Rippikoulu on yksi elämän kohokohdista, jos sen oikein oivaltaa. Monelle on oma rippikoulu kuin eilistä päivää, kaikki on hvyin muistissa. Tunneista ja opetuksesta ei niin paljoa muista, mutta muusta kylläkin. Kirkkokäyntejäkin oli aika monta. Kerran olimme urkuparvella ja saimme aikaan melkoisen mylläkän. Kanttori nyt ei ollut moksiskaan, mutta alhaalta saimme murhaavia katseita. Jotkut seurakuntalaiset kommentoivat: ”Mukiloida pitäisi.” No eihän urkuparvi mikään painisali toisaalta olekaan.
Nyt sitä on kasvettu nujakoivista pojista yhden seurakunnan kirkkoherraksi ja tietysti jumalanpalveluksen johtajaksi. Onhan noista rippikoululaisista tullut kokemusta. Kerran Kymissä ollessani eväsin yhden jumalapalveluksen jälkeen merkinnän peräti kahdeltakymmeneltä rippikoululaiselta huonon käyttäytymisen vuoksi. Yksi puhelinsoitto tuli kylläkin eräältä vanhemmalta.
Joskus näkee ja kokee sellaista, että kirkkoon ei haluttaisi tulla jos siellä on rippikoululaisia. He kun muka häiritsevätja muutenkin... Olen kuitenkin luopu-nut tavasta laittaa lehteen ennalta tiedon, että kyseessä on sen ja sen rippikoulunpakollinen kirkossakäyntipyhä. Minusta sellainen menettely olisi lähinnä apartheid-politiikkaa ja sukupolvien välisen kuilun vahvistamista. Kuinkahan moni nykyään niin vakava aikuinen itse oli villi tai villikko rippikoululainen?
"Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
”Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Mitähän Jeesus tekisi kirkossa jos siellä olisi ahdistuneitaja vähän mellastavia rippikoululaisia. Tokkopa hän heitä ulos heittäisi. Menisi varmaan istumaan pahimman viereen. Sanoisiko” Mikä sua vaivaa!”. Tuskinpa! Eihän kannon nokassa istuvalleja itsemurhaa hautovalle metsurillekaan mennä pauhaamaan ja hokemaan roomalaiskirjeen sitaatteja. On lähdettävä kunnon jätkämentaliteetista ja aivan aluksi kääritään petteröössit!!!
Häiriköivä nuori ei tarvitse muuta kuin jonkun joka on aidosti kiinnostunut hänestä, ei hänen ongelmistaan vaan hänestä. Siihen ongelmaan luulisi olevan monella vanhemmalla seurakuntalaisella lääkkeitä ja iän tuomaa rauhallisuutta. Mene vain penkkiin rippikoululaisen viereen kuten Jeesuskin tekisi. Mutta jospa se iän mukanaan tuoma karisma ei autakaan. Joskus luulee todella hyvää palautetta työstään: ”Ei ihme että pärjäät rippikoululaisten kanssa kun olet itse jäänyt 15-vuotiaan tasolle!” Mene ja tiedä, pituuskasvuni loppui 14-vuotiana kun aloin painoharjoittelun, tapahtuiko samalla jotain muuta?
Ainahan rippikoululaisten joukkoon toki saattaa mahtua Maxeja ja Mooritzeja. Mutta mistä kukaa enää löytäisi armoa ellei kirkosta ja seurakunnasta. Lasten huonoon käyttäytymiseen on syynsä. Sanotaan, että nerous tai virtuositeetti on 10 prosenttia lahjoja ja 90 prosenttiaraakaa työtä. Mutta voidaan sanoa myös, että nuorten huonoon käyttäytymiseen on syynä 10 prosenttia nuorten oma mahdottomuus, loput 90 prosenttia huonosta käyttäytymisestä johtuu kotioloista ja siellä saaduista traumoista. Koulumaailma lisää entisestään lasten tuskaa ja ahdistusta.
Jeesus oli lasten ystävä, mutta varmasti myös nuorten galilealaisten murkkujen, vaikka evankeliumit eivät tällaisia tapauksia tunnekaan.
Mutta mitä tehdä kun rippikoululaisen tasolle jääminenkään ei oikein riitä... Tuntuuko seuraava tutulta: ”Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti