lauantai 17. tammikuuta 2026

Ikuista elämää ei tule, mutta siedettävä kuitenkin.

                                     


Ikuisella elämällä ssä tarkoitetaan ihmisen kaltaista elämää tällä kiviplaneetalla. Kynsilaukan ystävä ei tietenkään usko että jos hänet haudataan maahan asianmukaisin menoin niin seuraavana keväänä nousisit uuteen elämään kuusinkertaisena kloonina. Elämä täällä on sitä mitä se on ja se loppuu joskus kuolemaan. Toki kynsilaukka tekee elämästä siedettävämmän ja varmasti myös terveemmän.


Vanhemmiten moni miettii jo tapaa hautauttaa itsensä. Kun asiaa on paljon mietitty niin ekologinen hautaus alkaa tuntumaan ainoalta oikealta tavalta järjestää asia. Mitähän se sitten tarkoittaa? Moiseen projektiin tarvitaan vain muutama hehtaari metsää joka muutetaan ekologiseksi hautuumaaksi, ja itselle omistusoikeus aarin alueeseen. Ekologinen hautaus on tämän jälkeen suhteellisen helppo juttu jos luvat vain ovat kunnossa. Sitten tarvitaan vai muutama uskottu aikalainen toimittamaan tätä viimeistä palvelusta. Varsinaista hautausta voi edeltään uskonnollinen riitti, hautaan siunaaminen tai jos kyse ei ole kristitystä niin sitten jokin muu meno. Tärkeintä kai on että sellainen on.


Mutta millaisen viimeisen toimituksen he tekevätkään kynsilaukan ystävälle? Tarvitaan kaksi ja puoli metriä syvä kuoppa joka halkaisija on noin 70 senttiä. Ruumis laitetaan siihen pellava-säkissä ja lasketaan kuoppaan vinssillä kasvot itäänpäin. Kuopan reunan ja sisältöisen säkin välys täytetään mullalla. Säkki on täytetty kynsilaukan wrappereilla joita tarvitaan noin 20 ämpärillistä. Niitä on hyvä alkaa keräämään jo 70-vuotissyntymäpäivän jälkeen, mahdollisesti jo aikaisemminkin. Pää jää noin 70 sentin syvyyteen. Kuoppa täytetään hiekan ja mullan seoksella tiiviisti ja päälle voidaan laittaa multaa ja kariketta. Haudan päälle istutetaan puu. Paras vaihtoehto on kotimainen mänty. Ja jos tilaa on kokonainen aari niin paikalle voi istuttaa useita mäntyjä. Kyllä niistä useamman sadan vuoden aikana yksi kasvaa suurimmaksi. Jos hyvin käy niin oma puusi kasvaa jopa 500 vuotta. Jos sinut muistetaan vielä 500 vuoden kuluttua niin olet saanut jotain aikaankin. Jos joku 500 vuoden päästä käy halaamassa vanhaa puuta ja muistaa kaukaista esi-isäänsä, niin olisihan se somaa... Sinne metsään voivat tulevat polvet tehdä sitten vaelluksia, ja jos se on vaaran laella niin siellä voi ihmetellä sitä eikö se Betelgeuze jo posahda.


Nimittäin ei ole aina oikein helppoa ymmärtää nykyistä hautauskäytäntöä. Polttohautauskaan ei viehätä. Hautausmaat ovat tavattoman epäekologisia kiinteistöjä. Niiden hoito vaati paljon fossiilisia polttoaineita, ja niihin liittyy paljon vuodenkiertoon liittyvää mystiikkaa. Kirkko voisi olla ekologinen ja luopua polttonesteillä toimivista ruohonleikkureista, ja ottaa käyttöön vuohet ja lampaat joista se läpi historiansa on puhunut. Toisaalta kirkko on pikkurikollinen tässä asiassa jos otetaan puheeksi kaupunkien isot viheralueet…


Kuinka moni meistä muistetaan 500 vuoden kuluttua? Kuka lukee tätä blogia? Onko sillä uusi kirjoittaja? Mikä on pääministeri Sipilän jälkimaine, missä on Ilkka Kanervan Gloria, ja mitä he muistavat jostakin Timo Soinista. Maailmanlaajuisesti Donald Trump on yksi monien joukossa ja valtakunnat ovat sortuneet ja uudet noussee.


