Tanka. Keskellä talvea

                                        

Tanka. Keskellä talvea

keskellä talvea

lehtesi muistuttivat

henki ja voima

jumalan talvisija

uuden viinin odotus

Kurvinen pelasti jotain mutta kenet ja minkä?

Tasavaltakunnan hallitus sopi sitten Veikkaus-kiistansa ja kulttuuri-, ja liikuntaväki sai pitää rahansa. Näin meille kerrotaan tänään ja nyt voitaisiin sitten elää rauhassa ainakin vuosi. Tulee uusi viikko ja tärkeämmät uutiset nousevat otsikoihin. Ehkäpä Marinin hallitus kokee taas uuden kriisin jonkin toiseen asian tiimoilta.

Joskus voidaan todeta että ”yksi kirja kaiken muuttaa voi.” Nyt on todellakin eletty yhden kirjan jälkimainningeissa. Kyse on Senja Larsenin hellittämättömän työn tuloksesta joka kantaa nimeä ”VEIKKAUSKRATIA: Kuinka Suomesta tuli riippuvainen peliriippuvaisista.” Larsenin teos kuvaa lahjomattomasti suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteellisen vääristymän tarinan, jossa lähes miljoona ihmistä läheiset mukaanlukien kärsii pelihaitoista.

Edellisessä kappaleessa  sanottu on jo jokaiselle yhteiskunnan asioita seuraavalle jokseenkin selvä asia. Larsen puhuu myös toisesta ”suomalaista sivilisaatioita” jäytävästä ongelmasta. Joka viitsii lukea tai kuunnella kirjan ajatuksella ei voi kuin hämmästyä miten se kuvaa myös toista syvään rakentunutta vääristymää, suomalaista korruptiota.

Antti Kurvinen, tiede-, ja kulttuuriministerimme, voi nyt paistatella pelastaja-hahmona jonka ansiosta mittavat leikkaukset jäivät toteutumatta. Kun yhteiskunnassamme viimenkin tiedostetiin peliriippuvuusongelma kaikessa kauheudessaan, ja kun vielä koronakriisin seurauksena pelituotot ovat vähentyneet, niin tieteen, kulttuurin ja liikunnan rahoitukseen on tullut luonnollisesti merkittävä vaje. Pelimonopolin rahoja on voitu huoletta kanavoida eri organisaatiohin ja järjestöihin ohi valtion tulo-, ja menoarvion. Ja viime kädessä maksajina ovat olleet usein vähävaraiset rikastumisharhassaan eläneet ihmiset.

Larsenin kirja kuvaa toisena juonteenaan siis asiaa jonka moni on aina tiennyt. Veikkauksen ja raha-automaattiyhdistyksen varoilla on rakennettu ylimitoitettu henkilöstörakenne joka on täynnä puoluepoliittisesti jaettuja palkkiovirkoja ellei peräti läänityksiä pienemmmistä nyt puhumattakaan. On tietenkin myös varsin turhia kehitysjohtajia, konsultteja ja koordinaattoreita. Rahoista ei lopulta päädy ruohonjuuritasolle kuin pieni osa. Viime kädessä esim. lasten harrastuksista, olivatpa ne sitten liikunta-, tai musiikkiviritteisiä, vastaavat aina vanhemmat.

Ministeri Kurvinen voi kerätä poliittista krediittiä antaessaan ymmärtää että hän ja hänen puolueensa takasivat järjestelmän rahoituksen. Näemme ehkä jo varsin lyhyen ajan kuluessa kehityksen kuinka Larsenin kuvaama suomalainen avokasino jää historiaan ja ongelmapelaaminen saadaan viimeinkin hoitoon. Ainakin se on nyt viimein tiedostettu. Mutta kukapa puuttuisi rakenteelliseen ongelmaan ja suomalaiseen korruptioon? Tähän asti, kuten myös Larsen kuvaa, poliitikot on sitoutettu järjestelmän uskollisiksi puolestapuhujiksi. Jos järjestelmä siivottaisiin voisi rahaa vapautua moninkertainen määrä Kurvisen listan summaan verrattuna sinne missä sitä aivan oikeasti tarvittaisiin. Olympiaurheilumme tilaa se ei välttämättä kohentaisi. Mutta emmehän elä enää 1930-luvun tilanteessa eikä kohtuuttomia menestysvaatimuksia enää kannata esittää.

Tulisiko uusi ”Tamminiemen pesänjakajat?”

Viimeisen viikon aikana olen tehnyt eräänlaisen kirjallisen aikamatkan noin neljänkymmenen vuoden taakse. Toinen noista teoksista ansaistee maininnan juuri täällä Puheenvuorossa. Harvasta julkaisusta voidaan sanoa että se yleensä ottaen on aikakauden avaava mutta sellainen kirja oli Tamminiemen pesänjakajat. 

Huolimatta valtaoikeuksien vähentymisestä ja normaaliin parlamentarismiin siirtymisestä on Tasavallan presidentin valinta Suomessa edelleen merkittävä asia. Liekö syynä sitten se että meillä ei ole kuningasta kuten muilla Pohjoismailla. 40 vuotta sitten Kekkonen kirjaimellisesti veteli viimeisiään valtiomiehenä ja poliittisten kulissien takana tapahtui paljon. Liikkeellä oli myös joukko Helsingin Sanomien toimittajia jotka tulisivat uudistamaan ikuisesti Suomen keskustelukulttuurin ja tavan puhua poliitikoista. Syntyi kirja joka tuoreudellaan ja henkilökarikatyyreillään jaksaa hämmästyttää edelleenkin. Kirjan kahdestakymmenestä-kolmesta henkilöhahmosta kuusi on edelleeenkin elossa, mutta heistä vain yksi on jollain tapaa poliittisesti hengissä. Kyseessä on tietenkin Paavo Väyrynen. Juhani Perttunen, Keijo Korhonen, Heikki Haavisto, Raimo Ilaskivi ja Ulf Sundqvist saavat jo levätä rauhassa vaikka toki vielä elossa ovatkin.

Vuoden 2021 perspektiivissä Sauli Niinistö ei tietenkään ole sama asia kuin Urho Kekkonen vuonna 1981. Sauli Väinämö on toki puuhaamassa kasaan ETYK-kakkosta vaikka ei enää sen mahdollisessa toteutumisajankohdassa olekaan virassa.  Yhtymäkohta vuoteen 1981 on enemmänkin siinä että Sauli Väinämön jälkeen koittaa mitä todennäköisimmin sukupolvenvaihdos ellei sitten vanhin pesänjakaja Esko Aho pääse presidendiumin haltijaksi. Vaalivuonna 2024, ja Sauli olkoot kokematta mitään onnettomuutta tai sairautta joka muodostaa pysyvän esteen, tämä joskus Kannuksen Kennedyksikin kutsuttu mies täyttää 70 vuotta. 

