Suomalaiset houkuteltiin EU:n jäseniksi halvalla viinalla

Ja nyt tuosta houkutelusta maksetaan vallan karsea lasku... Monesti  tulee  mieleen  Yleisradion  harjoittama  EU-aivopesu  1990-luvun  alussa.  Sen  hyöyn  sai  kokea  jo  avaamalla  television  aamulla  ja  katsomalla  ko. yhtiön  Aamu-teeveen  lähetystä.  

EU-myllytys  oli  kauheaa,  ja  sama  meno  jatkui  Maikkarin  puolella  jossa  Arto  Tuominen  ulvoi  kuin  palosireeni  aamu  aamun  jälkeen  että  EUU-EUU-EEUU-EEUUU!  Ja  kun  avasti  päivän  lehden  niin  ensimmäisnen  sana  kissankorkuisin  kirjaimin  oli  EU!  Ja  kun  avasit  radion  niin  taas  sama  juttu…  Yhtä  kauhuinen  olo  kuin  Pentti  Siimeksen  esittämällä  epätoivoisella  kansalaisella  SPEDE-Shown  sketsissä  jossa  Kammottava  röyhtäisijä  tulee  joka  paikasta:  televisiosta,  radiosta,  peilistä,  pesukoneen  alta  ja  ties  mistä…

Vanhana  viinakauppiaana  ja kansan sielunhoitajana eli  ALKO:n  myyjänä  (Työpraktiikkaa 2002 päivää.) voin  vakuuttaa  teille  että  viimeinen  keino  jolla  EU-vastahakoisen  kansan  vastarinta  saatiin  murrettua  oli  halpa  viina  ja  halvempi  pieriini  elikkä  olut.  Hysteria  oli  hirmuinen,  ja  jotkut  asiakkaat  uhosivat  että  "loppuu  sinultakin  nuo  työt  kun  EU-tulee  ja  viinit  saadaan  maitokauppoihin."  Paljon  olisi  muisteltavaa  mutta  jätetään  tulevaisuu-teenkin  jotain.  Noina  vuosina  hyvä  kasvomuisti  nousi  arvoon  arvaamattomaan.  ALKO  oli  noina  vuosina  brändia  ja  visioita  luovan  pikkunilkkipomoston  temmellyskenttä  ja  yhtiö  unohti  täysin  vastuullisen  alkoholipolitiikan.  Se  ei  toisaalta  ole  ihme  koska  valtiovaltakin  oli  tuuliajolla. Tässä muutamia esimerkkejä viinan hinnanalennuksest.

koskenkorvan viina 87 markkaa; uusi hinta 82 markkaa
kolmen leijonan viski 193 markaa; uusi hinta 143 markkaa
monopol-konjakki 215 markkaa; uusi hinta 155 markkaa
kahvilikööri 46 markka; uusi hinta 40,20 markkaa
ruska, väkevä viini 66 markaa; uusi hinta 60,20 markkaa

Siis hinnat laskivat väkevien osalta hurjasti. Vaikutus oli vielä enemmän psykologisempi, sillä hinnanalennus oli laatuaan ensimmäinen oikea hinnanalennus laatuansa viinakaupassa tässä maassa. Ja laman syövereissä elävä kansa oli tyyten kun hallitus oli kerrankin tehnyt jotain hyvää! Sinä päivänä iiro viinanenkin oli pyhimys!

Ja  voi  sitä  riemun  päivää  ensimmäinen  heinäkuuta  1994  kun  viinan  hintaa  alennettiin  enempi eurooppalaisten  hintaihanteiden  mukaisiksi.  Viinin  ja  keskioluen  hintaa korotettiin  kosmeettisesti. Oli  siinä silloin  suurkuluttajien  ja  tavallisten  kansalaisten  joukossa  hienoja  herroja,  jalosukuisia  ruotsinrääkköjä  liituraidoissa,  persereiän  perässä  kulkevia  fiinejä  naisia  (Rotukoiraa  ulkoiluttava  helsinkiläinen  hienostorouva.)  ihmettelemässä  konjamiini-,  ja  väriviinahyllyjen  liepeillä  uusia  hintoja  ja  kaikilla  suoraan  sanoen  kuola  valui  suupielistä.  Ainoat  tuoteet  tuona  päivänä  olivat  muovi-,  ja  paperikassit  sun  muut  sisäisesti  nauttimiskelvottomat  tuotteet  joiden  hinta  pysyi  samana…   Meikällä  oli  itsellä  mielessä  pääaineen  tutkielman  viimeiset  nyanssit, ja  päässä  takoi  että  illalla  pelaamaan  sivilisaatio  kakkosta  ja  askartelemaan  erään  toisen  kirjoitelman  parissa.  Mielessä  kävi  kuitenkin  että  "siinä  sitä  on  oivaa  saalista  viinapirulle."

