Raapimies Okrassa

                               

  

Maatalousnäyttelyt ovat aina merkkitapahtuma. Matkaan on lähdettävä hyvin varustautuneena ja kiire jonnekin kauas, viimeistään menomatkalle jättäen. Kaikki mitä maatalous-näyttelyssä tapahtuu ei aina liity maahan ja alkutuotantoon vaikka kaikki maasta lähteekin. Kaikkinensa maatalousnäyt-telyssä todellakin nähdään se miten maa mataa ja on. Yhden Suomessa järjestettävän maatalousnäyttelyn toteutuksesta ja tasosta ei kiviplaneettamme tulevaisuus suoranaisesti riipu, eikä lopulta maaseutumme tulevaisuuskaan, mutta jonkinlaisesta indikaattorista toki on kyse.

Pienessä Oripään kunnassa joka toinen vuosi järjestettävä Okra-maatalousnäyttely on oloissamme hyvin ainutlaatuinen ja jopa universaalinen tapahtuma. Sinne on todellakin lähdettävä avoimin mielin, toisaalta kriittisinkin lähtökohdin. Ilmassa ei ole välttämättä lannankatkua ja vanhanajan voimakoneiden liepeillä viipyvää palaneen petroolin käryä eikä rentoa kantri-musiikin sykettä, mutta pahemminkin voisivat asiat olla. Niin vain vei raapimiehenkin tie pohjoisempaan eli Okran kentille.

Ehkä on parasta lähteä liikkeelle "päivän parhaasta" ellei peräti vuoden parhaasta. Raisioagro Oy on tuonut markkinoille varsinaisen tappajasovelluksen. Esillepano heidän telttansa ovensuussa ei jätä mitää sijaa erilaiselle tulkinnalle. Se oli kerrassaan vakuuttava ja kun tietää miten turvallinen paikka Euroopasta ja varsinkin maataloudesta ja maaseudusta on tullut niin ei ole varaa minkään sortin epäilyksille. Uusi supertuote joka on tarkoitettu ihmisten nautittavaksi on glysofaatti-makeinen.  Raapimies kyseli onko tämä todellakin tarkoitetu ihmisten nautittavaksi? Yhtiön edustajat vastasivat yhteen mieheen ja melkeinpä yhteen ääneenkin että ”Kyllä niitä voi syödä.” Koura kävi ja niin kävi monen muunkin, ison ja pienen maanmatkalaisen. Kymmenen makeista on nyt vaikuttanut kahdeksan tunnin verran eikä ainakaan vielä ole havaittavissa mitään myrkytyksen oireita, päänsärkyä, pahoinvointia tms. Lähdemme odottelemaan tämän Raisioagron uuden innovaation maailmanvalloitusta. Pieni kulkija joutuu aina ja alituisesti ihmettelemään suuren maailman ihmeitä. Tietoja on nyt päivitetty ja tiedostoja korjattu. Jos joku ei nyt vielä ole hamottanut mitä glysofaatti on, niin se on käytännössä samaa kamaa kuin roundup-nimellä tunnettu torjunta-aine.

Sitten olikin aika mennä testaamaan tiedonjyvästä joka löytyi Chester Aaronin kirjasta "Garlic Is Life." Kalifornian luvatussa maassakin joudutaan nimittän taistelemaan  tuhohyönteisten kanssa. Kun Aaron aloitteli viljelijänelämää lähes 70-vuotiaana törmäsi hänkin varsin pian sipulikärpäseen. Hän puhuu ns. ystävällisistä nematodeista jotka hävittävät pahat nematodit. No kaikkihan on viljelijän ja kasvattajan silmissä mitä hyvyyteen ja pahuuteen tulee. Nematodi josta Aaronkin puhuu on peto joka syö toisia nematodeja, niitä jotka vainoavat kasveja. Ja lopulta kaikkea kaitsee ihmislapsi. Suomenkielellä tuo ihme-eliö, Steinernema feltiae, tunnetaan nimellä isosukkula. Erään näyttelilleasettajan, Luonnonvarakeskuksen, ystävälliset toimijat järjestivät kuuman linjan eräälle tuhohyönteisasiantuntijalle. Steinernema feltiae oli tietenkin tuttu juttu, mutta hänelläkään ei ollut viljalti kokemusta siitä miten se toimii sipulikärpäsen kanssa. Kaalikoin torunnassa on toki saatu hyviä tuloksia Suomessa. Sitä hän ei kiistänyt etteikö Steinernema feltiae toimisi hyvin Kalifornian lämmössä mutta Suomessa kolea sää ja varsinkin toukokuun kuivuus vievät siltä ehkä parhaan tehon.
Kaikkea muutakin näkyi ja tapahtui Okran kentällä vaikka viiden tunnin vaelluksen aikana ehtii vain raapaisemaan pintaa. Kunnioitusta herätti poliisilaitoksen osastolla ollut moottorikelkka. Kyllä nyt on porovarkailla varsin tukalat oltavat. Mutta onko porovarkaita Porissa jossa nyt näytteillä olleen kelkan sijoituspaikka on?

