Vapaaehtoiseen pula-aikaan liittyviä paradokseja.

 

Vai voiko puhua paradoksista tässä yhteydessä lainkaan? Se on kuitenkin käsite jolla pääsemme kiinni vapaaehtoisen pula-ajan ongelmiin. Vapaaehtoisella pula-ajalla tarkoitetaan tässä luonnollisestikin ideologiaa ja elämäntapaa jossa luovutaan tietystä elintasosta ja tietyistä hyödykkeistä. Kyse ei ole ns. down-shifting-ilmiöstä. 

Vapaaehtoiseen pula-aikaan sitoutuva ihminen ei ole kaupunki-oloissa hengaileva bobo; luomu-spagettia lutkuttava ja ns. ekologista viiniä lipittävä hyvä-osainen taivaanvuohi, vaan vakavia ajatteleva ja kovaa uurastyötä tekevä ja pienistä iloista nauttiva kansalainen.

Vapaaehtoisen pula-ajan omaksuva ihminen tarvitsee maaseutumaisen elinympä-ristön ja tässä tuleekin esiin ensimmäinen ongelma ellei peräti paradoksi. Toisaalta paradoksi voi olla vapauttava kokemus ja avata todella monta uutta mahdollisuutta ja näköalaa. Asia ei ole niin suuri ongelma kuin ensi kädessä voisimme olettaa sillä nykyään on monella alalla ns. etätyömahdollisuus kehittyneen tietoyhteiskunnan ansiosta. Vapaaehtoisen pula-ajan omaksunut kansalainen voi siis tuottaa yhteiskunnalle silkkaa lisäarvoa. Loppujen lopuksi vapaaehtoinen pula-aikaistaja tekee kaksinkertaisen ympäristöteon, ellei peräti kolminkertaisenkin. Tässä tapauksessa paradoksi on laatuaan onnellinen johtuma. Yksin asuva pula-aikastaja tarvitsee pääomaa nykymittapuiden mukaan noin 200 000 euroa ja nelihenkinen perhe pääsee kiinni toimeen 300 000 euron summalla. Tietysti vähemmälläkin pärjää.

Mutta kyse on lähinnä pääomasta. Tietysti kaupungissa asuva aikeesta toimeen ryhtyvä henkilö / perhe voi luopua kaupunkiasunnostaan ja hankkia tarvittavan residenssin maaseutumaisista oloista. Pula-aikaistaja tarvitsee maaseudulla asunnon ulkorakennuksineen, hyötykasvi-puutarhan ja puolisen eekkeriä muuta viljelymaata. Hehtaarin pläntti kaikkinensa tarvitaan tähän hankkeeseen. Energia-omavaraisuuteen pyrkiminen nostaa pääomakustannuksia huomattavasti ja jos samalla pystyy hankkimaan jonkin verran metsää niin aina parempi. Pula-aikaistajan liikkumisväline sadanviidenkymmenen kilometrin säteellä residenssistään on sähköauto. Pula-aikaistamisen ideologiaan kuluu öljyriippuvaisuuden vähentäminen niin pitkälle kuin mahdollista. Pula-aikaistajalle tulisi myöntää vero-helpotuksia mikäli hän tkeepula-aikaistamisen sopimuksen vaikkapa kymmeneksi vuodeksi.

Pula-aikastaja luopuu vapaaehtoisesti joistain asioista ja niitä ovat esimerkiksi:

-ylettömän korkea huonelämpötila talvisin

-muotikäsitteeseen liittyvä pukeutuminen

-siirtomaatavarat jokapäiväisessä käytössä

-vesiklosetti ja wc-paperi

Pula-aikaistaja on omatarve-hyötypuutarhuri joka tuottaa kotinsa yhteydessä olevalla pienoismaatilalla suurimman osan elintarvikkeistaan. Pula-aikaistajan ruokavalioon kuuluu paljon juureksia ja  yhden eekkerin alueella voi viljellä todella mittavan määrä mm. perunaa ja naurista. Lannoite saadaan omasta kansantuotteesta, kusutteesta ja biojätteestä huolellisen kompostoinnin jälkeen. Menestyvä pula-aikaistaja (Jälleen paradoksaalinen käsite) saa omasta hyötypuutarhastaan helposti 150 litraa herukoita, 100 litraa vadelmia ja mansikoita kumpaistakin talvikäyttöön pakasteina ja paljon omenoita.

