Eräs näköala Luukkaan jouluevankeliumiin.

                                 

Luukas gonzoilee

“Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano”

Luukkaan jouluevankeliumi on merkillinen luomus! Se kertoo paljon sen kirjoittajasta eli evankelista Luukkaasta. Luukas on nimittäin loppujen lopuksi varsinainen gonzo-journalisti, mutta hyväntahtoinen sellainen. Ja jos ollaan rehellisiä luterilaisille ajatuksille siitä että raamatussa on inhimillinen ja jumalallinen puolensa aivan kuten Kristuksessakin on inhimillinen ja jumalallinen puolensa niin rohkeampi väittää että sittenhän Pyhä Henkikin on vallan gonzo. Näin voidaan sanoa eikä tässä missään tapauksessa sorruta edes Jumalanpilkkaan. Me emme enää elä Martti Simojoen aikakautta. 

Ja tämä kaikki tapahtui juuri niinä aikoinana, noin 1900 vuotta ennen miestä jota pidetään kaiken gonzo-journalismin isänä, ja tässähän amerikkalaista tarkoitetaan Hunter S. Thompsonia. Gonzojournalismihan on faktaa ja fiktiota yhdistävä omakohtaista kokemusta korostava journalismin ja kertomisen muoto. Gonzossa tekstin kirjoittajan ja jutun päähenkilön sekä faktan ja fiction, siis tosiasioiden ja sepitteiden rajat tietoisesti hämärretään. Gonzoilulle on ominaista kertojan omien havaintojen ja tunneelämysten korostaminen ja näennäisten pikkuseikkojen esille tuominen. Meillä Suomessa Gonzoilua harjoitti paljolti Hunter S. Thompsonista mitään tietämättä HYMY-lehden erikoistoimittaja Veikko Ennala. Nyt toivoisi ajan jo tehneen tehtävänsä ja mahdollisimman monen tutustuvan Veikko Ennalan kirjoituksiin; niistä nimittäin ilmestyi vuosi sitten mainio kokoomakirja… Olisipa meidän kirkkomme papeilla hieman sitä gonzomaista henekä mitä Ennalalla oli; jopas muuttuisivat saarnatkin kiinnostaviksi.

Niin… Duoda, duoda… Jos apostoli Luukkaan jouluevankeliumia tarkastellaan viemällä loppuun kaikki raamatuntutkimuksen mahdollisuudet ja tehdään joitain johtopäätöksiä niin gonzoahan tuo on kaikki tyynni. Tekstistähän ei jää loppujen lopuksi jäljelle mitään muuta kuin Keisari Augustus ja se aasi jonka kyydissä Maria matkasi Nasraretista Betlehemin. Ja tietysti Quirinius ja nippa nappa myös kuningas Daavid…

Kysymys jouluevankeliumin historiallisuudesta nousee esiin joka vuosi. Lopulta kuitenkin joku asiantuntija ison päivälehden tai vaikkapa aamu-television lähetyksessä tekee asian vaarattomaksi selittämällä sen olemuksen. 

Tosiasia on, että raamatuntutkimuksen jälkeen tekstistä ei paljoa jää jäljelle; varmat faktat ovat aasin ja Augustuksen tasolla. Jos kriittinen raamatuntutkimus olisi väline jolla raamatun ja sen sisällön arvovalta haluttaisiin tehdä tyhjäksi olisi jouluevankeliumi paras välinen tällaiseen reposteluun. Antiikin monitoimimiehen ja matemaatikon Arkhimedeen sana: ”Antakaa minulle kiinteä piste, niin minä vipuan maan paikaltaan!,” olisi käynyt tässä toteen. Toisaalta voidaan sanoa; vipua vain maa pois paikaltaan mutta korjaa jäljetkin. Raamatuntutkimus on aiheellista ja tarpeellista, mutta kaiken “tihutyönkin” jälkeen pitää pystyä tkemään jotain rakentavaa eikä jäädä riekkumaan…

Mutta sitä tärkeämmäksi ja merkityksellisemmäksi Luukkaan jouluevankeliumi nousee kun vain ajattelemme tätä gonzoilua, ja varsinkin sitä mitä tekstissä väitetään. Tekstiin uudelleen ja uudelleen syventyvä lukija löytää siitä kerta kerralta yhä enemmän ja enemmän ja lopulta hänen suupielensä venyvät levolliseen virnistykseen ja päätäkin hän alkaa nyökkäilemään. Sillä asioissahan on vissi perä ja niinhän niiden kuuluu ollakin.

