Barbarossa 1941 - erään jälkiviisaan horinoita.

                                                  

Suomen toiseksi viisain mies Jukka  Kemppinen  esitti  kauan sitten jo niin kauan ilmestyneessä blogissaan Kemppinen  sitten  väitteen  että  Neukkula  olisi  mennyt  nurin  jos  Aatu  olisi  voinut  käynnistää  Barbarossa-operaation  kolmea  viikkoa  aiemmin.  Asiasta  on  taitettu  peistä  paljon.  Taannoin  minäkin  pelasin  CIVILIZATION-kakkosen  myötä  skenaariota  jossa  Natsi-Saksa  ja  Stalinin  Neukkula  ovat  vastakkain.  Voitto  tuli,  ei  siinä  mitään?  Hirmuinen  urakka  on  hyökätä  Neukkulaan. Se myös täytyy sanoa että kun Neuvostoliiton potentiaalia skenaariossa kehitetiin niin kyllä Eurooppakin valloitettiin punalipun alle, mutta resursseja sekin kyllä vaati. Aatu  ja  natsit  olisivat  voineet  onnistua  tietyin  reunaehdoin  ja  esitän  ne  tässä  pienen  debatin  pohjaksi

1) Barbarossa  käyntiin  toukokuun  alussa  1941.  Kevät  oli  kuiva  ja  aikainen. Sotaretkelle aikatauluksi 6-8 kuukautta,  tai  operaatio olisi pitänyt suunnitella alusta alkaen kaksivaiheiseksi.

2) Parempi kommunikaatio Hitlerin ja Mussolinin välillä.  Benito-poika  toilaili  Balkkanilla,  ja  Aatu  ei  voinut  käynnistää  ristiretkeään  kun  selusta  oli  sekaisin.  Mussolini  oli  halveerannut  Hitleriä  jo  1930-luvulla.  Mussolinille  olisi  pitänyt  luetuttaa  Tacituksen  Germania… Toisaalta Mussolinin ja Hitlerin keskustelut vuosivat Englantiin kreivi Cianon kautta.

3) Valkovenäläisille  ja Ukrainalaisille  olisi  pitänyt  antaa  ihmisarvo  ja  ottaa  pinnat  kotiin  "vapauttajan"  roolista.

4) Moskovan  valloitus  olisi  pitänyt  laittaa  etusijalle.

5) Teollisuuden  evakuointi  Uralin  taakse  olisi  pitänyt  estää.

6) Japani  olisi  pitänyt  saada  olemaan  hyökkäämättä  Jenkkien  kimppuun  joulukuussa  1941,  ettei  Stalin  olisi  voinut  käyttää  Kauko-Idän  "intaktista  reserviä."

7) Erich  von  Mansteinille  olisi  pitänyt  antaa  Pohjoinen  armeijaryhmä  komentoon  heti  kättelyssä.

8)  Saksalainen panssariarmeijakunta Karjalan kannakselle rynnimään  Leningradiin  viimeistään elokuussa 1941.

9) Jotain  muuta  mikä  ei  nyt  heti  tule  mieleen!

10) Jotain vielä ihmistä suurempaa.

Täydelliset  marsalkan  hautausmenot  vuonna  1973  saanut  von  Manstein oli  mies  jota  jopa Churchill  ihaili,  ja  Jenkkilän  sotateoreetikot  syvästi  kunnioittivat.  Hänhän  väitti  että  jos  saksalaiset  kenraalit  olisivat  saaneet  määrätä  itärintaman tapahtumista  niin  Neuvostoliitto  olisi  teilattu. Toisaalta  mitä  yksi  Erich von Manstein  Aatulle  mahtoi.  Nürnbergissä  Wehrmactin  marsalkat  totesivat  ykskantaan:  "Sotapäällikköinä  me  olimme  viheliäisiä  pikkupoikia  Hitleriin  verrattuna.  Helppohan asioita on  näin  jälkikäteen  arvioida  ja  pelailla  kaiken  maailman  "ratekia-pelejä."

