Suuren Mustan Päällikön ensimmäinen vuosi. vol I.

                                     

On  kulunut  ensimmäinen  vuosi  Suuren  Mustan  Päällikön  (Noista  sanoista tulee muuten aika hauska lyhenne: SMP!) hallintoa  Yhdysvalloissa.  On  myöskin  aika  tarkastella  asiaa  muutamalta  näkökantilta.  

Obaman  virkaanastujaisten  tiimoilla  saattoi  esittää  kysymyksen  siitä,  ovatko  Pohjois-Amerikan  yhdysvaltojen  intiaanit  todellakin  rebuplikaaneja  vai  eivät.  Kysymykseen  saattoi  lyhyesti  ottaen  vastata:  Pohjois-Amerikan  Yhdysvaltojen  intiaanit  eivät  ole  rebuplikaaneja vaan  he  ovat  AMERIKKALAISIA,  ja  alkuperäisiä.

Obaman  juhlissa  sai  koko  maailma  nähdä  kuinka  vapaan  maailman  parhaimmiston  parhaat  populääri-artistit  pitivät  Obaman  virkaanastujaiskonsertin  Lincolnin  muistomerkin  partailla  Washingtonissa.  Mitäpä  tuosta  voisi  sanoa… Ei  oikein  säväyttänyt  ja  hommassa  oli  pingoitetun  makua  ja  kunnon  rock’n  rollia  ei  hitustakaan.

Kaikki  näytti,  anteeksi  vain,  pelkästään  valkoisten  ja  afro-amerikkalaisten  suurelta  sovintojuhlalta  suuren  valkoisen  isän,  Abraham  Lincolnin,  kasvojen  edessä.  Kaikenlaista  sovintoa  siinä  tunnuttiin  julistettavan  ja  Rosa  Parksinkin  nimi  tuli  esille.  Mitäpä  muuta  se  olisi  ollutaan,  vaan  yksi  oli  joukosta  poissa…  Uskonpa  että  Pohjois-Amerikan  oikeat  AMERIKKALAISET  katsoivat  tilaisuutta  varsin  happamina,  jos  katsoivat  ollenkaan.  Toisaalta  asiahan  on  aivan  uskomattoman  hieno  jos  puuvillapeltojen  raskas  varjo  väistyy  Jenkkilän  päältä,  ja  maassa  voivat  afro-amerikkalaiset  ja  valkoihoiset  vihdoinkin  elää  tasa-arvoisina  toimijoina,  mutta  edelleenkin  yksi  on  joukosta  poissa.  Intiaanejahan  Pohjois-Amerikan  Yhdysvaltojen  alueella  tänäkin  päivänä  noin  3  miljoonaa  eli  prosentin  verran.  Kyseisessä  sivilisaatiossa  on  muuten  tänäpänä  saman  verran  vankeja!!!

Ehkä  joskus  tulee  päivä  jolloin  nämä  suuren  Lincolnin  perilliset  tulevat  ihan  oikeasti  katumapäälle  ja  katsovat  kansakunnan  historian  synkimpään  lukuun  avoimin  silmin  ja  katuvaisin  mielin.  Nyt  kun  meillä  Suomessa  tipahti  taivaalta  yksi  valkoisen  miehen  suurimmista  keksinnöistä  eli  hävittäjälentokone  niin  on  todellakin aika  siteerata  freukkareita:

“Intiaani  ties  eikä  kirkon  mies,  kuinka  luotiin  maailma  tää.
Rajalinjoja  vailla  ja  sillä  lailla  se  ois  pitänyt  säilyttää.
Mutta  jos  mina  saan  sata  miljoonaa  sen  pistän  Martelliin  ja  Moneeseen.
Tai  johonkin  vaan  mutten  ainakaan  yhteen  hävittäjäkoneeseen.”

Tässä  innostuu  itsekin  pieneen vulgääriin  tilapäisrunoon  tai  ainakin  sen  yritelmään:

Löi  kättä  veljet  uudet  eessä  suuren  isä  Lincolnin
Vaan  jossain  yllä  preerian  vain  häilyy  henki  Manitoun
On  unohtunut  kohta  nimi  Geronimon,  myös  Härän  Istuvaisen
Nyt  tärkeintä  on  kasvu,  kulutus  ja  maine  kansakunnan
On  unohtunut  myöskin  neuvo  Seattlen,  suuren  päällikön
Vaan  mitäs  tuosta,  on  tullut  aika  suuren  mustan  päällikön.

Paavo ja punamullan paluu.

