Joosua Eleasarinpoikaan saattaa törmätä aika yllättävissä paikoissa. Edesmenneen prinsessa Dianan suosikkielokuvan Tulivaunut alkukohtauksen siunauspuheen sanat tuntuvat kovin tutuilta, mutta nykyisestä luterilaisesta raamatusta niitä ei löydä.
Kyseessä on sitaatti Jerusalemin viisaan kirjoittamasta kansansa esi-isien ylistyksestä. Vuoden 1998 nobelisti Jose Saremago siteeraa vanhaa kirjanoppinutta pitkät tovit yhdessä pääteoksessaan ”Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.” Siteeraapa häntä myös Keijo Korhonenkin, tosin ulkomuistista ja ronskisti ”jakeen vierestä” poliittisissa ”Sattuma-korpraali-muistelmissaan.”
Joosua Eleasarinpoika, meillä paremmin Jeesus Siirakkina tunnettu, oli vanhojen suomalaisten suuresti rakastama kirjanoppinut. Noissa vuoden 1776 Vanhoissa kirkkoraamattuissa, nimenomaan sen vanhimmissa painoksissa, Jeesus Siirakin kirja, jolle oikeutettu nimitys olisi paremminkin Siirakin viisaus, oli kaikista eniten silmäilty kirja. Tummat rannut vanhojen raamattujen syrjissä juuri Siirakin viisauden kohdalla ovat tästä vankkana ja valehtelemattomana todisteena. Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen ei kylläkään kuulunut tuohon joukkoon. Hänen raamattunsahan oli kulunut vain Roomalaiskirjeen esipuheen ja Johanneksen ilmestyksen kohdalta.
Kun vuonna 1938 käyttöönotettussa raamattulaitoksessa ei enää ollutkaan liitteenomaisesti mukana Vanhan testamentin apokryfikirjoja, jäi vanha ja luettu kirja viimeistäänkin vähemmälle huomiolle. 1990-luvun alkuun mennessä tuosta muualla paljon tutkitusta kirjasta ei ollut ilmestynyt yhtään suomenkielistä tutkimusta tai artikkelia. Siirakin viisauden arvoa on suomalaisessa raamatuntutkimuksessa (Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikan eli selitysopin tutkimusalaan kuuluu paljon enemmän kuin pelkät kanoniset kirjat) vähätelty, ja monesti kuullaan viitattavan vain sen ”kansanomaisuuteen.”
Kirjanoppinut Joosua Eleasarinpojasta on kuitenkin parasta käyttää perinteistä ja kaikinpuolin taloudellisen lyhyttä nimeä Jeesus Siirak tai vain Siirak (Kirjan hepreankielisen tekstin päällekirjoitus lukee Joosua Eleasarinpojan, Siran pojanpojan viisaus), ja itse kirjasta nimeä Siirakin viisaus.
Jeesus Siirak on nyt esillä myös siksi, että Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokous päätti vuoden 1999 lopulla asettaa VT:n apokryfikirjojen käännöskomitean. Vielä ajankohtaisempaa on kuitenkin se, että uusi evankeliumikirja tulee sisältämään yhden tekstin Siirakin viisaudesta. Kyseessä on uuden ”Pyhän Henrikin muistopäivän” vaihtoehtoinen VT:n lukukappale. Tekstinä on Siir. 45:15-20. Käsikirjakomitealla lienee ollut ajatuksenaan erµäänlainen ylipappi-analogia ”Aaron - Piispa Henrik”. Aivan käypä ajatus ja ainakin hyvin maltillinen menettely, vaikkakaan tuskin tarkoituksellinen, sisäänajaa ajatusta kaanonin ulkopuolisista käsikirjateksteistä.
Siirak eli Palestiinassa noin vuoden 200 e.a.a. molemmin puolin. Hänellä oli todennäköisesti yläluokkalaisten vanhempien suosima ”poikakoulu” Jerusalemissa. Kirjanoppinut omaa monipuolisen elämänkokemuksen ja hän on matkustellut aikalaisiinsa nähden huomattavan paljon. Siirakin laaja-alaiseen sivistykseen viittaavat muutamat kirjaan sisältyvät kieltämättä hieman omahyväiset omaelämäkerralliset repliikit. Sivistynyneen maine ja kokemus ovat taanneet hänelle todennäköisesti aseman kansansa johtomiesten joukossa, vanhinten neuvostossa. Siirak käsittää olevansa viimeinen suuri viisauden opettaja. Samalla hän kuitenkin aloittaa uudentyyppisen pıerinteen. Häntä voidaan pitää farisealaisen perinteen ensimmäisenä edustajana, suorastaan fariseuksen prototyyppinä.
Siirakin aikalainen, samalle sivistyneelle yleisölle puhunut Vanhan testamentin Saarnaajan kirjan kirjoittaja (toiminta-aika n. 300-230 e.a.a.) edusti isiensä uskonnollista ajattelua vastaan kapinoivaa tyyppiä. Siirak, tosin uskonnolleen vieraita piirteitä soveltaen ja tulkiten on erään vanhatestamentillisen ajattelun piirteen ruumiillistuma: hyvä ja oikeamielinen elämä palkitaan, ja hyvää lakia voidaan noudattaa. Siirakin ajattelussa viisauden harjoittaminen ja lain noudattaminen ovat käytännössä sama asia.