Peli kulisseissa on jo tietenkin käynnissä, Tamminiemen pesänjakajien ilmestymisen jälkeen mikään ei ole enää kuten joskus kauan sitten. Uuden ajan sosiaalinen media ja kansalaisjournalismi olivat asioita joista Aarno Laitinen, Tamminiemen pesänjakajien Primus Motor, ei osannut uneksia. Politiikoista on kaiken lisäksi tullut pikakulutustavaraa. Vuonna 1981 kuvioissa oli sellaisia pitkän linjan ahertajia kuten Johannes Virolainen, Ahti Karjalainen ja tietenkin Mauno Koivisto. He olivat aloittaneet poliittisen uransa nuorina ja olivat olleet kuvioissa jo kolmen vuiosikymmenen ajan. Nykyisistä puoluejohtajista ja johtavista poliitikoista ei voida sanoa samaa. 

Yksi on kuitenkin varma asia; vuonna 2024 valittava henkilö on jo mukana kuvioissa nyt ja asiasta lyödään vetoja. Suomi voi saada yllättävänkin nuoren Tasavallan presidentin ja sellainen asia kuin puolueiden kannatuksen vaihtelevat sinikäyrät tuovat presidentin vaalien jälkeiseen aikaan aina kannatusnousuja. Juuri edellä mainitussa  piilee Suomen Keskustan viimeinen mahdollisuus säilyttää asemansa ja turvata tulevat ilatalypsyt. Ahon karisma mitataan viimeistään nyt, ja myös se onko Olli Rehn kasvanut korkoa Suomen pankissa. Keskustan pitäisi toisen näistä kahdesta avulla pystyä kukistamaaan Kokoomuksen ehdokas ensimmäisellä kierroksella. Siinäpä tehtävää.

Suomen kansa ansaitsisi ”Tamminiemen pesänjakajat kakkosen” oli sen nimi sitten mikä tahansa. Se olisi vähintä mitä tässä nyt kaivattaisiin, mutta kuka sen kirjoittaisi? Ehkä näemme sen aivan uudella tavalla toteutettuna ja siihen antaisi kansalaisjournalismikin resursseja. Tai sitten löytyy vielä uudelleen joukko teräväkynäisiä toimittajia jotka tuntevat kuitenkin kaikista parhaiten kokonaistilanteen jo leipätyönsäkin puolesta.

Lopuksi voisi vielä heittää ilmoille yhden haasteen. Helsingin Sanomien mainetta ei todellakaan kutistaisi jos Aarno Laitinen rehabilitoitaisiin täydessä mitassa. 

Kohti monipuolisempaa keihäänheittoa.

XXXII Olympiadin kisat lähenevät loppuaan. Hieman on sellainen olo että ei tämä nyt enää samalta tunnu kuin vaikkapa vuonna 1976 kun urheileva nuoriso kokoontui Montrealiin. Edessä on kuitenkin vielä keihäänheitto, tuo suomalaisten entinen suurlaji! Jo vuonna 2009 pohdiskelin asiaa ja päädyin tämmöiseen. Tänään on aika julkimoida päivitetty versio. Näin siinä voi käydä kun kasvaa ja elää Aku Ankka-, ja Asterix-Suomessa. Otsikkokuvassa Asterix ja Obelix pilumit olallaan matkalla seikkailuihin. Mutta asiaan:

Kohti monipuolisempaa keihäänheittoa 

Yleisurheilu  on  konservatiivinen  urheilumuoto  sillä  miesten  kohdalla  arvokisojen  lajivalikoima  on  todellakin ollut aivan  sama  vuodesta  1956  lähtien.  Ns. sekaviestit ovaat enemmänkin nyansseja. Nyt on kuitenkin luvassa muutos. Parisiumissa järjestettävissä XXXIII Olympiadin kisoissa vuonna 2024 ei kävellä enää 50 kilometrin kisaa vaan ohjelmaan tulee 35 kilometrin matka.

Jos  jotain  yleisurheilussaa on  tapahtunut  125 vuoden aikana lukien Ateenan kisoista 1896 niin  kyse  on  ollut  kasvavan lajivalikoiman myötä paremmista  suorituspaikoista ja  välineistä.  Uusia  lajitekniikoitakin  on  toki  nähty  ja sitä  myötä  on  päästy  korkeammalle  ja  pitemmälle.  Mutta  välillä  yksitoikkoisuus  jäytää,  sitä  ei  käy  kiistäminen.

Otetaanpa  vaikka  meille  fennoille  niin rakas  keihäänheitto  eli  pilumi.  Nimeä  pilumi  käytämme  kunnianosoituksena  suurille  roomalaisille  jotka  eivät  paljoa  pilumin  pituusheiton  päälle  ymmärtäneet. Pilumi on roomalainen sotakeihäs, keskipitkän matkan tarkka heittoase jossa helposti irtoava kärki. Pilumin aseena roomalaiset omaksuivat kelteitä ja sitä tietenkin teknisesti parantelivat.

On  harmi,  että  yleisurheilussa  ei  aina varsinaisesti  mitata  taitoa  vaan  joka  lajissa  on  periaatteena  tuo  “Citius,  altius,  fortius,”  siis  nopeammin,  voimakkaammin  ja  korkeammalle…  Mutta  jos  oikein  asiaa  arimoimme  niin  löydämme  toki  esim.  paljon  mahdollisuuksia  ja  potentiaalia  kehittää  yleisurheilua  monipuolisemmaksi,  leikkisämmäksi  ja  ennenkaikkea  heittäjäystävällisemmäksi.  Kun  nämä  ominaisuudet  löydetään  uudella  tavalla  niin  katsojaystävällisyyskin  on  taattu  ja  pilumi  nousee  uuteen  huikeaan  arvoonsa  todellisena  soturilajina  ja  yleisurheilun  kuninkaana.  Laji  on  nimittäin  ainakin heitolajiesta  näyttävin…  Vuonna  1912  Tukholma  kisoissa  Julius Saaristo  voitti  molempien käsien  yhteistuloskisan  joten  perinteitä löytyy hieman.