Tänään  ovat  viinit  edelleenkin  Alkon  hyllyillä  ja  hintapolitiikkaa  on  tarkastettu  ylöspäin.  EU:n  virkamiehet  miettivät  kuumeisesti  keinoja  kansalaisten  raitistamiseksi...  Meillä  Suomessa  on  kehkeytynyt  valtaisa  ja  edelleen  tiedostamaton  alkoholiongelma  joka  kytee  ns.  suurten ikäluokkien  kiduksissa:  hienoja  herroja ja hienoja ruotsiapuhuvia hyppeli-herroja, fiinejä naisia, tavallisia, duunareita  ja  syrjäytyneitä immeisiä...  Kaikenkerraassaan  oiva  läpileikkaus  suomalaisesta  eu-kansalaisesta.  Tästä  ongelmasta  maksetaan  vielä  niin  karmea  hinta  kansantaloudessa  että  sanoja  ei  löydy  kuvaamaan  sitä…  Tulemme  näkemään lähimpien  15  vuoden  aikana  ikäluokan  65-74  jolla  on  vertaansa  vailla  oleva  alkoholionhgelma.  Ja  siitä  erikoissairaanhoidosta  maksetaan  todella  paljon. 

Kreikan ja Irlannin tukipaketit ovat "varsin pieniä sotakorvauksia" näihin verrattuna.
Toisaalta varsinaiset laajemmat alkoholiongelmat Suomessa pohjautuvat keskioluen vapauttamiseen 1960-luvulla, ja sen puolisalaa tehtyyn väkevöittämiseen aika paljon myöhemmin. Ettei se väkevöittäminenkin vain ajoittunut Unioniin liittymisen aikoihin? Keskioluesta tuli kaikessa hiljaisuudessa käytännössä A-olutta.

Sitten vielä karmeampaa satoa, nimittäin uurin osa noista mainitsemista vanhemman ikäpolvenkaljottelijoista/tissuttelijoista/dokaajista tulee dementoitumaan, ja siinä onkin päänvaivaa terveydenhuollolle. Ikävä todeta, mutta se väestönosa on siinä vaiheessa jo menetetty kaikin puolin ja pelkkä riesa omaisille ja yhteiskunnalle.

Huolestuneempi olisin kuitenkin näistä nyt 15-25 -vuotiaista lukemattomista syrjäytyneistä miehistä. Jos ketkä niin he ovat menetetty kansanosa. Miehiä ilman tulevaisuutta. Kuolevat alkoholikuolemiin tai väkivaltaisesti jo alle nelikymppisinä. Tai jos hengissä pysyvät niin viimeistään nelikymppisinä ilmestyvät ensimmäiset alkoholidementian oireet. Kuuklailkaa sana niin tiedätte mistä on kysymys.
Eipä  ole  Arto  Tuominen  reporteeraamassa  tätä...

Moni niistä vanhan ajan puistokemisteistä jotka olivat viinakupan asiakkaita 1960-1980-luvulla olivat arvokkaita sotaveteraaneja, ja jopa vaikeasti sotainvalideja. Ihmisarvoista kohtelua he saivat ainakin alkossa, useimmiten. Vanha myymälän esimieheni muistutti minua useasti näistä asioista. Mutta silloinhan alkossa vaikutti niinkin humaani mies kuin Heikki Koski.

Körttiseurojen aikaan vuonna 2007

Köröttäjä-yhdistyksen vuotuiset pääseurat ovat parhaillaan menossa Lahdessa. Köröttäjä-yhdistys ei liity millään tavalla mihinkään moottoripyörä-jengiin tai muuhunkaan vaan se on yksi kirkkomme ns. herätysliikkeistä. Oikealta nimeltään se on Herättäjä-yhditys. Uskonnolliselta luonteeltaan touhu on vähän köröttelyä. Elämässä ei hurjastella vaan ollaan nöyrinä.

Körtit ovat työteliästä väkeä ja onpas sanottu että ennen lakeuksilla tiesi kyllä missä talossa asui körttejä. Nimittäin sen tunnisti siitä, että körttitaloissa olivat paskapatterit ojennuksessa ja oikein taputeltuina riveihin pelloilla kuin sotilaat paraatissa. Kun pelloille ajettiin sontakuormia niin ne piti pistää ojennukseen. Ei passannut velttoilla ettei talolta mene siunaus ja hyvä vuodentulo. Aikaahan siinä meni ja hyvä mieli siitä tuli tekijöilleen, ja voisihan kallista elämänsä viettää turhemmalakin tavalla. Kova oli ennen komento körttimailla, Nottalandiassa ja muuallakin. 

Paskapatterit pantiin ojennukseen vaikka joulupäivänä jos niikseen tuli.
Ei todellakaan ole täällä mitään pysyvää. Sukupolvi tulee ja sukupolvi menee. Intensiivinen ruuantuotanto mahdollistaa nykyisen populaation ylläpitämisen. Isosiemeniset heinäkasvit ovat tähkällään ja kyllä ensi keväänäkin saadaan taas leipää takalistoon. Tiedä vaikka tulisi kaikkien aikojen sato. Olisi aihetta suureen juhlaan. Vaan jotenkin tuntuu että eipä meillä ajetella tulevia eikä asioista osata enää murehtia niin kuin pitäisi. 

