Mistä saisi kunnon kynsilaukka-puristimen…

”Takuu on voimassa vain kun tuote on ollut sille tarkoitetussa normaalissa kotitalouskäytössä.” 
Täystakuu kolme vuotta.

Kun ajatellaan kuluvaa kynsilaukka-vuotta niin nyt on jo kierroksessa neljäs puristin. Muistelen kaiholla 1980-lukua jolloin hankin puristimen vuosikymmenen verran palvelleen puristimen. Varmasti käypän puristimen saa ja vieläpä kohtuuhintaan, mutta kun homman nimi on siinä että käytännössä kynnen koko tulee vastaan. Jömpseille ja mahtaville alvivalkosipulinkynsille joiden paino ylittää maagisen yhdeksän gramman rajan ei löydy puristinta. Puristimen pesä on yksinkertaisesti liian pieni.

Teollinen muotoilu on hyvä asia mutta joskus se on suoranainen kirosana. Kokeilkaapas nyt kaikki laittamalla kuukkeliin kuvahaulla hakusanoiksi seuraavat: valkosipuli, puristin. Tulee melkoinen määrä erilaisia vipstaakkeleita. Joukossa on varmasti ihan toimivia konstruktioita ja ihan varmasti tositoimessa helposti hajoavia laitteita.  Yhdeksän gramman kynsi on kanta-kärkisuunnassa tuuman mittainen. Jokainen voi hahmotella sitä omissa sormenpäisään.

Puristin on tarpeellinen välinen ja jokaisella kynsilaukan ystävällä tulisi olla tällainen luotettava ja ikuisesti uskollinen ystävä. Sellaisen valmistamisen ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Tarvitaan vain hyvää terästä ja mahdollisimman yksinkertainen peruskonstruktio. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan vain kolme osaa. Monessa puristimessa on mahdottoman monta lisähärpäkettä. Otetaanpa vaikka ns. välikappale josta puristuksen roippeet olisi muka  helppo poistaa. Todellinen kynsilaukan ystävä ei kaihda työlästäkään välinehuoltoa. Tarkoitukseen voi varata yhden tiskiharjan joka on tarkoitettu vain tätä tarkoitusta varten ja vettähän tulee jokaisen hanasta.

Puristin on tärkeä jotta saadaan nopeasti allisiinipitoista puristetta raakakäyttöön. Isommille kynsille ja kokonaisille raapeille löytyy muuta käyttöä. Vain oma mielikuvituksettomuus voi olla rajana. Toisaalta asia on myös niin, että eipä meillä taida kovinkaan monella olla saatavilla tänä vuonna edesmenneen Ontarion suuren kynsilaukka-miehen Ted Mazckan ”elämän-saavutuksen” eli Fish Lake 3# Posliini-muunnoksen raapeja. Ne lähentelevät parhaimmillan jopa puolen paunan painoa. Siis raapeja joiden paino on kahdensadan gramman paremmalla puolella. Kun noissa Mazckan F-kolmosissa on vain neljä kynttä niin jokainen voi arvella minkä kokoisia niiden kynnet ovat. Ne ovat viisikymmen-grammaisia ja varsin suuren kananmunan kokoisia. Niiden käyttötarkoitus on jo jossain mussaa kuin päivittäisessä peruspuristeessa.

Vuoden aikana on vainaaksi päätynyt IKEAN Värdefull. Yksinkertiasesti siitä tulis horo eli ”sivu-rauta” ei pysy enää paikallaan. R.I.P. Korjaaminen on yksikertaisesti mahdotonta. Tai  sitten pitää vain odottaa oikeaa hetkeä. Ehkä viilaamalla saadaan ihmeitä aikaan. Värdefull laittoi monta yli kymmen-grammaista talvi-kynsilaukan kynttä "autuaammille aromaille" eli  pursokkeeksi. Pitää vain jäädä odottelemaan oikeaa päivää ja neuvokkuuden hetkeä. SVEICO aloitti uransa tarmokkaasti ja sen vastinpiikit toimivat todella hyvin. Mutta sitten sen niskat nyrjähtivät muovin väsyessä ja lopulta sen pohja halkesi. Konstruktio on sinänsä hyvä ja siinä on vain kaksi osaa. Jos sellaisen saisi teräksestä ja vähän pulleammalla ”lanteenkaarella” niin oltaisiin aika lähellä ihannevälinettä. 