Kyseeseen  tulisi  lähinnä  pilumin  viisi-ottelu.  Perinteisen  pituusheiton  lisäksi  variaatioina  oli  tarkuusheitto,  toisen  käden  heitto,  molempien  käsien  yhteistulos  ja  neljän  heiton  yhteistulos.  Tarkkuusheitto  rikkoisi  perinteisen  yleisurheilun  luonnetta  terveellä  tavalla.  Ja  mitä  tuo  haittaisi  jos  tämä  viiden  variaation  erikoislaji  lähtisi  elämään  aivan  omaa  elämäänsä.  Tarkkuusheiton  matka  olisi  vaikkapa  30  metriä  ja  maalitauluna suurempi  olympialaissessa  jousiammunnassa  käytössä  oleva  taulu.  Tuo  taulu  on  halkaisijaltaan  122  senttiä  ja  pistearvot  ovat  1-10.  Pilumin  suhteen  voitaisiin  käyttää  arvoja  1-5  sillä  jousiammuntataulu  on  viisivyöhykkeinen.  Tarkkuuskisa  koostuisi  kymmenstä  heitosta  ja  heittoväline  olisi  tasapainoitettu, lähinnä  harppuunaa  muistuttava  keihäs.  Sen  mitat  olisivat  rajatut  mutta  paino  saisi  vaihdella  tietyissä  rajoissa.  Tämä  siksi  että  heittäjällä  olis  aina  optimaalisen  painoinen  väline.  Tämä  vähentäisi  loukkaantumisriskiä.

Toinen  alalaji  olisi  sitten  normaalin  keihään  heitto  toisella  kädellä,  siis  sillä  kädellä  jolla ei  heitetä  varsinaista  absoluuttista  pituusheittoa.  Se,  että  pilumia  heitettäisiin  molemmilla  käsillä  loisi  pilumistista  sopusuhtaisemman  ja  tällainen  atleetti  ei  olisi  niin  loukkantumisherkkäkään.  Olympialaisissahan  on  juuri  pilumin  kohdalla  kilpailtu  1900-luvun  alkupuoliskolla  molempien  käsien  yhteistuloksessa.  Jos  urheilija  harjoittelee  monipuolisesti  niin  molempikätisyys ei  ole  ongelma.  Ja  ajatellanpas  vaikka  esikuvina  olevia  vanhoja  sotureita  ja  metsästäjiä.  Varsinaisen  piluminkäden  loukkaannuttua  piti  varmaan  ottaa  keihäs  terveeseen  käteen.  Toisen  käden  kisassa  saisi  heittää  kolme  kertaa.

Kolmas  laji  olisi  sitten  molempien  käsien  yhteistulos  ja  tässä  variaatiossa  heittokertoja  olisi  kuusi  ja  heittojen  vähimmäissuhde  heittokäsiin  nähden  olisi  2-4.  Neljäs  variaatio  olisi  sitten  kestävyyskisa  jossa  mitattaisiin  seitsemän  parhaan  heiton  yhteinen  pituus  valinnaisella  eli  tietenkin  paremmalla  kädellä.  Heittokertoja  olisi  yhdeksän  ja  seitsemän  parasta  laskettaisiin  mukaan.  Kisan  luonne  olisi  aivan  eri  kuin  varsinaisessa  kisassa  jossa  hieman  epäonnistunut  heitto  voidaan  ihan  kylmästi  astua  yli.  Viidennen  variaation  me  suomalaiset  sitten  tunnemmekin  hyvin.

Pilumin  viisiottelu  voitaisiin  viedä  läpi  kolmessa  päivässä.  Ensimmäisen  päivänä  ohjelmassa  olisi  tarkkuuskisa  ja  toisen  käden  kisa.  Toisena  päivänä  molempien  käsien  kisa  ja  neljän  heiton  “kestävyyskisa.”  Kolmannen  päivän  iltana  ohjelmassa  olisi  sitten  pituusheitto  ja  loppuseremoniat. Toisaalta  toisen  päivän  ohjelma  on  melkoista  rynkytystä  mutta  pilumin  viisiottelu  käytäisiin  aina  läpi  helleenisessä  ja  lämpimän-kuumassa  ilmanalassa  oliviipipuiden ja  sypressien  mailla.

Ottelun  pisteytys  olisi  sitten  oma  lukunsa.  Tietysti  mitattaisiin  ja  ylöskirjattaisiin  osumaprosentteja  ja  pituuksia,  näinhän  olisi  oikein  ja  kohtuullistakin.  Ongelma  olisi  siinä  miten  sitten  eri  variaatioita  painotettaisiin.  Pelkällä  pituusheitolla  ei  saisi  olla  liian  suurta  arvoa  ja  tarkkusheittokin  pitäisi  olla  luonteva  osa  pilumin  viisiottelua.  Että  kukin  variaatio  olisi  20  prosenttia  kokonaispisteitä  ei  ehkä  ole  paras  lähestymistapa.  Painotus  voisi  olla  vaikkapa  seuraavanlainen:

Tarkkuskisa  10%

Toinen  käsi  15%

Yhteistulos  20%

Kestävyyskisa  25%

Pituusheitto  30%

Jokaisessa  variaatiossa  kymmenen  parasta  saisivat  pisteitä  seuraavasti:

Tarkkuuskisa:  10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1

Toinen  käsi:  15, 13, 11, 9, 7, 5, 4, 3, 2 ja 1

Yhteistulos:  20, 17, 14, 11, 8, 5, 4, 3, 2 ja 1

Kestävyyskisa:  25, 21, 17, 13, 9, 5, 4, 3, 2 ja 1

Pituusheitto:  30, 25, 20, 15, 10, 5, 4, 3, 2, 1

Jos  joku  olisi  siis  paras  jokaisessa  variaatiossa  saisi  hän  100  pistettä.  Alalajikohtaiset  tulokset  jäisivät  elämään  omaa  elämäänsä  mutta  ikuiseksi  tavoitteeksi  jäisi  saada  100  pistettä mikä  olisi varmastikin  aika  vaikeaa.  Mutta  tällaisen  kisan  voittaja  olis  monellakin  tapaa  kisojen  ja  kisavuoden  paras  pilumisti  ja  ikuisesti  vertailukelpoinen  tuleviin  voittajiin  verrattuna  sillä  varsinaiset  tulokset  eivät  ratkaisisi  vaan  monipuolisuus,  ja  siitä  olisi  takeena  suuri  pistemäärä.  Itse  asiassa  pilumin  viisiottelu  olisi  mitä  suurimmassa  määrin  kestävyyskisa  ja  mitä  hienommin  englanniksi  hakien  "The pilumi-test"  tai  "The  test  in  pilumi."