Neuvostoliiton  hajoamisen  jälkeen  sotahistorian  kirjoituksessa  on  jo  voitu  myöntää  se,  että  Stalin  suunnitteli  hyökkäystä  Eurooppaan  heinäkuussa 1941.  Tämän  lyhyen  blogin  päätteeksi  voikin  kysyä,  olisiko  Hitlerin  Wehrmachtista  ollut  hyökkävän  puna-armeijan  pysäyttäjäksi?  Mitenhän  olisikaan  käynyt  jos  Barbarossa  olisi  pitänyt  siirtää  vuoteen  1942?

Itse olen hyvin tyytyväinen toisen maailmansodan lopputulokseen. Erich von Manstein (24.10.1887-09.06.1973 ) saattoi vanhoilla päivillään ”täysin rehabilitoituna” selailla TIME-lehden 10.01.1944 päivättyä numeroa (Otsikkokuva.)

Mietteitä korviketta valmistaessa ja juodessa.

Nyt se on sitten tehtynnä. On juotunna korviketta. Rojektia olen hautonut jo reilun vuoden verran.  Tähänkin pätee vanha viisaus... Hätäilemällä ei tule kuin... Tai paremminkin ”Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty.”Kysehän oli pitkälti inspiksen etsimisestä ja otollisen päivän tulemisesta. 

Tarvittiin hieman joustavampi lauantai ja asiantilat sillä tavalla, että saarna oli käytännössä valmis ehtookellojen soidessa. Muutamaan otteeseen päästiin jo varsin lähelle, mutta halusin tuon asian tapahtuvan nimenomaan lauantaina. Eilen 16.06.2007 se päivä sitten koitti. Noin klo 19.00 kaikki tuntui siltä kuin se voisi onnistua. Suuri tutkimusmatka saattoi siis alkaa... Olo oli kuin Amundsenilla sinä aamuna kun viimeinen taipale Etelänavalle alkaisi...

Kaikki alkoi saunan lämmityksestä johon valmistin tavallista enemmän puuta. Aitokiukaan lämmityksessä ja tietysti savusaunan lämmityksessä puuta on hyvä lisätä noin 12 minuutin välein. Näin hiiltä muodostuu enemmän tsaiseksi kerrokseksi ja viimeisen lisäyksen jälkeen tulipesä on täynnä punaista kekälettä. Lämpötila nousee hyvin korkeaksi ja myös kivet palavat puhtaaksi. Niin siinä kävikin; ensimmäistä kertaa kivien vaihtamisen jälkeen myös ylimmät kivet hehkuivat punaisina klo 19 tietämillä. Esivalmistelut paahtopaikassa oli siis tehty.

Varsinaista paahtoa valmistelin sisällä. Syksyllä kerätyt ja talven yli kuivanneet voikukanjuuret  olivat siis odottaneet tätä päivää. Musersin niitä vähän pienem-miksi ja ja mittasin kahden desin satsin. Paahtoannos oli puolet voikukanjuurta ja puolet tattaria. Tattari on venäläistä laatuaan, seikka mihin tulee vastai-suudessa kiinnittää huomiota, siis niin että tattaria voi kasvattaa vaikkapa puolen aarin alueen itse. Se riittänee itselle ja jaettavaksin.

Paahto oli tietysti sitten uhkapeliä. Avasin tietty aitokiukaan löylynheittoaukon ja laiton rännärin kallelleen kuumien hieman punahehkuisten kivien päälle. Varovasti täytyi edetä. Minuutti kerrallaan ja välillä rännärin kampea muutaman kerran molempiin suuntiin. Kolmannellakaan minuutilla ei vielä mitään tuoksua ilmassa. Jotain alkaa kuitenkin tapahtumaan neljännen minuutin aikana ja seuraavilla minuuteilla suloinen tuoksu vain voimistuu. Se taitaa sittenkin onnistua! Seitsemännen minuutin jälkeen tuosku on jo vallan täyteläinen ja ihana savuntupre tunkee ulos rännäristä. Paahtunut on ja eikun sisälle papilaan.

