Toukokuulla ostin rännärin. Viime vuonna näet ilmaisin aikomukseni valmistaa voikukanjuuri-tattari-korviketta. Nyt kun pappilan aitokiukaassakin on uudet kivet niin paahtopaikkakin on löytynyt. Keräämästäni reilusta ämpäristä voikukanjuuria on kuivannut parisen litraa käkkäräistä juurta.
Venäläistä tattariakin on kaapissa. Mikäs on odotellessa sopivaa inspiraatiota. Josko juhannukseen mennessä saisi paahdettua pienen erän kun tulee suurellakin todennäköisesti aattoiltana kyläilemään pappissäädyn edustajia tuplissa henkilöin.
Onpahan tuota ollut kaikkien aikojen voikukka-kevät. Jos me suomalaiset olisimme oikeita makrobiootikkoja niin riemuitsisimme vallan suuresti. Kahvinvastiketta olisi vientiin saakka. Toisaalta voi kuiva loppukesä tehdä pienet juuret. Tiedä häntä. Onhan tämä ollut varsinaista Lapin kesää nytten. Koska viimeksi on kaikki kukkinut näin nopeasti? Syreeneistäkään ei saanut nauttia montaa päivää... Kahvia on tarjolla rajattomat määrät. Eihän sitä ole pakko juoda, ei tosiaankaan. Joitakin periaatteita pitää toki noudattaa.
I Jos tarjolla on vaikkapa teetä niin silloin on sen nauttiminen suotavaa. Älä kuitenkaan tee asiasta suurta numeroa. Juo silloin kahvi haluissa mielin ja haastele pula-ajan muistoista.
II Nauti kahvin kanssa leipää ja leikkeleitä, tee siis kahvista ruokajuoma. Näin vältät sen haittavaikutuksia.
III Vaikka kahvininho olisikin suuri niin älä loukkaa vanhoja ihmisiä jos he ovat kahvia laittaneet, älä ensinkään leskirouvia.
IV Jos kuitenkin olet pakkokahveilla niin nauti myös runsaasti vettä, mutta mieluummin poistuttuasi kahvistelupaikasta.
V Rakenna jonnekin kahvivapaa alue.
VI Jos juot kotona kahvia niin juo ehdottomasti pannukahvia.
VII Jos kermaa on tarjolla niin tee kunnon hal&half, siis puolet kahvia ja puolet kermaa.
Tulee mieleeni ylämaitten kuuluisin rovasti, Sodankylän ja Inarin kirkkoherra Yrjö Aittokallio, monien legendojen mies. Äitini on kertonut moneen otteeseen tuosta rippi-isästään ja minutkastaneesta miehestä kuinka hän kerran tapansa mukaan poikkesi kylään enempi ilmoittamatta. Ensi töikseen oli mennyt kaapille ja etsinyt kahvipannun. Sitten hän oli istuutunut tuolille ja ryhtynyt jututtamaan äitiäni kahvipannu jalkojen välissä. Tiukasti oli siitä kiinni pidellyt ja mukavia haastellut. Lähtiessään oli vasta pannun takaisin antanut. Ei ollunna mies kestitystä vaatinut, ei edes vesitilkkaa...
Tulisi siitä varmaan juttua jos täällä taloon mennessään ottaisi kahvinkeittimen kainaloonsa ja alkaisi puhumaan vaikkapa niitä hengellisiä asioita, iäisyyskohtaloita ja suruttomuuksia, jos kohta parannusta vaatimaan. Sitten voisi olla tukalampi tilanne jos talon emäntä taitaisi vanhan pannukahvinkeittotaidon ja talosta kunnon kahvipannu löytyisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti