Lyhyen kuun partailla

                                     

Vielä on kuitenkin syytä muistella suomalaista nimeä ”Alli.” Allin nimipäivähän oli eilen. Vaikka olisikin kova kiusaus laittaa todellisuus uuteen järjestykseen ja kivenkovaan todeta, että tästä lähtien Alli tarkoittaa naista joka on nimetty kynsilaukan jälkeen niin näin emme kuitenkaan voi tehdä. Siinä missä onnistuttiin sanan ”raapi” suhteen niin siinä ei onnistuta nimen Alli Suhteen. Alli ei ole lyhenne sanasta Allium vaikka se niin kaunista olisikin.

Alli on todellakin suomalainen naisen nimi. Se tuli käyttöön 1800-luvun lopulla ja johtuu ilmeisesti lintulajin nimestä alli. Kalevalalaisessa maailmassa alli on kaihomielen tunnus. Allia on kylläkin käytetty myös germaanisperäisen, keijujen kanssa taistelevaa tarkoittavan Alfhild-nimen suomalaisena mukaelmana. Tämän juontuu se että Allin nimipäivä sijoitettu 1890 tammikuun 31. päivälle, joka sitä ennen oli ollut Alfhildin nimipäivä. Ruotsin­kielisessä kalenterissa tammikuun viimeinen päivä on edelleenkin Alfild. Nimi on annettu vuoden 2015 loppuun mennessä 11 850 suomalaiselle naiselle ja noin 20 miehelle.

Suomessa on myös käytössä harvinainen etunimi ”Allikki.” Sen kantajia on tällä hetkellä elossa 41 kappaletta, 26 naista ja 15 miestä. Viimeisen 37 vuoden aikana nimi on annettu kahdellekymmenelle suomalaiselle. Olisko Allikki tai Alliina sitten paremmin miellettävissä kynsilaukkaiseksi. Ei välttämättä sillä kaikkia rasittaa juuri se, että nimi voidaan juontaa nimenomaan Alliin. Viimeistään tämä takaa sellaisten kansallisen historiamme mahtinaisten kuten Alli Paasikiven ja Alli Vaittinen-Kuikan hahmot. Jos joku haluaa antaa tytölle nimeksi Allium niin se varmasti käy ja voihan nimen antaa myös pojalle. Varsin runollinen ja ennen kaikkea hyötykasvi-henkinen nimi tytölle olisi Sipuleena. 

Tämän illan myötä siirrymme todellakin helmikuun puolelle. Helmikuu on muita kuukausia lyheympi ja tänä vuonna se tullee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan tavattoman leuto. Talven selkä on taittunut muutenkin ja kunhan tullaan kuun loppuun niin eteläisimmässä Suomessa päivä on jo varsin pitkä ja aurinko käy korkealla. Ennusteen mukaan sprouttaukseen on aikaa 44 päivää Vanhan Suomen horisontissa. Tätä kirjoitettaessa ulkona on hieman pakkasta, tarkalleen sanottuna -2.   Omakin taajamassa Kaskadi-vuorilla missä Filaree sijaitsee on nollakeli. Todennäköisesti saamme odotella sieltä sprouttaus-uutisia kahden viikon kuluttua. 

Näinä päivinä on vain odoteltava. Juuri mitään ei voi tehdä maassa nukkuvan suuren kansan
hyväksi. Otsikkokuvassa tunniste numero 16 kirjastopenkissä rivissä yksi. Maailmalta on saatu vahvoja todisteita siitä että tuo lajike jota on hankittu nimellä "Pure White" onkin turbaani eikä artisokka. Ja jos ollaan rehellisiä niin kyllä viime kesän evidenssi puhuu asian puolesta. Nyt lajike on saanut aivan uuden nimen, tai sanotaanko että se on "käännetty" eräälle kielelle jota ei enää puhuta. Palaamme asiaan ja lajikkeen "uuteen nimeen" maaliskuulla sillä on melkoisen varmaa että tuo lajike tunnistenumerolla 16 todellakin sprouttaa ensimmäisenä. 