Herää  tietysti  kysymys  siitä  sopisiko  tällainen  pilumin  viisiottelu  suomalaiselle  kansanluonteelle?  Ja  miten  tällaisen  kisan  sitten  herättäisi  henkiin?  Rikkailla  ihmisillä  on  tapana  tehdä  hölmöjä  asioita  kuten  vaikkapa  ostaa  turhaa  tavaraa  ja  muutakin. Kutsuupa  joku  jopa  Madonnan  kotiinsa!  Freukkarit  lauloivat  taannoin  laulussaa  “Mystinen  metsätyömies”  notta  “Jos  minä  saan  sata  miljoonaa  sen  pistän  Martelliin  ja  Moneeseen,  tai  johonkin  vaan  mutten  ainakaan  yhteen  hävittäjäkoneeseen…”  Vähempikin  riittäisi;  sanotaanko  vaikka 10  miljoonaa  euroa.  Siis  “Rikas  mies  jos  oisin”  niin  virittäisin  kutsukilpailun  neljän  vuoden  varoitusajalla.  Siis  käyttäisin  500 000  euroa  skaban  järjestämiseksi.  Palkintorahoja  olisi  siitä  puolet  ja  loppu  muuhun…  On  sitä  hullumpaakin  tässä  maailmassa  tehty… Loppumusiikkina aivan itseoikeutetusti Mystinen metsätyömies.

Raapi-suomen sanakirja

                                       

 Kieli kehittyy aina sen käyttäjien toimesta ja sinänsä oikeita sanoja ei ole olemassakaan. Kukaan ei voi pysäyttää kielen dynaamista kehitystä. Suomen kielen sanasto koostuu pitkälti muualta omaksutuista lainasanoista ja tarkoituksiin keksityistä sanoista. Liekö keskuudessamme ketään joka ilmaisisi itseään kantasuomalaisella puheenparrella. Karrikoidusti Ahlqvist on aina häviävä Stenvallille ja hyvä niin.

Tarkoituksena on ollut luoda erityissanasto, jonka erityislaatuinen ilmiö eli kynsilaukka ansaitsee millä tahansa kielellä. Paljon on kehittämisen varaa ja vielä jäämme tässä vaatimattomassa yrityksessämme lähtökuoppiin. Ihailemaan on jääminen esimerkiksi japanilaisten nerokasta tapaa luoda sanoja. He ovat voineet luoda esimerkiksi ilmauksesta ”Kambodia abobora” tiiviimmän termin ”Kabocha.”

Tässä julkaisussa esitellään muutamille kasvuryhmille uusi, dynaamisempi ja lyhentynyt ilmaisu. Suomen kieli, kun sitä plastisella mielellä käytetään, pyrkii ekonomiseen ilmaisuun. Pois meistä derkkulalaisuus joka pahillaan oli sitä, että uutislähetyksissä puolueen nimi piti aina lukea kokonaisuudessaan ja virheettömästi muodossa Sozialistische Einheitspartei Deutschlands. Lyhennyksiä ei sallittu ja parhaimmillaan 20 minuutin uutislähetyksessä tuo niin vihattu sanahirviö lausuttiin 40 kertaa. Niinpä nyt on lähdettävä tielle jolla etsitään lyhyempiä ilmaisuja jo vakiintuneiden sanojen raitapurppura, lasipurppura ja marmoripurppura sijaan. Saammeko esitellä siis Raapi-Suomen sanakirjan kaikessa lyhykäisyydessään. Tähän on tultu. Jäljet eivät pelota.

Yleisluontoisemmat termit

Kynsilaukka. Parasta olisi käyttää termiä ”Kynsilaukka” puhuessaan kasvista kokonaisuutena. Haluamme tehdä kunniaa lähinnä alkuperäiselle sanalle jolla kasvi on Suomessa tunnettu. V-kirjaimella alkava sana on käännös läntisen naapurimme kielestä.

Kirjasto, kirjastopenkki. Kirjastolla tarkoitetaan kokoelmaa tai valikoimaa kynsilaukan eri lajikkeita ja kasvuryhmiä jotka kasvattajat ja harrastajat voivat järjestää havainnointia, tarkkailua tai installaatioita varten. Ilmaisua on englannin kielellä käyttänyt Ted Jordan Meredith kokonaisvaltaisessa kynsilaukkaa käsittelevässä kirjassaan ”The Complete Book of Garlic.” 

Raapi. Ilmaisuna ei ole syntynyt itäisen naapurimme tahdosta, mutta vaikutuksesta kylläkin. Tarkoitus oli luoda kasvin varastoyksikölle omintakeinen sana ja tavallaan se on suomenkielelle laadittu vastine venäjänkielisestä ilmauksesta. Tarkempi selvitys sanasta raapi löytyy tästä linkistä. Ja niinhän se on; kynsilaukan maanalainen osa on raavittava tuote.

Kynsi on yksittäinen kynsilaukan kasvupotentiaalinen tuottanut yksikkö.

Yksönen on muodoltaan pyöreä täysin kynteen verrattava lisäysmateriaali. Yksösiä on mahdollista kasvattaa jopa 40-grammaisiksi ja siitä tulee oiva kaupallisesti hyödynnettävä tuote. Yksösiä tuotetaan kynsilaukan latvaklooneista. 

Klooni on ekonomisempi ilmaisu termille itusilmu. Samalla on etsitty ilmaisua joka yhdistettäisiin vain tiettyyn kasviin. Klooni on ollut kynsilaukan pääasiallinen lisääntymismuoto ennen kuin ihminen domestikoi kasvin ja useimmat eri kasvuryhmistä syntyivät.

Skeippi on kynsilaukan kukkavarsi ja lainasana. Sanaa voitaisiin ehkä verrata ”farkkuihin.” Eipä juuri kuulla ilmaisua farmarihousut tai ”alkuperältään Pohjois-Amerikan maatalousväestön käyttämästä housukuosista syntynyt vyöllinen ja niitillinen tuplakaatio.” Ilmaisu on dynaaminen ja ainoastaan yhdistettävissä kynsilaukkaan. Klusiililla alkava sana tässä tapauksessa on liian kova ja etsii spiranttista kevennystä.