Matkalle lähtiessä ei olisi uskonut että reppuun löysi tiensä neljä kirjaakin. Pussillisen jauhettua korianteria ja toisen samanlaisen kardemummaa vielä mieltää luonnolliseksi hankinnaksi ja varmasti myös kolme nippua kestäviä sukkia tulevan vuoden varalle. No ehkä viittauksia kynsilaukkaan löytyy seuraavista kirjoista:

Maarit Knuutila: Kauha ja kynä
K.A. Gottlund: Vermlannin päiväkirja 18221
S.I. Baranovski: Suuriruhtinaanmaa Suomi
Kaisa Häkkinen— Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan.

Häkkisen ja Lempiäisen kirjassa on kolmen sivun pituinen raapustus kynsilaukasta joka sisältää aika monta virheellistä tiedonantoa. Vuonna 2011 ilmestynyt laatuteos irtosi viiden euron hinnalla kuten kolme muutakin. Kirja ikä on nykyään kovin lyhyt. Kysehän on laatukirjasta jossa on paljon laadukkaita nelivärikuvia. Unohdetaan nyt kuitenkin häkkisen ja Lempiäisen kämmingit ja annetaan itsensä Agricolan puhua:

”Tällä kuulla usein sopii kylpee, niin kuin mesue sanoo. Nyt sinappi, pippuroita, kynsilaukka, agrimonia ja sipuli kelpaavat nauttia.”

Askel alkoi painaa autolle päästyä ja raapimiehen tie vei nopeasti kohti etelää. Mutta hiukossa liikennemyymälään oli poikettava. Samaan aikaan pihalle oli saapunut puolisen tusinaa tilausajossa olleita linja-autoja. Niistä purhatui tiuhaan tahtiin parijonossa astelevia seniorikansalaisia jotka olivat kuljettajien todistuksen mukaan tulossa Turkulaisen kesäteatterin näytöksestä ”Nunnia ja konnia.” Tarkkaan sai askeleensa sovittaa ettei jäänyt virkeiden ikäihmisten tallomaksi. Viimein kun oltiin pöydässä ja odottelemassa pitkään viipyvää Guacamole-hampurilaista ja hälytys-härpäkkeen olemusta ihmetellessä niin väkisinkin tulee vielä mieleen mikä kruunaisi päivän. Olisihan se jotain jos vaikka Pohjoisen Linnunradan suursektorin ylipäätarkastaja Zihowatter pörähtäsi lähipellolle antigravitaatioreellänsä. Ottaisi ja veisi matkasta ja ihmeellisistä asioita väsyneen raapimiehen ilta-ajelulle ja näyttäisi asioita vielä suuremmasta näkökulmasta. Tällä kertaa pyydän kaikkia lukijoita katsomaan mitä löytyy loppulinkin takaa. Varsin hyvä tulkinta Beatles-klassikosta "Across the Universe!"

https://www.youtube.com/watch?v=AZ5WPXxNzPU

 

Mistä kunnon kamaa?

Omalla kohdallani tilanne on varsin hyvä. Kaupasta ei tarvitse ostaa mitään vasta kuin helmikuulla ja silloinkin riittää vielä tavaraa leikattavaksi. Mutta moni kyselee hyvän suomalaisen talvikynsilaukan perään kun kaupasta löytyy kiinalaista ja espanjalaista. Se vain nyt on niin, että sitä hyvää suomalaista ei juuri ole kaupoissa. Sekin mikä kulkee suomalaisen talvikynsilaukan nimellä ei täytä orgaanisen tai mahdollisimman puhtaan viljelyn asettamia vaatimuksia. Mutta se on sitten toinen kysymys jota emme lähde nyt pohtimaan. Parhaimassa asemassa ovat ne jotka pystyvät kasvattamaan sitä itse.