Mutta on todellakin vielä aika itsekin levätä ja odottaa. Ihminenkin tarvitsee kylmäkäsittelyä ja nyt on sen aika. Yhtä kaikki, Allista emme saaneet kynsilaukatarta. Ehkä kuitenkin selviämme tästä takaiskusta, vai oliko se nyt sitten ongelma ollenkaan?

https://www.youtube.com/watch?v=Gt7SmMmyREM

Se on julkimoitu — Filareen vuoden 2017 katalooki.

                                                     

 

Vuoden merkkitapaus on aina tammikuun lähestyessä loppuaan kun kaynsilaukka-farmien esikoinen maailmassa eli Filaree julkaisee vuotuisen katalookinsa. Nyt sen kansi on ensimmäistä kertaa väripainatteinen. Graafikko toki on sama kuin ennenkin eli Jim Anderson, sama mies jonka piirrokset löydämme Engelandin klassikosta ”Growing Great Garlic.”

Nyt on siis aika selailla, ihmetellä ja haavailla. Filareen kuvasto on aina ilmestyessään inspiroinut kaikkia vakavasti otettavia kynsilaukan harrastajia ympäri maailmaa ja niin se tekee nytkin. Joka ei ole ensimmäistä kertaa asialla ei varmasti takerru alkupaminoihin vuoden esipuhetta pitemmälle vaan jatkaa suoraan lajikuvauksiin. Ja niissähän sitten löytyykin vaikka mitä. Tänä vuonna Filaree tarjoaa myytävksi harrastelijoille 115 eri lajiketta. 
Pienen sovelletun frekvenssi-analyysin jälkeen voi ihan hyvin päätellä että Filareen kirjastopenkissä lienee tällä hetkellä lähemmäs 300 lajiketta. Filareen periaatteena on tarjota hyvin suosittuja, tunnettuja ja kliseemäisiäkin lajikkeita ja sitten todellisia harvinaisuuksia joita toimitetaan yksittäisille harrastajille vain neljännespaunan verran elikkä käytännössä kaksi raapia. Kynsilaukka, Kalifornian aikainen, jota kasvaa Kalifornian kynsilaukka-kaupungin Gilroyn pelloilla silminkantamattomiin on aina Filareen hinnastossa. Mutta se onkin sitten Filareen Kalifornian aikainen!

Mutta mikä kasvuryhmä onkaan parhaiten edustettuna 115 lajikkeen joukossa. Luonnollisestikin se on artisokka kahdellakymmenellä lajikkeellaan. Seuraavassa kasvuryhmät lajikemäärineen:

Artisokat  20
Turbaanit 16            
Posliinit  16            
Rocambolet 14            
Marmoripurppurat 12        
Kreolit 10                
Silverskinit 10            
Aasialaiset      6                
Aidot raitapurppurat 6        
Lasipurppurat 5            

Tällaiset lajike-nimet ovat meillä vielä tuntemattomia: Aomori, Skuri, Maiskij, Khabor, Godfathers Italian, Chopak Mountain, Youghiogheby Purple ja monta muuta… Jotain uuttakin aina löytyy. Mutta miksipä pilata tässä turhalla selittämisellä ja kommentaa-rilla muiden löytöretkeilijä ilo Filareen maailmaan.

Ja loppuun Seattle-laulu.

Parempaa ruokaa seniorikansalaisille. Loppiaisen riisipuuro.

                                         

 

ante diem VIII Idus Ianuarias anno MMXVII

Joillakin miekkosilla on tapana julkimoida alvariinsa facebook-päivityksissään kattauksia arkipäivän atrioista. Joskus on tehnyt mieli perustaa kokkikerho siviilitöissä joka olisi suunnattu ikääntyville ja myös jo seniorikansalaisuuden ikärjan ylittäneille miehille. Kerhon nimenä olisi yksinkertaisesti ”Parempaa ruokaa seniorikansalaisille.” Hyvän ruuan valmistamiseen ei tarvita kalliita raaka-aineita eikä suuria keittiömestarin taitoja. Kunhan vain kaikki pidetään yksinkertaisena niin hyvää tulee. De Re Allii Sativi ryhtyy nyt julkaisemaan kirjoitussarjaa jossa edellä kuvattu kerho-idea toteutuu. Nyt vain ollaan netissä ja annetaan selkeät ohjeet mitä pitää tekemän. Tämän ja tulevien kirjoitusten ruoka-ohjeiden keskeisessä roolissa on luonnollisestikin kynsilaukka. Ai että ”Seniorikansalaisille…” No se mikä sopii varttuneimmille niin se sopii myös nuoremmille. Notta eiköhän aloiteta…

Loppiaisen kynsilaukkainen riisipuuro.