Niin! Kuinka tästä jatkamme? Jouluevankeliumi on pitkälti Jeesuksen inhimillisen puolen arviointia. Suurmies tarvitsi hienot puitteet elämälleen, ja jouluevankeliumin yksityiskohdat kaikessa gonzomaisuudessaan palvelevat tätä pyrkimystä. Suomen kirkossa olemme saaneet nähdä ensimmäisen suuren opettajamme Paavalin kunnianpalautuksen kiitos Kari Kuulan ansiokkaan Paavali-kirjan. Hän ei ole enää naistenvihaaja eikä muutenkaan ole niin kielteinen henkilö; enää... Ja kaiken lisäksi Paavalillakin on oma jouluevankeliuminsa. 

Paavalin jouluevankeliumi on matka aasin ja Augustuksen taakse. Se on kappale alkuperäisintä Jeesus-uskoa:

”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta rikastuisitte hänen köyhyydestään. (2. Kor. 8:9)”

Tietysti voi herättää kysymyksen siitä onko Paavali vielä suurempi gonzoilija kuin Luukas; saattaa muuten ollakin. Oli asia sitten miten oli, mutta tuo toisen korinttilaiskirjeen katkelma auttaa meitä suhteuttamaan jouluevankeliumien kertomuksen muuhun Jeesusta koskevaan tietoon. Ylösnousemususko selittää lopulta myös joulukertomuksen syntymisen. Pääsiäistä voi verrata aurinkoon, joulu on kuin kuu. Jos valon lähde sammuu, muuttuu jälkimmäinen pimeäksi, mutta edellisen loistaessa kirkkaana, riittää jälkimmäisellekin lainavaloa heijastettavaksi. Kaikki tapahtumat avautuvat siis pääsiäisestä käsin, jouluaamu katsoo Golgatan ristille ja tyhjään hautaan. Ja se Golgatan meininki ei sitten olekaan enää mitään gonzoilua…

Kevät on päivä päivältä lähempänä, lähempänä kuin uskommekaan. On muuten aika hauska tuo nimi Soininvaara... Ja kyllä mies on aina pienen profiloin-nin arvoinen, aivan kuten on jokainen ihminen laulun arvoinenkin.

Lyhyesti ottaen miehen tekniset tiedot ovat tässä:

Osmo Heikki Kristian Soininvaara (s. 2. syyskuuta 1951 Helsinki) on Vihreän liiton entinen kansanedustaja. Hän toimi puolueen puheenjohtajana kaksi kautta vuosina 2001–2005. Koulutukseltaan Soininvaara tilastotieteilijä (valtiotieteen lisensiaatti)

Soininvaara on kieltämättä tullut tunnetuksi omaäänisenä ajattelijana ja vihreän liikkeen suoranaisena ideologina. Tosiasia on että kuunnellaan laajalti myös oman puolueensa ulkopuolellakin. Hän on kirjoittanut useita kirjoja. “Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi” voitti Suomen Ekonomiliiton Pro Oeconomia -palkinnon vuonna 1995. Poliittisen uransa Soininvaara aloitti aikoinaan liittymällä Liberaaliseen Kansanpuolueeseen vuonna 1968. 1976 hän siirtyi sitoutumattoman kunnallispoliittisen Helsinki-ryhmän toimijaksi. Tuota ryhmää voidaan pitää vihreiden aihio-organisaationa. Soininvaara oli mukana 1970-luvun lopun Koijärvi-liikkeessä. 1980-luvulla Soininvaara oli globaalia ympäristötuhoa povaava radikaalivihreä, mutta alkoi päivittää linjaansa ja kannanottojansa jo samalla vuosikymmenellä. 1990-luvun alkaessa hänen yhteiskunnalliseksi ihanteekseen oli vakiintunut vihreä markkinatalous. 

Kansanedustajaksi hänet valittiin ensimmäisen kerran 1987. Hän toimi kaksi vuotta peruspalveluministerinä Paavo Lipposen II hallituksessa (2000–2002). Soininvaara ei asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa 2007, sillä kertoi turhautuneensa politiikan viihteellistymiseen. Kansanedustajauransa jälkeen hän aikoo keskittyä kirjojen kirjoittamiseen ja luennointiin. Soininvaara ei kuitenkaan malttanut jättää kunnallispolitiikkaa, vaan osallistui edelleen 2008 kunnallisvaaleihin, joissa hänestä tuli ilman varsinaista vaalikampanjaakin koko maan suurin ääniharava 8576 äänellä. Hän uskoi hyvän menestyksensä johtuneen blogistaan. 

