Porinaa luonnonsuojelusta. vol 1. Pienenpieni sontapuhe.

 

Virhereille  on  käynyt  ohraisesti.  Puolue  on  laitostunut  kuin  voimansa  menettänyt  herätysliike.  Tämä  heidän  ytyvoimala-kritiikinsä  tässä  edelleen  kummeksuttaa,  ja  väitteet  siitä  että  energian  kulutus  on  kääntynyt  laskuun.  Tottakai  kai  se  on  kääntynyt  laskuun  kun  monta  paperossikonetta  on  sulkimoitu  ja  tehtaita  myös.  

Kun  ei  tässä  inspiroi  sen  enempää  niin  puhutaan  sitten,  jos  ei  nyt  ihan  sontaa,  niin  ainakin  sontimapaperista…  Eipähän  ainakaan  saa  tällä  kertaa  moitteita  siitä,  että  haukkuu  jotakin  ihmistä.  Puhutaan  siis  sitä  ihteeään  siitä  ittestä.

Ihminen  on  sitten  veikeä  olento!  Tämä  asia  tuli  viikolla  mieleen  kun  ostin  pompsit  toilettipaperia  ja  talouspaperia.  Nyt  on  sitten  viimeistä  huutoa  semmonen  nelikerroksinen  paskapaperi…  Toiletipaperihan  on  mielenkiintoinen  luku  sinänsä.  On  tuo  takamuksen  pyyhkyttäminen  monimutkainen  juttu…  Ensi  kaadetaan  puita  eli  riistetään  metsän  eläimiä.  Sitten  puut  ajetaan  fossiilisia  polttoaineita  ahmivalla  rekalla  paperossitehtaalle.  Sitten  puu  rouhitaan  pieneksi  silpuksi  ja  keitetään  kaikenkauheassa  tärpättiliemessä  selluksi.  Tässä  vaiheessa  uraani  halkeaa  ja  tuottaa  sähköä  sellukattilaa  varten.  Sitten  tehdään  monelaista  paperia  ja  yksi  niistä  laatuaan  on  tämä  kotoinen  paskapaperi.  Kyseinen  paperi  pakataan  sitten  irvokkaasti  muovipakkaukseen  ja  rahdataan  taas  rekoilla  kauppoihin  ja  sieltä  se  käydään  noutamassa  kuluttajien  pienemmillä  kotteroilla  kotitalouksiin.

Sitten  alkaakin  pyyhkyttely  ja  selluloosa  matkaa  viemäreissä  jätevedenpuhdis-tamoihin  jossa  kaikki  lopulta  tiivistyy  ja  toivottavasti  myös  kompostoidaan.  Hirvittää  kaikkinensa  mutta  ei  sitä  kiireiltään  ja  mukavuudenhalultaan  ole  kuitenkaan  ehtinyt  tätä  epäkohtaa  lähteä  korjaamaan.  Ehkä  asian  laita  ei  ole  aina  ollut  näin  järjettömällä  tolalla  sillä  eläähän  kansamme  suussa  hokeman  muodossa  tosin  enää  ns.  “perseensuti.”  Luonnonsuojelijana  mietin  kovasti  sitä  olisko  tuossa  entisaikojen  käyttöesineessä  apua  sillekin  ettei  metsän  eläimiltä  ihan  niin  kauheasti  tarvitsisi  ottaa  puita.  

Laiskuuttahan  tämä  kaikki  vain  on  sillä  ainakin  täällä  Suomessa  päivän  pääsonninan  jälkeen  joka  meikäläisellä  ajoittuu  ainakin  aamuun  voisi  ottaa  suihkun.  Mikäs  on  suihkutellessa  kun  on  ytysähköllä  lämmitettyä  vettä  ja  teollisesti  valmistettua  saippuaa  ja  muuta  yvesrotseri-kamaa  kylppärissä.  Ihmisen  ei  toisaalta  ihan  joka  päivä  tarvitse kylvyssä  käydä  eikä  ruiskutellakaan.

Että  vaikea  tässä  on  kuvitella  jotain  Anni  Sinnemäkeä  eli  virhereiden  horinanjohtajaa  ja  muita  boboja  vuoleskelemassa  noita  sutima-välineitä  ja  pesemässä  pyllyjään  jääkylmällä  vedellä.  Että ei  tässä  muuta  voi  sanoa  kuin  että:  “Ihminen,  mikä  sinua  oikein  vaivaa.  Viet  metsän  elämiltä  puut,  saatat  oravat  paniikkihäiriöön  ja  pistät  käet  kukkumaan  selällään  kannonnokkiin  ja  vielä  väität  että  hyvin  pyyhkii,  ainakin  lihavina  vuosina.”

