Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 5.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 5.

IV pohdiskelu

Kirjan toisen osan “Luterilainen teologia ja etiikka” toinen alaluku “Homosek-suaalisuus ja teologia” oli laaja ja vaikeasti sulatettava kokonaisuus. Lopputulos oli kuitenkin se, että tällä kertaa kommenttipuheevuorojen kirjoittajat korjaavat enimmät pisteet.

Aivan erityisesti näin tekee Joensuun yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen  lämminhenkisellä ja luettavuudeltaan ylivertaisella kirjoituksellaan “Homoseksuaalisuus pastoraalisena kysymyksenä.” Toisen kommenttipuheenvuoron “Homoseksuaalisuus, usko ja rakkaus” kirjoitti Vesa Hirvonen. Mitäs siinä, tohtorismiehiä kaikki ja asiaan perehtyneitä kaikki tyynni…

No mitäpä hää sano… Vainio. Aluksi tietenkin selvitellään termejä ja sitten mennään Raamatun. Kirjahan on rakentanut itsessään pohjaa selvittämällä ensimmäisessä osassaan Raamatun suhdetta homokysymykseen. Systemaattisen teologiankin tulisi aina ja viimeisenä  pohjautua perimmäiseen ilmoitukseen eli Raamattuun. Vainion esityksen yksi ongelma on siinä, että hän ruotii kysymystä homoseksuaalisuuden syistä pääsemättä minkäänlaiseen kantaan. Artikkelin loppupuolella tulee myös häiritseväksi se, että hän toistelee sitä ettei ole “lääketieteen ja psykologian asiantuntija.” Pitemmälle olisi päästy, ja tällaista pohdintaa tämä Suomen kirkon suuri homokirja olisi kaivannutkin, jos homoseksuaalisen taipumuksen synnystä oli kirjoittanut vaikka joku muu kuin teologi… 

Vainio käyttää paljon vaivaa analysoidessaan kielteisiä ja myönteisiä argumentteja. Puhumme nyt hieman ns. “analogia-argumentista”, koska sen tiimoilta voidaan asiassa edetä ehkä jopa tietynlaisen läpimurronkin suuntaan. Tämä analogia-argumentti voidaan kaikessa lyhykäisyydessään kirjata näin: “KOSKA RAA-MATUSSA ON MONIA KÄSKYJÄ JOITA EI ENÄÄ VAADITA NOUDATET-TVAVAKSI, VASTAAVASTI HOMOSEKSUAALISUUTTA KÄSITELEVÄT KOHDAT EIVÄT SIDO NYKYPÄIVÄN KRISTITTYJÄ. Niinpä niin… Jälleen ollaan peruskysymyksen äärellä. Joskus tulee ihan tosissaan  mieleen se, että koko rakennelman voisi pistää huoletta nurin Raamattuineen ja teologioineen. Sittenpä päästäisiin tästäkin “onhan se kyllä näin, mutta - kun asetelmasta.”  Ja eikun kirjoittamaan uutta Raamattua ja luomaan uutta antropoteologiaa… Tasa-arvo ja uuden mailman eetos voi sen tehdä jos teologit onnistuvat viivytys- ja torjunta-taistelussaan. Olisihan se ikävää jos tämän tuhtatvuotsien valtakunnan lopulta kaataisi mitätön homokysymys… Vainion ongelma on siinä, että hänellä on liian vahva ennakkokäsitys asioista. Hän on yksinkertaisesti vain päättänyt että kuu on juustoa, ja geologien sana ei sitten paina yhtikäs mitään. ‘

“Usko ja rakkaus”

Ehkä on kuitenkin olemassa avain jonka avulla tämän Suomen kirkon suuren homokysymyksen vois mahdollisesti avata. Ja tämä viisasten kisi on luterilainen “uskon ja rakkauden- erottelu.” Ajattelun taustallahan on se, että Raamtun opetuksia voidaan tarkastella uskon ja rakkauden näkökulmista. Uskon alueen sisältöjen katsotaan olevan muuttumattomia, rakkauden alueen taas eri tilnateissa muuttuvia. Tällä tavalla aikoinaan ratkaistiin meillä myös naispappeus-kysymys, tai ainakin melkein. Vainio päätyy lopulta vatkauksessaan siihen, että homoseksuaali-suus-kysymykseen ei lopultakaan voida soveltaa usko-rakkaus-jaoittelua. Katsotaan-pas vielä mitä professori Tuomo Mannermaa sanoi vuonna 1985, saammeko mitään ahaa-elämystä.

