Että millainen presidentti Niinistö sitten olisi?

Tänään on Suomen Sekoomuksen Jyri Häkämies sitten aloitti varsin rankan poliittisen pelin kun hän suorastaaan vaati Sauli Niinistöä asettuman ehdolle Tasavaltakuntamme Presidentin vaalissa vuonna 2012. Nyt onkin aika pohtia ja suorastaan spekuleerata muutamaa asiaa joka liittyy tähän juttuun. Aivan aluksi on syytä pohtia joitain teknisiä tietoja, sanokaamme kantakirjaa.

Jos Niinistö asettuisi ehdokkaaksi ja voittaisi vaalin, mikä on todennäköistä kun Punahöttölästä on ehdokaspotentiaali loppunut, ja Kepuumuksella ei ole myöskään asettaa puhenjohtajavaihdoksensa ja vuoden 2011 massivisen eduskunta – vaalitappion ketään kunnon ehdokasta, niin hän olisi virkaan astuessaan 62-vuotias. Ensimmäisen kauden päätyttyä hän olisi sitten 68 vuotias. Sehän sopisi hyvin sillä työuriahan tässä on juuri haluttu meillä Suomessa pidentääkin. Niinistön vaimo olisi ensimmäisen kauden alkaessa 33-vuotias.

Kokoomus tavoittelee tällä Jyri Häkämiehen vedolla täydellistä hegemoniaa suoma-laisessa politiikassa, ei mitään muuta. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa puolue nousee Suomen suurimmaksi puolueeksi. Punahöttölä on niin heikennetty että se ei nouse tästä suosta tuskin enää koskaan, ja Kepuumus on konsanaan vielä pahemmassa jamassa. Kokoomuksella olisi mahdollisuudet täydelliseen värisuoraan poliittisessa elämässämme. Sillä voisi olla siis presidentin virka, pääministeri ja eduskunnan puhemies tilanteessa jossa kaksi muuta suurta puoluetta lanaavat alle yhdeksäntoista prosentina kannatuslukemissa. Tämä tuskin kuitenkaan toteutunee sillä puhemiehen paikan Sekoomus antaa varmasti mielellään päähallituskumppa-nilleen. Niinistö tuskin suostunee ehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleihin ennen suuria akselivaaleja vuonna 2011. Mutta jos hän lopulta on ehdokkaana niin Sekoomus saa nauttia Niinistö-ilmiöstä ja sen kannatus on vuoden 2012 jälkeen huippulukemissa.

Nyt on seuraaviin pressanvaaleihin aikaa noin kaksi vuotta ja paljon ehtii tapahtua. Tilanne on se, että Sekoomuksen tulee kuulla kansan ääntä joka haluaa edelleenkin vahvan presidentin. Nytpäs tapahtuukin Sekoomuksessa ns. kuulalaakeriaivo-ilmiö, ja pikku hiljaa vahvistuu siellä puhe vahvasta presidentistä. Lopputuloksena voi olla paketti jossa tasavallan presidentin virkakausi lyhenee kuudesta vuodesta neljään vuotee, ja ns. lautaskiistan perusteet on periaatteelisella tasolla ratkaistu, mutta kaikki muu onkin ennallaan. Kaiken tämän saa aikaan täydellinen mahdollisuus pitkäaikaiseen hegemoniaan jota Sekoomuksella nyt suorastaan tarjotaan. Tilaisuus tekee varkaan hurskaastakin, mahdollisuus valtaan turmelee minkä tahansa periaatteen.

Mutta millainen presidentti tämä Sauli Väinämö sitten olisi. Nuorena puolueena Sekoomus oli kuningasmielinen, ja maan ensimmäinen kuningashan olisi ollut nimeltään mitä todennäköisimmin Väinö I. Sekoomus on saanut kahdesti oman miehensä tasavallan presidentiksi ja nyt tuo virka olisi kolmannen kerran sen ulottuvilla ja saavutettuna. Niinistö olisi kieltämättä varsin kuningasmainen ja hänellä olisi nuori vaimo. Mahdollisesti Niinistö, itse isoisä ensimmäisen pesueensa kautta, perustaisi perheen nuoren vaimonsa kanssa.

