URANTIA-kirjan luku 72. Vol.12 . Muutamia arviointeja — "Reservinupseerien sivilisaatio?"

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kahdennennessatoista osa-artikkelissa kuvataan sitä miten armottoman kuvauksen sen antaa epäonnistujista ja syrjäytyneistä.

Reservinupseerien sivlisaatio?

URANTIA-kirjan kuvaaman sivilisaation yhteiskuntajärjestykseen ei siis kuulu yleinen asevelvollisuus. Valtio ei myöskään käytä kuvattua ilmeisen ylivertaista sotataitoaan hyökkäyssotaan. Maassa on vallalla vankka reservinupseeri-koulutus. Taustalla on tietty oivallus, mutta sitä kirjan ihmisperäiset kirjoittajat eivät vie eteenpäin niin että se voisi kuulostaa ennustukselta tai ohjeelta. Mitä alaluvun kahdessa ensimmäisessä kappaleessa sanotaan ennakoi nimittäin mekanisoidun jalkaväen ideaa. Valitettavasti tähän ei voi liittää ekskurssilinkkiä suomenkielisenä jotta mekanisoidun jalkaväen idea avautuisi tämän lukijoille. Mutta englanninkielinen artikkeli on varsin hyvä:

Joka ei jaksa lukea artikkelia kokonaan niin lukekoon ainakin tämän lauseen: ”To be effective in the field, mechanized units also require large numbers of mechanics with specialized maintenance and recovery vehicles and equipment.” Nykyaikainen sodankäynti vaatii paljon teknistä osaamista ja se ei ole mahdollista ilman siviilielämässä hankittuja valmiuksia. Joka on pelannut Sid Maierin Sivilisaatio-peliä ja varsinkin versiosta II eteenpäin tietää mistä on kyse. Itse asiassa tuon pelin tietokannassa eli Civipediassa mekanisoidun jalkaväen idea on sanottu siellä parhaiten eli lyhyesti ja ytimekkäästi. Sadler ja kumppanit eivät ilmeisesti olleet kovin sotilaallisesti suuntatuneita. Toisaalta mekanisoidusta jalkaväestä puhutaan pääsääntöisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Alaluku puhuu puhuu käytännössä ammatikoulutuksen integraatiosta ja taustalla on tietenkin jälleen amerikkalaisen pragmatismin ihanne. Amerikkalainen pragmatismi ei ollut pelkästään pedagokiikkaa vaan kokonaisvaltainen elämänasenne. Mutta erinomaisesta oivalluksesta riippumatta jotain jää myös auki. Muutamia kysymyksiä herää suhteessa siihen, että maassa ei ole pakollista asevalvollisuutta. Tässä alaluvussa esitetään väite että kun maa joutuu sotaan, joka oletettuna ilmoitusajankohtana ei enää harjoita hyökkäyssotaa, niin maassa toteutettaisiin täysimääräinen liikekannallepano. 

Voidaan toisaalta olettaa, että kaikille kansalaisille annetaan jo kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä ”puolisotilaallista” ja valmistavaa koulutusta. Ehkä maassa on toimiva suojeluskunta-organisaatioikin, ja niitä johtavat nämä sivilisaation puolustajan valtakirjan saaneet. Ja tämän mantereen miehillä ja naisillahan on mahtava kansalaiskunto kiitos suuten ruumiinkulttuurin palvonnan. Mikä sitten on vapaaehtoiseen palvelukseen pestautuvien määrä, siitä ei meille kerrota. Jälleen tässäkin suhteessa ”varusmiespalveluksen” suorittaminen on kytketty ammatillisten valmiuksien suorittamiseen. Nyt voisi tietenkin kuvitella että nämä vapaaehtoiset muodostaisivat liikekannallepanossa valtakunnan armeijan ja laivaston alipäällystön. Sinänsä ihan nerokas ajatus!

Itse asiassa yhdennentoista alaluvun kuvaus on varsin mukavaa luettavaa jos se irrotetaan muusta kokonaisuudesta, ja vaikka ihmisperäiset kirjoittajat eivät vie kaikkia iduillaan olevia oivalluksia loppuun saakka niin nämä tiedonannot ovat koko luvun tasapainoisinta luetttavaa. Kirjoittajat pitävät mielessään koko ajan yhteiskunnan integraation perustelun. Puolustuskalusto on käytössä rauhanaikana. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Miekkoja ei taota auroiksi eikä panssarivaunuilla kynnetä peltoja. Jeepillä huristellaan lomilla, vai huristellaanko? Koska maa on energian suhteen omavarainen niin kaikki toimii seillä sähköllä. Sodankäynti vaatii kuitenkin polttomoottori-pohjaisia taisteluvälineitä olivatpa kyseessä sitten laivat, lentokoneet tai taisteluajoneuvot ja tietenkin miehistönkuljetusvaunut. Panssarivaunuja ei liikutella edistyneimmälläkään akkutekniikalla. 

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol.11 . Muutamia arviointeja — "Yhteiskunta rankaisee nopeasti ja varmasti."

 

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Yhdennessätoista osa-artikkelissa kuvataan sitä miten armottoman kuvauksen sen antaa epäonnistujista ja syrjäytyneistä.

Yhteiskunta rankaisee nopeasti ja varmasti

Maassa on vallalla kovat rangaistukset ja ilmeisesti pelkkä vetelehtimen ja normaali haahuilu katsotaan jo irtolaisuuten verrattavaksi. Mutta silti lainsäädännössä ollaan siirtymässä uudenlaiseen lähtökohtaan. Mitenhän tuo onnistuu jos väestön parantamiseen tähtäävä ohjelma ei vielä ole tuottanut tulosta ja jos edellisessä luvussa ollut viite siitä, että puolet kansasta on kelvotonta koskeekin heidän sivilisaatiotaan? Taitaa olla edessä taantuman vuodet!

Mutta miten tunnistaa ennalta potentiaaliset murhaajat ja suurrikolliset. Tiedetään Suomessakin 1930-luvulla erään miehen joutuneen sterilisoitavaksi kun hän oli vetelehtinyt ja hokenut olevansa ”uimamaisteri.” Näinhän MOT-ohjelma meille takavuosina todisteli kun puitiin meidän rotuhygienian historiaamme. Tässä ollaan kyllä tekemisissä jo hyvin vanhentuneen psykologian ja sosiologian kanssa. Rikollista ei voi tunnistaa ulkonäön perusteella. Kaiken lisäksi tällaisen kuvauksen taustalla voi piillä valtava mielivalta ja näennäisen valistuneiden ihmisten takaa voi paljastua äärimmäisen sadistisia luonteita. Tuon sivilisaation täytyy perustua valtiokoneiston ylläpitämään ja kehittämään valtaisaan urkintakoneistoon. Nurmijärviläisen idyllin, johon viittasimme tarkastelumme ensimmäisessä osassa, taustalla on varmasti kauhea naapurihelvetti.

Sitten olisi mielenkiintoista tietää miten rikollisten ja vajaamielisten sikiäminen pystytään ehkäisemään. Sellaisia kun voi syntyä ns. paremissakin piireissä ja varsin usein syntyykin. Mutta yhtä kaikki. Onhan tässä taas äimistelemistä joillekin oikein urakamman kanssa ja korkoineen.

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.