Ilmeisesti vihreä markkinatalous ei liiemmälti ole tuonut tiliä Soininvaaralle mitä kyllä Helsingin kaupunginvaltuusto ja muut luottamustoimet hänelle tuovat. Ideologisesti Soininvaara on siis ollut kannnantarkistaja. Linkolalaisista opeista on livetty laveaan boboisimiin.

Soininvaara on kieltämättä merkittävä ajattelija ja ilman muuta hänen parhaat ideansa ovat varmasti varastamisen arvoisia. Soininvaaran kaltainen ideologi lukee päivässä kirjan, noin 300 sivua ja muutaman aikakauslehden siinä sivussa, ja tietty 3-4 sanomalehteäkin. Useimpina päivinä hän kirjoittaa bloginsa lisäksi 2-3 sivua tekstiä. Pelkästään blogi ja sen kommenttien valvonta työllistää häntä päivässä parhaimmillaan 2-3 tuntia. Ehkä Soininvaara katuu sitä ettei lähtenyt kansanedustajaksi. Nyt olisi käytössä myös kansanedustajan avustaja jolle voisi delegoida blogin kommenttiosaston hoitamisen.

Soininvaara nousee ylös aika aikaisin, yleensä noin 6.30. Aamiainen on pitkä ja venyvä. Kasvissyöjä Soininvaara ei ole joten joskus aamiaisella on munia ja pekoniakin. Kello yhdeksään mennessä Soininvaara on lukenut aamun lehdet ja sen jälkeen hän työskentelee tietokoneella 2-3 tuntia. Vuorossa on kevyehkö lounas. Sen jälkeen hän tekee päiväkävelyn 4-5 kilometriä. Tämän kävelyn aikana työstyy päässä yleensä päivän blogi. Soininvaaran tyyppinen älykkö nauttii päivän ensimmäiset ryyppynsä verraten myöhään; yleensä vasta klo 15.00 jälkeen. 

Toinen varsinainen työskentelysessio ajoittuu iltapäivän viimeisiin tunteihin. Päivällinen nautitaan kotona tai vieraissa ja ilta on varattu kokouksille ja erinäisille tapaamisille. Soininvaara arvostaa suuresti teatteria ja se kuuluu jokaviikkoiseen ohjelmaan. Kotona ollaan yleensä kuitenkin klo 21.00 tietämissä ja tällöin on pienen iltaherkuttelun aika. Kyytipoikana menee 2-3 ravintola-annosta varsin jaloja juomia. Mikään suurkuluttaja tämän tason älykkö ei voi eikä haluakaan olla. Nukkumaan käydään ajoissa, yleensä viimeistään klo 23.00. Päivän viimeisinä rutiineina tarkistetaan vielä sähköposti. 

Että rankkaa elämäähän se on tuokin eikä siihen joka poika pysty...

Mietteitä suuren mestarin syntymäpäivänä.

Tänä vuonna sain sotkettua kauneimpien joululaulujen juontorepliikkeihin mm. nimet Beethoven ja Beatles. Porukka kirkossaoli hieman ihmeissään. Jotensakin repliikki alkoi näin: näissä meikän juontamissa kauneimmissa joululauluissa on yleensä ollut aina tietty alku-, ja loppulaulu. Aivan samalla tavalla kuin The Beatles-yhtyeen konserteissa oli tietty alku,- ja lopubiisi... Noiden konserttien aluksihan soitettiin aina "Twist and Shout" ja lopussa oli Chuck Berryn "Roll over Beethoven". Mehän kaikki tiedämme että meidän Roll over Beethoven on tänäänkin laulu "Maa on niin kaunis". Mutta mikäs onkoaan se Twist and Shout... No sehän on "Arkihuolesi kaikki heitä!"

Niin! Tänään on Ludvig van Beethovenin syntymäpäivä ja kello on nytten 10.13. Tätä skrivatessa on myös vapaapäivä ko. merkkipäivän kunniaksi. On aika laittaa lämpiämään aitokiuassauna ja ottaa lasi ruotsirääkköjen pakkasnestettä eli glögiä. Samalla voi myös miettiä mistä oikein kirjoittaisi...

