Muuan liike-idea

Joskus saarnatessa, useinkin, tulee valmiiseen käsikirjoitukseen pieniä lisäyksiä. Harvemmin kuitenkaan muutamaa lausetta enää pöntössä. Olen viime aikoina pyrkinyt siihen, että käsikirjoitus olisi valmis lauantaina aamupäivällä jotta sitä voisi sitten vielä rikastaa päivän mittaan pariin otteeseen ja ottaa siitä aina uusia printtejä. 

Eilen kuitenkin, siis eilen 22 oct-mmvi, saarnaan tuli parikin lisää, jotka olen jo korjannut julkaisemaani käsikirjoitukseen päivän saarnasta jonka nimi oli “Mä mistä löytäisin sen miehen.” Ensimmäinen lisä, se pidempi sattui saarnaan alkupäähän. Se on seuraavassa katkelmassa kursivoituna:

Lääkäreitä on moneksi. Kun sairastumme menemme tavallisesti lääkäriin. Ainakin silloin, kun sairaus vaikuttaa vakavalta, eikä se ole jotain ohimenevää ”flunssaa” tai muuta sellaista. Vaikka onkin kaukana se päivä, että lääketiede olisi ratkaissut kaikki sairauksien aiheuttamat ongelmat, ja olisi kaiken parantavia lääkkeitä saamme olla kiitollisia lääketieteelle. Jotkut vanhemmat henkilöt muistavat vielä ajan jolloin puhuttiin puoskareista. Onneksi meidänkin maassamme puoskarointi eli tässä tapauksessa lääkärintyön harjoittaminen ilman asianmukaista koulutusta ja taitoja on kielletty. Eri asia on sitten onko olemassa muunlaista puoskarointia monellakin alalla; meilläkin. Puhutaanpa vaikka tästä konsulttien maailmanajasta. Kuka tahansa voi meilläkin perustaa firman ja ryhtyä konsultiksi, vaikkapa kehittämään työyhtei-söjä. Minäkin voisin tehdä niin ja kylläpä kohta ajelisin uudella mersulla ja olisi purjevenettä ja muuta sellaista.

Siinä sitä sitten pitkin jumalanpalvelusta ja sen jälkeen tuli mieleen varsinainen idea jonka nyt kehittelen jonkinmoiseen muotoonsa. Se on liike-idea uudella konseptilla toimivasta konsulttifirmasta.

Tämä konsultti-yritys etsii asiakkaita kirkon piiristä, siis seurakunnista tai seurakuntayhtymien hallintopuolelta. Brändistä en ala kirjoittamaan, olkoon ja muotoutukoon se itse jos joku tästä innostuu. Sanon suoraan; vaikka tämä olisi miten hyvä idea tahansa ja se mersu ja purjevene olisi tullakseen en näitä rehellisen papin hommia aio missään tapauksessa lopettaa... Mutta jos joku idean tästä saa niin maksakoon minulle kymmenykset; voin jopa antaa konsulttiapua liikeidean kehittelyssä.

Liike-idea olisi lähinnä seuraava: ”Uskovaisen ja tunnustuksellisen papin työyhteisökonsulttipalvelu seurakunnille ja muille yhteisöille. Sen työnnäyn paradigma olkoon se, että perustehtävän ja toiminnan välillä on olemassa erottamaton yhteys. Työasiat eivät ole pelkkiä työasioita seurakunnassa.

Konsultilla olisi tietysti valmiita toimintamalleja. Nyt olisi kuitenkin lupa sanoa ääneen mahdollinen perustehtävään sitoutumisen puute. Seurakunnan työnte-kijöiden kirkossakäynti pantaisiin syyninkiin. Konsultti tiukkoisi raamatun-luvusta ja pitäisipä taukojumppana oikein vanhanajan kinkerit. Kokoontumisten väliajan tehtävinä olisi hengellisiä harjoituksia. Ja kun kaikki yhdistettäisiin sopivalla tavalla pikkunättiin psykologiikkaan niin eipä tähän muuta voisi sanoa notta vot!