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026. Sovellus Picsart.

Vain elämää ei sen enempää…

 

Mutta  kuinka  pitkään  elää  ihminen?  Ihminen  on  olento,  josta  on  sanottu  että  hänen  elinpäivänsä  ovat  kuin  ruoho,  ja  että  ruoho  lakastuu.  Sellainenen  hän  on,  mutta  viime  aikoina  hänen  eliniänodot-teensa  on  kasvanut,  ja  niin  sanotaan  että  hän  elää  tulevaisuudessa  paljon  pitempään.  

Tänään  syntyvät  vauvat  voivat  odottaa  sadan  vuoden  elinikää.  Aivan  ensimmäiseksi  on  kysyttävä  että  mitä  hyötyä  siitä  voi  olla?  Tämä  sadan  vuoden  eliniänodote  koskee  luonnollisestikin  vain  kehittyneimpien  maiden  ihmisiä  ja  heistäkin  vain  tiettyä  osaa.

Niin,  mitä  hyötyä  siitä  sitten  on  jos  elää  satavuotiaaksi?  Onhan  siinä  toki  oiva  mahdollisuus  vaikkapa  kehittää  itseään  ja  paikata  aukkoja  joita  on  jäänyt  sivistykseseen.  Mutta,  mutta…  Mitä  se  olisi;  lukea  maailmankirjallisuus  ja  sitten  kuolla…

Ja  vaikka  biologinen  koneemme  pysyisikin  kunnossa  elikkä  elimistö  ei  kovin  kauheasti rapistuisi  niin  kuinka  polla  sitten  kestäisi?  Ja  jos  useimpien  polla  kestäisikin  niin  miten  kasnantalous  tällaisen  kestää.  Tietysti  rahalla  voi  ostaa  lisää  elinaikaa  kun  uudet  hoidot  tulevat  mahdolliseksi.  Mutta  kun  näkee  kuinka  paljon  tässäkin  ajassa  on  jo  masennusta  ja  ahdistusta,  niin  visio  vanhemmaksi  elävästä  ihmislajista  on  jotensakin  pelottava  ja  suoraan  sanoen  ahdistava.  Jos  kerran  nykyään  jo  alle  kaksikymppisillä  on  jo  pitkään  ollut  vakavia  masennusoireita  niin yhtälö  luo  vakavan  ennusteen...

Tietystikin  asiassa  pitäis  nähdä  vain  positiivisia  puolia  mutta  kun  niitä  ei  niin  helpolla  näe.  Listataanpa  tähän  muutamia  tosiasioita  ja  koetetaanpas  sitten  olla  positiivinen…

I  Ihmisen  osa  on  vanhentua  ja  kuolla.  Ja  tiettyyn  elämänvaiheeseen  kuuluvat  aian  tietyt  asiat.  Tämä  on  ikivanha  totuus…

II  Kaikki  eläneet  ihmiset  ovat  joskus  kuolleet.  Jotkut  uskonnolliset  dokumentit  väittävät  kyllä  toista,  mutta  luonnontieteellinen  tosiasia  on  se,  että  ihminen  vanhenee  ja  kuolee…

III  Terveys  ja  pitkä  ikä  eivät  aina  kulje  samassa  tahdissa.

IV  Ihminen  on  tullut  pääsääntöisesti  onnettomammaksi  viimeisen  sadan  vuoden  aikana.  Joka  ikää  lisää  se  tuskaa  lisää…

V  Käytettävissä  olevat  luonnonvarat  eivät  oikein  riitä  kasvavalle  ihmiskunnalle,  kuinka  ne  riittäisivät  kasvavalle  ja  pitempään  elävälle  ihmiskunnalle?