No nyt on kiuas lämpeämässä ja jututkin alkavat hahmottumaan. Ei mitään suurta ja järistävää tänään...

Päivän ykkösuutinen on toistaiseksi kai se, että Ruotsissa on maa tärähdellyt noin 4.7 richterin verran. Oli kuulemma ollut hälytyskeskuksessa pientä ruuhkanpoikasta moisen järäyksen jälkeen. Ruotsalaisethan eivät ole tottuneet kovinkaan hyvin mihinkään paukkeeseen tai muuhun sotatouhuun. Toisaalta ottaen on myös ihan varmaa että meilläkin olisi vallan kova hätä jos talot hiukankin tärähtelisivät. Johan siinä luulisi ihan että joko meitä jytypommilla vallan koetellaan.

Niin! Olisihan se vallan mielenkiintoista jos yhtäkkiä ikkunasta avautuvassa näyssä maahan repeäisi aukko ja ja siitä repeäisi railo. Tulee vallan mieleen raamatun sana Vanahasta testamentista, tarkemmin ottaen Jesajan kirjasta eli Jesaja 24:19 ja sekin vieä vanhan, vuoden 1938 käännöksen mukaisesti: “Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu…” Tuon niin mielenkiintoisen kohdan käänsi Ylivetelin kappalainen ja sitten Vanhan testamentin selitysopin professori A.W.Ingman “Raamatun selityksissään” näin: “Maa romahtaen romahtelee, maa ratkeimalla ratkeilee, maa lellumalla lelluttelee…”

Ingman tavoitteli käännöksissään kalevalalaista henkeä vaan eihän tuo oikein aikalaisille passannut. Toisaalta hänen touhuissaan oli se vaara, että alkutekstin mukainen sanoma jotenkin hämärtyi ja saa vallan kummallisia muotoja… 

Mutta emme saa ilmeisesti tänään tänne Suomeen maanjäristystä piristämään yhä tummenevaa loppuvuottamme. Aurinko on tänään yhtä korkealla kuin tapaninpäivänä joten kovin käy vähiin. Maanjäristyksestä meinaan voisi veistellä kyllä seuravastikin:

Suomen poliittisessa järjestelmässä tapahtui merkittävä, maanjäristysmäinen 5.6 prosenttiyksikön järistys sunnuntaina 26.10 kuntavaalien tuloksen vahvistuessa. Ja lopunhan tietävät kaikki. Moni hermostui ja joutui pankiikkiin. Osa säilytti nippa nappa tyyneytensä… Pitkin alkutalvea havaittiin lukuisia jälkijäristyksiä…

Toiveikasta talvimieltäkö Lusijan päivänä vuonna 2008?

Tänään on sitten joulukuun kolmastoista päivä ja nyt pitäisi olla valloillaan toiveikas talvimieli. Sitä on vuosi vuodelta vaikeampi vain virittää, sitä talvimieltä meinaan, kun lumesta ei ole pysyvää tietoa. Tai siis kun ei ole tietoa pysyvästä lumesta. 

Nyt on etelänapa-mantereelle kovasti keskikesän valmistelut menossa. Aurinko pyllistää meille vielä seitsemän kohtalaisen tarkaan kahdeksan päivän ajan. Joulukuun kahdentenakymmenenten-äensimmäisenä päivänä, kesken keisaripingviinien juhannustanssien, se ottaa ja kääntää kasvonsa jälleen meihin päin ja myötäaurinko on sitten taas tosiasia.. Jaksellaan nyt sitten vielä viikon verran niin kyllä se tästä iloksi taas muuttuu.

Tänään on se päivä vuodesta että olisi aivankin paras päivä harjoittaa rajoitettuja tai täysmittaisia sotatoimia naapurimaatamme Ruotsia vastaan. Lucian päivä on nimittäin Ruotsinmaalla varsinainen suur-löörtaaki.” Silloin näet svedut ryyppästävät oikein urakamman päälle. Varsinkin tänään olo on konsanaan hurjempi kuin meidän vappunamme ja poliklinikoilla eletään kauhun hetkiä aamusta iltaan. Ja vielä kun tänä vuonna Lucia sattuu lauantaille… Eivät välttämättä saisi ruotsalaiset yhtään hävittäjää ilmoille jos pöräyttäisimme Horneteilla yli Lahden Tukholman ilmatilaa terrorisoimaan. Että se siitä suomalaisten humalahakuisuudesta. Kaikkialla Ruotsinmaalla kiilataan kehuhkoon vahvaa glögiä, akvatiittia sun muuta virvoketta. Isoimmissa kaupungeissa torien laidalla on parkissa merkillisä säiliöautoja joista saa tuota viikinkien jälkeläisten pakkasnestettä eli vahvempaa glögiä. Aikoinaan olin Ruotsissa erään Lucian-päivän aikaan enkä pahemmin enään halua moista näkyä nähdä… Mutta ne olivatkin oikeitten talvien kadonnutta aikaa…