Saattaisi tuolla liikeidealla konsulttifirma menestyäkin tai saada varsinaisen evankelis-luterilaisen talibanin maineen...

Sisällöstä digi-aikaan

Miltäpä sinusta tuntuisi jos kaikki kirjasi poltettaisiin? Amerikassa edelleen käytetyn fahrenheit-asteikko lukema 451 on se lämpötila, jossa paperi syttyy ja palaa. Käsite “F 451:n maailma” johdetaan Frank Bradburyn samannimisestä romaanista. Filmatisointina siitä tuli kulttielokuva, jota tosin ajan hammas on pahasti nakertanut. Elokuva ja romaani muistuttavat toisiansa kovin vähän. Seuraavassa kuvauksessa käytetään molemmista luomuksista johdettuja esimerkkejä. F 451:n maailman tapahtumat nivoutuvat Montag-nimisen palo-miehen ympärille. 

Kuvauksen palomiehet ovat kuitenkin merkillisiä palomiehiä. Siteerataanpa nyt kapteeni Beattyn repliikkiä Montagille:

Mikään koululaitos ei enää tuota tutkijoita, kriitikkoja, asiantuntijoita tai luovia lahjakkuuksia, vaan yhä enemmän ravaajia, pomppijoita, ajajia, mämmikouria, kaappaajia, sieppaajia, lentäjiä ja uimareita, ja siitä syystä tietenkin myös sanasta “intellektuelli” on tullut kirosana niinkuin oikein onkin. Kaikki mikä on epätavallista on kauheata. Varmaan sinäkin muistat omalta kouluajaltasi että luokassa oli aina joku “älypää”, joka aina oli halukas lukemaan ääneen ja joka aina viittasi “opettaja, opettaja” kun jotakin kysyttiin, ja kaikki muut istuivat kuin puujumalat ja vihasivat häntä. Ja eikö juuri tätä älypäätä hakattu ja kiusattu välitunneilla? Tietysti, ketäpä muuta. Kaikki eivät ole syntyneet vapaina ja tasa-arvoisina, niinkuin perustuslaki sanoo, vaan kaikista t e h d ä ä n tasa-arvoisia. Jokainen on kaikkien muiden peilikuva, silloin kaikki ovat onnellisia, sillä ei ole mitään vuoria joiden juureen on kyyristyttävä, joihin tarvitsisi verrata itseään. Siis! Kirja on ladattu ase naapuritalossa. Polta se. Ota ammus pois aseesta. Istu keskelle ihmisen sielua. Kuka tietää kenet tuo lukenut mies valitsee pilkkatau-lukseen? Minut? Sitä minä en siedä alkuunkaan. 

F 451:n maailmassa talot on rakennettu palamattomasta materiaalista; varsinaisia palomiehiä ei siis enää tarvita. Palomiehet tekevä käyntejä ihmisten koteihin; kirjoja etsitään kuumeisesti. Jos niitä löydetään, ne poltetaan asbestikennon päällä. Ensin päälle ruiskutetaan kerosiinia, ja luotettava palomies saa käyttää liekinheitintä. Jos joksus löydetään iso kirjasto, niin silloin poltetaan koko talo. Se täytyy tosin ensin tehdä palavaksi. 