Joku puu voi vielä olla toki pystyssä. Onhan nykyään olemassa kirjat ja muut tallenteet jotka säilyvät pitkään. Onhan sekin jotain jos olemme enemmän kuin vain kasa tallenteita. Harva meistä saa aikaan isoja arkistoja. Kaiken mielekkyyttä on myös kysyttävä.

Otsikkokuva tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.


Tähän sopii hyvin Bob Marley ja Redemption song.


tiistai 13. tammikuuta 2026

Tekniikkaa, ihmisiä, sporreja ja kynsilaukkaa! Päivitys 4.0.


Oma ajattelu vanhenee nopeasti jos sitä ei päivitä. Paljon huonommin käy kirjoituksille joita ei viitsi tai mukamas kerkeä päivittää. Menen nyt varsinaisen Klondyke-vuoden, tuotteliaan ja kekseliään ajan-jakson, kirjoitukseen joka julkaistiin 11.04.2016. Julkaisun nimi oli Tekniikkaa, ihmisiä, sporreja ja kynsilaukkaa!” Sitä on on jälleen päivitettävä ja nyt jo neljännen kerran. Viidessä vuodessa tapahtuu paljon ja monia tiedotoja on joutunut todellakaan pävittämään, joskus suorastaan korjaamaan




Matkaan siis De Re Allii Sativin kynsilaukka-aiheisiinkirjoituksiin ja tuohon em. Klondyke-vuoteen 2016 jolloin päivänvalon näki 75 krjoitusta. Tuo ilmaisu Klondyke-vuosi juontaa jääkiekkomaailman 23.03.1994 pysäyttäneestä tapahtumasta. Tuona päivänä Wayne Gretzky rikkoi Gordie Howe ennätyksen runkosarjassa tehtyjen maalien määrässä. Maalin numero 802 johdosta The Hockey News julkaisi tietysti erikoisnumeron lukuisine artikkeleineen ja lehden mukana seurasi tietysti tapahtumaa juhlistanut liite. Liitteen rään artikkelin otsikossa puhuttiin Gretzkyn Klondyke-vuosista joilla tietysti viitattiin hänen Edmonton-kauteensa jolloin maaleja syntyi hirmuiseen tahtiin. Klondyke kultalöytöineen on edelleenkin tarunhohtoinen paikka Pohjois-Amerikkalaisten historiassa tai suorastaan myyttisessä historiassa.



Pienen johdannon jälkeen käydään nyt päivittämään ensimmäisen kerran vuonna 11.04.2016 julkaistua kirjoitusta. Eli versio-otsikon mukaisesta kirjoituksesta. 4.0.



Tekniikkaa, ihmisiä, sporreja ja kynsilaukkaa!   Päivitys 4.0.


Maailmalla viritellään tekoälyä ja väitetään jopa että joskus ihmiset aivot voidaan skannata ja siirtää elämään ikuista elämää muodossa tai toisessa tai paremminkin sanottuna sovellutuksessa tai toisessa. No se näkee joka elää! Onpa joku jopa esittänyt että tulevaisuus olisi uuden kyborgi-ihmisen. Tuo eräs henkilö on Yuval Noah Harari ja em. asiasta hän on puhunut teoksessaan Homo Deus. 



Joskus kun on vähän raihnainen olo ja tilapäistä kolotusta on vaikka muille jakaa tulee mieleen se kuinka elämää voisi helpottaa. Työn tekemiseltä ei kuitenkaan voi välttyä, mutta jospa olisi älykäs ja työteliäs apulainen joka ei valita eikä vaadi kohtuuttomia korvauksia. Neuvostoliistossakin suunniteltiin vakavasti 1920-luvulla simpanssin ja ihmisen risteyttämistä. Tarkoituksena olisi ollut luoda kuuliainen, väsymätön ja osaava ”työläinen” helpottamaan Neuvostoliiton kansantaloutta ja yleensäkin neukkukansalaisen elämää. Yrityksiäkin ilmeisesti tehtiin... 



