Lämpöhakeutuva peruna — uusi poliisiväline.

Tänään on ilo julkaista porina uudesta poliisivälineestä joka tulee käyttöön aivan näinä päivinä. Mutta mistä on kyse. Kukapa meistä ei kauhisteli hillitöntä kaahailua ja ei kantaisi huolta virkavallan puolesta kasvavaa välinpitämättömyyttä kohtaan jota ilmenee liikenteessä yhä kasvavammassa määrin. Kaaharit aiheuttavat vuosittain valtavasti vaaratilanteita teillämme ja ilmiö on saanut yhä hillittömämpiä muotoja. Yksi vastuuton ja piittaamaton hurjastelija voi viedä monta arvokasta työtuntia kerallaan kahdeltakin poliisipartiolta.

Nyt aivan nerokas ja yksittäisen keksijän ideoima nerokas innovaatio on tulossa poliisien käyttöön. Tämä todella yksinkertainen ja toimiva sovellutus on jo herättänyt paljon kiinnostusta ulkomaita myöten. Uutta Nokiaa siitä ei toki tule, mutta se tulee hankkimaan kieltämättä tunnustusta suomalaisille. Maineemme ongelmanratkaisijoina tulee tämän keksinnön myötä kasvamaan, ja se on myös pieni askel maabrändin toteutumisen pitkällä tiellä vaikka maabrändiohjelma ei kovinkaan moni enää aktiivisesti muista..

Kyse on lämpöhakeutuvasta perunasta joka tulee poliisien käyttöön. Keksinnön idea on lyhyesti ottaen sama kuin mitä on olaltalaukaistavassa pienessä ilmatorjunta-ohjuksessa. Se tosin on ilmatorjunta-terminologiassa ns. ”kostoase” jolla yritetään tuhota lähinnä rynnäköintikohteesta poispäin lentävä suihkumoottoria voimalähteenään käyttävä lentokone. Sen käyttömatkahan ei tunnetusti ole järin suuri.

Lämpöhakeutuva peruna laukaistaan liikkuvasta poliisiautosta ja se tukkii karkuun yrittävän auton pakoputken. Tällöinhän auton voimaa tuottava järjestelmä tukehtuu ja vauhti tippuu hyvin nopeasti. Keksintöä on testattu kenttäolosuhteissa tänä kesänä Lapin maanteillä yöaikaan ja tulokset ovat olleet häkellyttävän rohkaisevia. Tällainen projektiili toimii lähes sataprosenttisesti. Se on halpa ja siihen käytettäviä komponentteja voidaan käyttää kymmeniä kertoja uudelleen. Yhden laitteen hinta ohjausjärjestelmineen, käytännössä tavalliseen fläppäriin asennettava ohjelma, liikkuu noin 40 000 euron tietämissä. Yhden "laukauksen" hinta on hämmästyttävän halpa eli noin 1000 euroa.

Lämpöhakeutuva peruna ammutaan liikkeelle paineilmalla ja sen alkuvauhti on maksimissaan noin 160 kilometriä tunnissa. Perunan päässä on lämpöhakulaite. Alkuvauhdin jälkeen perunaa ohjataan ajopanoksella, pienellä rakettimoottorilla, joka toimii kymmenen sekunnin ajan. Tässä vaiheessa peruna saavuttaa jopa 320 km/h vauhdin. Edellä kuvatun projektiilin koko ei ole juuri suurempi kuin keskikokoa suuremman tuorekurkun. Sama ammus toimii kaikissa isoimmissakin pakoputkissa sillä kärkipanos laajenee kohteensa mukaan.