Presidenttinä olisi reservin kapteeni ja muutenkin mies kaikin puolin “in belli peritus.” Niinistöhän on kaiken lisäksi myös tsunaminkestävä mies. Hänhän pelastui vuoden 2004 kaukoidän tsunamikatastrofista puhelintolpan huipulla nuoremman poikansa kanssa. Sellainen osoittaa neuvokkuutta ja mitä suurinta rohkeutta. Mutta Niinistö on puhdasverinen kamreeri ja siitä ominaisuudesta hän ei pääse eroon. Toisaalta on hyvä että eduskunnan törsäys on loppunut. Kyllä kansanedustajilla on vielä millä mällätä kun vain kaiken käyttää hvyäksi mitä on tarjolla. Niinistö ei ole mikään älymystön edustaja joten arvojohtajaksi hänestä ei ole, ellei säästäväisyys ja velanmaksu ole arvo sinänsä. Mutta eipäs sellaista älykästä arvojohtajaa olisi luvassa myöskään Punahöttölästä eikä kyllä Kepuumuksestakaan. Vanhalla iällä toisen pesueen isäksi suostuva Ninistö puhuisi varmasti kestovaippojen puolesta, ja varmasti lajittelisi perheen biojätteetkin. Olisihan sekin sentään jotakin…

Mikko Perkoilan laulu Nimismiehen murhe sopii tähän varsin väljästi. https://www.youtube.com/watch?v=HnA8s_0VfSs&list=RDHnA8s_0VfSs&start_radio=1

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 8.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 8.

VII pohdiskelu eli jokeri

Yhdestä asiasta voimme olla varmoja; “viivytystaistelu” tulee olemaan pitkä ja hermoja raastava. Lopulta kuitenkin yhteiskunnan paine pakottaa jonkinlaiseen rat-kaisuun ja tulevan paarmanjälkeisen arkkipiispan harteilla on paljon, todella paljon. Ratkaisu venynee kuitenkin einytvaanseuraavaksivalittavan kirkolliskokouksen päätettäväksi. 

Tämä juttu on kuitenkin monessa mielessä koominen. Päätöksen tekevät nimittäin heterot, ja lopulta heterot myös rustaavat kaavan jolla homoliittoja siunataan. Montakohan paria sitten siunataan… Tärkeämpi olisi kuitenkin antaa ja taata homoseksuaaleille ihmisoikeudet kirkossa ja aloittaa asiallisen opetuksen antaminen myös rippikouluissa. Mutta koska maailma on täynnä kysymyksiä joihin on puolinainen tai ei ollenkaan vastausta, niin voimme kysyä: millainen mahtaisi olla se homoliittoon siunaamisen kaava?

Käsikirjauudistuksen jälkeen kaikki kirkollisten toimisutsten kaavat muistuttavat toisiaan joten tämäkin kaava menisi samaan putkeen. Lyhyesti sanottuna homoliitto-kaava muistuttaisi varmasti aviolittoon siunaamisen kaavaa muutamalla korostuksella:

1. Johdantomusiikki

2. Alkusiunaus

3. Johdantosanat

4. Psalmiteksti

5. Rukous

6. Raamatunluku

7. Puhe

8. Kysymykset

9. Puolisoiden siunaaminen

10. Musiikki

11. Yhteinen esirukous

12. Isä meidän

13. Siunaus

14. Lähettäminen

15. Päätösmusiikki

Eli ei mitään uutta auringon alla. Ja kun väitän että kirkossamme on jo tapahtunut muutama “salasiunaaminen” niin aivan todennäköisesti rohkea pastori on käyttänyt juuri aviolittoon siunaamisen kaavaa sovelletusti.

Joskus hamassa tulevaisuudessa työhönsä istutettava komitea pohtii asiaa muutaman vuoden viimeisellä Suomen kirkon homokysymyksen viimeisellä salpalinjalla ja kakistaa ulos varsinaisen itsestäänselvyyden. Kaava on kaava mutta siinä on toki joitakin enemmän työstämistä vaativia kohtia. Niitä ovat kohta 4, 6 ja musiikit.