Satsi oli vallan iso jasiitä saa kuutisen pannullista. Myllynä käytin pientä Krup-sin sähkömyllyä. Hyvin jauhautui vaikka jumiin meni välillä. Isommat voikukanjuuret täytyy vastaisuudessa esirusentaa mortellissa. Täytyy hommata tarkoitusta varten oma ettei juomaan tule lähinnä viherpippurinen sävähde.

Kaikki oli valmista ja vesikin kuumaa. Olen näet valmistanut pannukahvin viimeiset viisi vuotta siten, että olen jauhetut pavut kaatanut suoraan myllystä pannun pohjalle ja päälle. Sitten myssyn alle hautumaan. Tulos sama jos kaataa purut veden päälle ja pikkaisen kiehauttaa. Siinä se sitten oli hautumassa. Kävin sitten sulkemassa kiukaan hormin ja voitte kuvitella miten ihana tuoksu koko saunarakennuksessa eli pappilan punaisen piharakennuksen toisessa päädyssä oli...

Tarkastelin hautumisen aikana värin ja tuoksusn kehittymistä. Onnistumisen riemu alkoi hiipiä sisimpään. Ja lopulta oli maistamisen hetki. Voikukan-juuritattaripuru on paljon hötyrämpää kuin kahvin joten siivilän käyttö on tarpeen, mutta lopulta se oli siinä ja eikun keuhkoon vaan. Ja tuloshan oli aivan taivaallinen. Tuoksu paahtuneen viljainen, etten sanoisi alueelis-makrobioot-tinen, ja maku pyöreän leveä ja loppua kohden kiristyvä. Ilmeisesti pitkä kuivatus ja säilöntä, ehkä paahtaminenkin oli lauhduttanut voikukalle tyypillistä kitkerää makua. Kahviin verrattuna maku on todella täyteläinen ja leveä, myös moniulotteinen. Oikean kahvin tuoksu on parempi kuin sen maku. Väitän nyt vakuutettuna siitä, että jos tätä juomaa olisi Suomessa juotu viimeiset 500 vuotta ei kahvilla olisi täällä mitään sijaa; yhtä huonosti kävisi kuin Mäkdonaldsille Turussa kun Hesen kanssa kilpailla yrittäisi. TOSI ON. Join juomaa kolme ja puoli kuppia, ja isoja kuppeja ne olivatkin. 

Aaamusella sitten yritin vielä verottaa pannua mutta se olikin puolillaan kylmää puuroa. Tattarin paisuntaominaisuudet ovat näet esim. kauraan verrattuna moninkertaiset. Mutta tulihan sieltä pieni kupillinen ”kylmä-espressoa.” Ja makuhan oli vain parantunut yön mentyä. Kaikkinensa totean, että juoman hyvä maku viipyi suussani lauantai-iltana todella pitkään...

Kuinkahan sakan voisi käsitellä. Tänään se meni kompostiin. Tehdäkö siitä leipää! Rieska on varmaan paras lähtökohta. Julistan siis reseptikilpailun. Ja palkintona on pussillinen tuota paahdettua ja jauhettua vallankumouksen aiheuttavaa juomaa, johon verrattuna kahvi on kaukaa ja kalliilla kustannuksilla tuotettua turhaketta.

Ekologian ja makrobiotiikan riemuvoitto on siis nähnyt päivänvalon. Toisaalta tattari oli venäläistä ja kahvimylly toimi sähköllä. Tämän asian voi korjata hankkimalla vanhan kahvimyllyn, käsikäyttöisen siis. Mutta vedenkeittimen toisessa päässä hajosi uraani ja tätä kirjoittelen myös verkkosähkön voimalla. Tosiasia on kuitenkin se, ettei viidettäkään ytyvoimalaa olisi tarvittu jos sähköä osattaisiin ja todella säästettäisiin. Ja ekologisen yhteiskunta tarvitsee kyllä sähköä.

