Missä olit kun Neuvostoliitto järkkyi 25 vuotta sitten?

Näinä päivinä tullaan puhuaan paljon niistä päivistä jotka muuttivat maailmanhistorian kulkua. Saatan itse vastata levollisin mielin kysymykseen "Missä olit kun Neuvostoliitto järkkyi 25 vuotta sitten?" 

Voin vastata että olin Neuvostoliitossa! Noiden kymmenen vuorokauden kunnia ei koskaan himmene. Jotkut kerskuvat etteivät koskaan käyneet Neuvostoliitossa. Noiden vuorokausien kerroin on täydet 100. Kymmenen päivän reisu vastaa siis tuhatta Neuvostoliitto-vuorokautta. Reissu oli rankka ja suloinen muistoiltaan. Maha oli sekaisin Moskovassa, ja Uzbekistanilaisen ravintolan annit jäivät ikävä kyllä nauttimatta.

Matka oli luonnollisesti suunniteltu jo hyvissä ajoin ja kyse ei ollut mistään ryhmämatkasta. Olimme haaneet kutsuviisumin ja ajankohta oli mitä sopivin. Itse elin aika tavalla vapautuneissa tunnelmissa. Olin saanut viimeinkin erään minulle hankalan tentin lävitse ja tie oli auki kohti menestyksekästä syksyä jumaluusopillisessa tiedekunnassa Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa Kaulakoskella. Syksy toisi tullessaan 20 opintoviikkoa ja sen jälkeen voisi osoittaa VOTKILLE että nyt on näyttöä; saisikos takaisin opintotuen. Tarinalla oli oleva vielä onnellinen päätös. Ja sitten oli edessä unelmien matka Neuvostoliittoon, silloiseen Leningradiin ja Moskovaan. Olin ollut siellä toki kaksi kertaa aikaisemminkin. Tosin aikaisemmin olin ollut vain vaatimattomasti muutaman päivän matkalla Leningradissa ja perinteisillä bussikyydeillä ryhmässä.


Mutta sitten alkoikin tapahtua erinäisiä asioita. Maa, tuo suuri maa, alkoi liikehtiä levottomasti ja hämmennys oli suuri kun kuulimme että siellä on menossa vallankaappausyritys. Oma matka oli siis vaakalaudalla. Kai silloinkin kehotettiin olemaan matkustamatta kriisin kourissa oleviin maahin, mene tiedä ja muista näin pitkän ajan jälkeen. Ajattelimme kuitenkin, että eihän niin ystävällisten ihmisten kansoittamassa maassa voi tapahtua mitään epämiellyttävää. Ja pääsisimmehän keskelle historiallisia tapahtumia. Joka tapauksessa olimme onnellisesti Pietarin junassa illalla 20 elokuuta vuonna 1991. Silloin tilanne oli jo rauhoittumaan päin ainakin Leningradissa. Viivähdimme kyseisesä kaupungissa kolme päivää ja ei olisi kyllä voinut uskoa että jotain niinkin vavahduttavaa oli tapahtunut. Mutta Pietarihan elää aian omaa elämäänsä, oli aika ja hallitsijat sitten keitä tahansa. Ja loppujen lopuksi ihmisten oma päivittäinen selviäminen menee aina edelle oman kansakunnankin kriiseistä.

Moskova olikin sitten oma lukunsa. Sillä paikalla jossa oli kuollut ihmisiä oli valtava kukkakeko. Kuolleiden sotilaiden muistoa vaalitiin ja kävimme mekin talettamassa muutaman sata ruplaa sotilaiden muistorahastoon. Patsaita oli kaadettu ja Felix Dzeržinskin pysti etunenässä. Se oli kaiketi jo viety  jonnekin sulatettavaksi. Patsaan jalustassa luki hyvin osoittavasti "DURAK." Muuten ei Mokovassakaan havainnut tuolloin mitään niin ihmeellistä. Kapinayritys oli tukahtunut jo muutamaa päivää aiemmin. Samaan aikaan kauko-idässä pidettiin tulostasoltaan mahtavat yleisurheilun MM-kisat ja niitäkin seurattiin isäntäkodissamme. Muistan elävästi Kimmo Kinnusen voittoheiton. Vähällä oli ettei Seppo Räty saanut toita maailmanmetaruuttansa. Ne olivat aikoja jolloin MM-kisat pidettiinn joka neljäs vuosi. Neuvostoliitto sai noissa kisoissa vielä 9 kultamitalia, joista sen naisurheilijoidenosuus oli peräti 6.

