McDavidin pinna kiristyy

Torstai-iltana 12. maaliskuuta 2026 tapahtui Dallas Starsin ja Edmonton Oilers pelissä sattui erikoiselta näyttänyt välikohtaus. Edmonton oli ottelussa pahasti alakynnessä ja hävisi lopulta lukemin 7–2. Toisen erän lopussa, kun nujakka tapahtui, peli oli jo käytännössä ratkennut Dallasin eduksi. Tilanne alkoi Arttu Hyryn lauottua kiekon Leon Draisaitlia kohti summerin jälkeen toisen erän lopussa.

Tilanteessa syntyi nujakka jossa Oikersin kapteeni Connor McDavid joutui tappleuun Dallasin Just Hryckovianin kanssa. Nujakan jälkeen Mcdavidin poskipää oli auki ja näytti siltä kuin hänelle olisi luettu lukua kahdeksaan.

McDavid sai tilanteessa osumia kasvoihinsa, ja raporttien mukaan häneltä lensi kypärä päästä nujakan aikana. Hän jakoi iskuja paljain käsin, mikä altisti hänet myös vastustajan iskuille. sekava olo ja "luvun luku" heijastivat tilanteen intensiteettiä. Vaikka kyseessä ei ollut tyrmäys, se, että liigan suurin tähti päätyi jään pintaan painimaan ja ottamaan iskuja vastaan roolipelaajalta, oli monelle shokki.

Edmontonin päävalmentaja Kris Knoblauch totesi ottelun jälkeen, että McDavid oli "erittäin turhautunut" ja yritti herätellä joukkuettaan epätoivoisessa tilanteessa. Joukkuetoveri Zach Hyman totesi pelin jälkeen, että McDavid on "viimeinen mies, jonka pitäisi joutua tekemään tuota", viitaten siihen, että muiden pelaajien olisi pitänyt hoitaa fyysinen vastaantulo kapteenin sijaan. Tapaus on jää kaikkien mieleen yhtenä McDavidin uran harvinaisimmista ja rajuimmista tunteenpurkauksista, mikä kertoi Edmontonin senhetkisestä tukalasta tilanteesta. 

Tapahtumassa kuvastuu aine ja epävarmuus: Oilers on kamppaillut koko kauden ailahtelevien otteiden ja erityisesti maalivahtipelin kanssa. Joukkue on pudotuspelitaistelun kannalta vaikeassa asemassa, mikä on lisännyt kapteenin paineita. Tapahtuma voi olla viesti muille joukkueille että McDavidia pitää agitoida ja härnätä. Se saattoi jopa antaa NHL:n muille joukkueille erittäin selvän "pelikirjan" siitä, miten maailman paras pelaaja saadaan pois tolaltaan.  Tapahtuma viesti muille joukkueille useita asioita.

Näyttää siltä että McDavidin "sulake" on lyhentynyt. Kun liigan taitavin pelaaja lähtee jahtaamaan vastustajaa summerin jälkeen ja päätyy nyrkkitappeluun tulokkaan kanssa, se on merkki siitä, että henkinen kantti rakoilee.  

Dallas osoitti, että kun Oilers on tappiolla, McDavidia on entistä helpompi provosoida. Tämä rohkaisee muita joukkueita pelaamaan pikkusikaa heti ottelun alusta alkaen.  Tämän jälkeen on varmaa, että jokaisen joukkueen "pääpukarit" ja ärsyttäjät tulevat kokeilemaan McDavidin hermoja entistä kovemmin. 

Herää kysymys siitä onkohan McDavidilla liian iso ego? Joitian merkkejä tästä on. Tappelu Justin Hryckowiania vastaan voidaan nähdä merkkinä siitä, että McDavid luulee voivansa ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Kun hän lähtee jahtaamaan vastustajaa summerin jälkeen, hän asettaa itsensä ja myös joukkueensa menestyksen oman turhautumisensa alapuolelle.

Yksi huolestuttava piirre McDavidin käyttäytymisessä on varsin selkeä komentelu jäällä. On huomattu, että tappioaseman koittaessa McDavid on alkanut viittoilla ja kritisoida tuomareita sekä omia joukkuekavereitaan (kuten maalivahti Jarrya) entistä näkyvämmin.

McDavidin käyttäytymisen taustalla on varmasti Milanon pettymys helmikuussa 2026. Se on nähty yhtenä merkittävänä syynä siihen henkiseen kuormitukseen ja turhautumiseen, joka purkautui myöhemmin maaliskuussa nähdyssä nujakassa Dallasia vastaan.  Hän kuvaili tappiota sanoin "tämä on perseestä" (it sucks) ja totesi, ettei pettymystä voi mitenkään kaunistella

McDavidia varmasti ärsytti vertailu legendoihin. Toimittajien kysymykset siitä, miksi hän ei ole saavuttanut Stanley Cupia tai olympiakultaa kuten Wayne Gretzky tai Sidney Crosby, saivat hänet silminnähden vaivaantuneeksi ja turhautuneeksi. Vaikka McDavid valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) ja hän teki NHL-pelaajien uuden olympiaennätyksen (13 pistettä), hän totesi, että vain voitto olisi merkinnyt jotain. 

Nenskukulttuurin korkea veisu

Ehkä oivaltavin löytöni nenskujen suhteen on se, että heillä oli mitä ilmeisimmin hyvin kehittynyt mustan huumorin taju. Millään muulla muotoa ei voida selittää heidän suurta menestystarinaa joka kesti noin 500 000 vuotta. Tämä meidän edustamamme nykyihminen on selvinnyt ja menestynyt kiitos holoseenin eli jääkau-sien, menneen ja tulevan välisessä lämpökaudessa, tehden hirmuista tuhoa mihin vain koskikaan. Se on kehittänyt kulttuurin, tieteen ja taiteen ja tajuaa jopa olevansa post-modernissa tilanteesssa.