Oma lukunsa onkin sitten ns. pula-aikaistajien osuuskunta / yhteistoiminta. Jos vaikkapa viisi pula-aikaistajaa asuu ryppäässä niin he voivat varata yhteiseksi tuotanto-alueeksi helposti hehtaarin kokoisen alueen. Siinä voi kasvattaa pienen lammaskatraan ja tilaa on myöskin muutamalle sialle, jotka saavat olla ulkona Agricolasta routaan eli reiluun Mikkelinpäivään saakka. Sitten possut ovat teurastuskunnossa ja eikun vain kylän osa-aikalahtari paikalle. Sitten yhdessä kaltttaamaan, makkaroita valmistamaan, palvaamaan ja lihaa suolamaan, ja saavat mtös korpitkin osansa. Lauantain ja viikonlopun voisi viettää huonomminkin. 

Pula-aikaistaja elo on rauhaisaa. Kissat kehräävät tyyten, aitassa on säkkikaupalla itse tuotettuja auringonkukan siemeniä lintujen talviruokintaa varten ja kaikkea ja paljon muuta.. Ja ennen kaikkea ihmiset ovat onnellisia.  Suurin paradoksi, ja onnellinen paradoksi tässä juuri onkin siinä että vapaaehtoinen pula-aika tuottaa todella onnellisia ihmisiä ja eläimiäkin. Hauta on ihmisen määränpää vaikka toivo elääkin, ja lahtipenkki useamman hyöty-elikon. Voisi siinä kyllä käydä huonomminkin ja se ei mikään paradoksi sitten olekaan.

Mutta ei ole tarpeen yhden miehen kaikkea ideoita. Projekti on yhteinen. Siispä on yhteisten kehittävien kysymysten aika:

I Pitäisikö valtiovallan tukea pula-aikaistajia mm. verohelpotuksin?

II Pitäisikö yhteiskunnan suhteen tuottamattomille down-shiftaajille langettaa ankara ylellisyysvero?

III Pitäisikö siirtyä porrastettuun ostokortti-järestelmään.  Tämä tarkoittaisi sitä, että esim kahvia runsaasti nauttiva henkilö maksaa tuosta ekologisesti hyvin arveluttavasta tuotteesta sitä enemmän veroa mitä enemmän hän tuota myrkkyä juo. Kilo kahvia vuodessa on ihan riittävä määrä jokaiselle, mutta sitten alkaisikin kova ja progressivinen verotus.

Ja lopuksi hyvin yleisluontoinen kysymys kaikille: Mitä hyvää ja kehittävää voit antaa tälle vapaa-ehtoisen pula-aikaistamisen ideologialle idean tai ajatuksen muodossa?

“Ranskalainen kana.”

                                      

Monet muistavat sen jouluisen mainoksen takavuosina kauan sitten jossa kaksi possuparkaa vetosivat siihen että “syökää jouluna kanaa.” Oliko se peräti Hesburgerin mainos vai mikä, kaikkea ei jaksa muistaa. Saattoipa ollakin.

Viime vuonna paiston vielä velvollisuudentunnosta kinkun josta jäi kyllä syömättä aika tavalla. Mielessä oli jo vuosia ollut se että pitääpäs tehdä ranskalaista kanaa. Kanaksi ostin Turun Stokkalta viljabroilerin, ison ja mehevän näköisen. Valmistin sen joulupäivänä 2010 ranskalaistyylisesti elikkä paljon astioita ja muuta sotkien… Hyvältähän tuo maistui joten uskaltanen antaa reseptin ja teko-ohjeet muillekin.

Tarvitaan hyvälihainen ja eettisesti hvyin tuotettu broileri. Valmistaminen aloitetaan kuumentamalla uuni noin reiluun 200 asteeseen celssiusta. Kanasta poistetaan sitten siipipalat ja sen pintaan hierotaan suolaa, yrttejä ja vaikka mitä mausteita. Myös siipipalat käsitellään samoin ja kanan sisällä oleva onkalo käsitellään pinnoiltaan myös mausteilla. Mausteiksi käy paprika, chili ja eritysesti Välimeren mausteet. 