Lähdetään helpoimmasta. Heterohäissäkin musiikki-kysymys on varsin elävä. Itse olen ollut varsin liberaali kuten useimmat “nuoret papit.” Siitä olen toki pitänyt kiinni, että yksi virsi täytyy mukana olla. Niinpä katsommekin aluksi nykyisistä häävirsistä sillä silmällä että onko siellä jotain sopivaa. Virsikirjassammehan on varsinaisesti neljä häävirttä ja ne löytvät numeroista 238-241. Niistä virret 238 ja 239 ovat aivan selkeästi heterovirsiä, mutta 240 ja 241 ovat oikein neutraaleja ja tarkoitukseen sopivia. Ja kyllähän käsikirjakomitea voi aivan hyvin tilata, tasapuolisuuden merkeissä, seksuaalisuutta laveammastikin ylistävän virren. Tekijöistä ei tässä maassa ole pulaa.

Psalmiteksti ei ole niin kauhean vaikea keksittävä kuten aluksi luulisi! Miksei voisi päätyä peräti samaan ratkasiuun kuin heterokaavassakin: Laulujen laulu 8:6-7.

Eniten päänvaivaa aiheuttanee kuitenkin raamatunteksti. Paljon päätä tullaan vaivaamaan ja nostattamaan, mutta kun ratkaisuna koko asian suhteen tulee olemaan dynaamisen luomisteologian oivaltaminen niin silloin vaihtoehtoja on oikeastaan ja vain yksi: 1 Moos. 1:31. Ja sehän kuullostaa tältä:

“Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.”

Valmis malli puheellekin tullaan laatimaan aivan varmasti. Mutta Ruotsin kirkon kaava valmistuu varmasti piakkoin ja se antanee myös joskus hamassa tulevai-suudessa perustettavalle komitealle varman ja hyvän työskentelypohjan, tai pitäisikö sanoa “jahkauspohjan.”

Kaiken tämän spekulaation keskellä on vain kysyttävä yhtä asiaa: onkos niltä homoilta sitten kysytty asiasta tarpeeksi tyhjentävästi? Tässä vain pelottaa sellainen mahdollisuus että asia menee siinä määrin päin peetä, että homma saa todella koomisen oopperan piirteet ja hahmon. Kysehän on tässä kaikessa homokes-kustelussa mitä suurimassa määrin ilmiöstä jota voidaan kutsua vaikka termillä HETEROOSI. Heteroseksuaalit tässä vain selvittelevät omaa identiteettään ja tiedostamatontaan. Näin voidaan todellakin väittää ennen kuin toisin todistetaan.

Jutun kokonaisuudessaan pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 7.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 7.

VI pohdiskelu

Lyhyehkön artikkelin kirjoitti Tampereen piispa Juha Pihkala ja sen nimi on “Pastoraaliset ja ekumeeniset näkökulmat homoseksuaalisuuteen.” Kirjoitus muis-tuttaa paljon pohdiskelevaa essee-saarnaa ja on hyvä lajissaan. Kommentteja kirjoittivat Kirkon perheasioiden keskuksen johtaja Martti Esko ja kirkon ulkoasian teologisten asioiden sihteeri Matti Repo.

Saarnansa lopuksi piispa Pihkala kysyy: “Onko asia uskon ja rakkauden näkökulmasta niin merkittävä, että meillä on Suomen luterilaisina sanottava “Fiat iustitia, pereat oecumene!” Mitä Pihkala tällä sitten tarkoittaa? Olisi kaivannut itse piispan suusta visiota jossa “Ruotsin tien” kulkemisen seuraamukset olisi kuvattu. Sanotaan ne nyt ääneen! Jos Ruotsin malliin päädytttäisiin menisivät Suomen kirkon kallisarvoiset ja pitkäjänteisesti saavutetut ekumeeneiset hedelmät pilalle. Päällimmäisensä olisi välirikko Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa. Katolisen kirkon kanssa ajauduttaisiin viileän aikakauden tilaan. Balttian luterilaisten kirkkojen kanssa päädyttäisiin vallan tympeisiin väleihin ja kokonaisuudessaan koko Porvoon kirkkoyhteisö ajautuisi syvempään kriisiin. Mutta olisihan meillä hyvä pohja kuitenkin Ruotsin kirkon kanssa… Pihkala jättää paljon luettavaa rivien väleihin. Parhaiten tämä tulee ilmi seuraavasta kappaleesta:

“Se totalitarismi, joka meitä tällä hetkellä uhkaa, on liberaalin individualismin totalitarismi. Tästä tekisi mieli puhua paljonkin, mutta jääköön maininnaksi. Mutta auta armias, jos et noudata sen koodistoa.