Nenskujen elämä oli jokahetkistä selviämistaistelua ja jos ilta tuli niin se oli taatusti aamua viisaampi. Kylmä oli kauhea suurimman osan vuotta ja nälkä aina vieraana. Aikaa riitti silti nuotioiltoihinkin ja huomisen odotteluun. Pieneen osattiin olla tyytyväinen ja jos runsaammin tuli niin sitten elettiin säästellen ja kiitollisin mielin. Jälkeläisistä pidettiin suurta huolta sillä heitä syntyi erittäin harvoin, yhteen perheeseen käytännössä yksi viiden vuoden välein. Nenskumies oli hyvä perheenisä ja ymmärsi hyvin vaimonsa raskausmasennuksen jos sellaisesta voidaan nyt puhua, elämähän oli yhtä suurta masennusta ja pelkoa. Ehkäpä lapsen syntymä olikin sellainen "meta-tapahtuma", että se toi valtavasti elämänvoimaa koko yhteisölle.

Jatkuvuus ja pysyvyys olivat suurin innovaatio joka nenskuilla oli. Yhteiskunnalla ei ollut varaa elättää spesialisteja kuten poliitikkoja, poppamiehiä ja pappeja, maanmittausinsinöörejä ja vaikkapa kalatalousteknikoita. Jokainen joutui olemaan yleismies-nenskunen ja oman elämänsä seppä. Sonnanjauhantaan ei ollut varaa ja jos kaveri kysyi "kuinkas kulkoo" niin siihen annettiin patenttivastaus "pahemminkin vois olla." Ei ollut aikaa mökkeillä ja suunnitella ulkomaanmatkoja. Ulkomaanmatkaa oli kerrakseen uskaltautua luolan ulkopuolelle jossa vaanivat hirmuiset pedot ja tietenkin alituinen kylmyys. Ei ollut ongelmia siitä millaista aamukahvia särpisi ja mitähän maailmalla on taas tapahtunut. Näin jatkui elämä nensku-kultuurissa satojen tuhansien vuosien ajan.

Nenskuilla ei ollut ns. vapaa-ajan ongelmia. Toisaalta heillä ei ollut selkeää käsitystä ajasta joten kyseiselle ongelmalle ei ollut edes perusteita. Vaikka heitä tarkkailtaessa olisikin voinut havaita, että he kyyhöttelivät luolanuotion äärellä tunti-, ja iltatolkulla niin kyse oli totisesta työmoraalista. Oli kyse pelon,- kauhun,- ja masennuksenhallinnasta, oli kyse totisesta työstä.

Mutta mitä niinkin mainiot ja joviaalit oliot sitten pelkäsivät? Pelko muuttuu jossain vaiheessa elämäntavaksi, tai sanotaanko paremminkin päinvastoin. Jos elämäntapa muuttuu peloksi niin ehkä ymmärrämme parhaiten mistä on kyse. Kun eletään selviytymisen rajoilla niin ei ole varaa muuhun kuin epävarmuuteen. Epävarmuus taas ruokkii pelkoa, ja pelko taas ahdistusta, ja ahdistus taas masennusta. Lopulta ollaan umpikujassa. Mutta jos noilla eväillä selvittiin puoli miljoonaa vuotta ja kahdesta jääkaudesta niin suoritus ei todellakaan ollut mitenkään huono.

Nensku-kulttuurilla oli kuitenkin muutama kulta-kautensa ja ne ajoittuvat jääkausien, varsinaisten jäätikön laajentumisvaiheiden välisiin kausiin. Jos nykyinen holoseeni on nyky-ihmisen kulta-aikaa niin noin keskimäärin 110 000 vuotta sitten sattunut ja noin 10 000 vuotta kestänyt Eem-kausi oli nenskujen kulta-aikaa. Tuleva nyky-ihminen eleli sukupuuton partailla Afrikassa ja sen ekspansio oli alkava vasta kymmeniä tuhansia vuosia myöhemmin.

Eem-kaudella nenskujen populaatio oli taajimmillaan vaikkakin syntyvyys ei ollut kuin keskimäärin 1,5 yksilöä naarasta kohden. Kulttuurin kehittämiseen heillä olisi ehkä ollut mahdollisuuksia, mutta populaa ei todellakaan ollut riittävästi suotuisista olosuhteista huolimatta. Todennäköisesti 100 henkilön väljä nensku-suurklaani olisi voinut pitää yllä 3-4 spesialistia, mutta ilmeisesti sitä ei nähty tarpeelliseksi tai sitten niin ei vain ollut tarkoitus. Kulttuurin syntyyn tarvitaan paljon ja tärkeintä on suotuisa paketti viljelykasveja ja helposti kesytettäviä hyötynisäkkäitä.

Mutta nenskut elelivät todellakin leppoisaa kautta historiassaan. Oli jopa kuumaa ja lämpimimpinä kesinä ei tarvinnut polttaa iltavalkeaa. Ruoho viheriöi ja voikukat kukkivat. Riistaa oli riittävästi ja nyky-ihminen kehitteli suorituskykyisempiä aivojaan siellä jossain kaukana Afrikassa. Nensku eli luontevana osana ekosysteemiä ja käytännössä se ei aiheuttanut minkään lajin sukupuuttoa. Eläimistä se ei välttämättä ollut menestyksekkäin ja tarkoituksenmukaisin, mutta kaikista olioista se oli vakain ja vailla vilppiä, vailla kaikenlaista vilppiä. Se ei syönyt enempää kuin tarvitsi, ei varastoinut huomisen varalle liiaksi. Nenskuilla ei ollut muotia ja voikukkaseppele oli heidän suurin kaunistus.