URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 3. Muutamia arviointeja — "Koti, uskonto ja isänmaa."

Kaikkinensa tuon planeetan eräässä sivilisaatiossa eletään kurinalaista kotielämä. Jatkamme nyt taas Urantia-kirjan luvun 72 tarkastelua. Olemme sen kolmannessa alaluvussa jossa puhutaan tuon ns. naapuriplaneettamme kotielämästä. Siinä puhutaan myös uskonnosta sillä kirjan käsityksen mukaan uskonto ja sen opettaminen kuuluu jokaisen vanhempien etuoikeuksiin. Avioelämästä annetaan varsin järjestelmällinen kuva. Että kotielämä asetetaan yhteiskunnan perustaksi ilmenee monella. Jokaisella perheellä tule olla oma talo ja koko mannerhan on yhtä ja suurta “Nurmijärveä.” Nimittäin tuossa sivlisaatiossa on lainvastaista kahden perheen asua saman katon alla. Omakotilalon tontin tulee olla puolisen hehtaaria ja sen rakentamiseen käytettävä materiaali on verotonta. 

Kerska-asumisesta joutuu tosin maksamaan sillä jos asuintontin koko ylittää amerikkalaisesti mitaten kymmen-kertaisesti pienimmän sallitun niin verovapaus menetetään. Tuossa sivilisaatiossa on eletty kohentuneen kotielämän kautta viimeiset sata vuotta. Jokainen kansalainen joutuu osallistumaan ns. vanhempainkouluun jonka ohjelmassa on lastenkasvatukseen liittyviä asioita.

Väestöräjähdys?

Kirja antaa mielenkiintoisen tiedon kertoessaan että kussakin perheessä on keskimäärin viisi lasta. Taannoin Urantia-säätiön keskustelupalstalla silloin kun netti oli todella nuori niin joku ennusti naapuriplaneettamme mallisivilisaatiolle haitallista väestöräjähdystä. Kansakunta jonka väestömäärä on 160 miljoonaa joutuu nimittäin ongelmiin aika nopeasti jos tuo väestömäärä kaksinkertaistuisi vaikkapa kahdessa sukupolvessa tuollaisilla hedelmällisyysluvuilla. Keskustelu haluttiin vaientaa ja väitteeseen haluttiin vastata vain että “Kyllä noin järkevässä sivilisaatiossa osataan ratkaista tällaiset ongelmat.” Joku lähti veistelmään siitä että he lähtevät varmasti hankkimaan jostain päin maailmaa lebensraumia.

Koti ja amerikkalainen pragmatismi

Seuraava kappale kuvaa jotain siitä ajattelusta joka on kirjan takana: “Nämä ihmiset pitävät kotia sivilisaationsa perusinstituutiona. Lapsen odotetaan saavan kotona vanhemmiltaan arvokkaimman osan opetuksestaan ja luonteen kouliintu-misesta, ja isät omistavat lastenhoidolle lähes yhtä paljon huomiota kuin äiditkin.” Ajattelu ei käy aivan yksiin kiiltokuvamaisen amerikkalaisen 1930-luvun perhe-idyllin kanssa, mutta voi olla kyllä ihan hyvin yksittäisen perheen toteutuma. 

Muuten kirja näyttää ammentavan paljon amerikkalaisen pragmatismin maailmasta ja jotkut kohdat suorastaan paljastavat tämän ihanteen. Seuraava lause kertoo paljon: “Opettajat tarjoavat lepotaukojen aikana koulujen työpajoissa moraalista opetusta.” Uskonnonopetus kuuluu erottamattomasti kotielämään. Kirjan väittämän mukaan sivilisaation piirissä ei ole meidän kirkkojemme kaltaisia laitoksia. Mikä on uskonnon olemus, siitä ei paljoa kerrota, mutta jotain sentään valotetaan: “Heidän filosofiansa mukaan uskonto on pyrkimystä Jumalan tuntemiseen ja rakkauden osoittamista lähimmäisilleen palvelemalla heitä. Filosofian ja uskonnon välillä ilmenee kirjan ilmauksen mukaan “omalaatuista” päällekkäistyyttä. Tämän kuvitteelisen maailman erään kansakunnan uskonto on ilmeisesti enemmän filosofis-eettinen järjestelmä kuten on laita meidän planeettamme kiinalaisen sivilisaation kunfutselaisuudessa. 