Jotain suurta oli kuitenkin tapahtunut vaikka en hahmottamiseen menikin vielä aikaa. Neuvostoliiton hajoamiseen ei liittynyt loppujen lopuksi niin suurta dramatiikkaa kuin oli vuosikymmenien ajan odotettu. Prosessi olisi voinut olla paljon verisempi. Loppujen lopuksi selvittiin ihan "muutamalla" tilastotapauksella kuolleita. Historiaan tapahtumat olivat kyllä jättävä syvän vaon. Neuvostoliiton hajoamiseen ei liittynyt Jeesuksen uutta tulemista. Antikrituksen aika saattoi alkaa ihan hyvin, sitä emme tiedä. Historian opetus kuitenkin oli siinä, että äärimmäisyydetä on helppo siirtyä äärimmäisyyteen. Mikä onkaan Venäjän nykyinen tila? Neuvostoliiton kyvykkäimmät ja velvollisuudentuntoisimmat kansanlaiset olivat tietenkin KGB:n palveluksessa ja ei ole mikään ihme, että Venäjän nykyinen johtaja Vladimir Putin oli jo tuon organisaation palveluksessa. Voi olla, miten sen ottaa ja miten lopulta arvottaa, että epäonnnistunut vallankaappausyritys loi edellytykset oikeisto-diktatuurin syntymiselle Venäjällä.

25 vuotta sitten Neuvotoliiton lopun myötä päättyi myös n. kylmä sota. Maailmalle yritettiin uskotella että nyt olisi rauhan aika ja jotkut puhuivat vakavissaan ns. PAX AMERICANA-tilasta. Tosiasiassa kylmän sodan loppuminen toi Eurooppaan veristen sisällisotien sarjan ja maailma sai nähdä ns. Amerikkalaisten sodat, jotka jatkuvat edelleenkin. Euroopassa nähtiin EU:n aika. Kun internetin keksimisestä oli tullut kuluneeksi lähes 20 vuotta saatettin jo puhua vihan ja pelon aikakaudesta. Euroopassa nähtiin monellakin tavalla kristinuskon alasajoa ja uskonnottomuutta. Yksi tulevan historiankirjoituken pääväitteitä voi olla vuosia 1992-2012 tarkasteltaessa tila, jolle oli ominaista omasta kulttuuri-traditioista luopuminen. Toinen historioitsija puhunee seurauksista jotka johtuivat tästä.

Kuolleesta ei saa puhua pahaa, ei ainakaan paljoa. Nyt onkin aika viettää nostalgista Neuvostoliitto-hetkeä. Tässäpä muutamia kysymyksiä, vakava ja vähemmän vakavia joita jokainen joka Neuvostoliiton muistaa voi miettiä.

I Oliko Neuvostoliitto niin paha asia kuin väitetään?

II Kuka oli ihanin ja suurenmoisin neuvostoliittolainen ihminen joka eli?

III Mikä oli Neuvostoliiton suurin saavutus?

IV Mikä oli Neuvostoliiton paras anti ihmiskunnalle?

V Oliko Neuvostoliitto ihan turha kokeilu?

VI Olisiko Venäjän tilanne tänään sen kummempi kuin tilanteessa jossa Neuvostoliittoa ei olisi koskaan ollutkaan?

VII Missä sinä olit kun Neuvostoliitossa järkkyi?

Kyllä nyt on aika soittaa YSTÄVÄN LAULU.

Valitusta Rion yössä

Ajat ja tavat, niitähän on ja jokainen sukupolvi tekee omat tapansa ja elää omaa aikaansa. 

Loppujen lopuksi ihmiselämässä kaikki olisi varsin hyvin jos mennyt olisi mennyttä ja elettäisiin vain tätä hetkeä. Valtaosa ihmisistä elää syyllisyyden maailmoissa kelaten vuosikymmeniä vaikkapa lapsuutensa tapahtumia. Pieni joukko haaveilee ja elää etuvartioasemissa tulevan todellisuudessa kaikkinen mausteineen, ilmiöineen ja muineen, todellisuudessa joka muille on vielä vuosien päässä. Useimmiten heitä ei omana aikanansa ymmärretä. Sitten on vielä pieni joukko ihmisiä jotka elävät vain ja ainoastaan tätä päivää. He ovat ehkä tasapainoisimpia ihmisiä kaikkinensa. Menneisyys ei vaivaa, tulevaisuus ei luo paineita; eletään vain tätä päivää nauttien viisaiden vanhempien sukupolvien opetuksista ja tiedostaen ns. ihmislajin parhaat kyvyt; yksinkertaisesti uskotaan parempaan tulevaisuuteen.