Menneet polvet ymmärsivät siis vielä paskantärkeydenkin, ainakin köröttelijät. Toista se on pullamössö-ikäluokilla. Tuo kulttuurihistoriallisesti arvokas näky on ikävä kyllä hävinnyt kaikenmaaliman Paskervillereiden aikakauden myötä. Paskapattereita ei enää pelloilla ole vaan kamat levitetään pelloille lietelantana, siis karjanvirtsa ja paska sekoitetuna... Ei ole täällä mitään pysyvää ja tietyllä tavalla maanviljelystäkin on kadonnut romantiikka.

Silloin kun körttiläiset ja muut vielä vaalivat oikeaa paskapatteri-romantiikkaansa ymmärrettin vielä ns. jyvänjemmauksen syvin olemuskin. Viljaa pitäisi olla meillä varastossa seitsemäksi vuodeksi sovellettuna ja kovenettuna määränä. Pula-aikaan ei enää osata varautua... Se tulee ja voi tulla yllättäenkin...

Matkalla Juuttaanmaalla 1984-1985. vol. 1

On vuosi 2007 ja joulukin lähestyy. Ei ole Juuttaanmaa niin kuin ennen. Se on surullista. Ajatukset vievät lähes kahden vuosikymmenen taakse jolloin tein matkan tuohon maailmankolkaan. Se oli aivan eri paikka silloin ja ainaki tässä suhteessa voi sanoa että “tuo aika entinen ei enää koskaan palaa…” Israeliin en enää mielelläni matkusta. Palestiinan ongelmaan ei ole kuin yksi ratkaisu, toisen on väistyttävä. Mutta kun kumpikaan ei väisty on tilanne mahdoton ja sellaisena se jatkuu.

Mutta miksipä matkustin Israeliin? Ensinäkin; maailma oli aivan toinen noina vuosina. Ja niin oli Palestiinakin. Sitä vain halusi nähdä maailmaa ja kun mielessä siintivät teologian opinnotkin niin eikun vaan matkaan. Lisäksi elämässä oli pienen aikalisän paikka. Suomalaiset olivat kunnostautuneet kibbutsimatkailussa ja olivat edelleenkin suhteellisen hyvässä maineessa. Pian olin joukossa mukana minäkin ja ensimmäinen etappi oli Beit Guvrin Laakiin maakunnassa noin 40 kilometriä Jerusalemista eteläkaakkoon. Olimme itse asiassa aika lähellä länsirantaa ja ellen väärin muista niin lähimpään ”arabikylään” ei ollut matkaa kuin muutama kilometri. Naapurikibbutsi Niram lounaassa kolmen mailin päässä oli jo melkein Gazan alueen rajamailla. Jokin asia pisti heti silmään tuossa maassa... Juutalaisilla oli keltaiset rekisterikilvet, palestiinoilla vaaleansiniset ja gazalaisilla valkoiset. Mutta se ei ollut vielä mikään ongelma silloin... Nykyään se korkea betoninen muuri kulkee varmaan lähellä Beit Guvrinin kibbutsia ja varmaan näkyykin kukkulan korkeimmalle paikalle jossa tuo kylä sijaitsee…

Niin, tuossa maassa kohoaa nykyään suojamuuri joka erottaa Länsirannan Juutalaisvaltiosta. Tuona edellisenä maailmanaikana ulkomaalainen saattoi liikkua hyvin vapaasti länsirannalla. Ei sitä suositeltu mutta ei nyt kiellettykään, suuren vihan päivät olivat vasta edessä. Sanottiin kyllä ettei tyttöjen oikein sopinut liftata yksikseen länsirannalla. Siis liftata yksikseen… Meikä kävi useasti pohjoisessa liftikyydillä ja kuinka ollakaan niin ainoat tyypit jotka huolivat kyytiin olivat noita sinirekkarillisia palestiinalaisia. Siinä sitä käytiin monet ikimuistoiset jos joskus tukalatkin keskustelut. Englanti tuntui olevan keskivertopalestiinonkin hallussa aika hyvin. 

Kun luottamusta oli jonkin verran saavutettu niin kyllä he kertoivat perimmäiset tunteensa ja toivat ilmi katkeruutensa: ”Juutalaiset olivat varastaneet heidän maansa.” Eihän tuossa auttanut kuin olla diplomaattinen ja vähän myötäillä. Sanoin olevani kristitty ja vähän ulkopuolinen tässä tilanteessa ja että uskoin siihen että jonkinlainen sopu oli mahdollinen. Missään tilanteessa en kokenut olevani vaarassa tai edes puolittain uhkaavassa tilanteessa. En edes silloin kun huomasin joutuneeni palestiinalais-voimamiehen kyytiin. Hän kun kaivoi hansikaslokerosta nipun bodauskuvia. En kuitenkaan lähtenyt huomauttelemaan miehen ruumiinrakenteesta ja vähän pulleasta keskivartalosta mitään. Mutta komea mies kaikkinensa ja muhkeine viiksineen vaikkakin pikkuisen ylen sankia priha hän oli.

Tämä laulu ei ole joidenkin mieleen mutta sehän on ihan normaali. Hatikva.