Et itkeä saa Argentiina – pienviljelijän mietteitä ison talon isännänvaihdoksen äärellä!

Aivan aluksi tähän on laitettava lainaus meidän kotoisen tekstuaali-television sivulta 108. Siinä meidän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Katri Mäkinen kommentoi uuden paavin valintaa näin:

”Se, että uusi paavi mukailee nimessään köyhyydessä elänyttä, linnuillekin saarnannutta eläinten ja luonnon suojeluspyhimystä Fransiskus Assisilaista on arkkipiispa Kari Mäkisen mukaan hyvä viesti. Se, että hän valitsi nimekseen Franciscus voi sisältää kahta viestiä. Toinen on köyhien todellisuuden tunnistaminen ja toinen on luomakunnan kunnioittaminen. Se liittyy kirkkojen ja ihmiskunnan yhteisiin haasteisiin. Arkkipiispan mukaan uuden paavin tulo Etelä-Amerikasta taas kertoo katolisen kirkon reagoinnista etelän painopisteen kasvuun ja kirkon nykytilanteeseen.”

Paavin ensimmäiseen täyteen päivään tehtävässään on sisältynyt arvostelujen ryöppy joka ei tule laantumaan. Franciscuksen kuherruskuukausi uutena paavina jäi muutaman minuutin pituiseksi jos sitä nyt edes olikaan.

Arkkipiispa Mäkisen sanat ovat kauniita ja huolella aseteltuja, sitä ei käy kiistäminen. Eri asia on sitten se miten ne toteutuvat. Pessimisti voisi sanoa, että Franciscuksen aikana köyhät tulevat köyhemmiksi ja harvat rikkaat rikastuvat entistä enemmän. Maailman tilaa ei uusi paavi pysty kohentamaan sillä vaikka ns. ”krisititty maailma” tekisikin parannuksen, niin hillitöntä menoa eivät vähään aikaan lopeta kiinalaiset eivätkä myöskään kasvun ja kulutuksen tielle tähtäävät intialaiset.

Niin irvokasta kuin se onkin sanoa niin uuden paavin sanoma köyhyydestä ja sen ihannoinnista voi palvella globaalia kapitalismia aivan kuin tilauksesta, sitä ”status quo-tilaa” jossa nyt elämme. ”Köyhät kyykkyyn ja pysykää kyykyssä, onhan teillä Jumala,” voisi joku aivan aiheellisesti sanoa.

Ongelma jonka kanssa katolinen kirkko joutuu kamppailemaan koko Franciscuksen kauden ajan on uuden paavin väitetty synkkä menneisyys Argentiinan sotilajuntan aikana 1900-luvun loppupuolella. Tänään asiasta ovat täällä kirjoittaneet Arhi Kuittinen ja Antti Halinen. Maailmalla tulemme näkemään monta ”paljastus-kirjaa” uudesta paavista.

Näyttää siltä myöskin, että katolinen kirkko ei saanut mitään hyvää hallintomiestä vaikka jotkut ovat asiasta jo täällä suitsuttaneetkin ja peräti karuselliin päässeet. Uusi paavi on käynyt Roomassa aina vain kun on ollut pakko, ja Vatikaanin hallinto on hänelle varsin vieras asia. Vatikaanin hallitus eli kuuria saa tehdä edelleenkin mitä haluaa ja juonittelu jatkuu. Samalla jatkuu keskustelu rahanpesuväitteistä ja yhteyksistä mafiaan.

Näyttää siltä, että Rooman kirkko sai toisen siirtymäkauden miehen Ratzingerin jälkeen. Franciscus ei kutsu koolle Vatikaanin kolmatta konsiilia eli kirkolliskokousta. Edelleen jää auki monta kysymystä: pappien naimattomuus, naisen asema ja pappeus, perhesuunnittelu…

Lopuksi voisi kysyä vielä periluterilaisesti: ”Onko Franciscus ANTIKIRSTUS?” Kysmykseen on pakko vastata että kyllä on. Mutta niinhän on arkkipiispa Kari Mäkinenkin ja niin on tämänkin stoorin aitokius-sauanlämmityksen tiimoilla riipustellut pienviljelijäkin, ja niin olette tekin hyvät lukijat ja kaikki mahdolliset kommentoijatkin.

Edellinen on aika rankka väite joka on pakko perustellakin. Otetaan avuksi ihan matematiikan perusteet ja kysymys ns. negaatiosta. Elikkä yritetään nyt argumentoida:

I Luvun yksi negaatiohan ei ole miinus yksi kuten moni voisi luulla. Luvun yksi negaatio mikä tahansa muu luku.

II Kristityille täydellinen ja synnitön on ainoastaan Jeesus Kristus, tai ainakin pitäisi olla.

III Kun rajaton joukko ihmisiä rinnastetaan rajattomaan joukkoon lukuja, niin silloin kaikki muut ihmiset kuin Jeesus Kristus ovat hänen negaationsa elikkä antikristuksia kaikki tyynni.