Ja sitten tuli palvelukseen suomalainen FISKARS-puristin josta oli saatu paljon kehuja. Täytyy sanoa että väline on yksi suurimpia pettymyksiä minkä olen kokenut verrattaessa sitä mihinkä tahansa ja missä ulottuvuudessa tahansa. Käyttöikä oli vaatimattoman kaksi kuukautta ennen suurta posahdusta. Todellinen teollisen muotoilun floppi. Nyt on asetettu suuria odotuksia varsin yksinkertaiseen konstruktioon jonka tuotemerkki on STEELY. Kolme vuotta sen pitäisi kestää, mutta klausuuli ”Takuu on voimassa vain kun tuote on ollut sille tarkoitetussa normaalissa kotitalouskäytössä” pistää hyvin mietteliääksi. Yli yhdeksän-grammainen kynsi voi olla jo vaarallisen suuri, ja kun niitä puristaa satamäärin niin mitään takuita ei ole tämänkään puristimen kestävyydestä.

https://www.youtube.com/watch?v=hQZ6zzLpoNQ

Aikaan kukkavarsien

                                  

 

Niin on ja heinäkuu lähestyy. Näinä päivinä olisi paljon kysyntää kukkavarsille jos niitä vain olisi tarjolla ja ravintola-kansa mannermaisella maulla varustettu. Luonnollisestikin kukkavarsia voi tarjota muille syötäväksi vain jos ei ole käytetty kasvinsuojeluaineita. Sama periaate pätee tietysti omaan itseen. Kasvinsuojeluaine on yhtä myrkyllistä kasvattajalle kuin muillekin. Siinäpä se juuri on. Ja asiaa selvitetään vielä muutaman roomalaisen avulla: 

I Kukkavarret ovat meidän oloissamme ensimmäinen vaihe sadonkorjuuta. 

II Kukkavarsien kasvun alkaminen ajoittuu aina aikaan ennen sipulikärpäsen lentoa ja se on voimakkaimmillaan usein juuri sipulikärpästen lennon aikana. Kukkavarsi on syötävää noin kahden viikon ajan. Kun se suoristuu niin silloin se muuttuu puumaiseksi.

III Edellisestä johtuen isoilla pelloilla voidaan kasvattaa kyllä jonkinsortin laadukasta kynsilaukkaa, mutta se vaatii aina kasvinsuojeluaineita eli myrkkyjä. Myrkytys pitäisi useimmiten tehdä kukkavarren parhaimman kasvun aikaan ja varoajat ovat aika pitkiä. Ajoitus on monessakin suhteessa varsin mahdotonta.

IV Edellisistä johtuen kukkavarsien tuotanto ruuaksi ja myyntiin onnistuu vain pienissä yksiköissä ja myrkyttömissä olosuhteissa.

V Sipulikärpänen on vain yksi tuholainen muiden joukossa, tosin hankalin.
Kukkavarsien muoto kasvuaikana on yksi niistä morfologisista kriteereistä joilla voidaan määritellä kynsialukan kasvuryhmät varsin tarkasti. Tähän perehtyminen ei ole kenellekään mitenkään mahdoton asia.

Tässäpä pieni elokuva aiheesta.  Tosin tässä päästään raapaisemaan vasta pintaa.

https://www.youtube.com/watch?v=SA54CsS5NNc

Leikataanhan konjakkiakin...

                                     

 

Väinö Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa on kuvaus vuoden 1942 kesäkuussa rintamaoloissa vietetyistä Marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivistä. Edwin Laineen elokuvassa asian tiimoilla oikein hihkutaan, siis tuon leikatun konjakin. Leikattu konjakkihan on sama asia kuin jaloviina. Jaloviinaan on käytetty aivan tavallista viljaväkiviinaa sekoitussuhteesta riippuen noin 40-70 prosenttia, ja loppu on sitten viinipohjaista brandy-tislettä. Leikattu konjakki on varsin suomalaisperäinen keksintö ja nerokas onkin. Kaksi kolmasosaa kirkasta väkiviinaa ja kolmasosa oikeaa brandyä/konjakkia on oivaa väriviinaa sille joka sitä haluaa juoda. Nuoressa Suomen tasavallassa katseltiin kaukomaille päin, ja kun ennen niin herraskainen konjakki alkoi maistui suuremmallekin osaa rahvasta niin eikun vaan leikkaamaan konjakkia. Jaloviinan  valmistaminen aloitettiin heti kieltolain päätytyä vuonna 1932, ja se oli suosittua jo vanhan suomalaisen viinakaupan alkuajoista saakka.

Aivan samalla periaatteella valmistetaan ns. Blended Whisky. Blendadun viskin alkuperä on pitkälti sama kuin leikatun konjakinkin. Viski on skottilaisten juomaa ja alkupeäistä viskiä on nimenomaan käsityönä pienissä tislaamoissa valmistettu ja tynnöreissä kypsytetty ”mallasviski.” Maltaalla tässä yhteydessä tarkoitetaan hieman kosteuskäsiteltyä ohraa joka on sitten kuivattu savustamalla. Kuivaaminen tehdään tänäänkin polttamalla turvetta ja johtamalla lämmin savu kostuneiden ohranjyvien lomitse. Mutta kun alkuperäinen viski alkoi sitten maistumaan engelsmanneillekin, niin sitten kehitettiin sekoiteviski juoman riittävyyden takaamiseksi. Jokaisessa blendadussa skotlantilaisessa viskissä on tänäänkin kuitenkin osa oikeaa ja hienoa mallasviskiä.