”Ei, ei mistään. Enimmäkseen ne luettelevat suuren määrän automerkkejä tai vaatekappaleita tai uima-altaita ja sanovat: “Voi kun ihastuttavaa.” Mutta he sanovat kaikki samoja asioita eikä kukaan sano mitään muuta kuin toiset. Ja enimmän aikaa kun he istuvat kahvilassa he kuuntelevat joke-boxia ja samaa vitsiä monta kertaa tai he katselevat musical-seinää, jossa vilahtelee värillisiä kuvioita (Bradbury vihjaa varsin oivaltavasti, toisaalta kömpelösti, antiikin käsitykseen ns. muusisista taiteista.). Mutta se on pelkkää sekasotkua, k a i k k i on abstraktista. Ei siellä muuta olekaan. Setä sanoo että kerran maailmassa kaikki oli toisenlaista. Kauan sitten maailmassa oli joskus jopa sisältö, joskus ne jopa esittivät ihmistä.” Julkisten paikkojen liepeillä näennäisesti näkymättömissä on aloite-laatikoiden kaltaisia ilmiantopisteitä. Jos epäilet lähimmäisesi puuhastelevan kirjojen parissa voit siis tehdä ilmoituksen. 

Kirjat ja niiden moninainen maailma eri filosofioineen ovat F 451:n maailmassa vaarallisia yhdelle muodollisesti esitetylle maailmanmallille. Ne ovat myös joukkohengen este. Enää ei olekaan tärkeää välittää kansojen välistä kirjallisuutta, eikä päästä perille heidän ajattelusta ja eetoksesta. Komissaarit määrittelevät sen, mikä on sinulle hyvää ja otollista. Montag luki yhden kirjan ja heräsi epäilevään todellisuuteen. Montagin vaimo kuitenkin käräytti miehensä. Viimeisellä Montagin keikalla F 451-auto parkkeeraa hänen pihallensa, ja hänen on paettava pihaltaan kerosiininkatkuisten tapahtumien jälkeen. Montag näet sytyttikin esimiehensä palamaan Beattyn palamaan. Televisiossa näytettiin lavastettu Montagin takaa-ajo ja teloitus helikopterista ampuen. Systeemin oli oltava oikeassa. Ojastapa allikkoon! Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että Bradbury pilasi hyvän kirjallisen idean ja suunnitelman. 

Ja niin kävi, että kun kaikkialla maailmassa talot lopulta tulivat tulenkestäviksi, ei palomiehiä enää tarvittu entisiin tarkoituksiin. Heidät määrättiin uuteen virkaan: heistä tuli mielenrauhamme vartijoita, ymmärrettävän ja oikeutetun alemmuuden pelkomme tiivistymiä, virallisia sensoreita, tuomareita ja pyöveleitä. Se sinä olet, Montag, ja minä myös.”

Illalla uutislähetyksissä tiedotetaan poltettujen kirjojen määrä kilojen ja grammojen tarkkuudella, raivostuttavalla pedanttisuudella ja pikkutarkkuudella. Kuvaus tuo mieleen entisen Saksan Demokraattisen Tasavallan uutislähetykset, joissa puolueen pitkä nimi lausuttiin aina kokonaisuudessaan (Der Sosialistische Einheitsparties des Deutsche Demokratische Rebublik), ja monta kertaa (Keskimäärin 25 kertaa.) yhden lähetyksen aikana. Kirjat palavat, vaan ovatko ihmiset tyytyväisiä? Kirjoja näet riittää poltettavaksi joka päivä. Systeemi perustuu ihmisten tylsistyttämiseen, kyyläämiseen ja ilmianto-menettelyyn. Otetaanpa tähän toinenkin repliikki romaanista:

Vaan mikä onkaan perimmäinen syy kirjojen polttamisen takana? Bradburyn fiktiota voidaan lähestyä spekulatiivisena tosiona; siitä voidaan ammentaa havaintoja ja opetuksia. Kirjat ovat kertomuksen maailmankuvassa, tarkemmin sen yhteiskuntafilosofiassa, tasa-arvon este. Taustalla oleva ”suuri kertomus” ei kuitenkaan hahmotu täysiin. Bradburyn olisi ollut syytä tehdä romaanistaan laajempi, scifi-luonne ei olisi siitä yhtään kärsinyt. Siinä olisi voinut olla henkilöiden tietoperäisiä filosofis-historiallisia mielipiteitä irrotettuna kokonaan eettisestä tapahtumasta muodostamassa teoreettisia traktaatteja, kuten esim. Tolstoin ja Dostojevskin kaltaisilla suur-paarustelijoilla on laita. 

