Tanka. Etuvartio mennyt

                                         

Tanka. Etuvartio mennyt    

etuvartio mennyt

karkkeja ja paketteja

kunnia mennyttä

aateluusko velvoitti

pelkkä avokasino

Lätkämuistoja vuosien takaa. vol II. MM-kulta vuonna 1995

Vielä ei ole aika paljastaa kaikkein suurinta tuohon vuoteen liittyvää muistoa. Aikaa täytyy kulua vielä reilusti, muutaman vuosikymmenen verran. Aika kultaa muistot ja asettaa ne oikeaan mittasuhteeseen.

Mutta nyt oli Suomi noussut eliittiin. Edellisenä vuonna saatiin Milanon MM-kisoista hopeaa ja Lillehammerissa oli tullut pronssia. Joukkue oli sekoitus nuorta ja vanhaa ja pitkälti nuorten varassa menestys sitten olikin. Edellisenä vuonna oli Suomen nuorten ketju Lehtinen – Koivu – Peltonen ollut vielä hieman keskenkasvuinen mutta nyt se hallitsi mielin määrin.

Suomen menestys täytyy nähdä myös sellaisessa valossa, että meillä ei ollut mukana yhtään NHL-pelaajaa, niin kuin ei toki muillakaan. Toki mukana oli muutama kyseisessä liigassa kokemusta hankkinut pelaaja. Syynä tähän oli NHL:n ns. tynkäkausi jolloin pelattiin vain 48 ottelua joulun yli venähtäneen työtaistelun vuoksi. Suomen joukkue oli siis kasassa jo hyvän matkaa ennen kisoja ja se kasvoi henkisesti turnauksen aikana aivan uusiin mittoihin.

Kisat olivat Saku Koivun näytöstä, tai ainakin siltä näyttää. Loppuottelussa Ville Peltonen teki kolme maalia ja sai sankarin viitan harteilleen, viitan joka on rasittanut häntä läpi peliuransa. Nyt on näiden Kanadan kisojen jälkeen jopa toivomuslistalla ettei Peltonen enää arvokisoja pelaisi... Näkymättömän työn Suomen ykkösketjun sisällä teki kuitenkin Jere Lehtinen joka onkin kolmikosta luonut parhaan NHL-uran. Saku on kärsinyt käsittämättömän määrän loukkaantumisia ja onpa yksi syöpäkin voitettu...

Ilmassa oli ”Nyt tai ei koskaan henkeä,” ja niinhän siinä sitten kävikin. Tuon jälkeen ei Suomi sitten ole voittanut arvokisakultaa. Pitää muistaa että Suomi pelasi vuosina 1992-1995 kolme kertaa mm-loppuottelussa ja oli lähellä myös vuoden 1994 Lillehammerin O-turnauksen loppuottelupaikkaa... Suomi oli löytänyt oman pelityylinsä ja sanottiin että se pelasi maailman parasta jääkiekkoa. Miksei sama taktiikka voisi purra tänäkin päivänä? Viime vuosina joukkue on pelannut hieman eri tavalla. Tuo vasemman laidan lukko-systeemi ankarine karvauspeleineen toi Suomella alati vaarallisia hyökkäyksiä...

Loppu-ottelu olikin sitten Suomen juhlaa, vai oliko? Suomihan johti peliä 4-0 mutta oli Ruotsillakin paikkoja. Yhden kerran Antti Törmänen pelasti tilanteen maaliviivalta pelin ollessa 3-0. Loppu-ottelupäivä oli lämmin ja aurinkoinen koto-Suomess ja tilaus karnevaalille oli valmiina. Ja iltapäivän tullessa päätökseen Suomi kirjaimellisesti sekosi. Elin tuon juhlahumun monen muun kanssa pääkaupungin keskustassa ja moista ei ole koskaan nähty eikä tulla näkemäänkään. Kolmen sepän patsas sai uuden ulkonäön kun lekanvarsiin teipattiin jeesusteipillä jääkiekkomailat ja takojien selkämyksiin numerot 11, 16 ja 22... Voi sitä päivää...

Lätkämuistoja vuosien takaa. vol II.