Kynsilaukka-harrastajien keskuudessa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltohen Washingtonin valtion Okanoganin piirikunnan Omakin taajamassa sijaitseva Filareen tilan on kuuluisin paikka harrastajien keskuudessa.  Filareellahan on pitkä historia ja vakiintuneet tuotantotavat. Vuodessa Filaree tuottaa myyntiin 10 000 kiloa ensiluokkaista kynsilaukkaa ja myynnissä oleva lajikevalikoima on lähemmäs sata. Suurin osa sadosta menee postitse farmin uskollisille ja pitkäaikaisille ystäville. Filaree on kooltaan suuri farmi mitä orgaanisiin tuottajiin tulee. Jenkkilän kilo eli kaksi paunaa maksaa 44 dollaria elikkä eurooppalainen kilo on sitten 48 dollaria mikä on euroissa 45. Tuossa hinnassa näkyy käsityön ja työntekijöiden määrä. Filaree on hintansa ansainnut. Mutta palataan tämän ajatuksenjuoksun alkupisteeseen eli tuohon kymmeneen tonniin. Filareella on tuhansia asiakkaita ja keskimääräinen toimituksen suuruus ei ole neljää paunaa suurempi. Filaree palvelee alan harrastajia eli omaa kynsilaukkaa kasvattavia ihmisiä. 

Jos meillä olisi Suomessa Filareen kaltainen farmi niin myytävän tavaran hinta liikkuisi varmastikin samoissa. Täälläkin suurin osa myyntiin tulevasta kynsilaukasta menisi harrastajille lisäysmateriaaliksi ja varmasti keittiömestarit kilpailisivat huomattavassa määrin sadosta. Ehkä yksittäisille kynsilaukan ystäville jäisi myyntiin viisi tonnia kunnon kamaa ja se ei oikein riitä mihinkään. Asiakkaita voisi ottaa korkeintaan 2000 kappaletta ja sehän ei todellakaan ole yhtään mitään. Moni kyselisi jälleen miksei kaupassa ole muuta kuin espanjalaista ja kiinalaista. 10 000 kiloa korkealaatuista talvikynsilaukkaa ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta sen tuottamiseen tarvitaan noin 140 000 kasvia. 

Farmilla olisi töissä heinäkuun puolivälistä lokakuun loppuun 6 henkilöä täyspäiväisesti varsinaisen farmarin lisäksi. Kaman toimittaminen maakuntaan ja lähetys postitse ja matkahuollon kautta ympäri maata jatkuisi marraskuulle saakka. Tietyllä tavalla tuo 140 000 kasvin määrä on yläraja. Sen jälkeen tarvitaan työvoimaa tuhoton määrä ja hinta karkaa pilviin. Ja että farmi todellakin toimisi, siihen tarvitaan kymmenen vuotta uurasta kehitystyötä ja tuhoton määrä kärsivällisyyttä. Pikavoittoja ei kynsilaukan kasvattamisella todellakaan saa.


Yksi Suomen Filaree voisi siis palvella vain kahtatuhatta sellaista kynsilaukan harrastajaa jotka eivät kasvata sitä itse. Jokainen voi laskeskella millaisen kynsilaukka-farmien verkoston kunnon kaman tuottaminen laajassa mittakaavassa vaatii. 

Jatkamme tästä huomisen ”luukussa.” Koska lukijoiden joukossa voi olla sellaisia henkilöitä jotka eivät ole lukeneet kaikkia avauksia niin kerrotaan mitä tuo talvikynsilaukan leikkaminen oikein tarkoittaa. Yksinkertaisesti se tarkoittaa sitä, että jos kynsilaukkaa syö raakana niin hyvään makuun ja flavoriin tarvitaan puristusseoksessa vain yksi kolmasosa hyvää suomalaista talvikamaa ja loppu voi olla sitten vaikka espanjalaista. Viime talven kokemusten perusteella suosittelen vaikka S-ryhmän Prismoista saatavaa kynsilaukkaa nimikkeellä ”Morado de los Pedroneras.” 

Se on itsessäänkin ihan kelpo kamaa mutta sekaan kolmasosa vaikka siperialaista tai jotain Rocambolea tai posliinia niin johan kitalaessa on kunnon kihelmäntti ja kestävä polte. Sama periaatehan tässä on kyseessä kuin konjakin tai viskin leikkaamisessa. Leikattu konjakki on tuttu juttu kaikille jotka ovat katsoneet Tuntemattoman sotilaan. Marskin 75-vuotissyntymäpäivänään miehilleen tarjoama leikattu konjakki sisälsi todennäköisesti kolmasosan brandy-tislettä ja loppu oli sitten varmaankin sulfiittiselluloosasta tehtyä väkiviinaa.