Kun puhutaan lämpöhakeutuvasta perunasta niin kyseessä on todellakin peruna. Pakoputken tukkiva osa on nimittäin ihan oikeasta perunasta sorvattava kartio. Se sopii tarkoitukseen paremmin kuin mikään synteettinen aine. Se on nimittäin tarpeeksi pehmeä. Ammuksen kartio on vuoraamaton, mutta sen toinen puolisko on päällystetty paksulla foliolla jossa on erityisherkkä reagointipinta. Kun se tarttuu kuuman pakoputken suuhun se myös pysyy siinä. Testeissä parhaaksi perunalajikeeksi tämän nerokkaan ammuksen ”hyötykuormaan” on todettu Russel, tuo Ahvenanmaalla paljon viljelty ranskanperunoiden raaka-aine.

Lämpöhakeutuva peruna voidaan ampua pakenevan auton pakoputkeen jopa kolmensadan metrin etäisyydeltä.  Lämpöhakeutuvan perunan käyttöönotto ei tule vaatimaan mitään lakimuutoksia ja onhan se paljon inhimillisempi laite kuin piikkimatto jonka käyttö vaatii ja aiheuttaa todella paljon verta hikeä ja kyyneleitä. Asialla on hieman hauskojakin puolia. Mitä ennen pidettiin hauskana juttuna on pian totisinta totta. Ihan pian voimme sanoa ”Kun Puikula pakariin jysähtää, niin kaaharin meno pysähtää...”

Tämä ei suoranaisesti liity tähän mutta hauskaa pitää olla. Länsmannin ammuin.

Otsikkokuva puhuu ja opettaa ja pientä sekaporinaa.

                                 

Harvemmin on tuota kuvaa tullut pyöriteltyä tuohon suuntaan. Hyvä ja asiallinen lähtökohtahan on välillä kääntää ja katsella maailman menoa Ontariolaistenkin näkökulmasta. Ontario, ja nyt puhutaan Ontario-järven pohjoispuolesta, on samalla korkeudella kuin Biskajan lahti. Ontariossa on aina kunnon talvi ja niin on ollut nytkin, ainakain jos sitä vertaa meidän Vanrsinais-Suomeen jos kohta Suomen muutenkin.

Oltiin Ontariossa tai ei niin nyt ei meilläkään totisesti tarvinnut kytätä sitä mikä oli aikaisimmin sproutannut kynsilaukka. Niitä oli monia joten mahdotonta olisi sanoa yhtään mitään. Joulukuussa nimittäin useat Turbaanit olivat puskeneet pinnalle. Nyt on ehkä enemmänkin tarkasteltava sitä, ja pitääkin tarkastella juuri sitä, mikä lajike on kasvussaan kaikista pisimmällä. Lajike löytyy tietenkin Turbaanien kasvuryhmästä ja se on kroatilainen Primorje. Versoilla on nyt korkeutta jo seitsemän tuumaa eli tylsässä ja ahdistavassa senttimaailmassa noin 17-18 sentiä. Nyt on jo kyseessä lajikkeen toinen yritys De Re Allii Sativin koeviljelmällä. Kolme vuotta sitten nähtiin samanlainen ryöpsähdys mutta silloin oltiin neljä viikkoa jäljessä eli nyt ollaan neljä viikkoa edellä. Kovin on aikainen kaveri ja kunhan Sumsikil II saadaan Tsekinmaalta palautetuista latvaklooneista kunnon kasvuun niin kahden vuoden päästä nähdään sitten se kumpi on aikaisempi sprouttaaja kun lähtökohta on tasaveroinen. 

Tasaveroinen siinä mielessä että molemmat ovat ainakin kotiutuneet ja mahaan on syksyllä 2021 tai viimeistään 2022 laittaa Vanhassa Suomessa kotoutettujen kantojen hyväkokoisia kynsiä. Jos jotain ennustaisi niin Primorje voisi olla aikaisempi sprouttaaaja, mutta Sumsikil II tuleentuisi viikkoa aikaisemmin. Kuluneina talvikuukausina ei kirjoiteltu mitään sillä koeviljelmän kuraattorilla oli kosolti muuta tekemistä aivan jossain muualla. Siitä huolimatta monia edellisen satokauden ilmiöitä ja havaintoja puntaroitiin ja mietittiin oikein toden teolla. On aika kaksi asiaa.