“Luterilaisen käsityksen mukaan ratkaiseva keino erottaa muuttuva ja muuttumaton uskon sisällössä ja kristillisessä elämässä on katsella kiistanalaisia kohtia uskon ja rakkauden aspektista. Uskon alaan kuuluva on periaatteessa muuttumatonta, rakkauden alaan kuuluva taas muuttuvaa. Uskolla tarkoitetaan tällöin Jumalan pelastavaa evankeliumia, sen sisältöä ja vastaanottamista. Uskoa ei voida muuttaa, sillä silloin luovutaisiin itse pelastuksesta. Rakkaudessa on käsiteltävänä olevasta aspektista tarkasteltuna kysymys lähimmäisen rakastamisesta hänen tarpeensa mukaan. Koska lähimmäisen hätä ja tarve (ja tämän tarpeen todellisen luonteen ymmärtäminen) muuttuvat historian vaiheissa, myös rakkauden konkreettinen sisältö muuttuu historiallisen tilanteen mukaisesti.”

“Paavo Kettusen viisaan miehen rooli”

Paavo Kettunen ei niin hirveästi lähde liikkeelle usko&rakkaus-jaottelusta vaan pohjaa asiaan jonka hän parhaiten tuntee, nimittäin suomalaiseen rippiin. Puheenvuoron rohkein veto on siinä kun hän ikään kuin kehottaa hyväksymään tosiasiat ja suorastaan vaatii kirkkoa toimimaan ripeästi: “Jos kirkko ei tee parisuhteiden siunaamisen kaavaa tai ylipäänsä jonkinlaista ohjetta tällaisia tilaisuuksia tai rukoushetkiä varten, on ilmeistä, että yksityisajattelu ja -toiminta tällä sektorilla lisääntyvät.” Kettunen lähtisi hyväksymään tilannetta tavalla josta voitaisiin käyttää vaikkapa nimeä “sammutettujen lyhyjen taktiikka”. Ohjeet olisi annettu mutta mihinkään ei kuitenkaan kehotettaisi. Ja joka ei haluaisi toimia niiden mukaan niin hän saisi olla aivan rauhassa. Kettunen on aivan oikeassa. Tosiasiat tulisi hyväksyä; pahempi on tilanne jossa elämme emmekä halua katsoa totuutta silmiin. Ja ihan lopuksi Kettunen haaveilee vielä todella moniarvoisesta kirkosta... 

Mitäpäs tähän sitten sanoisi. Vainion artikkeli on varsin hankalaa luettavaa harjaantuneellekin teologille, mutta kommenttipuheenvuorojen jälkeen voisi jopa sanoa että avain on olemassa jos vain tahdomme käyttää sitä.

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 4.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 4.

III pohdiskelu

Kirjan kolmas luku kommenttipuheenvuoroineen on nimeltään “Rekisteröity pari-suhde luterilaisen teologian ja etikan näkökulmasta. Kirjoittaja on Helsingin yliopiston systemaattisen teologian professori Antti Raunio ja kommentoijina ovat sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa ja Halsuan seurakunna kirkkoherra Jouko Heikkinen. Raunio päätyy sepustuksessaan varovaiseen ja hallittuun kompromissiin, Hallamaa on selvästi myönteisellä kannalla,  Heikkinen ilmaisee kielteisen kantansa hyvin selkeästi.

Niinpä niin; luterilainen teologia näyttää ihmiskäsityksen ja avioliittokäsityksen pohjalta vievän siihen johtopäätökseen, että samaa sukupuolta olevien parisuhdetta ei voi rinnastaa avioliittoon. Lopulta jää mahdollisuus erääseen johtopäätökseen kun puhutaan siunaamisen mahdollisuudesta. Siunausta toimitettaessa on olennaista, mikä tai kuka siunauksen kohde on. Kun on kyse rekisteröidystä parisuhteesta niin se ei ole avioliitto teologisessa merkityksessä, joten silloin ei avioliittoon siunausta voida todellakaan suorittaa. Ja sitten tullaan siihen löyhään mutta melko hyvää kompromissiin: parisuhde voidaan siunata siinä missä muutkin ihmiset heidän elämänmuodostaan riippumatta. Tällöin esimerkiksi parisuhteensa rekisteröineiden samaa sukupuolta olevien kodin siunaaminen tai jokin vastaava siunaus voitaisiin pyydettäessä toimittaa.