Tietenkin tätä väitettä voivat pitää totena vain kristityt jos he ottavat oppinsa ja uskontonsa vakavasti. Q.E.D.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=XS3ZaOdYFo8

URANTIA-kirja — plagiaattikokoelma vai uutta auringon alla? vol 3. Keskeinen sisältö lyhyesti ja muutamia anekdootteja

URANTIA-kirja jakautuu neljään osaa. Erään kirjan lukijan kuvauksen mukaan teoksen näkökulma lähtee maailmankaikkeuden keskuksesta ja Jumalasta päätyen yhden ihmispersoonan, Jeesus Nasaretilaisen, uskonnollisen kokemuksen kuvaukseen. Kieltämättä esitys eteneekin suuresta pieneen yrittäen sisällyttää itseensä varsin nerokkaan kuvauksen lähes kaikesta ihmisluontoa kiinnostavasta. Kirja on yritys antaa ihmiselle paikka maailmankaikkeudessa. Vaikka esitys etenee systemaattisesti, tulevat eräät teemat kuten evoluutio esiin toistuvasti.

I osa kuvaa ns. keskusuniversumia ja asutettujen maailmoiden jättiläismäistä vyöhykettä, seitsemää superuniversumia. URANTIA-kirja alkuluvut antavat selvityksen Jumalan eri persoonista, ja niiden välisistä suhteista. Keskusuniversumin ja super-universumien persoonallisuudet esitetään myös pikkutarkan hierakisesti. Huomiota saavat osaksensa myös keskus- ja superuniversumien fyysiset aspektit. Kirjan vannoutuneelle lukijalle osien I ja II avaruutta ja maailmakaikkeutta koskevat tiedonannot ovat kosmo-goninen ja kosmologinen oppikirja sinänsä. Kirjan planeetallemme antama suuruniversuminumero 5 342 482 337 666 on yksi “triviaali tiedonanto” monien joukossa.

II osa sisältää kuvauksen ns. Nebadonin paikallisuniversumin, lopulta 10 000 000 asutettua planeetta sisältävän luomiskokonaisuuden, historiasta, tarkoituksesta, hallinnosta ja lukuisista persoonallisuuksista. Juuri II osa sisältää kertomuksen järjestelmähallitsija Luciferin kapinasta. Näkökulma tulee jälleen suuresta pieneen hahmottaen alenevan rakenteen “paikallisuniversumi - konstellaatio - järjestelmä - yksittäinen asutettu planeetta”. Jos osasta II on nostettava esiin jokin mielenkiintoinen ja erikoinen anekdootti, niin olkoon se sitten vaikkapa Spornagia-olento. “Sporre” on alempien taivasmaailmojen maisemapuutarhuri, älykäs, kaunis, pitkäikäinen (jopa satoja tuhansia vuosia elävä) ja sukupuolisesti lisääntyvä täydellinen eläin. Kirja puhuu sporresta noin sivun verran. Sporre on viime aikoina herättänyt kiivastakin keskustelua esim. URANTIA-säätiön ylläpitämällä suomenkielisellä Internet-keskustelulistalla.

III osa, yhteensä 64 lukua, on nimeltään Urantian historia. Se kuvailee ihmiskuntamme historian noin miljoonan vuoden ikäiseksi. Kuvaus poikkeaa paljon totutusta. Monissa lukijoissa juuri osa III on herättänyt paljon ristiriitoja. Kirjassa annettu tieto tuntuu olevan niin paljon ristiriidassa nykytieteen käsitysten valossa. Myös kirjan ns. “antropologinen katsaus” (Määritelmä minun. Luen siihen URANTIA-kirjan luvut 68-71 ja 81-92) sisältää itsestäänselvyyksiä toistensa perään. Kyseisten lukujen teksti tuo mieleen viktoriaanisen ajan kirjastoantropologit, kuten Tylorin ja Frazerin, jotka esittivät vahvasti yleistäviä teorioita kulttuurista ja uskonnosta 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Martin Gardner esittelee teoksessaan lukuisia teoksia, joista URANTIA-kirja tuntuu lainaavan otteita, joskus jopa kirjoitusvirheitä myöten! Kirjaa on kritisoitu myös siitä, että sen käsitykset ovat niin paljon sidoksissa 1930-luvun maailmaan. Juuri III osan maailmasta paistaa kaikista eniten esiin 1930-luvun eetos mm. rotu-oppeineen. URANTIA-kirjan “rotu-oppi” onkin ehkä eniten huomiota herättävä laajempi yksityiskohta kolmannessa osassa. Kuuden värillisen ja kehityksenalaisen värillisen rodun alkuperä on URANTIA-kirja mukaan seuraava. Erääseen perheeseen syntyi noin 500 000 vuotta sitten yhdeksäntoista lasta. Lapsista viisi oli punaista, kaksi oranssia, neljä sinistä, kaksi vihreää, neljä keltaista ja kaksi indigoa. Värilliset rodut saivat alkunsa kyseisen “sangik-perheen” lapsista. 