 

Leikitelläänpä sellaisella ajatuksella että Paavo Väyrynen vielä voisi nousta Kansallisen Kepuumuksen puheenjohtajaksi ja että hänestä voisi jopa tulla pääministeri vihdoin ja viimein.

Valtakunan  ykköspaavon  viitta  siirtyi  Arhin-Paavolta  Väyrys-Patelle  eikä  syyttä.  Kesäkuun  puoluekokoukseen  asti  Väyrynen  on  tapeetilla,  ja  ei  ole  mahdotonta  sekään  että  kukaan  ei  Väyrystä  haasta.  Se  on  jopa  hyvin  todennäköistä.  Jos  Korhonen  on  virtahepo  puoluetoimistossa  niin  Väyrynen  on  vain  Väyrynen.

Paavolla  on  jotain  sellaista  mikä  tekee  hänestä  aika  ylivertaisen  muihin  verrattuna.  Miestä  on  aina  luonnehdittu  pyrkyriksi,  mutta  onko  se  oikea  sana  kuvaamaan  hänen  ominaisuuksiensa  kokonaissummaa?  Pyrkyrihän  on  loppujen  lopuksi  aika  ruma  ja  halventava  sana.  Paavohan  on  mies  joka  rakastaa  tehtäviään  ja  politiikka  yli  kaiken.  Tätä  asiaa  kutsutaan  myöskin  intohimoksi.  Tällaista  intohimoa  emme  niin  helposti  löydä  kenestäkään  muusta  suomalaisesta  poliitikosata.  Vai  väittääkö  joku,  että  esim.  Anni  Sinnemäki  suhtautuu  työministerin  tehtäviin  intohimoisesti?

Kun  Paavo  sitten  valitaan  Kansallisen  Kepuumuksen  puheenjohtajaksi  ja  hänestä  tulee  pääministeri,  niin  hän  suntaa  katseensa  jo  ensi  vuoden  vaaleihin.  Paavon  master-plan  tulee  sisältämään  myös  vaihtoehtoisen  mallin  jolla  puole  säilyy  pääministeripuolueena.  Paavolle  nimittäin  riittää  sekin,  että  Kepuumus  on  vain  toiseksi  suurin  puolue.  Sanomattakin  kun  on  selvää,  että  Punahöttölä  jää  ensi  vuoden  skabassa  pronssille.  Kun  Paavo  kerran  lähtee  tavoittelemaan  Kepuumuksen  puheenjohtajuutta  ja  pääministerin  paikkaa,  niin  hän  tekee  sen  intohimolla,  eikä  ole  hänen  tapaistaan  tyytyä  vajaan  vuoden  “toimitusjohtajan”  pestiin.

Ja  koska  on  vaikea  uskoa  sitä  että  Sekoomus  menettäisi  niin  paljon  asemiaan  vuoden  kuluessa  niin  asia  on  siten,  että  Paavo  alkaa  jo  pikku  hiljaa  keittelemään  2010-luvun  punamultaa  kansakuntamme  tarpeisiin.  Taisihan  Väyrynen  jo  tänään  todeta  että  hän  tähtäisi  siihen  että  Kepuumus  on  vuoden  2011  vaalien  jälkeen  pääministeripuolue!  Ja  juuri  tuo  “pääministeripuolue”  tarkoittaa  sitä,  että  hän  on  taktiikkansa  ja  varataktiikkansa  jo  miettinyt.  Paavolla on  harjaantunut  mieli  ja  se  tekee  laskelmia  hurjalla  kapasiteetilla.

Näemme  siis  ehkä  jopa  suurella  todennäköisyydellä  punamullan  paluun.  RKP:n  sakille  asia  käy  kunhan  kaksi  ministerinpaikkaa  vain  on  saatu  eikä  vihreilläkään  luulisi  olevan  mitään  asiaa  vastaan.  Paavo  pääseekin  kaitsemaan  isällisillä  otteilla  naisvaltaistuvaa  hallitusta.  Paavolla  riittää  kykyä  ja  karismaa  tulemaan  toimeen  Punahöttölän  komentooran  Jutan  kanssa,  ja  Anni  Sinnemäkikin  katselee  Paavoa  kunnioittavaan  sävyyn.  Pian,  jos  tarkkakorvaisia  olemme,  kuulemme  kuinka  Paavo  ryhtyy  poliittiseen  lemmenkutsuun:  “Trui-truiii,  trui-truiii,  Juttaliinii,  truii-truii…"

Niin  se  vain  on  että  Sekoomuksen  Jyrki  Katainen  jäänee  paimenpojaksi  tässä  tanhuleikissä.  Mutta  Katainen  tarvitsee  myöskin  oppivuotensa.  Vuoden  2015  vaalien  jälkeen  Paavo  on  jo  (Vasta!)  67-vuotias,  mutta  se  ei  Paavoa  haittaa.  Silloin  kansakuntamme  on  jo  kovsti  eläköitynyt  ja  vanhentunut,  ja  vasta  silloinhan  Paavo  on  todellinen  kansanedustaja.  Tämä  ikinuori  poliitikkomme  on  vuoden  2015  vaalien  jälkeen  todella  Kansan  syvien  rivien  edusmies.