Se mikä on Pihkalan saarnan punaisena lankana on kysymys “Mikä on totuus.” Heittäytyessään näin suorastaan vallan sokraattiseksi tekee hän parhaiten oikeutta rehellisyyden vaatimukselle. Pihkalan argumentaatio ja puheenparsi on hyvin lämmin ja inhimillinen. Loppujen lopuksi emme tiedä mikä on totuus homosek-suaalisuudesta, ilmiö on fakta, mutta sen syyt ovat toistaiseksi hämärän peitossa kuten Pihkala tyhjentävästi sanoo.

Ilmeisesti Pihkala on paljonkin vaivannut päätänsä tuolla liberaalilla totalitarismilla kun hän tuo esille Oxfordissa vuonna 1937 pidetyn Life and Work- kokouksen annin. Hän nostaa esiin tuon kokouksen loppujulkilausumaan sisällytetyt sanat:

“Kirkon ensimmäisenä velvollisuutena ja sen suurimpana palveluna maailmalle on, että se on todella kirkko – että se tunnustaa tosi uskoa, täyttää Kristuksen, ainoa Herransa, tahtoa ja on yhdistynyt hänessä rakkauden ja palvelun yhteisöksi.!

Kirkon jumalanpalvelusyhteys on tärkeä asia ja onkin Pihkalan sanoin kysyttävä “mitten paljon erilaisuutta voidaan hyväksyä uskon ja eettisten ratkaisujen alueella ilman että kirkon jumlanpalvelusyhteys särkyy? Tätä kysymystä testataan edelleenkin naispappeusasian kanssa ja homokysymys tulee olemaan seuraava kyinen, ellei kyisempikin pelto. Pihkala hallitsee todella hyvin tiiviin ilmaisun kuten käy ilmi myös seuraavasta lainauksesta. “Vaikka homoseksuaalisuus on määrällisesti pieni asia, se näyttää jo tähän mennessä käytyjen keskustelujen valossa olevan laadullisesti vaikeampi asia kuin tuo edellinen.” Ja se edellinen asia on juuri naispappeusasia.

Komentissaan Pihkalan saarnaan Martti Esko kuuluttaa päällimmäisenä suvaitsevaisuutta ja armeliasta mieltä. Seksuaali-identiteetti on hyvin herkkä ja tärkeä osa jokaisen ihmisen persoonallisuutta. Seksuaali-identiteetin kanssa kamppaileva ihminen ei tarvitse syyttäjää eikä tuomitsijaa. Esko on oikeassa; kirkkomme suhtautumisessa homoseksuaaleihin on paljon korjattavaa. Esko viittaa kirkkojen maailmanneuvoston raporttiin jossa todetaan, että  homoseksuaalisuutta kohtaan tunnettu käsittämätön viha ja pelko ovat kirkomme synti. Jokaisen papin pitäisi nyt ryhdistäytyä ja laatia seksuaali-identiteettiä koskevat oppitunnit rippikouluissaan uudelleen eikä lykätä niitä aina vain nuorisotyönohjaajalle. Seuraava luterilaisen maailmanliiton kehotuslista ei jätä ketään asioihin rehellisesti suhtautumaan pyrkivää rauhaan:

-on pyrittävä kärsivälliseen, tietoihin pohjaavaan ja rohkeaan seksuaalikasvatukseen

-on pyrittävä laajaan, viimeisimpiin homoseksuaalisuutta koskevaan tutkimustietoon perustuvaan keskusteluun

-on tarkasteltava rehellisesti niitä syitä, miksi kirkossamme homoseksuaalisuutta koskevat aiheet joko vältetään tai kätketään

-on paljastettava se, että ennakkoluulomme ja pelkomme ovat pahuutta, josta olisi kasvettava irti

-on tuettava homoyhteisöjen oikeutta lainsäädäntöön ja inhimillisiä oikeuksia koskevien päätösten aikaansaamiseen.

Toinen kommenttipuheenvuoro ei oikein enää sisältänyt kovin paljon mainittavaa. Loppujen lopuksi itse Pihkalan saarna tullee jäämään Suomen kirkon suuren homokirjan ehkä kestävimmäksi puheenvuoroksi.  Paljon on yritetty sanoa ja kirjoittaa, ja paljon jäi ilmaisematta

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 6.

Arviointeja kirjasta “Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Vol 6.