Rion kisat eivät ole nostattaneet olympiariemua kaikista korkeimmilleen. Uusimman TIME-lehden kansikuva nousi eilispänä postilaatikosta pysähdyttävällä tavalla. Venezuelan kuolinkamppailu, ihmisyyden täydellinen perikato nakertaa pahasti olympia-rauhan tunnelmaa. Siinä olevan pojan tyhjä ja kaikkea toivoa vailla oleva katse kertoo paljon. Ja onhan niitä perikatoja muuallakin. Olympiarauha on globaalisessa mittakaavassa kuollut kirjain. Aleppon murhenäytelmäkin syvenee päivä päivältä.

Itse Rion puitteet näyttävät meille ihmislajin olemuksen kaikista raadollisimmillaan. Jospa ne kymmenmiljardiset resurssit vahvojen valuuttojen mittakaavoissa olisi käytetty köyhyyden poistamiseen, likavesien puhdistamiseen, kelvollisten asumusten tuottamiseen, koululaitoksen resursseihin, perhesuunnittelun edistämiseen ja vaikkapa terveydenhoidon tehostamiseen niin Rio de Janeiro voisi vielä jonain päivänä nousta sille kuuluvaan kukoistukseensa tropiikin jättiläisen onnellisten ihmisten kauniina kaupunkina.

Samalla nouseevat mieleen vanhat  hyvät ajat ja arvokas puheenparsi. Kun kuuntelee Rio radioselostuksia niin jää kaipaamaan, vaikka fossiilin leiman saisikin, vaikkapa vuoden 1976 kesäkisojen selostustunnelmaa. Nykyään nyrkkeilyotteluitakin selostetaan pitkälti Tom ja Jerry-mentaliteetilla. Jos joku saa kovan iskun niin se on todellakin hauska juttu. Radiotoimittajien puheista paistaa läpi ”ansaittu” drinkistely ja paljon muutakin. No tietysti lämmin ilmanala innostaa. Varmaankin ”pahuksen irtonaista,” mutta onko se liiankain irtonaista. Kaikki hauska ei ole huumoria ja monesti ns. hauskuus on vain pitkälle vietyä vakavuuden puutetta.

Jotenkin vain jää kaipaamaan Ilmo Lounasheimon karismaa nyrkkeilyselostuksissa ja monen, monen muun jo autuaammille ”tapahtuma-kentille” siirtyneen gentlemannin arvokas elämäntyötä. Jossain jo näkymättömissä  liikkuu vielä suuren Kalevi Tuomisen, valmentajien valmentajan, päälliköiden päällikön, jykevänlaatuinen henki. Hän se puhui urheilumuodoista eikä "epämääräisistä lajeista" ja kesäkisat olivat aina sen ja sen olympiadin kisat ja talvikisat olivat olympialaiset talvikisat. Puheenparsi noudatti suuren Martti Jukolan paaluttamaa puheenpartta. Nykyään mistään arvokkuudesta ei ole tietoakaan.

Ennen oli myöskin tavoitteita. Piti olla realistiset mahdollisuudet sijoittua kuudentoista parhaan joukkoon. ”Opintomatkalle” ei noin vain päässyt. Ja tavoitteissa löytyi. Ne Kalevi Tuominen kuulutti koko kansakunnalle ja oli aina etulinjassa, ensimmäisenä kertomassa asioista jämerällä ja vakuuttavalla tavalla toimittajille.  Ehkä maailma on mennyt huonompaan suuntaan meille niin rakkaan olympialaisen asian suhteen. Tätä kansakuntaa muuten kutsuttiin kerran Pohjolan Hellaaksi.”Lapin kesä-mentaliteetti” kuvaa parhaiten tilannetta. Onko meillä vielä toivoa?

https://www.youtube.com/watch?v=-aSxSUy34HU

Iso venäläinen kypsyy ja muuta pientä.

 

Ison venäläisen sadonkorjuusta on nyt aikaa reilut kolme viikkoa sato on todellakin jo kypsymään päin. Sadon kypsymisessähän on kyse kuivumisesta joka on nyt tapahtunut aivan ”en naturelle” pimeähkössä hyvän ilmankierron varastossa ja varsinaista pakotettua loppukuivausta ei ehkä tarvita. 