Kirjoittaja ei ilmeisesti turvallisessa amerikkalaisessa todellisuudessaan osannut samaistua totalitaariseen systeemiin. Ja siitä hän juuri olisi halunnut kirjoittaa...

Oikea Montag pakeni kuitenkin ns. ”kirjojen metsiin. Siellä ihmisillä on hauskoja nimiä. ”Huomenna hän tulee” tai ”Eläinten vallankumous.” Jokainen on näet opetellut yhden kirjan ulkoa. Lopuksi, paradoksaalista kyllä, kirja poltetaan. Elokuvana F 451 päättyy talviseen maisemaan. Siellä Montag opettelee Edgar Allan Poen kauhunovelleja.

Mietteitä Martin ”3”-shel-saarnojen äärellä.”

Kyse on Lutherin kirkkopostillassa toisesta Kolminaisuudenpäivän jälkeisestä sunnuntaista, nykäänhän Kolminaisuudenpäivä on itse asiassa ensimmäinen shelli.  Martin saarnakokoelma on massiivinen juttu, ja äsken lukemani kaksi saarnaa ovat tuommoiset 15 aanelosta. Välillä Martin saarnoja jaksaa lukea, välillä ei. Kuitenkin ne olisivat pakollinen lähtökohta saarnanvalmistuksessa. Koetetaan tehdä parannus. 

On sikäli kiitollinen juttu, että Martin aikan oli vain yksi vuosikerta, siis joka vuosi saarnattiin yhdestä ja samasta tekstistä. Tosin tuolloin oli ns. epistolasaarna vielä korkeassa kurssiissaan ja kirkkopostilla sisältääkin sellaisen lähes jokaiselle pyhälle. Eri asia sitten, ovatko Martin saarnat yhdistelmiä useammasta eri saarnasta. Näin ollee ainakin pisimpien suhteen...
No vot! Mitäpä se Martti sitten haasteli. Ensiksikin on sanottava kaksi asiaa:

I) Saarnat sisälsivät kiihotusta uskonnollista yhteisöä kohtaan. Jos tänään puhuisi samalla tavalla juutalaisista niin kylläpäs siitä mekkala nousisi. Toki Martin kovankin kritiikin voi pukea hienompaankin asuun.

II) Paavi ja katoliset saavat kuulla kunniansa. Viha Rooman kirkkoa kohtaan on lauhtumaan päin ja meikäkin lukee Ratzingerin eli Benedictus kuudennentoista puheita ja saarnoja aika ajoin varsin innokkaasti. Toisaalta joku on tästäkin sanonut: onhan ihmisen ja simpanssinkin dna melkein täydellisesti sama!

Martti pohti paljon ehtoollisen merkitystä ja tulkinta oli augustiinolaisen vertauskuvallinen. Äskeinen lukukokemus aloitti ensi Pyhän, siis kolmannen shellin, saarnavalmistelun. Seuraavaksi aioin pitkästä aikaa lukea tulevan pyhän evankeliumin alkukielellä eli kreikaksi ja sitten tavailla selitysteosta. Sitten voi vielä ottaa esiin latinakielisen raamatun eli Vulgatan ja lopuksi, ilmavuutta etsiessä on myös hyvä lukea teksti vielä soinnukkaalla italian kielellä. Joskus voi yksi sana tällaisessa käsittelyssä lähteä soimaan päässä ja sen ympärille alkaa sitten rakentua jotain... Saarnaa valmisteltaessa on oltava nöyrä. Luterilaisessa kirkossakin samaa tekstiä on käytetty jo kohta 500 vuotta ja sen asema on sama suurin piirtein koko kristikunnassa. Jos joku luulee löytävänsä jotain uutta niin taatusti erehtyy; silti pitäisi luoda uusi kokonaisuus.