Metayhteisö. J. Harvey Coxin ajatuksia.

1960-luvulla ilmestyneessä kirjassaan ”The Feasts of Fools” amerikkalainen J.Harvey Cox pohti ihmisenä olemisen ongelmaa ja päätyi tällaiseen ajatuksenjuoksuun: "Ihmisen ongelma on pitkälti se, että hän yrittää olla Jumala. Hän löytää itsensä alati muuttuvasta maailmasta aina uudelleen, mutta yrittää järjestellä sitä ja hallita sitä jottei hänen tarvitsisi muuttua. Hän ei halua elää kuten kiertelevä pyhiinvaeltaja. Hän haluaa suljetun systeemin suomaa turvallisuutta. Mutta hänellä ei koskaan ole pysyvää kaupunkia. Jumala tulee aina ihmisen luo häiritsemään häntä eikä salli hänen asettua aloilleen. Uskonnollinen kokemus, kuten taiteellinenkin, on toisaalta epäjärjestyksen kokemus. Toisaalta se osoittaa toiseen järjestykseen, tulevaan kaupunkiin, joka, vaikka sitä ei koskaan saavuteta, estää sen että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen nykyiseen."

Cox käyttää uudesta järjestyksestä ja uudella tavalla oivaltavasta ihmisten joukosta hieman vaikeaa nimeä ”Metayhteisö.” Käsite on vaikea ja yritämme nyt tulla toimeen ilman sitä. Johonkin sanaan ei tarvitse aina takertua ja lähteä pohtimaan asioita liian puhki. Se on jokaisen käsitettävissä jo ymmärrämme yhden lähtökohdan. Se on ihmisten joukko jossa kaikki mahdollinen inhimillisen ilmentymät voivat toimia toinen toisiaan tukien ja rikastuttaen. Niin sanotusti hyvin mystisen ihmisen ja äärimmäisen toiminnallisen ja jopa sotilaallisesti toimivan henkilön osat ovat sekoittuneet sen yksilöissä tai ainakin molempia on mukana luomassa voimaa tuottavaa jännitettä. Tämä yhteisö on joustava yhteisö, jonka tarkoitus on elää ja vaikuttaa luovasti niin sanotun poliittisen maailman kanssa.

Sen on oltava kiinteä ja vakiintunut yhteisöä joka muistuttaa mitä tahansa yhteisöä, mutta se eroaa siitä siksi, että se ole olemassa sen itsensä vuoksi vaan sen tarkoitus on toimia linkkinä ei maailmojen välillä ollen "valtio valtiossa. Tämä joukko vaatii sekä menneen että tulevan yhteisön arvoja, jotta voimaa toimintaa tuottava jännite säilyisi. Tämä joukko tarvitsee sisälleen uneksijoita ja näkijöitä, työmyyriä ja palvelijoita sekä hovinarreja ja pilailijoita. Tietysti voimme kysyä kuinka kuvien raastaja ja auktoriteetteja vastustava henkilö ja tiukka perinteen vaalija voivat kestävällä tavalla toimia samassa persoonassa, tai edes joukossa? Siihen tarvitaan jotain. Se voi onnistua jos nämä ihmiset ovat löytäneet oman itsensä ja kun kaikki naamiot on riisuttu.

Metayhteisössä voisi kultainen sääntökin toimia paremmin kuin tiukasti johdetussa laumassa. Siellä olisi tilaa lannankatkuiselle pääsiäisnaurulle ja mentaalisille falloskulkueille. Siellä pidetään lähimmäisestä huolta, ei hänen tekojaan kyylätä eikä ajatuksia. Siellä on todellakin luovaa jännitettä. Mutta edelleenkin voimme kysyä yhtä asiaa ja sen kuluu ”kuinka.”

Ihmiskunta on kokoelma yksinäisiä ihmisiä tai indoktrinoituja olentoja. Tässä the Beatlesin laulussa asia on ilmaistu hyvin. Eleanor Rigby.