Voikukan juurta on varastossa varsin isoa juomamäärä kohden. Valmistan sitä parikymmentä 80 gramman satsia varten ja seurakunnan adventtimyyjäisissä ehkä myyn paahdettua ja jauhettua juoma-tarvetta sopivaan hintaan; tuotto pääsääntöisesti hyviin tarkoituksiin hätääkärsivien kanssakristittyjemme parissa. Juomalle tarttee vielä keksiä nimi. Ja sen tuleekin sitten olla uudisuusisana... Kaikkinensa koen eläneeni arkipäivässä elähdyttävän ja suuren seikkailun ja toteuttaneeni Luojan käskyä viljellä ja varjella tätä maailmaa. 

Mietteitä ennen korvikkeen valmistamista.

Toukokuulla ostin rännärin. Viime vuonna näet ilmaisin aikomukseni valmistaa voikukanjuuri-tattari-korviketta. Nyt kun pappilan aitokiukaassakin on uudet kivet niin paahtopaikkakin on löytynyt. Keräämästäni reilusta ämpäristä voikukanjuuria on kuivannut parisen litraa käkkäräistä juurta. 

Venäläistä tattariakin on kaapissa. Mikäs on odotellessa sopivaa inspiraatiota. Josko juhannukseen mennessä saisi paahdettua pienen erän kun tulee suurellakin todennäköisesti aattoiltana kyläilemään pappissäädyn edustajia tuplissa henkilöin. 

Onpahan tuota ollut kaikkien aikojen voikukka-kevät. Jos me suomalaiset olisimme oikeita makrobiootikkoja niin riemuitsisimme vallan suuresti. Kahvinvastiketta olisi vientiin saakka. Toisaalta voi kuiva loppukesä tehdä pienet juuret. Tiedä häntä. Onhan tämä ollut varsinaista Lapin kesää nytten. Koska viimeksi on kaikki kukkinut näin nopeasti? Syreeneistäkään ei saanut nauttia montaa päivää... Kahvia on tarjolla rajattomat määrät. Eihän sitä ole pakko juoda, ei tosiaankaan. Joitakin periaatteita pitää toki noudattaa.

I Jos tarjolla on vaikkapa teetä niin silloin on sen nauttiminen suotavaa. Älä kuitenkaan tee asiasta suurta numeroa. Juo silloin kahvi haluissa mielin ja haastele pula-ajan muistoista.

II Nauti kahvin kanssa leipää ja leikkeleitä, tee siis kahvista ruokajuoma. Näin vältät sen haittavaikutuksia.

III Vaikka kahvininho olisikin suuri niin älä loukkaa vanhoja ihmisiä jos he ovat kahvia laittaneet, älä ensinkään leskirouvia.

IV Jos kuitenkin olet pakkokahveilla niin nauti  myös runsaasti vettä, mutta mieluummin poistuttuasi kahvistelupaikasta.

V Rakenna jonnekin kahvivapaa alue.

VI Jos juot kotona kahvia niin juo ehdottomasti pannukahvia.

VII Jos kermaa on tarjolla niin tee kunnon hal&half, siis puolet kahvia ja puolet kermaa.

Tulee mieleeni ylämaitten kuuluisin rovasti, Sodankylän ja Inarin kirkkoherra Yrjö Aittokallio, monien legendojen mies. Äitini on kertonut moneen otteeseen tuosta rippi-isästään ja minutkastaneesta miehestä kuinka hän kerran tapansa mukaan poikkesi kylään enempi ilmoittamatta. Ensi töikseen oli mennyt kaapille ja etsinyt kahvipannun. Sitten hän oli istuutunut tuolille ja ryhtynyt jututtamaan äitiäni kahvipannu jalkojen välissä. Tiukasti oli siitä kiinni pidellyt ja mukavia haastellut. Lähtiessään oli vasta pannun takaisin antanut. Ei ollunna mies kestitystä vaatinut, ei edes vesitilkkaa... 

Tulisi siitä varmaan juttua jos täällä taloon mennessään ottaisi kahvinkeittimen kainaloonsa ja alkaisi puhumaan vaikkapa niitä hengellisiä asioita, iäisyyskohtaloita ja suruttomuuksia, jos kohta parannusta vaatimaan. Sitten voisi olla tukalampi tilanne jos talon emäntä taitaisi vanhan pannukahvinkeittotaidon ja talosta kunnon kahvipannu löytyisi.