Joopa joo! Mitäpäs tuota Ruotsin kanssa sotimaan eli leikkiähän tässä lasketaan. Ajatuksenjuoksun takana on vain vanha juttu vuodelta 1973. Tällöinhän Arabimaat hyökkäsivät juutalaisvaltion eli Israelin kimppuun. Jom Kippur sattuu olemaan juutalaisten ns. sovintopäivä ja tuolloin koko kansa paastoaa aurinonnoususta aurooraan, siis koko päivän. Kuppia ei kallisteta vaan ollaan hartaita, hieman kiukkuisia ja nälkäisiä. Eli sotaan on helppo lähteä kun on adrealiinitkin korkealla. Hölmöjä olivat arabit noin tehdessään. Jos he olisivat mielineet tehdä enemmän hallaa isaraelilaisille niin olisivat sitten hyökänneet maahan Purim-juhlan iltana. Meininki maassa on silloin lähes ruotsalaisten Lucian-päivän luokkaa… Aivan varmasti moisella taktiikalla Arabien sotaonni olisi saattanut olla jopa ratkaisevasti parempi kuin Jom Kippur-sodassa. Tiedä vaikka presidentti Nixon ja Jenkkilän väki olisivat joutuneet tulemaan apuun vallan jytypommien kanssa…

Mutta nytpäs on eksytty talvipuheista vallan sotajuttuihin… Palataan siis talvimieleen. Talvesta selvitään parhaiten elämällä talvea todeksi. Koska lkona on luontaisestikin vähän valoa niin ei sitä passaa sisällekään liikaa ja liian keinotekoisesti luoda. Pohjolan asukkaat ovat geneettisesti mukautuneet talveen ja pimeämpään jaksoon samoin kuin arktisen eläinkuntamme edustajatkin. Ihminen ei muodosta “biologisena koneena” tästä poikkeusta. Siis hevontuuttiin kirkasvalolamput sun muut rensselit. Olemus assimiloitukoon olosuhteisiin, tämä luo kaikista stressittömän olotilan. Naapurimme svedut ja paikalliset ruotsinrääkkämme ovat mielestäni syvällisesti oivaltaneet jotain. Talvella pitää tehdä talvisia asioita ja glögi-niminen pakkasneste on oivallinen assimilaattori. Eikä siinä tarvitse olla edes voltteja. Toisaalta; parempi voltti glögissä kuin loistelampussa… Siis valot sammuksiin, glögiä lasiin. On Lucian päivä ja aika riemun. 

Tuosta “ruotsinrääkkä-nimityksestä hieman…” Muistaakseni noissa mainioissa Andreas Alarieston lapinkuvissa on muuan kuva ja sen yhteydessä käytetään sanaa ruotsinrääkkä. Kyseessä on muistaakseni kuva jossa lapinmuija keittää lihasoppaa ja joku matkamies pyytää sitä. Ja kyllähän siinä niin käy että keitotta ruotsinrääkkä eli joku Ruotsin vallan kätyri siinä jääpi… Kuvan olen nähnyt teksteineen joskus pikkupoikaa viimä vuosituhannella. Kaikki nämä vuodet olen asian muistanut ja nyt poliittisesti aktivoiduttuani asiat ovat loksahdelleet paikalleen. Toisaalta eikö Ruotsalaisen kansanpuolueen nimitys ärkoopee tai ärkkopee tuo mieleen tietyntyyppisen rääkkymisen. Siis ruotsinrääkkä mikä ruotsinrääkkä…

Välipäivän mietteitä

Tänään ei ole suuri talviurheilupäivä. Jos joku luulee nyt että jutut pyörivät aivan urheilun ympärillä erehtyy.