Löpsi. Löpsi on hieman humoristinen sana, se myönnettäköön. Mutta kun meillä ei ole lähinnä puolen kilon painoa ilmaisevaa sanaa käytössämme niin miksi ei sitten voisi käyttää sanaa, jonka savolainen olisi voinut Hiski Salomaan ja kumppaneiden aikaan antaa paunaa ilmaisevalle lyhenteelle lbs. Koska avoirdupois-pauna on 453 grammaa niin väljästi ottaen löpsi on noin puoli kiloa. Amerikkalaiset ajattelevat asiat edelleenkin maileina, tuumina, jalkoina, jaardeina, löpseinä ja gallonoina eikä sitä kukaan suomalaisiltakaan voi kieltää. Kaksitoistajärjestelmä on sitä paitsi älyllisesti paljon haastavampi kuin tympeä ranskalaisten luoma kymmen-revisio.

Kuivakilo on käsite jolla tarkoitetaan kiloa puhdasta ja kuorittua kynsilaukkaa. Lyhyesti sanottuna kuivakilo saadaan täysin kuivatuista raapeista joita menee kiloon 1060 grammaa. 60 grammaa on siis kuivakilon perkaamisesta syntyvä wrapperi-, ja kynnen kuoriaines. Wrapperit ja kynsien kuoret ovat mitä mainiointa ainesta biomassan sekaan kun kotitaloudessa kerätään biojätettä kompostiin. 

Wrapperi on nimitys jota käytetään kynsilaukan kuivuneista lehdistä joiden sisällä kynnet ovat. Hyvin kuivatussa isoraapisessa rokaleessa voi olla jopa 8 täydellistä wrapperia. 

Oktaani on käsite jota käytetään kun puhutaan kynsilaukan puristeessa olevan nesteen juoksevuudesta ja öljyisyydestä. Hyvän oktaanin puristusmehu on juoksevaa, öljyistä nestettä jossa makeus ja tulisuus kisaavat. Korkeimmat oktaanit ovat joissakin marmoriinien lajikkeissa ja alhaisimmat artisissa.

Lajikeryhminen nimet 

Rokale korvaa sanan Rocambole. Kyse on kasvuryhmästä johon kuuluvat mm. Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan punainen, Spanish Roja ja Karpaatialainen. Rokale-ryhmään kuuluu siis hyvin isokoisia raapeja tuottavia lajikkeita. Lisäksi Rokale tuo mieleen rökäleen ja kyllähän vaikkapa tuplageeninen Iso venäläinen on kieltämättä meloinen rökäle.

Marmoriini korvaa epätaloudellisemman marmoripurppuran. Alunperin de Re Allii Sativin koeviljelmällä sanaa marmoriini käytettiin ns. Sandbergin siperialaisen B-mutaatiosta. Se on selkeästi luokiteltavissa samaan ryhmään mm. Siperialaisten marmoripurppuroiden kanssa. Muita marmoriineja on lukuisten toisiaan muistuttavien siperialaisten lisäksi mm. Havran/Petrovski.  Marmoriinen tunnusmerkki on päällimmäisissä wrappereissa esiintyvä marmoriläiskäisyys. Marmoriinit erottaa rokaleista myös kynsien muodosta ja kloonien määrästä. Marmoriit eivät ole ”persepuolisia” kuten rokaleet.

Raitinen korvaa ilmaisultaan kovin risuaitaisen raitapurppuran. Kaiken lisäksi raitapurppura-nimitystä rasittaa joistakin design-tuotteista käytetty nimitys. Raitinen on ilmaisuna käytännössä uusi ja sopii nimitysten dynamisointiin ja revisioon. Raitisen tunnusmerkki on pystyraitaisuus wrappereissa ja tiukin kynsien pakkautuminen.

Lasikas korvaa termin lasipurppura. Jo englanninkilinen termi Gazed Purple Stripes on harhaanjohtava ja se on ns. Engelandin erehdys. Esitellessään skeemansa joka koski morfologisesti tehtyä lajikeryhmien kuvausta noin 30 vuotta sitten hän luki Lasikkaat läheisiksi sukulaisiksi raitisten ja marmoriinien kanssa. Ensimmäinen ja edelleenkin selkeän yksinkertainen vuonna 1995 tehty dna-ajo paljasti kuitenkin sen että lasikkaat on aasialaisista juontuva kasvuryhmä. Lasikkaat voi helposti sekoittaaa raitisiin mutta varma tunniste on varren huojuvan rottinkinen kasvutapa. Lasikkaille on myös ominaista ns. "toispuolinen ontto kupoli."Lasikkaan kynsissä on myös selkeästi lasinen kiilto josta löytää hopeista hohdetta. Engeland ei kiinnittänyt huomota hyvin kuivatun lasikkaan wrappereiden selkeän seepiaiseen väritykseen. Perustellusti lasikkaasta voisi myös käyttää nimitystä ”seepinen.”

Artinen korvaa termin artisokka. Jos nimitystä artisokka käytettäisiin tietyn kasvuryhmän edustajista edelleen pitäisi jatkuvasti selvittää miksi juuri tämä nimitys. Artinen nimenä ottaa etäisyyttä siis latva-artisokaan ja on uusi dynaaminen ja taloudellinen termi. Artisokka (Artichoke) syntyi koska tämän lajikkeen muoto wrappereiden poiston jälkeen muistuttaa latva-artisokan hedelmää.

Kreoli on dynaaminen sana ja sille on vaikea löytää vastinetta. Kyse on kasvuryhmästä joka on hyvin läheistä sukua artisille ja kotoutuu pohjoisille leveysasteille hitaasti. De Re Allii Sativin koeviljelmällä epäillään kasvumuunnosten vuoksi että Spanish Roja olisi alunperin enemmän kreoli joka on ottanut rokaleen kasvutavan. Spanish Rojan idaholainen muunnos Killarney Red on tuottanut nimittäin useita kreolimaisia mutaatioita.

Turbaani on arvoituksellinen kasvuryhmä ja sille on vaikea löytää varsinaista käännöstä. Turbaaneista löytää on kaiken lisäksi kolme selkeästi toisistaan poikeavaaa kasvutapaa. Pitäydymme nimityksessä Turbaani. Onko joskus tarpeen antaa uusi nimitys niille ”huiveloille” joihin kuuluvat mm. artiset muuntujat Cielavas ja Humpgrid jää nähtäväksi.

Silveri on lyhennelmä muodosta Silverskin. Kieltämättä joidenkin tämän kasvuryhmän lajikkiden pinnassa on hopeista kiiltoa jos kuivatus on tehty huolella. Silverit jäävät monesti vähäisten veljien joukkoon mikä on aika tavalla valitettava asia.