Tulee mieleen aika pari vuosikymmentä sitten, kesä 1997 jolloin eräs internet-keskustelulista kävi varsin kuumana. Oli menossa ”suuri sporre-keskustelu” suomalaisella URANTIA-kirjan keskustelulistalla. Kaikkea mitä siellä poristiin on mahdotonta toistaa mutta johdantokappaleen ajatuksenjuoksun perusteella sporre ansaitsee tulla jonkinsortin huomion kohteeksi!



——————————————————————————


Ekskurssi: URANTIA-kirja.


URANTIA-kirja on seitsemännen päivän adventismin pohjalta syntynyt yhdysvaltalainen ihmisperäinen yritys selvittää 1930-luvun näkökulmasta kaikki mahdollinen ihmiseen, maailmankaikkeuteen, Jumalaan ja ihmiseen uskonnollisena olentona liittyvä. Kirjan syntyyn liittyy hyvin keskeisesti chigacolaisen lääketieteen tohtorin, psykiatrin ja pastori Martin Sadlerin toimintaan. Kirja on saanut aikaan maailmanlaajuisen URANTIA-kirjan lukijoiden yhteisön. Kirja on käännetty useille kielille. Tänä päivänä näyttää siltä, että kirjan sanoma ei enää saa juurikaan uusia kannattajia. Kirja on saanut Suomessa paljon lukijoita ja se on Kanadan Quebeckin provinssin ohella alue jossa sillä on eniten vakaumuksellisia seuraajia. Tuhdimman annoksen tietoa kirjasta saa täältä ja jos haluaa perehtyä yhden luvun kriittiseen analyysiin kannattaa pistäytyä tässä linkissä.


—————————————————————————-



Joskus nuorempana olin todellakin mukana Suomen URANTIA-seuran toiminnassa ja päätoimittelin heidän lehteänsä jonkin aikaa. Homman taustallahan on URANTIA-kirja, jonka opetuksiin silloin vankasti uskoin. Nykyään en asiaa juuri ajattele, mutta olen ollut monesti pettynyt kun teologit eivät ole olleet ko. kirjasta kiinnostuneet, se on näet mainiota hengellistä scifiä. Olin jo jotenkin, kiitos rakkaan skeptikko-ystäväni, irroittautumassa liikkeestä kun eräs kirjan sisältämä maininta alkoi pyörimään päässäni. Kirja puhui ns. spornagia-olennoista. Lyhyesti sanoen ne ovat alempien taivasmaailmojen maisema-puutarhureita. Itse URANTIA-kirja puhuu näistä sporreista yllättävän paljon.



“Jerusemin tuhat suorakulmiota ovat päämajaplaneetan alemman syntyperäisen elollisuuden hallussa, ja näiden suorakulmioiden keskellä sijaitsee spornagia-olentojen valtava, ympyrän-muotoinen päämaja. Jerusemissa teitä tulevat hämmästyttämään ihmeteltävien spornagiaolentojen saavutukset maatalouden alalla. Maata viljellään siellä suurelta osin sen takia, että sillä on esteettinen ja koristeellinen vaikutus. Spornagiaolennot ovat päämajamaailmojen maisema-puutarhureita, ja Jerusemin aukeita muokatessaan ne osoittavat sekä omintakeisuutta että taiteellisuutta. Maata viljellessään ne käyttävät hyväksi sekä eläimiä että lukuisia mekaanisia laitteita. Ne ovat älyperäisen asiantuntevia omissa maailmoissaan vaikuttavien voimien sekä niiden niitä itseään alempiin eläinlajeihin kuuluvien vähäisempien veljien hyväksikäytössä, joista monet on asetettu niiden käyttöön näissä erityismaailmoissa. Nykyisin tämä eläinten luokka on etupäässä sellaisten ylösnousemuksellisten keskiväliolentojen ohjauksessa, jotka tulevat evolutionaarisilta sfääreiltä.”