V pohdiskelu

Siirrymme kirjassa sen kolmanteen pääosaan nimeltään “Homoseksuaalisuuden ekumeeninen ja pastoraalinen haaste.” Artikkelin tekijä on TM Antti Saarelma. Puheenvuorossaa Saarelma käy läpi roomalaiskatolisen kirkon, joidenkin luterilaisten kirkkojen ja meitä lähellä olevan anglikaanisen kirkon piirissä käytyä keskustelua homo-kysymyksestä.

Aivan aluksi Saarelma painottaa sitä kuinka eri kirkojen keskustelukultturit, hallin-totyylit ja teologiset käytänteet ovat hyvin erilaisia. Luterilaistenkin kirkkojen kesken on suuria eroja, saati sitten eri kirkkokuntien perinteiden välillä. Monessa muussa kirkossa se vakava keskustelu johon olemme meillä vasta nyt toden teolla joutuneet on alkanut jo huomattavasti aiemmin. Saarelman artikkelin päättävään lauselmaan että olemme etuoikeutetulla paikalla, kun saamme hyödyntää muiden kirkkojen vuosikymmenien aikana tekemää pohjatyötä.

Saarelman artikkeli tyytyi pääasiallisesti esittelemään eri kirkoissa ollutta keskus-telua. Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen kommentoi tiiviissä kommenttipuheenvuorossaa Saarelmaa. Aivan aluksi hän kertoo yhden karun tosiasian: Ekumeenisessä liikkeessä vallitsee vain yksi yksimielisyys, nimittäin yksimielisyys ekumeenisesta baasiksesta, uskosta Jeesukseen Kristukseen Jumalana ja Vapahtajana ja halusta toimia Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi. Homoseksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä ekumeeninen consensus on, että konsensusta ei tällä hetkellä ole.

Kirkkojen maailmaneuvostossa asiaa on toki käsitelty, siitä on keskusteltu vuonna 2005 esitetyn raportin pohjalta. Raportti toi esiin erään yleisen piirteen; eteläisen pallonpuoliskon kirkot kokevat seksuaaliasioiden kysymyksenasettelut elitistisiksi ja länsimaisiksi. Kaikki, kuten ortodoksiset kirkot,  ovat varsin haluttomia tarkaste-lemaan seksuaalikysymyksiä yleensäkin länsimaalaiseen tapaan yhteiskunnallisena kysymyksenä.

Ekumeeninen liike ei ehkä ole suuressa kriisissä, mutta sen tulevaisuus ei välttämättä ole yhtä hohdokas kuin ekumenia suurella vuosisadalla eli 1900-luvulla. Koko liikkeen ja myös sen sisällä käytävän keskustelun homoseksuaalisuudesta ja kristinuskosta voi mahdollistaa turvallisen ns. “ekumeenisen tilan” luominen ja vaaliminen. Lyhyesti sanottuna se on turvallisen keskustelu- ja vuorovaikutus-ympäristön luominen. Ekumeenisen tilan avulla voidaan ehkä hyvin pitkän ajan kuluessa saavuttaa hyvä konsensus. Loppujen lopuksi tarvitaan hyvin avantgardistisia visioita ja lujaan perinteeseen nojaavia arvoja. 

Toinen kommenttipuheenvuoro olikin sitten ruotsinkielinen ja käsitteli lähinnä Ruot-sin kirkon tietä. Åbo Akademin systemaattisen teologian dosentti Mikael Lindfelt kertoo siinä kuinka Ruotsin kaltaisessa solidaarisuusvaltiossa on jouduttu yhteiskun-nallisen pakon edessä tilanteeseen jossa valmistelemassa kaavaa homoliittojen siu-naamiseksi. Ratkaisu tulee olemaan varsin kummalliselta kulostava: siunauskaava tullaan mainitsemaan kirkkojärjestyksessä, mutta se ei sisälly kirkkokäsikirjaan. Tämä siksi että siunaustoimitusta siihen liityvine perusteluineen ei voitaisi tulkita kirkon oppiin tehdyksi muutokseksi… Varsin mielenkiintoinen kompromissi tämäkin! 

Seuraavaa osaa pääset lukemaan tästä.

Tämä juttu ilmestyi kokonaisuudessaan ETSIJÄ-lehden numerossa 2/2009.

Tämän julkaisun kuva on tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.