Mutta puhutaan nyt kuitenkin vielä vähän urheilusta, mutta yritän kääntää sen hartauskirjoitukseksi. Urheilua pitemmän aikaa seurannut havaitsi viime olympialaisten talvikisojen aikana miten lajivalikoima on muuttunut kolmen viime vuosikymmenen aikana; on paljon uusia urheilumuotoja ja lajeja. Eletään aivan uutta aikakautta. Kuluneet kolmekymmentä vuotta ovat muuttaneet maailman. Saamme nauttia monista jokapäiväistä elämää helpottavista laitteista. Toiset meistä ovat enemmän uusien laitteiden perään, toiset sanovat pärjäävän vähemmälläkin. En tiedä mistä ilmiössä lopulta on kyse.

Voidaan sanoa että on olemassa aivan oma lajinsa ihmisiä, nimittäin ns. nippeli-friikki tai nippeli-vammainen. Sitten on sellaisiakin paasaajia jotka pitävät monia laitteita turhina sanoen, että pitää olla jotain sisältöäkin, muuten ei mitään laitteita kannata hankkia. Jotkut, oikeastaan yllättävän monet, haikailevat aikaa jolloin oli vain kaksi tv-kanavaa ja yksi radiokanava. Nykyään kun mieluista tv-ohjelmaa ei tahdo löytyä vaikka olisi 200 tv-kanavaa mistä valita.


Nykyajan monet laitteet ja mahdollisuudet ovat kieltämättä hyviä palvelijoita, mutta jos niistä tulee itsetarkoituksia, niin ollaan varmasti menty harhaan Hyvin harva huomaa eroa kahden huippusuksen tai muun urheiluvälineen välillä. Vai onko sitä ollenkaan. Yhtä kova lämäri saadaan halvalla, noin 200 vanhaa markkaa maksavalla puumailalla kuin kuusi kertaa kalliimmalla komposiittimailalla. Varsinainen etu tulee rannelaukauksessa, ja sitäkään ei moni enää kunnolla osaa. Puumailakauden legenda Bobby Hull pisti ranteella kiekolle kyytiä 190 km tunnissa; tänään parhaat pääsevät lämärillä nippa nappa lukemaan 165 km/h!!! Ja kova rokkijätkähän soittaa vaikka leipälapiolla paremmat soundit kuin moni ykertäjä stratocasterilla!!! Nämä vain muutamana esimerkkinä mainittakoon. 


Samoin voidaan väittää, että ihmiset olivat onnellisempia yhden radiokanavan aikana. Seuraavana päivänä riitti ainakin yhteisiä puheenaiheita. Ehkemme ole huomanneet oikein tarpeeksi sitä, että olemme siirtyneet aivan uuteen maailmankauteen. Uusinkin aika kantaa kuitenkin mukanaan vanhemman ajan arvoja ja perinteitä. Ja yksi asia on ainakin varmaa; aidoimmat asiat ja arvot ovat varsin yksinkertaisia, mitkään hienot laiteet eivät korvaa aitoa läsnäoloa ja välittämistä.

Ministeri Wallin Aurassa

Tänään näin luonnossa miehen nimeltänsä Stefan Wallin. Tänään näet vietettiin Auran yhtenäiskoulun vihkiäisjuhlaa ja sehän olikin vallan antoisa juhla. Wallinhan on Suomen tasavaltakunnan kulttuuri-, ja urheiluministeri. Ja tällaisiin koulujen vihkimisjuh-liinhan on ministerillä aina kysyntää, ja mikä ettei olisi. Tänäinen juhla oli korkeatasoinen ja kutsuvierasjoukko vallan suuri. 

Miestä en päässyt kättelemään enkä liioin mitään haastelemaankaan. Siispä oli turvauduttava jonkinsortin telemetriaan. Ensinnäkin mies on aika pitkä ja hoikahko, pituutta on tuommoiset kuusi ja kaksi, ehkä jopa kuusi ja kaksipuoli. Senteissä siis tuommoiset 188-190. Keskivartalo on kunnossa toisin kuin eräillä muilla… Kaikin puolin miehestä paistaa läpi tiukka asiallisuus ja hänen huumorinsa on tietyllä tavalla pinnisteltyä ja “alivaltiosihteerimäistä.” Wallin on sellaista sorttia mies että hän mielellään lukee vanhoja PAHKASIKA-lehtiä mutta tuskin itse koskaan pystyisi vastaavan tyyppiseen lehteen mitään kirjoittamaan. Ruotsinkielisyyden, sen että ruotsi on ensimmäinen kielensä, kuulee hänen puheestaan helposti. Yleisvaikutelma on varsin kasvoton byrokraatti.

