenevät kun alkulohkoista päästään ulos. Jospa nähtäisiin nyt sallainen ihme että vanha rouvat Italia ja Saksa jätettäisiin tylysti alkulohkoihinsa ja “uudemmat” futismaat saisivat jakaa menestyksen. Ehkä ei vielä ollut uuden Venäjän aika…

Korjaillaanpas tiedostoja - Muuan ongelma - Tuhlaajapoikasunnuntain jälkihöökyjä.

Ihminen voi helposti muuttaa käsityksiään erinäisistä asioista tai sitten ei... Kukapa meistä voi sanoa faktuumit kuultuaan tyynesti ”Jaa, korjaan tiedosto-jani...” Joskus asioiden kypsyttely vaatii oman aikansa. Ja sitten on vai elettävä muuttuneissa mielisuhteissa. 

Kerron ihmisille usein ilman suurempaa vastakaikua että Vanhan testamentin Saarnaajan kirjan sanoja ”Muista Luojaasi nuoruudessasi” ei enää ole mielekästä käyttää koska kyseessä on väärä käännös. Todennäköisesti kuitenkin seuraavassakin raamatunkäännöksessämme lukee aivan samalla tavalla. Ko. kohtahan pitäisi kääntää siten että se tarkoittaisi lähinnä sitä kuinka pitäisi olla uskollinen vaimolle jonka on nuorena nainut. Taikka paremminkin ammentaa tuosta kaivosta... Faktat olin tiennyt jo ennen viime talven tiedostonkorjaamista jo hyvinkin viidentoista vuoden ajan. Sitten vain päässä naksahti...

Joskus uutta tietoa tulee todella nopeasti. Eilen iltasella laitoin nettiin hakusanaksi ”Eugen Herrigel” ja sitten alkoi tapahtua. Kymmenen minuutin päästä muutama tiedosto päässäni oli perusteellisesti korjattu. Herrigelhän oli saksalainen filosofi joka opiskeli ennen toista maailmansotaa Japanissa ja moni tuntee teoksen Zen ja jousella ampumisen taito. Kirjna päähenkilöt ovat jousimestari Awa Kenzo ja Herrigel. Tähän asti olen elänyt luulossa, kuten varmaan moni muukin, ja valtaosa edelleenkin elää, että:

a) Awa Kenzo oli suuri zen-mestari

b) Kirja on hienostunut kuvaus zen-buddhalaisuuden eräästä muodosta

Todellisuus on kuitenkin se, että edellä mainitut asiat eivät aivan pidä paikkaansa. Awa Kenzo oli alansa toisinajattelija eikä hän harjoittanut zeniä. Herrigelin klassikko on mitä suurimmassa määrin fiktiota. Asia sai outoja piirteitä kun kirja käännettiin nipponksi, ja siitä tuli hyvin suosittu Japanissa. Nykyinen japanilainen zen-jousiammunta on sitten paljossa velkaa Herrigelin väärennökselle. Nimittäin kirjan eetos ja opetukset vaikuttivat zen-ammunnan kehittymiseen. Onpas merkillistä. Toisaalta olisihan se pitänyt arvata... Tarttee olla vähän sketisempi vastaisuudessa. 

”Kun olin lapsi, minä puhuin ja ajattelin kuin lapsi; vartuttuani mieheksi olen jättänyt lapsen ajatukset.” (1 Kor 13:11 Uusi Testamentti nykysuomeksi-kään-nöksen mukaan.) Niinpä niin... Montakohan tiedostoa tässä vielä täytyykään korjata...

Viime pyhä oli ns. tuhlaajapoikasunnuntai vaikka tuo evankeliumiteksti onkin vasta toisen vuosikerran mukainen. Notähänloppuun voi kertoa hauskan jutun jossa ehkä on jotain perääkin.... Eräänlainen tuhlaajapoikasunnuntain jälkihööky...