Luterilaisella ajattelulle on ominaista ei käsiteparien viljely. Hyvin keskeisessä asemassa on hengellinen ja maallinen hallitusvalta. Rekisteröidyt parisuhteet ovat tässä mallituksessa maallisen regimentin eli hallitusvallan piirissä syntynyt ratkaisu ja eräänlainen uusi instituutio,  jolla samaa sukupuolta olevat parisuhteessa elävät ihmiset voivat virallistaa suhteensa. Nyt onkin sitten kysymys siitä mitten hengellisellä puolella suhtaudutaan tähän uuteen tilanteeseen?

Luterilaisuudessa yksi väline eettisten kysymysten tarkastelussa on uskon ja rakkauden välinen erottelu. Uskon sisältö on aina muuttumaton mutta rakkauden sisältö voi olla erilainen kun se pyrkii vastaamaan ihmisen konkreettiseen tarpeesen ja etsimään sitä, mikä on hänelle hyväksi juuri hänen elämäntilanteessaan. Rakkauden alueella on mahdollista ja tarpeellistakin ottaa huomioon sellaisia näkökulmia ja sellaista tietoa, jota Raamatun kirjojen syntyaikana ei vielä ollut.

Ja mitähän se sellainen tieto sitten olisi? Raunio onnistuu kiteyttämään vallan hyvin pari asiaa jotka eivät onnistuneet aivan niin hyvin kirjan kahdessa ensimmäisessä luvussa, siis puhtaasti raamatuntutkijoiden puheenvuoroissa.

I Raamatuntutkimuksessa vallitsee varsin laaja yksimielisyys siitä, että Raamatun käsitys homoseksuaalisuudesta on selkeän kielteinen. Toisaalta siitä ei ole yksimielisyyttä että mitä homoseksuaalisuudella Raamatussa oikein tarkoitetaan. Paljolti ollaan myös sitä mieltä, että Raamatun puhe homoseksuaalisuudesta ei kata kaikea, mitä käsitteellä nykyään tarkoitetaan.

II Kun Raamatussa puhutaan homoseksuaalisuudesta niin puhutaankin heterosek-suaalisten ihmisten homoseksuaalisesta käyttäytymisestä, ei pysyvästä taipumuksesta ja sen ilmentämisestä. Toisaalta tämä tulkinta on myös kyseenalaistettu. Tulkin-nalliseen kysymykseen siitä, miten Raamatun homoseksuaalisuutta koskevia lausu-mia tulisi tulkita, ei luterilaisessa teologiassa ole valmista vastausta.

Olisi vielä mielenkiintoista nähdä mitten luterilainen oppi selviytyy siinä tilanteessa jossa homoseksuaalisuuden syyt olisi kyetty selvittämään luonnontieteellisin mene-telmin. Kysymys on vaikea sillä sitä ei ole voitu osoittaa biologisessa kehityksessä tapahtuneeksi häiriöksi. Emme siis loppujen lopuksi edes tiedä mistä homosek-suaalisuudessa on kysymys! Heikkisen kommenttipuheenvuoron voimme jättää ehkä omaan arvoonsa mutta Hallamaan vastauspuheenvuorosta nostamme esiin pari väitettä pohdittavaksemme.

I  Teologia pysyy voimissaan vain, kun se tehdään jokaisella ajalle eläväksi suhteessa ajankohtaisiin kysymyksiin. Eettiset ongelmat ja teologiset kiistat ovat usein raskaita ja rasittavia. Ne ovat kuitenkin mahdollisuus arvioida asioita ja tehdä perinne eläväksi. Ongelmien käsittelemistä ei siksi pitäisi pelätä vaan nähdä niissä mahdollisuus.

II  On kuitenkin alkanut näyttää yhä ilmeisemmältä, että keskustelu on heteroiden yritys ymmärtää itseään ja omaa elämäänsä sukupuolisina olentoina.