Tarvitaan:

—Hyvää puuroriisiä, mieluummin vähän kovempaa sorttia. Perinteinen Risella ei ole tähän tarkoitukseen soveltuvin. Oikea riisi löytyy kokeilemalla.
—Kiehu-maitoa. Kiehu on valion menestystuote jossa kaseiinin ja maitoheran suhdetta on manipuloitu. Kiehu sopii vähän kokemattomammallekin ruuanlaittajalle sillä sitä käyttämällä puuroa on lähes mahdotonta polttaa pohjaan.
— Hiukkasen suolaa.
— Rouhittua kardemummaa.
— Vaahterasiirappia.
— Puoli ruokalusikallista voita.
— 40 grammaa hyvää talvikynsilaukkaa. Mieluiten marmoripurppuroiden kasvuryhmään kuuluvaa siperialaista. 40 grammaa on mitoitettu yhtä lautas-annosta kohden. 

Palanpainikkeeksi hyvää tummapaahdettua ja kotona pavuista jauhettua prässikahvia.

Aluksi tietenkin keitetään riisipuuro. Suolaa ei pidä unohtaa sillä sitä tarvitan hyvän lopputuloksen saamiseen. Riisi on hyvä liottaa yön yli sillä näin voitetaan keittoajasta puolet. Maito voi imeytyä riisiin yön aikana. Hyvin lionneen seoksen voi kiehauttaa nopeasti ja jättää sitten hautumaan pienellä lämmöllä varttitunniksi. 

Tarvittava määrä kynsilaukkaa leikataan ohuiksi siivuiksi. Sauteerauspannuksi sopii hyvin nopeasti lämpöä välittävä ja espanjalainen rautapannu. Kun voi alkaa muttua ruskeaksi on lämpötila oikea. Kynsilaukka-siivut laitetaan pannulle ja sauteerataan. Niitä on tarpeen sekoittaa koko ajan. Maillard-reaktio tapahtuu 45 sekunnin kohdalla jos lämpötila on oikea. Jos haluaa paahtuneemman makuista kynsilaukka niin sauteerausta voi jatkaa vähän pitempään. 70 sekuntia on kuitenkin yläraja.

Sitten vain puuroa lautaselle ja päälle kardemummaa ja sauteerattu kynsilaukka. Sokerin asemasta voi käyttää vaikkapa kanadalaista vaahterasiirappia. Puoli ruokalusikallista riittää oikein hyvin.

Luonnollisestikin kardemumma voi herättää kysymyksiä. Tyypillinen sääntösuomalainenhan käyttää yleensä kanelia. Kardemumma on kuitenkin paljon terveellisempää ja sitä ei tarvitse kovinkaan paljon jotta saavutetaan maun täyteläisyys. Suurin osa käyttämästämme kanelista on kaiken lisäksi suorastaan myrkyllistä. Loppiaisen pakkasissa voi kaivata kaukomaille, mutta nyt tarvitaan kärsivällisyyttä, sillä mikään ei voita omaa kevättämme. Lämmitellä voi vaikkapa tämän Diana Krallin kieltämättä vähän talvisen tulkinnan parissa kappaleesta California Dreamin.

Janusmaisia mietteitä

                                  

On roomalaisen kalenterin nonis ianuaaris ja kuu lähestyy tänään puoliväliään. Tammikuun alussa ymmärtää vallan hyvin vanhojen roomalaisten ajattelua ja sitä miksi heillä oli kaksikasvoinen Janus-jumala. Julius Caesarin aikana uudenvuoden juhla siirrettiin december-kuun ja ianuarius-kuun väliin. Janus-jumala katsoi eteen ja taakse. 