Kuivumisen aikana raapi (Tässä puhutaan nyt tällaisesta: varastokynsien muodostama yksikkö tuuman pituisella naatinvarrella) menettää painostaan, kasvuryhmästä ja muunnoksesta riippuen, jopa 35 prosenttia. Erityisesti robustin varren ja tuoreena todella paksun kynsikalvon omaava Iso venäläinen on tästä hyvä esimerkki. Jos kuivataan ihan ”en naturelle” niin viimeiset grammat voivat olla todella tiukassa. Otsikkokuvan neljä kaverusta, edustaen hyvää kokoa ja painoluokkaa olematta kutitenkaa suurimpia ja kauneimpia, painavat tällä hetkellä yhteensä 463 grammaa. Kun vaaka näyttää lukemaa 455 grammaa niin voidaan puhua kypsästä kamasta. Tuollaisa raapeja mahtuu kiloon vain kahdeksan ja yhdeksäs menee sitten jo yli. Näin ollen kiloon vahtuu vain noin 910-920 grammaa. 

Ei-pakotettua ja nopeutettua kuivaamista edesauttaa se jos korjuuvaiheessa Isosta venäläisestä poistetaan pari vielä tuoretta lehteä. Tämä kyllä edellyttää sitä että korjuuvaiheessa kasvissa pitäisi olla 6 kappaletta vielä pääosin vihreätä lehteä. Näin kuivauksen jälkeen raapin ympärillä on vielä ainakin kolme täydellistä wrapperia. Lopputuloksen kannalta ehkä menetetään kymmenesosa raapin painosta, mutta säilyvyyden suhteen saadaan paljon lisää. Toisaalta kyse on tietenkin paljolti arvostuksista.

Iso venäläinen oli tehnyt toisen kukkavarren kasviin josta kesäkuulla oli poistettu ensimmäinen kukkavarsi. Nyt isoon penkkiin jätetyistä yksilöistä yksi on tehnyt peräti kaksi uutta kukkavartta. Järjestykseeään toinen niistä on matkannut sinnikkäästi läpi kovettuvan varren ja ja kolmas on sekin päässyt varsin korkealle. Noiden kahden sinnikkään varren itusilmut ovat varsin suuria. Mitään ihmeellistä mutaatiota on turha odotella. Nähtäväksi jää miltä noiden itusilmujen tuottamat kasvit tekevät seuraavan kuluvan vuoden aikana. Tässäkin suhteessa heinäkuu 2017 on viisaampi. Tältä asiantila näyttää juuri nyt:

Filareen Facebook-sivuilta saamme tiedonannon että tuolla kaikkien kynsilaukka-farmien äidillä sadonkorjuu on saatu päätökseen. Viimeisenä on korjattu Silver White joka kuuluu tietenkin Hopeakuorien kasvuryhmään. Flaree sijaitsee siin varsin lähellä Kanadan rajaa Washingtonin osavaltioon sijoittuvassa Okanoganin piirikunnassa. Vanhasta Suomesta ja Suomenlahden rannikosta katsoen se on 1200 kilometriä lähempänä päiväntasaajaa. Aurinkoa on siis enemmän ja ainakin vielä näihin vuosiin saakka siellä on ollut aina varsin kylmä talvikin. Monet tekijät ovat tehneet siitä aivan ihanteellisen paikan kynsilaukan viljelyyn. Ja kerrataan nyt vielä yksi asia: Filaree oli paikka jossa uskomaton Ron. L. Engeland teki historialliset löytönsä ja työnsä.

Nähtäväksi jää miten lämpenevä ilmasto vaikuttaa Filareen oloihin. Syksyllä istutettava kynsilaukka tarvitsee kunnollisen talven tuottaakseen voimakasta ja aromikasta kamaa. Mitä tämän vuoden satoon oloissamme tulee niin merkit ovat lupaavia. Iso venäläinen maistuu juuri siltä miltä sen pitääkin maistua ja kynsien rakenne on aivan ihanteellinen tässä vaiheessa. Punainen venäläinen on juuri niin pistävä ja vahva kuin olla pitääkin. Lopulta koittaa se päivä jolloin kaikki eri kynsilaukat ovat kypsiä ja on aika tehdä lopulliset arviot.

  
https://www.youtube.com/watch?v=_Cc7UI62k3Y