Porukkahan oli aivan sydämistynyt kun aloitin keskustelun sporreista. Sain erään nuoremman kaverin innostumaan asiasta ja hän tekikin varsin nopeasti kotisivut ja siitä on jo vasin kauan aikaa, oli vuosi 1997. “Suomen spornitologinen seura y.r.” Ja tuo y.r. tarkoittaa tässä yksinkertaisesti “yrittää rekisteröityä.” Porukka kävi todellakin kuumana kun noin vuoden mittaan kaksi kaveria kävi listalla kovaa keskutelua sporreista. Kaikkiaan avauksia elu sporre-porinoita, siis yksittäisiä otsikoita alakeskusteluineen, oli muistaaksensi lähemmäs 60. Jutuista saisi kaksisataa-sivuisen kirjan. Osa jutuista saattaa olla tallella jossain vanhalla serverillä, mutta kaikki on tallella päässäni. Asiasthan me kyllä puhuimme, ei sen puoleen. Toisaalta ko. keskustelu oli keskusteluryhmä-häiriköintiä, mutta paremmasta päästä sellaista. Ja aina minä ja satunnainen kaverinihan pysyimme asiassa. 



Kerran virittelin keskustelua eräästä URANTIA-kirjan väitteestä jonka mukaan nykyinen Johanneksen Ilmestys on vain neljäsosa alkuperäisestä. Tein sitten parikin roolinottoa enkä ollut mitenkään vaatimaton: Apostoli Johannes: ja Dante Alighieri.



Virittelin ajatuksenjuoksua ja kysyin: ”Ajatellaanpas jos Johanneksen Ilmestyksestä todella on säilynyt vain neljäsosa kuten väitetään. Varmastikin alkuperäisessä 

Ilmestyskirjassa oli myös maininta sporreista. Ei ehkä pitkää, mutta kuitenkin. Se voisi mennä vaikka näin.”



“Ja mina näin taivaallisen peltomiehen. Olennon jolla oli kolme kättä. Sen muoto oli osaksi ihmisen, osaksi eläimen. Se oli suunnattoman kaunis ja töitä tehdessään se lauloi ylistysvirsiä suurelle peljättävälle.”



Sitten asiaa saattoi jatkaa näin: ”Jos meillä olisi siis tuo laajempi Ilmestyskirja niin meillä olisi myös Danten Jumalaisessa näytelmässä maininta sporreista. Se voisi olla tällainen:”



Oppaani Vergile mulle virkkoin:

”Katso, näät peltomiehen,
min muodon säkein verhotuin
on paljastanut meille
poika Zebedeun.”

Perässä Auran itsekulkevaisen yksi,
olento kauniskarva, kolmikännyt.
Ja taaempana äesti toinen,
kolmas kylvi multamaahan muhevaan.

Ja laulu peltomiesten, 

se mielen ylensi, soi virsi harras: 


“Me saamme pellot kyntää,
karhin äestää ja siementää,
vaan kasvu yksin suuren peljättävän on.

Me siitä suotta on murehella mielin
kulkea. Kas aivan sattumalta 

me tämän homman saimme.”


Taas käännyin puoleen oppahani: 

“Mi onkaan juoni tuon, 

myös loputtoman raadannan? 

He miksi iloitsevat puolihullun lailla?


Siis onko täällä täysin toisenlaiset

merkitykset, arvot, faktuumit?
Ilolla vastaanota työsi, uurasta ja raada,
ja pelkkä sattumus vain halpa palkka."



Joopa joo! Tällä iällä ei aina muista mitä kaikkea nuorena tulikaan tehtyä ja horistua. Ja sehän tuo kivoja yllätyksiä jokaiseen uuteen päivään. 



Mikä se sporre olikaan?