Olipa kerran eräs vankila ja vankilassa vankilapastorikin. Monen vuoden ajan eräs mies oli käynyt hyvin useasti vankilapastorin juttusilla. Oli puhuttu mukavia mutta aina jokaisen tapaamisen lopuksi oli vanki halunnut kuulla kertomuksen tuhlaajapojasta. Vanha pappi oli sitä myös suurella hartaudella kertonutkin aika tavalla omin sanoin ja sanaa ”tuhlaajapoika” useasti toistaen. Koitti sitten päivä ja mies pääsi vapaaksi; pastori jäi vankilaan... Koitti jäähyväisten aika. Pastori kysyi viimein vangilta miksi tämä oli aina halunnut kuulla saman jutun, joskus jopa kahdesti. ”Kai sinä vähän olet samaistunut tuohon tuhlaajapoikaan?,” kysyi pastori viimeisinä sanoinaan. Vapautuneen vangin vastaus oli hyvin yllättävä: ”No tuota, kun pastori sanoi aina niin muhevasti sen ”tuhlaajapoika-sanan” niin minua kohti tuhahti aina se ihana konjakin-hööky.” Niin... Oli siinä pastorillakin totinen paikka, korjata tiedostojaan meinaan... 

Kirkossakin rehustellaan

Ja rehustelullahan tässä tarkoitetaan ns. kasvissyöntiä. Valitettavasti joskus on päivä täynnä perheellisellä miehellä ns. ylläreitä eikä illan tullen ole ollut aikaa netissä nuokkua. Kirkon ililmanparannusohjelma on siis vielä lukemati. Mutta koska kasvissyönti on ikivanha asia niin kyllä siitä voi ihan hyvin porinoida yhden aaneljän verran.

Suomen evangogaaleja siis kehotetaan rehusteluun ja käyttämään lihukkeita ja kaluja lähinnä mausteena. Mitähän se tarkoittanee. Valmistin tänään patentti-jauhelihakasviskeittoa. Siihen tarvitaan seuraavat emneet: vettä litranen, lihaleimikuutio, vartinvajaakilo potaatteja, kolme tuuma purjoa, yksi tavallinen sipuli, lanttua pienehkö palanen, naurista pienehkömpi palanen kuin lanttua, palsternakkaa hyvin pieni palanen, juuriselleriä pienehkö palanen ja nautaporsnaagelia 300 grammaa. Mausteeksi seuraavat: teelusikka paprikajauhoa, valkoipippuria teelusikallinen, currya puoli teelusikallista, chilijauhetta puoli teelusikallista, inkivääriä teelusikallinen, cayennepippuria puoli teelusikallista, sitruunapippuria puolitoista teelusikallista, oreganoa teelusikallinen ja välimeren sekoistusta reilu teelusikallinen ja lopuksi pieni nippu persiljaa. Mausteita on hyvä laittaa reilusti että nassikatkin tykkäävät.

Niinpä niin… Ihminen on loppujen lopuksi selkeä sekaravinnon syöjä ja kasvissyöjäkulttuurit ovat olleet pikemminkin biologisia umpikujia kuin ihanteellisia järjestelmiä. Jaappanilaisetkin jotka ennen Meiji-restauraatiota elivät eristyksissä ovat hyötyneet sekavravinnon eduista ehkä liiankin huomattavassa määrin. Riisiä ja kasviksia pääasiassa jytystellellyt kansakunta on huomattavassa määrin kasvattanut, jos ei aivan teoreettista älyään, niin ainakin suoritus- ja toimintaälyään. Lisäksi ovat het paljon rotevoituneet.  

Ja pitäisi aina myös muistaa se että kun jaappanilaiset pääsivät länsimaisen ideologian ja sitä kautta lihanmakuun niin huomasivat he omien kotisaariensa raaka-ainepuutteen… Sitten otettiin puoli kiinaa siirtomaaksi ja mitä Aatu edellä sitä sotahullu Japanin kabinetti perässä. Lebensaraunia etis Nipponin poikakin kunnes jenkit puutuivat peliin ja pistivät pyllimasinnan päälle oikein urakalla…
Varmaankin nurien naispappien joukossa on tänäpänä monta rehustelijaa. 

Itsekin olin kasvissyöjä pitkään ennen kuin aloitin kirkon työt. Ensimmäisessä muistotilaisuudessa tingin periaatteista ja söin lohileipää. Viikko siitä niin jopas karjalanpaistikin tippui kummasti kiduksiin. Ja sillä tiellä ollaan vieläkin. En ole katunut sillä elämä on paljon helpompaa kun ei tarivitse seesamimaiotoja tiristellä eikä idätellä mungia ja sinimailaista. Vähän vetää nostalgian puolelle kun muistelle miten herkullista on paahdetun ruisleivän päällä nokare hunajaa ja kourallinen hyvin ilmastoituja sinimailasen ituja. Oi niitä aikoja…

Kirkon ilmasto-ohjelmasta

Uusin KOTIMAA-lehti sisälsi jälleen yhtä sun toista, mm. huonon sananselityksen sunnuntain tekstiin eli tuhlaajapoika-vertaukseeen. Silmille pomppasi kuitenkin kolmossivun pääotsikko “Kirkko kehottaa jäseniään suosimaan kasvisruokaa.” Ilmasto-ohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan 10 kesäkuuta eli ylihuomenna.