IV osa on kuvaus Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Hyvin adventismiin perehtyneenä, jopa seitsemännen päivän adventistin itseymmärryksen nuorempana omanneena henkilönä, Martin Gardner epäili osan neljä olevan eräänlainen kehittyneempi versio E.G.Whiten teoksesta “Aikakausien toivo”. Osa IV ei kuitenkaan ole missään suhteessa riippuvainen kyseisestä teoksesta. Se on täysin itsenäinen ja omaperäinen pelkästään jo sisältämänsä kristinuskon kritiikin vuoksi.

URANTIA-kirjan mukaan planeetallamme elänyt Jeesus Nasaretilainen oli em. Nebadonin paikallisuniversumin Luoja-Pojan seitsemäs inkarnaatio. Aikaisemmat kuusi "lahjottautumista" olivat tapahtuneet kuolevaista ihmistä “ylempien” olentoluokkien keskuudessa. Urantialla tapahtunut lahjottautuminen oli vaatimus täydellisen hallintovallan saavuttamiselle kyseisen Luoja-Pojan olemassaolon piirissä. URANTIA-kirja mukaan vain yksi planeetta kymmenestä miljoonasta kokisi Luoja-Pojan lahjoittautumisen. Osan IV esitys etenee täysin kronologisesti alkaen ns. lahjottautumiskeskustelusta edeten Jeesuksen traagiseen kuolemaan vuonna 30. Kirjan kuvauksessa Jeesuksen elämä ikäänkuin raportoidaan pikkutarkasti. Urantia-kirjan käsitys Jeesuksesta ansaitsisi kyllä laajemmankin tarkastelun, sillä siinä määrin se on totutusta poikkeava ja perinteistä kristittyä shokeeraava. Moni kirkon työntekijä on taatusti ihmeissään lähivuosina kirjan näinä vuosina hankkineiden siihen paremmin syvennettyä. Pienenä anekdoottina osasta IV mainittakoon vaikkapa kolmas Sepeteuksen poika eli Daavid, liikemies ja juoksulähetti-palvelun organisoija.

URANTIA-kirjan sanasto ja sen käyttämä käsitteistö on oma lukunsa ja mielenkiintoinen sinänsä. Kirja sisältää varovaisestikin arvioiden kymmeniä yksittäisiä sanoja, joita Perussuomen sanakirja ei tunne. Otetaan esimerkiksi sanat ajatuksensuuntaaja, elämänkantaja, keskiväliolento, morontia, morontia-temppeli, suuntaaja-fuusio, ali-hengittäjä, planeettaprinssi, hätätila-poika, presenssinkaunistaja ja tietysti spornagia-olento. Siinäpä haastetta sanakirjan hoitajille. Se onkin sitten jo toinen kysymys, kuuluvatko em. sanat kyseiseen sanakirjaan ollenkaan? Onko esim. “keskiväliolento” yhtä tärkeä ja ajankohtainen sana kuin esim “hiiriranne.” 

Käsitteistön puolella löytyy mm. seuraavia muodostelmia, jotka saavat kirjaan perehtymättömän pään taatusti pyörälle: arkkitehtoninen maailma, planetaarinen aatami, planetaariset kuolevaisten aikakaudet, planeetan serafinen hallinto, aineellinen poika ja taivaallinen taidetyöntekijä. Kirjaa tuntemattomalle henkilölle osallistuminen URANTIA-kirjan opintoryhmä-tilaisuuteen voisi olla aikamoinen kulttuuri-shokki. “Eivät he tosissaan voi käyttää tuollaisia sanoja ja käsitteitä!” Kirjan esittämät maailmankaikkeuden eri paikkojen ja persoonallisuusluokkien nimet ovat myös oma järjestelmänsä. Esimerkiksi “Isän seitsemän pyhää maailmaa” ovat nimeltänsä: Divinington, Sonarington, Spiritington, Vicerington, Solitaritington, Serafington ja Ascendington. Esimerkkinä persoonallisuusluokkien nimistä mainittakoon vaikkapa luvun 18 kuvaamat Korkeimmat Kolminaisuuspersoonallisuudet: Korkeimmuuden Kolminaistetut Salaisuudet, Päivien Ikuiset, Päivien Muinaiset, Päivien Täydelliset, Päivien Äskettäiset, Päivien Yhdistyneet ja Päivien Uskolliset.

Kuluneet 55 vuotta kirjan ensimmäisen painoksen julkaisemisesta ovat poikineet myös mielenkiintoisen julkaisukulttuurin. Esimerkiksi sanan “Urantia” alkuperää pohtivia artikkeleita on ilmestynyt muutama. Joku haluaisi juontaa nimen “Orontes-joesta.” Toinen kirjoittaja todistelee kovasti yhtymäkohtia sanan “Urartu” kanssa. 

Julkaisun kuva tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Jotain musiikkia keventämään rankkaa porinoinita. Musiikkia Quebeckista vol.3. "Mon Pays."