Olet antanut minun ymmärtää että kaipaisit minulta pientä selontekoa, oi rakas Gräddesberg, siitä löytyykö ajankohtaisesta elämästämme mitään analogiaa mihinkään mahdolliseen tai mahdottomaan. Voin vakuuttaa sinulle, hyvä Johan, että näin totisesti on.
Olkoot tämä analogia kuitenkin enemmän apokalyptis-apokryfinen ja olkoot siinä enemmän apokalyptiikkaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja apokalyptiikalla ymmärrämme tässä enemmän sitten todellakin verhottua paljastamista. Aihetta analogiaan, apokalypsiin ja apokryfiaan todellakin on.
Olipa kerran kerran Aatu Hitler järjettömine aatteineen. Mies halusi pistää Euroopan uuteen uskoon ja Siirtää germaanisen rodun asuinrajat aina Uralille saakka. Luonnollisestikin hän tarvitsi tähän rojektiin puolueen ja paljon lojaaleja kannattajia. Hän lähti liikkeelle pienen porukan kanssa, kirjaimellisesti katsoen kourrallinen miehiä. Hän oli puolueensa kaikki kaikessa vaikka ei koskaan osoittanutkaan mitään suuria johtajan kykyjä. Miehen elämä ja ajatukset olivat perversioiden kyllästämiä. Mies oli outo yhdistelmä katolilaista paaviuden ihailijaa ja mystisiä oppeja harrastavaa miestä. Hitler ihaili tapaa jolla uusi Paavia aina valitaan, ja hän näki mielessään kuinka hänen kuolemansa jälkeen Sydän-Saksan alueen suuret gaulaiterit ja muut valtakunnan tärkeät miehet sulkeutuvat mystiseen kokoukseensa hyvin mystiseen paikkaan. Tuon paikan ovet sinetöidään ja sieltä ei tulla ulos ennen kuin uusi Führer on valittu.
Hitlerin Saksassa, Kolmannessa valtakunnassa, oli läänitysjärjestelmä ja kun olit saanut oman alueesi hallintaasi sait tehdä mitä halusit kunhan vain olit uskollinen ja lojaali Hitlerille. Järjen ääni piti kuolettaa sillä johtaja oli aina oikeassa. Alku oli yhtä triumphia ja verettömät voitot seurasivat toisiaan. Kaikki huipentui Münchenin kokoukseen vuonna 1938 kun Hitlerin mieliksi Tsekkosslovakia jaettiin. Kun pieniä verettömiä voittoja oli saatu niinkin monta niin kukaan ei sitten voinut arvistella suurta johtajaa valtavan kaappauksen jälkeen. Mies oli valtansa kukkulalla vuonna 1938 ja pitää muistaa että hänellä oli tuolloin paljon ihailijoita sellaisessakin maassa kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Kansainvälisen Olympiakomitean suuri mies ja tuleva johtaja Avery Brundage piti takinliepeessään natsien hakaristipinniä ja TIME-lehti teki Hitleristä vuoden miehen.
Ja tuon suuren ja mahtavan Münchenin kaappauksen jälkeen sitten alkoikin epäonnistumisten sarja. Itse sota oli natseille epäonnistuminen. Saksalla ei ollut luonnonvaraoja käydä sellaisia sotia joihin se oli joutunut, ei luonnonvaraoja eikä väestöpohjaa. Vähäisetkin resurssit hajotettiin liian monelle taholle. Valtakunnassa oli liikaa valtakuntia ja puolue oli kardinaalineposten luvattu valtakunta. Hitler pääsi Volgalle mutta ei halunnut vetää sieltä niitä neljääkymmentä divisioonaa tunnetuin seurauksin. Manstein vakiinnutti tilanteen mutta ei Hitler häntäkään uskonut. "Minä johdan tätä puoluetta ja tätä sotaa." Hän halusi olla johtaja viimeiseen saakka. Johtajana hän oli huonoista huonoin, ja häntä ympäröi lakeijoiden joukko ja aina uskollinen ja lojaali jawohl-mies Wilhelm Keitel.
Tässä analogiassani haluan kertoa, sinulle oi rakas Gräddesberg, jotain tärkeää. Münchenin kokous oli mestarillinen saavutus, mutta sen jälkeen loppui kaikenlainen osaaminen. Pelottelulla, uhkailulla ja ihmistenalhaisilla tunteilla pelaamisella oli voitettu suur-superpotti. Ahneus kuitenkin iski ja järkeä ei enää löytynyt. Hitler oli taitava kansankiihottaja ja puolueellaan hallussaan mahtava terrorikone. Mutta lopulta katastrofi seurasi toistaan. Onko näin tänäänkin analogian tasolla? Sotia emme käy, mutta eri yhteyksistä löytyy todella mielenkiintoisia vastaavuuksia. Tiedät kyllä, oi rakas Johan, mitä tarkoitan jos vähän mietit. Tämäkin kirjoitus avautuu yhden sanan kautta. Haistele ilmaa ja maistele näitä sanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti