Enni Virjonen — Seitsemän tonnia rajana

Enni Virjonen — Seitsemän tonnia rajana

Tätä kirjoitettaessa pidetään Slovakiassa nuorten alle 18 vuotiaitten yleisurheilun EM-kisoja. Kaikki viedään läpi neljässä päivässä. Suomalainen nuori urheilija on jo voittanut Euroopan mestaruuden. Turkulainen Enni Virjonen voitti tyttöjen seitsenottelun häkellyttävän ylivoimaisesti. Tapaus ansaitsee vähän syvemmän analyysin. Kyseessä voi olla kaikkien aikojen lahjakkain suomalainen yleisurheilija. Kisoja saattoi rekisteröityneenä fanina seurata Eurovision Sport-kanavalta ilmaiseksi todella asiantuntevien ja urheilua rakastavien kommentaattoreiden selostuksen kera.

Urheiluvuoden 2024 alussa monen asiantuntijan ja asiansa osaavan yleisurheilun seuraajan katseet olivat jo aikuisiän saavuttaneessa seitsenottelija Saga Vannisessa. Saga edustaa Suomea Pariisin XXXIII olympiadin kisoissa, mutta menestyksen ja ylipäänsä osallistumisen ylle varjonsa heittää selkävamma. Vanninen olisi voinut yltää viidennen tai kuudennen sijan tuntumaan ollessaan täysin terve ja kaiken osuessa niin sanotusti nappiin. Sitten kuin yllättäen, todellakin yllättäen, urheilun taivaallemme ilmestyy komeetan lailla nuori turkulainen Enni Virjonen. Enni ei toki vielä pääse osallistumaan Pariisin kisoihin mutta yleisurheilun ystävän sydäntä lämmittää aivan erityisesti Virjosen menestys nuorten EM-kisoissa. 

Alle 18 vuotiaiden kisat ovat maanosassamme ensimmäinen mahdollisuus nuorelle yleisurheilijalle nousta esiin. Tämän vuoden kisat pidettiin siis Slovakiassa. Ensi vuonna alle kaksikymmentävuotiaitten EM-kisat järjestetään Suomessa Tampereella. Noihin kisoihin matkaa Virjonen ehdottomana ennakkosuosikkina. Kisat saavat varmasti paljon näkyvyyttä Suomessa.

Kyse on siis nuoresta moniottelijasta. Enni on lukion toisella luokalla oleva nuori. Mutta millainen nuori? Hän on harrastanut eri urheilumuotoja monipuolisesti ja olemuksessa näkyy jo määrätietoinen ja nousujohteinen harjoittelu. Urheilijan olemus on iloinen, jokaisesta onnistumisesta riemuitaan. Virjonen voisi menestyä monessa yksilölajissakin mutta kaikki näyttää nyt siltä että hänen tulevaisuutensa on juuri seitsenottelussa. Tulevina vuosina hänellä olisi potentiaalia voittaa Suomen me mestaruus pika-aidoissa, 200:n metrin juoksussa ja pituushypyssä. Kaiken lisäksi Virjonen voisi parin vuoden lajikohtaisen harjoittelun jälkeen nousta seiväshypyssäkin aivan maailman huipun tuntumaan. Tästä olisi takeena nopeus, kevyt ruumiinrakenne, telinevoimistelun kautta hankittu hyvä kehonhallinta ja rytmitaju. Virjonen on herättänyt huomiota sellaisen vanhan valmentajasuuruuden kuin Pertti Helinin ajatuksessa. Helinin mielestä Virjonen tuo mieleen ainoastaan, vain ja ainoastaan Mona-Lisa Pursiaisen (Os. Strandvallin.)