Loppujen lopuksi Raunion artikkelin sisällön ja lopputuloksen saattoi arvatakin. Mutta, mutta… Periaatteessa “riippumattoman” yliopistoteologin on aina helppo esittää ajatuksia joihin ei kirkolla tässä tapauksessa ole mitään lopullista kantaa. Raunion esittämä kompromissimäinen ajatus hänen artikkelinsa lopussa olisi kirkon lopullisena kantana jo vallan hurja juttu!

Hallamaan kommenttipuheenvuorosta poimimani toinen ajatus toi mieleen kaukai-sessa historiassa olevan vapun silloin joskus kun sähköposti oli nuori. Lähetin eräälle homotuttavalleni hyvin hirtehisen vapputervehdyksen. Se oli lyhyhäisyydes-sään seuraava: “Hei homo-kallet hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika, hetken kestää elämää, sekin ehdoilla heteroin!” Joopase joo! Olen aika vakuuttunut siitä melkein kaikki homoparit haluaisivat vain olla rauhassa eivätkä hevonhetulan häilää välittäsi vaikka ovikelloa tulisi soittelemaan vaikka minkämoinen kirkkoruhtinas uuden siuanuskaavan sisältävän käsikirjan, vihkiveden ja söyryävän suitsutusasitan kanssa…

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 3.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 3.

II pohdiskelu

Ja mitäs siitä onkaan sitten sanottavaa kirjan toisesta osiosta? Paljonkin... Varsinai-sen artikkelin kirjoitti Espoon hiippakunnan hiippakuntadekaani Kai Peltonen. Hän lähti leikittelemään ajatuksella ”mitä jos Suomen kirkossa hyväksyttäisiin vaatimus homojen yhdenvertaisista oikeuksista. ”Spekuloinnin tulos on seuraava: Jos myön-teinen homo-päätös syntyisi niin sen jälkeen:

1) Eri linjoilla päätöksen kanssa olisivat raamattu ja sen tärkeimmistä hahmoista ainakin Mooses, Jeesus ja Paavali, ja tietysti itse Jumalakin. 

2) Voitaisiin väittää että Jumala on pelkästään teologien luoma käsite ja hänen sanojaan voidaan muuttaa aina tarpeen mukaan.

3) Kirkon sisällä nousisi paljon ristiriitoja aktiivisimman maallikkoväen keskuudessa ja herätysliikkeissä toimivien tahoilta.

4) Kirkon työntekijöiden yhteistyökyky voisi joutua koetukselle koetukselle kutenn nyt virkakysymyksessä.

5) Kirkkomme joutuisi suuriin vaikeuksiin ekumeenisissa suhteissaan.

Vaikka päätös saisikin paljon myönteistä vastakaikua niin esiin nousevat ongelmat olisivat paljon monimutkaisempia kuin nyt virkakysymyksen suhteen.

Peltonen lähtee seuraavaksi liikkeelle siitä mikä on raamatullista ja mikä ei. Hedel-mällisimmän ajatusrakennelman hän esittää rinnastaessaan homokysymyksen eron-neiden vihkimis-kysymykseen ja naispappeuskiistaan. Peltosen tausta-ajatuksena on ilmeisesti se, että antaa ajan tehdä tehtävänsä. Kysymys eronneiden vihkimisestä oli aikoinaan iso asia mutta kiihko on vuosikymmenten mittaan laantunut. On siinä moni vanha rovasti taipunut kun oma tyttö on eronnut ja mennyt uudestaan naimisiin. Veri on ainakin tässä tapauksessa sanaa vahvempi. Suhtautuminen naispappeuteen on muuttunut kaikkinensa positiivisempaan suuntaa parin vuosikymmenen aikana. Molemmat kysymykset ovat  raamattukysymyksiä mutta asioiden kanssa on voitu toki elää, ja ihan hyvin on elettykin.

Loppujen lopuksi voidaan aiheellisesti sanoa, varsinkin kahden kommenttipuheen-vuoron jälkeen, että suurinta osaa kirkkoon kuuluvista myönteinen homopäätös tuskin paljoakaan hetkauttaisi. Kuohuntaa sen sijaan olisi teologien piirissä ja kirkon työntekijöiden joukossa.