Wallinilla oli tänään todennäköisesti neljä vastaavaa tilaisuutta joten baanalla hän on viettänyt vallan pitkän ajan päivästä. Mies ei kuitenkaan ollut mitenkään rähjääntyneen oloinen, päinvastoin. Wallin sai nähdä varsin hyvinsuunnitellun, vauhdikkaan ja tasokkaan ohjelman. Itse hän piti keskitasoisen puheen jossa ei ollut hyvää aloitusta eikä varsinkaan yhtään nostatusta ja lopetuskin oli samaa linjaa. Nyt illalla kellon tullessa lähes iltakymmenen en musita ko. sepusteesta yhtään mitään. Mutta jos jotain täytyy muistaa niin ensimmäisenä tulee mieleen se, että seuraavaksi on matka Nousiaisiin lähes vastaavaan tilaisuuteen. Siellä ei tosin vihitä käyttöön yhtenäiskoulua, muuta koulu kummiskin.

Joopa joo… Kyllä hän osasi kehua uutta pytinkiä ja kyllähän siinä kehumista onkin. Toisaalta ymmärrän vallan hyvin hieman leipääntynyttä ministeriä. Ovat pojat kiireisiä miehiä ja jos vertaa heitä vaikkapa toisiin hyvyin tuntemiini reissumiehiin eli kirkkomme piispoihin, niin on meiningissä aika huikea ero. Siis ministerillä on kovempi kiire. Piispa saatta viettää yhdessä paikassa melkein koko päivän vaikkakin ko. päivänä saattaa olla useitakin eri aktioita… Piispalla on, ja hänellä täytyy olla aikaaa paneutua tuhanteen ja yhteen dokumenttiin. Ministerillä on sitävastoin puolisen tusinaa avustajia. Walliinillakin on ministerin sihteeri (Minna Siltanen), valtiosihteeri (Carl Haglund), sihteeri Maija Rauhamäki, erityisavustaja (Martina Harms-Aalto), erityisavustaja (Anna Bertils) ja sihteeri Marja Pulkkinen.

Ministeri saa eteensä muistioita muistioiden perään ja mustan auton takapenkillä ei pahemmin olo helpota; jos mielii olla hyveellinen niin avustajien kanssa ei pahemmin lirkutella. Salkussa on nippu avustajien kirjoittamia puheita…

Meikällä on ollut melkoinen kiire eilen ja tänään eikä avustajista ja sihteereistä ole ollut tietoakaan. On pitänyt aivan itse kirjoittaa kirkkoneuvostoon meneviä asioiden esittelyjä. On editoitu kirjoitusnäytteitä ja kaikea muuta ja on pitänyt kirjoittaa tätä blogiakin. Ei tässä valitella, päinvastoin on pienen itsekehun paikka; uuttaa tekstiä on syntynyt kymmenkunta sivua ja vanhoja on editoitu saman verran. Applen työpöytä auttaa organisoimaan hommia kummasti. Keskellä näyttöä on kaksi pilaria tekstejä. Toinen pilari on kasvavien, tekstimassaltaan lisääntyvien tekstitiedostojen joukko, johon esim. tämä “Poliittinen Äärelä” kuuluu. Toinen pilari on pienempien tekstitiedostojen joukko jossa jokin teksti voi nousta “listalla ylöspäin.” Tuon pilarin vieressä onkin sitten kansio jonka nimi on “Valmiit tekstit.” Olen siis tehnyt ompun työpöydällä työtehoa ja intohimoa lisääviä siivousjärjestelyjä. Tämä se ei kuulkaa sitten onnistukaan edelleenkin ohjelmistosuuntautuneen pc-formaattisen tietokoneen kanssa… Tällä hetkellä muuten noiden projektikirjoitusten huipulla on tekstitiedosto työnimeltää "Onnelliset ja onnettomat seurakunnat. Seurakunta työyhteisönä ja laitoksena Anna Karenina-periaatteen valossa."

Uudemmat seitsemän sinettiä. VII Sinetti. Yksinkertainen elämäntapako yksinkertaisin ratkaisu?