En tiedä ketään joka palvoisi Ianus-jumalaa, mutta toki edellistä vuotta on muistettava kun matkataan kohti uutta. Vanha vuosi voi nimittäin opettaa paljon jota voimme hyödyntää matkalla kohti tämän vuoden Sylvesterin-iltaa. Tietysti jonkin kotoutetun tai oikeista siemenistä kasvaneen kynsilaukan voisi nimetä yksinkertaiseksi Janukseksi. Se olisi sitten se kynsilaukka jota syötäisiin tammikuuussa. Venäläisilläkin on janvar tämän kuun nimenä ja meillä se on tuo tammikuu. 


——————————————————————————————————————
Ekskurssi ”Janus”

Janus, roomalaisittain Ianus, oli roomalaisen uskomusjärjestelmän mukaan alkujen, loppujen ja muutoksen sekä ovien ja porttien jumala. Janusta palvottiin aina kylvöajan alussa, satoa korjatessa, häissä, syntymäpäivinä ja muissa tärkeissä aluissa ihmisen elämässä.

Janus kuvattiin yleensä kaksikasvoisena. Januksen kasvot katsoivat eri suuntiin, toinen menneisyyteen ja toinen tulevaisuuteen. Alun perin toinen kasvo oli parraton ja toinen parrakas, mahdollisesti symboloimassa Kuuta ja Aurinkoa. Myöhemmällä ajalla kuvissa molemmilla kasvoilla oli parta. Januksen oikeassa kädessä oli aina avain.  Janus hallitsi roomalaisten ajattelussa kaikkia alkuja: jokaisen päivän ensimmäistä tuntia, jokaisen kuun ensimmästä päivää ja jokaisen vuoden ensimmäistä kuukautta.

Alkujen, loppujen ja ovien lisäksi Janus symboloi muutosta alkukantaisesta elämästä sivilisaatioon ja maatalousyhteiskunnasta kaupunkivaltioon. Janus piti yllä tasapainoa sodan ja rauhan sekä nuoruuden ja vanhuuden välillä. 
————————————————————————————————————-

Jollekin raitapurppuralle kävisi varsin oivasti nimeksi Janus. Raitapurppurathan ovat taksonomisesti ”ensimmäisiä.” Huomattava osa maailman kynsilaukoista on nimetty jonkin paikkakunnan mukaan. Mutta kuka tietää vaikka joskus meilläkin kasvavassa määrin ihmiset antavat toisilleen lahjaksi Janus-raapeja juuri näinä päivinä. Janus-raapi voisikin olla hyvä loppias-lahja. Kukapa tietää miten asian laita voi ollakin vaikkapa 30 vuoden päästä. Raitapurppuroiden aikahan on juuri näinä päivinä kun Rocambolet on syöty ja posliinejakaan ei voi syödä joka päivä.

Eilen tuli päätökseen radioluennasssa Johan Huizinghan Keskiajan syksy. Kun tuo luenta alkoi taisi olla heinäkuun viides päivä ja itse laitoin maahan naurista aikaisilta kynsilaukoilta vapautuneeseen alaan. 130 jakso tuo luenta kesti ja kuuntelu kannatti. Kynsilaukasta ei Huizengha mitään puhunut. Suomenkielinen wiki tietää Huizinghasta näin vähän. Tuhdimpaa tietoa löytyy täältä ja tietenkin englanniksi. Tänään alkoi uusi luenta ja se onkin sitten haastavampi juttu kuin puolen vuoden matka Huizinghan kanssa. Kyseessä on peräti Marcel Proustin ”Kadonnutta aikaa etsimässä.” Kadonneen kynsilaukan metsästäjä voi ihan hyvin uhrata muutaman vuoden tähän rojektiin Erja Mannon sujuvan naisäänen seurassa. Radioluennan etu nykyään on siinä että jos ämyrin ääreen ei ajoissa ehdi niin jakson voi kuunnella jälkikäteen. Jos illan tullen on ollut kiirettä viikon mittaan niin ne rästissä olleet 5 jaksoa voi kuunnella yhtä soittoa viikonloppuna. À la recherche du temps perdu  on jäänyt lukematta. Nyt sen voi kuunnella 10 minuutin jaksoissa arkipäivisin. Vaikka ranskalaiset eivät niin kauheasti oikeasta talvikynsilaukasta tiedä niin kyllähän tähän rojektiin kannattaa lähteä ”yhden vaivaisen artisokankin vuoksi.” Jospa se siellä vilahtaisi. Ja nyt kadonneen Pariisin tunnelmiin.