Kirkon homokysymykseen tuskin saadaan selkeää vastausta piispojen ja kirkollisko-kouksen taholta ainakaan viiteen vuoteen. Päätös tullee olemaan kieltävä kompro-missi. Raamatun sanaan vedottaneen edelleen mutta homojen ihmisoikeudet tunnus-tettaneen ja kirkko ei enää syrjine ihmisiä ja omia työntekijöitään seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Ratkaisu tyydyttänee useimpia. Tulevat vuosikymmenet pehmentävät tilannetta kirkon sisällä ja myös ekumeenisissa yhteyksissä. Tulevien vuosien aikana ihmiset tarkistavat ajattelutapaansa, ja kirkon pakollinen kompro-missi auttanee tässä asiassa, niin että eletään tilanteessa jossa pääsääntöisesti homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset eivät koe ihmisarvoaan loukatuksi. Aika tekee tehtävänsä ja melkein kaikki kokevat ettei homoudessa loppujen lopuksi ole mitään pelättävää. Asia on aivan uudella tasolla sinä päivänä kun nuorin piispoistamme on syntynyt 1980-luvulla. Niin, joku on varsin osuvasti joskus sanonut että ”hitaasti pyörivät Jumalan myllyt.”

Suomen kirkon suuressa homokirjassa viitataan moneenkin oteeseen 1. Mooseksen kirjan kirjan ensimäisen luvun jakeiseen 27: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, jumalan kuvaksi hän heidät loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Mutta mutta... On olemassa toinenkin kohta aivan raamatun ensimmäisesä luvussa jonka pohjalta vois tehdä ajatuksenjuoksua ja se on tässä: "Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." Nuo Jahvetin (Hieman diminutiivinen muoto Vanhan testamentin Jumalan Jahven nimestä.) kuudennen päivän illan mietelmät avaavat montakin tulkintahorisonttia. Jahvetti oli luonut inehmon ja elukat. Homoseksuaalisuutta esiintyy sekä inehmojen ja elukoiden parissa. Ja silti kaikki oli hyvää!

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 2.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 2.

I pohdiskelu

Kaikkiaan kirjassa on kolme osiota. Yksi alaosio sisältää artikkelin ja kaksi kom-menttikirjoitusta. Ensimmäinen osio on otsikoltaan ”Homoseksuaalisuus raamattu-teologisena kysymyksenä.” Ensimmäisen kuudesosan aloittaa Kari Kuulan artikkeli joka selvittää lähinnä niitä kohtia joissa raamatussa viitataan homoseksuaaliseen käyt-täytymiseen. Lähtökohtahan näissä ensimmäisen osion kirjoituksissa on hermeneut-tinen ja sehän tarkoittaa kristillisen teologian kentällä tekstien soveltamista tämä päivän teologiseen kontekstiin ja sitä kautta kirkon julistukseen, opetukseen ja elämäänkin. Loppujen lopuksi selkeitä kohtia raamatussa joissa viitataan homoseksuaalisen käyttäytymisen kategoriaan on vain muutama. Vanhassa testamen-tissa kolmannessa Mooseksen kirjassa on kaksi kieltoa (3. Moos. 18:22; 20.13), ja muut kohdat ovat 1. Moos. 19.1-25 ja Tuomarien kirjan kohta 19:22-25. Uusi  testamentti ei ole sen runsaampi: Room. 1.26-27; 1. Kor. 6:9 ja 1. Tim. 1:10. Jälleen kerran Daavidin ja Joonatanin ystävyys kuitataan lähinnä olankohautuksella. Joka vain lukeekin Daavidin perhehistoriaa tietyllä näkökulmalla ei voi olla välttymättä johtopäätökseltä: ”Mies on aito itämainen despootti ja erotomaani.” Ja-ja... Hovielämään kuului kaikenlaista niin ennen kuin nykyäänkin!

Kuulan artikkelin yksi mielenkiintoinen päätelmä on se, että Jeesus ei olisi hyväk-synyt homoseksuaalista käyttäytymistä. Perusteena on se, että ne kysymykset, joissa hän selvästi poikkesi aikansa näkemyksistä, muodostuivat kiistakysymyksiksi, joista jäi jälkiä evankeliumeihin. Tiedä häntä, entäs sitten naiskysymys ja Magdalan Maria. Asiastahan pidetään toisaalta meteliä vaikka mitään jälkiä ei löydy, ja asiaa jälkiperustellaan Uuden testamentin ulkopuolisilla kirjoilla jne. Lopulta Kuula kallistuu sellaiseen näkemykseen että homokysymyksessä vaaka kallistunee samaan asentoon kuin aiemminkin.