Nyt tuosta ohjelmasta oli kuitenkin jo ennakkotietoa jonkin verran. Ihan asialliseltahan nuo suositukset kuullostivat, mutta kyllä tässä on kyse lähinnä kosmeettisista tekijöistä. Todella isoihin asioihin ei nyt puututtu. Kaiken taustalla on vain omatuntojen rauhoittaminen jotta suhteellisen elitististä elämäntapaa välimerentyyppisinen ruokavalioineen voitaisiin ihan justifioidusti harjoittaa. Vaikka kaikki suomalaiset ryhtyisivät moiseen nipotukseen niin ei se mitään auta kun muualla maailmassa vahinko otetaan takaisin moninkertaisesti.

Mutta puututaanpas muutamaan väitteeseen:

Leg: “Tarkista asuinhuoneiden ja työhuoneesi lämpötila ja säädä se 21-22 asteeseen.
Kyllä 15 astetta on ihan riittävä sisälämpötila vaikka perheessä olisi lapsiakin. Ihminen tottuu kaikkeen ja muutamassa sukupolvessa asia menee geeneihin.

Leg. Suosi kasvikunnan tuotteita, luomua ja lähiruokaa… Jos syöt sekaruokaa, voit suosia niin sanottua Välimeren ruokavaliota, jossa lihatuotteet ovat enemmän mausteen asemassa.
Varsinaista elitistien puhetta… Mihinkäs viini unohtui…

Niissä suosituksissa joita seurakunnalle annetaan on sen sijaan reilustikin järkeä. Kenelläpä olisi rohkeutta puuttua järjettömään nurmikoiden ylläpitoon esim. hautausmaiden yhteydessä.  

Uusiutuvaa energiaa tulisi kyllä käyttää, mutta investoinnit maksavat aika tavalla. Otetaanpas esimerkiksi vaikkpa oman seurakuntani pappila. Lääniä olisi vaikka kuinka paljon maalämmön hyväksikäytölle. Katolla voisi olla aurinkopaneelit. Niillä voisi tuottaa sähköä ja lämmittää vettä parhaassa tapauksessa noin sadankolmen-kymmenen päivän aikana vuodessa. Lisäksi olisi lääniä yhdelle tuuliroottorille. Tämäkään ei kyllä riittäisi vaan tarvittaisiin järjestelmää varmistava ja tukeva systeemi. Nykyään pappilan lämmitykseen käytetään vuodessa pahimillaan noin 3000 litraa polttoöljyä ja sähköäkin menee melkolailla. Investoinnit eivät olisi mitään halpoja (Noin 80 000 euroa) mutta parinkymmenen vuoden jaksossa ne kyllä haukkuisivat hintansa.

Mutta kaikkinensa ohjelma tulee olemaan hyvä päänavaus. Perustyö on tehtävä seurakunnissa ja opetus on aloitettava hyvin varhaisessa vaiheessa.

Lisää sporttisia puheita.

 

Nyt on vapaa viikonloppu ja aikaa on tehdä muutakin. Olisi ollut peräti tuhlaajapoika-vertaus päivän saarnatekstinä huomenna mutta lohkotaan siitä sitten hartauskirjoituksia tulevien vuosikymmenten saarnanjuuriksi. Yksipappisen seurakunnan paimenen on näet otettava vapaa silloin kun sen armosta eli silloin kun sijaisen saa.  

Ennen muinoin olivat Olympiadin kisat ja olympialaiset talvikisat aina samana vuonna. Viimeksi näin oli vuonna 1992. Talvikisat tahdistettiin vuonna 1994. Konsanaan kesäkisoja pitempi juttu on jalkapallon mm-lopputurnaus, eivätkä maanosamestaruuskisat ole sen lyhyempiä juhlia nekään. Nykytahdistuksella olympalaiset talvikisat ja jalkapallon mm-lopputurnaus sattuvat aina samalle vuodelle ja em-futis ja kesäkisat ovat aina karkausvuona.