Kahta lahjakasta urheilijaa ei saisi verrata keskenään varsinkaan Suomessa. Virjosella on kuitenkin kaikki se mitä Saga Vannisella on. Vanninen on ottelija- tyypiltään hyppääjä-heittäjä, mutta Virjonen on juoksija-hyppääjä-heittäjä eli todellinen all-rounder. Vanninen on seitsemän senttiä lyhyempi kuin Virjonen. Vannisen ongelmaksi voi koitua pitkä selkä joka saattaa altistaa hänet jopa välilevyvammoille. Vertailu on turhaa. Vanninen on jo aikuisten mitoissa ja mikä parasta niin meillä voi olla toisilleen synergiaa luova luova urheilijakaksikko tulevien vuosien koitoksissa.

Banská Bystrican ottelussa Virjonen ei ollut parhaimmillaan korkeushypyssä. Hän jäi ennätyksestään 20 senttiä. Kolmessa lajissa hän teki henkilökohtaisen ulkorataennätyksensä. Henkilökohtaisissa lajeissa hän olisi päässyt loppukilpailuun pika-aidoissa, 200:n metrin juoksussa, pituushypyssä ja keihäänheitossa. Pika- aidoissa hopeamitali olisi ollut varsin helposti saavutettavissa. Ja viimeistään nyt jokaisen pitäisi havahtua. Todelliset asiantuntijat listannevat Virjosen kisojen parhaaksi urheilijaksi. Jos pärjäät hyvin juoksuissa, hypyissä ja heitoissa olet varsin vahvoilla. Keihäänheitossa Virjonen paransi omaa ennätystään jopa 9 metriä ja 10 senttiä.

Fyysiseltä olemukseltaan Virjonen on jo nyt melkein valmis. Voimantuottoon ei vaadita kovinkaan paljon lihasmassaa. Kaksi kiloa oikeisiin paikkoihin riittänee Virjosen tapauksessa. Pelkkä normaali vuotuinen nuoren urheilijan tuloskehitys vie hänet jo ensi vuonna aikuisten tulostasolle ja lähelle maailman huippua. Tällaiset lausunnot voivat kuulostaa vaaralliselta mutta tässä tapauksessa niille on katetta. Kunhan Virjosen jatkaa hyväksi havaitulla kehityspolulla eikä loukkaantumisia tulee niin kaikki voi mennä aivan kuin itsestään. Mitä nyt pitäisi varoa on niin sanotut kaikkialle ennättävät ”itämaan tietäjät” ja perinteiset suomalaiset keihäänheitto-valmentajat.

Virjonen on perusnopea ja voimantuotto on huippuluokkaa. Kun katselee Virjosen harjoittelua vaikkapa pelkästään Instagram-tilin lyhyiden videoiden osalta on yksi asia silmiinpistävä. Virjosella on huikea rytmitaju. Tämä näkyy erityisesti hänen aitajuoksussaan, mutta myös keihäänheiton tekniikassa ja pituushypyssä. Korkeushyppykin sujuu varmasti ja nyt saattoi olla kysymys vain pienestä notkahduksesta yhdessä ottelussa. Aitajuoksu vaatii rytmitajua. Joka epäilee asiaa sanokoot seuraavan 13:n sekunnin aikana; yksi-kaksi-kolme-yli 10 kertaa ja päälle 1-2-3. Pienen harjoittelun jälkeen tuo varmasti onnistuu mutta laitas jalkaan piikkarit ja mene radalle niin tekemättä jää. Hyvä rytmitaju näkyy Virjosen keihäs-tekniikassa joka on vanha ns. mattijärvis-tekniikka. Tässä tekniikassa keihäs yritetään saada liiton oikealle radalle joustavalla liikkeellä. Virjonen onnistuu saamaan lyhyen vauhdin heittoon hyvän loppukiihdytyksen ja hyvän rytmitajun myötä hän ei kompuroi. Keihäs rullaa hyvin yli eikä tekniikka rasita olkapäätä. Kuulantyönnössä Virjonen käyttää O’Brien-pakitusta ja siinä on vielä jonkin verran kehittymisen varaa, liike näyttää hieman pysähtyvän ratkaisevasti ennen varsinaista loppu-kiihdytystä. 