I Sandbergin Messidor tuotti vuonna 2019 kolme täysin uutta lajiketta. Syksyllä 2018 maahan laitettiin 48 hyvin tasalaatuista ja ihannekokoista kynttä. Kesän 2019 aikana kasvien joukossa oli havaittavissa vaihtelevia kasvutapoja. Sadonkorjuu yllätti monella tavalla. Tuloksena yksi vahvasti marmoripurppuroiden kasvutavan omaava lajike. Kynnet antoivat morfologisgten tunisteiden pohjalta vahvan tuomion, ja syvän kastanjanruskeiden kynsien perusteella tämä uusi lajike sai nimen Chataigne du Nord eli Pohjolan kastanja. Maahan saatiin lopulta 59 kynttä Toinen Sandbergin 

Messidorin jälkeläinen, uusi lajike on Lasipurppuran kasvutavan ainakin kahdessakymmenessä morfeemissa omaava Sandys Glazer. Kaikista erikoisin tapaus oli kuitenkin yksi raapi joka löytyi SM1-nipusta. Raapi on kovin pieni ja päältä jo näki että siinä oli vain 5 kynttä. Kun ensimmäinen wrapperi oli poistettu niin hämmästys oli suuri. Suurempi se oli ja aivan käsittämätön kun kaikki wrapperi oli poistettu ja kourassa oli tyylipuhdas posliini… Lajike sai nimen The Glory of Sandberg. Tätä kirjoitettaessa kaikki 5 kynttä ovat sproutanneet. Maahan riitti vielä laittaa 19 julkean suurta SM1-hybridiä jossa on paljon Rocambole-piirteita. 

Vaisto kuitenkin sanoo sen että noiden kynsien joukosta nousee vielä jotain kovin merkillistä. Tai sitten ei nouse. Syksy 2020 on viisaampi ja kertoo paljon. Alla olevassa kuvassa suuren hämmästyksen aihe eli uusi Posliini The Glory of Sandberg.

                    

II Sitten pitää vielä mitä  todeta että venäläinen marmoripurppura Petrovski on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sama lajike kuin Tsekinmaan kansalliskynsilaukka Havran. Raapi on kaikilta morfeemeiltaan täysin identtinen Havranin kanssa. Myös on kovin todennäköistä että Tristan ja Karpaatialainen ovat sama lajike. Lisää evidenssiä em. Lajikkeista saadaan tänä vuonna.

Mitäpä lopuksi? No sitä vaan että Fennoskandia on suuren Aasian mantereen yksi niemimaa. Tavallaan sekin on osa Eurooppaa mutta molemmat ovat tuon jättimantereen niemimaita. Olisi myös enemmän kuin perusteltua nimittää Uralin länsipuolisia alueita Länsi-Siperiaksi. Länsi-Siperiaan kuuluisi siis Varsinais-Venäjä, Suomen alue, Valkovenäjä, Ukraina Dnepr-joelle saakka ja poislukien Krimin niemimaa ja tietyin perustein myös Balttian maat… Kun katsoo otsikkokuvan karttaa niin tällaiseen ajatusjuoksuun päätyy helposti. Ja vielä kun löytyisi lajike jolle voisi antaa nimen Sandys Rose niin johan olisi. 

No nyt pitää tyytyä tähän. Bette Middler ja Rose.

Lätkämuistoja vuosien takaa. vol I.