Meikällä on ollut kaapissa jo pitkään ystävieni kreikasta tuoma mausteseospussi, ja siinä on mausteita jauhettuna mutta mitä ilmeisimmin myös basilikaa ja oreganoa. Sitten valmistetaan täyte joka laitetaan kanan sisälle. Se tuo ryhtiä paistamiseen ja pitää lihan mehenvänä kun sen sisällä on kosteutta. Täytteeseen tarvitaan seuraavaa:

-noin yksi puolikas banaani

-yksi pilkottu pienehkö omena

-keskikokoinen sipuli pilkottuna

-pari pientä porkkanaa raastettuna

-ruokalusikallinen rusinoita

-kahvikupillinen ruisnäkkileivänmurusia

-puolitoista desilitra ranskalaista chardonnay-viiniä, sauvignon blanc käy myös, jos kyseessä on chardonnay niin ei haittaa vaikka viiniä on ns. maderisoitu viikon verran eli pidetty jääkaapissa korkki auki

Täytteen voi tehdä jo edellisenä iltana. Se maustetaan kanelilla, kardemummalla, inkiväärillä, sitruunapippurilla ja puolikkaan sitruunan mehulla. Kanan nahkaa voi hieman kuoria auki ja mausteita voi laittaa myös lihan ja nahan väliin. Lopuksi täyte tungetaan kanan sisään ja koivet sitodaan yhteen ettei täyte tursoa sisältä ulos. Siipipalat laitetaan koipien vällin jäävään tilaan. Lopuksi koko komeus voidellaan oliiviölyllä ja kanan läpi tungetaan rautavarras imaginäärisistä syistä. Kanan voi paistaa vaikka lasisen paistovuoan kannessa, mutta uunin pohjalle on hyvä laittaa vuoka johon ylimääräinen neste saa valua. Paiston reilussa puolivälissä on kana hyvä kääntää ylösalaisin jotta sen mehevyys säilyy kauttaaltaan samanlaisena. Samalla lämpötilaa laksetaan lukemaan 125 celssiusta. 

Kana paistuu näillä opeilla noin tunnissa. Itse söin kanaa paistettujen perunoiden ja lanttulaatikon kera. Teollisen lanttulaatikon päälle lorautin tänä vuonna puolitoista ruokalusikallista aitoa kanadalaista vaahterasiirappia. Luonnollisestikin lanttulaatikon pintaan on hyvä tehdä reilusti viiltoja jotta siirappi imeytyy hyvin sisään. Hyvää oli sekin. Kanan sisällä olevaa täyte se vasta hyvää olikin. Sitä kannattaa tosin syödä vasta toisena päivänä jos vain mahdollista. Se vaatii nimittäin aikansa tekeytyäkseen ja on todellakin parhaimmillaan vasta toisena päivänä. Koko atrian kustannukset ovat vain noin 12 euroa ja siitä olisi hyvin syönyt kaksi ihmistä, tai jopa nelihenkinen perhe enemmillä lisukkeilla. Ruokajuomaksi käy mikä vain mutta oikeuksiinsa tällainen ruoka pääsee parhaiten vaikappa espanjalaisen Merlotin kera.

Joulukalentereista

                                     

Ainakin tänään syntyy kirjoitus; huomisesta emme tiedä vielä. Julkaisun jälkeen Facebook-ryhmässä syntyi keskustelua joulukalenterin toteutuksesta. Ideahan olisi siinä että olisi 24-25 erilaista kynsilaukkaa, kynsi per lajike, ja sitten jonkinlainen laatikosto tai pahvinen kotelikko johon ne voisi laittaa. Pahvista ja paperista tehty viritelmä vaatisi aika tavalla näpertelyä, kärsivällisyyttä ja aikaa. Se on ainakin sanottavana, että De Re Allii Sativin koe-viljelmällä olisi ainakin riittävä määrä erilaisia lajikkeita hanketta varten. Loppu onkin sitten pelkkää viitseliäisyyttä. Ehkä helpointa olisi vain toimittaa kynnet halukkaille jotta viritelmän voisi sitten rakentaa itselle mieluisalla tavalla. Itsellehän tuollaista ei kannattaisi rakentaa sillä joulukalenteriin pitää aina sisältyä yllätysmomentti. 