Siirakin viisaus voi muistuttaa ensilukemalta viisauskirjallisuuden vanhaa uomaa edustavaa Sananlaskujen kirjaa, mutta sen sisältö on kuitenkin monipuolisempi. Sen sisältöä voidaan pitää ensimmäisenä ja melko kokonaisvaltaisena, ei tosin systemaattisesti etenevänä, viiden Mooseksen kirjan selityksenä. Uutta vanhaan viisauskirjallisuuteen nähden on nimenomaan Siirakin historiankäsitys. Myös kreikkalainen viisaus- jopa tiedeperinne, tosin juutalaistettuna, elää siinä elimellisenä osana; Siirak näyttää vihreätä valoa mm. lääkintätaidolle.
Kaikkinensa Siirakin viisaus on aikansa mittapuiden mukaan edistyksellistä ja modernia viisauskirjallisuutta, tosin vanhaan viisauteen nojaavaa. Tästä esimerkkinä esim. ilmeikäs ”ammattien satiiri,” jolle on esikuvansa jo ikivanhassa egyptiläisessä viisauskirjallisuudessa. Itse Siirakin viisaus kirjallisena kokonaisuutena voi olla hänen oppilaidensa ja seuraajiensa kokoama opettajansa koulussaan käyttämä opetustekstien kooste.
Siirakin jälkimaine oli mittava. Siirakin viisaus on rabbiinisessa kirjallisuudessa (Mishna ja Talmud joita ryhdytään kokoamaan noin 300 vuotta ajanlaskumme alkamisen jälkeen) eniten siteerattu kirja. ”Käsiä saastuttavaa” kirjaa eli juutalaisten pyhien kirjojen kokoelmaan kuuluvaa siitä ei kuitenkaan tullut. Syynä tähän on se, että sen tekijäksi tiedettiin varmuudella kirjanoppinut Siirak. Kirja oli syntynyt varmuudella ns. profeetallisen ajan (käytännössä 400 e.a.a) jälkeen. Opillisesti hyvin kyseenalainen Saarnaaja sitävastoin pääsi juutalaiseen kaanoniin tiettyjen toimituksellisten lisien avulla. Siirakin viisaus käännettiin kreikan kielelle Alexandrian juutalaisten tarpeisiin jo ennen ajanlaskun alkua ja siitä tuli ns. Septuagintaan (Yksi kolmesta kreikankielisestä VT:n käännöksestä) kuuluva kirja. Septuaginta ja ns. Aleksandrialainen kaanon ovatkin yksi ja sama asia.
Koska Septuaginta oli ensimmäisten kristittyjen keskuudessa käytössä niin siitä tuli myös osa myöhemmin määriteltyä vanhan kirkon kirjakokoelmaa. Siirakin viisaus on edelleenkin molempien suurten kirkkokuntien, roomalais-katolisen kirkon ja idän ortodoksien kirjakokoelman täysivaltainen osa. Vanhan ajan kirkkoisät siteeraavat Siirakkia toistuvasti. Esimerkiksi Antiokian piispa Johannes Krysostomos (k. 407) viittaa Siirakin viisauteen useasti massiivisessa 900-sivuisessa Johanneksen evankeliumin saarna-selityksessään. Siirakin runsas siteeraaminen ei ehkä kuitenkaan aina johdu siitä, että se olisi poikkeuksellisen arvovaltainen. Siitä vain yksinkertaisesti löytyy valtava määrä mieleenpainuvia ja tehokkaita aforismeja, joita voidaan käyttää monissa yhteyksissä.
Liturgisessa käytössä Siirakin viisaus on tänäkin päivänä roomalais-katolisessa kirkossa. Yhteensä se esiintyy 21 kertaa eri päivien ja kolmen vuosikerran tekstien kierrossa. Sunnuntain tekstinä jokin kirjan kappale esiintyy 5 kertaa. Toisen maailmansodan aikana englantia puhuvissa maissa kappale Siirakin esi-isien ylistyksestä tuli hyvin suosituksi hautajaispuheissa. Uskonpuhdistaja Martti Luther halusi pitäytyä suppeammassa juutalaisessa kaanonissa ja niin Siirakin viisaus jätettiin muiden ”kreikankielisten kirjojen” ohella kaanonin ulkopuolelle. Noita kirjoja Luther piti kuitenkin hyvinä ja hyödyllisinä lukea. Opillisesti
Luther olisi kuitenkin joutunut ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin Siirakin kanssa. Siirakhan julistaa nimittäin ihmisen kaikinpuolisen vapaan tahdon nimeen. Lutherin saarnakokoelmassa on tosin yksi Siirakin viisauden tekstiin pohjautuva epistola-saarna.