Puijon seurakunnan kappalaisen, dosentti Kari Kuulan artikkelia kommentoi ensim-mäisenä Åbo akademin Vanhan testamentin ja judaistiikan professori Antti Laato. Laato lopettaa kommenttinsa samaan huolenaiheeseen jonka olen itsekin tuonut esiin: jos tässä livetään niin sitten ollaan suurissa vaikeuksissa; raamatuttomassa kirkossa. Luonnollisestikin Laato osaa ilmaista asian näin hienosti: ”Yleisesti voidaan sanoa, että jos kirkot päätyisivät lopputulokseen, jonka mukaan Ramatun sana ”ei” muutetaan sanoiksi ”kyllä”, niin koko Raamatun hermeneutiikka ajautuisi täydelliseen ekumeeniseen kriisiin. Ramatussa ei tämän jälkeen voisi olla mitään asiaa tai yksityiskohtaa, jota ei haluttaessa voitaisi muuttaa vastaavalla hermeneut-tisella argumentaatiolla.

Tuore Timo Veijolan oppituolin perillinen Helsingin yliopistossa, Martti Nissinen on pitkään kirjoitellut tästä kysymyksestä eivätkä hänen linjauksensa poikkea nytkään entisistä. Nissinenhän on väittänyt jokseenkin niin että nykymaailmassa on asioita, joita Raamatun maailma ei tunne, joten suoraviivainen Raamatun sovel-taminen ei käy päinsä. Homoseksuaalista käyttäytymistä ei siis ollut Raamatun maailmassa! Väite on väitteenä melkoinen ja sitä en itse sulata. Homoseksuaali-suutta esiintyy kaikkien eläinlajien keskuudessa, ja ihminen on biologinen olento vaikka onkin jollain selittämättömällä tavalla ”luomisteologian” alainen. Se että Raamattu ei sinänsä puhu homoseksuaalisuudesta on merkki vain sen kirjoittajien rajoittuneesta ja jollain tapaa ahdistuneestakin maailmankuvasta. Homous on ikivan-haa ja Nissisen pitäisi ottaa vertailukohdaksi esimerkiksi kreikkalainen kulttuuri.

Lopulta Nissinen yrittää ottaa tulkinnan avuksi kohdan jossa Jeesuksen oppilaat katkovat sapattina viljantähkiä ja syövät niitä nälkäänsä (Matt. 12.1-8; Mark. 2:23-28 ja Luuk. 6:1-5). Minua ei ainakaan saa tämä Nissisen vakuuttelu vakuuttuneeksi. Haluaisin toki että saisi mutta ei saa... Hänen esittämänsä ajatusrakennelma jota hän rakentelee kuin pahinkin raamattu-fundamentalista yksittäisen raamatunkohdan pohjalta. Kommenttinsa hän päättää luonnollisestikin sanoihin: ”Moni toivoo, että myös kirkon suunnalta kuuluisi vapauttava viesti.

Vielä joitain asioita hyvin tiiviisti ensimmäisen osion ensimmäisestä alaosiosta:

- 3. Mooseksen kirja torjuu kategorisesti miesten välisen homoseksuaalisen käyttäytymisen.

- Kieltoa ei kuitenkaan perustella millään teologisella näkökohdalla.

- Homoseksuaalinen käyttäytyminen on vastoin luomissuunnitelmaa, jonka mukaan ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi  ja siten toisiaan täydentäviksi sukupuoli-kumppaneiksi.

Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeet 18-32 on tulkittava siten, ja tässä tulee Paavalin ”homo-teoria” että homoseksuaalisen käyttäytymisen syynä on epäjumalien palvonta, josta Jumala on rankaissut ihmisiä jättämällä heidät himojensa valtaan...

Niin paljon kuin Paavalia täytyykin arvostaa niin nousee mieleen eräs kysymys: Voiko asioista puhua ilman minkäänlaista kokemusta? Tänäänkin katolisessa kirkos-sa seksuaaliasioiden suurimpia asiantuntijoita ovat selibaatissa elävät vanhat miehet!