Niin alkaa siis jalkapallon em-lopputurnamentti tänään. Suomea ei siellä näy eikä vähään aikaan tule näkymäänkään, tuleeko koskaan… Jokin tässä maassa näet mättää kun kisapaikkaa ei hyvistä yrityksistä huolimatta saada. Pitäisikö meilläkin lauhan talven myötä ryhtyä pelaamaan pääsarjaa talvella kuten kunnon futismaissakin tehdään.  

Pienessä maassa ei voi tehdä ihan kaikkea eikä varsinkaan menestyä kaikissa urheilulajeissa. Jalkapallo-menestys olisi kieltämättä hyvä juttu mutta pitää tyytyä muuhun. Jalkapallo on muuten laji jossa ei teoriassa tarvita edes hyvää fyysistä kuntoa koska yksi pelaaja pitää palloa hallussaa ottelun aikana niin lyhyen ajan. Jalkapallossahan on 11 pelaajaa kun nykyisessä jääkiekko-joukkueessa on noin 18-20 pelaavaa pelaajaa joita kaikkia käytetään ottelun aikana.  

Teoriassa siis menstyminen jääkiekossa on vaikeampaa pienelle maalle koska yhdentoista foto-pallistin sijaan tarvitaan noin 20 kovatasoista lätkääjää. Näin se on nähkääs nähtävä; tällaista on logiikka jos halutaan olla viimeiseen asti rehellisiä.

Löin vetoa kaksi euroa Venäjän mestaruuden puolesta koska nyt on Venäjän vuosi kaikin puolin. Jos teinitytöt saisivat päättää asiasta niin voiton veisi aivan varmasti Portugali Chritiano Ronaldoineen. Mutta peli on joukkuepeliä ja sitä varsinkin jalkapallo on.

Mutta mennäänpäs sitten takaisin maailman kuuleimpaan peliin eli jääkiekkoon. Pelit on tältä kaudelta pelattu mutta vielä on edssä vuoden parhaimpien pelaajien palkitseminen ja juhannuksena onkin vuorossa sitten Entry Draft eli uusien pelaajien varaustilaisuus. Nyt Suomessakin ollee mahdollista nähdä se jos on tietty palveluntarjoaja ja NASN-kanava. Mielenkiintoista kerta kaikkiaan.  

Ja sitenhän lähestyy heinäkuun ensimmäinen ja moni pelaaja on sen jälkeen rajoittamaton vapaa agentti. Kulissien takana käydään jo kovaa peliä ja kunhan fööstofjulai koittaa niin paljon tapahtuu heti ensimmäisenä päivänä.  
Mutta jalkapallon em-kisohinkin on jonkin verran panostaminen. Turkki mittaa illalla Portugalin poikien motivaation… Tuleeko Ronaldolle ja kumppaneille kunnon estufa-käsittely turkkilaisessa saunassa… Ilta on aamua viisaampi muuallakin kuin salkkareissa.

Sporttisia puheita perjantaina Kustaan pänä mmviii.

Olisi perinteinen perunanlaittopäiväkin mutta tänä vuonna jääköön kun tulleee vallan kuiva kesä. Ei viitsi kastella kasvi-maita liiaksi keinotekoisesti. On aivan tarpeeksi tekemistä kukissa ja muissa puutarhahommisakin. Ensi vuonna sitten kun tulee tilastollisestikin märempää…

Detroit tuli sitten ja voitti. Otanpa tähän sitaatin viimä vuodelta juuri ennen runkosarjan käynnistymistä: 

“Ja kukas sitten voittaa runkosarjan ja kuka Stanley-kannun? Tietysti Montreal-fanina tähän on vain yksi vastaus. Montreal ei ehkä voita runkosarjaa mutta kylläkin Stanley Cupin. Jos tarkastelen asiaa puhtaasti kylmän viileästi arvioiden virkamiesminäni kautta niin vastaus on että runkosarjan voittaa Detroit ja Stanley Cupin niin vastaus tässä suhteessa on Minnesota Wild. Hasek on liian vanha ukkeli voittamaan Stanley Cuppia Detroitin maalin suulla.”