Aasialainen on termi joka ei kaipaa muuttamista ja revision täyttävää nimitystä on vaikea löytää. Aika ajoin on käytetty termiä Aasian purppura mutta se jääköön. Aasialainen on kaikista helpoiten tunnistettava kasvuryhmä kiitos kukinnon muodon ja kloonien lukumäärän. 

Poslika voi korvata termin posliini. Posliini viittaa keramiikkaan ja tässä suhteessa poslikas on uusi termi joka voitaisiin yhdistää pelkästään erääseen kynsilaukan kasvuryhmään.  

Outokainen. On olemassa kynsilaukkoja joita on morfologisesti hyvin vaikeaa ja geneettisestin mahdotonta luokitella mihinkään kasvuryhmään kuuluviksi. Tällaisia ovat mm. Marino gs. sandbergiensis ja Vrag (Alkuperältään Kroatian Velica Goricaan juotuva lajike.). Puhuttaessa outokaisista on kuitenkin oudoista oudoin tsekkiläistä alkuperää oleva Bjetin. Sen geneetinen parsimoni-vektori herättää paljon kysymyksiä joihin ei vielä voida vastata.

Eiköhän pistetä Sinatraksi kun tuli puhetta outokaisistakin.

 

                                     

On jälleen aika puhu kynsilaukan skeipeistä eli kukkavarsista. Edellisinä vuosina on sanottu paljon olennaista ja enää on vaikea keksiä kovin paljon uutta, ellei sitten ryhtyisi tehtailemaan kulinaarisia algoritmejä eli toteutettuja ja imaginäärisiä reseptejä. Niin pitää nytkin tekemän ja kun on paljon asiaa niin on roomalaisten aika!

I Skeipit olivat pitkään tulollaan tänä vuonna, mutta sitten kun ne lähtivät kasvuun oli vauhti ennätysmäistä; jopa kolme tuumaa vuorokaudessa.

II Vuoden 2021 skeipit ovat hyvin makeita ja sokeriherneisen maun kyllästämiä. Lämpöjaksolla ja armastakin armaamalla auringolla lienee osuutta asiaan.

III Maukkain skeippi on edelleen outokaisten joukkoon kuuluva Bjetinin. Maku on hienostunut ja sokerinen ja jopa steviaaninen. Ylivoimainen ja ainutlaatuinen on Bjetinin skeipin maku muihin verrattuna.

IV Kun toimituksessa mietittiin ilmaisua joka liittyy perinteiseen skeippivalmisteeseen niin päätettiin luopua nimikkeestä skeippipesto ja ryhtyä käyttämään sen sijaan vastaavaa: skeippikastike.

V Muuan levoton sielu on aikoinaan lausunut ”Karjalan piiras on kannaksen hotari ja munavoi ketsuppi.” Ketsuppi on sanana ja tuotteena atsteekkien lahja maailmalle. Ketsuppi oli tomaattipohjainen kastike,  jota ryyditettiin chililä. Se kuulostaisi translitteroituna jokseenkin ”quatsha-uppa” tarkoittaen suoraviivaisesti käännettynä ”kastiketta.” Ketsuppia atsteekit tarvitsivatkin kun he korvasivat ”eläinproteiinin puutteen” ravinnolla, josta kulttuurirelativistit kovin mielellään vaikenevat. Tässä kohden toimituksemme haluaa olla itsenäiseen opiskeluun kannustava ja kehottaa tutustumaan suuren ihmiskunnan opettajan Marvin Harrisin nerokkaaseen teokseen ”Kulttuurin synty” ja sen erääseen lukuun.

VI Rehustelu on toisen ihmiskunnan suuren opettajan Yuval Noah Hararin vaikutuksesta kovin POP ja skeipit ryydittävät alati kasvavaa rehustelu-trendiä.

VII Varsiselleri on edelleen paras skeipinkesyttäjä.

VIII Skeippikastikkeeseen sopii mausteeksi aiemmin mainitun mustapippurin lisäksi myös jauhettu korianteri ja kardemumma, ja nimenomaan korianteri ja kardemumma yhdessä.

IX Jos on lakto-ovo-rehustelija niin munavoin ja skeippi-varsisellerin seokseen voi lisätä suolaa, mutta sitä pitää käyttää tuplaten.

X Karjalaiset oppivat venäläisiltä sienten hyödyntämisen ja teenjuonnin, mutta miten oli kynsilaukan laita?

JOKERI Kun mainittiin Harris ja Harari, niin pitää muistaa myös henkilö nimeltään Jared Diamond, ehkä suurin ihmiskunnan opettaja. Toimituksessa pohditaan parhaillaan aihetta nimeltä Anna Karenina-periaate ja kynsilaukan domestikaatio tai, ”Onnelliset ja onnettomat kasvit.”

Kesä kuuma koivut kuivaa, Kosmoksessa runoratsu apulantaa haukkaa... Vanhemmiten alan jopa ymmärtää "pakkojatsia." Päästetään Ella irti.

Tanka. Ensimmäisenä

                                                

Tanka. Ensimmäisenä

ensimmäisenä

katseli sateenkaarta

liitonmerkkinä

yksipuolinen lupaus

antaa, ottaa, vaille jää

Pieni olympia-jurnutus. Pieni olympia-jurnutus. . Olympiapäiväkirja 2021 — 92 päivää XXXII Olympiadin kisojen avajaisiin.

Pieni olympia-jurnutus. Olympiapäiväkirja 2021 — 92 päivää XXXII Olympiadin kisojen avajaisiin.

32 olympiadia on 128 vuotta mutta vuodesta 1896 jolloin ensimmäisen olympiadin kisat järjestettiin on tullut kuluneeksi näinä päivinä vasta 124 vuotta. Ensimmäiset nykyajan olympiakisat pidettiin nimittäin 06-15.04.1896 eli siis huhtikuussa. Kansainvälinen olympakomitea on peruskirjassaan, ja aivan alussa, määritellyt milloin uusi olympiadi alkaa ja milloin varsinaiset kyseisen olympiadin kisat järjestetään. Olympiadi on neljä vuotta ja se alkaa aina edellisen päätyttyä tammikuun ensimmäisenä päivänä. Alkavan olympiadin kisat pidetään nykyisen määritelmän mukaan heinä-elokuun vaihteessa ja aina siis olympiadin ensimmäisenä vuonna. Olympiavoittaja on aina kuluvan olympiadin mestari lajissaan mutta on tietenkin olympiavoittaja niin kauan kuin elää ja sen jälkeenkin. Vaikka Tokion kisojen ajankohtaa siirrettiin vuodella eteenpäin olympiadi-jako pysyy samana. Nykyistä seuraava eli XXXIII olympiadi alkaa tammikuun ensimmäisenä päivä vuonna 2024 ja sen kisat heinä-elokuun vaihteessa samana vuonna.