Kehitykselle  emme  voi  mitään  ja  jos  tässä  jotain  positiivista  sitten  on  nähtävä  niin  eiköhän  sitäkin  ole.  Vanhuuteen  liittyy  yleensä  mielikuvia  siitä  että  tultaisiin  jotenkin  viisaammiksi  ja  järkevimmiksi.  Vanhoja  ihmisiä  on  kunnioitettu  monissa  kulttuureissa  ja  joskus  meilläkin.  Elikkä  jos  ihmiskunta  elää  vanhemmaksi  niin  silloin  se  myös  on  kauttaaltaan  viisaampi,  ja  jos  tätä  kasvanutta  henkistä  luonnonvaraa  osattaisiin  käyttää  paremmin niin  silloin  meillä  voisi  olla  ihmiskuntana  todellakin  parempi  tulevaisuus.  Pakko  tässä  on  positiivinen  olla  vaikka  julkeita  asioita  meille  väitetään  ja  uskotellaan.  Ongelmia  riittää  muutenkin.  Yhteiskuntapoliittiselta  kannalta  tarkasteltuna  tässä  tarvittaisiin  kyllä  melkoista  keskustelua  yhteiskuntasopimuksesta.  Mitenhän  siihenkin  päästäisiin…

Monikasvoinen fundamentalismi

                    

Kansainvälisesti tunnetuin suomalainen raamatuntut-kija Heikki Räisänen totesi vuonna 1981 ilmestyneen kirjansa Miten ymmärrän raamattua oikein johdan-nossa: ”Fundamentalismissa uskonnollisena ja kulttuurisena ilmiönä olisi paljonkin tutkittavaa esimerkiksi sosiologiselta, psykologiselta, aatehis-torialliselta tai systemaattis-teologiselta kannalta. 

Olisi houkuttelevaa vertailla kristillistä fundamentalismia samansuuntaisiin ilmiöihin — islam tulee tietenkin etsimättä mieleen — tai poliittisten ideologioiden piirissä”. Räisänen halusi omasta puolestaan pitäytyä omaan kapea-alaiseen tehtävään: äärikonservatiivisen raamatunselityksen menetelmien erittelyyn ja niiden vertailuun kriittisten metodien kanssa. Hänen toiveensa oli: ”Toiset jatkakoon”.

On sanottu, että  suomalaisen  päähän  mahtuu  kerrallaan  vain  yksi  ajatus.  Mistähän  mahtaa  olla  oikein  kyse?  Olisikohan  kyse  ajattelun  yksioikoisuudesta.  Tämä  on  pitkä  juttu  ja  se  olisi  itsessään  neljän  erilisen  blogin  paikka,  mutta  menkööt  nyt  kerran  on  mennäkseen. Asia  on  kuitenkin  selvitettävä  ensimmäisen  alaotsikon  yhteydessä  että  saisimme  havainnollisemman lähtökohdan.  

I  Kristillinen  fundamentalismi

II  Kuinka  määritellä  fundamentalismi?

III  Fundamentalismin  syyt

IV  Suomalainen  fundamentalismi

IV  Kristillinen  fundamentalismi

Tuo ennakkoaavistus osui oikeaan. Fundamentalismi on monikasvoisempi ilmiö kuin Raamatun erehtymättömänä pitäminen. Käsitteen fundamentalismi käyttö on laajentunut viime vuosikymmeninä, nykyään siitä puhutaan kaikkien uskontojen yhteydessä ja jossain määri sitä on käytetty puhuttaessa ideologioistakin.

Kristillinen fundamentalismi syntyi Pohjois-Amerikan protestanttien keskuudessa 1800-luvun lopulla. Joidenkin tutkijoiden mielestä se oli vastareaktio Darwinin evoluutiokeskeistä ajattelua ja raamatuntutkimuksen tieteellistymistä vastaan. Sen katsotaan siis syntyneen puolustamaan ja suojelemaan kristillisen uskon perustotuuksia. Näiksi perustotuuksiksi eli fundamentaaleiksi nähdään Raamatun erehtymättömyys, Jeesuksen jumaluus, neitseestä syntyminen, Jeesuksen sovituskuolema ja hänen fyysinen ylösnousemisensa. Toiset tutkijat korostavat fundamentalismin opillista puolta, sen liittymistä ns. premillenialismiin (käsitys jonka mukaan Jeesus tulee ennen ns. tuhatvuotisen valtakunnan alkua). Fundamentalismin yhteyteen liitetään myös rock-musiikin, homoseksuaalisuuden ja abortin vastustaminen. Sen pääasiallisina ja yleisinä piirteinä pidetään muutosvastaisuutta ja taistelevaa asennetta; fundamentalistit ovat äänekkäitä ja valmiita puolustamaan näkemyksiään.