Detroit kehitti aivan uudentyyppisen pelityylin ja maalissa olikin pääosin Chris Osgood. Detroit pyrki pitämään kiekko hallusa ja käytti tavattoman liikkuvia pelaajia. Kiekko liikuteltiin pitkillä ja nopeilla syötöillä. Taitoa ja kovaa työmoraaliahan se vaati mutta lopulta kaikki näytti siltä että he pelasivat vain puolitehoilla. Eikä Osgood ollut välttämättä niin huono vaikka sitä itsekin yritin todistella.

Uusi suomalainen sai nimensä kannun kylkeen mutta samaan aikaan tuon teki seitsemän ruotsalaista. Valtteri Filppula ei ole nuorin suomalainen joka Cupin on voittanut, mutta ei miehelle edes kunnon parta vielä kasva.

Näinä päivinä käy pizza hyvin kaupaksi Detroitissa ja muuallakin Jenkkilässä, onhan Red Wingsien omistaja maan neljänneksi suurimman pizza-ketjun omistaja. Koskaan suomessa saadaan Little Caesars-pizzoja. Luulisi olevan markkinarakoa jos he toisivat Suomeenkin uuni-innovaationsa. Little Caesars on nimittäin tunnettu siitä, että siellä saa Pizzan kuumana ja heti! Tietysti moiseen palveluun tarvitaan asiakasvolyymiakin.

Tänään Oslon Bisletillä skabasivat myös maailman parhaat pilumistit. Ja nähtiin se ihme että votion vei Norjan Thornkildsen ja seuraavilla sijoilla oli kaksi suomalaista mutta Pitkämäki oli vasta kolmas. Ysikymppiset olivat vasta hakusessa, Suomalaisyllättäjä oli toinen Tero eli Järvenpää. Kaikilla kolmella oli tekniikka mitä sekaisemmassa tilassa. Voimaa noista kolmesta kaikkein ja selvästi eniten on Järvenpäällä ja jos hän saa Beijingissäå yhden heiton jengoilleen niin se menee reilusti yli 90 metriä. Sporttisin on Pitkämäki ja nopein käsi on norskilla. Jos heillä kaikilla olisi Jan Zeleznyn tekniikka ja laparulla niin jotkut stadionit kävisivät heille pieniksi… Siis Beijingin pilumi-kisaan tulee vallan uusia elementtejä…

Kuinkas Lammiolle sitten kävikään?

Väinö Linnan ”Sotaromaani” herättää paljon kysymyksiä! Toivoisi, että mahdollisimman moni lukisi sen vailla kanonisoidun Tuntemattoman sotilaan kymmenennen painoksen (Lopullinen, muokattu murreasu löytyy siitä ja sitä seuraavista painoksista) ja Edvin Laineen elokuvaversion karrikatyrisoivaa painolastia. Sitten on vielä rasitteena muitakin myyttejä...

Vuonna 2000 julkaistiin Sotaromaanin maailmaan kuuluvan Antti Rokan esikuvasta, Viljam Pylkkäästä, kertova kirja. Rokka onkin ollut rakkain Sotaromaanin hahmoista, ja joulukuun 1954 jälkeen monet halusivat suorastaan ilmoittautua Rokan esikuvaksi. Kaunokirjallisuus on kuitenkin aina mielikuvituksella väritettyä todellisuutta, kirjailijan esikuvat kokevat monenlaisia metamorfooseja muun-tuessaan painomusteeksi paperille. Jonkun hahmon takana on jopa aineksia kahdesta tai useammasta hahmosta.

Meillähän nykyään romaanista käy nippa nappa se 200 sivua löysää tekstiä. Tuosta paksusta novellisikermästä voisi löytyä se autistinen kirkonmies, karttakeppejä oppilaiden sormille rikkova opettaja, tympeäkat-seinen Alkon esimies 1950-luvulta, ja ehkä jopa upseerinuraansa jatkava Lammio. 

Antaisihan kirjan lopun viimeinen Lammio-kuvaus viitteitä jostain liikutuksesta tai mielenmuutoksesta. Millainenhan olisi ollut Lammion sielunmessu ja hänen katumustyönsä? Kokeillahan aina kannattaisi; kaikki paitsi matematiikka ja sen johdannaisethan ovat jollain tapaa pelkkää subjektiivista kaunokirjallisuutta...