Kirkko ja valtio

Kirkko ja valtio ovat toisistaan täysin erilleen erotettuja ainakin poliittisessa mielessä. Ja koska uskonto on näiden ihmisten keskuudessa tyystin perhepiirin asia niin ei ole myöskään julkisia tiloja joissa pidettäisiin uskonnollisia kokouksia. Tosin on olemaasa filsofian temppeleitä joissa annetaan myös puhtaasti uskonnollista opetusta. Kirja puhuu myös laitoksesta jonka nimi on Hengellisen Edistyksen Säätiö. Säätiöhän on ollut myös mukana levittämässä itseään Urantia-kirjaa, ja säätiön piirissä on liikkunut merkillinen dokumentti nimeltään “Ilmoituksenantajien ohjeet.”

Tiukka avioliittolaki

Vielä on sanottava jotain kirjan avioliittoa koskevista väitteistä. Naimisiin ei saa mennä alle kaksikymmentävuotiaana sillä sen solmimisen liittyy tärkeään kansalaisoikeuksien saavuttamiseen. Kuri on kova ja ohjelmaan kuuluu vuoden kuulutusaika joka edeltää avioliittolupaa. Siihen ei kirja ota kantaa sallitaanko avoliitot tai ns. koeavioliitot mutta naimisiin ei voi mennä ellei sulhanen ja morsian esitä vanhempainkoulussa saatua todistusta joka osoittaa heidän saaneen asiaankuuluvaa opetusta avioelämän velvollisuuksista. Ihmeellistä onkin sitten se, että kun naimisiin kerran on päästy niin avioero onkin jos sitten helpompi asia. Avioerot ovat kirjan kuvauksen mukaan kuitenkin hyvin harvinaisia. Luvun 72 kaplale kolme päättyy toteamukseen “Vapaamielisistä avioerolaeista huolimatta avioerojen suhteellinen osuus on vain kymmenesosa vastaava Urantian sivistyneiden rotujen luvusta. Susipareista kirja ei puhu mitään.

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 2. Muutamia arviointeja — Poliittinen järjestelmä.

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Toisessa osa-artikkelissa pohdimme tämän kuvitteellisen eksoplaneetan poliittista järjestelmää.

Kuvitteellisen naapuriplaneettamme poliittinen järjestelmä. 

URANTIA-kirjan luvun 72 toinen alaluku kertoo siis tuon “naapuriplaneettamme” polittiisesta järjestelmästä. Ensi lukemalta teksti voi näyttää jopa kiehtoval-ta mutta mitä enemmän sitä ruotii, niin sitä suurempia kummallisuuksia sieltä löytää. Kyseessä on eräänlainen kansallissosialismi ja seuraavat alaluvut vahvistavat vain sitä olettamusta millä vuosikymmenellä kirja on saanut alkunsa.

Kyseessähän on sadan osavaltion muodostama liittovaltio. Osavaltioista sanotaan että ne ovat verrattain itsenäisiä. Osavaltioissa on oma lainsäädäntä-valtansa ja johdossa on kuvernööri. Osavaltioiden lainsäädäntäelimiin valitaan yksi edustaja aina kutakin sataatuhatta kansalaista kohden. Tästä voimme päätellä, että noiden elimien koko vaihtelee välillä 5-20 osavaltion koosta riippuen. Kuvernnöörit nimittävät osavaltioiden tuomarit heidän elinajakseen. Mitään vihiä emme saa siitä millaisiin alayksiköihin osavaltiot on jaettu mutta tiettyjä viitteitä luku 72 antaa siitä, että järjestelmä saattaisi olla ns. “polis-järjestelmä.” Se koostuisi alueena eri kokoisista kaupungeista “maalaiskunti-neen.”

Planeetalla on kirjan kuvauksen mukaan suurkaupunkejakin vaikka kaupungin koon yläraja on selvästi määritelty, yläraja on miljoona asukasta. Luvun 72 toisen alaluvun ensimmäinen kummeksuttava lausahdus on tämä: “Korkeinta tyyppiä edustavat kansalaiset pyrkivät innokkaasti kaupunginhallinnon harvalukuisiin virkoihin.”

Kokematon lukija voi mennä lankaan mentäessä hieman eteenpäin ja puhuttaessa vallan kolmijaosta. Se ei välttämättä ole samanlainen vallan kolmijako josta meillä yleensä oppikirjoissa puhutaan. Kirja sanoo että liittovaltion hallitusjärjestelmään kuuluu kolme tasavertaista hallinnonhaaraa: toimeenpaneva, lakiasäätävä ja oikeudellinen haara. Mutta siitä emme saa mitään selkoa onko oikeuslaitos kuitenkaan riippumaton. Sen tehokkuudesta saadaan kyllä selkoa myöhemmin ja tuo oikeuslaitos toteuttaa tarpeelliset ja ankaratkin tuomiot “nopeasti ja varmasti.”