Elämme pandemian aikaa ja Jääkiekon MM-kisat on peruutettu ja NHL-liiga on keskeytetty. Ehkä syksyllä pelataan pudotuspelit jollan konseptilla. Mutta kevät on tulvillaan lätkämuistojaan. Teen vallan subjektii-visen tempun ja luettelen muutaman minulle tunne-sisällöltään vavahduttavan lätkämuiston vuosien varrelta

I Katovitsan MM-kisat vuonna 1976

Tähän aikaan Krakowan arkkipiispana oli vielä Karol Wojtyla. Suomen lätkämaailmassa oli eletty varsin intensiivoa aikaa. Valmentaja oli vaihtunut suuren pelaajakapinan myötä. Mitali oli ollut hilkulla jo monena vuonna. Kotikisoissa 1974 kaikki kaatui Wetzellin efedriinijupakkaan ja hoepa joka meille olisi kuulunut valui sanalla sanoen pottaan... 1975 Saksan MM-kisoissa hävittiin pronssi Ruotsille nyanseilla jotka on jo unohdettu. Sitten Innsbruckin O-kisat vuonna 1976 ja Saksan liittotasavalta vei meille kuuluneen mitalin kun Jenkkilää vastaan Hannu Kapasen maali tuomittiin potkumaaliksi jne. 

Kaikkien keskuudessa valltisi oli suuri turhautuminen että moni pelaaja jätti maajoukkueen ja oli nuorennusleikkauksen aika. Katovitsan kisoissa viillätti jäällä nuorisoketju Jouni Rinne – Tapio Koskinen – Kari Makkonen. Taustalinjoilla hääri jo Tapio Levo ja olipa mukana myös Matti Hagman. Peli takkuili mutta A-sarjassa säilyttiin. Kisojen ylläristä vastaisi kotijoukkue Polakit joka voitti Isoveli-Neukkulan maalein 6-4... Ruotsi pesi Neukkula kahdesta ja otti pronssia... Ruotsin ”sosiaalidemokratian kriisistä” kertoi se, että se ei ollut lähettänyt miehistöä Innsbruckin kisoihin koska se oli menttänyt joukkueellisen pelaajiaan Pohjois-Amerikkaan mutta Katovitsassa oli jalkeilla joukkue jossa vilisi supermiehiä: Stefan Persson, Bengt-Åke Gustavsoon, Per-Olov Brasar ja mokke-duo Äström-Högosta.

II Kanada Cup vuonna 1976

Edellisestä oli menty eteenpäin yli kesän ja Montrealin kisojen. Suomella oli mukana paras joukkue mitä jalkeille vain saatiin ja itset Vellu ja Hexi WHA-talakaukaloista. Suomi sai kunnian avata turnauksen Kanadaa vastaan. Ottelu tuli radioista jo aamulla viiden aikaan tunnin koosteena ja tuolloin vielä tolkuissaan ollut Raimo Häyrinenkin selosti ihan järkevään malliin... Monet lauseet ovat syöpyneet mieliin. 

Suomi otti Kanadalta selkään 11-2. Ottelun suomalaishahmo oli vaihdossa sisääntullut mokke Markus Matsson joka loikin hyvän NHL-uran myöhemmin, seikka joka niin helposti pakkaa unohtumaan. Oikealta nappaava Mattson nappasi mm. hyvin tyylikkään kopin Bobby Orrin siniviivavispauksesta. Orr ei ehkä ollut sisäistänyt sitä että Mattson pitikin räpylää oikeassa kädessä.

Eikä meno ollut lohdullisempaa Tsekkejäkään vastaan vaan ottelussa tuli köniin 8-0 ja Neukkulakin kohteli meitä kaltoin peräti lukemin 11-3. Mutta Suomi onnistui pilaamaan Ruotsin juhlat ja loppuottelupaikan voittamalla Winnipegissä yhdekssäs syykuuta maalein 8-6. Ruotsi oli voittanut Neukkulan maalein 3-2 ja Tsekit 2-1. Häyrinen ei meinannut pysyä nahoissaan... Neukku-ottelussa hän tituleerasi Vladimir Vikulovia attribuuteilla ”Mies menneisyydestä.” Suomen paras pelaaja oli nuori Matti Hagman... Kanada voitti sitten lopulta nimikko-turnauksensa kiitos Bobby Orrin loisto-otteiden...