Jos historialliseksi Rokaksi olikin tunkua, niin toisin oli muiden laita. Eipä taida olla ketään, joka olisi ilmoittautunut kapteeni Lammioksi (Aivan Sotaromaanin lopussa kylläkin jo majurina esiintyvä). Hänen saattoi kuitenkin olla varsin menestyksekäskin tulevaisuus, vaikka himmentymätön sankarin sädekehä jäikin Rokalle. Tähtihetkensä kannakselainen vilkas mies taisi elää sodan aikana. Hänenlaisensa sotaveteraanin kohtalo oli loputon evakkomatka, pienviljelijän kituuttava elämä kolottavine, sodassa loukkaan-tuneine olkapäineen. Hän jos kukaan sai myös kokea rakennemuutoksen ankeuden. Laineen ohjauksen ja Jussi Jurkan luoma kuva Lammiosta on yksioikoinen. Jurkan roolihahmo on lähinnä salonki-sadisti. Asepukua palvova ja luuimukkeellaan keikaroiva Lammio tuo mieleen karrikoidun...

Kuva ei luo oikeutta Sotaromaanin Lammio-kuvausten hyvinkin kehittyneen omatunnon omaavalle upseerille. Omantunnon, jonka kuitenkin järjetön sisäpal-velusohjesäännön henki oli päässyt kenties peruttamattomasti turmelemaan. Kukaan ei ole tainnut pohtia Lammion tulevaisuutta. Joskus jonkun lehden sivuilla joku taisi sentään elätellä fiktiota jossa Rokka ja Lammio asetetaan vaikkapa saman pisoaarin ääreen Helsingin rautatieaseman vessassa... 

Lammion tulevaisuus ei ollut välttämättä pitkässä upseerinurassa, sodan jälkeen ei kaikille löytynyt vakansseja. Olisiko todennäköistä, että hänestä olisi tullut sadistinen kansakoulunopettaja, nuiva viinakaupan esimies tai missä tahansa tehtävässään epäonnistuva johtaja. Jos Lammio oli kaikista myönteisistäkin piirteistä selkeän perusfundamentalistinen suomalaistyyppi, voisi olla mahdollista, jopa luontevinta nähdä hänet uuspietistisenä uskovaisena. Herätyskristillisyyden tympeimpiä ja kielteisimpiä puolia manifestoivana pappina, vanhoja fraaseja hokevana ja laumaltaan kuria vaativana, edelleen valovuoden päässä joukoistaan ja kuulijoistaan.

Lammio kirkonmiehenä onkin varsin mielenkiintoinen ajatus senkin vuoksi, että eräs toinen Sotaromaanin upseerigallerian jäsen, luutnantti Autio on nähty esikuvaksi Kuopion emeritus-piispa Jukka Malmivaaralle. Malmivaaralla oli erittäin hyvä maine komppanianpäällikkönä. Sekä Rokan että Lammion tapauksessa pitää kuitenkin muistaa, ettei minkään romaanin ja todellisuuden henkilöiden välille voida piirtää yksiselitteisiä yhtäläisyysmerkkejä. Meillä ei juuri ole nähty, kiitos nuoren kaunokirjallisuutemme, vielä sitä että vanhojen teosten henkilöt toimisivat suoranaisina kirjallisina aiheina. Esikuvana tällaisille hankkeille voisi olla kreikkalaisen nobelistin Nikos Kazantzakiksen laajamuotoinen Odysseia-eepos. Hänhän todella keskittyi kuvaamaan Odysseuksen elämää hänen kotiinpaluunsa jälkeen ja keksi hänelle kokonaan uusia vaiheita. 

Jos Linnan Sotaromaani on tekijänoikeudellisistakin syistä vielä liian kuumaa tavaraa, niin onhan meillä aina Kiven Seitsemän veljestä. Mitenhän kävikään oikein pienelle ja vilkkaalle Eerolle? Takavuosien Hannu Mäkelän Leino-romaani Mestari oli tietynlainen päänavaus tähän suuntaan, mutta silti enemmän idean tasolla. Siitäkin huolimatta että kirjailija teki todellisen shamaani-tempun ottamalla mestarirunoilijan roolin. Yksi mielenkiintoinen hanke olisi koota kirjoittajaryhmä jossa kukin ottaisi tehtäväkseen lähteä pohtimaan vaikkapa juuri ”Tapaus Lammiota”. He voisivat kirjoittaa joukon eri lähtökohdista nou-sevia Lammio-novelleja. Taidenovelleja nimenomaan mikawaltarilaisessa mie-lessä. Hänhän piti taidenovellin varsinaisena mittana noin 100-200 sivun mittaista kirjoitusta. 