Vaikka Siirakin viisauden tekstejä ei Lutherin jälkeen suoranaisesti saarnateksteinä käytettykään eli kirja kuitenkin omaa elämäänsä suomalaisten keskuudessa. Siirakin aforstiikka oli suomalaisen sananlaskuperinteen huomattava rakennusaine. Yksi varmasti kiitollinen tutkimusaihe olisi esim. Siirakin viisauden ja yleensäkin Vanhan testamentin apokryfikirjojen vaikutus Aleksis Kiven kieleen. Siirakin suosiota vanhojen suomalaisten keskuudessa varmasti selittää hänen käytännönläheisyytensä, neuvokkuutensa ja jopa sielunhoidollinen opetuksensa. Tietysti Siirakille toivoisi suurempaa julkisuutta aivan pelkistä nostalgisista syistäkin. Ehkä emme näe kuitenkaan mitään valtavaa Siirak-renesanssia uuden apokryfilaitoksen ilmestymisen jälkeenkään..
On sanottu, että Siirakin aikalaisen Saarnaajan pessimistis-viritteisen sanoma tulee ajankohtaiseksi erityisesti lama-aikoina. Siirakin opetus sitävastoin tulee aina leikkaamaan yhteen inhimillisen perustapahtuman kanssa. Ihmisen perusongelmat ovat tietoyhteiskunnankin aikana täysin samat kuin kulttuurien syntyaikoina muinaisissa suurissa jokilaaksoissa. Suun kurissapito ja luotettavien ystävien hankinta tulevat aina olemaan ihmillisiä perusongelmia. Myös huoli siitä, että tytär saisi kaikinpuolin kunnollisen miehen ja pysyisi siveellisenä, tulee aina olemaan isien päänvaivana. Kaikiin noihin ja lukemattomiin muihin ongelmiin tarjoaa Siirak ikivanhaa ja jo ennen häntä koeteltua viisautta.
Uudet tekstilöydöt 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla toivat päivänvaloon Siirakin viisauden hepreankielisen alkutekstin. Kaikki löydöt mukaanluet-tuna tekstistä on säilynyt 68% alkuperäisellä kielellä. Tuon tekstin aitoudesta vallitsee nykyään yksimielisyys. Vaikkakin uusien löytöjen esiintuoma alkuteksti on paikoin melkoisen turmeltunutta, ja vain suurella vaivalla lukukuntoon toimitettavaa, tarjoaa sen käyttäminen uuden käännöksen valmistamisessa todella tuoreen ja aidon lähtökohdan muinaisen viisaan kaikinpuoliselle ja paremmalle ymmärtämiselle. Puhuihan jo ensimmäisen Siirakin viisauden kreikankielisen laitoksen laatija, itse Siirakin pojanpoika, laitoksensa alussa seuraavasti: ”Sillä kun se, mikä on lausuttu hepreaksi, käännetään toiseen kieleen, ei sillä enää ole täysin sama merkitys. Eikä niin ole laita ainoastaan tämän kirjan, vaan itse laki ja profeetat ja ne muut kirjat ovat alkukielessä huomattavasti erilaiset.”
Oikeamielisen elämän ja jumalanpelon lisäksi Siirakin varsinainen sanoma on hänen yksinkertaisen, maltillisen ja neuvokkaan elämäntavan vaatimus. Siirak olisi voinut sanoa Saarnaajan tavoin ”Ei mitään uutta auringon alla.” On harmi, että meillä Suomen kirkossa ei ole keskusteltu enemmän ”ekumeenisesti arvokkaan” Siirakin viisauden tekstien laajamittaisemmasta käytöstä Jumalanpalveluksissa. Eikö esimerkiksi seuraava kappale olisi ekologisesti hyvinkin muodikas; yksinkertaisemman elämäntavan puolesta rummuttava, ja varmasti kasvissyönnin mimeen vannovaa kettutyttökansaakin aidosti ja kosiskelematta miellyttävä:
“Tärkeimmät mitä ihminen elääkseen tarvitsee ovat: vesi, tuli, rauta ja suola, nisujauhot, hunaja ja maito, rypäleen veri ja öljy ja vaatetus. Nämä kaikki koituvat hurskaille hyväksi, mutta syntisille ne kääntyvät pahaksi.”
Edellä mainitut jakeet (Siir. 39:26-27) olisivat sopineet hyvin uuden ”Luomakunnan sunnuntain” tekstiksi. Hyvä teksti kyseiselle päivälle Siirakin viisaudesta olisi kuitenkin ollut mahtava luonnon ylistys luvusta 43. Maininta luoduista merihirviöistä olisi tuonut evankeliumikirjaan siitä kroonisesti puuttuvaa huumorin pilkettä. Itsenäisyyspäivän uudeksi tekstivaihtoehdoksi olisi hyvin käynyt esi-isien ylistyksen alkujakeet. Täytynee odottaa kärsivällisesti seuraavaa evankeliumikirjaa! Mutta kukapa kieltää pappeja etsimästä massiivisesta viisauskirjasta sopivia ymppejä ja ajatuksenjuuria vaikkapa hautauspuheisiin. Millaisia vanhoja aarrearkkuja meillä onkaan...