URANTIA-kirjahan on vain ihmismielen luoma massiivinen pyrkimys selittää todellisuutta, Jumalaa ja maailmankaikkeutta. Se kertoo hyvin yksityiskohtaisesti monen näkökulmasta täysin järjettömistä asioista. Kirja kertoo paljon mm. ns. taivasmaailmoista, jotka ovat arkkitehtonisia sfäärejä eli pallopinta-maailmoja, eivät siis planeettoja sanan varsinaisessa merkityksessä. Eräässä vaiheessa kirja siis ryhtyy kertomaan ns. alempien taivasmaailmojen maisemapuutarhureista eli spornagia-olennoista. Monien mielenkiintoisten vaiheiden ja mielleyhtymien ja erään manan majoille menneen miehen osittaisen avustuksen ja vaikutuksen jälkeen ryhdyin todellakin aikoinani nimittämään noita olentoja, joiden olemassaoloon uskoin, yksinkertaisesti sporreiksi. 



Sporret ovat älykkäitä, kauniita ja varsin itsenäisesti työskenteleviä olentoja. Heille on ominaista korkea äly ja he osaavat jopa puhua. Heillä on korkeampi älykkyys kuin simpansseilla ja hevosen ja koiran parhaat ominaisuudet. Viljellessään tuota taivaallisista maailmaa he käyttävät hyväkseen useita muita eläimiä (URANTIA-kirjan kuvauksen mukaan alemmissa taivasmaailmoissa on todellakin fyysisiä olentoja.) ja mekaanisia laitteita. Ryhdyin miettimään tuolloin sporren olemusta ja sain siihen apuakin eräältä innokkaalta nuorukaiselta. Kehitimme kolme kriteeriä postuloida sporren ominaisuuksia. Ne olivat:



I Itse U-kirjan kuvaukset

II Maanviljelyn ja puutarhanhoidon asettamat vaatimukset

III Niin sanotut spornahtavat inehmot eli sporremaiset ihmiset. Tähän ryhmään kuuluvat tietyntyyppiset maanviljelijät, puutarhurit sun muut hortonoomit...



Yksi mielenkiintoisimpia johtopäätöksiämme oli se, että sporrella on hyvin todennäköisesti kolme kättä. Kolmas käsi olisi ns. välikäsi ja se auttaisi tavattoman paljon työnteossa. Kukapa tätä kieltäisi meistäkään. Tämä välikäsi olisi lyhyempi kuin kaksi pääkättä, ja sen sijoituspuoli vaihtelisi normaalin jakauman mukaan. Todennäköisesti vasemmanpuoleisia välikäsiä olisi enemmän. Olento olisi meidän mittapuidemme mukaan noin 7 jalkaa (213,36 cm) pitkä ja painaisi 130 kiloa. Olisiko sillä karvoitus, tästä emme päässeet aivan yksimielisyyteen.



Mitä hyötyä sporresta sitten olisi?
 

No sporrestahan olisi paljonkin hyötyä! Se olisi eräänlainen ekologinen maatalousolento. Paljon hyödyllisempi kuin hevonen on koskaan ollut. Se osaisi käyttää mekaanisia maanviljelyvälineitä ilman maanviljelijän ohjausta. Pelkästään mekaanisella lapiolla sporre voisi kääntää ja muokata maata yhden eekkerin eli noin 0,40 hehtaarin verran neljässä tunnissa. Eivät enää lanautuisi pellot painavien traktoreiden jyrätessä niitä. Ja kaikki tapahtuisi pelkällä lihasvoimalla. Paljon muutakin sporre tekisi. Sporre voisi tehdä tarvittaessa töitä ympäri vuorokauden jopa viimassa ja sateessa. Sporre olisi myös mainio lastenvahti ja takkailtojen sympaatinen seuralainen...




Miten sporre tehdään?
 