Vuodesta 1924 lähtien on järjestetty myös olympialaisia talvikisoja. Ne eivät ole olympiadin kisat vaikkakin voittajat ovat olympiavoittajia. XXV olympiadin aikana olympialaisten talvikisojen järjestesämisajankohta tahdistettiin olympiadin kolmanteen vuoteen. Vuoden 1992 Albertvillessä pidettyjä olympialaisia talvikisoja seurasivat uudet kisat jo kahden vuoden jälkeen Lillehammerissa.

Suomalaisille tuottaa vaikeuksia lausua olympia-sanuetta puhtaasti. Y-kirjain tapaa usein tummua uuksi. Kyse ei ole puhtaasi kielellemme ominaisen vokaalisoinnun vaikutuksesta. Etuvokaali ja takavokaali eivät voi olla samassa tavussa ja niiden välissä on tässä tapauksessa dentaali. Yhdistelmä takavokaali-dentaali-etuvokaali on suomalaiseen suuhun kovin hankala. Vastavanlaisesti kuulee kovin usein kuinka y-kirjain tumuu uuksi vaikkapa sanaa polymeeri lausuttaessa. Kieliviisaat ovat ajat sitten päätelleet että kielessämme on vokaalisointu.

Suomi on toiveikasta olympia-kansaa vaikka meillä olekaan Pia-nimistä olympiatoivoa. Toivo Loukola on ainoa olympiatoivomme sillä hän voitti 3000 metrin estejuoksun vuonna 1928. Olympiavoittoa meillä ei vielä ole mutta lähimmäksi tätä nimitystä on kuitenkin päässyt Voitto Hellsten vuonna 1956. 

Tähään päätämme tämän pienen olympia-jurnutuksen. 

Olympiahymni on aina kovin elähdyttävä kappale kuunneltavaksi ja tässä vuoden 2004 kisojen virallinen versio. 

Nopein Homo Sapiens. Olympiapäiväkirja 2021 — 95 päivää XXXII Olympiadin kisojen avajaisiin.

Nopein Homo Sapiens — 95 päivää XXXII Olympiadin kisojen avajaisiin.

XVIII Olympiadin kisoja vuonna 1964 pidetään ikimuistoisena tapahtumana. Yksi noiden kisojen parhaista yksilöistä, ellei peräti paras, oli ilman Yhdysvaltalainen pikajuoksija ja sittemmin amerikkalaisen jalkapallon tähti Bob Hayes.

Kun itse tutustuin yleisurheilun historiaan joskus aivan 1970-luvun alussa oli Hayes jo legenda. Vuoden 1972 kisojen aikaan hän olisi ollut 29-vuotias eli yhtä vanha kuin Usain Bolt Riossa 2016. Hayes lopetti kuitenkin yleis-urheilijan uransa 21-vuotiaana ja Tokion pikaviesti oli hänen viimeinen kisansa.

Internetin YouTube-kanavalta löytää monta videota joissa pohditaan sitä oliko Bob Hayes nopein koskaan tällä planeetalla elänyt ihminen. Usain Boltia ja Hayesia on vaikea verrata keskenään. 1960-luku oli aivan erilainen maailmanaika kuin Boltin huippukausi. Hayes teki parhaat suorituksensa pikaviestissä ja hän juoksi sadan metrin matkan lentävällä lähdöllä kaksi kertaa aikaan 8,560 ja 8,571. Usain Bolt juoksi ankkuriosuuden parhaimmillaan 8,650. Hayesin ajat on voitu mitata digitaalisesti vanhoilta filminauhoilta. Tokion satasen finaalia katsoessa näyttää siltä että Hayes ei saa itsestään kaikkea irti tuossa henkilökohtaisessa kilpailussa. Viestissä Yhdysvallat on nelisen metriä jäljessä semi-finaalissa ja finaalissa ennen Hayesin ankkuriosuutta, mutta maalissa voittomarginaali on 4 metriä. 

Hayes ja Bolt olisivat siis käytännössä yhtä nopeita. Vuonna 1964 juostiin kuitenkin vielä vanhanakaisella radalla. Nykyajan urheilijoille sana ”tiilimurska” ei oikein sano mitään. Tiilimurska oli paras juoksuradan pinnoite aikanansa, mutta se jää jälkeen nykyisistä pinnotteista. Juoksutossuteknologiakin on aivan eri tasolla nykyään. Jos Hayesilla olisi ollut nykyaikaiset tossut vuonna 1964 ja juoksuradan pinnoite olisi ollut samanlainen kun nykyään Hayes pinkoi sadan metrin matkan lentävällä lähdöllä aikaan 8,35. Bolt olisi hävinnyt hänelle kolme metriä. Hayes oli hidas lähtijä ja tämän vuoksi hän tuskin olisi voittanut Boltia telinelähdössä henkilökohtaisessa kilpailussa. Varmasti hän olisi kuitenkin kellottanut satasen telinelähdöllä parhaimmillaan aikaan 9.65 em. nykyaikaisilla juoksutossuilla ja nykypinnoitteisilla juoksualustoilla.

200 metriä ei ollut Hayesin vahva matka vaikka hän sijoittuikin vuoden 1964 Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa kolmanneksi. Hänellä oli varaa antaa paikkansa karsinnoissa neljänneksi sijoittuneelle Henry Carrille joka voittikin sitten kultaa Tokiossa. Näin jaloa käytöstä on harvempi urheilija koskaan osoittanut joukkuetoverilleen.

Yksi asia on kuitenkin varma. XXXII Olympiadin kisoissa emme näe yhtä nopeaa ihmistä kuin XVIII olympiadin kisoissa 57 vuotta aiemmin. Bob Hayes on nopein koskaan elänyt Homo Sapiens.

https://www.youtube.com/watch?v=J5OhpzFZ0ys

Kuinka raitis hevonen pelasti Ranskan Olympiamaineen nousevan auringon mailla 1964. Olympiapäiväkirja 2021 — 96 päivää XXXII Olympiadin kisojen alkuun.