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 1.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 1.

Johdanto

Kovin mielellään rippikoululaisille pitäisi oppitunteja joissa ihmisen seksuaali-suudesta voisi puhua täydestä rekisteristä. Sellaisia ei tänään ole yksinkertaisesti pitää mahdollista koska piispoilla ei ole asiasta yhtenäistä linjaa, eikä kyllä kirkolliskokouk-sellakaan. Ainoa jossa on selkeä linja on Raamattu.

Mikä päätös aikoinaan tuleekaan niin on se oleva hyvin repivä ja konsanaan kipeämpi kuin virkakysymys. Melkein jokaisen ystävä-, ja tuttavapiiriin ja sukulaistenkin joukkoon, jos nyt on aivan normaalisti havainnoiva ihminen, kuluu ainakin yksi homoseksuaali ihminen. Naispappeuden vastustajat ovat marginaalinen ryhmä em. asiantilaan verrattuna. Ja kun asia on valitettavasti niin että eivät syvät kansanrivit eivätkä syvällisemmätkään ihmiset lähde ensimmäisenä Roomalaiskirjeen sanoista liikkeelle. Kirkko ja sen johto tulee kokemaan äärimmäisen kovaa painostusta ja nyt alkaa näyttämään siltä että ratkaisu pitää saada aikaan suhteellisen nopeasti, viivytystaistelun aika on ohi, tai sitten se jatkuu ja jatkuu.

Muutama vuosi sitten kaikkien hiippakuntien papit kokoontuivat ns. synodaali-kokoukseen. Tuossa kokouksessa piti puhuman raamatusta, sen tulkinnasta ja käytöstä kirkossamme. Ainakin Turussa tähän kysymykseen ei kovin hyvin pystytty paneutumaan koska silloisen Turun piispa Ilkka Kantolan kokouksen avausju-malanpalveluksen saarna nousi koko keskustelun keskipisteeseen. Tavallaan siinä oli kysymys raamatun tulkinnasta. Kantolan väite oli se, että joskus lähimmäisen etu tulee asettaa Jumalan tahdon edelle. Ja hänen koko saarnansa liikkui homojutun ympärillä, ja ikävä kyllä niin koko synodaalikokouskin. Varsinaiseen ytimeen eli raamatun tulkintaan ei päästy

Kirkko on nyt pahassa raossa. Kysymys on tiukasti sanottuna tässä: miten ei saadaan kylläksi. Jos raamatun sana tulkintaan vain aikasidonnaiseksi puheeksi ollaan sellaisen Pandoran lippaan äärellä että oksat poies ja parkki kanssa... Ja kun meidän kirkollamme ei valitettavasti ole mitään raamattuteologista ohjelmaa... Sen jälkeen mikä tahansa on luvallista ja mahdollista...

Tuon kappaleen kirjoitti rakas opettajani Timo Veijola noin vuosi ennen traagista kuolemaansa. Timolla olisi ollut paljon annettavaa kirkollemme ja hänen myötä poistui laajakatseinen ihminen. Hän ei ehkä olisi voinut tätä soppaa selvittää mutta annetaanpa hänen sanojensa puhutella meitä:

”Kristityt tuntevat Jumalan Kristuksen välityksellä, ja siksi heille Kristus on myös kaanonin keskus ja Herra. Niin kuin Jeesus esitti kritiikiä eräitä Vanhan testamentin ongelmallisia käskyjä kohtaan (Matt. 5), samalla tavalla kristityt ovat oikeutettuja ja velvoitettuja harjoittamaan moraalista kritiikkiä sellaisia kaanonin kohtia vastaan (esim. Joosuan kirjassa), jotka eivät vastaa Kristuksen opetusta ja henkeä. ”Mikä ei opeta Kristusta, se ei ole apostolista, vaikka sitä opettaisi Pietari tai Paavali, ja mikä saarnaa Kristusta, on apostolista, vaikka sitä saarnaisi Juudas, Hannas, Pilatus tai Herodes” (Luther). Gulps! Taas tuli Martti eteen. Mutta on aika tehdä sarja pohdiskeluja Suomen kirkon suuren homokirjan äärellä.

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.