URANTIA-kirjahan on mielikuvitusta ja laajoille massoille vielä tuntematonta hengellistä scifiä ja varmaan sellaiseksi jääkin. Mutta kaikessa mahdottomuudessaan sporre voi olla tulevaisuutta. Ihminen oppii lopulta hallitsemaan geeniteknologian niin, että hän voi rakentaa aivan uusia olentoja ja eläimiä yksinkertaisesti suunnittelemalla ne, ja rakentamalla nanotekniikan sovellutuksilla toimivan dna-rakenteen. Tarvitaan vain aikaa ja tietyn eettisen vastustuksen murentuminen. 



Mitä yhden sporren ylläpito vaatisi?


Ja jos sporrea verrataan hevoseen niin voidaan todeta että se on todella kustannustehokas olento. Missä hevonen vaatii valtavat määrät ihmisen tuottamaa ja säilömää rehua niin sporre yksinkertaisesti viljelee osan ruuastaan itse.



Mutta kallista se olisi silti! Tulisi vanha sanan-parsi ”Syö kuin hevonen” uuteen kuosiin ”Syö kuin sporre.” Seuraavassa päivitetty laskelma yhden maailmamme oloissa elävän sporren kuukautisesta ravinnontarpeesta:


90 kg kokojyväkauraa

1 kg c-piimaata 

60 kiloa porkkanaa

3 kiloa kynsilaukkaa
30 kiloa muita juureksia

300 litraa lähdevettä

10 litraa rypsiöljyä

60 isokokoista kiniini-tablettia

120 multitapsia 

120 maksitupla-suklaapatukkaa tai vastaavaa
4 koria ykkösolutta tai 90 litraa kotikaljaa



(Alkuperäisessä julkaisussa oli maininta ”kesäaikaan runsaasti ohvia hyttysiä ja paarmoja karkottamaan.” Nykytutkimuksen valossa voi sanoa että hyttyskarkoitteita eu tarvita. Geeniteknologian avulla sporreen voidaan istuttaa ominaisuus joka voi tuottaa hyttyset karkottavaa ainetta tarpeen tullen.)



Kalliiksi tulisi!! Toisaalta voisi sporre todellakin kasvattaa huomattavan osan ravinnostaan itse, mutta kyllähän esim. kokojyväkauran kulukki olisi aivan hirmuinen. Ajatelkaappas nyt: 90 kertaa 12 on 1080 kiloa. Yhden sporren vuotuiseen kaura-annokseen tarvittaisiin tommoiset kolmasosa hehtaaria viljelyalaa... Mutta käytetäänhän peltoalaa biodieselinkin tuottamiseen yhä enevämmässä määrin. Sitten noinkin jalolle olennolle tulisi taata lomaa lajinomaisen käyttäytymisen harjoittamisen tarkoituksessa lajitovereiden keskuudessa ne pakolliset 38 päivää vuodessa, ja siihen ei taatustikaan saisi mitään lievennyksiä!



Vielä jäisi paljonkin porinoitavaa sporresta, mutta jätettäköön muillekin mahdollisuus miettiä ja kehitellä ajatusta. Itse uskon jonkun vielä jonain päivänä lähtevän kehittelemään ajatusta oikein paremmilla järjenlahjoilla varustautuneena kuin meikäläinen. Ja jos ollaan rehellisiä, niin tähänkin pätee Saarnaajan sana ”Ei mitään uutta auringon alla.” Luulen jonkun jo kehitelleen näitä hapuilevia ajatuksenkulkuja paljon parempaa teoriaa...  



Oman lisänsä tähän asiaan tuovat ne näköalat jotka avautuva Arik Kershenbaumin teoksen ”Linnunradan käsikirja olioista.” Sporreista ei Kershenbaum juuri puhu mutta monesta muuta asiasta kylläkin.



Yhdestä asiasta voi kuitenkin olla varma. Kynsilaukkaa tarvitsee myös sporre.  Ja paljon tarvitseekin. 100 grammaa päivässä! Se on jo kahden varsin ison raapin verran. Mutta nehän tuollainen otus kasvattaa itse omissa omatarve-penkeissään. Todennäköisesti noin jalo otus ymmärtää vain parhaimman päälle, ja tulevaisuuden lajike The Glory of Sandberg tai Châtaigne du Nord ovat taatustikin sporren makuun sopivia.