Suomalaiset ovat suuria väriviinojen ystäviä. Entinen tasavallan presidenttimme Mauno Koivisto toki sanoi että "pään saa kyllä sekaisin halvemmillakin aineilla." Halvemmilla aineilla Manu varmasti tarkoitti ihan kansantislettä (Das Volkdestillat saksan kielellä vaikka saksalaiset tuskin asiaa näin ilmaisevat saati sitten tajuavat.) eli Koskenkorva-tyyppistä väkiviinaa.

Mutta mitä leikkaamisella on sitten tekemistä kynsilaukan kanssa. On muuten on ja paljon onkin. Nimittäin tuli tuossa mieleen eilisellään että millaista sekoitusta siitä tulee jos vähiin käyviä talvikynsilaukan varastoja sekoittaisi ns. vaatimattomampaan ja halvempaan kynsilaukkaan. Nimittäin kynsilaukan talvilajit ovat laadultaa aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi kapasta saatava etelä-euroopassa kasvatettu artisnokka ja ns. espanjalainen Morado del Pedroneras (Hyvin todennäköisesti Turbaani-kasvuryhmään kuuluva muunnos joka sinänsä on tosi bueno kynsilaukka.). Noiden ulkomaan vieraiden flavori on hyvin vaatimaton verrattuna vaikkapa Rocamboleen tai sitten suuren allisiini-pitoisuuden omaavaan Posliiniin. Artisokkien kynnet ovat aika kuivahkoja eikä Moradotkaan niitä kaikista mehukkaimpia ole. Talvi-kynsilaukasta sen sijaan mehukkuutta aina löytyy. 

Artisokkaa tai Moradoa voi toki aina käyttää siinä missä sen jalompia sisaruksia. Joka päivä ihan tavallinen ihminen ei voi juoda hienointa konjakkia, ja jouluglögiä ei voi tehdä siten että pohjaksi ottaa hienointa Medoc-punaviiniä. Tietysti joskus koittaa se yltäkylläisyyden aika että talvikynsilaukkaa riittää pitkälti kevääseen, ellei sitten juhannukseenkin saakka. Ensin syödään alta pois pääosa Rocamboleista. Joulun jälkeen käydään käsiksi Raitapurppuroihin ja Siperialaiseen Marmoriseen raitapurppuraan. Pääsiäisen jälkeen tsekkiläinen Lasinen raitapurppura Dukat pääsee oikeuksiinsa, ja sitä sitten syödäänkin juhannukseen saakka. Mutta joka päivä ei voi juoda hienointa viiniä eikä konjakkia eikä syödä kaikista hienoimpia muunnoksia kynsilaukkaa. Viikossa voi silloin olla kolme tai jopa neljä leikatun kynsilaukan päivää. Mutta mikä on ”sekoitusuhde" ja mikä muunnos sopii parhaiten jalontamaan artisokkaa tai vaikkapa espanjalaista Moradoa?

Mikään ei tietystikään mene Rocambolesta ohitse. Sen öljyisyys ja mehukkuus ovat vailla vertaa ja vähän jo elinkaarensa parhaimman huipun ohittanut Rocambolekin käy oikein hyvin. Ensimmäiseen leikkauskokeeseen tuli käytettyä se mikä otsikkokuvassa näkyy. Sanotaan että neljäsosa Rocambolea ja loppu Moradoa tai Artisokkaa. Neljäsosa Rocambolea riittää jalostamaan kolme neljäsosaa Moradoa tai Artisokkaa tasolle jota voidaan verrata vanhan viinakauppiaan kokemuksella kolmen tähden jalluun. Nimittäin niin vahva ja voimakas on Rocambole. Allisiini-pitoisuuden suhteen leikkaamisella ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan jos nautittavaa sekoitusta jalontava talvikynsilaukka on jotain Posliinia niin sillä on jotain merkitystä. 

Ja mitäpäs tähän olisi sitten sanonut miehuutensa täysinä päivänä vanha ja arvostettu entinen tasavallan presidenttimme. Varmasti ”Allun raapi-puodissa” hän olisi katsellut ja varmasti hypistellytkin hienoja Raitapurppuroita ja katsellut kunnioittavasti sataviisikymmen-grammaista Isoa venäläistä mutta tuumannut sitten myyjälle tuttun tapaansa ”Kyllä sitä saa allisiinit halvemmastakin kamasta. Kuusi raapia halvinta artisokkaa… Niin, ja Tellulle yksi Iso venäläinen…”


https://www.youtube.com/watch?v=pQJFWhn1R_w