Ennin rytmitajulla pyörähdystyylikin varmasti onnistuisi. Pituushypyssä Virjonen poikkeaa muista kanssasisaristaan käyttäessään niin sanottua tempaustekniikkaa. Tämän hyppytyylin varhainen mestari oli ranskalainen Jacques Pani, mutta varsinainen tekniikan mestari oli armenialaissyntyinen Robert Emmijan joka hätyytteli parhaimmillaan Bob Beamonin maailmanennätystä 890 jääden neljän sentin päähän. Tempaustekniikka mahdollistaa pitemmän ja rennomman juoksuvauhdin ennen lankulle tuloa. Tekniikka on jopa luonnonmukaisempi ja pitkissä hypyissä esteettisen kaunis. Emmijan oli todellinen luonnonlakeja rikkovan oloinen riippuliitäjä. Tämä tekniikka vaatii jälleen pistämätöntä rytmitajua ja ennen kaikkea valtavan vahvoja keskivartalolihaksia. Virjonen taitaa tekniikan hyvin ja nopeuden puolesta mahdollisuudet on tulevaisuudessa ainakin kuuden ja puolen metrin loikkaan ellei pitempäänkin.

Suomi on tuottanut paljon nuoria urheilu lupauksia yleisurheilun saralla. Matkalle on kuitenkin niin sanotusti jääty ja kehitys on pysähtynyt. Jotta huipulle päästään vaaditaan tietysti lahjakkuutta ja valtava määrä harjoittelua. Huipun tuntumassa pitää kuitenkin olla jo Ennin ikäisenä. Toiveajattelu siitä että huipulle päästäisiin hitaasti ja tasaisella kehitykselle on jokseenkin säälittävää toiveajattelua. Paketin pitää olla lähes valmis jo 18 vuoden iässä. Slovakian kisoissa Enni aitoi matalammilla aidoilla, kuulla oli kilon kevyempi kuin aikuisilla. Keihäskin oli 100 grammaa köykäisempi. Ennin pituisella juoksijalla aitojen korotus kahdeksalla sentillä ei merkitse mitään. Aikuisten kuulla lentää varmasti hieman vahvistuneesta kädestä vähintään yhtä pitkälle kuin nytkin nuorten kuulan ollessa kyseessä. Samoin on keihään laita.

Jos Virjonen säilyy ehjänä ilman loukkaantumisia nähtäneen ensi kaudella luonteva siirtyminen aikuisten sarjoihin, niiden aitoihin ja naisten kuulaan ja keihääseen. Periaatteessa aitajuoksun tulos olisi voinut olla jo sama korkeammillakin aidoilla. Harva aikuinen nainen naisottelija pystyy 24 sekunnin alitukseen kuten Virjonen tekee jo nyt. Paketti on yllättävän valmis ja kuten jo todettua, niin luontainen tuloskehitys ja urheilijan fyysinen vahvistuminen varsinaisen aikuisiän kynnyksellä ja vielä sen jälkeenkin ratkaisevat. Virjosen juoksu on hyvin rytmitettyä ja hermotus toimii huipputasolla. Hyppyjen ja heittojen tekniikat eivät juuri kaipaa enää suurempaa hiomista. Vaadittava perustyö on jo tehty ja ennen kaikkea taustalla on monipuolinen urheiluharrastus. Nyt odottelemaan seuraavaa vuotta pienen tulosennustuksen kera.