Tähän sopii oikein hyvin tämä kappale: https://www.youtube.com/watch?v=HtUH9z_Oey8

lauantai 10. tammikuuta 2026

Jääkiekkotarinoita


Joitakin kirjoja ei haluaisi lukea loppuun. Ei sen vuoksi että kirja ei olisi kiinnostava vaan koska se on niin miellyttävä. Yksi tällainen kirja on vain Gretzkyn jääkiekko-tarinoita. Oikeastaan sen nimi on kylläkin ”tarinoita jääkiekosta.” Vasta tämän kirjan luettuaan voi suomalainen ymmärtää millainen asema jääkiekolla on kanadalaisen ihmisen elämässä, sydämessä. Se on lähtemättömän suuri. Mutta joskus tällainen kirja pitää vain lukea loppuun vaikka se vähän pahaa tekisikin.


Kirjan tarinat on tuottanut Gretzky ammattitaitoisen toimittajan kanssa. Kertojan ääni on uskottava. Kirjan teksti on tuotettu tätä kirjoitettaessa noin reilut 10 vuotta sitten. Ysiysin pelaajauran loppumisesta on kulunut jo noin 15 vuotta. Kirjan viimeisimmät tuoreet huomiot ovat Chigaco Black Hawksin kolmen Stanley Cupin menestyksessä ja managerinero Stan Bowmanin toiminnassa. 


Gretzky tuo kerrontaan paljon asioita ja monesti aivan ohimennen. Välillä olemme Gretzkyjen olohuoneessa 1960-luvulla ja lauantai-illan tunnelmissa. Kanada ”from far and wide” pysähtyy katsomaan Hockey Night in Canada lähetystä ja television ääressä on myös nuori Wayne isänsä kanssa. Pojan pitää mennä nukkumaan kahden erän jälkeen, mutta jos Gordie Howe pelasi sai ottelun katsoa kokonaan. 


Vuoden 2016 jälkeen jolloin kirja ilmestyi on tapahtunut paljon. Gordie Howe kuoli kirjan ilmestymisen jälkeen, ja poissa ovat kaikki ne muutin suuruudet joita nuori Gretzky suuresti ihaili kuten Bobby Hull ja Jean Béliveau. Poissa on myös Maurice ”Rocket” Richard joka lopetti peliuransa jo ennen Gretzkyn syntymää. Richardin kunniaksi perustettiin uusi palkinto vähän ennen hänen kuolemaansa. Ensimmäi-nen palkinto jaettiin vuonna 1999 ja sen sai Teemu Selanne. Palkinnon saa Liigan runkosarjan eniten maaleja tehnyt pelaaja. Palkinnosta käytiin lyhyt ja perusteel-linen keskustelu vuosina 1997-1998. Oli varsin outoa että parhaalle maalintekijälle ei ollut palkintoa. Itseoikeutetusti se nimettiin sitten Richardin mukaan. 


Gretzky kertoo että ”kerran” kun hän pelasi New Yorkissa Rocket halusi tavata hänet. Gretzky tapasi Richardin ja tällä oli hänelle jokin aivan erityinen lahja. Richard luovutti hänelle kullatun replikan tuon uuden palkinnon pelaajahahmosta. Gretzky mainitsee tapahtuman ajankohdaksi vuoden 1998. Palkintohan myönnettiin ensimmäisen kerran vasta kauden 1998-1999 päätyttyä. Richard oli teettänyt itse kullatun kopion palkinnosta ja halusi lahjoittaa sen Gretzkylle. Mauricen sanat ”Wayne, tiedän ettet koskaan voita tätä palkintoa, mutta haluan, että saat sellaisen. Sinun olisi pitänyt voittaa se.” Richard kuoli vuonna 2000.