Calgaryn olympia-turnaus pelattiin vuona 1988. Suomi oli kulkenut sitten pitkän tien vuodesta 1976. Kalevi Numminen oli jälleen maajoukkueen peräsimessä 1980 luvun taiteen molemmin puolin. Neukkulakin voitettiin silloin tällöin, mutta väärissä yhteyksissä. Lähellä suurta ylläriä oltiin vuoden 1980 O-turnauksessa Lake Placidissa mutta miehtet loppuivat kesken. NHL-jäillä oli luistellut jo pitkään muuan Jari Kurri. Suomi oli voittanut myös nuorten pelaajien arvoturnauksia, mutta isojellojen arvoturnausmitali puuttui edelleen.

Calgaryn turnaus alkoi perinteiseen tapaan nihkeästi. Sveitsi voitti Suomen 2-1, mutta lopulta voitimme oman alkulohkomme. Joukkueen tasokkain osasto oi puolustuspää, vai mitä pitää sanoa seuraavista miehistä: Timo Blomqvist, Kari Eloranta, Jyrki Lumme, Reijo Ruotsalainen ja Teppo Numminen. Nuo ukkelit olivat lopulta laittava kasaan peräti 3034 NHL-ottelua. 

Paljon tuosta hopeamitalista on laitettava asiallisen ja rauhallisen Pentti Matikaisen tilille. Hänen tavaramerkkejä olivat hänen huolitellut viiksensaä, takatukkansa ja alituinen purukumin jauhaminen. Matikainen on valmensi Suomen jääkiekkomaajoukkuetta 186 ottelussa; suurin ottelumäärä Suomen valmentajana. Hän luotsasi Suomen maan historian ensimmäisiin arvokisamitaleihin. Suomihan voitti Matikaisen valmennusaikana todellakin hopeaa Calgaryn olympialaisista ja vuoden 1992 MM-kilpailuista sekä pronssia vuoden 1991 Kanada Cupista. Matikainen sai potkut vuoden 1993 MM-kisojen seitsemännen sijan jälkeen. Sijoitus oli Suomen huonoin sitten vuoden 1983. Matikaisen korvasi muuan Curt Lindström. Matikainen toi menestystä mutta hänellä oli toki vihollisiakin…

Suuria pelaajia kaikki, tähtiä (Reijo Ruotsalainen)ja vähemmän ylistettyjä korvaamattomia miehiä (Pekka Tuomisto ja Timo Blomqvist), sontakärräreitä (Kai Suikkanen) iloisia huuliveikkoja (Arto Ruotanen ja Jukka Tammi) ja taviksia (Jukka Virtanen). Armoitettuja tsemppaajia ja puurtajia mutta suurin ja tyykikkäinen heistä oli Erkki Lehtonen.

Lopulta oli Suomen ensimäinen arvokisamitali varmistunut. Vastassa oli suuri ja mahtava Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto vallan vaatimattoman joukkueensa kanssa. Edellisessä ottelussa tsekit olivat voittaneet Suomen 5-2 ja Matikainen vaihtoi viimeiseen peliin maalivahdin. Nyt sitten Neukkula voitettiin aivan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa maalein 2-1 ja ratkaisun teki Erkki Lehtonen.

Ruotsi oli pelannut jälleet hyvät kisat ja hävinnyt vain Tihonovin miehistölle 7-1. Ennen kisojen viimeistä peliä jossa Suomi ja Sovjetuniooni mittelivät olivat Swedut varmoja hopeastaan ja voitonmaljoja oli kohoteltu aito-viikingisellä pöyhkeydellä ja metelillä... Meikällä on tuo ottelu nauhalla ja joskus se tulee kaivettua esiin. Kolmannen erän loppuhetkillä kamera kiertää pariin otteeseen jossain Olympic Sattledomen lämpiössä jossa sllipattu mutta vakavailmeinen Ruotsin miehistö odottaa otteliun loppumista, tuskallista, tuskallista... 

Kehtasivat pistää ottelun tuloksen peräti YYA-sopimuksen artiklojen piikkiin... Mutta joka ymmärtää Neukkulan lätkäjoukkueen ja Tihonovin sielunelämän perään niin se oli aito voitto... Oli muuten Kalevalanpäivä ja silloin ennen vanhaan nimipäivät tekivät outoja siirtymistemppuja karkausvuoden kyseessä ollen...