100 metrin aidat   12.90  1140 pistettä

Korkeushyppy             177      941 pistettä

Kuulantyöntö                 14.80     848 pistettä

200 metrin juoksu  23.65   1015 pistettä

Pituushyppy            625            927 pistettä

Keihäänheitto           51.00           880 pistettä

800 metrin juoksu      2.20.00           824 pistettä

Tuollainen sarja toisi pisteitä 6575

Suurempi kuin supertähti

01.07.2024

Suurempi kuin supertähti

Nykyään urheilutoimittajat käyttävät superlatiiveja aivan eri tavalla kuin 40 vuotta sitten kaikkialla vilisee megatähtiä supertähtiä megalupauksia ja superlupauksia. Kaikki poikkeaa hyvin radikaalisti esimerkiksi siitä puheenparresta jota pohjoisamerikkalaiset urheilutoimittajat käyttävät. Voidaan sanoa että suomalaisten NHL kiekkoilijoiden menestyksen myötä kielenkäyttö on aivan villiintynyt. Kielenkäytön villiintymistä ja kohtuuttoman suuria superlatiiveja löytää kyllä muustakin kuin urheiluun liittyvästä kielenkäytöstä. Urheilu ja jääkiekkoiluun liittyvät ilmaukset toimivat nyt kuitenkin oikein hyvänä tarkastelun väkipyöränä.

Mutta kuka loppujen lopuksi ansaitsee sellaisen arvonimen kuin supertähti ja onko olemassa vielä supertähteäkin suurempi. Pohjois Amerikassa käytetään termiä ”Franchise Player.” Käsitettä on vaikea kääntää suomen kielellä ja jokseenkin vaikea selittää mitä se tarkoittaa. 

Yksinkertaisesti kyse on pelaajasta jonka ympärille joukkue voidaan rakentaa ja joka tekee muista pelaajista parempia. Pelaajassa on johtajuutta ja henkilökohtaista karismaa, Tällainen pelaaja tunnistetaan jo vuosia ennen hänen ammattilaisuransa alkua. Franchise-pelaajista joku nousee aina sukupolvensa tai vuosikymmenensä johtavaksi pelaajaksi. Joskus harvoin joukkueessa voi olla kaksi tällaista pelaajaa. Tällaisesta pelaajasta voidaan käyttää nimitystä aikakausi-pelaaja vaikka sana tuntuu keinotekoiselta. ”Era-player” sopii kyllä pohjois-amerikkalaisen suuhun vaikka termiä ei liene sielä juuri käytetä. Tietyllä tavalla käsite on kokenut inflaation. Niin voi käysä jos franchise-leima lyödään pelaajaan jo ennen ensimmäistä ammattilaispeliä. 

Aikakauden johtava pelaaja tällä hetkellä on kanadalainen Connor McDavid ja johtavia Franchise-miehiä ovat Nathan MacKinnon ja. Alexander Barkov. McDavid on antanut jääkiekkoilulle uuden Ilmeen. Hän ei ole vielä Stanley Cup-mestari ja ei tavoita mestaruutta välttämättä Edmonton Oilersissa pelatessaan. Sidney Crosby oli sukupolvi-pelaaja ennen McDavidin valtakautta ja on edelleenkin äärimmäisen kovan luokan pelimies joka suhteessa. Viime kaudella mies pelasi kaikki 82 ottelua runkosarjassa tehoin 42+52=94. Joukkue hänen ympärillään on vain yksinkertaisesti rapautunut. Crosby päättää uransa Pittsburghissa ja aikakirjoihin merkitään hänelle 3 Stanley Cup-voittoa.

Pohjois-Amerikkalainen Cap Friendly-sivusto arvottaa joukkueiden syvyyskartoissa pelaajia asteikolla joka periaatteessa päätyy lukemaan sata. ”Arviossa on luonnollisestikin paino sillä miten tärkeä pelaaja on joukkueelleen. Cap Friendly ei ole seuraavaa listausta julkistanut mutta sellainen voidaan tehdä kun sivuston joukkuekohtaiset syvyyskartat käydään läpi.

Connor McDavid. Edmonton.     97

Cale Makar. Colorado.     96

Alexander Barkov. Florida     94

Miro Heiskanen. Dallas     94

Nathan MacKinnon. Colorado.    93

Rasmus Dahlin. Buffalo.     92

Tim Stützle. Ottawa.             92

Roman Josi. Nashville.     92

Quinn Hughes. Vancouver.     92

Victor Hedman. Tampa Bay.     91

Auston Matthews. Toronto      91

Elias Petterson. Vancouver     90

Sidney Crosby. Pittsburgh      90

Moritz Seider. Detroit     90

David Pastrnak. Boston     89

Adam Fantilli. Columbus     88

Connor Bedard. Chigaco     88

Macklin Celebrini. San Jose     88

Fantilli, Bedard ja Celebrini ovat uransa alkuvaiheessa eikä heistä varmasti voida sanoa tuleeko heistä supertähtiä suurempia. Sukupolvipelaajaa heistä kenestäkään ei kuitenkaan välttämättä tule. He olivat tähtiä jo liigaan tullessaan mutta kaikki ovat vielä täysiä komsomoleja.