II  Kuinka  määritellä  fundamentalismi?

Suurin hanke fundamentalistisen ilmiömaailman tulkitsemiseksi on toteutettu Yhdysvalloissa, Chigacon yliopiston massiivisen tutkimus- ja julkaisuprosessin muodossa. Käyttökelpoisen ja toimivan lähtökohdan fundamentalismin määrittelemiseksi ja tunnistamiseksi tarjoaa sosiologi Nancy T. Ammermanin luoma määrittelymalli. Sen mukaan fundamentalistit korostavat voimakasta lähetystyötä ja evankeliointia, Raamatun erehtymättömyyttä, premillenialismia (Jeesus Kristus  tulee  takaisin  ja  hallitsee  tuhat  vuotta) ja he myös yleensä eristäytyvät muista. Ammermanin määritelmään voisi vielä lisätä, lähinnä neljättä määrettä täsmentäen, voimakkaan yhteisöllisen kurin ja kontrollin ilmenemisen, ja fundamentalismille ominaisen retorisen, kielellisen erityismaailman. Lähetystyötä vastaa ei-uskonnollisessa fundamentalistisessa liikkeessä voimakas ideologinen levitystyö, erehtymättömän ”peruskirjan” korvaa esim. virallisen aseman saanut oppi- tai ajatusrakennelma, joskus jonkun henkilön persoona, premillenialismin tilalta löytyy usein ajatus utopistisesta tilasta.

Määritelmää voi testata periaatteessa jokaiseen yhteisöön tai yhdistykseen, jopa valtioihin ja sivilisaatioihin. Kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö, sillä kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa ilmenee fundamentalistisia piirteitä. Pieni fundamentalistinen kristillinen lahko ja entinen valtava fundamentalistinen Neuvostoliiton sivilisaatio ovat kaksi ääripäätä. Niiden väliltä löytääkin sitten rajattomasti esimerkkejä eri asteisista fundamentalismeista. Kaikkien määreiden ei välttämättä tarvitse toteutua, jotta jokin yhteisö voidaan määritellä fundamentalistiseksi.

III  Fundamentalismin  syyt

Fundamentalismin syitä voi etsiä psykologisista, yhteisöllisistä ja sivistyksellisistä tekijöistä. Ihminen kunnioittaa traditioita ja tuttua järjestystä, ja yksi hänen lajiominaisuuksistaan on misoneia-ilmiö; kaikkinainen uuden ja uuden ajattelun pelko. Fundamentalistinen järjestelmä tai yhteisö tarjoaa vakiintuneisuudessaan tilan, jossa ei tarvitse ryhtyä joskus kivuliaaseen älylliseen ponnisteluun maailmankuvan eri alueiden ristiriitojen selvittämiseen. Poikkeavaa käyttäytymistä ja vääränlaista huumoria ei sallita. Vaikka yksilönä fundamentalistisen järjestelmän jäsen voisikin olla huumorintajuinen, niin yhteisö on useimmiten aina tosikko. Näin on syntynyt ikuinen tilaus kaikenlaisen korrektin ajattelun ja puheen valvojille, joista voisi hyvin yhteneväisesti käyttää politrukki-nimitystä. Heidän toimintaansa, olipa se tietoista tai yhteisön tarpeista tiedostamattomasti nousevaa, on sitten politrukismin harjoittamista. Politrukki-nimihän tulee venäjänkielisestä sanayhdistelmästä, ja se tarkoittaa ”poliittista ohjaajaa.”

Fundamentalismin syntyä voi edistää toisaalta tilanne, jossa köyhtyneillä ja syrjäytyneillä ei ole enää jäljellä muuta kuin uskonnolliset ja ideologiset peruslähtökohtansa. Fundamentalismi voi siis olla suoranainen vastalause vallanpitäjiä kohtaan. Tästä löydämme esimerkkejä vaikkapa nykyajan islamilaisista maista.

Tiedonvälityksen kehitys ja yleinen globalisaatio ovat vaikuttaneet fundamentalismin leviämiseen. Ylikansallisten media-yhtiöiden fundamentalistiset saarnaajat ovat 1990-luvun loppuun mennessä tavoittaneet yhä enemmän kuulijoita. Globalisaatiosta syntyvä vastakkainasettelu rikkaiden ja köyhien kesken ajaa helposti siihen, että uskonnosta etsitään suojaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Köyhyys ja sosiaalinen eristyneisyys luo edellytyksiä ääriliikkeiden synnylle. Poliittisen ulottuvuutensa johdosta fundamentalismi onkin viime aikoina saanut osaksensa kasvavaa mielenkiintoa. Se nähdään jopa maailmanrauhan kannalta uhkatekijänä.