Gretzky voitti Stanley Cupin 4 kertaa joukkueessa joka tunnettiin Suomessakin erinomaisen hyvin kiitos sellaisten pelaajien kuin Jari Kurri ja Esa Tikkanen. Kukapa ei olisi kannattanut tuota joukkuetta. Kahdeksan vuoden aikana Edmonton Oilers oli Stanley Cupin finaaleissa 6 kertaa ja voitti viidesti. Aivan oikeutetusti voidaan puhua viimeisestä dynastiasta. Toki pitää muistaa että Edmonton ei voittanut kannua kolmena vuonna peräkkäin. Viimeinen neljä kertaa Stanley Cupin voittanut joukkuehan oli New York Islanders juuri ennen Oilersin valtakautta vuosina 1980-1983. Islandersin ja Edmontonin jälkeen on nähty monta hyvää joukkuetta. Järkevä jääkiekon ystävä ei takerru yhteen joukkueeseen loppuelämäksi vaan arvostaa hyvää jääkiekkoa, ja sitä joukkuetta joka aina kulloinkin pelaa hyvää jääkiekkoa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2026

Kovan päivän ilta


Kovan päivän ilta


Mikä oikein on kovan päivän ilta? Tietysti sehän on käännös englanninkielisestä ilmaisusta ”A Hard Day's Night” ja sen suomenkielisestä käännöksestä. Tietysti kyse on myöskin The Beatles-yhtyeen kappaleesta sen uran alkuvaiheessa. Elokuvaa esitettiin Suomessa muuten nimellä ”Yeah! Yeah! Tässä tulemme!” 


Tuossa laulussa kuvataan rankansuloista työpäivää. Siinä kerrotaan sitä kuinka ollaan oltu töissä kuin mikäkin pahainen koira-parka. Sitten tullaan illalla kotiin missä vaimo laittanut paikat nätiksi, ja on jotain kivaa syötävääkin. Mies on onnellinen kun on tullut ansaittua rahaa jotta vaimo voisi ostaa kaikkea kivaa. Tuon laulun lyriikka on itseasiassa aika ruusunpunainen kuvaus arkipäivästä. Omassa kokemus maailmassani kovan päivän ilta on aivan jotain muuta.


Kovan päivän ilta on mielenkiintoinen olotila kun se tulee. Ehkä voisikin puhua enemmänkin kovan pään illasta kuin jostain muusta, sillä tuntemus on silloin juuri ja nimenomaan päässä. Mutta millainen tunne se on?  Vanhemmiten tuo tunne tietenkin muuttuu siedettävämmäksi kaikin puolin. Se on jopa kohtuullistakin sillä vanhemmiten itseään tulee rasitettua vielä enemmän. Kovan päivän ilta tuntuu päässä erilaisina tuntemuksina joita ovat mm. seuraavat:


I Ylipäänsä sellainen olo että nyt pätkii ja todella pahasti.


II Olo on hyvin kyyninen.


III Päätä kivistää noin yleisellä tasolla, mutta kynnys särkylääkkeen syömiseksi ei ylety.


IV Vasemmalta puolelta takaraivossa tuntuu jotain merkillistä puhekeskuksen alueella.


V Käyttömuisti alkaa hiipumaan.


VI Hieman on sellainen olo että olisi hiekkaa tai peräti soraa päänahan ja kalloluun välissä.


VII Et jaksa puhua juuri puhelimessa miellyttävimmäänkään tuttavuuden kanssa.


VIII Et osaa mennä nukkumaan, ja jos menet niin mittareita on vaikea nollata.


IX Olet valmis vielä lähtemään tekemään jotakin vaikka tiedät että siitä ei tule mitään.


X Istut vaikkapa keinutuolissa zombien oloisena.


XI Olo on kuin Aku Ankalla joka ei osaa päättää haluaako tynnyrin rahaa vai kolmipyörän?


XII Olet varannut tällaista varten vaikkapa yhden pullon olutta tai siiderin. Aamulla huomaat että et ole sitä juonutkaan. Silloin on ollut todella kovan päivän ilta.