Listalta puuttuvat sellaiset pelaajat kuten Alexander Ovetchkin ja Steven Stamkos. Ovetchkin oli arvokas pelaaja ja Washingtonin vuoden 2018 mestaruuden kulmakivi. Nyt mies ei enää kannattele joukkuettaan. Ilman Stamkosia Tampa ei varmastikaan olisi noussut kaksinkertaiseksi Stanley Cup-mestariksi. Stamkos löytänee uuden joukkueen ja jatkaa uraansa. Muutama vuosi sitten listalla olisi ollut vielä Bostonin Patrick Bergeron.

Miro Heiskanen arvostetaan todella korkealle ja hänellä on mahdollisuus nousta samaan asemaan mikä Nicklas Lidströmillä aikoinaan oli. Matkaa toki vielä on. Lidström on nelinkertainen Stanley Cup-mestari. Dallas on hyvin rakennettu joukkue mutta muutama palanen puuttuu vielä.

Jos mittapuuksi asetetaan maailman vaikeimmin voitettava joukkuepelin kiertopalkinto ja Lordi Stanley sankaruus ja jätetään listauksesta pois jo kuolematon Sidney Crosby ja kiistämätön ”Era Player” McDavid, niin  niin lopulta vain Barkovista ja MacKinnonista voidaan käyttää luonnehdintaa ”suurempi kuin ”supertähti. Listaukseen ja Franchise-luokitukseen pitää suhtautua tietyllä varauksella. Stützle ja Seider saavat vielä tehdä paljon nostaakseen joukkueensa edes mukaan pudotuspeleihin ja mestaruutta tavoittelevaksi joukkueeksi. 

Oma kysymyksensä onkin sitten kuka on ns. tähtipelaaja. Tähteys on usein katsojan ja joukkueen kannattajan silmissä. Lähes kaikki NHL-pelaajat ovat olleet tähtiä jo juniori-vuosinaan. Suurikin lupaus voi joutua etsimään peli-identiteettiään pitkään. Heikoimmallakin joukkueella on tähtipelaaja. Tähtipelaajalla on aina taitoa ja monesti myös ainakin yksi vahvuus. Mitä enemmän tähtipelaajia joukkueessa on niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä sitä seuraa myös menestys. Tähtien joukkoon tarvitaan aina kuitenkin yksi supertähteä suurempi pelaaja. Yksi poikkeus kuitenkin löytyy jos asiaa tarkastellaan vaikkapa 50 vuoden perspektiivillä. Las Vegas voitti kauden 2023-24 päätteeksi himoitun kannus ilman supertähtä suurempaa pelaajaa. Joukkueessa tosin pelasi muuan Jack Eichel joka varattiin liigaan vuonna 2015 ensimmäisellä kierroksella numerolla 2. Eichelin sanotaan todenneen että hän on itse asiassa parempi pelaaja kuin Connor McDavid. Aika näyttää saako McDavid uransa kruunun. Hän olisi silloin ensimmäinen aikakauden avaava pelaaja joka jää ilman mestaruutta. Sopimus Edmontonin kanssa on voimassa vielä kaksi seuraavaa kautta. Joukkue voi vahvistua kahden vuoden aikana vain hankkimalla onnistuneesti kaksi vapaata agenttia jotka toisivat syvyyttä joukkueeseen. Barkon onnistui nollaamaan aikakauden ykköspelaajan aikeet vuonna 2024, mutta onnistuuko hän toistamiseen jos uudinta koittaa ensi vuonna?