Kuinka raitis hevonen pelasti Ranskan Olympia-maineen nousevan auringon mailla 1964.

 

Aika usein tulee mieleen Ranskan olympia-joukkueen toilailut Tokion kisoissa vuonna 1964. Ranskanhan piti saada todella iso tukku kultamitaleja, mutta noissa lokakuussa kyseisenä vuonna pidetyissä kisoissa kaikki Ranskan urheilusankarit ja ennakkosuosikit pettivät toisensa jälkeen. Miesten pikaviestijoukkuekin – Genevay, Laidebeur, Piquemal ja Delecour - jonka vaihto pelasi kuin roomalainen extraordinarii koki Waterloonsa. Porukka  sai  toki pronssia  ja  jotain  sen  ylivertaisesta  vaihtotekniikasta  kuvasi  se,  että  se  tuon  joukkueen  jäsenistä  ei  kukaan  yltänyt  satasen  finaaliin.  He  olivat  joukkueena Ranskan  urheilun  supertähtiä, mutta pieleen meni sekin.   Miekkailusta odotettiin Tokiossa varsinaista jättipotia mutta tuloksena oli kaksi häpeähopeaa ja kolme pronssia.

Tuli kisojen viimeinen päivä ja kaikki näytti jo menetetyltä. Ranskan maineen pelasti kuitenkin vanha sankari Pierre Jonquers d’Oriola raivoisalla ratsullaan Lutteur B. Sama heppu oli voittanut esteratsastuksen Grand Prixin jo Helsingissä 1952. Noissa olympialaisissa hänen ratsunaan oli tosin Ali Baba. Kisojen jälkeen vaadittiin selitystä surkealle menestykselle ja totuus oli karmea. Ranskalainen huippu-urheilija vietti varsin kosteaa elämää, viiniä vedettiin kiduksiin ainakin pullo ellei jopa puolitoista päivässä... Ja sehän vastaa suomalaisen  laskuopin  mukaan  noin puolikasta kolmekasi-volttista kansantislepulloa  eli koskenkorvaa. Ne  olivat  eurooppalaisten  juomatapojen  kulta-aikaa.

Erityisesti leireillä ja isoissa kisoissa fransmannit villiintyivät varsinaisiin bakkanaaleihin, ja naisurheilijatkaan eivät kuulemma totisesti jääneet kakkosiksi. Jälkipyykki  oli  likainen  ja  samalla  havahduttiin  ranskalaista  elämänmuotoa  jäytävään  alkoholismiin.  d' Oriola  pelasti  Ranskan  urheilumaineen  mutta  hänenkään  ilmeensä  palkintopallilla  ei  ollut  mitenkään  riemuitseva. Toisaalta ei ole varmaa sekään etteikö tuo mainio ratsu Lutteur B ollut Ranskan joukkueen ainoa raitis ”henkilö” Tokion kisoissa. Ranskalaiset menivät itseensä ja menestys Mexico Cityn kisoissa vuonna 1968 olikin jo vallan erinomainen, kuudes sija mitalitaulukossa ja seitsemän kultaa.

Ranskalaiset,  tuo  sivistyneesti  ryypiskelevä  kansakunta,  oli  kunnostautunut  jo  32  vuotta  aikaisemmin  Los  Angelesin  kisoissa.  Nuo  kisat  pidetiin  keskellä  syvintä  lamaa  ja  Suomen  kisajoukkueen  vahvuus  oli  43  miestä  joukkueenjohtaja  Urho  Kekkonen  mukaanluettuna.  Englantikaan  ei  saanut  matkaan  kuin  vain  73  urheilijaa  ja  ranskalaiset  vielä vähemmän.  Ranskan  joukkue  oli  kuitenkin  varustautunut  reissuunsa  erinomaisen hyvin.  Matkavarustukseen  kuului  näet  tuhansia  pulloja  hienoja  viinejä  ja  shamppanjaa  sekä  tietenkin  ranskanviinaa  eli  konjakkia.  Moinen  varustelu  herätti  luonnollisesti  kovasti  huomiota,  olihan  Jenkkilässä  silloin  vallalla  kieltolaki.  Fransmannit  perustelivat  tuon  juomamäärän  tulevan  heidän  oman  joukkueensa  tarpeisiin.  Ranskalaisten  iskuryhmä  sai  ilmeisesti  menestykseen  tarvittavan  lisäponnen  konjakista  ja  samppanjasta  sillä  mitalisaldo  oli  komea:  10  kultaa,  5  hopeaa  ja  4  pronssia.  Kansakuntien  taulukossa  he  olivat  kolmansia.  Tokiossa  ei  sitten  sama  enää  onnistunutkaan,  mutta  onneksi  tuo  raitis  hevonen  pelasti  ranskalaisten  maineen! Niin on joskus sukupolvi toistansa huonompi niin viinapäåän kuin muunkin maallisen suhteen.

Eri  kansoilla  ja  kansakunnilla  on  tietystikin  erilaiset  tavat  ja  tottumukset!  Suomalaiset  valmistautuivat  Losin  kisoihin  omalla  tavalla.  Keihäänheitossa  saimme  kolmoisvoiton  itsensä  Matti  Järvisen  johdolla.  Valmentaja  Armas  Valste  oli  näet jo  keväällä  ottanut  Järvisen  henkilökohtaisen  valvontansa  alaiseksi,  ja  leiritti  häntä  kaukana  pahan  maailman  houkutuksista.  Matti  kun  oli  perso  alkoholijuomille.  Niinhän  se  on!  Yhdysvaltain  ensimmäinen  presidentti  George  Washington  kuulu inhimillisesti  katsoen  ns.  Maalmanhistorian suurhönöttelijöiden  joukkokuntaan  punaisine  nenineen,  mutta  historia  tuntee  hänet  vain  luonehdinnalla:  “Yhdysvaltain  ensimmäinen  presidentti,  kenraali,  amerikkalaisen  kennel-toiminnan  isä.”  Joistain  dokumenteista  saamme  lukea  että  kyseinen  mies  oli perso  alkoholille.  Washington  antoi  koirilleen  mm.  seuraavanlaisia  nimiä  (Washingtonin  kasvattamista  koirista  tunnetaan  23  nimeltä.):  “Tipsy,”  “Tipfler,”  ja  “Drunkherd.”  Siis  tissuttelija,  naukkailija  ja  juopottelija!

Mutta katsotaanpas lopuksi tämä peni pätkä:

https://www.youtube.com/watch?v=bw6l1N9LX_4