Saarnoja saapasnahkatornista. Ihmislasten kauhea meno jatkuu! Uudemmat seitsemän sinettiä.  VII Sinetti

Niin on, ainakin toistaiseksi. Ystävämme musulmaanithan ovat sukupolvi sukupolven perään päivitelleet tätä maailman huonontumista. Ennen ei kunnon kauppoja voinut tehdä ellei juotu kupillista minttuteetä, poltettu vesipiippua, päivitelty maailman huonontummista oikein urakalla ja luettu Koraanin ensim-mäistä suuraa. Siinäpä olisi esimerkkiä myös kristityille. Koraanin voi korvata vaikkapa kappaleella Saarnaajan kirjaa... Mutta mikä olisi sitten se yksinkertainen ratkaisu tähän kammottavaan ongelmaan joka on edessämme? Moneen ns. ongelmaan on on ollut vastauksena hyvin yksinkertainen ratkaisu. Usein se vain on niin arkipäiväinen ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Useimmiten ihmisen ongelmien aiheuttaja on ihminen itsessään, eivät toiset ihmiset. Toisaalta syy voi olla vanhemmissa tai yhteiskunnassa jos elämäntaitoja ei tarpeeksi opeteta. Tässä kaipaisi vähitellen vanhaa kunnon oppiainetta peruskouluihin, nimittäin kansalaistaitoa. Sitähän ei ole juuri sellaisenaan opetettu kouluissamme sitten 1970-luvun alun!

Ratkaisua ongelmiin ei välttämättä saada nopeasti, eikä ole todennäköistä että maailma kokisi tarvittavan herätyksen lähivuosina, tai edes seuraavien vuosikymmenten vuoden aikana. Vaikka kuinka yrittäisi elää yksinkertaisesti joutuu huomaamaan kuinka esimerkiksi vuosi vuodelta roskapussi täyttyy nopeammin. Jos yrität käyttää vähemmän printtipaperia ja oikolukea vaikkapa saarnat suoraan näytöltä ei siinä mitään kostu jos jotkut firmat ”ottavat vahingon takaisin” ja suoltavat postiluukkuusi ylettömän paljon mainoksia ja muuta turhaa tarjousta. 

Kaiken lisäksi asuminen ihmisläheisessä ympäristössä on suoranainen kauhu-paradoksi. Nurmijärvi-ilmiö on kyllä mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen, mutta se käy yhteiskunnalle ja ekosysteemille kalliiksi. Isoja taloja ja turhia kuutioita plus 25 celsiusta huoneenlämpöineen. Tallissa kaksi autoa, ja sisällä valtava valikoima, suorastaan arsenaali tarpeettomia ja vieläkin tarpeettomampia purruuttimia... Helsingistä Nurmijärvelle muuttaminen kasvattaa ekologisen jalanjäljen melkein nelinkertaiseksi! 

Lopputeesejä

I Yksinkertainen elämäntapa ja maalla asumisen ihannointi ei ole ratkaisu ellei liikkumista rajoiteta ja ihmisiä velvoiteta omakohtaiseen ruuantuotantoon.

II Tekniikan tulee luoda käytännöllisiä sovellutuksia jotka aidosti vähentävät energiankulutusta.

III Kansalaistaito on otettava jälleen koulujen oppiaineeksi ja sille on raivattava tilaa muiden oppiaineiden kustannuksella. 

IV Tarvitaan aivan uudenlaisia ”terveystarkastajia”, joilla on myös esivallan valtuutus panna toimeen nopeasti erinäisiä asioita.

V Parantuneiden elämäntapojen ei tarvitse olla mikään ikävä ja tylsä asia.

VI Vastuu yksinkertaisempien elämäntapojen omaksuttamisesta on myös kirkol-la ja sen työntekijöillä.

VII Yhteiskunnalla tulee olla mahdollisuus puuttua kohtuuttomiin pyrkimyksiin jotka juontavat juurensa ylikorostuneesta nautinnonhalusta. Vaarallisen prosessin kääntäminen oikealle kurssilleen vaatii yksilönvapauden rajoittamista.

Loppusitaatti:

9. Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa?
10. Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.
11. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.

Saarnaajan kirjan kolmannesta luvusta, mutta vuoden 1938 laitoksen  mukaan. Kaiken takana on se, että maailma on luotu yksinkertaiseksi ja helpoksi asiaksi mutta inehmo on sen käyristänyt...

Edellinen kirjoitus on julkaistu tässä linkissä. 

Julkaisun kuva luotu tekoälyn avulla vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Tässä rauhoittavaa musiikkia kun se oikein oivaltaa: Gimme, gimme, gimme.