Tässä ensi pyhän evankeliumi:
Luuk. 14: 16–24
Jeesus kertoi:

»Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’ Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’»

Otetaanpas sitten edellä lukemamme evankeliumin viimeinen jae tähän vaikka italiaksi: 

“Perché io vi dico che nessuno di quegli uomini che erano stati invitati, assaggerà la mia cena.”

Well, well. Sanat "mia cena" kuulostavat perin herkulliselta. Nykyäänhän Italiassa tuo cena tarkoittaa lähinnä myöhäisempää illallista, melkeinpä yösyöminkejä. Kyse on siis kunnon ilta-atriasta... Pitäisiköhän joskus rippikoulussakin järjestää kunnon cena muutoinkin kuin pomoston iltaisen pylli-atrian muodossa... 

Mietteitä kadonneen päivän virrasta

Eräänä päivänä oli Turussa ja pankkiasioissa erään pankin konttorissa. Suomalaisillahan ei ole jonotustaitoa vaan pinna alkaa paukkumaan aika helposti. Jotkut ottavat tyynen rauhallisesti. Palvelupisteisiin oli jonoa ja ne olivat eri pituisia. Laiskuuttani en ottanut liikoja askelia vaikka toiseen jonoon olisi voinut kiilatakin. Paikalle tuli eräs elläkkeellä oleva turkulainen mieskansanedustaja. Tunnistin miehen aika nopeasti kun selasin vanhoja faileja ja tarkkailin häntä vähän syrjäsilmällä; kyllä, hän se oli ja hyvinsäilyneenä peräti. Mieleeni tuli isäni opetukset...

Veteraaniparlamentarikko tuntui hämmästelevän miksi toinen jono on lyhyempi. Viimein hän astui toisen jonon toiselle jonotuspaikalle jossain määrin anteeksipyytelevän oloisena eikä kukaan tohtinut seurata häntä. Itse olin omassa jonossani jonotuspaikalla numero viisi. Paikalla olin ollut tässä vaiheessa noin 10 minuuttia. Ex-kansanedustaja oli pian kassalla ja hän toimi esimerkillisen ripeästi. Sellaista suoritusta jossa ei ole yhtään ähräys-meininkiä ja rumsteerausta on aina ilo seurata. Itse sain asioitua suhteellisen nopeasti mutta poistuin konttorista 5 minuuttia myöhemmin kuin hän. 

Tuli mieleen se että jalkapallossakin fyysinen kunto on suhteellinen asia eräiden laskelmien mukaan, vanhempi pelaaja pärjää sijoittumistaidolla vallan hyvin. Veteraanikansanedustajan, jo suomalaisen miehen keski-iän vuosia sitten ylittäneen miehen suoritus pankissa asioinnissa oli eleetön, rauhallinen ja todella charmikas. Jaa, että mitähän se isävainajani aikoinaan opetti? Hän sanoi näin: ”Pistä ne 200 isoon tynnyriin ja sekoita, kohta on sutkein päällimmäisenä.” Mutta nythän ei ollut kyse siitä…

Oikeassahan isäni varmaan oli tuossa asiassa, ainakin jostain näkökulmasta katsottuna.

Illalla selasin uusinta National Geografia ja luin jutun siitä miksi ihminen on ainoa primates-luokan laji joka kävelee kahdella jalalla. Artikkeli kuvineen ja piirroksineen antoi paljon ajattelmisen aihetta. Ihminenhän on sen perusteella aika huonosti suunniteltu olento alkaen vaikeine synnytyksineen ja selkävaivoineen.

Eikö siis ihminen olekaan niin hyvä luomus kuin luulisi? Joka tapauksessa tämän päivän jälkeen on entistä tarpeellisempaa rakentaa muutama rippikoulutunti uudelleen. Seuraavaan kysymykseen täytyy pystyä vastaamaan paremmin.: ”Miten luomisuskon ja kehitysopin toistensa poissulkemattomuuden voi selittää paremmin?” Joopajoo!