Pohjimmiltaan fundamentalistien ongelma on kuitenkin ajattelutavan kapeudessa. Syy siihen saattaa olla pelko omaksua vääriä opillisia käsityksiä. Tähän liittyy useimmiten niukka koulutustausta, joka ei anna edellytyksiä nähdä asioiden laajempia yhteyksiä. Viimeisen  vuosikymmenen  aikana  toteutunut  suomalainen tohtoritehtailu ei välttämättä nosta todella monipuolisesti sivistyneen sivistyneistön määrää. Tämä vaikeuttaa mihinkä tahansa liittyvien asioiden ilmaisemista muille tajuttavalla tavalla. Kehitys luo pieniä piirejä, joissa asiat ilmaistaan sisäpiirin ilmaisuin.

Fundamentalismin syitä on myös vakavissaan etsitty perinnöllisistä tekijöistä mm. kaksostutkimuksiin viitaten. Eipä olisi ihme, jos joku joskus tulevaisuudessa vakavasti esittäisi löytäneensä ns. ”fundamentalisti-geenin.”

IV  Suomalainen  fundamentalismi

Suomalainen fundamentalismi on oma lukunsa. On sanottu, että suomalaisen päähän mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus. Tapamme uskoa aatteisiimme on ollut varsin  erikoinen. Kulttuurissamme on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tietty fundamentalistinen vivahdus. Ehkäpä juuri fundamentalistinen tekijä selittäisi suomalaisille ominaisen itsesensuuri-pyrkimyksen.

Inhimillisessä kulttuurissa vaikuttavat voimat voivat olla luovia tai tuhoavia. Vallitseva katsomus pitää kiinni asemistaan. Turun akatemian varakansleri piispa Terserus katsoi 1661, että ylioppilas Henrik Eolenius oli noita, ja vastoin konsistorin enemmistön mielipidettä hän tuomitsi hänet kuolemaan. Eolenius oli ollut puheissaan varomaton ja oli piispan mielestä oppinut kieliä liian helposti. Konsistori ja kansleri Pietari Brahe mitätöivät tuomion.  He eivät kuitenkaan katsoneet piispan menettäneen todellisuuden tajuansa. Jos Turun piispa tänään tekisi samanlaisen teon, niin yliopiston konsistori voisi viitata oppinein sanakääntein hänen käsitystensä vanhanaikaisuuteen.

Vaikka aina  tietysti kuuluisi kiittää uutta ja omaperäistä, silti uutta näkemystä tai asennoitumisen tapaa ei suinkaan aina arvosteta. Mikä ei käy yhteen yleisesti hyväksytyn totuuden ja moraalin kanssa, voidaan tuhota keinoista välittämättä. Suomalaisillehan tuotiin miekan avulla uskonto ulkoa päin. Se syrjäytti sen vähäisen oman uskonnon mitä täällä oli, ja monissa tapauksissa muunkin kansallisen perinteen. Suomalainen opetettiin pitämään omaa perinnettään vääränä ja vaarallisena, kääntymään itseänsä vastaan. Kirkko teroitti 1600-luvusta lähtien puhtaan opin tärkeyttä kuvaillen helvetin kauhuja, jotka ihminen kohtaa, jos hän ei ajatuksissaan ja elämän vaelluksessaan riittävän tarkasti noudata kirjojen käskyjä.

Päämäärien ainutkertaiseksi tunnettu tärkeys karsii aina  ajattelun vaihtoehtoja. Vaihtoehdottomuus on ikävällä  tavallaiskostunut suomalaisten tietoisuuteen,  ja  ehkä  jopa  pysyvästikin. Perinteinen suomalainen elämänmuoto takasi niukan toimeentulon; ei mukautumista uutuuksien omaksumiseen. Totuttiin katovuosien ahtaisiin portteihin ja nöyrtymiseen luonnon voimien edessä. Moralisti, mitä suomalainen rahvas ei ollut, sekoittivat pettua leipään silloinkin kun vuoden sato olisi sallinut sen valmistamisen puhtaasta viljasta.