Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Viidennessäosa-artikkelissa pohdimme tämän kuvitteellisen eksoplaneetan työmaailmaan ja työkulttuuriin liittyviä asioita..
Kovaa työmoraaliako?
Viides alaluku on kieltämättä mielenkiintoinen ja monet ajatukset sopisivat kyllä inspiraation lähteeksi. Mutta sehän ei luonnollisesti tarkoita sitä, että kirja olisi ihmisten yläpuolisen tason lahja meille. Itse olen vetänyt URANTIA-opintoryhmää nuorempana Helsingissä ja siinä käsiteltiin joskus tätä kyseistä lukua 72. Eräs henkilö piti kirjan aitouden todisteena juuri sitä miten tällainen käsitys työmoraalista jota teksti näillä kohden huokuu ei ole ominaista tämän planeetan asukkaille. Sveitsiläinen voisi olla eri mieltä ja mitä mieltä olisivat työteliäät Kauko-Idän asukkaat.
Muuten tämä viides alaluku sisältää taas tekstiä jonka rinnalla Hitlerin kolmannen valtakunnan reaali-kansallissosialismi kalpenee. Mannerkansakun-nan valtiossa on kelvottomat kansalaisainekset kerrassaan eliminoitu. Roskasakki on karkotettu pois. Herää kysymys minne sillä tämän valtion kansalaiset elävät valtiossaan eristyksissä kuten myöhemmin käy ilmi. Onko heidät karkotettu vaikka pienemmille saarille jossa he ovat nääntyneet nälkään vai mikä on ratkaisu? Ilmeisesti toimenpide ei ole ollut tarpeeksi tehokas sillä mentaalisesti, moraalisesti ja fyysisesti epäkelvoista ihmis-aineksista on tarpeen edelleen päästä eroon.
Vajaamieliset saavat sentään erotettuna vastakkaisesta sukupuolesta harjoittaa karjahoitoa ja muuta kehittävää, mutta kansakunnan ”paskasakki” ehkä näännytetään kuoliaaksi pakko-työllä tai sitten kaasutetaan hengiltä. Tällaisen johtopäätöksenhän voi tehdä seuraavan perusteella: ”Noin viisikymmentä vuotta sitten he karkottivat viimeiset alemmantasoiset orjansa, ja aivan viime aikoina he ovat ottaneet tehtäväkseen harventaa rappeutuneiden ja turmeltuneiden väestöluokkiensa rivejä.” Kolmannessa valtakunnassakaan sairaat ja raihnaiset vanhukset eivät enää uskaltaneet mennä edes lääkäriin. Jälleen kerran URANTIA-kirja henkii 1900-luvun alun rotuhygienistä henkeä ja eugeniikkaa. Aatu ja kummpanit ovat kehnoja nöösipoikia näiden toisen planeetan super-kansallissosialistien kanssa.
Seuraava väite on mielenkiintoinen: ”Työnteko on tällä mantereella käymässä entistäkin kunnioitetummaksi, ja kaikki yli kahdeksantoistavuotiaat työkykyiset kansalaiset työskentelevät joko kotona ja maatiloilla, jossakin tunnustetussa teollisuusyrityksessä, julkisissa työkohteissa – joihin sijoitetaan tilapäistyöttömät – tai sitten pakkotyöläisten joukossa kaivoksissa.” Olisihan sekin mielenkiintoista jos meillä ylikoulutetut henkilöt joutuisivat metsänraivaukseen kassara kädessä. Onhan sellaista joku joskus ehdotellutkin.
Tilanteessa jossa URANTIA-kirja syntyi yhdysvaltalaisessa sivilisaatiossa, jos näin voidaan sanoa ja kai voidaankin, oli eletty myös ns. ryöstökapitalismin aikakautta ja maa oli nähnyt suurkapitalisteja joita sanottiin aiheesta rosvoparoneiksi. Oli eletty suuri lama ja monta pienempää lamaa jo 1800-luvulla. Tämä kaikki näkyy ehkä seuraavassa lauseessa: ”Kaksisataa vuotta sitten voitontavoittelu oli täysin vallitsevana vaikuttimena elinkeinoelä-mässä.” Yhdysvaltalainen sivilisaatio elää edelleenkin tänään, noin 80 vuotta URANTIA-kirjan keskeisen sisällön syntymisen jälkeen, samassa tilanteessa ja on vaikea kuvitella että mikään voisi muuttua. Jos unohdamme ne kauheudet jotka tuovat mieleen kansallissosialis-min niin jotain viehättävää luvun 72 viidennessä alaluvussa kuitenkin on. Mutta se ei edelleenkään tarkoita sitä, että se olisi mikään todiste siitä, että URANTIA-kirja olisi ”jumalten lahja meille.”
Viides alaluku puhuu siis mannerkansakunnan talousjärjestelmästä. Kyse on kapitalismista, vieläpä äärimmäisen ankaran kilpailun kapitalismista. Tässä on kertomuksen heikko kohta sillä sisämarkkinat eivät ole riittävän suuri alusta moiselle toiminnalle. Jotenkin on hyvin kummallista että koko laaja valtio olisi eräänlaisten nyrkkipajojen verkosto. Tähän antaisi viitteitä tämä hyvin paljastava kohta: ”Mantereen rikkain mies työskentelee kuusi tuntia päivässä konepajansa konttorissa.” Maassa ei ilmeisesti ole suurteollisuutta tai sitten se on valtion omistuksessa. Tässä kohden tohtori Sadlerin ja kumppaneiden (URANTIA-kirjan kirjoittajat.) logiikka ja luova mielikuvitus leikkasivat aika tavalla apulantaa jos näin naturalistinen ilmaisu sallitaan, ja kun sallitaan.
Viehättävää on myös se, että kuvauksen alaisen utopian maailmassa oltaisiin etenemässä kohti sosialismin ja kapitalismin täydellistä risteymää. Jokaisesta tulisi pikkuhiljaa sivistynyt, velvollisuudentuntoinen, sosiaalinen, kulturellis-urheilullinen pienkapitalisti. Tuollainen ihminenhän on mitä suuremmassa määrin hyvin valistunut sosialisti.