Liittovaltion toimeenpanopäällikkö vastannee Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidenttiä. Hänet valitaan virkaansa kuudeksi vuodeksi ja jatkokausi on mahdollinen vain ilmeisissä poikkeustilanteissa ja silloinkin vain yhden kerran. Toimeenpano-päällikön neuvonantajina toimii vanhojen toimeenpanopäälliköiden muodostama ylikabinetti. Ilmeisesti kirja implisiittisesti (Yksinkertaisesti sanottuna "pääteltävissä oleva myötäoletteisuus.") väittää ko. planeetan elinajanodotteen olevan korkeampi kuin meillä ja tällöin 50-60-vuotiaalla toimeenpanopäälliköllä voisi hyvinkin olla apunaan 4-5 dementoitumatonta entistä toimeenpanopäällikköä.

Mannerkansakunnan kongressin (Tätä nimitystä itse URANTIA-kirja ei käytä) muodostaa kolme kamaria. Ylähuoneesen kuuluu henkilöitä jotka on valittu teollisuuden työntekijöiden, vapaiden ammatinharjoittajien, maatalous- ja muiden työläisten toimesta. Alahuoneeseen kuuluu edustajia eri yhteiskunnallisista, poliittisista ja filosofisista ryhmistä. Varsin hämäräksi jää sitten kirjan luonnehdinta “Kaikki hyvämaineiset kansalaiset osallistuvat kummankin edustajaluokan valintaan, mutta heidät ryhmitellään eri tavoin riippuen siitä, koskeeko vaali ylä- vaiko alahuonetta. Mitään analogiaa tästä tähän asti tässä yhteydessä sanotusta ei voida vetää USA:n kongressin toimintaan ja tarkoitukseen. Amerikkalaiset perustajaisät olivat suuria roomalaisten ihailijoita (Kukapa ei olisi!) ja he halusivat senaatttinsa.

Jännäksi tarkastelumme meneenkin sitten kun siirrymme käsittelemään Kolmannen huoneen olemusta, tarkoitusta ja tehtävää. Se on itse itseään täydentävä satahenkinen sennaattorikopla johon päästään ja jossa ollaan niin kauna kuin henki pihisee. Siitä sanotaan että sen “toimiala on puhtaasti neuvoa antava, mutta se vaikuttaa voimakkaasti kaikkeen yleiseen mielipiteeseen, ja sen arvovalta ohjaa kaikkia valtiovallan elimiä.” Valtiota näyttäisi siis ohjaavan vanhojen miesten meritokratia. Naisilla ei nähtävästi ole kovinkaan suurta painoarvoa sillä esim. liittovaltion korkeimman oikeuden kokoonpanossa on vain 12 miestä. Mielenkiintoista tässä kuvauksessa on se, että varsinaisia puolueita tuossa kuvitteellisessa sivilisaatiossa ei olisi!

Koko järjestelmän taustalla saattaisi olla kaikuja ja luurankorakenteita vanhasta monarkkisesta järjestelmästä. Päätoimeenpanopäällikkö nimittää nimittäin kymmenen alempaa toimeenopanopäällillöä kuuden vuoden kaudeksi tultuaan valituksi omaan tehtäväänsä. Nämä pressan satraapit toimivat todellakin kymmenen alueen johtajina ja kukin alue käsittänee kymmenen osavaltiota.

Vielä pitäisi puhua oikeusjärjestelmästä mutta tyydymme sanomaan vain sen jos vanhoja korkeimman oikeuden päällikkö on mukana nimittämässä jäseniä em. “Kolmanteen huoneeseen”, niin se siitä oikeuden riippumattomuudesta ja vallan kolmijaosta tuolla kuvitteellisella naapuriplaneetallamme. Toisaalta URANTIA-kirjan sivu 810 jälkimmäisellä puoliskollaan on hyvinkin mielenkiintoista luettavaa ja esim. “Vanhempain tuomioistuimet” olisivat ainakin idean tasolla ihan pohdinnan arvoinen asia, vaikka niiden toiminnasta ei mitään mielikuvitusta ruokkivaa kerrotakaan. 

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.