Pahvista ja paperista tehtyyn viritelmään on kuitenkin olemassa jo ”piirustukset.” Ehkä niitä tehdään sitten rajoitettu erä ennakkotilauksesta. Ensi vuotta varten olisi lajikkeita kaikista kasvuryhmistä poislukien Kreolit. Mutta onhan sitä jo siinäkin. Kalenteri voisi toimia siten että aina jokaisena päivänä ilmestyisi myös avaus tässä alustassa oka kertoisi tietenkin juuri sen päivän lajikkeesta. Yhden piirustuksissa olevan kalenterin tekemiseen menee kevyesti simuloiden aikaa puolisen tuntia kaikkine työvaiheineen joten hinta muodostuu varsin korkeaksi. Tai miten sen nyt sitten ottaa. Muutamat lajikkeet ovat todella harvinaisia joten perustelut ”sopivalle hinnalle kyllä löytyvät. Esmerkiksi raitapurppura Red Grain on Yhdysvaltojenkin mittakaavassa tavattoman harvinainen.


Toinen ratkaisu rakentaa joulukalenteri olisi sellainen jossa olisi 25 paperista läpinäkymätöntä yhden kynnen sisältävää pussia narujen päässä. Nyörit kulkevat lieriön lävitse ja vetämällä narusta päivän pussi erottuisi toisista pusseista. Olisihan siinäkin varmasti yllätysmomenttia yhtä lailla kerrakseen. Tällainen joulukalenteri olisi myös huomattavasti helpompi toteuttaa. Kynsilaukka on tuoretavaraa joten viritelmät pistäisi rakentaa vasta marraskuun puolivälissä.


Mutta entäpäs sitten ne lajikkeet? Jos ajatellaan vuotta 2018 niin nyt ensimmäistä kertaa maassa olevia tsekkejä käytettäisiin ilman muuta. Kokoelman arvokkain kynsi olisi varmasti jokin Hienohelma-Rocambole kuten vaikkapa Tristan tai Killarney Red. Joukossa olisi varmasti myös yksi Sulmonan punaisen kynsi. Asia on nyt niin että Rosso di Sulmona on nimike-suojattu maataloustuote ja Vanha-Suomi on nyt vain vähän eri paikka kuin italialaisen Abruzzon maakunnan Sulmona. Siitä ei varmaankaan ole epäilystä kummalla paikkakunnalla on viime kädessä paremmat edellytykset kasvattaa tuota lajiketta. Palaamme asiaan myöhemmin tässä kuussa.


Näinä päivinä on myös saatu ensimmäisiä tietoja tsekinmaalta jotka koskevat kynsilaukkaan liittyviä tutkimuksia. Joukossa on myös muutama De Re Allii Sativin lähettämä lajike. Kaikista tutkituista lajikkeista, ja tässä vaiheessa on on kyse lähinnä niiden terveysvaikutuksista, on kaksi lajiketta erottunut joukosta hyvin selkeällä tavalla. Nämä lajikkeet ovat kotoperäinen tsekkiläinen lajike Bjetin ja Indyn Iso Venäläinen. Bjetin sisältää jonkin verran enemmän polyfenoleja kuin Indyn Iso Venäläinen, mutta kun puhutaan näiden kahden lajikkeen "antioksidanttisesta aktiivisuudesta” ajaa jälkimmäinen selvästi edelle. Bjetin on hyvin arvoituksellinen lajike ja sitä on hyvin vaikea sijoittaa Rocambole-ryhmään ja mikään muukaan se ei taida olla. Geeni-kaaviossakin se on aika tavalla orpo piru. Ensi kesä kertoo sitten taas paljon enemmän. Lajiketta riittää jo jakeluun ja raapin koko ylittää varmastikin jo keskimäärin 50 gramman rajan.


Tätä kirjoitettaessa lumisade on laannut ja maa on ainakin toistaiseksi valkoinen. Ehkä seuraava laulu ei syö suomalaisittain joulun tunnelmaa liiaksi. Nythän on aika toivoa ja odottaa. Ja suuri kansa nukkuu katteen alla…