Mielenkiintoinen ajatus olisi myös pohtia vaikkapa aidosti entistä itseään katuvaa Lammiota. Sellaista miestä joka ei koskaan saa mielestään Sota-romaanin lopun kuvaamaa järjetöntä Korpela-episodia. 

Lopuksi muutama teesejä:
I Lammio oli parempi upseeri ja johtaja kuin Koskela
II Koskelan johtamistyylillä ei koskaan voiteta esim. jääkiekon olympiakultaa.
III Edwin Laineen elokuva on luonut vaikeasti murrettavia myyttejä.
IV Sotaromaani on Linnan kynästä lähtenyt alkuperäinen ja aito tuote, Tuntematon sotilas kustannustoimittajien pilaama tekele.

Beijing lähestyy.

Niin lähestyvät kolmannenkymmenennen olympiadin kisat Beijingissä ja urheilua seuraavan, ja itse asiassa muunkin, maailman huomio kiintyy itään päin. Urheilijat valmistatuvat kisoihin parhaansa mukaan ja tuloksiakin syntyy pikku hiljaa.

Meidän suurin mitalitoivomme on keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, kukas muuten. Rehellisesti ottaen asia on niin, että jos Tero ei kultaa ota niin ei sitten kukaan muukaan. Pitäisi tapahtua aivan valtava yllätys jos jotain muuta tapahtuisi. Kunhan nyt mies malttaisi kilpailla hissukseen ja pysyisi mahdollisimman paljon poissa Suomesta. Miehelle pitäisi luvalla sanoen perustaa aivan oma harjoitusleiri jonnenkin Kiinanmaalle ettei turhaan häiriintyisi...

Hurjan tuloksen satasella teki Jamaikan Usain Bolt kellottamalla ajan 9.72! Mies antaa itsestään hieman ufon kuvan väittäessään satasen olevan vain nopeusharjoittelua varttimailia varten. Sallittua myötätuulta oli tosin 1,7 metriä sekunnissa. Onhan aika valtava alimatkanopeus miehellä. Jos mies on tosissaan niin silloin pitäisi 43 sekuntia olla aika löysää tavaraa. Varttimailillahan on periaatteena se, että ensimmäiset 200 metriä juostaan niin lujaa kuin päästään ja loppu niin lujaa kuin pystytään. Mutta jos mies on tosissaan niin eka puolisko menee noin kahteenkymmeneen sekuntiin ja loppu sitten kolme sekuntia hitaampaa...

Kukaan ei ole vielä ottanut onkeen viime kesänä tässä enpeekoossa ehdottamaani uutta kilpailumuotoa sataselle. Olisi lentävä lähtökaarteesta peräti kolmenkymmenen metrin kiihdytyksellä aika-ajon muodossa. Aika ajon voisi toistaa jopa kahdesti ja parempi aika jäisi voimaan. Raaka peli olisi homman nimi ja kahdeksan finaaliin joka juostaisiin perinteisellä lähdöllä. Homman siunaus olisi siinä että kisa voitaisiin viedä läpi yhdessä päivässä jopa neljän tunnin aikana. Aika ajo mittaisi kaikista parhaiten absoluuttista nopeutta eikä varaslähdön pelko veisi yhtään sadasosia pois. Ehkä jonain päivänä näemme tällaisen satasen kisan... Kukaan ei ole vielä koskaan voittanut yksissä kisoissa kaikkia kolmea lyhintä matkaa... Onkohan kukaan edes yrittänyt...

Suomesta on kisoihin lähdössä ainakin kaksi maratoonaria. Miesten alimatkanopeus ei ole siinä kunnossa että kärkisijoituksia voisi odottaa. Jos näet mielii voittaa maratonin niin on parasta pistellä kymppi noin aikaan 27.45.00 ja vitosellakin pitää löytyä vääntöä 13.35.00 verran. Mutta Beijingissä kilpaillaankin kyllä hieman erikoisissa oloissa. Tarvitaan näet jonkin sortin tervakeuhkoa. Tiedä vaikka joku olisi ottanutkin röökaamisen harjoitusohjelmaansa juuri tätä silmällä pitäen. On niitä ollut omalaatuisempiakin harjoitusmenetelmiä olympia-historiassa.