Väinö Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa on kuvaus vuoden 1942 kesäkuussa rintamaoloissa vietetyistä Marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivistä. Edwin Laineen elokuvassa asian tiimoilla oikein hihkutaan, siis tuon leikatun konjakin. Leikattu konjakkihan on sama asia kuin jaloviina. Jaloviinaan on käytetty aivan tavallista viljaväkiviinaa sekoitussuhteesta riippuen noin 40-70 prosenttia, ja loppu on sitten viinipohjaista brandy-tislettä. Leikattu konjakki on varsin suomalaisperäinen keksintö ja nerokas onkin. Kaksi kolmasosaa kirkasta väkiviinaa ja kolmasosa oikeaa brandyä/konjakkia on oivaa väriviinaa sille joka sitä haluaa juoda. Nuoressa Suomen tasavallassa katseltiin kaukomaille päin, ja kun ennen niin herraskainen konjakki alkoi maistui suuremmallekin osaa rahvasta niin eikun vaan leikkaamaan konjakkia. Jaloviinan valmistaminen aloitettiin heti kieltolain päätytyä vuonna 1932, ja se oli suosittua jo vanhan suomalaisen viinakaupan alkuajoista saakka.
Aivan samalla periaatteella valmistetaan ns. Blended Whisky. Blendadun viskin alkuperä on pitkälti sama kuin leikatun konjakinkin. Viski on skottilaisten juomaa ja alkupeäistä viskiä on nimenomaan käsityönä pienissä tislaamoissa valmistettu ja tynnöreissä kypsytetty ”mallasviski.” Maltaalla tässä yhteydessä tarkoitetaan hieman kosteuskäsiteltyä ohraa joka on sitten kuivattu savustamalla. Kuivaaminen tehdään tänäänkin polttamalla turvetta ja johtamalla lämmin savu kostuneiden ohranjyvien lomitse. Mutta kun alkuperäinen viski alkoi sitten maistumaan engelsmanneillekin, niin sitten kehitettiin sekoiteviski juoman riittävyyden takaamiseksi. Jokaisessa blendadussa skotlantilaisessa viskissä on tänäänkin kuitenkin osa oikeaa ja hienoa mallasviskiä.
Suomalaiset ovat suuria väriviinojen ystäviä. Entinen tasavallan presidenttimme Mauno Koivisto toki sanoi että "pään saa kyllä sekaisin halvemmillakin aineilla." Halvemmilla aineilla Manu varmasti tarkoitti ihan kansantislettä (Das Volkdestillat saksan kielellä vaikka saksalaiset tuskin asiaa näin ilmaisevat saati sitten tajuavat.) eli Koskenkorva-tyyppistä väkiviinaa.
Mutta mitä leikkaamisella on sitten tekemistä kynsilaukan kanssa. On muuten on ja paljon onkin. Nimittäin tuli tuossa mieleen eilisellään että millaista sekoitusta siitä tulee jos vähiin käyviä talvikynsilaukan varastoja sekoittaisi ns. vaatimattomampaan ja halvempaan kynsilaukkaan. Nimittäin kynsilaukan talvilajit ovat laadultaa aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi kapasta saatava etelä-euroopassa kasvatettu artisnokka ja ns. espanjalainen Morado del Pedroneras (Hyvin todennäköisesti Turbaani-kasvuryhmään kuuluva muunnos joka sinänsä on tosi bueno kynsilaukka.). Noiden ulkomaan vieraiden flavori on hyvin vaatimaton verrattuna vaikkapa Rocamboleen tai sitten suuren allisiini-pitoisuuden omaavaan Posliiniin. Artisokkien kynnet ovat aika kuivahkoja eikä Moradotkaan niitä kaikista mehukkaimpia ole. Talvi-kynsilaukasta sen sijaan mehukkuutta aina löytyy.
Artisokkaa tai Moradoa voi toki aina käyttää siinä missä sen jalompia sisaruksia. Joka päivä ihan tavallinen ihminen ei voi juoda hienointa konjakkia, ja jouluglögiä ei voi tehdä siten että pohjaksi ottaa hienointa Medoc-punaviiniä. Tietysti joskus koittaa se yltäkylläisyyden aika että talvikynsilaukkaa riittää pitkälti kevääseen, ellei sitten juhannukseenkin saakka. Ensin syödään alta pois pääosa Rocamboleista. Joulun jälkeen käydään käsiksi Raitapurppuroihin ja Siperialaiseen Marmoriseen raitapurppuraan. Pääsiäisen jälkeen tsekkiläinen Lasinen raitapurppura Dukat pääsee oikeuksiinsa, ja sitä sitten syödäänkin juhannukseen saakka. Mutta joka päivä ei voi juoda hienointa viiniä eikä konjakkia eikä syödä kaikista hienoimpia muunnoksia kynsilaukkaa. Viikossa voi silloin olla kolme tai jopa neljä leikatun kynsilaukan päivää. Mutta mikä on ”sekoitusuhde" ja mikä muunnos sopii parhaiten jalontamaan artisokkaa tai vaikkapa espanjalaista Moradoa?
Mikään ei tietystikään mene Rocambolesta ohitse. Sen öljyisyys ja mehukkuus ovat vailla vertaa ja vähän jo elinkaarensa parhaimman huipun ohittanut Rocambolekin käy oikein hyvin. Ensimmäiseen leikkauskokeeseen tuli käytettyä se mikä otsikkokuvassa näkyy. Sanotaan että neljäsosa Rocambolea ja loppu Moradoa tai Artisokkaa. Neljäsosa Rocambolea riittää jalostamaan kolme neljäsosaa Moradoa tai Artisokkaa tasolle jota voidaan verrata vanhan viinakauppiaan kokemuksella kolmen tähden jalluun. Nimittäin niin vahva ja voimakas on Rocambole. Allisiini-pitoisuuden suhteen leikkaamisella ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan jos nautittavaa sekoitusta jalontava talvikynsilaukka on jotain Posliinia niin sillä on jotain merkitystä.
Ja mitäpäs tähän olisi sitten sanonut miehuutensa täysinä päivänä vanha ja arvostettu entinen tasavallan presidenttimme. Varmasti ”Allun raapi-puodissa” hän olisi katsellut ja varmasti hypistellytkin hienoja Raitapurppuroita ja katsellut kunnioittavasti sataviisikymmen-grammaista Isoa venäläistä mutta tuumannut sitten myyjälle tuttun tapaansa ”Kyllä sitä saa allisiinit halvemmastakin kamasta. Kuusi raapia halvinta artisokkaa… Niin, ja Tellulle yksi Iso venäläinen…”
https://www.youtube.com/watch?v=pQJFWhn1R_w
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti